40+0

Harva asia ärsyttää mua yhtä paljon raskaana olemisessa kuin se ainainen lasketun ajan utelu. "Mikäs se tarkka päivä olikaan?" Ikään kuin se vauva kuuliaisesti plupsahtaisi ulos juuri sinä päivänä. Siksi olenkin puhunut lähes kaikille vain, että laskettu aika on huhtikuun alkupuolella ja todennäköisesti mennään pääsiäiseen asti.

No tänään se laskettu aika sitten oli - vaikkakin tämä on se sairaalan laskema laskettu aika. Itse laskemani on huomenna ja varhaisultrassa määritetty aika ylihuomenna. Ja oikeasti niillä millään ei tässä vaiheessa ole muuta väliä, kuin että siitä sairaalan versiosta päätellään, koska aletaan käynnistellä.

Tästä alkaa se henkisesti rankin odottelun vaihe. Pikkupöllön hoitokaverin pikkuveli syntyi jo viikko sitten, vaikka lasketut ajat olivat lähes samat. Ja kappas, tuolla yhdessä blogissakin vauva syntyi jo viikolla 38. Tässäkö sitä vielä sitten odotellaan kaksi viikkoa?

Ei siinä odottelussa sinänsä mitään, jos voisi jotenkin sulkea ulkopuolelle ne kaikki ihmiset, jotka joka päivä jännäävät puhelimen ääressä, että tulikohan se jo. Mun mieskin oli ottanut matkakorttiin saldoa vain tähän päivään asti. MIKSI?! kysyn minä. Sillä taidettiin varmistaa se, että mennään sinne pääsiäiseen asti...

Pikkupöllön synnytys käynnistyi luultavimmin jo yliaikaiskontrollin sisätutkimuksesta. Sellainen olisi luvassa sitten juuri ennen pääsiäistä. Pääsiäisenä synnyttäminen ei vaan houkuta yhtään. Ja sitten jos kontrollissa on taas sykekäyrässä yksikin notkahdus, niin joutuu kokemaan toisen sairaalakäynnisteisen piinan. Ei kiitos.

Suunnitelma A onkin varata yksityiselle lääkäriaika ensi perjantaille, rv 40+5. Jospa se lähtisi sillä käyntiin. Viimeksi kokeiltiin vain perinteisiä S-keinoja, mutta eipä niistä mitään apua ollut. Toki ne pitää sitten käydä taas läpi, jos tuo lääkärikäynti ei tuota tulosta.

Vielä muutama minuutti ja laskettu aika on ohi. Tavallaan helpotus sekin. TIESIN, ettei vauva synny ennen sitä. Uskookohan ne sukulaiset ja kaverit sitten kolmannella kerralla, kun sanon, että yli menee...?

Nokka kohti synnäriä (no aprillia!)

Laskettu aika häämöttää ensi sunnuntaissa, mutta tällä olotilalla sanoisin, että palataan asiaan sitten vasta pääsiäisen kieppeillä. Nyt on siis kasassa kerrassaan mainiot viikot 39+2, mutta saattaapi tulla vielä kolme viikkoa lisää. No, mikäs tässä - ehtii vähän lomaillakin.

Äitiyslomaa on nyt takana kuukauden verran ja siitä kolme neljäsosaa on vietetty joko omaan tai Pikkupöllön sairasteluun. Sinnikästä kevätflunssaa, vatsatautia, korvatulehdusta... sen semmoista. Ei ole ollut ainakaan sitä vaaraa, että rasittaisi itseään liikaa. On sitä sentään muutaman pari vuotta puuhalistalla odottaneen homman saanut tehtyä, mutta aikas monta on vielä jäljellä... Ehkä sitten eläkkeellä.

Hiukan jännittää, miten se sairaalakeikka sitten hoituu. Siis itse synnytys ei jännitä, mutta se lähteminen. Kasa sukulaisia ja ystäviä on laitettu päivystämään puhelimen ääreen, että saadaan sitten varmasti Pikkupöllölle hoitaja. Osa heistä ei ole pessyt kakkapeppua 30 vuoteen, jos ikinä. Mut kaipa se sitten hyvin menee. Anopilla on onneksi lomaa, kunhan pääsee tänne asti vapauttamaan jonkun vähemmän lapsenhoitotaitoisen yöllä herätetyn sukulaisensa. :)

No, oikeesti. Ei me tälläkään kertaa olla kyllä lähdössä yöllä mihinkään. En jaksa uskoa. Mut silti pitää olla nuo suunnitelmat tehtynä. Kun jos sitten kuitenkin...

Käynnistystä oon miettinyt jo sen verran, että haluaisin päästä kotiin kokeilemaan balonki-menetelmää. Kaverilla on siitä hyviä kokemuksia. Pikkupöllön synnytyshän käynnistettiin sairaalassa Cytotecilla eli prostaglandiinitabletilla. Tai itse asiassa se taisi käynnistyä jo aamuisesta yliaikaiskontrollissa tehdystä sisätutkimuksesta. Ja varsinaiseen asiaan päästiin sitten luonnollisesti keskellä seuraavaa yötä, yksin, osastolla. Synnytyssaliin sieltä pääsi vasta hyvin tuskaisena. Haluaisin tällä kertaa kärvistellä kotona, kiitos.

Varmaan käyn kokeilemassa tällä kertaa tuota sisätutkimuksen käynnistävää vaikutusta ihan omakustanteisesti. Täytyy valita joku hyvä päivä. Vaikka jossain siinä viikon 41 korvilla synttärilahjaksi itselleni. Ties vaikka osuisi samaan päivään.

Yksi kaverini kysyi, onko synnytykseen valmistautuminen erilaista toisella kertaa. Se on erilaista ihan samalla tavalla kuin kaikki toisen vauvan kanssa. Kaikki on jollain tavalla tuttua, mutta jotkut asiat ovat sitten erilaisia. Ja kun ei voi oikein tietää, mitkä asiat ovat erilaisia, niin sitten menee sillä olettamalla, että kaikki on tuttua. Eli enpä voi mainostaa valmistautuneeni synnytykseen oikein mitenkään. Sairaalakassikin on vain puolittain pakattu.

Kun sitten jossain vaiheessa sinne synnärille asti päästään, niin epiduraalin olen ajatellut tällä kertaa jättää väliin. Viimeksi se heikensi supistuksia niin paljon, että oksitosiinihanat olivat lopulta ihan täysillä. Ja lääkettä piti antaa kolme täydennyserää. Ja sitten siinä meni koko päivä. Eikä ponnistustuntumaa ollut yhtään. Ja ponnistusvaiheessakin meni tunti. Puuh.

Ilman puudutetta en kyllä usko selviäväni. Tai selviäishän sitä, jos olis pakko. Onneksi ei ole... Spinaalipuudutus vois olla hyvä, jos jaksan kärvistellä suhteellisen pitkälle. Ja ilokaasuakin luulen osaavani nyt käyttää. Viimeksi tajusin imeä sitä tarvittavalla voimalla vasta istukkaa irrotettaessa. Mut sen näkee sitten, millä nopeudella synnytys tällä kertaa edistyy. Edellinen kesti 18 tuntia. Jos siitä ottais ainakin puolet pois.

Pitääpä lähteä hakemaan Pikkupöllö hoidosta. Vielä huhtikuu sitä luksusta, sitten ollaan kotona. En haluu vielä ajatella, millaista sellainen arki tulee sitten olemaan... :)

Tyhjäkäyntiä

Jokseenkin turhauttavaa katsella positiivista ovulaatiotestiä, kun tietää, että tässä kuussa ei vielä yritetä. Varmaan mietitte, että miksi ihmeessä sitten pitää kiusata itseään ovulaatiotestillä. No tietysti siksi, että saan lisää dataa oirekalenteriini. :D

Olen jo aiemmin maininnut pitäneeni kirjaa kaikenlaisista kierron tapahtumista, testituloksista ja kuvitelluista tai kuvittelemattomista oireista. Siis vauvantekoon liittyen. Oirekalenteri on nyt kahden vuoden hiljaiselon jälkeen saanut ensimmäiset uudet merkintänsä.

Kp 12 havahduin limaa tuijottaessani (joo, tuntuu aina yhtä luontevalta kirjoittaa näistä...), että ai niin, pitikös mun tässä kuussakin tehdä jotain. Kaivoin testit esiin. Kp 15 iltapäivällä tuli haalea plussa. Ja ta-daa: kun katsoo oirekalenterista esimerkiksi Pikkupöllön alkuunsaattanutta kiertoa, niin limaa oli kp 12 ja haalea ovisplussa kp 15 iltapäivällä. Ihanan systemaattista!

Oirekalenterini osaa myös kertoa, että varsinainen ovulaatio tapahtuu kierrossani kp 16/17. Se on päätelty mahakipujen, aamulämpöjen ja/tai kuukautisten alkamisen perusteella. Koko kiertoni on siis 29/30 päivää. Tai oli ainakin ennen. Näyttäisi pysyneen samana, vaikka nyt siis mennäänkin vielä ekaa kiertoa pillereiden lopettamisen jälkeen.

Pikkupöllöä yrittäessä oltiin usein vähän sokkona kierron suhteen, jos ovisplussaa ei kuulunut. Oltiin joko päivän liian ajoissa tai päivän liian myöhässä. Tajusin taulukoida kierron tärkeät päivät vasta, kun dataa oli koossa melkein puolen vuoden ajalta. Ja sitten tärppäsikin pian. Niin, että naureskelkaa ihan rauhassa vauvanteolle taulukkolaskentamenetelmällä. :)

Kaikille taulukointi ei toki toimi - se vaatii säännöllisen kierron. Mutta ehkä epäsäännöllisistä kierroistakin voi löytää säännönmukaisuuksia? Ainakin niitä limoja ja sen semmoisia. :)

Sitten kun tärppää, niin raskausajan muistiinpanoistakin saa varmasti olla iloinen. Jo nyt löysin yhden säännönmukaisuuden: kummassakin raskaudessani (eka siis tuulimuna) ensimmäinen tärpin merkki oli rintojen kipeytyminen ja se tapahtui noin kuusi päivää ovulaation jälkeen. Siis ruhtinaalliset viisi päivää ennen raskaustestin selkeää plussaa.

Kaikki kaveripiirissäni toista lasta odottavat/odottaneet ovat sanoneet, että raskausaika menee tosi paljon nopeammin. Että siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota, kun on se yksi lapsi jo hoidettavana. Hmmm... mitenköhän tää odottamisen odotusaika? Meidän päivät kun ei varsinaisesti muutenkaan vilistä ohi täällä kotona. Elokuista töihinpaluuta odotellessa... Eiku - ekallahan tärppää! ;)

Paikoillanne... Valmiit...

On vihdoin tullut aika palauttaa tämä blogi juurilleen. Julistan operaatio Pikku Papun alkaneeksi. Jee! Tai ääk!

Olen pyörittänyt tätä operaation aloitusta päässäni jo useamman kuukauden. Alun perinhän puhuttiin elokuusta, mutta... No, eihän nyt sinne asti voi jaksaa odottaa. Varsinkin, kun on palaamassa elokuussa töihin. Eikös olis kätevää, jos se hankalin osuus olis hoidettu alta pois jo ennen sitä? Koska ekalla kerrallahan tärppää, totta kai.

Operaatio Pikku Papu on nyt aloitettu jättämällä pillerit pois. Seuraava askel on malttaa odotella h-hetkeä puolitoista kuukautta. Kuukauden päästä kirjoitan oppikirjamaisen tunnollisesti isolla kalenteriin luonnollisen kierron ensimmäisen päivän. Että on sitten jotain, mitä lomakkeisiin täyttää. Kun ekallahan tärppää.

Pikkupöllö sai alkunsa puolen vuoden yrittämisen (+sitä edeltäneen tuulimunaraskauden) jälkeen - heti kun otin käyttöön netistä koostamani kikkapakin. Tuon pakin ohjeita aion noudattaa tälläkin kertaa. Jotta ekalla tärppää.

Vehnänalkioöljy oli lusikoituna niin puistattavaa, että sen vaihdan vehnänalkioöljyä sisältäviin E-vitamiinikapseleihin. Priorin olisi myös vaihtoehto, jos eivät olisi tähän uuteen versioon tunkeneet niin paljon kaikkea muuta. Raskausvitamiinit taidan ainakin aluksi korvata ihan normaaleilla ja ottaa lisänä foolihappoa. Viimekertaiseen kapselicoctailiin kuului myös E-Epa (jota syön muutenkin) ja mustaherukansiemenöljy. Liekö ollut sitten niiden salaisuus, että Pikkupöllöllä on valtavan tuuheat hiukset (jo vastasyntyneestä) ja hyvä iho?

Myös tarvikevarasto on täytetty valmiiksi. 30 ovulaatiotestitikkua ja tuubillinen Pre-Seediä. Ja 30 raskaustestiä. Koska ekalla tärppää. ;)

Odotuskuumetta ilmassa

Tänään hyvä äitiystäväni kertoi tehneensä viime viikolla positiivisen raskaustestin. Mahtavaa! Pitää tietysti kerätä rauhassa lisää viikkoja kasaan ennen enempiä tuuletuksia. Mutta plussaa, jee! Ihan tuli ajauduttua taas siihen odotuksen odottamisen moodiin itsekin. Siis hyvässä mielessä. Vaikka voin kyllä siihen puolen vuoden yrittämiseenkin samaistua oikein hyvin. Varmaan aika moni voi...

Tässä päivähoitohakemusta tutkaillessa pyörii välillä mielessä, miten paljon kaikki riippuu kaikesta ja mitä voi suunnitella ja mitä ei. Suunnitelmana on, että palaan töihin tämän vuoden elokuussa. Pikkupöllö täyttää tuolloin kaksi vuotta. Sitten suunnitelma muuttuukin hankalammaksi, sillä seuraava kohta on se positiivinen raskaustesti. Se saa tulla jo silloin elokuussa, mutta eihän sitä välttämättä tule ollenkaan. Onko Pikkupöllö siis hoidossa vielä kesällä 2014 vai pikkusisarensa kanssa kotona? Ei voi tietää. No, ei sitä kyllä siinä päivähoitohakemuksessa kysytäkään...

Odotuskuume on tarttuvaa sorttia. Vaikka sitä ihan hyvin tietää oman tilanteensa ja päänsisäisen turhautumiskertoimen, niin silti sitä alkoi tänään itsekin miettiä, että olisko se kahden vuoden ikäero sittenkin parempi kuin kolmen. No olis varmaan lasten kannalta, mutta jos niillä on äitinä loppuunajettu nauris, niin ei taida olla. Pakko päästä välillä töihin ajattelemaan jotain niillä peräkammarin puolihalvaantuneilla aivosoluilla, joilla ei ole juurikaan ollut käyttöä täällä mössön, pissan ja pusujen keskellä. Mut vasta elokuussa. Että sais hoitopaikan. Ja että sais vielä kesän olla. Hiekkalaatikolla.

Niin että hus-hus, odotuskuume! Keskitytään nyt vaan tekemään tuosta Pikkupöllöstä hoitokelpoinen yksilö. Vierastaminen hävisi jouluna kuin taikaiskusta (eihän siinä kestänytkään kuin vaan vuosi...) eli jäljellä on enää puhumaan opettelu (tosin tuolla "EIIII"-sanallakin pärjää näköjään pitkälle), ruokailemaan opettelu (siinä ehkä eniten työmaata...), päikkäreille nukahtamisen opettelu, ulkoilemaan opettelu (kesää odotellessa...), tutista luopumisen opettelu ja potalle opettelu... EIIII!... No, pitäähän sitä hoitoonkin jotain opittavaa jättää. ;)

Katsotaan, josko tämä blogi saisi tämän vuoden puolella vähän enemmän huomiota osakseen. Siis minulta. :) Joka tapauksessa toivotan kaikille lukijoille oikein kivaa ja vauvaisaa vuotta 2013! Ensi uutenavuotena saakin sitten jo odotuskuumeilla - tai toivottavasti ihan odottaa. :)

Vauvalahjontaa kotimaisittain

Mulla on tää kyseinen postaus ollut tekeillä jo toukokuusta asti. (Puuh.) Silloin oli viisi vauvaa lähipiirissä tuloillaan ja aattelin, että varaudun lahjoihin kerrankin hyvissä ajoin. Kun musta on tosi kiva antaa kivoja vauvalahjoja. Mut aina siinä käy niin, että treffit sovitaan parin päivän päähän ja sit sitä kivaa lahjaa ei enää ehdi hommata. Tai ainakaan sitä kivaa, mitä oli ajatellut.

Musta on ihana saada lahjaksi jotain... kivaa. :) Itsetehdyt asiat on yleensä parhaita. Mut tässä on kyl vuoden aikana tullut ajankäytön suhteen aika realistiksi.Hyvä, jos saa värkättyä sen onnittelukortin omilla kätösillään. Mut onneksi netti on pullollaan kaikkia kivoja lahjavaihtoehtoja!

En ole vankkumaton kotimaisuuden tai kotimaisten nettikauppojen kannattaja (ainakaan Brittien Amazonin laajasta ostohistoriastani päätellen...), mutta vauvoissa on vaan sitä jotakin, mikä innostaa kotimaisuuteen lahjahankinnoissa. Ehkä se on se ajatus, että niin vauva kuin lahjakin on syntyjään täältä.

Tykkään ostaa käytännöllisiä vauvalahjoja. Ja mieluusti vielä kestäviä, pitkäikäisiä ja sekä tytöille että pojille sopivia. Sylikummina ehkä ostaisin sen kummilusikan (jos toivotaan), mutta muuten en koe tarvetta ostaa "virallisia" vauva/ristiäis/nimiäislahjoja. Siis niitä hopeisia valokuvakehyksiä ja sen sellaisia. Vauvalahja saa mielestäni olla persoonallinen - annetaan se sitten juhlissa tai ihan vaan kylässä piipahtaessa.

Vauvalahjat on juuri siitä kivoja, että niitä tarvitaan monenlaisiin tilanteisiin. Joskus haluaa muistaa perhettä vain kortilla tai vaikka jollain pienellä, kirjekuoreen mahtuvalla lahjalla. Joskus hommataan isompi lahja porukalla. Ja kaikkea siltä väliltä.

Siispä tässä on nyt sitten vähän listaa kotimaisista lahjaideoista. Lista on luonteeltaan epäprismaisa (vaikka erinomaisia vauvalahjoja löytyy toki sieltäkin), koska haluan nostaa esiin pienempiä, tuntemattomampia merkkejä. Siis tuntemattomia niille, jotka eivät luuhaa kaikki illat kyseisissä nettikaupoissa, kuten minä... ;)

Monia näistä tuotteista myydään muuten useammassa nettikaupassa sekä niiden myymälöissä/kotipuodeissa. Suosittelen siis käyttämään Googlea apuna parhaan hinnan, pienimpien postikulujen ja kivoimpien kauppojen etsimisessä.


Onni ja Ilona

Katselukortti (2,50 €). Katselukortin toisella puolella on postikortti, joten tällaisen voi lähettää vaikka ensimmäiseksi onnittelutervehdykseksi. Kannattaa ehkä kortissa mainita sen käyttötarkoitus. Huomasinpa nimittäin juuri, että ollaan saatu (yllättäen) tuo ihana pöllökortti ristiäislahjan yhteydessä, mutta ei tajuttu testata sitä pikku-Pikkupöllöllä katselutarkoituksissa. Katselukortteja on myös kaksipuolisina ja laminoituina (4,50 €) sekä julisteina (10 €). Kortille voi ostaa söpön kassinkin (5 €).

Kot! sanoo kana -kirja (14-20 €). Leena Junnilan (eli Onni ja Ilona -tuotteiden äidin) kirja sopisi hienosti ensimmäiseksi katselukirjaksi vauvalle. Kirkkaita värejä ja selkeitä graafisia kuvioita. Ostin sen äskettäin Adlibriksesta yhteen vauvalahjaan. Sivut ovat todella tukevaa pahvia ja muutenkin tosi kiva kirja!


PaaPii

PaaPii-kortti (1,50 €). Näillä värikkäillä postikorteilla erotut varmasti markettien korttivalikoimista.

Kili-Katti-helistin (18-20 €). Tietyssä vaiheessa lelujen helisevyys on niiden tärkein kriteeri. Tässä helistimessä on sekä se että ulkonäkö kohdillaan.

Pu-Puu- (pieni 26 € tai iso tyyny 36 €) ja Pikkukettu-pehmolelut (20 €). En tiedä, ovatko nämä lasten makuun (meillä ei ole näitä eikä Pikkupöllö ylipäätään välitä kauheasti pehmoleluista), mutta miellyttävät ainakin aikuisen silmää lastenhuoneen sekamelskassa. :)

Nosh Organics -vaatteet. PaaPii on myös suunnitellut suomalaiselle lastenvaatemerkki Nosh Organicsille kuoseja. Noshin omistakin valikoimista löytyy kivoja ja pitkäikäisiä vaatteita. Jälleenmyyjiä on lukuisia, joten kannattaa googlata tarjouksia.


Kimperi

Pipo (10-13 €). Meidän lempparipipo on ollut keväästä asti Kimperin Sininen Ötökkä. Se on ihan syötävän söpö Pikkupöllön päässä. Näitä pipoja myy Kimperin lisäksi aika moni muukin nettikauppa ja ainakin Punavuoren Peikossa satuin näitä viimeksi näkemään. Lähetin kesällä yhden pipon kirjekuoressa lahjaksi ja taisi mennä ihan normaalilla postimaksulla.

Tumput (10 €). Kimperi-tumppuihin en ole törmännyt kuin Kimperin omassa nettikaupassa. Tumpuista tulisi hyvä setti vaikka M-koon pipon kanssa.


Onnakerttu

Ruokalappu (14 €). Ostin näitä kaksi - yhden Pikkupöllölle ja yhden lahjaksi. Tosi kivoja ja tarpeeksi pitkiä myös taaperolle. Toimituksessa vain kesti puolitoista viikkoa, joten toinen lappu ei sitten mennytkään lahjaksi sille, kelle kuvittelin, vaan ihan toiselle. Pitäisi aina muistaa olla hyvissä ajoin liikkeellä...

Bodyn jatkopalat (5-6,50 €/ 2 kpl). Ainakin pitkäselkäiselle Pikkupöllölle bodyn jatkopalat ovat olleet varsin hyödyllinen hankinta. Moni kiva body olisi jäänyt pieneksi ihan ennen aikojaan. Onnakertun palat sopivat esim. suurimpaan osaan Lindexin bodyista, joita taitaa löytyä itse kunkin kaapista. Monet vanhemmat eivät tiedä tällaisia jatkopaloja olevankaan, joten siinäpä oiva lahjaidea!


Pikku Purli

Neuvolakortin kannet (10-15 €). Nämä suloiset pöllökannet voi ostaa lahjaksi jo odottavalle äidillekin äitiyskortin suojaksi. Tai suojaahan ne muoviset mainoskannet ihan hyvin, mutta ei ne kauhean nätit ole... :) Pikku Purlilla on muitakin kansikuoseja, ja tuotteita myydään myös Huuto.netissä. Näppärä tietty ompelee kannet ihan itse vaikkapa näiden ohjeiden avulla.


Isompaa porukalla tai muuten vaan

Vaatteita (sopivasti €). Nosh Organicsin mainitsinkin jo tuolla ylempänä, mutta on muitakin kivoja kotimaisia  vauvanvaatevalmistajia. Metsola on niistä tunnetuin ja nostalgisen ihana. Ruskovillan tuotteista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta huolisin niitä kyllä mieluusti lahjaksi. :) Meillä villavaatteet ovat olleet Suomessa suunniteltua ManyMonths-merkkiä, joka ei nyt ole ulkonäöltään ihan niin fiiniä kuin Ruskovilla, mutta vaatteet ovat todella käytännöllisiä ja nimensä mukaisesti pitkäikäisiä.

Lapsikuvauslahjakortti (80-120 €). Tämä on ollut meillä töissä suosikkilahja jo useamman vuoden ajan. Kannattaa selata netissä valokuvaamojen vauvaportfolioita ja valita kiva kuvaamo. Tai sitten on Se Paikkakunnan Ainoa Oikea Valokuvaamo, jossa kuvat kuuluu ottaa. :) Muistakaa pyytää lahjakorttiin pitkä voimassaoloaika, jotta lahjakortin voi käyttää myös yksivuotiskuvaan.

Grafiikkatyö (kehystettynä 80-> €). Monesti perheellä on varsinkin toisen lapsen kohdalla jo kaikkea. Jos kuitenkin haluaa antaa lahjaksi jotain pysyvää, pieni taulu on kiva (vaikkakin aika arvokas) vaihtoehto. Grafiikkavedoksia voi ostaa netistäkin, mutta edullisempia (eli tuntemattomampien taiteilijoiden) töitä on aina paremmin gallerioissa paikan päällä. Varaudu myös siihen, että alle satasella ei juuri saa kehystettynä mitään postikorttia isompaa teosta. Mutta vauvoillehan sopii kaikki pieni! :) Kehystykseen voi ottaa antaa myös lahjakortin, jos ei ole varma lahjansaajan toiveista.



No niin, se oli semmoinen lista. Laittakaa ihmeessä lisää ideoita kommenttilootaan! Vauvasesonki on lähipiirissä hiljennyt talveksi, mutta keväällä olisi sitten ainakin taas yksi lahjottava. Jee!

Lupaan laittaa ensi viikolla ihan kuulumisiakin. Tiivistetysti: meillä kävellään (kahden viikon vankalla kokemuksella), luetaan kirjoja (ihan hulluna) ja äiti on maailman paras ja ihanin ja siitä ei kannata irrottaa ikinä - ainakaan vieraassa paikassa. :D

Synttäritohinaa

Jos oli Pikkupöllön syntymä varsin pitkällinen ja kärsivällisyyttä vaativa tapahtuma, niin nämä yksivuotiaaksi tulemisen juhlallisuudet & velvollisuudet vaativat Äitiltä hermoja lähes yhtä paljon. Tai oikeastaan enemmän, koska jaloissa pyörii apuna se suloinen, mutta varsin takertuvainen Pikkupöllö.

Juhlaviikko alkoi tänään yksivuotiskuvauksella. Lunastimme työkavereilta vauvalahjaksi saamamme lahjakortin lapsikuvaukseen. Vaikka olen itse ollut järkkäämässä näitä kyseisiä lahjakortteja monellekin työkaverille, niin silti oli aika jännää olla itse siellä studiolla. Ei se kuitenkaan oo ihan sama kuin kotona järkkärillä räpsiessä... :) Pikkupöllö oli kuvaajan edessä oma tarkkaileva itsensä, mutta pari riehakkaampaakin hymyä taidettiin saada tallennettua. Viikon päästä nähdään vedoksia, jee!

Torstaina on Pikkupöllön varsinainen syntymäpäivä. Harjoitellaan ehkä kynttilän puhaltamista banaanin palan päältä... tai jotain. :) Ei mitään suurempaa. Tai on meillä silloin muskarin eka kerta. Pikkupöllö joko tykkää muskarista ihan hurjasti (niin kuin se tykkää musiikista, loruista ja rytmeistä ylipäätään) tai sitten se pelkää metakkaa hullun lailla. Toivotaan ekaa vaihtoehtoa...

Sitten lauantaina on se h-hetki eli yksivuotisjuhlat. Samalla vietetään pienimuotoisesti myös mieheni ja mun tämänvuotisia kolmekymppisiä. Yritettiin karsia tylsät sukulaisvieraat minimiin, mutta silti meille tulee liikaa väkeä. Tai mun mielestä kaksikymmentä henkeä on aika ahdistava ajatus, kun Pikkupöllö ei nyt suuremmin nauti liian lähelle tulevista (saati sitten koskevista!) vieraista ihmisistä. Onneksi tulossa on pari lapsivierastakin, ettei Pikkupöllön tarvii olla ihan ainut huomion keskipiste.

Juhlien järjestäminen on kyl ihan hirveintä puuhaa. Vielä ennen häiden järjestämistä tykkäsin siitä, mut sen jälkeen oon saanut siitä jonkun rimakauhun. Kaiken vois aina tehdä niin paljon paremmin, mut nyt ei oo aikaa tehdä ees puoliikaan siitä, mitä itse visiois. Hyvä kun saa kodin siivottua ja pöytään jotain. Ja sit kun kuvittelee itse keksineensä jotain hauskaa ja näppärää, niin kappas, leikkikaverin yksvuotissynttäreillä oli lauantaina ihan täysin identtinen menu. :) Eli lihapullia ja dippivihanneksia sen olla pitää...

Koko tätä valmisteluviikkoa sävyttää vielä se, että Pikkupöllö nappasi taas flunssan. Oltiin viikko sitten laivalla piipahtamassa Tukholmassa ja sit kotona iski tauti. Mun mieskin sai sen sitten pari päivää myöhemmin. Eli täällä sitä odotellaan, että koska flunssa tulee mulle. Toivottavasti jättäis mut tällä kertaa väliin...

Kun sitten selvitään juhlaviikonlopusta (yhdet vieraat jää vielä lapsineen meille yöksi, ettei vaan käy aika pitkäksi...:), niin ens viikon tiistaina on kaiken kruunu - yksvuotisneuvola. Rokotteita vissiin kolme kappaletta ja ou jee... mä meen sinne Pikkupöllön kaa kahdestaan. Aiemmilla rokotuskerroilla mies on ollut mukana. Ehkä mä adrenaliinin voimalla saan sit pidettyä just piikkien ajan siitä rimpulevan ja karjuvan pojan jalasta kiinni.

Kuten tekstin sävystä voi aistia, odotan vaan, että tää viikko olis jo ohi; Tuomas Veturi -kakku (jos siitä sellainen sitten lopulta tulee...) syöty ja Pikkupöllö jyrsimässä uusia leluja. Ehkä sit kaksvuotissynttärit sujuu jo rutiinilla?

Astetta isompi ostos...

Enpä ole saanut tässä valmiiksi sitä lupailemaani vaatepostausta, vaikka nettikauppojen tarjouslaarit ovat saaneetkin olla nyt rauhassa. Tuli nimittäin lipsahdettua vähän erilaisen kauppatavaran selailuun...

Koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, laskin tossa joulun kieppeillä meidän perheen seuraavien vuosien aikataulua. Seuraavaa vauvaa ajatellen semmoinen kolmen vuoden ikäero kuulostaisi hyvältä. Eli kun Pikkupöllö syntyi elokuussa 2011, niin pikkukakkonen saisi tulla sitten joskus siinä kesällä tai loppuvuodesta 2014. Vauvaprojekti siis alkaisi syksyllä 2013. Ensi vuonna, huh!

Siis perimmäinen syy tälle aikataulun laskemisellehan oli se, että meidän pitäisi ostaa isompi asunto ennen seuraavaa vauvaa. Ja raskaana en halua muuttaa. Eli aikaa asuntoprojektiin olisi sinne kesään 2013 asti. Sovittiinkin miehen kanssa, että aletaan katsoa asuntoja nyt kesällä, niin päästään vähän kartalle hintatasosta ja sitten on vuosi aikaa löytää joku kiva kämppä.

Nooooh.... Nythän ei siis ole kesä. Mut oli ihan vähän vaan pakko katsoa, millaisia asuntoja on tarjolla. Ja sitten siinä kävi just niin klassisesti, että löydettiin SE asunto. Seuraavana sunnuntaina käytiin katsomassa sitä ja seuraavana keskiviikkona - viime viikolla - otettiin välittäjä myymään tätä meidän asuntoa. Perjantaina otettiin kuvat ja ens sunnuntaina pitäis olla ensiesittely. Jostain syystä vaatteiden nettishoppailu on siis jäänyt vähemmälle...

Nyt pitää vielä pungertaa lainakuvioita. En oo tainnut täällä mainitakaan, mutta sain miehen vaihtamaan työpaikkaa joulukuussa ja nyt se on vielä koeajalla uudessa työpaikassa. Siitä pankki ei kauheasti riemastunut, vaikka käytännön riski miehen irtisanomiseen on aika nolla. Ja mä oon luonnollisesti vielä vanhempainvapaalla, vaikka onkin vakituinen työpaikka odottamassa. No, kaipa se lainakin jollain tavalla irtoaa.

Että tämmöisiä. Ollaan myös oltu flunssassa kaikki kolme vuorotellen eikä olla päästy neuvolaankaan rokotettavaksi, vaikka viisi kuukautta tuli täyteen jo kaksi viikkoa sitten. Ehkäpä tällä viikolla.

Jos täällä blogin puolella on siis (entistäkin) hiljaisempaa, niin se johtuu siitä, että olen sullomassa tavaraa esittelyjen tieltä täpötäysiin kaappeihimme. Tai toivottavasti pian jo pakkaamassa muuttolaatikoita. :)

Viimeistä viikonloppua viedään

On ihan todella motivoivaa, kun sähköpostilaatikkoon tipahtaa Libero-kerhon viesti otsikolla "Synnytys on maaginen ja ihmeellinen kokemus... mutta on tosi ihanaa, että se on nyt ohi!". No eipäs ole. Ei ole ollut edes ensimmäistä supistustakaan. Tänään siis rv 41+3. Voisitteko ystävällisesti lähettää näitä viestejä vaikka vasta viikon päästä...?

Eilen neuvolassa kaikki mittaustulokset olivat edelleen ihan mallillaan. Sain myös vihdoin varata äitiyspoliklinikalle maanantaiaamuksi (41+5) ajan "loppuraskauden seurantaan". Yliaikaiskontrolli siis. Ensimmäinen. Jos "kaikki on hyvin", niin sitten parin päivän päästä uudestaan. Ei varmaan kyllä kauheasti naurata, jos laittavat vielä kotiin odottelemaan sen jälkeen... vaikka onhan se ihan hyvin mahdollista.

Pitää nyt yrittää psyykata itseään vähän vähemmän iloiseen moodiin, etteivät kuvittele, että mieluusti odottelen ne muutamat päivät lisää. Mun vointihan on oikein mainio, mutta se ei sitten enää ole kivaa, jos mahahotellista ei mahdukaan kirjautumaan ulos. Luultavimmin kun ollaan jo yli neljän kilon, ehkä reippaastikin. Mitä isommaksi menee, sitä todennäköisemmäksi tulevat synnytysvammat sekä mulle että vauvalle. Tai hätäsektio. Voi tietty olla, että peli on jo menetetty ja menee jonkinlaiseksi tikkaamiseksi joka tapauksessa. Tai sitten mun lantio osoittautuukin venymistaitoiseksi ja kaikki menee normaalisti. Ei voi tietää.

Kuten rivien välistä on helposti luettavissa, en pidä enää kauhean todennäköisenä, että tämä tästä lähtisi itsestään käyntiin. Mukava yllätyshän se on, jos niin käy, mutta vähiin käy päivät. Joka tapauksessa tässä vietetään nyt viimeistä viikonloppua kotona kahdestaan. Nukuttiinkin sen kunniaksi viime yönä yli kymmenen tuntia ja aiotaan syödä herkkuruokaa koko viikonloppu. Ihan niinku me ei muuten syötäisi. :)

Maanantaihin ja mahdolliseen käynnistykseen ollaan nyt valmistauduttu sillä tavalla, että mies työskentelee sen päivän etänä kotona. On sitten lähtökuopissa, jos jotain alkaa tapahtua tai laitetaan tapahtumaan. Sairaalaanhan meiltä ei ole kuin kymmenen minuutin ajomatka. Äitiyspoliklinikalta varoiteltiin, että maanantaina voi olla viikonlopun jäljiltä aika paljon näitä samassa tilanteessa olevia, joten voi hyvin mennä tutkimuksia odotellessa koko aamupäivä. Jipii. Tunkeeko kaikki siis sinne puoli yhdeksäksi ja sitten tutkitaan tuskaisuusjärjestyksessä? Pitääpä harjoitella itkun tirauttamista... ;)

Laskuvirhe pankissa...

... minun edukseni. No, ei tällä kertaa oikeasti pankissa, mutta on kyllä joskus sielläkin ollut. :) Olin äsken vihdoin ja viimein tilaamassa tarkasti seulomiani hääjuhlakuvia albumiin, kun huomasin, että nyt on kyllä jotain outoa. Kuvia oli tilauslistassa 130, vaikka muistelin, että albumiin mahtuu 260 kuvaa. Tarkistuslaskennankin jälkeen albumissa oli edelleen 260 aukkoa ja mulla perattuna vain 130 kuvaa. Ei ihme, että karsiminen tuntui tosi hankalalta siihen nähden, että kaikkiaan kuvia oli alle 600... ja siis melkein joka toinen mahtuisi mukaan! Ilmeisesti aivotkin on paksuna: 26 lerpaketta ei ole sama asia kuin 26 sivua vaan 26 aukeamaa. Puuh, pitääpä palata kuvapaljouden ääreen noukkimaan mukaan rannalle jääneitä otoksia...

Mitäköhän muuta sitä on tullut tässä kotikoomassa sähläiltyä? Ja mitähän tulee vielä sählättyä? Nyt kun ei ole vielä sitä univajetta häiritsemässä - pikemminkin liikaa unta. Siitäkin saa kyllä mukavan tokkuran päälle ainakin koko aamupäiväksi... Tänään on tuntunut mahassakin olevan aika tokkuraista. Kyllä se siellä edelleen ihan hyvin liikkuu, mutta huomattavasti rauhallisempaa on meno kuin tässä lähipäivinä. Ehkä se on löytänyt parempaan asentoon - meillä on vähän tässä ollut taistelua, kenen reviiriä on mikäkin alue. :) Maha möllöttää niin alhaalla, että heti tulee protestia, jos se joutuu vähänkin puristuksiin... niin kuin vaikkapa siveästi jalat yhdessä istuessa...

Jaahas, alkaa olla tämäkin päivä (rv 41+0) pulkassa, vaikka ei ole tehnyt oikeastaan juuri mitään. Sain sentään ahdisteltua mun vanhempia valitsemaan, miksi haluavat itseään isovanhempina kutsuttavan. Tai eivät ne vieläkään saaneet valittua, mutta vaihtoehtoja on enää kaksi. Kovasti haluaisivat, että me päätetään niiden puolesta, mutta en kyllä suostu sitä valtaa ottamaan - kutsumanimen pitää tuntua kotoisalta. Rankkaa tämä kaikki, mitä ensimmäisen lapsenlapsen vanhemmilta oletetaan. :)

Jotenkin on ollut aika yllättävää, että kaikki haluaisivat saman kutsumanimen kuin mitä heidän omalla äidillään / isällään on ollut. Miehen vanhemmille tämä meni ihan luontevasti, koska ovat eronneet eikä nimien tarvitse parina sopia mitenkään yhteen (vaikka kyllä sopisivatkin). Sieltä on tulossa pappa ja mummo. Mun vanhemmista tulee viimeisen tietämän mukaan joko mamma ja vaari tai mummi ja ukki. Saa nähdä, löytyykö isovanhempi-identiteetti ennen ensikohtaamista lapsenlapsensa kanssa... :)

Toisaalta nyt ymmärtää kyllä senkin, ettei välttämättä halua samaa kutsumanimeä kuin mikä omalla anopilla / appiukolla oli. Tai on. Mulla on elossa isovanhemmista vielä yksi ja miehellä kolme. Ja vaikka ei olisikaan enää elossa, niin näihin isovanhempinimityksiin sisältyy kuitenkin paljon muistoja sekä meille että meidän vanhemmille. Jotenkin näiden ihmisten oikeat nimet ovat jääneet silloin lastenlasten myötä perhepiirissä kokonaan pois käytöstä.

Kohta sitä puhuu itsestäänkin suuren osan päivästä kolmannessa persoonassa uudella kutsumanimellä. "Äiti tulee ihan pian" ja sitä rataa. Toivottavasti järki pysyisi sen verran päässä, että tajuaisi sitten jossain vaiheessa myös lopettaa sen. Viimeistään kun lapsi menee kouluun. Tosin oon alkanut epäillä, että koululaisten aamutoimien on täytynyt muuttua hurjan paljon monimutkaisemmaksi omista lapsuusajoista, kun äitien pitää aamuisin työmatkalla soitella heille viiden minuutin välein: "No nyt voit alkaa laittaa ulkovaatteita päälle. Ihan vielä ei tarvii lähteä. Äiti soittaa kohta uudestaan." Mitä jos äidin kännykästä loppuu akku? Lähteekö se lapsi sitten ollenkaan kouluun...?

Maaginen 40+0

Nyt se on täällä. Siis kaikkien raskauskalentereiden jouluaatto - rv 40+0. Vauva on edelleen ihan turvallisesti omassa mahavaltakunnassaan. Eikä oo ollut pienintäkään merkkiä ilmassa, että alkaisi mitään tapahtuakaan. Ei edelleenkään supistuksen supistusta koko raskauden aikana. Ei limatulppaa. Ei lapsivettä. Ei kipuja.

Kumma kyllä, ei myöskään ole ollut mitenkään kärsimätön olo. Tajusin vasta äsken, että siitähän on jo yli viikko, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Oon onnistunut lataamaan päivät niin täyteen kaikkea kivaa puuhastelua, ettei huomaakaan, kun päivä on taas mennyt. Yöt ovat kyllä tuskaisan pitkiä ja puuduttavia... vaikka taidan siltikin nukkua keskimääräistä loppuraskailijaa paremmin. Viimekin yönä tuli kasaan yhdeksän tuntia unta kolmen vessankäynnin kera.

Tänään oli taas viikoittaisen neuvolakäynnin aika, ja kaikki oli kunnossa edelleen. Paino teki viime viikolla yllättävän koukaisun -200 gramman viikkomuutoksella (turvotukset vähentyneet), mutta nyt olikin sitten taas +800 grammaa. Mitenköhän paljon painaa Hesburgerin kerrosateria? Vetäisin sellaisen juuri ennen neuvolaa lasketun ajan saavuttamisen kunniaksi. :) Kiva yllätys oli, että hemoglobiini oli noussut kahdessa viikossa ihan itsekseen 128:sta 140:een. Mukavaa olla vähän ylimääräistä synnytystä varten, ettei ole sitten kotona ihan kalpeana. Kaapissa on kyllä varuilta odottamassa pullo hyväksi todettua rautamehuakin. Kohdunpohjan korkeus on lähiviikkoina kasvanut aina puoli senttiä viikossa, ja nyt mittaa olikin sitten jo 36 senttiä - keski- ja yläkäyrän välissä edelleen.

Jos ei mitään äksöniä ole näköpiirissä, seuraavan kerran mittaillaan neuvolassa ensi tiistaina ja sitten vielä sen viikon perjantaina. Sitä seuraavana maanantaina (41+5) pitäisi päästä äitiyspoliklinikalle yliaikaisuuskontrolliin. Silloin jo joillain käynnistellään, mutta voi olla, että joutuu tulemaan vielä uuteen kontrolliin siitä pari päivää myöhemmin. Sairaalan nettisivujen mukaan kontrollien tarkoituksena "on odottaa rauhassa synnytyksen käynnistymistä". Niinpä niin... se rauhassa odottelu voi olla aika vähäistä enää tossa vaiheessa... Silloin ei puuhastelut taida paljoa enää auttaa. :)

Jaa, että mitäs kivaa mä sitten olen lähiaikoina puuhastellut? No, oon VIHDOIN käynyt hääkuvien kimppuun. Kaksi vuotta ne saikin tossa odotella, että pahin häidenjälkeisahdistus ehti haihtua. Sain nyt karsittua esimerkiksi hääjuhlan kuvat 260 otokseen, että saan ne tähän albumiin, jonka ostin Lontoosta jo... öö... reilu vuosi sitten? Vihkimiskuville ja hääpotreteille on myös ostettuna oma albuminsa, mutta se ei kyllä tule valmistumaan ennen vauvan tuloa. Kuvat ovat olleet jo vaikka kuinka kauan lähes tilaamista vaille valmiina, mutta pitäisi vaan löytää sellainen valokuvaamo, jonka suurennokset ovat oikeasti laadukkaita. Ehkä pitää sitten vauvakuvilla testailla eri paikkoja.

Sitten olisi vielä kolmas albumi tekeillä - häämatka. Alun perin ajattelin, että siitä tulee skräppialbumi, mutta ei sittenkään - säästän hiipuvan skräppäilyinnon vauva-albumeihin. Häämatkasta tulee nyt valokuvakirja. Ajattelin kokeilla Blurbia. Hirveästi ei oo kokemusta kuin Ifolorista (hyvä, jos tulostuslaadulla ei ole niin väliä) ja Photobook Europesta (ei koskaan päässyt kirjan muotoon, kun kuukausien pakerrus hävisi kuin tuhka tuuleen ohjelman kaaduttua...), mutta Blurbin kirjanteko-ohjelma ja asiakaskunta vaikuttaa ainakin hyvältä. Siinä siis riittää vielä puuhastelua. Tosin hiukan masentavaa on se, että kuvia kahden viikon Kalifornian unelmasta on melkein 3 000... ja se oli vielä aikaa ennen järjestelmäkameraa (aej.). Onneksi.

Jos kuvien pyörittely alkaa käydä tylsäksi, niin tiedossa on myös paketillinen kankaita huomenna tai perjantaina. Tilasin bambufleeceä, zorb-imukangasta ja coolmaxia, joista aion loihtia imuja ja ehkä muutaman sisätäyttövaipan yhdessä vanhojen froteepyyhkeiden ja aiemmin hankkimani Metsolan Walmet-joustofroteen kanssa. Oon edelleen ihan yhtä surkea ompelukoneen käyttäjä kuin aiemminkin, mutta jotenkin ratkominen ei tunnu tällä hetkellä yhtään niin tylsältä kuin se muuten tuntuisi. Mikä vaan tekeminen on hyvästä, kunhan kellon viisarit naksuttavat sutjakkaasti eteenpäin. :)

Kestävää ajanvietettä

Niin kuin jo viimeksi mainitsin, olen löytänyt pitkien päivien pelastukseksi kestovaippojen metsästyksen. Aikakin tuntuu olevan sille erittäin otollinen: varsin monella vaippavalmistajalla / -myyjällä on heinäkuussa vaippoja alennuksessa (listaa esim. täällä). Toki osa nettikaupoista viettää vastaavasti kesälomaa. Kotimaiselle kestovaippabisnekselle näyttää olevan myös ominaista, että aina jokunen merkki viettää äitiyslomaa, jotkut ovat lopettaneet toimintansa kokonaan ja muutama on myyty uudelle yrittäjälle. Tuotanto kun saattaa olla ihan siitä yhdestä henkilöstä kiinni.

Kotimaisuus onkin yksi kriteereistä, joilla olen kestovaippoja lähtenyt metsästämään. FuzziBunzit, ImseVimset ja BumGeniukset on varmaan ihan tosi mahtavia, mutta kun kerran liikutaan ihan samassa hintaluokassa, niin miksei sitä sitten ostaisi kotimaista. Musta ainakin on hauska ajatus, että vaippa tulee jonkun äidin kotiompelimosta käsityönä ja siten materiaaleihinkin pystyy itse vaikuttamaan. Hetki kesti kyllä oivaltaa, että tosiaan - vaikka vaippojen kuosit ovat melkeinpä samat joka merkillä, ne eivät ole samoja vaippoja! Kuosikankaita kun ei ole ompelijoille tarjolla ihan loputtoman monta laatua. :) Monet perusratkaisutkin ovat useimmissa vaipoissa samoja. Lähinnä vaihtelee vaipan malli, tuunausmahdollisuudet ja hinta. Kestovaippainfon tietokannasta saa jotain apua, mutta onhan se aika suo valita, että minkä vaipan sitä sitten haluaisi... :)

Ihan laitokselta asti ei tätä pikkumiestä ole tarkoitus kestovaipattaa, mutta oon nyt kuitenkin alkanut koota jo jonkinlaista vaippavalikoimaa, että voi sitten siirtyä siihen, kun ekat niistä alkaa istua. Newborn-kokoisia vaippoja en osta ollenkaan. S-koot alkavat sopia yleensä neljäkiloisesta eteenpäin, ja sen kilomäärän keräämiseen ei välttämättä mene montakaan viikkoa. Yhdenkoon vaippojakin on valikoimassa, vaikka aluksi ne ovatkin aika muhkeita paketteja pikkupepulle...

Tänään oli ensimmäinen kestovaippailun juhla-aamu, kun postiluukusta tupsahti kolme isoa kirjekuorta - ekat vaippaostokset! Suosittu Hilivinksis-merkki vaihtaa elokuun alussa yrittäjää ja myy pois varastonsa. Kävin verkkopuodissa ostoksilla perjantaina ja nyt ne siis jo tulivat perille! Hilivinksis-merkissä ainakin näin aloittelijan näkökulmasta erinomaista on se, että imuja pystyy käyttämään ja yhdistelemään tosi monipuolisesti. Ei tarvitse päättää ostovaiheessa, että haluanko nyt taskun vai yhden imuläpän vai kaksi ja mitä materiaalia ne nyt sitten olisivat. Siis kun materiaalit ainakin noissa varastovalmiissa vaipoissa päätetty jo valmiiksi, taskuja löytyy ja läpät on nepparikiinnitteisiä. :)

Monet jäljelläolevista varastokuoseista oli vähän tyttömäisiä, mutta löytyi sieltä vielä jotain meillekin (unisex-hengessä) sopivaa. Ostinpa sitten melkein jokaista mallia yhdet. :) Seuraavassa kuvassa ne näkyvät:

- Hilivinksis Päällinen (ruskea, S-koko, alhaalla vasemmalla)
- Hilivinksis Villapäällinen (sammaleenvihreä, S-koko, keskellä ylhäällä)
- Hilivinksis Tasku (tähtikuvioinen, S-koko, alhaalla oikealla)
- Hilivinksis K Neppi (ruskearaidallinen "duo fudge", yhdenkoon, ylhäällä oikealla)
- Hilivinksis K Neppi AIO (keltainen, yhdenkoon, ylhäällä vasemmalla)

Kaikki nämä edustavat eri vaippatyyppejä: K Neppi on sisä(täyttö/läppä)vaippa (tarvitsee päälleen kuoren tai villahousut), Tasku on taskuvaippa, K Neppi AIO on all-in-one-vaippa, Päällinen on PUL-kuori ja Villäpäällinen on villakuori. Tässä yläkuvassa ne ovat aika pienillä säädöillä kiinni - K Neppi -vaipat (reunimmaiset ylhäällä) on taitettu pienempään kokoonsa. Tässä seuraavassa kuvassa K Nepit ovat normaalisäädöillä (eli etureuna taittamattomana).

Vaippojen hintaan kuului muutama imuosa (kaksi Tiimaa ja yksi Tuuma) ja ostin vielä muutaman lisää pakettihintaan (yhden Tuuman ja yhden Mikro-mikrokuituimun). Eihän tämä lysti mitenkään ilmaista ollut, mutta jo kuorivaipoilla ja harsoilla +lisäimuilla pitäisi päästä aika pitkälle. Muitakin vaippoja/villahousuja/imuja on kyllä tilauksessa - katsotaan, koska saapuvat. Vaikka muuten olenkin ihan kätevä käsistäni, ompelukone ei ole ystäväni. En siis ainakaan lähimpään puoleen vuoteen kuvittelekaan tekeväni itse vaippoja - aika monet kyllä tekevät... Muutaman froteisen lisäimun saatan vanhoista pyyhkeistä surauttaa. Siihen ehkä mäkin kykenen. :) Käytettyjä vaippoja on paljon tarjolla, mutta niitä en aio ostaa, ellen sitten löydä todella hyväkuntoisia. Tarkoituksena kun olisi, että nämä vaipat kävisivät useammallekin kuin yhdelle käyttäjälle.

Jaahas, sen syvemmälle en nyt ainakaan tällä kertaa mene kestovaippojen maailmaan. Siitä voi lukea ainakin mulle erittäin hyödyllisestä Vaippailmiö-kirjasta tai vaikkapa Kestovaippainfon sivuilta. Enkä nyt vielä tosiaankaan voi briljeerata millään asiantuntijuudella, kun itse kuninkaallinen vaipankäyttäjä on vielä mahassa. :) Sittenhän sen vasta näkee, mikä toimii meillä ja mikä ei...

Vähän kauhistuneita ilmeitä ollaan kyllä saatu, kun ollaan kerrottu aikovamme käyttää kestovaippoja. Kovin ennakkoluuloista väkeä siis edelleen ihan kaikenikäisissä. No, kyllähän sitä itekin muistaa ajatelleensa, että onpahan aika ällöttävää. :) Meillä ei siis ole mitään ideologista syytä kestoiluun. Jotenkin tuntuu vaan turhalta kuskata niitä vaippasäkillisiä kaupasta, olla jatkuvasti kiikuttamassa pois haisevia vaipparoskiksia ja sitten toistaa sitä samaa kaavaa taas uudestaan toisen (ja kolmannen ja?) lapsen kanssa. Ei se voi olla niin kovin ällöttävää huudella pois vaipasta sitä samaa tavaraa, mitä huuhtelee pois sieltä vauvan pepustakin. Ja meneehän ne kakkaräjähdyksen tai ohilirahduksen nähneet vaatteet ja lakanatkin ihan sinne pesukoneeseen eikä minnekään pinseteillä desinfioitavaksi...

Kaveripiiristä ei löydy kuin yksi kestovaippailija, mutta sitäkin tyytyväisempi. Toivottavasti meistäkin tulee sellaisia!

Pakkauksellinen isyyttä

Viime viikolla saapuivat viimeisetkin isyyspakkaushankintani ja sain puuhastella täällä niiden parissa rauhassa pari iltaa. Lauantaina paketti olikin sitten jo valmis luovutettavaksi. En jaksanut odottaa mitään erityistä päivää, vaikka hääpäiväkin on tässä tuloillaan. Eihän se äitiyspakkauskaan minään merkkipäivänä saavu. Jokainen päivä on aivan yhtä hyvä tulevan isyyden huomioimiseen. :)

Tein keskustelupalstatrendejä seuraten isälle oman Kela-kirjeen. Sain tehtyä siitä niin aidonnäköisen, ettei mies tajunnut kuin vasta puolivälissä tekstiä lukiessaan, että se ei oikeasti ole Kelalta. :D Mulla ei kyllä meinannut pokka pitää yhtään... Tässä katkelma kirjeestä:

Mies lähti hämmentyneenä ohjeiden mukaisesti makuuhuoneen kaappiin noutamaan pakettiaan, joka äitiyspakkauksen pahvilaatikosta poiketen olikin iso paperikassi. Kassi oli merkattu kuvan mukaisella lappusella - ikään kuin meidän vaatekaapeissa olisi paljonkin isoja paketteja... :)

Pakkauksessa heti päällimmäisenä oli vihkonen, jossa oli kuva pakkauksen sisällöstä sekä lueteltu pakkauksen tuotteet käyttötarkoituksineen. Vielä tässäkin vaiheessa mies kysyi, että onko tää siis joku ihan oikea isyyspakkaus. :) Siis semmoinen, jonka voisi ostaa jostain. Mut totuus valkeni viimeistään sitten, kun se tajusi, että siinä vihkosessa oli kuva sen omasta vaatekerrasta. Ja samanhenkisestä vauvanvaatekokonaisuudesta. Kela-joulupukiksi paljastuikin siis oma vaimo. :)

Pakkaus koostui kahdesta osasesta: hoitolaukusta sekä tuttipullosetistä. Hoitolaukku on vaunumerkkimme Mutsyn samaa kuosia kuin vaunutkin eli Cargo Grey. Mun mieshän valitsi sen nimenomaisen kuosin, joten tiesin tämän hoitolaukunkin miellyttävän silmää. Seuraavassa kuvassa se näyttää tyhjänä aika kantikkaalta, mutta on täytettynä oikein kivannäköinen. Semmoinen, että mieskin kehtaa sitä kanniskella. Ei mitenkään oma lehmä ojassa... :) Kaikki muu tavara löytyikin sitten hoitolaukun sisältä lukuisista taskuista. Tässä kuvassa paketti on vielä kasaamatta:

Paketin sisältö oli selostettu vihkoseen seuraavasti:

Vaipanvaihtoon kotona ja kauempana:
- hoitolaukku (sisältää hoitoalustan)
- talkkia
- puhdistuspyyhkeitä

Loiskuttelutuokioihin:
- hellävarainen pesukinnas
- kylvyn kestävä katselukirja

Vauvan ja isän leikkihetkiin:
- Leikitä vauvaa -kirja
- korkean kontrastin pandahelistin

Kun maitoautomaatti on muualla:
- setti itsesteriloitavia tuttipulloja + tutti
- naarmuttamaton tuttipulloharja
- sammakkoisa kourulappu

Isukin mielenrauhan takaamiseksi:
- korvatulppia
- magneettinen lukko kaapinoveen

Kuin isin kaapista:
- pikeepaita 74 cm
- housut 74 cm

Aika moni tuote on hankittu taas kerran Amazonista. Laitoin tähän linkit, jos jotakuta kiinnostaa. Postituskulut oli nolla euroa, kun nää kaikki tuotteet olivat kelpoisia "SuperSaver"-toimitukseen. Pikeepaita ja housut on H&M:stä - itse asiassa siellä näkyi olevan hyvin samantyyppistä pandahelistintäkin... Noi vaatteet taisivat olla tulevalle isälle mieluisin isyyspakkauksen osa. Magneettinen lukko, kourulappu ja kummatkin kirjat saivat myös erityishuomiota. Ja tietysti itse hoitolaukku. Ja tuttipullosetti. Varsin onnistunut paketti siis ainakin miehen reaktioiden perusteella. :)

Hinta/laatu-suhteeltaan paras hankinta taisi olla tuo MAMin tuttipullosetti: 23 eurolla sai neljä kokonaista tuttipulloa (2 pientä ja 2 keskikokoista) yhden reiän tuteilla ja neljä ison tuttipullon runkoa. Isoihin runkoihin voi siis sitten myöhemmin käyttää niitä pienten pullojen osia. Näiden lisäksi pakkauksessa oli vastasyntyneen tutti, yksi juomanokka, kahvat nokkamukivaihetta varten ja neljä levyä, joilla pullot saa suljettua täysin (pohjassa anti-colic-venttiili). Suomessa tuommoinen yksittäinen pullokin taitaa maksaa yli 5 euroa... Ja nää on vieläpä näitä uusia "itsesteriloitavia" pulloja, jotka voi steriloida mikrossa ihan itsekseen ilman erillisiä härpäkkeitä. Pitää toivoa, että vauva sitten tykkäisi myös juoda lypsymaitoa pullosta. Imetyslinjallahan tässä aiotaan lähteä, mutta mun mielestä on kauhistuttava ajatus, ettei puoleen vuoteen ikinä voisi lähteä minnekään ilman vauvaa... tai nukkua kokonaista yötä... Isänkin on saatava oma osuutensa siitä herkusta. :)

Kunnon äiti

Viimeisen viikon aikana on saanut tuntea vanhemmuuden taakkaa useaankin otteeseen. Siis ihan sen fyysisen taakan lisäksi. :) Ensinnäkin tajusin, että vauvavakuutuksen viimeinen ottopäivä (eli 3kk laskettuun aikaan) alkoi uhkaavasti lähestyä. Oon ollut opiskeluaikoina vakuutusyhtiössä töissä, ja ehkä siitä johtuen elämä ilman vakuutuksia tuntuu kovin uhkarohkealta. Me kun ei miehen kanssa olla uhkarohkeaa nähtykään, niin otettiin nyt sitten se vauvavakuutus synnynnäisten ongelmien tai pahimman skenaarion varalle - ilmankin toki pärjäisi. Ei se vakuutus onneksi ollut vielä tässä vaiheessa mitenkään kallis.

Sitten torstaina oli neuvolalääkäri. Tällä kertaa lääkäri oli suunnilleen samanikäinen kuin minä, mutta neuvolan"täti" ehkä sen 23 vee - jos sitäkään. En tiedä, oliko kokemattomuuden syytä vai mitä, mutta hemoglobiinin mittaaminen oli varsin mielenkiintoista. Ensimmäinen mittaustulos, vasen keskisormi: 104. Toinen mittaustulos, oikea keskisormi: 114. Kolmatta sormea ei enää testattu, mutta oliskohan sieltä tullut 124? :) No, ostin itselleni joka tapauksessa rautamehua (Ferroforte B+C), että saisin hilattua lukemaa vähän ylöspäin. Tätönen kyllä suositteli rautatabletteja, mutta näin useamman kuukauden ummetuksesta kärsineenä päätin valita vatsaystävällisemmän vaihtoehdon. Toistaiseksi vaikuttaa oikein hyvältä - mehu ei ole pahaa ja vatsa jopa löysempään suuntaan.

Neuvolan vaaka näytti aika hurjia lukemia... Kolme kiloa kuukaudessa?! Taitaa jätskit ja suklaat näkyä - oon repsahtanut pahasti arkiherkutteluun loman jälkeen... Mutta kunnon vauvahautomona oon nyt päättänyt, että palaan takaisin kurinalaisempaan linjaan. Mansikat maistuu onneks melkein yhtä hyvälle kuin suklaa! Melkein... No, neuvolantätitytön mukaan painonnousu on kuitenkin edelleen "maltillista". Jaa... kahdeksan kiloa tammikuusta... hmmm... Ehkä sitä suklaata ei kuitenkaan aivan ehdoin tahdoin tarvitse suuhunsa joka päivä mätätä...

Nyt mitattiin ekaa kertaa oikeasti kohdunpohjan korkeus eli sf-mitta. Se oli 25 senttiä (rv 26+1), millä pääsi keskikäyrän ja yläkäyrän puoleen väliin. Ei tää onneksi oikeasti siis oo mikään jättimaha, vaikka siltä se välillä muihin verrattuna tuntuukin... Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni ja kohdunkaulaa ainakin 3 senttiä. Niitä ei kuulemma olis kyl ees tarvinnut tutkia, kun mulla ei oo ollut supistuksia. Mut halusin oman mielenrauhan vuoksi varmistaa - jos vaikka olisinkin vaan huono tunnistamaan supistuksia. :D

Neuvolalääkäri otti sitten lopuksi puheeksi sokerirasitustestin, jota kuulemma suositellaan kaikille yli 25-vuotiaille - vaikka mulla ei mitään suurta riskiä raskausajan diabetekseen olekaan. Jännää, että kukaan mun kolmesta tapaamastani neuvolatädistä ei ole hiiskaissut siitä sanallakaan mitään. Tai kysyi se tätityttö, että "et oo joutunut sokerirasitukseen?" No en. Joudutaanko sinne vai saako sinne mennä? Päätin jo vähän, etten mene huvikseni testiin, mutta tänään sitten asiaa googlailtuani varasin sittenkin ajan. Vastuullisuus painaa... vaikkei todellakaan huvittaisi mennä paastoamaan, juomaan glukoosilientä ja kolmeen verikokeeseen parin tunnin odottelun kera. Sitä huvia luvassa sitten viikon päästä torstaina, ou jee.

Huvista puheenollen, kävin Kelan sivuilta katsomassa, että meille on perjantaina tilattu äitiyspakkaus. Jee! Kahden viikon sisään on siis minijoulu!

Yksivuotissynttärit

Plussaa ja miinusta -blogi viettää tänään yksivuotispäivää! Jee! Tunnelmat on aika erilaiset kuin vuosi sitten. Silloin päällimmäisenä oli vielä pettymys ja toisena kärsimättömyys. Kärsimättömyys ei ole kadonnut minnekään, mutta pettymys on vaihtunut vauvanpehmoisiin mietteisiin. Ja siihen, että mihinköhän vaatteisiin sitä tänään mahtuisi. :) Ihan yhtä terapeuttiselta blogin kirjoittaminen ainakin tuntuu kuin silloin vuosi sittenkin.

Synttäreistä (ja siten korttiaskartelusta) tuli mieleen, että kaivelin eilen laatikosta kirjekuorta ja postimerkkiä Kelaan vihdoin lähtevälle raskaustodistukselle ja pinon pohjalta tuli vastaan hienoja netistä tilattuja Gmundin mallikartonkeja häävalmisteluajoilta. Niille ei silloin löytynyt käyttöä, ja näköjään olin sitten unohtanut niiden olemassaolon kokonaan. Täytyy olla häiden jälkeisen kooman syytä, sillä muuten en askarteluihmisenä mitenkään jättäisi noin herkullisia kartonkeja laatikon pohjalle. :) Aloin miettiä, että vieläköhän niitä saa ilmaiseksi tilattua netistä. Saa! Jos siis kotiäitinä tai muuten vaan on tarvetta fiineille kartongeille ja papereille, niin niitä saa tilattua viisi A4-malliarkkia ihan ilmaiseksi täältä. Mä laitoin jo tilauksen menemään. :)

Oon tässä koittanut asettaa itselleni jotain uutta tavoiteviikkoa tai virstanpylvästä, mitä odotella. Viikon 20 ja rakenneultran saavuttamisen jälkeen sellaista ei oo oikein ollut. Lähin tavoite olis ehkä viikon 28 täyttyminen, jolloin alkaa virallisesti raskauden viimeinen kolmannes. Se on toisaalta jo niin pian (kahden viikon päästä), että haluaisi katsoa hiukan kauemmas. Äitiysloman alkuun on yhdeksän viikkoa, ja se taas tuntuu liian pitkältä tavoitteelta. No, ehkä sitä pitää vaan pitää katse kalenterin lähiviikoissa. Tulossa on tällä viikolla neuvolalääkäriä, kolmen viikon päästä perhevalmennusta, kuukauden päästä neuvolaa. Niin ja huomenna pitää mennä labraan verikokeeseen tarkistamaan, ettei jollain taikatempulla mun miinusverestä, mun miehen miinusverestä ja tämän meidän ensimmäisen vauvan miinusverestä ole ilmestynyt mun vereen vasta-aineita. Jipii. Testi pitäis tehdä viikoilla 24-26 - huomenna on 25+6, pidemmälle ei kai oikein voi lykätä... :)

Pahvilaatikkojen uumenista

Huh. Ensimmäinen kerta odotusaikana, kun oon virallisesti kipeänä. Kurkku alkoi tuntua karhealta jo lauantai-illalla, ja eilen oli jo sitten ihan perinteinen flunssa päällä. En oo ollu päivää kauempaa kipeänä suunnilleen puoleentoista vuoteen (kiitos päivittäisen maitohappobakteerien syömisen), joten jännä nähdä, kauanko tämä jatkuu. Vai sainkohan vain lauantaina vanhempien luona nenän täyteen ikiaikaista pölyä vauvatavarakätköjä penkoessa...?

Mun vanhemmilla on aivan liikaa säilytystilaa. Siksi sieltä ei mee ikinä mitään kierrätykseen vaan huonokuntoiset tavarat menee roskiin ja hyväkuntoiset varastoidaan. Tai siis ne vähänkin kunnossa olevat varastoidaan. Tai sitten myös ne huonokuntoiset. Joka tapauksessa sitä tavaraa on aivan liikaa ja aivan liian monessa paikassa. Se tuli todistettua lauantaina kiistattomasti.

Aloitettiin vaatteista. Vauvanvaatteita oli tallella (suhteessa) yllättävän vähän, sillä ajan hampaan ja usean sisaruksen kulutuksen olivat näemmä kestäneet vain villa- ja froteevaatteet. Kelpuutin vaatteita mukaan ison muovikassillisen verran, mutta voi olla, että suuri osa vaatteista on lämpimiä väärään aikaan vuodesta. Ja on ne froteevaatteet aika... ööö... froteisia. Että pitää katsoa, tykkääkö vauva sitten pitää niitä päällään. Sovittiin muuten miehen kanssa, että paljastetaan tuleville isovanhemmillekin vauvan sukupuoli, ettei tarvitse koko ajan varoa sanomisiaan. Vanhoja vaatteita penkoessa värikoodi olisi ainakin tullut pian selville kertomattakin...

Kokosin tähän kuvaan parhaita paloja kasarikätköjen saaliista:

Vaatteiden jälkeen siirryttiin leluosastoon. Siitä tulikin sitten ihan koko iltapäivän puhde. Vähän joka puolelta tuntui löytyvän jättimäisiä pahvilaatikoita täynnä leluja (ja romua), mutta niitä ihan pienen vauvan leluja ei löytynyt mistään. Soittorasiat ja pehmolelut kyllä löytyivät, mutta helistimet, pehmokirjat, mobilet ynnä muut sellaiset jäivät kateisiin. Äiti lupasi jatkaa etsintöjä - poishan niitä ei ole heitetty.... Onhan se tosi kivaa, että oman lapsuuden lelut ovat vielä tallessa, mutta joidenkin niin sanottujen lelujen kohdalla olisin kyllä ollut säästämisestä eri mieltä. "Mut toimii tässä tää töötti!" Joo-o... No, saatiin me sisarukset sitten vakuutettua äiti, että suunnilleen kaksi jätesäkillistä oli sellaista tavaraa, jota ei voi enää luokitella leluksi ja joihin meillä ei ollut minkäänlaista tunnesidettä. Vapauttavaa päästä romusta eroon!

Meillä ei sitten taas ole kotona lainkaan sitä ongelmaa, että säilytystilaa olisi liikaa. Nyt pitäisikin keksiä, mihin noita vauvatavaroita alkaisi tunkea. Me kyllä ostettiin uusi kaapisto viime kesänä juuri tätä tilantarvetta ajatellen, mutta jotenkin se tila on jo kadonnut. Mystistä. :) Pitäisikin jo alkaa vähän piirrellä työhuoneesta lastenhuonetta, jotta näkisi, mahtuisiko sinne vielä joku lipasto tai muu säilytysratkaisu. Jotenkin meidän 72 neliön kolmio alkaa koko ajan tuntua pienemmältä ja pienemmältä.... Muutto ei ole kyllä mikään vaihtoehto vielä pariin vuoteen, että näillä on pärjäiltävä. Meidän alakerrassa asuu samankokoisessa asunnossa isä, äiti, kaksi vilkasta alle kouluikäistä poikaa ja koira. Että eiköhän mekin tänne mahduta.

Tässä muuten kuva mun tähän mennessä tekemistä vauvanvaateostoksista:

Kaikenlaista perusbodya ja potkuhousua tarvii kyllä vielä runsaasti enemmän. Vuoden 2011 äitiyspakkaus julkistetaan vihdoin perjantaina. Mä odotan ainakin aika kieli pitkänä, minkänäköisiä vaatteita siellä tällä kertaa on. Mun äiti oli jotenkin hämmästynyt sitä, että aion ottaa äitiyspakkauksen - en kyllä ihmettele yhtään, kun näin lauantaina valittuja paloja siitä, mitä siellä pakkauksessa oli ollut 80-luvun taitteessa. Mut ainakin tuo vuoden 2010 pakkaus näytti tosi kivalta. Toivottavasti 2011 on yhtä kiva - tai kivempi. Muuten pitää syöksyä lähettämään Kelan lomakkeet perjantaina suoraan neuvolasta palkkakonttoriin. :)

Karkuun

Jaahas... Tuo tuolla mahassa on nyt päättänyt, että se ei tykkää olla doppleroitavana. Eilen se pysyi ensin paikallaan juuri sen 15 sekuntia, että sain kellotettua sykkeen (36*4=144). Sitten se lähti vimmatusti potkien karkumatkalle. Sykekin ampaisi heti korkeammalle. Taitavista väistöliikkeistä päätellen se tiesi tasan tarkkaan, missä anturi milloinkin oli.

Sikiöthän alkavat näillä viikoilla aistia ääniä paremmin. Ilmeisesti tuosta dopplerista lähtee jonkinlaista (ultra)äänivärinää. En nimittäin painanut doppleria ihoon juuri laisinkaan, enkä muutenkaan ole mahaa tökkimällä saanut aikaiseksi vastaavaa potkujen sarjatulitusta. Meinasi korvat haljeta, kun se muksautteli protestiksi myös siihen dopplerin anturiin. :) Jätin sen sitten suosiolla rauhaan. Lähinnä mittaan sitä sykkeen nopeutta kerran viikossa ihan mielenkiinnosta.

Vielä en kyllä ajatellut aloittaa tuutulaulujen lauleskelua. Odottelen ainakin siihen asti, että saan tuolta mahasta vähän säännöllisempää palautetta. Kyllähän se tuolla aina välillä möyrii, mutta tuntuvat liikkeet ovat vielä sen verran satunnaisia, ettei osaa oikein sanoa, onko se erityisen levoton vai ei. Lueskelin myös äsken juttuja netistä, joissa sanottiin, että sikiön lähimuisti alkaa toimia vasta parin viimeisen raskauskuukauden aikana, joten eipä niitä rauhoittelurutiineja vielä oikein kannatakaan harjoitella.

Joogaaminen ei ainakaan rauhoita sitä. Hankin äskettäin Amazonista itselleni mammajooga-dvd:n ja oon kokeillut sitä nyt kaksi kertaa. Kummallakin kerralla potkuja sateli huomattavasti normaalia enemmän. Ehkä joogan antama lisätila ja hapen vapaa kulku energisoi sitä. :) Ainakin muhun jooga-dvd:llä on kyllä ollut ihan rauhoittava vaikutus - niin kuin joogalla aina. Paitsi silloin kun siinä mainitaan synnyttäminen... eli joka toisen liikkeen kohdalla. Oon tässä miettinyt, että onko normaali kaikki-lääkkeet-mulle-kiitos -synnytys oikeasti semmoinen performanssi, jossa tarvitaan kaikkia noita liikkeitä. Vai liittyvätkö nämä enemmän luomusynnytykseen? Ehkä pidän jännitystä vielä yllä. En vielä pariin kuukauteen halua googlata yhtään synnytyskertomusta enkä nähdä videoita. Mulla on jo nyt ihan tarpeeksi värikkäitä unia. Ei onneksi kylläkään synnyttämisestä...

Hankin jooga-dvd:n sellaisessa kolmen dvd:n paketissa, jossa eka levy on tätä synnytysvalmennushenkistä joogaa, toinen synnytyksen jälkeistä palauttavaa joogaa ja kolmas vauvan kanssa tehtävää joogaa. En oo vielä katsonut niitä kahta muuta levyä, mutta ainakin tää eka on kyllä sellainen, että jos se olisi selostettu suomeksi, niin tirskuisin vaan lattialla. Itse liikkeet ovat päteviä ja varmasti hyödyllisiä, mutta se henkimaailman puoli olisi todella kornia kuunneltavaa suomeksi. Englanniksi tuollainen höttö menee ihan hyvin. :) Ja selostuksen saa otettua poiskin. Pitää kyllä jossain vaiheessa varmuuden vuoksi ottaa monotoninen taustaloilotuskin pois, ettei vauva halua syntymän jälkeen kuunnella sitä unimusiikikseen. :) Siinä ei ehkä vanhempien pää kestäisi...

Vaunut valittu!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - tässä tapauksessa melkein kokonaan tehty! Ahkeran surffailun ja keskustelupalstatutkimuksen jälkeen oli äärettömän helppo mennä lauantaina lastentarvikeliikkeeseen ja todeta vielä ihan konkreettisesti, että juu kyllä, nämä ne ovat. Nämä ovat meidän vaunut. Ja oltiin vieläpä täysin yksimielisiä miehen kanssa.

Siellä liikkeessä näkyi ihmisiä, jotka selkeästi eivät tienneet vaunuista mitään. Ihan ymmärrettävää sinänsä, koska mäkään en kyllä tiennyt mitään vielä pari viikkoa sitten. Mutta itse kun on tämmöinen kaikengooglaaja, niin hassua ajatella, että joku menee liikkeeseen myyjän armoille ostamaan monen sadan euron hankintaa selvittämättä mitään etukäteen. No, oon kyllä kuullut aika monilta, että ovatkin sitten käytössä katuneet vähin tiedoin tekemäänsä vaunuvalintaa... hinnasta riippumatta.

Aikamoinen suohan tuo vaunujen maailma on. Ensikertalaisena osaa kiinnittää huomiota lähinnä esteettisiin seikkoihin. Siksi meidän tulevat yhdistelmävaunut ovatkin äärettömän tyylikkäät. :) Kokemuspohja taas perustuu koeajoa lukuunottamatta täysin keskustelupalstojen satoon. Vaikka vaunuasiatkin ovat makukysymyksiä, lukemani keskustelut ovat olleet huomattavasti asiallisempia ja tietopitoisempia kuin moniin muihin vauva-asioihin liittyvät. Suosittelen niitä siis lämpimästi - varsinkin, jos lähtötaso on sama kuin mulla eli "mikä ihmeen heittoaisa?!?". :)

Jaa, että mitkä vaunut me sitten valittiin? Senkin vois ehkä kertoa. :) Valintamme on leikkisä hollantilainen vaunumerkki Mutsy ja sen esikaupunkilaishenkinen malli 4rider. Olin itse asiassa ennen koeajoa miettinyt sisarmalli Urban Rideria, mutta se osoittautui heti ensikosketuksella liian järeäksi meidän käyttöön. 4rideriin taas ihastuimme molemmat. Täysin. Yritettiin olla reiluja muita vaunumerkkejä ja -malleja kohtaan ja käytiin kolme vaunuliikettä läpi, mutta ei - mikään ei vetänyt vertoja näille. Monipuolisempia ominaisuuksia löytyy toki useistakin vaunuista, mutta sitten ulkonäkö tai hinta ei viehätä. Tässä paketissa tuntuu olevan kaikki meidän tarvitsemat palaset kohdallaan.

Mutsylla on aika herkullisia värejä. Niistä saatiinkin miehen kanssa jo hiukan kädenvääntöä aikaiseksi. Kummatkin oli kyllä ihan sillä tylsän tyylikkäällä harmaa/ruskea-linjalla, mutta niitäkin Mutsylla on monta eri versiota. Miestä miellytti eniten Cargo Grey - mua ehkä Active Coffee. Kompromissina väri tulee luultavimmin olemaan Active Black (joka on todellisuudessa harmaa). Cargo Grey on mustakin leikkauksiltaan tyylikkäin, mutta mua vähän mietityttää turkoosinsiniset sisäosat, jos käyttäjä oliskin tyttö. Turkoosi on sinänsä ihan tyttökelpoinen väri, mutta harmaa ja turkoosi yhdessä... Hmmm.... Active-kuosiin kallistutaan luultavasti myös siksi, että siinä on käytetty runsaasti heijastinnauhaa. Cargossa ei tainnut olla yhtään.

Nyt pitäisikin sitten vain päättää, ostetaanko vaunut netistä vai sieltä liikkeestä. Netistä saa halvemmalla, mutta luultavasti kauppa olis sitten pingpong-online.de ja sen takuuasioiden hoitamisesta en oo lukenut vielä mitään hyvää. Ja muutenkin ulkomailta ostaessa takuuasioissa postituskulut lankeaa yleensä ostajan piikkiin. Saattaapa siis olla, että jos hintaero jää satasen korville, ostetaan sittenkin liikkeestä. Mutsyt tuntuvat kyllä olevan aika kestäviä, mut aina sieltä voi joku pikkuosa pakkasella napsahtaa rikki. Hintahaarukka ilman lisävarusteita näyttää liikkuvan 600 euron kummankin puolin eli ovat ihan siedettävän hintaiset joka tapauksessa. Mitään kiirettähän tässä ei ostamisella vielä ole... mut kovasti tekisi mieli jo tilata. Jos nyt vaikka siihen rakenneultraan asti malttaisi odottaa... :) Kaksi viikkoa ja neljä päivää jäljellä...


Laitanpa tähän vielä kiinnostuneille keräämiämme Mutsy 4riderin plussia ja miinuksia:

Runko (single spoke - saatavana myös kevyempi versio ilmakennopyörillä)

Tukeva alumiinirunko
+ Tyylikäs. :) Mekanismit siististi putkien sisällä.
- Ei ihan kevyin. Pelkkä runko renkaineen painaa 10,5 kiloa. Ei myöskään kapein - leveys 63 cm. Meillä kummallakaan kriteerillä ei ole suuresti väliä.
- Alakori on matala ja pieni, kantaa vain viisi kiloa tavaraa. Lisävarusteena saa tosin ostaa kätevän ostoskorin, johon mahtuu sitten jo kymmenen kiloa.

Ilmakumirenkaat
+ Pehmentävät tien epätasaisuuksia.
+ Kuulalaakerointi, myös eturenkaissa
- Voivat mennä puhki - niitä joutuu myös silloin tällöin pumppaamaan.

Kääntyvät isohkot etupyörät
+ Vaunut pystyy kääntämään melkein paikallaan ympäri. Kätevää kaupassa tai muissa ahtaissa tiloissa. Eturenkaat saa myös napin painalluksella lukittua menosuuntaan. Lastentarvikeliikkeen jäämöhkyräpihalla koeajettuna lukitus vakautti menoa huomattavasti.
+ Eturenkaiden suuri koko (verrattuna muiden vaunujen kääntyviin etupyöriin) auttaa talvella lumessa ja sohjossa kulkiessa.

Yhdellä kädellä säädettävä työntöaisan korkeus
+ Tässä mallissa taisi olla neljä eri korkeutta, joille työntöaisan voi lukita. Nopea yhden käden säätö on kätevä myös esim. ahtaassa hississä.
- Aisa säätyy siten, että alin korkeus on todella lähellä vaunuja (ja ylin kaukana). Lyhyille ihmisille voisi olla kätevämpi, että aisa olisi aina yhtä kaukana, mutta sen kulmaa voisi kääntää aisan päästä. Meille keskivälin korkeussäädöt ovat sopivat, joten tämä ei haittaa.
- Aisa ei ole heittoaisa eli rattaiden kulkusuuntaa ei voi vaihtaa lennosta aisan puolta vaihtamalla. Emme koe tätä kynnyskysymykseksi.

Vaunuosan ja ratasosan kiinnitys ja irrottaminen
+ Helppoa klipsauttelua

Rungon kokoontaittaminen
+ Voi taittaa kasaan istuinosan kanssa. Renkaat saa nopeasti irti, jos haluaa saada mahtumaan pienempään tilaan.
+ Saa takaisin kokoon yhtä vipua vetämällä.
- Kokoontaitettunakin aika pitkä paketti, koska aisa ei mene kasaan (renkaiden kanssa pituus 104 cm, leveys 63 cm ja korkeus 30 cm). Mahtui kyllä testatessa meidän farmarin takalaatikkoon poikittain, mutta ei pitkittäin.
- Kokoontaittaminen on hiukan tekniikkalaji. Periaatteessa helppoa, mutta vaatii harjoittelua.

Vaunuosa

Vaunukoppa
+ Kovareunainen ja tukeva. Voi käyttää matkasänkynä koppaikäiselle.
+ Koppaa voi kantaa irrallisena kantohihnojen avulla.
+ Koppa on rungossa mukavan korkealla (korkeammalla kuin Urban Riderissa), joten vauvan kopasta nostaminen on kiltimpää selälle.
- Kopassa ei tuuletusaukkoja (meillä tosin koppavaihe on ainakin tällä kertaa luultavasti syksy/talvi eli kauhean kuuma ei pitäis tullakaan)
- Koppavaihe on aika lyhyt (yleensä puolivuotiaaksi) ja sen jälkeen on sitten koppa varastoitavana. Kopan enimmäisnukkumapituus on noin 70 cm (kopan sisämitat 75*34 cm).

Ratasosa

Rattaiden istuinosa
+ Rattaiden istuinosan saa kiinnitettyä joko naama tulo- tai menosuuntaan.
+ Rattaiden selkänojan ja jalkatuen saa lähes vaakasuoraan asentoon. Mukavampi nukkua päiväunia.
+ Istumakulmaa saa hiukan säädettyä pienemmälle lapselle.
+ Rattaissa kuljetettavan maksimipaino on ilmeisesti 25 kg. Ainakin painon puolesta kyytiin mahtuu siis vähän isompikin tapaus.
- Etukaaren kiinnitysmekanismi tuntui ainakin mun peukaloihin aika jäykältä...

Rattaiden kuomu (kuuluu hintaan, vaikka ei kaikissa kuvissa näykään)
+ Säädettävä ja irrotettava
+ Päällä kurkistusluukku
- Kurkistusluukku pitää kyllä tarrakiinnityksellä aika kovaa ääntä (jos ei halua herättää nukkuvaa). Luukun muovi on monilla haljennut pakkasella.

Travel System

Turvakaukalon kiinnitys
+ Erilliset adapteripalat ostamalla runkoon saa yhdellä klipsautuksella kiinni Maxi-Cosin (tai sen kanssa yhteensopivan) turvakaukalon.
- Mutsyn oma turvakaukalo sopii suoraan ja olis tosi hieno, mutta siihen ei ole olemassa Isofix-telakkaa...

Muuta

- Pakettiin ei kuulu sade- eikä hyttyssuojaa.
+ Toisaalta saa sitten ostaa sellaiset suojat, kun haluaa ja tarvitsee.
+++ Herkulliset vaunut!!

Nettikauppojen pauloissa

Se tapahtui aika vaivihkaa. Ihan viattomasti aloin ensin syventyä lastenvaunujen maailmaan. Tuli siinä samalla selailtua sekä kotimaisia että saksalaisia nettikauppoja... Mutta kun siellä kaupoissa on kaikkea muutakin kuin vaunuja! Ja nyt ne vainoavat mua...

Vauvatavarat on tosi söpöjä. Ovat aina olleet. Aikaisemmin en oo kuitenkaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut niistä. En siis kuulu niihin yksilöihin, joilla on rattaiden merkki ja malli päätettynä jo vuosia ennen ensimmäisen vauvan tuloa. Mutta nyt olen löytänyt vauvatavaroista ihan uuden puolen - hyödyllisyyden! Huomaan miettiväni "onpas kätevä!" tavaroista, joiden olemassaolosta en viikko sitten ollut välttämättä tietoinenkaan.

Luonnollisesti "onpas kätevä" on yleensä yhtä kuin "onpas kallis". Tai jos tavarasta löytyy halvempi versio, niin se ei sitten täytä kriteeriä "onpas söpö". Ja meillä kriteeri "onpas söpö" ei tarkoita pastellinsävyisiä eläinhahmoja, vaan jotain pirteän tyylikästä. Eli vaihtoehto on lähinnä se "onpas kallis". Tai eihän ne yksittäin nyt niin kalliita ole... mutta kun koko ajan tulee vastaan uusia himottavia tavaroita...

Vielä en ole ostanut yhtään vauvatavaraa. Tai sen Mauri Kunnaksen vauvakirjan olen ostanut ja Lontoosta yhden unipotkupuvun. Viime viikolla tilasin itselleni tyynyn, joka tulee käyttöön sekä ison mahan kanssa nukkuessa että imetystyynynä. Että sen voi kai ehkä laskea ihan vähän vauvatavaraksi. Mutta kaikki se söpö ja kätevä tavara on pahenevasta kuumeilusta huolimatta vielä hankkimatta. Jotenkin tuntuu vielä aikaiselta... niin kuin nyt vielä onkin. Mutta kun ei ole muutakaan tekemistä! :)

Vaunutilaus pitää kyllä pistää lähikuukausina menemään - saksalaisilla nettikaupoilla voi olla kymmenenkin viikon toimitusajat. Ehkä pitää vaan keskittää se kuumeilu niihin vaunuihin... ja turvakaukaloon... ja niiden lisäosiin... Koeajollekin pitäisi päästä - ehkäpä jo ensi lauantaina. Alkaa olla jo niin monta keskustelupalstametriä luettuna, että pitäisi nähdä näitä kapistuksia ihan luonnossakin. :)

Tänään on seitsemäntoista viikkoa täynnä. Kahdeksastoista viikko alkakoon! Vielä kolme viikkoa puolivälin henkiselle tankkauspisteelle...

Maha-asioita

Kuultiin viime viikolla mahtavia uutisia: naapuritalossa asuva miehen entinen työkaveri on myös saamassa ekan vauvan - ja lasketut ajat ovat peräkkäiset päivät... eli käytännössä mennään samaa tahtia! Tai no... ei nyt ihan. Se oli kertonut töissään uutisesta vasta viikko sitten - mun maha on kertonut uutisesta selkeästi jo kohta kuukauden. Mutta eiköhän tuolla mahan sisässä kuitenkin mennä suunnilleen samaa tahtia. Katotaan, ollaanko sitten sairaalassakin samaan aikaan... :)

Nää maha-asiat on kyllä jännän henkilökohtaisia. Siis lähinnä se, miten maha kasvaa ja miten varhain vauvan liikkeet tuntuvat. Itse tunnun olevan aika aikaisissa joukoissa kummankin suhteen. Se on kyllä varsin kivaa. Ainakin tässä vaiheessa. Oon jo miettinyt, että miten sitä saa myöhemmin keskityttyä enää yhtään mihinkään, kun joku elämöi mahassa koko ajan. Nytkin ajatus katkeaa heti, kun mahaa kutitetaan tai tökitään sisäpuolelta. Eli monta kertaa tunnissa... No, ehkäpä tähän sitten tottuu niin hyvin, ettei kovempikaan monotus herpaannuta keskittymistä.

Ostin muuten viime viikolla mahan jatkuvaa paisumista tarkkailtuani tukivyön. Lähinnä aattelin käyttää sitä ulkoillessa ja sellaisissa paikoissa, joissa joutuu seisomaan pidempiä aikoja. Mulla kun on aika notkoisa selkä jo valmiiksi. No, luonnollisesti unohdin laittaa sen vyön päälle, kun kävin lauantaina elämäni ensimmäisellä sauvakävelylenkillä. Tai sauvaliukastelulenkillä. Sauvat piti hyvin, mutta kengät ei. :) Ehkä seuraavalle lenkille muistan sitten ottaa sen vyönkin mukaan - vaikkei se pito-ongelmiin autakaan....

Tähän sopii hyvin ensimmäinen mahakuva. Vähän piti laittaa PhotoShopin kautta, ettei oo niin perinteisen näköinen. Mut mittasuhteita ei oo photoshopattu. :) Tuommoinen hiukan kulmikas se maha vielä on, mutta kyllähän se siitä sitten pyöristyy, kun kohtu nousee navan tasolle. Kuva on otettu sivistyneesti mahaa hiukan sisään vetäen, joten normaaliröhnötyksessä maha on toki vielä hiukan... hmmm... raskaampi. Raskausviikkoja on tänään kasassa 16+5.

Uuuh...nyt on vasta maanantai ja mulla oli jo aamun työmatkan jälkeen sellainen olo, että joku on laittanut mut pesukoneeseen ja lingonnut viimeiset mehut irti. Ei mua siis varsinaisesti nukkumamielessä väsytä, mutta heti kun tekee vähänkin jotain fyysistä (tässä tapauksessa kanniskelee normaalia enemmän tavaraa), on aivan kuollut. Ei mulla oikein voi anemiakaan olla, kun hemoglobiini oli silloin ekassa neuvolassa mitattuna 146... ja syön raskausvitamiineja. Vaihdoin kyllä lisäkalsiumin toivossa vitamiinimerkkiä Multivitasta Multi-tabsiin viime viikolla. Mut ei niissä muuten nyt niin eri sisältö ole, että sillä pitäisi olla mitään merkitystä. Ehkä oon tulossa kipeeksi... tai sitten tää on vaan tätä raskaana olemista...