Lomakeahdistusta

Ahdistun yleensä jo lomakkeiden ensimmäisestä kohdasta: Etunimet. Harvoissa lomakkeissa kysytään erikseen kutsumanimeä. Saan siis joka kerta miettiä, miten asian kuhunkin lomakkeeseen ilmaisisin. Kutsumanimeni on nimittäin toinen nimeni eikä ensimmäinen. Ja vaikka kuinka alleviivaa tai laittaa tähden perään, niin aina tulee postia väärällä nimellä. Nimenomaan näistä lomakepaikoista. Väestörekisteristä tulee sentään oikein. Yksi asia on ainakin aivan varma - millään meidän tulevista lapsista ei tule olemaan nimet näin päin. Vaikka miten olisi kauniimman kuuloista. Sähköinen tietokanta-aika ei käsittämätöntä kyllä taivu siihen.

No niin... pääsin ekan kohdan yli. Alleviivasin kutsumanimeni. Ai niin, kyseessä on siis neuvolan esitietolomake torstaista ensivisiittiä varten. Silmäilen lomaketta alaspäin... tunnen ahdistuksen nousevan... Ihan kuin olisin kympin oppilas, mutta en tiedä vastauksia puoliinkaan koepaperin kysymyksistä. Paino ennen raskautta? No... enpä käynyt vaa'alla juuri marraskuun puolessa välissä. Päädyn matemaattiseen yhtälöön: nykyinen paino miinus vaatteet, miinus joulusuklaat, miinus raskausmateriaali - arvio: kaksi kiloa vähemmän kuin äsken mitattuna. Eikös ollut kuitenkin aika maltillinen arvio? ;)

En usko, että painosta tulee moitteita, mutta tiedän kyllä, mistä tulee. Liikunnasta. Tämän hetken sporttisin harrastukseni on junaan juokseminen - kolmen minuutin pikasprintti. En ole koskaan ollut liikunnan suurin ystävä ja kiduttavan hääkuntoon-projektin jälkeen olen viettänyt autuaan joutilasta elämää. Liikunnallisuutta ei ole myöskään edesauttanut se, että raskauden mukanaantuomat polvinivelkivut tekevät kaikenlaisen 90-asteen kyykkäämisen mahdottomaksi. Noh... Eikös sitten ekan kolmanneksen jälkeen pidä muutenkin ottaa aika rauhallisesti? :)

Jaahas, toinen sivu lomaketta jäljellä. Sairauksia pitäisi ruksia, mutta missään ei ole mitään selitettä, että pitääkö ruksia, jos on kyseinen sairaus nyt tai on joskus ollut. Päättelen kohdasta "vesirokko", että riittää, että on joskus ollut. Aika harvalla on krooninen vesirokko.... Hmm, leikkaukset? Onko kaavinta leikkaus? Päätän, että on. Ei sitä missään muuallakaan tässä lomakkeessa kysytä. Kysytään kyllä aikaisemmat raskaudet ja milloin menivät mahdollisesti kesken. Lomakkeen tekijän mielestä ilmeisesti sillä ei ole eroa, meneekö raskaus kesken vai keskeytetäänkö se... ja millä tavalla. Ja mikä oli syy. Varsin epäkiinnostavaa taustatietoa minunkin mielestä.

Parhaat kysymykset on säästetty viimeiseksi. Ensimmäinen niistä on: mitä odotatte äitiysneuvolakäynneiltä? Jos vastaisin totuudenmukaisesti, niin... ei lässytystä, ei moralisointia, ei hössöttäviä tätejä. Olen liian kiltti kirjoittaakseni tämän paperiin. Vastaan: "Asiantuntevaa opastusta ja raskauden seurantaa. Mielenrauhaa.". Siinä on verorahoilla haastetta kerrakseen.

Viimeinen kysymys kuuluu näin: mitä tunteita raskaus teissä tällä hetkellä herättää? Ööö... saako laittaa vastaukseksi blogilinkin...?

No olihan se jo aivan liikaa...

... että sai yhden vuorokauden olla suurempia murehtimatta! Eilen illalla tuli kylään tädin pelottava sukulainen: peikko. Aaargh. Vaikka alkuraskauden vuodot ovat ilmeisesti jokseenkin tavallisia, ei se kauhean sydäntälämmittävää ollut huomata tiputtelevansa. Vuoto punertui hiukan iltaa kohden, mutta ei se silloinkaan mitään runsasta ollut. Yöllä ei ollut vuotanut oikeastaan mitään ja nyt aamullakin vain hyvin, hyvin vähän. Nyt pitää sitten leikkiä, ettei pelkää peikkoa. Helpommin sanottu kuin tehty...

Eilen illalla maha oli jonkin aikaa voimakkaan kuukautiskipuisa. Aloin jo pelätä pahinta. Nyt ei ole mitään kipuja eikä ollut itse asiassa sitten enää yölläkään. Supistuksia ei ole ollut, eikä vuodon seassa ole ollut mitään... no... materiaalia. Toiveissa siis on, että kyseessä oli vain joku istukan kiinnittymisperäinen vuoto. Tai jotain. Jotain muuta kuin se... peikko.

Jotenkin koomista on se, että just torstaina se lääkäri kysyi, että onko ollut vuotoja. Vastasin iloisesti, että ei ole. Ja sitten seuraavana päivänä vuotaa (7+0). Tää on just niin tätä. No, mutta jos tästä jotain hyvää pitää etsiä, niin jos vuoto jatkuu, pääsee julkiselle puolelle tarkistusultraan. Tosin ei vielä näillä oireilla - ainakaan täällä meidän kulmilla. Enkä rehellisesti sanottuna ihan hirveästi kaipaa sinne huonojen uutisten odotushuoneeseen... Se tuli ihan liian tutuksi viime helmi-huhtikuussa.

Oon tässä nyt koittanut pohtia, vaikuttaako tämä meidän uudenvuodensuunnitelmiin. Ehkä kuitenkin uhmataan peikkoa eikä anneta sille valtaa. Ei se peikko kotona murehtimallakaan katoa.

Jännitys tiivistyy

... ja pinna kiristyy. Joulu meni vielä ihan sutjakkaasti, mutta tästä aamusta alkaen aika on virallisesti siirtynyt mateluvyöhykkeelle. Kävin jo katsomassa, että sille samalle lääkärille olisi vapaita aikoja huomennakin... mut ehkä mä nyt koitan sinnitellä siihen keskiviikkoon. Tiukkaa kyllä tekee.

Sinänsä olotila on pysynyt nyt aika vakiona: öllöttää aamulla ja sitten taas illalla ja joskus siinä välissäkin. Vatsa/selkäkramppi iskee pari kertaa päivässä tai yössä. Mut ei siis sinänsä mikään mahdoton olo. Oikea sana olis ehkä epämukava. Fyysisen epämukavuuden lisäksi kalvaa henkinen epämukavuus. Jos siitä pääsis sitten keskiviikkona edes osittain eroon. Ei oo mitenkään erityisen kivaa miettiä, että tuulimunaraskauden todennäköisyys on tälläkin kertaa ihan yhtä suuri (tai pieni?) kuin viime kerralla. Sen lisäksi on muitakin peikkoja: kohdunulkoinen raskaus, alkio ilman sykettä, myöhemmin havaittavissa olevat rakenteelliset tai kehitykselliset ongelmat...

Musta on kyllä varsin outoa, että edelleenkään raskausviikkoja kuvaavissa sivustoissa ei oteta millään lailla kantaa yksityisen puolen alkuraskauden ultraan. Onhan se joo aika kallista puuhaa, mutta säästää se myös hermoja ja seuloo tuulimunat ja keskeytyneet keskenmenot pois jo varhaisessa vaiheessa. Kuulostaa aika hurjalta mun korvaan, että joku odottaa neuvolan doppleria tai niskapoimu-ultraa kuullakseen/nähdäkseen ensimmäiset elonmerkit. On se vähän eri asia saada huonoja uutisia viikolla seitsemän kuin vasta siitä kuukauden päästä. Nimittäin jos joku ei sitä vielä tiedä, tuulimunaraskaus oireilee aivan samalla tavalla kuin asukillinenkin raskaus. Sitä ei voi arvata etukäteen.

Päätin eilen, että tällä kertaa mies ei tule mukaan tähän ekaan ultraan. Se oli viimeksi ihan todella outoa ja vaivaannuttavaa. Kummallekin. Nyt mulla on kyllä huomattavasti parempi lääkäri, mut ei se paljon auta. Suomessa en oo ainakaan vielä törmännyt sellaisiin jenkkisarjoista tuttuihin ystävällisiin sermi/lakanavirityksiin, joten katsoja saa aina vähän enemmän kuin mitä haluaa nähdä. Siis kun näitä alkuraskauden ultria ei tehdä silleen nätisti mahan päältä... ja mulla on nykyään vielä mieslääkäri. Siinäpä olis traumaa miehelle kerrakseen. Ja totta puhuen luulen selviäväni siinä tilanteessa kaikensorttisista uutisista paremmin yksin. Pitäisi sen ultran jälkeen kyetä menemään vielä töihinkin ja semmoisena kaulassa roikkuvana kasana se saattaisi olla aika vaikeaa...

Ei kyllä voi sanoa, että olisin tälläkään hetkellä kauhean tehokas työntekijä. Ajatukset ei nyt pysy kuin siinä yhdessä asiassa. Tai no... vähän kyllä on nälkäkin, että vois sitä lounastaukoakin ajatella. :)

Tarina tädistä ja siitä, miten hän eksyi - osa I

Olipa kerran täti. Tädillä oli tapana vierailla säännöllisesti vanhan ystävänsä luona. Ei ystävä tädistä kovastikaan välittänyt - hän usein toivoi, että täti jättäisi tulematta. Mutta niin vain täti aina saapui vierailulle melkeinpä tasan tarkkaan kuukauden välein. Ainoa poikkeus tähän tuttuun rytmiin oli se, jos täti sattui saamaan hedelmäpelissä päävoiton. Silloin täti lähti voittorahoilla matkoille eikä ehtinyt vierailla ystävänsä luona. Mutta tätä oli sattunut vain hyvin harvoin kaikkien näiden vuosien aikana - kaksi kertaa, jos aivan tarkkoja ollaan...

Täti siis vieraili kerran kuussa, ja ystävä osasi odottaa häntä saapuvaksi. Tällä kertaa täti kuitenkin ilmoitti jo kaksi viikkoa etukäteen, että hän mahdollisesti myöhästyy kolmella päivällä. Hedelmäpelin voittorahoilla tehty risteilyreissu oli viime kuussa verottanut tädin voimia sen verran, että hän tarvitsi hieman lisää lepoaikaa. No, kolme päivää sinne tänne, ajatteli ystävä ja merkitsi kalenteriin uuden päivän.

Kun nuo kolme päivää olivat menneet, eikä tätiä vieläkään näkynyt, alkoi ystävä ihmetellä. Hän ei ollut kuullut mitään viitteitä siitä, että täti olisi tässä kuussa voittanut hedelmäpelissä. Se ei siis voinut olla syynä. Kului neljäs päivä, viides ja kuudeskin, eikä tätiä edelleenkään näkynyt missään. Ystävä alkoi epäillä, josko täti olisi sittenkin voittanut hedelmäpelissä, mutta soitto tädin naapurille tyrmäsi tämän vaihtoehdon. Täti oli kyllä lähtenyt kotoaan, mutta ilmeisesti eksynyt matkalla ystävän luo.

Vaikka täti ei ystävälle kovin rakas ollutkaan, alkoi hän nyt huolestua
- mitä tädille oli tapahtunut?

(...jatkuu, kun tädin kohtalo selviää...)

Haamupäivät

Yhtä varmasti kuin koko loppuviikon on haamuja Stockalla, niitä tulee löytymään myös meidän vessasta. Tänään ratkesin testaamaan ensimmäistä kertaa (kp 28) ja vaikka odotin puhdasta miinusta, hailakkaakin hailakkaampi haamu sieltä tuli. Eiiiihh! Haluan plussan ja jos sitä ei tule, niin sitten kirkkaan miinuksen - en mitään epämääräistä haamua! Menee päivästä ihan liian paljon aikaa tikun tuijotukseen ja oman mielenterveyden kyseenalaistamiseen. Onko se miinus, mutta kuvittelen haamun? Onko se viivanpaikka? Onko se alkava plussa? Onko se samanlainen haalea ja hiipuva plussa kuin viime kuussa? Uuuuhhh.

Vaikka tässä ovatkin nyt lähiviikot menneet poikkeuksellisen vauhdikkaasti, tänään aika on taas testin tekemisen jälkeen pysähtynyt. En edes oikeastaan ole tässä aiemmin ajatellut plussan mahdollisuutta, sillä jos sitä limaa nyt sitten oli ajankohtana uskominen, meillä ei miehen kanssa taaskaan onnistunut tuo samassa paikassa oikeaan aikaan oleminen. Ja nyt se haamu sitten loikkasi jostain kummittelemaan... Vaikka se ehkä järkevää olisikin, en kyllä millään pysty odottamaan ylihuomiseen seuraavaa testausta. Pakko tuijottaa tikkua huomennakin.

Voi hämmennyksen hämmenys

Niin sitä vain tuli rehvasteltua pari viikkoa sitten, että tunnistan ovulaation ilman testejäkin. No en tunnista. Tai ehkä tunnistankin, mutta sitten kalenteri on väärässä. Niin tai näin, nyt olisi ovulaatiotestiä ikävä...

Kokoamani todistusaineisto on osoittautunut keskenään ristiriitaiseksi:

Todiste A: kalenteri

Koska aikaisemmissa hutikierroissa kuukautiset ovat alkaneet kp 30-31, kalenterin mukaan ovulaation olisi pitänyt olla eilen tai tänään - tästä on 14 päivää oletettuun seuraavien kuukautisten alkuun.

Todiste B: aamulämpö

Maanantaina mittasin 36,3. Tiistaina 36,5. Keskiviikkona, torstaina ja tänään 36,7. Tiistaina mulla oli maha jotenkin sekaisin, joten laitoin kohonneen lämmön sen piikkiin. Aamulämpöjen perusteella ovulaatio olisi siis ollut tiistaina. Aamulämmön todistusarvoa heikentää se, että nukuin muutamana yönä aika pitkät ja levottomat yöunet. Lämpö on saattanut nousta siinä sängyssä pyöriessä.

Todiste C: kipuilut

En ole kertaakaan varsinaisesti tuntenut itse ovulaatiota (kaiketi?), mutta erilaisia mahan vihlomisia on ollut aiempina kuukausina. Tiistai-iltana tuntui siltä, kuin oikeassa munasarjassa olisi polttanut muutaman minuutin ajan. Ovulaatio?

Todiste D: lima

Oon tässä vähän ihmetellyt, että aika kuivaa on ollut. Se vähä lima on kyllä ollut kiiltävää, muttei venyvää. No, nyt tunti sitten tuli kirkasta ja venyvää limaa oikein runsas klöntti. Siis mitäh? Ovulaatiolima vasta nyt? Aikaisempina kuukausina lima on alkanut kp 13-14, nyt on jo kp 17. Olisikohan kierto vähän myöhässä siitä keskenmenosta johtuen?

Nyt mulla on siis ainakin kolme eri vaihtoehtoa, koska ovulaatio on ollut tai tulee olemaan. Aamulämpöjen ja kipuilujen mukaan se oli tiistaina, kalenterin torstaina (tai tänään) ja liman mukaan se tulee olemaan vasta sunnuntaina. Hämmentävää. Vähintäänkin. Kaiketi pitää uskoa sitä limaa.

Hmm... haamu taas

Vähän taas vahvempi haamu tänään. Tätä menoa saan kunnon viivan ehkä viikon päästä. Ei ihan vaikuta siltä, että istukkahormonin määrä tuplautuisi päivässä... Mutta tätäkin olen jo googlaillut aiemmin, että voihan se olla, että hCG alkaa nousta vasta myöhemmin. Tai sitten ei. Jää nähtäväksi.

Viiva - silmissä vai testissä?

Tiedättehän sen tunteen, kun salamavalo jää roikkumaan näkökenttään? Mulla on nyt vähän sama juttu raskaustestien viivojen kanssa. En oikein enää tiedä, kuvittelenko vai näenkö. Olin jo eilisestä testistä näkevinäni haamun ja tämänpäiväisestä testistä vähän helpommin. Tänään haamu näkyi jo sallitun ajan puitteissa. Mielestäni raskaustestit ovat kyllä ihan kelpo tarkasteltavaa varsinaisen testiajan jälkeenkin - kunhan ei vedä niistä suoraan mitään johtopäätöksiä.

Nyt sitten tässä mietinkin, mistä nämä mahdolliset haamut kertovat. Googlasin jo tammikuussa, että OneStepin testeissä (myös nimellä Sofi One Step) ei pitäisi näkyä ns. viivanpaikkaa, vaan viiva on plussa. Mutta jos viivan näkemiseen tarvitaan supersankarin röntgenkatse (jollainen minulta toki löytyy ihan paljain silmin), voiko sitä vielä laskea plussaksi? Vai voisiko elimistön normaali hormonitoiminta kuukautisten lähestyessä näkyä aavistuksenomaisena haamuna 10 mIU -testissä? Joka tapauksessa jatkan testaamista huomenaamulla.

Seuraava kuva on suoraan omasta CSI-kuvatutkimuslaboratoriostani Andy Warholin hengessä. Otin äsken kuvan tämänpäiväisestä (alimpana), eilisestä (keskellä) ja sitä edellispäiväisestä (ylhäällä) testistä ja koska niistä ei sellaisenaan erottunut tietokoneen ruudulla oikein mitään, pistin värit negatiiviksi ja säädin sävyjä. Merkkasin tuohon nyt V-kirjaimella ne kohdat, joissa näen haamut. En kai ole ainut, joka ne näkee?

Tämä haamujen asteittainen kehitys antaisi olettaa, että huomenna saattaisi näkyä jo vahvempikin viiva, jos nyt on ylipäätään näkyäkseen. Pitäisi vaan malttaa nukkua tässä välissä. Huomenna on kp 29/29, joten viikonloppuna sitten viimeistään tietää, tärppäsikö vai ei.

Sinnikkäästi epätietoinen

Tänään on kp 31 (/29) tai sitten kp 1. En tiedä kumpi. Raskaustestiin ei ole tullut edes haamuista viivaa, mutta olo on ollut vahvasti raskautunut jo viikon verran. Eilen ja tänään ei ole enää kyllä ollut niin kipeä olo. Ja tänään alkoi niukka vuoto. Mutta siltikään en jotenkin vaan uskalla uskoa, että en ole raskaana. Kun jos kuitenkin olen. Jos huomenna kaverin häissä lorotan kurkusta alas oikein kunnon satsin alkoholia, niin se on sitten ihan satavarma, että nää onkin valekuukautiset... Sellaiset on ilmeisesti jopa joka neljännessä raskaudessa... Ja todella niukkaa on ollut tänään tää vuoto...

Netti on pullollaan toinen toistaan uskomattomampia tarinoita siitä, miten ihmiset ovat olleet raskaana, vaikka testi näyttää negatiivista ja vaikka tulee kuukautisvuotoja väliin. Ota siitä sitten selvää, mikä on mahdollista ja mikä ei. Jos tässä nyt olisi raskaana (vuodosta ja miinuksista huolimatta), niin meen kyllä hyvin pian yksityiselle ultraan - näillä oireilla kohdunulkoinen raskaus on sen verran todennäköinen... Sepä oliskin kiva lisä kokoelmaan...

 ------
Lisäys: Kunnon vuoto alkoi seuraavana päivänä. Sain lorottaa kunnon satsin alkoholia kaverin häissä ilman omatunnon tuskia... :)