Maailman ainut puheenaihe

Vielä kaksi vuotta sitten luin kuninkaallisia vauvanodotusuutisia hymyssä suin. Eilen en kyennyt tuntemaan kuin empatiansekaista sääliä. Miten kauheaa onkaan mahtanut olla ensin se yrittäminen, mahdollinen epäonnistuminen ja sitten vihdoin se salailu, että olisi tarpeeksi viikkoja kasassa. Ja nyt siitä tietää kaikki. Meni hyvin tai huonosti, siitäkin tietää sitten kaikki. Ja kaikki ei ole vain kaverit, sukulaiset ja tuttavat vaan KAIKKI. Ahdistaa jo ajatuskin siitä hössöttäjien ja vatsantaputtelijoiden määrästä - puhumattakaan niistä skeptikoista, joiden mielestä tämä on vain hyvin ajoitettu julkisuustemppu...

Me ei olla kerrottu kenellekään meidän tarkkaa laskettua aikaa, vaan sanottu, että se on siinä elokuun puolivälissä tai loppupuolella. Selkeästi tämäkin epämääräinen aikamääre on kliksahtanut ikävän tarkasti ihmisten muisteihin, sillä puhelin on alkanut soida tiuhempaan tahtiin näin elokuun puolivälin saavuttua. Mä en näemmä kestä sitä yhtään. Varsinkin miehen vanhemmat ovat kumpikin alkaneet soitella parin päivän välein "ihan muuten vaan". Ja että "ilmoitattehan sit kun alkaa tapahtua". JOO JOO! Ei olla ilmoitettu mitään = ei ole tapahtunut mitään. Uskokaa jo.

Jokseenkin ärsyttävää, että kun on kerrankin saanut oman kärsimättömyytensä kuriin, niin sitten pitää yrittää sietää muiden kärsimättömyyttä. Täällä kotona puuhastellessa on niin helppo olla vatvomatta, että tuleeko se nyt tänään vai huomenna vai ylihuomenna vai yliylihuomenna vai...? Tulee sitten kun tulee. Kunhan tulee. On tässä nyt odotettu jo reilusti yli puolitoista vuotta - kyllä sen kaksi viikkoa tähän päälle jaksaa vielä odottaa. Tai siis minä ja mies jaksetaan. Muut eivät näemmä jaksa.

Kaikki kovasti kyselevät varsinkin mieheltä töissä, että "onko ollut mitään merkkejä", että vauva olisi tulossa. Mikäköhän merkki olisi sellainen, että siitä voisi päätellä yhtään mitään? Yleensä ne varmat merkit ovat sellaisia, että sitten se mies ei ole enää siellä töissä, vaan valmistautuu kiidättämään vaimonsa sairaalaan. Juuri tämä ihmisten loputon tiedonjano ennakoida asiaa, jota ei voi ennakoida, on se, mikä saa mut näkemään punaista tällä hetkellä. Jos kerron, että viime yönä mulla oli jonkin sortin alavatsakipuja, niin mitä se auttaa ketään? Voi olla, että se tarkoittaa jotain - voi olla, että ei. Kohdunsuu on nyt ollut pehmeä ja auki jo neljättä viikkoa, eikä sekään ole tarkoittanut mitään. Ei se vauva lähetä mitään kalenterikutsua ja kysy, että olisiko huomenna klo 15.45 sopiva hetki tulla ulos.

Kovasti kaikkialla sanotaan, että nämä viimeisten viikkojen utelut pitää vain ottaa ihmisten huolenpitona. Vaikeaa vaan saada ihmisiä tajuamaan, että jos he oikeasti haluaisivat pitää minusta ja mielenterveydestäni huolen, he eivät ottaisi koko vauva-asiaa puheeksi, ellen itse ota. Ehkä kaikki vaan kuvittelevat, että täällä minä istun päivät pitkät mahaani tuijottaen, kelloa katsoen ja valmiiksi silitettyjä vauvanvaatteita hypistellen... Sepäs se olisikin rattoisaa... :)

Menolippu vauvamaailmaan

Töitä jäljellä: kuus viikkoa. Motivaatio työohjeiden kirjoittamiseen: nolla. Kiinnostus työntekoon ylipäätään: surkea. Etenkin näin maanantaiaamuna tuntuu ihan mahdottomalta päästä takaisin työmoodiin. Viikonloppu meni kirjaimellisesti vauva-asioihin hautautuneena, ja illalla alkaa perhevalmennus. Yritäpä tässä sitten keskittyä (hmmm... lasketaanpa...) reilut neljä tuntia exceleiden ja eurojen ihmeelliseen maailmaan...

Töitä olisi kyllä vaikka kuinka. Pitäisi saada imaistua kaikki vuosien varrella päähän kertynyt informaatio sanalliseen muotoon. Asiaa pahentaa se, että meitä on kaksi kokenutta lähdössä samaan aikaan pois - minä vauvavapaalle ja se toinen jo parin viikon päästä uuteen työpaikkaan. Kurjaa jättää muut vähemmän kokeneet kollegat pulaan vain sen takia, ettei itse pysty vauvahattaralta keskittymään työohjeiden kirjoittamiseen... Ehkä se motivaatio alkaa taas loppuviikkoa kohti potkia. Siis muukin kuin tuo sisäinen potkija. :)

Pesin viikonloppuna kolme koneellista vauvapyykkiä - kaksi koneellista vaatteita ja yhden lakanoita ja harsoja. En yleensä silitä yhtään mitään (aina voi jotain sujauttaa miehelle silitettäväksi ;), joten osoitin suurta viitseliäisyyttä karheimpien vaatteiden pehmittämisessä. Jäi kyllä yli kaksikymmentä superryppyistä harsoa vielä silittämättä - vähän opeteltavaa meidän upouuden kuivaavan pesukoneen käytössä... :) Samalla tuli tehtyä inventaaria, minkäkokoisia vaatteita sitä nyt oikeastaan sitten on jo haalittuna. Kokolaput kun ei kerro yhtään mitään - 50-senttisen potkuhousut on viisi senttiä pidemmät kuin 60-senttisen potkupuku. Ja kummatkin äitiyspakkauksesta...

Nyt on myös turvakaukalo hankittu! Kävin lauantaina lastentarvikeliikkeiden suunnalla ja ihan sattumalta huomasin, että juuri se kaukalo, mitä ollaan katottu, oli ihan älyttömän hyvässä tarjouksessa. Saatiin kaukalo + isofix-telakka yhteensä kahdellasadalla! Normaalisti maksais neljäsataa euroa... Kyseessä on BeSafen kaukalo iZi Sleep, joka ilmeisesti on poistuva malli - ainakin sieltä liikkeestä, mistä sen ostin. Onhan se aika painava rotjake, mutta kivaa siinä on se, että sen saa myös makuuasentoon... ja tietty se, että sopii meidän Mutsy-vaunujen runkoon. Värejä oli enää kahta jäljellä, mut onneksi toinen niistä oli meidän lemppari: musta. Vauva saa sitten olla se värikäs lisä siihen kaukaloon. :)

Jaahas, ei kai se auta kuin yrittää työntää vauvajutut muutamaksi tunniksi taas sivuun. Ei kyllä kauhean helppoa, kun tuo tuolla mahassa suorittaa varsin akrobaattista aamupäiväjumppaa...

Toivelahja

Ens viikolla mulla on synttärit. Vieläkään ei tule maagista kolmeakymppiä täyteen, joten ei ole aihetta kriiseilyyn. :) Varsin nuoreksi tuntee myös itsensä, kun äiti soittaa ja kysyy, että mitä mä haluan synttärilahjaksi... Oon aina ollut varsin huono toivomaan lahjoja ja nyt tuntuu, että vauvahapatukselta ovat vähäisimmätkin ideat hävinneet. No, äitikin ehdotti: no miten olis siihen hoitopöytään semmoinen patja? Tai saa olla isompaakin meidän ostoslistalta. Siis mitäh?! Nyt puhutaan sentään viimeisistä ihan vaan mun synttäreistä. Että jos jotain muuta kuin vauvatavaraa. Sitä paitsi... me ollaan just hankittu sellainen hoitoalusta. :)

Mutta kun kuitenkin tiedän, että äiti haluaa jotain välttämättä lahjaksi hankkia, niin aloin sitten miettiä, että olisko joku lehtitilaus kiva. Tilasin tossa joku aika sitten ilmaisen Vauva-lehden näytenumeron, ja se kolahti postiluukusta perjantaina. Sitä oli kiva selailla rakenneultran jälkeisissä iloisissa tunnelmissa, vaikkei se nyt kaikkein vakuuttavin tietopaketti ollutkaan. Oon saanut kavereilta Vauva-, KaksPlus- ja Meidän Perhe -lehtien sekalaisia numeroita, ja sisällöltään KaksPlus on mun mielestä monipuolisin. Eli olisiko KaksPlus sitten se kivoin lehti saada lahjaksi?

Sitten silmäni sattuivat osumaan sen Vauva-lehden näytenumeron "tilaa lahjaksi ystävälle" osioon. Sieltä saisi lahjaksi esimerkiksi Brion matkasängyn - tai vaikka mitä muuta. Jos äitini siis tilaisi mulle Vauva-lehteä 16 kk (90 euroa), saataisiin ilmaiseksi 115 euron arvoinen laadukas matkasänky. Ja kun oltaisiin joka tapauksessa ostettu/pyydetty lahjaksi tuontyyppinen matkasänky jossain vaiheessa, niin sittenhän tuo lehti tulee ikään kuin bonuksena. Näinhän ne mainosihmiset ovat tämän juuri ajatelleet. Ovelia. ;) Jotenkin tuo KaksPlussan tämänhetkinen tarjous kalpenee vertailussa: 5 kk (20 euroa) + penkinsuoja (autoon) tai korusetti. Jipii. Vaikka onhan toi KaksPlus selkeästi halvempi ja siinä on järkevämmän mittainen tilausperiodi. Mutta nyt se "ilmainen" matkasänky on juuttunut mun päähän. Eikä lähde sieltä pois. Aaargh.

Luulenpa siis toivovani lahjaksi tuota Vauva-lehteä matkasängyn kera. Että se siitä "lahjaksi jotain muuta kuin vauvatavaraa" -periaatteesta. Kuvastaa hyvin tämänhetkistä aivotoimintaa... Hullujen päivien katalogistakaan en löytänyt juuri mitään himottavaa ostettavaa (= ei himottavaa ostettavaa vauvatavaraa). Näinkö se jo nykii äitinsä naruja tuolta mahasta käsin? :)