Odottamisen odottamista

Nyt kun ollaan useampana päivänä saatu jo maistiaisia kesästä, olen kuullut useammankin päivittelevän, miten nopeasti alkuvuosi on mennyt. Olen nyökkäillyt siinä vieressä, vaikka todellisuudessa aika ei ole koskaan mennyt näin hitaasti - ellei sitten joskus pienenä joulua odottaessa. Odotettu on nytkin - ei tosin joulua.

Koko alkuvuosi tammikuun alusta tähän päivään on ollut yhtä odottamista. Ensin odotin tämän odottamisprosessin alkua. Sitten odotin positiivista ovulaatiotestiä - sen jälkeen positiivista raskaustestiä. Vasta sitten alkoi odotus sanan varsinaisessa raskausmerkityksessä. Odotin, että piinallisia viikkoja kertyisi tarpeeksi alkuraskauden ultraan. Ultran jälkeen jouduin odottamaan tuulimunadiagnoosin varmistumista vielä ikuisuuden pitkät puolitoista viikkoa. Raskausmielessä odotus päättyi siihen, mutta oikeasti odottaminen vasta alkoi.

Ensin piti odottaa naistentautien päivystyksessä tyhjennyslääkkeitä kouraan. Sitten sai mennä kotiin odottamaan, että koska lähtisi tyhjentymään. Päivän tyhjentyikin ihan hyvin, kunnes alkoi taas vainoharhainen odottaminen, koskahan se tyhjentyminen jatkuisi. No, ei se jatkunut, jolloin sain taas odottaa siellä päivystyksessä lisää lääkkeitä. Toisella kerralla vuoto kesti pitempään ja oikeasti jo luulin, että kaikki roippeet olisi jo ulkona. Mutta ei. Ei tietenkään. Sopivaa kaavinta-aikaa odotellessa meni siinäkin tovi, ja kaavinnan jälkeen piti sitten vielä odottaa, että vuoto loppuisi, raskaustesti näyttäisi miinusta ja tietenkin piti odottaa vielä seuraavat kuukautiset. Kaiken kaikkiaan tässä meni neljä kuukautta.

Eli tiivistetysti: ensin odotettiin, että jotain tapahtuisi - sitten heti tapahtuikin, mutta varsinainen odotus ei päässyt kuukautta pidemmälle ennen kuin sitten taas odotettiin, että pääsisi siihen pisteeseen, että voisi odottaa jotain tapahtuvaksi.

Nyt kun tietää, että ollaan vihdoin siinä pisteessä, että jotain voisi tapahtua, kärsivällisyys alkaa olla todella koetuksella. Ensinnäkin kuukautisten jälkeen on ollut koko ajan lievästi ruskeaa vuotoa, jonka syytä olen koittanut kuumeisesti arvailla. Luulen (ja toivon), että se liittyy jotenkin kaavintaan, koska ikinä aiemmin ei ole mitään vastaavaa ollut. Rusehtavuus on ollut koko ajan häviämään päin, joten lääkärille asti en ole lähtenyt. Mistään kohtutulehduksestakaan ei kaiketi ole kyse, sillä mitään alavatsakipuja tai aristuksia ei ole ollut. Ärsyttävää silti.

Toiseksi hermoja kiristää ovulaation metsästys. Olen onnistunut täysin unohtamaan, minkänäköisiä negatiivisia testituloksia ovulaatiotesteillä tuli tammikuussa - muistan vain sen positiviisen. Nyt jokainen haaleaakin haaleampi haamuviiva nostaa epäilyksiä; eikö se ollut vahvempi viiva silloin alkuvuonna, vaikka olikin negatiivinen? Vai muistanko ihan väärin?

Eilen liman koostumus oli sen tyyppistä, että kuvittelisin ovulaation olevan todella lähellä. Myös ajankohta täsmää (tänään kp 15). Silti ovulaatiotestistä on tullut pelkkää negatiivista, vaikka tammikuussa sain todella selkeän plussan. No, lähden nyt tällä kertaa siitä optimistisesta olettamasta, että testit ovat pielessä (tai LH-huippu niin lyhyt, ettei ole osunut testeihin) ja omat tuntemukset oikeassa. Voi silti olla, että tällä kertaa oltiin hiukan myöhässä liikkeellä, kun testeistä ei tullutkaan plussaa etukäteisvaroitukseksi. Ei auta kuin odottaa. Taas.