lauantai 27. elokuuta 2011

Viimeistä viikonloppua viedään

On ihan todella motivoivaa, kun sähköpostilaatikkoon tipahtaa Libero-kerhon viesti otsikolla "Synnytys on maaginen ja ihmeellinen kokemus... mutta on tosi ihanaa, että se on nyt ohi!". No eipäs ole. Ei ole ollut edes ensimmäistä supistustakaan. Tänään siis rv 41+3. Voisitteko ystävällisesti lähettää näitä viestejä vaikka vasta viikon päästä...?

Eilen neuvolassa kaikki mittaustulokset olivat edelleen ihan mallillaan. Sain myös vihdoin varata äitiyspoliklinikalle maanantaiaamuksi (41+5) ajan "loppuraskauden seurantaan". Yliaikaiskontrolli siis. Ensimmäinen. Jos "kaikki on hyvin", niin sitten parin päivän päästä uudestaan. Ei varmaan kyllä kauheasti naurata, jos laittavat vielä kotiin odottelemaan sen jälkeen... vaikka onhan se ihan hyvin mahdollista.

Pitää nyt yrittää psyykata itseään vähän vähemmän iloiseen moodiin, etteivät kuvittele, että mieluusti odottelen ne muutamat päivät lisää. Mun vointihan on oikein mainio, mutta se ei sitten enää ole kivaa, jos mahahotellista ei mahdukaan kirjautumaan ulos. Luultavimmin kun ollaan jo yli neljän kilon, ehkä reippaastikin. Mitä isommaksi menee, sitä todennäköisemmäksi tulevat synnytysvammat sekä mulle että vauvalle. Tai hätäsektio. Voi tietty olla, että peli on jo menetetty ja menee jonkinlaiseksi tikkaamiseksi joka tapauksessa. Tai sitten mun lantio osoittautuukin venymistaitoiseksi ja kaikki menee normaalisti. Ei voi tietää.

Kuten rivien välistä on helposti luettavissa, en pidä enää kauhean todennäköisenä, että tämä tästä lähtisi itsestään käyntiin. Mukava yllätyshän se on, jos niin käy, mutta vähiin käy päivät. Joka tapauksessa tässä vietetään nyt viimeistä viikonloppua kotona kahdestaan. Nukuttiinkin sen kunniaksi viime yönä yli kymmenen tuntia ja aiotaan syödä herkkuruokaa koko viikonloppu. Ihan niinku me ei muuten syötäisi. :)

Maanantaihin ja mahdolliseen käynnistykseen ollaan nyt valmistauduttu sillä tavalla, että mies työskentelee sen päivän etänä kotona. On sitten lähtökuopissa, jos jotain alkaa tapahtua tai laitetaan tapahtumaan. Sairaalaanhan meiltä ei ole kuin kymmenen minuutin ajomatka. Äitiyspoliklinikalta varoiteltiin, että maanantaina voi olla viikonlopun jäljiltä aika paljon näitä samassa tilanteessa olevia, joten voi hyvin mennä tutkimuksia odotellessa koko aamupäivä. Jipii. Tunkeeko kaikki siis sinne puoli yhdeksäksi ja sitten tutkitaan tuskaisuusjärjestyksessä? Pitääpä harjoitella itkun tirauttamista... ;)

torstai 25. elokuuta 2011

Vielä yksi mahakuva

Kun tuo maha tuossa kerran edelleenkin möllöttää, niin otinpa siitä nyt tänään vielä yhden kuvan (rv 41+1). Kyllä se on kahdessa viikossa kasvanut taas ihan valtavasti. Mittasinpa tossa äsken huvikseni myös mahanympäryksen: 108 senttiä! No, on sitä jo aika kauan tuntenutkin itsensä semmoiseksi T:n malliseksi tetrispalaseksi - takapuolen ympärysmitta kun huitelee noissa samoissa lukemissa...

Huomenna sitten mittaillaankin taas neuvolassa - viimeistä kertaa äitiyspuolella. Täti pysyy kyllä samana vauvan synnyttyäkin. Nyt kun siellä on ravannut kerran viikossa (ja täti on pysynyt samana), niin on alkanut juttukin luistaa paremmin. Oon itse asiassa jäänyt viime aikoina joka kerta mittailujen jälkeen ainakin vartiksi vaan höpöttelemään niitä näitä.

Tädin mukaan on kivaa, että olen niin iloinen - kuulemma monet ovat näillä viikoilla jo aika itkuisia ja masentuneita. Ehkäpä niillä odottajilla on vaan kurjempi olo. Mähän täällä elän melkein unelmalomaa: saa nukkua pitkään, väkerrellä luovasti koko päivän kaikenlaista sekä käsin että tietokoneella ja olla ottamatta paineita yhtään mistään! Kunhan ei tulisi sitä povattua hellettä...



keskiviikko 24. elokuuta 2011

Laskuvirhe pankissa...

... minun edukseni. No, ei tällä kertaa oikeasti pankissa, mutta on kyllä joskus sielläkin ollut. :) Olin äsken vihdoin ja viimein tilaamassa tarkasti seulomiani hääjuhlakuvia albumiin, kun huomasin, että nyt on kyllä jotain outoa. Kuvia oli tilauslistassa 130, vaikka muistelin, että albumiin mahtuu 260 kuvaa. Tarkistuslaskennankin jälkeen albumissa oli edelleen 260 aukkoa ja mulla perattuna vain 130 kuvaa. Ei ihme, että karsiminen tuntui tosi hankalalta siihen nähden, että kaikkiaan kuvia oli alle 600... ja siis melkein joka toinen mahtuisi mukaan! Ilmeisesti aivotkin on paksuna: 26 lerpaketta ei ole sama asia kuin 26 sivua vaan 26 aukeamaa. Puuh, pitääpä palata kuvapaljouden ääreen noukkimaan mukaan rannalle jääneitä otoksia...

Mitäköhän muuta sitä on tullut tässä kotikoomassa sähläiltyä? Ja mitähän tulee vielä sählättyä? Nyt kun ei ole vielä sitä univajetta häiritsemässä - pikemminkin liikaa unta. Siitäkin saa kyllä mukavan tokkuran päälle ainakin koko aamupäiväksi... Tänään on tuntunut mahassakin olevan aika tokkuraista. Kyllä se siellä edelleen ihan hyvin liikkuu, mutta huomattavasti rauhallisempaa on meno kuin tässä lähipäivinä. Ehkä se on löytänyt parempaan asentoon - meillä on vähän tässä ollut taistelua, kenen reviiriä on mikäkin alue. :) Maha möllöttää niin alhaalla, että heti tulee protestia, jos se joutuu vähänkin puristuksiin... niin kuin vaikkapa siveästi jalat yhdessä istuessa...

Jaahas, alkaa olla tämäkin päivä (rv 41+0) pulkassa, vaikka ei ole tehnyt oikeastaan juuri mitään. Sain sentään ahdisteltua mun vanhempia valitsemaan, miksi haluavat itseään isovanhempina kutsuttavan. Tai eivät ne vieläkään saaneet valittua, mutta vaihtoehtoja on enää kaksi. Kovasti haluaisivat, että me päätetään niiden puolesta, mutta en kyllä suostu sitä valtaa ottamaan - kutsumanimen pitää tuntua kotoisalta. Rankkaa tämä kaikki, mitä ensimmäisen lapsenlapsen vanhemmilta oletetaan. :)

Jotenkin on ollut aika yllättävää, että kaikki haluaisivat saman kutsumanimen kuin mitä heidän omalla äidillään / isällään on ollut. Miehen vanhemmille tämä meni ihan luontevasti, koska ovat eronneet eikä nimien tarvitse parina sopia mitenkään yhteen (vaikka kyllä sopisivatkin). Sieltä on tulossa pappa ja mummo. Mun vanhemmista tulee viimeisen tietämän mukaan joko mamma ja vaari tai mummi ja ukki. Saa nähdä, löytyykö isovanhempi-identiteetti ennen ensikohtaamista lapsenlapsensa kanssa... :)

Toisaalta nyt ymmärtää kyllä senkin, ettei välttämättä halua samaa kutsumanimeä kuin mikä omalla anopilla / appiukolla oli. Tai on. Mulla on elossa isovanhemmista vielä yksi ja miehellä kolme. Ja vaikka ei olisikaan enää elossa, niin näihin isovanhempinimityksiin sisältyy kuitenkin paljon muistoja sekä meille että meidän vanhemmille. Jotenkin näiden ihmisten oikeat nimet ovat jääneet silloin lastenlasten myötä perhepiirissä kokonaan pois käytöstä.

Kohta sitä puhuu itsestäänkin suuren osan päivästä kolmannessa persoonassa uudella kutsumanimellä. "Äiti tulee ihan pian" ja sitä rataa. Toivottavasti järki pysyisi sen verran päässä, että tajuaisi sitten jossain vaiheessa myös lopettaa sen. Viimeistään kun lapsi menee kouluun. Tosin oon alkanut epäillä, että koululaisten aamutoimien on täytynyt muuttua hurjan paljon monimutkaisemmaksi omista lapsuusajoista, kun äitien pitää aamuisin työmatkalla soitella heille viiden minuutin välein: "No nyt voit alkaa laittaa ulkovaatteita päälle. Ihan vielä ei tarvii lähteä. Äiti soittaa kohta uudestaan." Mitä jos äidin kännykästä loppuu akku? Lähteekö se lapsi sitten ollenkaan kouluun...?

tiistai 23. elokuuta 2011

Sitä samaa...

... aina vaan. Tänään on siis rv 40+6, ja möngerrys tapahtuu edelleen vatsan sisäpuolella. Neuvolakorttiin olisin tänään osannut itse arvata mittaustulokset. Tai no, paino oli vaihteeksi taas laskenut aika reippaasti, mutta se nyt liikkuu ihan kulloistenkin turvotusten mukaan.

Sitähän sanotaan, että tyttärien synnytykset voivat muistuttaa äitiensä synnytyksiä. Oma äitini on oikea käynnistysten kuningatar - vissiin kolme neljästä synnytyksestä on käynnistetty. Tuolloin ei tosin laskettuja aikoja tarkistettu ultralla ja kuulemma raskaudet saattoivat olla hiukan varhaisemmassa vaiheessa kuin mitä laskettu aika antoi olettaa. No, joka tapauksessa tässä alkaa olla asennoitunut siihen, että käynnistykseen menee meilläkin. Eilisestä hikisestä imurointisessiostakaan ei ollut muuta seurausta kuin järjetön uupumus. Ja vähemmän pölyinen koti.

Nyt sitten onkin katse jo ensi maanantaissa (41+5). Toki perjantaina on vielä yksi neuvolakäynti, mutta maanantaina joko vihdoin tapahtuu jotain tai tietää, koska tapahtuu jotain. Eli silloin joko käynnistetään tai annetaan käynnistysaika. Jokohan sitä alkaisi pikkuhiljaa jännittää? Yhtään synnytysuntakaan en ole vielä nähnyt - kestovaippojen materiaaleista sitäkin enemmän. :)

Huomasin muuten pari päivää sitten, että navan seutuville on ilmestynyt muutama raskausarpi. Alan siis kirjaimellisesti haljeta. :) No ei ihme, kun vatsanahasta törröttää vähän väliä ulos kaikenlaisia ulokkeita. Toivottavasti tässä ei nyt ihan seepraksi muutu... Pitää ryhtyä taisteluun ja kaivaa järeämmät rasvat esiin!

perjantai 19. elokuuta 2011

Se todellinen laskettu aika

Vaikka virallinen laskettu aika meni keskiviikkona, tänään on se todellinen 40+0. Jostain syystä mönkiäisemme on ollut ihan ekasta ultrasta (rv 6+6) asti kaksi päivää keskimääräistä isompi. Ovulaatiotestien ja tarkkojen muistiinpanojeni perusteella hedelmöittyminen ei ole millään voinut tapahtua ultran sanelemana päivänä, vaan tästä päivästä tasan 38 viikkoa sitten.

Oon luonnollisesti ollut varsin tyytyväinen siihen, että laskettu aika muuttui jo silloin alussa todellista aikaisemmaksi - vaikkakin kyseessä on tosiaan vain ne kaksi päivää. Eipä sillä nyt muuten mitään suurta merkitystä ole ollut, mutta kun lähestytään käynnistyspäiviä, niin sitten on. Elättelenkin siis toivoa, että pääsisin käynnistykseen tuolloin kontrollipäivänä 41+5, jos sitä ennen ei ole mitään edistysaskeleita tapahtunut. Muuten ei olisi niin väliä, mutta pelkään pahoin, että tämä pötkyläinen alkaa olla siinä vaiheessa niin iso, että synnytystapa-arvioonkin joutuneen lantioni kireä ulosmenoväylä voi joutua aika koville. Lääkärin mukaan olen perinyt jostain urheilijan lantionpohjan lihakset. Omasta harjoituksesta ei ainakaan ole kyse...

Jonkinasteista alkavaa mökkihöperyyttä taitaa osoittaa se, että olen kisaillut kotona viherkasvin kanssa. Tädiltäni toissajouluna saama suvussa kulkevan amazoninliljan perillinen teki reilu viikko sitten ensimmäisen kukkavartensa ikinä. Melkeinpä täsmälleen yhtä kauan on saanut siis sen kukkimista odottaa kuin tätä meidän vauvaprojektin valmistumistakin. Nyt viikon ajan olenkin sitten arvuutellut, että kumpi poksahtaa ensin: minä vai kukkavarren ensimmäinen nuppu. No, niinhän siinä kävi, että tänään nuppu voitti. :) Mut toisaalta tuossa varressa on vielä neljä nuppua jäljellä, että voihan sitä vielä kisailla, että kumpi aukeaa kokonaan ensimmäisenä - minä vai amazoninlilja... :D


torstai 18. elokuuta 2011

Maailman ainut puheenaihe

Vielä kaksi vuotta sitten luin kuninkaallisia vauvanodotusuutisia hymyssä suin. Eilen en kyennyt tuntemaan kuin empatiansekaista sääliä. Miten kauheaa onkaan mahtanut olla ensin se yrittäminen, mahdollinen epäonnistuminen ja sitten vihdoin se salailu, että olisi tarpeeksi viikkoja kasassa. Ja nyt siitä tietää kaikki. Meni hyvin tai huonosti, siitäkin tietää sitten kaikki. Ja kaikki ei ole vain kaverit, sukulaiset ja tuttavat vaan KAIKKI. Ahdistaa jo ajatuskin siitä hössöttäjien ja vatsantaputtelijoiden määrästä - puhumattakaan niistä skeptikoista, joiden mielestä tämä on vain hyvin ajoitettu julkisuustemppu...

Me ei olla kerrottu kenellekään meidän tarkkaa laskettua aikaa, vaan sanottu, että se on siinä elokuun puolivälissä tai loppupuolella. Selkeästi tämäkin epämääräinen aikamääre on kliksahtanut ikävän tarkasti ihmisten muisteihin, sillä puhelin on alkanut soida tiuhempaan tahtiin näin elokuun puolivälin saavuttua. Mä en näemmä kestä sitä yhtään. Varsinkin miehen vanhemmat ovat kumpikin alkaneet soitella parin päivän välein "ihan muuten vaan". Ja että "ilmoitattehan sit kun alkaa tapahtua". JOO JOO! Ei olla ilmoitettu mitään = ei ole tapahtunut mitään. Uskokaa jo.

Jokseenkin ärsyttävää, että kun on kerrankin saanut oman kärsimättömyytensä kuriin, niin sitten pitää yrittää sietää muiden kärsimättömyyttä. Täällä kotona puuhastellessa on niin helppo olla vatvomatta, että tuleeko se nyt tänään vai huomenna vai ylihuomenna vai yliylihuomenna vai...? Tulee sitten kun tulee. Kunhan tulee. On tässä nyt odotettu jo reilusti yli puolitoista vuotta - kyllä sen kaksi viikkoa tähän päälle jaksaa vielä odottaa. Tai siis minä ja mies jaksetaan. Muut eivät näemmä jaksa.

Kaikki kovasti kyselevät varsinkin mieheltä töissä, että "onko ollut mitään merkkejä", että vauva olisi tulossa. Mikäköhän merkki olisi sellainen, että siitä voisi päätellä yhtään mitään? Yleensä ne varmat merkit ovat sellaisia, että sitten se mies ei ole enää siellä töissä, vaan valmistautuu kiidättämään vaimonsa sairaalaan. Juuri tämä ihmisten loputon tiedonjano ennakoida asiaa, jota ei voi ennakoida, on se, mikä saa mut näkemään punaista tällä hetkellä. Jos kerron, että viime yönä mulla oli jonkin sortin alavatsakipuja, niin mitä se auttaa ketään? Voi olla, että se tarkoittaa jotain - voi olla, että ei. Kohdunsuu on nyt ollut pehmeä ja auki jo neljättä viikkoa, eikä sekään ole tarkoittanut mitään. Ei se vauva lähetä mitään kalenterikutsua ja kysy, että olisiko huomenna klo 15.45 sopiva hetki tulla ulos.

Kovasti kaikkialla sanotaan, että nämä viimeisten viikkojen utelut pitää vain ottaa ihmisten huolenpitona. Vaikeaa vaan saada ihmisiä tajuamaan, että jos he oikeasti haluaisivat pitää minusta ja mielenterveydestäni huolen, he eivät ottaisi koko vauva-asiaa puheeksi, ellen itse ota. Ehkä kaikki vaan kuvittelevat, että täällä minä istun päivät pitkät mahaani tuijottaen, kelloa katsoen ja valmiiksi silitettyjä vauvanvaatteita hypistellen... Sepäs se olisikin rattoisaa... :)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Maaginen 40+0

Nyt se on täällä. Siis kaikkien raskauskalentereiden jouluaatto - rv 40+0. Vauva on edelleen ihan turvallisesti omassa mahavaltakunnassaan. Eikä oo ollut pienintäkään merkkiä ilmassa, että alkaisi mitään tapahtuakaan. Ei edelleenkään supistuksen supistusta koko raskauden aikana. Ei limatulppaa. Ei lapsivettä. Ei kipuja.

Kumma kyllä, ei myöskään ole ollut mitenkään kärsimätön olo. Tajusin vasta äsken, että siitähän on jo yli viikko, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Oon onnistunut lataamaan päivät niin täyteen kaikkea kivaa puuhastelua, ettei huomaakaan, kun päivä on taas mennyt. Yöt ovat kyllä tuskaisan pitkiä ja puuduttavia... vaikka taidan siltikin nukkua keskimääräistä loppuraskailijaa paremmin. Viimekin yönä tuli kasaan yhdeksän tuntia unta kolmen vessankäynnin kera.

Tänään oli taas viikoittaisen neuvolakäynnin aika, ja kaikki oli kunnossa edelleen. Paino teki viime viikolla yllättävän koukaisun -200 gramman viikkomuutoksella (turvotukset vähentyneet), mutta nyt olikin sitten taas +800 grammaa. Mitenköhän paljon painaa Hesburgerin kerrosateria? Vetäisin sellaisen juuri ennen neuvolaa lasketun ajan saavuttamisen kunniaksi. :) Kiva yllätys oli, että hemoglobiini oli noussut kahdessa viikossa ihan itsekseen 128:sta 140:een. Mukavaa olla vähän ylimääräistä synnytystä varten, ettei ole sitten kotona ihan kalpeana. Kaapissa on kyllä varuilta odottamassa pullo hyväksi todettua rautamehuakin. Kohdunpohjan korkeus on lähiviikkoina kasvanut aina puoli senttiä viikossa, ja nyt mittaa olikin sitten jo 36 senttiä - keski- ja yläkäyrän välissä edelleen.

Jos ei mitään äksöniä ole näköpiirissä, seuraavan kerran mittaillaan neuvolassa ensi tiistaina ja sitten vielä sen viikon perjantaina. Sitä seuraavana maanantaina (41+5) pitäisi päästä äitiyspoliklinikalle yliaikaisuuskontrolliin. Silloin jo joillain käynnistellään, mutta voi olla, että joutuu tulemaan vielä uuteen kontrolliin siitä pari päivää myöhemmin. Sairaalan nettisivujen mukaan kontrollien tarkoituksena "on odottaa rauhassa synnytyksen käynnistymistä". Niinpä niin... se rauhassa odottelu voi olla aika vähäistä enää tossa vaiheessa... Silloin ei puuhastelut taida paljoa enää auttaa. :)

Jaa, että mitäs kivaa mä sitten olen lähiaikoina puuhastellut? No, oon VIHDOIN käynyt hääkuvien kimppuun. Kaksi vuotta ne saikin tossa odotella, että pahin häidenjälkeisahdistus ehti haihtua. Sain nyt karsittua esimerkiksi hääjuhlan kuvat 260 otokseen, että saan ne tähän albumiin, jonka ostin Lontoosta jo... öö... reilu vuosi sitten? Vihkimiskuville ja hääpotreteille on myös ostettuna oma albuminsa, mutta se ei kyllä tule valmistumaan ennen vauvan tuloa. Kuvat ovat olleet jo vaikka kuinka kauan lähes tilaamista vaille valmiina, mutta pitäisi vaan löytää sellainen valokuvaamo, jonka suurennokset ovat oikeasti laadukkaita. Ehkä pitää sitten vauvakuvilla testailla eri paikkoja.

Sitten olisi vielä kolmas albumi tekeillä - häämatka. Alun perin ajattelin, että siitä tulee skräppialbumi, mutta ei sittenkään - säästän hiipuvan skräppäilyinnon vauva-albumeihin. Häämatkasta tulee nyt valokuvakirja. Ajattelin kokeilla Blurbia. Hirveästi ei oo kokemusta kuin Ifolorista (hyvä, jos tulostuslaadulla ei ole niin väliä) ja Photobook Europesta (ei koskaan päässyt kirjan muotoon, kun kuukausien pakerrus hävisi kuin tuhka tuuleen ohjelman kaaduttua...), mutta Blurbin kirjanteko-ohjelma ja asiakaskunta vaikuttaa ainakin hyvältä. Siinä siis riittää vielä puuhastelua. Tosin hiukan masentavaa on se, että kuvia kahden viikon Kalifornian unelmasta on melkein 3 000... ja se oli vielä aikaa ennen järjestelmäkameraa (aej.). Onneksi.

Jos kuvien pyörittely alkaa käydä tylsäksi, niin tiedossa on myös paketillinen kankaita huomenna tai perjantaina. Tilasin bambufleeceä, zorb-imukangasta ja coolmaxia, joista aion loihtia imuja ja ehkä muutaman sisätäyttövaipan yhdessä vanhojen froteepyyhkeiden ja aiemmin hankkimani Metsolan Walmet-joustofroteen kanssa. Oon edelleen ihan yhtä surkea ompelukoneen käyttäjä kuin aiemminkin, mutta jotenkin ratkominen ei tunnu tällä hetkellä yhtään niin tylsältä kuin se muuten tuntuisi. Mikä vaan tekeminen on hyvästä, kunhan kellon viisarit naksuttavat sutjakkaasti eteenpäin. :)

maanantai 8. elokuuta 2011

Mahamuistoja

Mies on jo pitkään himoinnut digijärkkäriä juuri sillä "mutku mä haluu-uun" -asenteella, jossa järki tulee kakkosena ja ensimmäisenä on vain tarve saada uusi hieno tekninen vimpain. Ei niin, etteikö se olisi aiemminkin ottanut kuvia puoliautomaattisella kamerallaan, mutta pokkarikuvaamiseen into on ollut aika nolla. Se on ollut jo pidempään tiedossa, että meillä mies ottaa kuvia auringonlaskuista ja heinänkorsista (kylläkin ihan hienoja) ja minä sitten ne kuvat, joissa tapahtuu jotain. Asetinkin järjestelmäkameran ostolle kriteeriksi sen, että ensin pitää olla tiedossa järkevä kuvauskohde. Eli vauva. :)

Ekojen ultrien jälkeen mies sai sitten vihdoin luvan alkaa vertailla eri kameroita ja objektiiveja ja löysikin sitten maaliskuussa sopivan kombinaation. Aateltiin, että on ihan hyvä opetella käyttämään sitä kameraa ennen tositilanteita, ja kyllähän sitä on tässä tullutkin kaikenlaista otosta otettua. Kuvan laatu on ihan mahtava. Ei se siitä ollutkaan kiinni se mun ostonihkeily - vaan siitä, että oon jo aiemmin ollut ihan kypsänä siihen, että a) se iso kamera ei sitten kuitenkaan ole mukana, kun olis joku hyvä kuvauskohde ja b) sitä yhtä pyöreää rantakiveä kuvataan ainakin vartin verran, että löytyy täydelliset asetukset. Mieluummin otan kovalevyn täyteen kuvia vauvasta kuin kivistä. :)

Olin jo jotenkin tässä asennoitunut, että otan järkkärillä kuvia vain sillä automaattimoodilla. Mut sitten löysinkin kirjastosta uunituoreen kirjan Your baby in pictures, jossa itseoppinut valokuvaaja Me Ra Koh näyttää aika kädestä pitäen, miten saadaan hienoja vauvaotoksia ja millaisia juttuja kannattaa muistaa kuvata. Yhtäkkiä aukon koko / valotusaika / ISO ei kuulostanutkaan niin heprealta. En mä nyt edelleenkään osaa niitä ihan tosta vaan päätellä, mutta tietää ainakin, minkälaisilla arvoilla pääsee mihinkin suuntaan. Vaikka kirja on kirjoitettu selkeästi äideille (eikö Amerikassa miehet kuolaa järkkäreiden perään??), meillä mies oli se, joka luki kirjan kannesta kanteen ainakin kolme kertaa. No, se on kyllä valokuvauksellisesti aika samaa genreä, kuvaako nukkuvan vauvan hiuspyörrettä vai sitä rantakiveä. :) Kannattaa muuten kurkata tota kirjaa Amazonin "Look inside" -toiminnon avulla. Vaikka olennaisimpia sivuja ei pääse lukemaan, hyviä vinkkejä löytyy noiltakin esikatselusivuilta.

Maha pääsikin nyt sitten ensimmäiseksi "todelliseksi" potrettikohteeksi - siis sellaiseksi, missä mietitään valaistusta, sommittelua ja kameran säätöjä oikein ajatuksella. Tai siis mies miettii kameran säätöjä ja minä sommittelua. :) Viitisenkymmentä otosta tarvittiin, että saatiin mökillä aikaiseksi tämä siluettikuva (rv 36+5):


Kotona perinteinen sydänasetelma onnistui sitten jo kymmenellä kuvalla (rv 38+0). Sävyt käänsin koneella seepiaksi:


Hienojahan näistä järkkärikuvista tulee. Pitäis vaan olla koko ajan karsimassa niitä koneelta. Sata samanlaista kuvaa pienin vivahde-eroin ja kokoa jokaisella viitisen megaa. Pitäis osata valita ne yksi tai kaksi parasta. Mutta kun se parhauskin riippuu käyttötarkoituksesta...

Mulla on melkein viidentoista vuoden vahva harrastuspohja kuvankäsittelystä ja kaikenlaista projektia onkin tullut tehtyä: perinteistä taskualbumiin sujauttelua muokatuilla kuvilla, vanhojen kuvien skannailua ja ehostusta, skräppäilyä, lehden taittoa, valokuvatuotteita jne. Edellisjouluna tilasin esimerkiksi Hannasista lahjaksi yhden tyynynpäällisen ja kaksi meikkilaukkua. Niistä tuli tosi hienoja ja kestävät kuulemma käytössäkin hyvin. Mulle tärkeintä onkin se lopputuote - mihin kuvaa käytetään, mikä sen tarkkuus on ja missä sitä katsotaan. Mies taas ei ole ikinä vissiin tilannut edes paperille yhtäkään digikuvaa - saati sitten muokannut niitä. Sille kiinnostavinta on se itse kuvaustilanne. Vaikka mies nyt lainasikin kirjastosta kirjan "Photoshop Elements for Dummies", niin ihan hirveästi en laske sen varaan, että meidän tulevat valokuva-albumit olisivat miehen käsialaa. :D Järkkärin loistava kuvanlaatu asettaa mulle lisäpaineita, kun mitkään Ifolor-kirjat eivät tulostustarkkuudessaan täytä läheskään mun vaatimuksia... Samaisesta syystä valokuvaajan ottamat hääkuvatkin on vielä tilaamatta kahden vuoden jälkeen. Rankkaa tämä muistojen ikuistaminen. :) Ja nyt on sitten tiedossa vielä vauvakuvien tulva...
 
Nyt kun järkkäri on hankittu, mies luonnollisesti upposi siihen seuraavaan ansaan eli lisävarusteluun. Nyt laatikosta löytyy jo irtosalama (oikeasti hyödyllinen), siihen pehmentävä soft box (ööö... kaiketi ihan hyvä vauvakuvauksessa?) ja vastavalosuoja (vähentää häiritseviä auringonsäteitä näin lähenevässä Suomen talvessa...). Jalusta on ollut kovasti googlauksen alla, mutta sen hankinnan sain nyt ilmeisesti lykättyä tuonnempaan tulevaisuuteen. Sitten olisi polarisaatiosuodinta ja ties mitä. Miehelle ei taida olla vielä valjennut, että mikään lisävarustepaljous ei takaa hyviä kuvia. :) Ja oon yrittänyt selittää, että valtaosa kuvaamisesta on tulevaisuudessa kuitenkin sitä ihan perusräpsimistä eikä studiohenkistä sommittelua. Taaperolle on vähän turha sanoa, että oota hetki, isillä oli nyt vähän huonot säädöt kamerassa, että jospa tekisit sen tempun uudestaan... ja uudestaan. Mutta tää valokuvaaaminen on nyt kuulemma miehen uusi Harrastus, joten mitäpä siihen mulla on kauheasti sanomista, kun itsellä on uutena Harrastuksena kestovaippailu - vaippoja tunkee postiluukusta joka toinen päivä... :D

Tähän loppuun vielä ihan peruspokkarilla näpsäisty mahakuva tältä päivältä (rv 38+5) aiempaa sarjaa jatkamaan. Taas meinaa maha kasvaa ulos kuvasuhteesta...

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kolmen kärki

Täällä sitä ollaan edelleen yhtenä kappaleena (rv 38+4). Neuvolassakaan ei keskiviikkona tullut mitään uutta vastaan. Vielä ei oo aika tullut pitkäksi nettishoppaillessa ja lainassa olevaa ompelukonetta tuijottaessa, joten mikäs tässä on möllötellessä. :) Mun puolesta vauva sais tulla kyllä jo vaikka huomenna - nyt on petikin pedattu. Mut voihan se hyvin olla, että tässä möllötellään vielä melkein kuukausi lisää...

Kyllä sitä kuitenkin jo miettii, että kohta tää raskausaika on ohi. Sitten ei enää ookaan tätä mahauloketta eikä pientä melskaajaa siellä sisällä. Haikeaa tavallaan - tavallaan ei. Tänään kotimatkalla mökiltä oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että nytkö se synnytys alkaa. Alaselkää ja -vatsaa jomotti yli tunnin aika epämukavasti. Mut nyt kotona vointi on taas ihan normaali, että saattoi olla vaan kasvimaalla kykkimisen syytä. :) Mut siirsin kyllä tietyt tavarat suoraan mökkitavaroista sairaalakassiin - varmuuden vuoksi...

Sen verran hyvin tässä on jo asennoitunut siihen, että minä päivänä vaan voi alkaa tapahtua, että katsoo raskausaikaa jo vähän niin kuin se olisi ohi. Jostain syystä aloin tällä viikolla pyöritellä päässä top3-listoja erilaisista odotusajan asioista. Laitan niistä nyt muutaman tähän - vaikka sitten muistoksi itselleni... :)


Kolme päällimmäistä asiaa, joita ei tule ikävä raskaanaolosta:

Polvien surkea kunto
Ihan sieltä ekoista raskauspäivistä asti polvet ovat olleet aika romut. Kyykkääminen on tuskaa ja en varmaan pääsisi lattialta lainkaan ylös tukea ottamatta. Jooga-dvd::kin jäi hyvin vähäiselle käytölle, kun suurin osa liikkeistä tehtiin lattialla tai polvillaan. Portaita pystyy onneksi vielä kävelemään, mutta kauppakassien kanssa oon kyllä mennyt jo pari kuukautta ihan suosiolla hissillä...

Nihkeys
Jostain maalis-huhtikuusta asti sisäinen lämpömittari on vinksahtanut pahasti plussalle. Normaalisti olen se, joka palelee ensimmäisenä - nyt se, joka palelee viimeisenä... tai ei ollenkaan. Keväällä nihkeyttä oli helppo välttää vähentämällä vaatetta, mutta kesähelteillä keinoja ei juurikaan ole ollut. Kun on ollut nihkeää, niin sitten on ollut. Nihkeyttä seuraavat läheisesti levottomuus, ärtyneisyys, kärsimättömyys ja tuskastuminen. Ei ole kyllä koskaan aiemmin kesällä näin usein toivonut, että tulisipa pilvinen ja viileä päivä. :) Nyt lähiaikoina on säätila ollut ihan mukava - toivottavasti helteet jäivät sinne heinäkuulle.

Jatkuva pyykkääminen / vaatteiden optimointi
Tekee elämän vähän hankalaksi, kun alaosia on vain yhdet kutakin mallia: yhdet farkut, yhdet caprit, yhdet shortsit... ja yläosiakin koko ajan vähenevä määrä. Tuntuu, että jokaisessa paidassa on mahakummun kohdalla rasvatahra - liittyy siihen, että ei oikein enää pääse mitenkään istumaan tarpeeksi lähelle pöytää. Millekään vaatteelle ei voi laskea useampaa käyttökertaa kuin yhden - sitten se pitää taas laittaa tahranpoistoaineen kera pyykkiin. Harjoittelua vauvaelämää varten...?


Kolme hyödyllisintä hankintaa raskausaikana:



Doppler, 25 €, Amazon.co.uk
Pelasti aika monta epäilyksen hetkeä alkuraskaudessa ja teki raskauden konkreettiseksi myös miehelle. Edelleen lohdullista tietää, että kaapista se löytyy, jos mahassa ei yhtäkkiä olisikaan entisenlainen meno.

Imetystyyny, 10 €, Amazon.co.uk
V:n mallinen pötkötyyny. Nytkin parhaillaan selän tukena sängyllä istuessa. Yöllä milloin missäkin kylkinukkumista helpottamassa. Edessä vielä elämä varsinaisessa tarkoituksessaan eli imetystyynynä.

Yli 80 cm pitkät topit ja t-paidat, 10-16 €, Esprit.fi / Ellos
Erityisesti EDC:n Essentials-sarjan paidat. Riittävät edelleen peittämään koko mahan eivätkä lähde ärsyttävästi kiipeämään mahaa ylöspäin. Eivät ole myöskään löystyneet alareunastaan yhtään (toisin kuin muutamat H&M:n topit), joten näille löytynee käyttöä pienempimahaisinakin aikoina.


Kolme ruokalajia, joiden kimppuun aion hyökätä sairaalasta kotiuduttua:

Sushi
Lohinigirejä ja paljon. Vaikka kolmella lounarilla.

Mätileivät
Saaristolaislimppua, salottisipulia, smetanaa ja mätiä. Rakkauden ruokaa, sillä tätä oli alkupalaksi miehen järjestämällä yllätyskosintapiknikillä kolme vuotta sitten...

Maksalaatikko
En nyt varsinaisesti voi sanoa himoinneeni maksalaatikkoa samalla kuolausteholla kuin edellämainittuja ruokalajeja, mutta se on vaan niin kätevä ruoka, kun ei jaksa laittaa mitään. Muuten olenkin kyllästynyt eineksiin aivan totaalisesti jo kouluaikoina, kun arkisin ei ollut kotona muuta tarjolla... Onneksi meillä sentään mies osaa laittaa ruokaa ja omatkin taidot kohenevat vähitellen.


Kolme parasta ajanvietettä etenkin loppuraskaudessa:

Kestovaippoihin perehtyminen
Tähän saisin menemään aikaa vaikka kuinka. Vaippatarjouksia etsiessä vierähtää päivästä tunti jos toinenkin ja lähiaikoina unetkin ovat olleet pelkkää kestovaippaa - tai niiden ompelemisen suunnittelua. Ajattelin uskaltaa tehdä itse pari sisätäyttövaippaa (vaikka oonkin ihan surkea ompelija). Metsolan ihana vihreä Walmet-joustofroteekangas odottaa jo tuossa pöydällä muita materiaalihankintoja...

Greyn anatomia
Aloin seurata kyseistä sarjaa vasta vajaa vuosi sitten, joten mahtavan monta tuotantokautta odotti netissä / dvd-bokseilla katsomista. Vielä on ainakin yksi tuotantokausi säästössä pahan päivän varalle. Nyt voi myös fiilistellä sillä, että pikkusiskoni aloittaa ensi viikolla lääkiksessä opiskelun. Ei siitä kirurgia taida tulla, mut semmoinen yleislääkäri oliskin kätevin. ;)

Päiväunien nukkuminen
Kerrankin saa ihan huoletta mönkiä peiton (tai sen lakanannurkan) alle mihin aikaan päivästä tahansa eikä kukaan ihmettele. Satunnaisista päiväunista huolimatta uni tulee illalla ihan mainiosti (jos ei ole nihkeää).


Kolme söpöintä vauvatavaraostosta (käyttökelpoisuudesta ei ole vielä tietoa...):

Pikku toukka paksulainen -lelu, 13 €, Amazon.co.uk
Sain joskus kouluikäisenä englanninopettaja-tädiltäni lahjaksi minikokoisen version Eric Carlen ihanasta lastenkirjasta Pikku toukka paksulainen. Sitä tuli luettua pienemmille sisaruksilleni. Amazonissa olisi vaikka mitä herkullista Eric Carle -tuotetta, mutta tää lelu oli pakko saada jo ihan ulkonäön puolesta. Söpöyden lisäksi se helisee, rapisee, tööttää ja siinä on vaikka mitä lärpäkkeitä imeskeltäväksi ja pureskeltavaksi. :)

Wallaboo-lämpöpussi, 35 €, Design Kids
Kuin pieni pehmoinen herneenpalko. :) Etukappaleen saa kokonaan vetoketjuista irti, joten takakappaletta voi käyttää turvakaukalon istuinsuojana. Aika kiinteästi se onkin nyt kiinni tossa kaukalossa, kun vyöt piti pujotella uudestaan kaukalon uumenista... Ehkä se on toisella kerralla jo helpompaa? Mut joka tapauksessa pussi näyttää tosi hyvältä!

SwaddleMe-kapaloliina/pussi, 15 €, Amazon.co.uk
Isoa apinakuosia ei ollut kuin lahjapakkausversiossa, jossa tuli sitten mukana myös ohut unipussi ja unirätti. Mut juuri tää kuosi oli söpöydessään saatava! Ja onhan se yllättävän kivaa saada postista itsetilaamiaankin lahjapaketteja. :)


Tähän loppuun sopisi vielä kolme potrettia mahasta, kun sellaisiakin ollaan tässä otettu. Mut taidanpa säästää ne vaikka huomiselle... jos siis vielä möllötän täällä kotona huomenna. :)