Kolmen kärki

Täällä sitä ollaan edelleen yhtenä kappaleena (rv 38+4). Neuvolassakaan ei keskiviikkona tullut mitään uutta vastaan. Vielä ei oo aika tullut pitkäksi nettishoppaillessa ja lainassa olevaa ompelukonetta tuijottaessa, joten mikäs tässä on möllötellessä. :) Mun puolesta vauva sais tulla kyllä jo vaikka huomenna - nyt on petikin pedattu. Mut voihan se hyvin olla, että tässä möllötellään vielä melkein kuukausi lisää...

Kyllä sitä kuitenkin jo miettii, että kohta tää raskausaika on ohi. Sitten ei enää ookaan tätä mahauloketta eikä pientä melskaajaa siellä sisällä. Haikeaa tavallaan - tavallaan ei. Tänään kotimatkalla mökiltä oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että nytkö se synnytys alkaa. Alaselkää ja -vatsaa jomotti yli tunnin aika epämukavasti. Mut nyt kotona vointi on taas ihan normaali, että saattoi olla vaan kasvimaalla kykkimisen syytä. :) Mut siirsin kyllä tietyt tavarat suoraan mökkitavaroista sairaalakassiin - varmuuden vuoksi...

Sen verran hyvin tässä on jo asennoitunut siihen, että minä päivänä vaan voi alkaa tapahtua, että katsoo raskausaikaa jo vähän niin kuin se olisi ohi. Jostain syystä aloin tällä viikolla pyöritellä päässä top3-listoja erilaisista odotusajan asioista. Laitan niistä nyt muutaman tähän - vaikka sitten muistoksi itselleni... :)

Kolme päällimmäistä asiaa, joita ei tule ikävä raskaanaolosta:

Polvien surkea kunto
Ihan sieltä ekoista raskauspäivistä asti polvet ovat olleet aika romut. Kyykkääminen on tuskaa ja en varmaan pääsisi lattialta lainkaan ylös tukea ottamatta. Jooga-dvd::kin jäi hyvin vähäiselle käytölle, kun suurin osa liikkeistä tehtiin lattialla tai polvillaan. Portaita pystyy onneksi vielä kävelemään, mutta kauppakassien kanssa oon kyllä mennyt jo pari kuukautta ihan suosiolla hissillä...

Nihkeys
Jostain maalis-huhtikuusta asti sisäinen lämpömittari on vinksahtanut pahasti plussalle. Normaalisti olen se, joka palelee ensimmäisenä - nyt se, joka palelee viimeisenä... tai ei ollenkaan. Keväällä nihkeyttä oli helppo välttää vähentämällä vaatetta, mutta kesähelteillä keinoja ei juurikaan ole ollut. Kun on ollut nihkeää, niin sitten on ollut. Nihkeyttä seuraavat läheisesti levottomuus, ärtyneisyys, kärsimättömyys ja tuskastuminen. Ei ole kyllä koskaan aiemmin kesällä näin usein toivonut, että tulisipa pilvinen ja viileä päivä. :) Nyt lähiaikoina on säätila ollut ihan mukava - toivottavasti helteet jäivät sinne heinäkuulle.

Jatkuva pyykkääminen / vaatteiden optimointi
Tekee elämän vähän hankalaksi, kun alaosia on vain yhdet kutakin mallia: yhdet farkut, yhdet caprit, yhdet shortsit... ja yläosiakin koko ajan vähenevä määrä. Tuntuu, että jokaisessa paidassa on mahakummun kohdalla rasvatahra - liittyy siihen, että ei oikein enää pääse mitenkään istumaan tarpeeksi lähelle pöytää. Millekään vaatteelle ei voi laskea useampaa käyttökertaa kuin yhden - sitten se pitää taas laittaa tahranpoistoaineen kera pyykkiin. Harjoittelua vauvaelämää varten...?

Kolme hyödyllisintä hankintaa raskausaikana:

Doppler, 25 €, Amazon.co.uk
Pelasti aika monta epäilyksen hetkeä alkuraskaudessa ja teki raskauden konkreettiseksi myös miehelle. Edelleen lohdullista tietää, että kaapista se löytyy, jos mahassa ei yhtäkkiä olisikaan entisenlainen meno.

Imetystyyny, 10 €, Amazon.co.uk
V:n mallinen pötkötyyny. Nytkin parhaillaan selän tukena sängyllä istuessa. Yöllä milloin missäkin kylkinukkumista helpottamassa. Edessä vielä elämä varsinaisessa tarkoituksessaan eli imetystyynynä.

Yli 80 cm pitkät topit ja t-paidat, 10-16 €, Esprit.fi / Ellos
Erityisesti EDC:n Essentials-sarjan paidat. Riittävät edelleen peittämään koko mahan eivätkä lähde ärsyttävästi kiipeämään mahaa ylöspäin. Eivät ole myöskään löystyneet alareunastaan yhtään (toisin kuin muutamat H&M:n topit), joten näille löytynee käyttöä pienempimahaisinakin aikoina.

Kolme ruokalajia, joiden kimppuun aion hyökätä sairaalasta kotiuduttua:

Sushi
Lohinigirejä ja paljon. Vaikka kolmella lounarilla.

Mätileivät
Saaristolaislimppua, salottisipulia, smetanaa ja mätiä. Rakkauden ruokaa, sillä tätä oli alkupalaksi miehen järjestämällä yllätyskosintapiknikillä kolme vuotta sitten...

Maksalaatikko
En nyt varsinaisesti voi sanoa himoinneeni maksalaatikkoa samalla kuolausteholla kuin edellämainittuja ruokalajeja, mutta se on vaan niin kätevä ruoka, kun ei jaksa laittaa mitään. Muuten olenkin kyllästynyt eineksiin aivan totaalisesti jo kouluaikoina, kun arkisin ei ollut kotona muuta tarjolla... Onneksi meillä sentään mies osaa laittaa ruokaa ja omatkin taidot kohenevat vähitellen.

Kolme parasta ajanvietettä etenkin loppuraskaudessa:

Kestovaippoihin perehtyminen
Tähän saisin menemään aikaa vaikka kuinka. Vaippatarjouksia etsiessä vierähtää päivästä tunti jos toinenkin ja lähiaikoina unetkin ovat olleet pelkkää kestovaippaa - tai niiden ompelemisen suunnittelua. Ajattelin uskaltaa tehdä itse pari sisätäyttövaippaa (vaikka oonkin ihan surkea ompelija). Metsolan ihana vihreä Walmet-joustofroteekangas odottaa jo tuossa pöydällä muita materiaalihankintoja...

Greyn anatomia
Aloin seurata kyseistä sarjaa vasta vajaa vuosi sitten, joten mahtavan monta tuotantokautta odotti netissä / dvd-bokseilla katsomista. Vielä on ainakin yksi tuotantokausi säästössä pahan päivän varalle. Nyt voi myös fiilistellä sillä, että pikkusiskoni aloittaa ensi viikolla lääkiksessä opiskelun. Ei siitä kirurgia taida tulla, mut semmoinen yleislääkäri oliskin kätevin. ;)

Päiväunien nukkuminen
Kerrankin saa ihan huoletta mönkiä peiton (tai sen lakanannurkan) alle mihin aikaan päivästä tahansa eikä kukaan ihmettele. Satunnaisista päiväunista huolimatta uni tulee illalla ihan mainiosti (jos ei ole nihkeää).

Kolme söpöintä vauvatavaraostosta (käyttökelpoisuudesta ei ole vielä tietoa...):

Pikku toukka paksulainen -lelu, 13 €, Amazon.co.uk
Sain joskus kouluikäisenä englanninopettaja-tädiltäni lahjaksi minikokoisen version Eric Carlen ihanasta lastenkirjasta Pikku toukka paksulainen. Sitä tuli luettua pienemmille sisaruksilleni. Amazonissa olisi vaikka mitä herkullista Eric Carle -tuotetta, mutta tää lelu oli pakko saada jo ihan ulkonäön puolesta. Söpöyden lisäksi se helisee, rapisee, tööttää ja siinä on vaikka mitä lärpäkkeitä imeskeltäväksi ja pureskeltavaksi. :)

Wallaboo-lämpöpussi, 35 €, Design Kids
Kuin pieni pehmoinen herneenpalko. :) Etukappaleen saa kokonaan vetoketjuista irti, joten takakappaletta voi käyttää turvakaukalon istuinsuojana. Aika kiinteästi se onkin nyt kiinni tossa kaukalossa, kun vyöt piti pujotella uudestaan kaukalon uumenista... Ehkä se on toisella kerralla jo helpompaa? Mut joka tapauksessa pussi näyttää tosi hyvältä!

SwaddleMe-kapaloliina/pussi, 15 €, Amazon.co.uk
Isoa apinakuosia ei ollut kuin lahjapakkausversiossa, jossa tuli sitten mukana myös ohut unipussi ja unirätti. Mut juuri tää kuosi oli söpöydessään saatava! Ja onhan se yllättävän kivaa saada postista itsetilaamiaankin lahjapaketteja. :)


Tähän loppuun sopisi vielä kolme potrettia mahasta, kun sellaisiakin ollaan tässä otettu. Mut taidanpa säästää ne vaikka huomiselle... jos siis vielä möllötän täällä kotona huomenna. :)

Informaatiotulva

Rankkaa tämä äitiyslomailu. Ensin aamupäivällä äitiyspoliklinikalle synnytystapa-arvioon, kotona välissä lounasta ja sitten iltapäivällä neuvolaan. Piti ihan katsoa kelloa lounasta syödessä, hui! :)

Synnytystavaksi (tai sen tavoitteeksi) vahvistui itsekin uumoilemani perinteinen alaväylä. Ilmeisesti neuvolalääkäriä oli mietityttänyt juuri se, että lantion seudun kudokset ovat kireät. Tämänpäiväinen synnytyssairaalan lääkäri vaan onnitteli hyvistä perintötekijöistä. Häntäluunikin on siro, kaartuu oikeaan suuntaan ja "myötää hyvin". Tämän sortin informaatiota tuli vartissa niin paljon, että puolet meni suoraan toisesta korvasta ulos. Itse tutkimus ei ollut kaikkein miellyttävimmästä päästä, mutta ei yhtään niin kauhea kuin mitä taas kerran olin googlannut...

Ultraakin käytettiin ja siellä se pallero teki palleaharjoituksia. Harjoitteli siis vissiin hengittämistä - hikka on ainakin lähiaikoina tullut tutuksi. Aika ahtaalta siellä mahassa näytti mun silmään, vaikka lapsivettä olikin normaalin verran. No, ahtaalta tuntuu myös ihan tänne mulle päin - koko ajan on joku osanen tunkemassa tuosta vatsanahasta läpi. Pää oli jo tosi alhaalla, mutta ei vielä kiinnittynyt. Kävely ei ole kyllä enää mitään kauhean herkkua.

Painoarvio oli 3260 grammaa (tänään rv 37+0). Ihan tässä kotonakin vielä mietin, että no mites siitä onkin tulossa sitten niin pieni, kun aiempi syntymäpainoarvio oli 3600 grammaa. Sitten tajusin neuvolakortista, että sehän olikin painoarvio tällä hetkellä... Eli jos laskettuun aikaan asti mennään, niin todennäköisesti siitä tulee joku vähän alle nelikiloinen. Mut ehkä ei mennäkään laskettuun aikaan asti! Viime viikolla neuvolalääkärin mukaan kohdunkaulaa oli vielä kolme senttiä ja kohdunsuu kova ja kiinni. Nyt tänään kaulaa oli 2,5 senttiä, kohdunsuu oli pehmeä ja sormelle auki. Edistystä, jee! Oon tässä yrittänyt pitää jäitä hatussa, mutta kyllähän se laittaa miettimään, että josko sittenkin olisi jo pian loppu tämä helteessä nihkeily ja vanhuksen ketteryydellä könyäminen.

Neuvolassa ei sitten iltapäivällä ollutkaan mitään kummempaa. Painoa oli taas tupsahtanut jostain 700 grammaa lisää viikossa - täti laittoi turvotuksen piikkiin. Mut miten sen voi joka viikko laittaa turvotuksen piikkiin, kun turvotus on pysynyt ihan samanlaisena jo ties vaikka kuinka kauan? Luultavasti kyseessä on ennemminkin uusi addiktioni suklaarusinoihin... Tänään löytyi vielä ihan kuningasyhdistelmä: minttujäätelö ja suklaarusinat. Aaahh!

Neuvolatäti kyseli, että jännitänkö synnytystä. Sanoin, että vaikka normaalisti olenkin kova jännittämään, tätä en osaa jännittää, kun ei tiedä tarkkaa päivää. Että sitten jos alkaakin päivät huveta ja yliaikaisuus lähestyä, niin alkaa ihan varmasti jännittää ja nähdä painajaisia. En oo nähnyt vielä yhtäkään synnytysaiheista unta - aika uskomatonta! Ei mulla tosin oo ollut vielä yhtään supistustakaan, että ei oo mitään hajua, mitä kuvitella siinä unessa. Unen laatu ei kyllä oo täällä kotona mitenkään mahtavaa, vaikka aiheet olisikin leppoisia. On niin älyttömän kuuma! Mökillä oli tossa pari mahtavaa yötä, kun oikeesti heräsi vain vessaan eikä siihen, että on hiestä läpimärkä. Kotona ainoa vähänkään toimiva yöyhdistelmä on tuuletin makuuhuoneeseen ja kylmävesipullo nilkkoihin - jääkaappikylmällä vedellä täytettynä. Sillä pärjää sen pari tuntia kerrallaan...

Aika on tälleen kesälomaillessa mennyt ihan mukavan nopeasti. Nyt on jo 37 raskausviikkoa täynnä eli täysaikainen vauva tulossa! Jos ei olisi heinä-elokuu, odottaisin seuraavien viikkojen odottelua ihan mukavin mielin. Olisi kestovaippapuuhastelua, hääalbumin tekoa ja ties minkälaista järjestelemistä. Nyt vaan tiedän, että juuri niin kauan kuin meillä on yli 25 astetta täällä sisällä (tänään 28), en jaksa tehdä yhtään mitään. Yhtään. Mitään. Tuijotan vaan vauvatavaroiden sekamelskaa. :) Tänään sain ehkä valittua vauvan kotiintulovaatteet, mutta ne olis kiva silittää ja silitysrautaan ei vaan voi koskea tässä nihkeyden tilassa...

No, nyt onkin taas kahdeksan mahtavaa tuntia levollisten unien leikkimistä vuorossa. Viimeistään kuuden aikaan aamulla alkaa kumpikin kylki kolottaa staattisista nukkuma-asennoista. Selällään olis ihana nukkua, mutta hiukankin kun muljahtaa sinne suuntaan, niin alkaa armoton kuorsaus. Minä?! Kuorsaan! Kyllä! Ja niin kovaa, että herään siihen itsekin! :) Jos siis kuulet ajatukseni sinne mahaan, niin tulepa ulos sieltä mieluummin sooner kuin later! Epämukavuuskerroin on jo ainakin oranssilla. Kyllä sen hääalbumin ehtii koostaa sitten myöhemminkin äitiyslomalla. :)

Sadattelua... tai sitten ei

Höh, kerrankin kun keksi hyvän otsikon, niin sitten ei ole mitään sadateltavaa. Tämä on nimittäin sadas teksti, jonka tänne blogiin rustaan! Jee!

Eilen oltiin tutustumiskierroksella meidän synnytyssairaalassa. Aika paljon oli väkeä - varsinkin siihen nähden, että näitä kierroksia on neljä viikossa... Oliskohan ollut jotain seitsemän paria. Mutta kun heillä syntyy siellä keskimäärin kymmenen vauvaa päivässä, niin kyllähän siitä aika monta ensisynnyttäjää / toiselta paikkakunnalta muuttanutta synnyttäjää tulee per viikko. Synnytyssaleissa on kuulemma yleensä samaan aikaan noin neljä synnyttäjää - niin kuin oli ilmeisesti kierroksemmekin aikana. Siellä oli kyllä ihan hiirenhiljaista koko ajan, vaikka ainakin puol tuntia siellä oltiin...

Synnytysosastolla meitä opasti aivan mahtavan mukava ja pirteä kätilö. Ei tarvinnut pelätä, että a) tulee taas lässytystä eikä että b) mies kupsahtaa pyörtyneenä lattialle. Mies ei ole nimittäin ehtinyt siinä Isä syntymässä -kirjassaan vielä synnytykseen asti. On kyllä kovasti mieltynyt siihen kirjaan, että toiveissa on, että se tulee luetuksi vielä jossain vaiheessa ennen h-hetkeä... :) Kätilö esitteli meille synnytysosaston eri huoneita; oli tutkimushuonetta, lepohuonetta, olohuonetta, ammehuonetta ja sitten varsinaiset synnytyssalit. Tai oikeastaan ne nyt oli ihan tavallisia ikkunallisia sairaalahuoneita keinutuoleilla, palloilla ja jakkaroilla höystettynä. Että ei mitenkään pelottavia. :)

Kätilö selitti mukavasti eri synnytyksen vaiheita, mutta lähinnä ihan käytännön tasolta eli koska sairaalaan kannattaa tulla (tai soitella), missä huoneessa milloinkin ollaan, millaista kivunlievitystä/helpotusta on tarjolla ja miten esimerkiksi vauvan sydänääniä seurataan synnytyksen aikana. Puhetta oli myös muun muassa ponnistusasennoista, isien yöllisistä eväistä, valokuvaamisesta (hienotunteisesti sallittua) ja liikelaskennasta loppuraskauden aikana. Mulla ei sitä tarvetta ainakaan toistaiseksi ole - voisin helposti saada kymmenen liikettä kasaan ihan jokainen tunti... :)

Synnytysosaston jälkeen siirryttiin lapsivuodeosastolle, jossa opastus ei nyt ollut läheskään yhtä mahtavaa, mutta ajoi ihan asiansa. Perusjutuista katsottiin osaston esittelyvideo ja hoitaja kertoi vielä muutamia juttuja. Perhehuoneita on kymmenen, joten todennäköisesti sellaiseen pääsee ainakin yhdeksi yöksi. Vierailuaika on onneksi vain tunnin - voi suosiolla rajata vierailijat hyvin pieneen joukkioon. Tarjolla on myös imetyskoordinaattoria, vauvahierontatunteja ja sen sellaista, että oikein hyvältä kuulostaa.

Vastasyntyneitä ei näkynyt meidän kierroksella kuin siinä videolla, mutta silti meinasi tulla tippa linssiin. On ne vaan niin suloisia! Kavereiden häissä oli viikonloppuna yksi kaksiviikkoinen vauva ja olipa jotenkin omituista katsella sitä. Semmoinen pikku pötkylä asustaa tuolla minunkin mahassa ja sitten se sieltä jossain vaiheessa seuraavan puolentoista kuukauden aikana tupsahtaa syliin. Alkoi tuntua jotenkin konkreettisemmalta tämä vauvan tulo... :) Pitäisikin vähitellen keskittyä siihen sairaalakassin pakkaamiseen ja vauvan kotiintulovaatteiden valitsemiseen. Ja ehkä laskutkin olisi hyvä maksaa sitä mukaa, kun niitä tulee, etteivät unohdu. Ja uusi verokorttikin pitäisi tilata... Mutta kun niitä kestovaippoja on vaan niin kiva kattella netissä, ettei millään malttaisi tehdä mitään muuta. :)

Ai niin, äitiysloma alkoi virallisesti eilen. Kelan tuista "pääsen" nauttimaan kylläkin vasta lokakuussa, kun mulla palkka juoksee sinne asti. Tätä äitiyslomaa edeltänyt kahden viikon sairasloma näyttää muuten tehneen tehtävänsä - ranne ei ole enää yhtään niin kipeä. Nyt aiemmin kipuillut vasen ranne ja oikea ovat itse asiassa aika samanlaiset. Ei normaalit, mutta ei tuskaisetkaan. Vähän niinku mun olotila muutenkin. :) Toivotaan, että sitten synnytyksen jälkeen alkaisi nämä raskaudenaikaiset nivelkolotukset väistyä... Tuon eilisen sairaalavisiitin jälkeen odotan ainakin synnytystä ihan optimistisin mielin. Tänään rv 35+1.

Tasaisen paksua elämää

Viimeksi kun rutisin tekemisen puutteesta ja pitkistä päivistä, niin tämä viikko on tuonut hiukan helpotusta asiaan. Ensinnäkin mies on ollut nyt kotona lomailemassa - kivempaa tylsistyä kaksin kuin yksin. :) Alkuviikon viileämmät päivät olivat myös IHANIA. Lämpötila sisällä laski jopa 23 asteeseen. Nyt on kyllä ollut taas lähemmäs 27 astetta heti aamusta, että se siitä sitten... Mutta edes se väliaikainen helpotus tästä nihkeydestä oli enemmän kuin tarpeeseen. Yöunet on kyllä helteistä riippumatta käyneet tosi katkonaisiksi. Koko tämän viikon oon herännyt kahden tunnin välein... Harvoin sitä lomalla odottaa näin paljon, että olisi vihdoin jo aamu...

Sain lainattua kirjastosta hyviä ja tuoreita vauvakirjoja. Varsinkin kaverini suosittelema kestovaippojen maailmaan perehdyttävä "Vaippailmiö"-kirja on ollut todella hyvää ajanvietettä. Tai siis se netissä surffaaminen sadoilla eri kestovaippasivuilla, kun vihdoinkin tajuaa niistä jotain. :) Kirjoittelen niistä jossain vaiheessa tänne tarkemmin. Miehelle lainasin "Isä syntymässä" -kirjan (ajatellen sitä perhevalmennuksessa ilmennyttä synnytyspeikkoa), ja se on lukenut sitä ihan kiitettävällä innolla. Tosin vielä se ei ole tainnut päästä itse synnytysosioon asti. Lukaisin sen eilen itse pikaisesti läpi ja sanoinkin miehelle, että ei sitä ihan ulkoa tarvitse opetella. Puolet asiasta oli uutta mullekin... Mä kun olin ajatellut pakata sairaalakassiin ajanvietettä, meikkipussin ja vaatetta enkä yrttiteetä, hierontaöljyä ja meren kohinaa -cd-levyjä... :)

Maanantaina oli neuvola ja täti numero viisi. Kaikki luvut olivat edelleen ihan kohdillaan - mitä nyt painoa oli tullut aika reippaasti... Mut täti laittoi sen armottoman turvotuksen piikkiin. Jostain syystä nyt tänään ja eilen ei ole turvottanut yhtään niin paljon. Nilkatkin näyttää ihan nilkoilta! Kunpa turvotus pysyisi poissa huomisenkin - pitäisi laittaa korkkarit jalkaan kavereiden häihin. Crocseja en ihan juhlakenkinä sentään kehtaa käyttää. :) Luultavasti tuolla mahassa on myös otettu jonkinlainen kasvupyrähdys sitten viime neuvolan, koska kohdunpohjan korkeus oli taas ylä- ja keskikäyrän välissä eikä keskikäyrällä. Ja kyllähän sen mahastakin näkee, että pallommaksi koko ajan tullaan... :) Oli jo pakko muuttaa kuvasuhdettakin aikaisempiin kuviin verrattuna, että koko maha mahtuu kuvaan. Tässä siis tilanne tänään (rv 34+2):

Seuraavaksi onkin sitten neuvolalääkäri puolentoista viikon päästä ja siitä eteenpäin neuvolassa juoksemista joka viikko. Ajat ainakin varattiin sille mun viralliselle tädille - voi siis olla, ettei tätiä numero kuusi enää tule. Saa nähdä... :) Kolmannessa verikokeessakin pitäisi muistaa tässä käydä. Ei niitä vasta-aineita sieltä kyllä edelleenkään löydy, mutta kärsittäköön nyt tämä miinusverisen taakka loppuun asti.

Keskiviikkona ollaan menossa tutustumaan synnytyssairaalaan. Toivottavasti mies saisi siihen mennessä sen kirjansa edes suurin piirtein luettua. Osaisi sitten ehkä paremmin hahmottaa asiat niin kuin ne ovat eikä käyttää liikaa mielikuvitusta. Työkaveri tosin kertoi, että heidän tutustumiskierroksellaan jossain huoneessa oli ollut juuri meneillään varsin äänekäs synnytys... Ehkä olisi sittenkin kivempi jättää jotain mielikuvituksenkin varaan...

Maanantain mahakerho

Maanantaina oli eka perhevalmennussessio. Aiheena oli kiehtova "äidiksi ja isäksi". ;) Kiehtovuus vain kasvoi, kun huomasin, että valmennusta vetää mun virallinen "joo... hmm... niii-in... ahaa..."-neuvolantäti SEKÄ se tätityttönen, joka on nyt kesän tuurailemassa. Ou nou. Jossain vaiheessa paikalle onneksi pelmahti ruuhkasta isätyöntekijä, joka otti isät omaan ryhmäänsä juttelemaan - tai ilmeisesti enimmäkseen kuuntelemaan hänen lätkävalmentajamaisia isyysvinkkejään ja -kokemuksiaan. Meillä äitiryhmän puolella taas lähinnä tuijoteltiin toisiamme hiljaisuudessa ja vastailtiin ujosti ujojen tätien kysymyksiin. Jokseenkin vaivaannuttavaa alkaa kylmiltään jakaa raskausajan kremppoja ja muita tuntemuksia ventovieraiden kanssa...

Ryhmässä oli seitsemän paria ja yksi niistä oli onneksi valmiiksi tuttu. Käytiin valmennuksen jälkeen vielä yhdessä syömässä, ja oli hauskaa vertailla odotusajan kokemuksia - varsinkin, kun lasketut ajat ovat peräkkäisinä päivinä. Oltiin muuten ihan sieltä ryhmän "edistyneimmästä" päästä eli 29. viikolla, kun osa oli vasta viikolla 23. Ei siis iskenyt mahakateus. ;)

Ei tosta valmennuksesta mulle kyllä jäänyt vielä mitään käteen, mutta mies tykkäsi. Mitenköhän sitten ensi maantaina, kun vuorossa on "synnytys ja kivunlievitys"? Mies ei tykkää katsoa elokuvistakaan kidutuskohtauksia - saa nähdä, miten rankkaa synnytysvideota on luvassa. ;) Toivottavasti siellä olis ainakin paikalla joku muukin kouluttaja kuin nämä kaksi kyseistä neuvolantätiä...

Eilen illalla mulla turpos jalat ekaa kertaa oikein kunnolla. Nyt äsken huomasin, että kummatkin jalkapöydät on taas ihan turpeat. Semmoiset vauvanpulleat. Eikös sen vauvan pitäisi siellä mahassa kerätä pehmustetta ympärilleen eikä mun? :) Ei kai tässä auta kuin toivoa, että kengät menee vielä iltapäivällä jalkaan, että pääsee jotenkin kotiin. Vettä oon juonut runsaasti, mutta ehkä pitää juoda vielä enemmän.

Maanantaina valmennuksesta kotiin tullessa alkoi myös silmissä sumeta kolmen kerroksen portaiden kiipeämisen jälkeen - syynä varmasti juuri nautittu valtava pasta-annos ja yleinen ahtaus tuolla keuhkojen ja mahalaukun suunnalla. Mut näemmä sitä pitää vaan todeta, että valaskausi on nyt virallisesti alkanut. Tästä eteenpäin maataan sohvalla jalat ylöspäin ja mennään hissillä. :)

Mahamatkailua

Lomaviikko mahan kanssa meni varsin mallikkaasti. Kuin pieni (puuskuttava) vuorikauris kiipesin Etelä-Toscanan kukkulakylien hirmuisia mäkiä ylös ja alas, ja Rooman nähtävyydetkin tuli kierrettyä jalkaisin. Kiloja ei toki päässyt karisemaan - jätskiä ja limsaa tuli ahmittua sen verran ahkerasti... :)

Välillä jopa ihan unohti, että on raskaana. Kukaan muu ei kyllä unohtanut. Sitä ei oikein tajuakaan, miten selvästi tuo maha muille näkyy. Rooman täydehkössä metrossa kesti alle kymmenen sekuntia, että sai istumapaikan. Ei niin, että olisin sitä varsinaisesti parin pysäkin matkalle tarvinnut... :) Vatikaanissa ja Fiumicinon lentokentällä sain kiertää metallinpaljastimen/läpivalaisulaitteen (en tiedä, kumpia olivat). Mahaa osoittamalla pystyi myös helposti selittämään kaikenlaista: ei viinitastingiä minulle... kyllä, haluan todellakin pelkästään sitä äklömakeaa suklaapähkinäjätskiä... juu, näet oikein, ruksin hotellin aamupalatilauslistasta kaikki kohdat. "Sì, sì, no problem, I understand!"

Ainut paikka, missä maha oli problem, oli lentokentällä paluumatkalla. Check-in-tiskillä tarkkasilmäinen naapuripömpelin virkailija kysyi heti, että olenko raskaana. No olen, juu. Sitten se kysyi, että kuinka pitkällä. No 25 viikkoa. Sitten se pyysi näyttämään todistusta. Ai mitä todistusta?! Mulla oli kyllä mukana sekä neuvolakortti että kopio Kelaan lähetettävästä raskaustodistuksesta, mutta kummatkin ovat pelkästään suomeksi. Eipä paljoa lämmittänyt italialaisia virkailijoita. Muutaman puhelun jälkeen sopivat sitten, että Finnairin lentoemäntä tarkastaa todistuksen koneessa. Eipä sitä kyllä sitten enää koneessa kysytty. Mut mietinpä vaan, että jos olisin lentänyt jollain ulkomaisella lentoyhtiöllä, niin millaisellakohan paperilla sitä olisi kyytiin päässyt... Finnarin nettisivuillakaan ei lue muuta, kuin että viikon 28 jälkeen tarvitsee lääkäritodistuksen ja sitä ennen kelpaa neuvolakortti. Että pohdittavaksi siis tämmöinenkin seikka, jos ootte mahan kanssa lähdössä ulkomaille.

Nyt onkin sitten jo toukokuu. Enää kymmenen viikkoa töitä jäljellä - sitten pääsee uudestaan lomalle. Sille hartaasti odotetulle lomalle. Tai vapaalle. Ei sitä kauhean moni äiti ole lomaksi kutsunut... Pitäisiköhän tehdä aamukampa? Jotensakin nihkeää tämä lomalta töihin paluu... :)

Miinus

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani tämänaamuisen neuvolakäynnin jännintä antia oli oman veriryhmäni selviäminen. Olen tulosten perusteella A-. Neuvolantäti lykkäsi sen suurempia selittelemättä kouraan uuden lähetteen verikokeeseen viikoille 24-26, mutta onneksi Google on sentään vähän monisanaisempi.

Koska reesustekijäni on negatiivinen eli miinus, veren vasta-aineitani seurataan loppuraskauden ajan (kahdella verikokeella). Jos vauva olisikin Rh+, niin silloin on vaarana, että synnytyksen yhteydessä verenkiertooni voisi päästä tuota plussaverta. Se taas voisi aiheuttaa ongelmia myöhemmissä raskauksissa. Enpä ollut tällaistakaan tiennyt. Tai tiesin, että joku juttu siinä reesustekijässä on...

Mies onneksi tietää oman veriryhmänsä jo valmiiksi, kun on käynyt luovuttamassa verta. Pitääpä kysyä illalla. Jos hän on Rh-, niin sitten meidän vauvakin tulee olemaan Rh- eikä mitään ongelmaa ole. Mutta jos hän on Rh+, niin sitten vauva voi olla joko Rh+ tai Rh-. Uuuh, tulee ihan kouluaikojen risteytystehtävät mieleen... Veripalvelun sivuilla on muuten hyvä taulukko veriryhmän periytymisestä ja eri veriryhmien yleisyyksistä. A-miinusverta on vain 6 prosentilla suomalaisista - miinusverta ylipäätään 13 prosentilla. Tässähän tuntee itsensä ihan erityiseksi! :)

Neuvolalääkäri oli (etukäteisvaroituksen mukaisesti) hyvin nuori nainen, mutta osasi onneksi hommansa jo sen verran hyvin, ettei tarvinnut kuin kerran katsoa monistenipusta vastausta. :) Lääkäri tutki kohdunsuun ja kohdunkaulan, eikä kummassakaan ollut mitään erityistä. Kohdunpohjan korkeus oli 13 cm, mikä lääkärin mukaan vastaa hyvin raskausviikkoja (tänään 15+1). Tästä eteenpäinhän tuo kohdunpohjan korkeus eli sf-mitta on se, mitä joka neuvolakäynnillä syynätään. Sillä saadaan selville edes jonkinlaista viitettä siitä, miten vauva siellä mahassa kasvaa. Eikö joku voisi vaan keksiä hiukan halvempia ultrauslaitteita, ettei tarvitsi tuolla tavalla arpoa mahan päältä? :)

Lääkäri kuunteli myös sydänäänet. Odotti varmaan multa vähän innostuneempaa vastaanottoa... :) Mä kyl sit kerroin sille, että mulla on kotona doppler. Tuntui kuin se lääkärityttönen olis kuullut ensimmäistä kertaa, että sellainenkin on mahdollista. Kysyi nimittäin ensin, että oonko terveydenhuoltoalalla. No...en... vaan omatoimisella nettiostosalalla. :) Luulisi että dopplerit alkais tosta nyt pikkuhiljaa yleistyä, kun hintakin on niin edullinen.

Varsin nopea ja tehokas oli koko neuvolakäynti - pissanäyte, verenpaineen mittausta ja kalenterin täyttämistä neuvolantädin luona ja sitten alle vartin lääkärintarkastus. Seuraava neuvolakäynti on sitten huhtikuun puolessa välissä ja perhevalmennuksen neljä kertaa varattiin lasketun ajan mukaan ihan toukokuun loppuun ja kesäkuun alkuun. Nyt ei olekaan sitten muuta tekemistä kuin laskea viikkoja aprillipäivän rakenneultraan ja odottaa, että potkuja alkais sadella. Aamulla kyllä tunsin jo melko varmasti muutaman...

Neuvot seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi

Tänään tuli taas suoritettua yksi etappi: ensimmäinen neuvolakäynti. Aloin kyllä siinä ovella miettiä, onko "neuvola" paras sana enää kuvaamaan sitä paikkaa, jossa ei vastata puhelimeen kuin tunti päivässä ja sisään ei pääse kuin soittamalla ovisummeria. Esimerkiksi äitiyden ja varhaislapsuuden seuranta- ja neuvontayksikkö kuulostaisi paljon osuvammalta nykyaikana. Alkaisi korvia särkevät "linja varattu" -tuuttaukset soida päässä  heti nimen kuullessaan (asianmukaisesti). ;)

No, tätä lähestyttävyysongelmaa lukuunottamatta mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa meidän neuvolasta - ainakaan tämänpäiväisen käynnin perusteella. Kaikki sujui äärimmäisen tehokkaasti ja mukavasti - meni alle tunti. Vahinko vain, ettei tämä ollut ajanvarausteknisistä syistä se meidän lopullinen neuvolantäti. Ottaisin kyllä mieluusti juuri tämän. Voihan se meidän "virallinenkin" toki olla yhtä hyvä, mutta kuinka monta (minun mielestä) hyvää sitä voi yhteen neuvolaan mahtua...?

Eipä niin, että siellä neuvolassa tarvitsisi kauheasti lähiaikoina käydä. Seuraava käynti taisi olla vasta viikoilla 22-24 eli huhtikuussa. Sitä ennen on toki yksi lääkärikäynti - se varattiin nyt helmikuun loppuun (rv 15+0). Mutta näillä neuvolantädin eväillä on nyt sitten pärjättävä kolme kuukautta. Onneksi on netti... Ei tänään nimittäin mitään uutta tietoa tullut. Ainut korjaussuositus oli, että joisin yhden lasin enemmän maitoa päivässä raskauden aikana. Hmmm... vaikeaa... pystynköhän? :). Liikunnastakaan ei tullut varsinaista noottia - sanoi vain, että kaikkea liikuntaa voi harrastaa niin pitkälle kuin itsestä hyvälle tuntuu. Ja töissä kannattaa sitten varsinkin myöhemmin nousta välillä jaloittelemaan, ettei tule suonikohjuja. Ja kahden edestä ei saa syödä. Siinä ne neuvot sitten oikeastaan olivatkin.

Mieskin oli mukana neuvolakäynnillä, mutta ei se paljon päässyt kyllä mitään sanomaan. Lähinnä siellä käytiin läpi sitä esitietolomaketta ja mun ravitsemustottumuksia ja nykyistä vointia. Noh, tulipahan neuvola miehellekin tutuksi. Ja kysyi se täti mun mieheltäkin, onko sillä ollut raskausoireita. :) Ööö, ei... työuupumusta lähinnä. Voisin arvata, että menee lähemmäs kesää, ennen kuin se tarttuu yhteenkään noista pamfleteista, joita mukaamme saatiin. Ei niin, ettei sitä kiinnostaisi - työ vie vaan kaiken ylimääräisen energian. Ja on se perehtynyt varsin hyvin mun oikeaoppiseen ruokkimiseen... mikä on hyvä, sillä se tekee meillä suurimman osan ruuista. En valita. :)

Sydänääniä ei tänään (oletetusti) kuunneltu, mutta mitattiin hemoglobiini ja verenpaine ja annettiin pissanäyte. Kaikista kolmesta selvisin äärimmäisen hyvin tuloksin. Jee, hyvä minä! Neuvolan vaaka antoi kyllä hiukan eri lukemia kuin Ikea-vaaka kotona... Ja se lomakkeen "paino ennen raskautta" tarkoittikin tämänhetkistä painoa. Noh, oli sekin vielä hyvin normaalipainon rajoissa. Kuulemma tästä suunnilleen viikolle 20 asti saisi tulla painoa lisää enintään kaksi kiloa. Pitänee lahjoittaa loput joululahjasuklaat äkkiä pois nurkista...

Tasan kaksi viikkoa np-ultraan. Sitten voisi pikku hiljaa kertoa ihmisille. Töissä alkaa olla jo hiukan kiusallinen tilanne, kun maaliskuulla olisi yksi tärkeä viikon koulutus ulkomailla, jota en nyt sitten oikeastaan tarvitsisi ja joku muu voisi vielä mennä mun tilalle. Kovasti vaan haluaisivat varailla koko seurueelle jo lentolippuja... Mitä siihenkin sitten sanoisi? "Voisitteko odottaa kaksi viikkoa, niin tarkistan, että onko mahassani vielä elävä vauvanalku vai ei?" Ei sinänsä niin, että mistään negatiivisesta olisi ollut mitään merkkejä... mutta eipä sitä koskaan tiedä...

Tutuilla vesillä

Tää on niin tätä. Siis tää alkuraskaana oleminen. Mikään ei varsinaisesti oo huonosti, mutta silti on. Heti jos hetkenkin herpaantuu ajattelemaan, että miltä tuntuu, niin huomaa. Joku paikka kolottaa, väsyttää, ällöttää tai sitten vaan ärsyttää. Tai sitten niitä kaikkia neljää yhtä aikaa.

Samanlaistahan tää oli silloin viime tammi-helmikuussakin. Jopa niin samanlaista, että tänään tuli lounastauolla vahva flashback eräästä silloisesta kirpakkaan aurinkoisesta talvipäivästä ja nimenomaan lounastauosta. Kipusin silloin lumikinosten läpi mäen päälle lähimpään puistoon. En ihailemaan maisemia. En ottamaan happea. En purkamaan ärsytystä... vaan soittamaan neuvolaan. Kaupungin nettisivuilla kun neuvotaan soittamaan neuvolaan heti positiivisen raskaustestin tehtyään. Meillä ei vaan töissä ole yhtäkään paikkaa, jossa voisi puhua kenenkään kuulematta neuvolan soittoajan puitteissa, joten ainut vaihtoehto oli mennä ulos. Semihysteerisenä menin luonnollisesti niin kauas, ettei kukaan ohikulkijakaan ollut kuulemassa. :)

Tällä kertaa en kyllä soita neuvolaan kuin vasta sen jälkeen, kun on selvillä, onko tuolla mahassa ketään kotona. Viimeksi täti varasi neuvola-ajan muistaakseni jo raskausviikon 6 loppupuolelle (eli älyttömän aikaisin) ja jouduin sitä kertaalleen sitten lykkäämäänkin ennen kuin tuli lopullinen peruutus. Ei tällä kertaa. Neuvolan viimeksi lähettämä "tietopaketti" on edelleen tallessa, jos sitä tarvitsee. Mä en kyllä voi sietää yhtään niitä lehtisiä, joissa on kuvituksena semmoisia piirrettyjä iloisia, pastellinsävyisiä tyyppelöitä - tässä tapauksessa pyöreämahainen (to-be) äitihahmo ja häntä kädestä pitävä (to-be) isihahmo. Infolehtiset olisivat huomattavasti parempia ilman kuvitusta. Jos niistä nyt ylipäätään on kauheasti mitään hyötyä tuntien ahkeran googlailun jälkeen... :)

Varasin jo heti viime viikolla yksityiselle ultran. Päätin ottaa sen sinne välipäivien keskelle, jolloin olisi rv 6+6. Siihen on nyt tasan kaksi viikkoa. Viime kerralla ne kaksi viikkoa kuluivat piinaavan hitaasti keskustelupalstojen äärellä itseään sivistäen. Tällä kertaa työkiireet ja jouluvalmistelut taitavat auttaa asiaa. Eikä sivistyksessäkään ole enää isoja aukkoja paikattavaksi... Tuttua kauraa. Siis tämä etappi.

Miten vauvoja tehtiin ennen nettiä?

Vuosi sitten tähän aikaan tietämykseni raskautumisesta ja raskaudesta pohjautuivat:

1) koulun biologian tunteihin
2) kavereiden (vahinko)raskauksiin
3) amerikkalaisiin tv-sarjoihin

Iästäni kerrottakoon, että se on enemmän kuin 25 ja vähemmän kuin 30. Olen korkeasti koulutettu (ainakin tutkinnon puolesta). En siis ymmärrä, miten on mahdollista, että lähes kaikki aiemmat olettamani (näihin kolmeen edellämainittuun kohtaan perustuen) ovat olleet vääriä. Enkä ymmärrä, miten ihmiset ovat ennen nettiä onnistuneet saamaan lapsia. Kuka on kertonut heille, miten homma todellisuudessa toimii?

Biologian tunneilta muistan asiasta sen faktan, että koska vain voi tulla raskaaksi. Tietty se oli siellä koulussa säikyttelymielessä se pointtikin... Tämä on ihan oikeasti ollut käsitykseni asiasta ihan viime vuoden loppuun asti, jolloin aloin asiaa tutkimaan. Siis asiahan on niin, koska vain EI voi tulla raskaaksi. Raskaaksi voi tulla parina päivänä kuukaudessa, jos silloinkaan. Tiedän kyllä, että ne pari päivää voivat periaatteessa olla "koska vain". Mutta jos kierto on säännöllisesti siinä 28 päivän paikkeilla, niin ne pari päivää eivät ole "koska vain" - vaan juuri siinä ennen puoltaväliä. Piste.

Omat kaverini ovat tosin onnistuneet melko täydellisesti toteuttamaan biologian tuntien pahaenteistä ennustusta: yksi tuli raskaaksi pillereitä syödessään ja yksi varmojen päivien -menetelmän pettäessä. Sinänsä alkujärkytystä lukuunottamatta mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut, ja kummatkin ovat nyt tyytyväisiä äitejä. Tähän kuitenkin liittyy yksi aiempi harhaluuloni - nimittäin se, että jos tulet raskaaksi, niin saat mitä todennäköisimmin vauvan. Keskenmenoista olin toki kuullut, mutta en todellakaan tiennyt, miten yleisiä ne ja muut raskauden ongelmat (niin kuin nyt vaikka tuulimunaraskaudet...) ovat. Tv-sarjoissahan kaikki aina rientävät heti sen positiivisen raskaustestin jälkeen pilaamaan avioliittonsa kertomalla raskauteen johtaneesta syrjähypystä tai muuta yhtä dramaattista. Odottaisitte nyt ainakin sinne viikolle 8, hyvät tv-sankarittaret! Ongelma voi hyvin ratkaista itsensä siihen mennessä.

Niin ja tv-sarjoista tuli myös mieleen, että sekin on kyllä ihan huijausta, että raskaustestin voisi tehdä suunnilleen seuraavana päivänä kohtalokkaasta yöstä. Vähintään kymmenen piinaavaa päivää pitää odottaa, suosituksena kaksi viikkoa. Eikä raskausviikkoja lasketa vauvan alkuunsaattamispäivästä, vaan edellisten kuukautisten alkamispäivästä. Eikä valtion kustantamista palveluista (neuvoloista, ultrista) ole oikeasti juuri mitään apua ennen kaksinumeroisia raskausviikkoja. Eikä sitä kallista yksityisen puolen varhaisultraa (ainakaan viikoilla 6-7) tehdä mahan päältä, vaan alakautta. Voin vain kuvitella, miten lista jatkuu sitten myöhemmin...

Mistä naiset ovat siis esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten saaneet tietää, miten asioiden laita oikeasti on? Vai ollaanko menty vain yrityksen ja erehdyksen kautta? Tuskin mistään viisiosaisesta tietosanakirjasta on löytynyt kovinkaan seikkaperäistä selostusta raskaaksi tulemisesta ja varhaisesta alkuraskaudesta (kohdasta R niin kuin raskaus) - toisin sanoen ajalta ennen neuvolan vaikutuspiiriin kuulumista. Vai ollaanko nykyään sitten vain liian vaativaisia informaation suhteen, kun kaikki tarvittava löytyy netistä?

Näen sivulaskurin tilastoista hakusanat, joilla tänne blogiin on eksytty. Ne ovat juuri niitä hakusanoja, joita olen itsekin tämän vuoden aikana ahkerasti käyttänyt, välillä neuroottisestikin. Aina jostain keskustelupalstojen uumenista on löytynyt joku viesti, jossa on kuvattu juuri etsimäni asia. Asia ja ahdistus eivät välttämättä ole sillä ratkenneet, mutta olenpahan ollut aina himpun verran viisaampi - viime vuoteen verrattuna äärettömän paljon viisaampi. Ja tiedän ainakin sen, etten ole näiden asioiden kanssa yksin, vaikka en niistä kovin monelle kasvotusten halua puhuakaan. Olisikohan aivan väärin veikata, että raskausteemaiset haut ovat hakukoneiden listoilla aika korkealla? Mistä muualtakaan sitä ihminen nykyään tietää, minkätyyppinen liman koostumus on oikea? :)