Höyryä ja hammastusta

Miten nää päivät juoksee näin nopeesti? Mä ikään kuin ihan just päivitin tänne blogiin kuulumisia ja nyt siitä onkin jo yli kuukausi. Ääks.

Pari päivää mun viimeisimmän postauksen jälkeen Pikkupöllölle tuli ekat hampaat (silloin 7,5 kk). Oli sitä jo odoteltukin kolmikuisesta alkaen. Ajattelin silloin, että kyllähän siihen joku syy pitää olla, ettei se nukkunut enää kuutta tuntia putkeen. Ja että se aina kitisee, jos vähänkään kuvittelee tekevänsä jotain muuta kuin viihdyttää sitä. No jaa... Nyt kun Pikkupöllö on kahdeksan ja puol kuukautta, tässä alkaa tulla siihen tulokseen, että se nyt vaan on tommonen. :)

Kyllähän se hampaidentulo lisäsi tota kitinäkerrointa. Välillä se edelleen purkaa raivoaan silikonipäiseen lusikkaan niin, että leuat tärrää. Mikään meidän noin kymmenestä purulelusta ei oo enää kelvannut kunnon hinkkaukseen sen ekan hampaankulman ilmestymisen jälkeen. Mut onneks ne kaks ekaa alahammasta taitavatkin olla jo siinä pisteessä, että pahin kutina on ohi.

Pikkupöllö ei vielä ryömi. Eikä konttaa. Eikä kävele. Ihan kätevää näin uuden asunnon keskeneräisen babyprooffauksen kannalta, mutta muuten ihan tosi ärsyttävää. Siis etenkin Pikkupöllön mielestä. Ei kestä juuri minuuttiakaan, kun lattialta alkaa kuulua tyytymätön "BÄÄH!" eli suomeksi: "ÄITI! HETI TÄNNE!". Kiinnostavat esineet ovat joko karanneet kurkotussäteen ulottuvilta tai sitten Pikkupöllö on taas vahingossa peruuttanut, vaikka luuli pyrkivänsä eteenpäin. Rankkaa tuo vauvan elämä...

Hiukan se on laittanut Äitinkin pään höyryämään, kun Pikkupöllö ei viihdy missään itsekseen. Siis yli metrin säteellä Äitistä tai Isistä. Sitten kun leikitään yhdessä lattialla, katsotaan Tuomas Veturia tai seurataan ikkunasta ohiajavia autoja, se on mitä suloisin lapsi. Aaah, ne ruhtinaalliset viisi minuuttia kerrallaan... kunnes alkaa kyseinen puuha kyllästyttää. :)

Nyt tällä viikolla on onneks alkanut näkyä merkkejä siitä, että itsekseen istualtaan leikkiminen ei enää vaadi Äitin välitöntä läheisyyttä. Tosin ne leikit loppuu yleensä aika lyhyeen, kun Pikkupöllö päättää kipsahtaa selälleen - eikä osaa vielä nousta itse takaisin istumaan. V-mallinen imetystyyny on ollu aika hyvä kipsahduskaappari. Ei se estä kaatumista, mutta kuhmuja kylläkin.

Onhan tää samalla aika hauskaakin aikaa. Pikkupöllö on alkanut oivaltaa vuorovaikutteisen leikkimisen saloja. On ihan superhauskaa, kun Äiti tai Isi matkii Pikkupöllöä. Myös jonkinsorttinen puhe on viimeisen viikon aikana alkanut pulputa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka siitä puheesta ei saakaan mitään selvää, huomaa, että Pikkupöllö on alkanut selkeästi ymmärtää sanoja. Siis muitakin kuin "maito". Voin melkein lyödä vetoa, että Pikkupöllön ensimmäisiä omia sanoja on "auto". Haltioitunut kiinnostus kulkee vissiin miehen puolelta geeneissä...

Myös kirjat ovat alkaneet kiinnostaa Pikkupöllöä. Aiemmin niitä vain syötiin tai heitettiin lattialle. Nyt se ihan hihkuu riemusta varsinkin Puppe-kirjan nähdessään. Niissä luukuissa on vaan jotain taikaa... :) Iltasaduksi ollaan luettu yhtä ja samaa kirjaa jo ihan pikkuvauvasta asti ja sen kyllä huomaa - viimeisen aukeaman kääntyessä esiin alkaa sensorttinen kiemurtelu. Pikkupöllö ei edelleenkään tykkää nukkuumaanmenosta...

Mä oon ostanut niiiiin paljon kaikkia kivoja juttuja Pikkupöllölle, mut koskas mä ehtisin niistä tänne kirjoittaa... Huuh.