Emme ole monellekaan kertoneet alkuvuoden vastoinkäymisestä, joten seuraava kuvamateriaali kuuluu ainakin toistaiseksi punaisella top secret -leimalla varustettuun kategoriaan. Siksi en myöskään tietovuotojen pelossa uskaltanut ottaa näitä töihin mukaan skannattavaksi - pahoittelen siis kameralla kuvatessa tulleita heijastumia. Kuvat ovat ihan perus-2D-kauraa - kontrastia olen jonkun verran nostanut, että pahimmat pölyhiukkaset häviävät pinnalta.
Nämä ensimmäiset kuvat on otettu raskausviikolla 6+2. Ylemmässä näkyy 15,7 millimetrin mittainen sikiöpussi, mutta ei sitten yhtään mitään muuta. Alemmassa kuvassa lääkäri oli näkevinään lisäksi ruskuaispussin (kohdistimesta hiukan oikealle alaviistoon), mutta itse asukista ei kyllä näkynyt jälkeäkään.
Tässä vaiheessa minun oli aika helppo päätellä, että kyseessä oli tuulimunaraskaus. Alkion kuuluisi olla noin viiden millin mittainen tuossa vaiheessa - kyllä se kuvassa näkyisi! Lääkäri ei suostunut varmaa tuulimunadiagnosia vielä antamaan, koska hänen mukaansa raskaus on voinut alkaa omia laskelmiani myöhemmin. Vaikka pystyin mielestäni vedenpitävästi osoittamaan, ettei se ollut voinut, lääkärin pää ei kääntynyt.
Seuraavan kuvakavalkadin kävin ultrauttamassa eri lääkärillä 9 päivää myöhemmin. Aiempi lääkäri oli suositellut odottamaan kaksi viikkoa, mutta itse olin niin varma tuulimunadiagnoosista, etten yksinkertaisesti jaksanut odottaa enempää. Olin jo alkanut lipsua ruokarajoitteista - motivaatiota ei enää ollut.
Seuraavat kuvat kuvastavat siis tilannetta 7+4 raskausviikoissa laskettuna. Sikiöpussin koko oli kaksinkertaistunut 30 milliin, mutta yhtä tyhjää oli edelleenkin.
Näillä kuvilla sain lähetteen lääkkeelliseen tyhjennykseen - tosin luulenpa, että tältä lääkäriltä lähete olisi ehkä hellinnyt jo edellisellä viikolla. Naistentautien päivystyksessä toki ultrattiin ja tentattiin vielä uudestaan, mutta samaan lopputulokseen sielläkin tultiin. Kun tuossa vaiheessa mitään ei näy, niin mitään ei ole eikä tule.
Kuukauden päästä kuvittelin, että kohtu alkaisi kahden lääkesatsin jälkeen olla tyhjä. Vuotokin oli juuri loppunut. Menin siis yksityiselle jälkitarkastukseen, koska julkisella puolella ollaan lähiaikoina keksitty, että naiset ilmeisesti pysyvät hengissä erilaisista tyhjennyksen jälkikomplikaatioista huolimatta, eikä niitä tarvitse verovaroilla tutkia. Olin kyllä vähän ihmetellyt, miksi raskaustestiin ilmestyi edelleen haalea viiva, vaikka sen olisi pitänyt olla negatiivinen. No, olkia kohautellen ajattelin, että verenkiertoon on varmaankin jäänyt jotain istukkahormonijäämiä vielä kiertämään.
Yksityisellä ultrassa sitten hyvin äkkiä selvisi, että positiivinen raskaustesti johtui siitä, että (lääkärinlausuntotermein) "kohtuontelossa on istukkaresiduaa 27x13x20 mm kokoinen klöntti". Sain katsoa ihan lääkärin omasta väitöskirjasta graafia, jossa näytettiin istukkahormonin häviäminen verenkierrosta raskauden päättymisen jälkeen. Voin kertoa, että se tapahtuu nopeasti - enemmänkin parin päivän kuin parin viikon aikana. Kohtuun jääneet istukanroippeet erittivät siis edelleen istukkahormonia, vaikka itse jo optimistina odottelin kuukautisia. Aaargh.
Aika vaikea näistä kuvista on tällaisen itseoppineen Google-gynekologin sitä klönttiä hahmottaa, mutta jos oikein silmiä siristää, niin kohdistinplussien välinen alue taitaa olla kyllä hiukan vaaleampi kuin ympäristönsä. No, lopputulos oli joka tapauksessa se, että sain lähetteen kaavintaan.
Valitettavasti kaavinta-ajat eivät sopineet minulle pääsiäislomasta johtuen seuraavaan kahteen viikkoon, joten otin aikani kuluksi lääkkeitä kolmannenkin satsin. Kuten arvata saattaa, roippeet eivät tulleet silläkään ulos kokonaan ja ne oli poistettava kaapimalla. Kaavinnan leikkauskertomuksen lopussa luki "tarkastus UÄ:llä, kohtu näyttää tyhjältä" - parin päivän päästä tekemäni täysin negatiivinen raskaustesti vahvisti tämän. Siitä kuukauden päästä olinkin sitten vihdoin ja viimein tämän blogin alussa, nollapisteessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti