maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulupuuhastelujen keskeltä...




Tonttuisaa joulua kaikille lukijoille!

Toivoo: Pikkupöllö & Pikkupöllön äiti


torstai 15. joulukuuta 2011

Vauvavälineistöä: Nukkuminen ja unen houkuttelu

Huuh, aika rientää! Niin paljon kaikkea kivaa puuhasteltavaa - niin vähän aikaa puuhastella. Onneksi Pikkupöllö (3,5 kk) on viimeisen parin viikon aikana alkanut nukkua päivisinkin enemmän, joten äidin vapaa-aika on lähes tuplaantunut! Öisin onkin sitten saanut jättää hyvästit niille ihanan pitkille alkuyön unille. Nyt mennään koko yö enintään kolmen tunnin syöttöväleillä ja siinäkin joka välissä saa vielä laittaa pari kertaa tuttia suuhun. Täällä odotellaankin jo innolla kiinteiden maistelun aloittamista - jos nälkä pysyisi perunalla vähän kauemmin poissa... Kaksi viikkoa sitten 3kk-neuvolassa Pikkupöllö oli melkein 63 senttiä pitkä ja painoi 6,5 kiloa. Hyvin on siis maito pojalle maistunut - jotenkin se ei tullut ihan yllätyksenä... :)

Päivällä Pikkupöllö nukahtaa mahtavan helposti vaunuihin. Parvekepäikkäreillä vietetään 2-4 tuntia kerrallaan (usemman tutin noston ja hytkytysten kera toki) ja unia katsellaan aamuheräämisajankohdasta riippuen kaksi tai kolme kertaa. Yöunille meno onkin sitten ihan toinen juttu. Monta viikkoa meillä simahdettiin vasta puoli yhden maissa. Siinä meinaa mennä hermo, kun Pikkupöllö höpöttää silmät suurena iloisesti juttujaan puolilta öin aivan kuin olisi aamu. Tai töräyttää kakat juuri, kun on vihdoin nukahtamassa. Nyt viikonloppuna päätinkin, että entinen simahtamisen odottamisen taktiikka saa väistyä ja meillä aletaan opetella sänkyyn nukahtamista. Tai ylipäätään nukahtamista.

Mistään unikoulusta ei tosiaankaan vielä ole kyse. Katsottiin vaan kateellisena, kun kavereiden viisi päivää vanhempi poika simahti sisällä päiväunille vaunukoppaansa ihan hytkyttämättä tai mitään. Meillä Pikkupöllö ei nukahda IKINÄ itsekseen. Eikä yleensä edes syliin. Ei, vaikka olisi kuinka väsynyt. Päiväunille riittää haalarissa ja makuupussissa vaunuun toppaaminen ja vaunujen heijaus, mutta yöunille kelpaa vain ja ainoastaan maito. Anteeksi - tarkennan: paljon maitoa. Ja heti.

Pikkupöllö on väsyneenä varsinainen maitopessimisti. Hänen mielestään puoliksi tyhjä tissi on ihan sama asia kuin tyhjä tissi eikä siitä viitsisi ollenkaan juoda. Ihan äidin mieliksi voi muutaman kerran imaista, jos äiti laulaa "Vaarilla on saari". Muuten vaan kiukutellaan. Mahdollisesti simahdetaankin, mutta herätään viimeistään pinnasänkyyn nostettaessa. No, iltakitinää vähentääksemme Pikkupöllö onkin nyt kuukauden verran saanut iltamaidoksi myös tilkan korviketta. Lähipäivinä ollaan yritetty antaa pullomaito pinnasängyssä, mutta Pikkupöllö tuntuu aavistavan, että tässä on takana joku juoni - pullomaidolla ei näytä olevan pinnasängyssä lainkaan unettavaa vaikutusta.

Pikkupöllön yönukahtaminen on siis edelleen satunnainen kombinaatio hämärässä imettämistä, toiveikasta pinnasänkyyn nostamista, tutin laittoa, pepusta hytkytystä, pulloruokintaa, kakan töräyttelyä, vaipanvaihtoa ja sitten jossain vaiheessa simahtamista - kunhan kaikkia edellä mainittuja vaiheita ollaan toistettu tarvittavan monta kertaa. Kitinästä päätellen poika on kyllä aina nukkumisvalmisteluja aloitellessa jo ihan väsynyt, mutta ei vaan malta nukahtaa. No, ollaan me sen verran edistytty, että nyt Pikkupöllö nukahtaa joskus jo puoli kahdeltatoista - vielä kun saisi sitä ainakin tunnin aikaisemmaksi...

Univälineistökin on ehtinyt tässä Pikkupöllön kasvaessa muuttua. Kapalopussista jouduttiin luopumaan jo vähän yli 2,5-kuisena, kun kääntymisharjoittelut alkoivat. Pari päivää vajaa kolmekuisena Pikkupöllö kääntyi itse ensimmäiset kerrat selältä mahalleen. Pikkupöllö ei onneksi tunne vielä suurta tarvetta kääntyillä, koska ei ole sitten sen koommin taitoaan tasamaalla näyttänytkään. Nyt keskitytään selkeästi enemmän istumisharjoitteluun - sylissä on ihan tyhmää, jos ei saa istua pystyssä. Sitterissäkin Pikkupöllö istuu välillä pää irti selkänojasta... tai sitten nojaa kunnolla ja ottaa jättivauhdit! Vauhtia, puuhaa tai laulua pitää olla mieluusti koko ajan - äiti laskeekin aina kellosta, koska olisi Pikkupöllön seuraavien päiväunien aika... ;)

Tässä jälleen listaa meillä tarpeellisiksi tai toistaiseksi tarpeettomiksi havaituista tavaroista. Eiköhän jouluhulinoiden jälkeen ole taas paremmin aikaa kirjoitellakin, että pääsisi vähän kertomaan ihan meidän normaalista arjesta. Haluan vain nämä listat ensin alta pois. Ainakin vaatteista kirjoitan vielä yhden. Ja ehkäpä lempitavaroistani eli leluista. :D Niitä taitaa tulla joulupukilta aika paljon lisää... Ei tosin meiltä - sovittiin miehen kanssa, että annetaan kumpikin Pikkupöllölle vain yksi paketti. Suvun ensimmäinen lapsen(lapsen)lapsi saa niitä muutenkin ihan liikaa... Joo, mutta tässä siis se lista:


Erittäin tarpeelliset:


Pinnasänky (Muurame, ei enää tuotannossa):

Mies näki ensimmäisen kuukauden joka yö ahdistavaa unta, että Pikkupöllö oli jossain meidän sängyssä täkkien alla. Ei me perhepeteilyä suunniteltukaan, mutta oon yrittänyt helpottaa miehen huolta niin, että Pikkupöllö ei ole yöllä meidän sängyssä kuin syödessään ja sitten jos Isi on jo noussut. Välillä tekisi kyllä kovasti mieli jättää siihen viereen koisimaan, kun herää niin helposti pinnasänkyyn nostettaessa...

Ekat kaksi kuukautta Pikkupöllö nukkui äitiyspakkauksen pahvilaatikossa, kun se oli aika paljon kätevämmän kokoinen meidän makuuhuoneeseen. Ollaan me tuo Ukin hienosti maalama mun vanha pinnasänkykin nyt saatu sinne mahtumaan. Reunapehmuste on vielä ompelematta - sänky on epästandardikokoa 58*110 ja päädyt umpinaiset, joten kaupasta ei oikein löydy sopivaa. Patja ja petari sentään löytyi ihan Familonin mallistosta.


Kapalo/unipussit (SwaddleMe, Woombie, Mamas & Papas):

Kapalopusseja olen ylistänyt täällä jo aiemminkin, mutta niiden oivallisuuden huomasi varsinkin siinä vaiheessa, kun niistä piti luopua. Nyt Pikkupöllön naama on joka aamu uusilla naarmuilla, vaikka miten koittaa leikata kynsiä. Jos noita kahta eri kapalopussia vertailee, Woombie on mielestäni parempi. Se on hiukan hankalampi saada päälle, mutta toisaalta se ei sitten aukea venkoillessakaan. Kangas on parempilaatuinen ja ainakin kesäkäyttöön parempi, koska sitä on vain yksi kerros joka puolella. Kannattaa suosiolla ostaa jo vastasyntyneelle koko 3-6 kk, jos on yhtään isommanpuoleinen vauva. Tuo "convertible"-ominaisuus tekee pussista pitkäikäisemmän, kun voi käyttää myös unipussina.

Me saatiin Pikkupöllölle jo ihan pienenä lahjaksi Mamas & Papasin unipussi, joten meillä Woombien käsiaukolliset ominaisuudet ovat vain pyykkipäivien varalle. Mamas & Papasin pussi on lämpimyydeltään "1.0 tog" eli periaattessa kesäpussi. Meillä onneksi huonelämpötila pysyttelee talvellakin siinä 21 asteen hujakoilla, joten pärjätään varmaan tuolla ihan hyvin. Oon kyllä laittanut vielä lisäksi ohuen flanellipeiton jalkopäähän, jos Pikkupöllön niska on tuntunut viileältä. Pussi on kokoa 0-6 kk ja toisin kuin yhdessä Mamas & Papasin yöpuvussa, koko näyttäisi pitävän edes sinnepäin paikkaansa. Yöpuvun koko oli 3-6 kk, mutta jäi pieneksi jo alle kaksikuisena...


Lakanat ja harsot:

Jotenkin mulla oli etukäteen mielikuva, että lakanoita tarvittaisiin hirveä määrä. Ei me olla ainakaan tarvittu kuin yksi varalakana, kun pidetään puoliksi taitettua harsoa sängyn keskellä (siis pään ja pepun alla). Oltaiskohan me kolme kertaa pesty Pikkupöllön lakana ja nekin kerrat vain siksi, että tuntui, että vois sen joskus pestä. Ei sitä harsoakaan tarvii edes viikoittain pestä. Pikkupöllö ei tosin ole mikään suuri pulauttelija. Meidän aluslakanaa onkin sitten saanut pestä useammin, kun Pikkupöllö ryhtyy usein syödessä kakkapuuhiin ja kertsivaipasta se neste lirahtaa kyljellään takuuvarmasti ainakin yökkäriin ja suojana olevaan harsoon asti - ja jättikakat sitten meidän lakanaan asti. Oonkin monesti miettinyt, että äidinhän tässä pitäisi nukkua se muovifrotee selän alla eikä Pikkupöllön...


Vaunukoppa (Mutsy 4Rider, kuosi Cargo Grey):

Vaunukoppa on toiminut ainakin syksyn ja alkutalven keleissä loistavasti. Kesäksi jokin tuuletusaukko olis varmaan kiva, mutta meillä ei oo toivoakaan, että koppa menisi enää kesällä. Hyvä, jos menee pituudesta edes puolivuotiaaksi. :) Mut onneksi myös se rattaiden istuinosa menee vaakatasoon, joten siihen voi siirtyä ihan koska vaan. Pitää sit varmaan kyllä hankkia joku järeämpi makuupussi... Vaunukopassa olis myös kantohihnat, mutta niitä ei olla kertaakaan testattu, kun otetaan aina vaunut kokonaisena sisälle. Pesupuuhiin ei oo myöskään tarvinnut ryhtyä (kop-kop...), joten siitä ei ole kokemuksia. Vaunukopan suulla ollaan pidetty traktorikuviollista harsoa - tarvittaessa pyykkipojilla. Erillisen vaunusuojan hankkiminen tuntui jotenkin turhalta, kun liikutaan ulkona niin vähän ja kopan käyttöikä on kuitenkin aika lyhyt.


Makuupussi (äitiyspakkaus):

Alkusyksystä Pikkupöllö nukkui vaunuissa pelkän makuupussin kanssa ihan sisävaatteissa + myssyssä ja tumpuissa. Nyt laitetaan makuupussin lisäksi lämpötilasta riippuen joko ohuempi H&M:n pörröinen nallehaalari tai äitiyspakkauksen toppahaalari. Päässä hupun alla on joko äp:n puuvillainen tai ManyMonthsin villainen kypärämyssy. 62-senttinen nallehaalari alkaa olla jo tosi pieni (voi nyyh, se on niin söpö!), joten kohta siirrytään äp:n (ei niin söpön) vanuhaalarin käyttöön. *Muoks* Eipäs siirrytäkään, koska se on täsmälleen yhtä suuri (eli pieni) olasta haaraan kuin se nallehaalarikin, vaikka on mukamas kokoa 70...


Parveke:

Meidän lasitettu parveke on pohjoiseen päin ja pari sataa metriä vilkkaalta moottoritieltä. Ei siis mikään paras paikka leppoisaan istuskeluun. Päiväunille sen sijaan se näyttää olevan ihan täydellinen. Jatkuva taustakohina hukuttaa äkkinäiset äänet alleen ja meidän erittäin herkkä säikähtelijäkin pystyy nukkumaan rauhassa. Odotankin jo kauhulla niitä kovia pakkaspäiviä, kun pitää nukkua päikkärit sisällä. Sitten herätään taas joka kilahdukseen ja kolahdukseen...


Tutti (MAM Original):

Tutin syöminen on meillä vähentynyt aivan merkittävästi, koska omat sormet tai lelut maistuu paremmalle, mutta päiväunille tutti on silti edelleen ehdoton. Öisinkin sillä saa jopa pari tuntia lisää unta syöttämättä. Nykyään meillä on tuota Original-tuttia sekä silikonisena että luonnonkumisena ja kumpikin materiaali tuntuu maistuvan ihan yhtä hyvin.


Itkuhälytin (Cobra MT 975 -radiopuhelimet):

Vaikka loppuvuosi onkin ollut uskomattoman leuto, parvekkeen ovea ei viitsi pitää Pikkupöllön päiväunien ajan auki. Hankittiin perinteisen itkuhälyttimen sijaan radiopuhelimet, koska niitä saa ihan virallisestikin käyttää alle +10 asteessa ja niillä on varmasti myöhempääkin käyttöä esim. mökillä. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä itkuhälytinmoodiin. Radiopuhelin tosin sulkee kanavan aina hetkeksi muutaman sekunnin kitinäpätkän jälkeen, mutta sitä oppii nopeasti tulkitsemaan. Tosi vähän radiopuhelin ottaa mitään häiriötä tai avaisi kanavaa turhaan (esim. roska-autosta). Ja jos hälytin ei ole hälyttänyt, syy on aina ollut meidän: toinen puhelin laittamatta päälle, toisesta loppunut virta, toisessa väärä kanava ja sitä rataa. Varsinkin Isi painelee helposti väärää nappia, kun ei käytä hälytintä niin usein...

Kanavavaihtoehtoja on ihan valtava määrä eikä meillä ole kuin kerran eksynyt joku samalle kanavalle. Vaihdettiin sitten alikanavaa yhden pykälän verran. Radiopuhelimessa kantamat ovat ihan toista luokkaa (kaupungissa kaksi kilometriä...) kuin perinteisissä itkuhälyttimissä, joten kanavavierailut ovat toki ihan mahdollisia. Vaunuissa roikkuvaan yksikköön ei tosin kuulu itkuhälytinmoodilla mitään, joten eipä se juuri haittaa. Ehkä rekkakuskeja tympii enemmän kuunnella vauvojen kitinää... :)


Unituki (First Years Nature Sensations Sleep Positioner):

Mietin jo jossain vaiheessa, että tulikohan hankittua aika turha kapistus. (Paha tapa ostaa kaikkea Amazonissa erinomaiset arvostelut saanutta vauvatavaraa...) Ihan vastasyntyneenä käytettiin unitukea muutaman kerran pitämään Pikkupöllö kyljellään, jos oli mahanpuruja tai jotain. Mutta nyt se onkin sitten ihan jokaöisessä käytössä, kun kääntyilyt ovat tulleet ajankohtaisiksi. Ainakin mun mielenrauhaa lisää se, että Pikkupöllö ei pääse kääntymään yöllä selältään mihinkään suuntaan. Kyllähän se tekee sen varsin kuuluvasti selväksi, kun ei enää jaksa olla mahallaan, mutta kauhuskenaarioissa vilkkuu pinnojen väliin jumiin jääminen tai muuta - se reunapehmuste kun vielä puuttuu... Unitukienkin turvallisuudesta on ollut USA:ssa keskustelua, joten käyttöohjeita kannattaa noudattaa huolellisesti.


Pikkupeitto (Isin vanha flannellinen):

Tuolta vähemmän tarpeellisten listalta löytyy kohta se äitiyspakkauksen peitto, mutta tuommoinen ihan ohut pieni peitto on kyllä kätevä. Se on juuri sopiva lisäkerros, kun haluaa vain hiukan enemmän lämmintä päälle. Unipussin päällä se on pysynyt yllättävän hyvin, vaikka jalkoja sätkitäänkin heräillessä kohti kattoa...



Vähemmän tarpeelliset (ainakin toistaiseksi):


 "Tähtishow" (Tomy Starlight Dreamshow):

Juu, Amazonin arvostelujen häikäisemänä jälleen... :) Näitähän myydään Suomessakin ihan marketeissa, mutta en ollut ikinä kuullutkaan vastaavista. Ajatuksena on, että tämä olisi osa Pikkupöllön nukahtamisrutiinia, mutta toistaiseksi kattoon heijastuva hymyilevien otusten show lähinnä innostaa Pikkupöllöä. Minkäänlaista silmien lurpsumista ei ole ollut havaittavissa... No, saa siinä muutaman minuutin aikaa hoitaa omia iltatoimiaan. Ollaan tykästytty ekaan lauluvaihtoehtoon (Levon hetki jo lyö), koska se on jotenkin rauhallisin - volyymiä kun ei saa mitenkään säädettyä ja se on hiukan kovalla.


Peitto (äitiyspakkaus):

Pikkupöllö kun on majaillut öisin pelkästään kapalo- tai unipussissa, peitto on jäänyt toistaiseksi kokonaan käyttämättä. Tai no... käytin sitä kaksin kerroin taitettuna petarina siinä äitiyspakkauksen pahvilaatikossa. Toivottiin peittoon ristiäislahjaksi Aappa-pussilakana, joten nyt se on kyllä tosi nätti. Eiköhän Pikkupöllö sitten jossain vaiheessa siirry nukkumaan sen alle.


Unipupu (itse tekemä):

Pikkupöllö ei ole vielä halunnut jakaa unista tuhinaansa minkään rätin tai unilelun kanssa. Kudoin itse pehmoisen uni(rätti)pupun jo vuosi sitten kesällä Lion Brand Yarnin ilmaisella "Bunny Blanket Buddy" -ohjeella (hiukan muokaten). Pupupaisti on kyllä maistunut eli kuolaisia pusuja annettu paljonkin. Ehkä pupu pääsee pian Pikkupöllön kainaloonkin?

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Vauvavälineistöä: imetys ja imeminen

Jatketaanpa taas listaamista...

Imetys taitaa olla se aihealue, josta on eniten (syyllistäviä) mielipiteitä. Itse myönnän ihan suoraan, ettei imetys ole suosikkipuuhaani, vaikka täysimetyksellä mennäänkin. Onhan se hyväksi vauvalle ja sitä rataa, mutta ei se paljon ilahduta iltaisin, kun Pikkupöllö tankkaa yötä varten ja turhautuu, kun maitoa saa ihan hakemalla hakea - vähintään puolen tunnin välein. Olisi ihanaa vaan tuikata sille pullo suuhun ja saisi syödä niin paljon kuin maistuisi... Takaraivoon on valitettavasti vain iskostuneet imetyksen kysynnän ja tarjonnan lait: jos nyt annan pullosta, niin sitten huomenna maitoa on taas vielä vähemmän... Aaargh!

Jotta ylipäätään imetän, mulla on ollut kaksi kriteeriä: kivuttomuus & kätevyys. Jos imetys muuttuu kivuliaaksi (eikä siihen auta mikään) tai kohtuuttoman epäkäteväksi, se loppuu sitten siihen. Nämä kriteerit näkyvät hommaamissani tarvikkeissakin. Tämä ei siis ole mikään kauppalista imetystarvikkeista, vaan lista tavaroista, joiden avulla itse olen pystynyt imettämään. Etukäteen kun ei voi oikein tietää, millaista se imettäminen sitten kullekin on. Yleisenä vinkkinä sanoisinkin, että monia imetystarvikkeita löytyy hyvin ihan marketeista. Sinnepä minäkin sen miehen sitten patistin, kun näki, mitä tarvitsi - ainakin sillä hetkellä...

Erittäin tarpeelliset:
  • Imetysliivit (Bravado): Vaikka en odotusaikana tarvinnut isompia liivejä, olin onneksi hommannut valmiiksi kahdet imetysliivit. Eihän ne kahdet tietenkään riittäneet, mutta tulipahan varmistuttua, että koko on oikea. Tuolta NursingBra-Shop.co.uk:sta on tosi nopea toimitus ja postituskulut vain yhden punnan. Ja liivien hinnat tosi paljon suomalaisia kauppoja edullisemmat. Varsinkin Bravadon Body Silk Seamless -liivit ovat olleet ihan älyttömän hyvät ja mukavat. Ne eivät painaneet edes maidon noustessa ja edelleen etenkin yökäytössä mahtavat. Mittataulukot piti ainakin mulla hyvin paikkaansa - mun koko on pienimmästä päästä. Kannattaa muuten hankkia sekä tummia että vaaleita liivejä, niin ne saa vuorotellen pyykkiiin eikä tarvii hirveän monia liivejä. Mä oon ainakin pärjännyt hyvin neljällä parilla, kun pyykkikone käy vauvanvaatteiden takia muutenkin tiheästi. Likaantumista on mulla vähentänyt se, että laittaa sylissä imettäessä harson reunan sinne alastaitetun kupin väliin, niin rintaa pitkin valuva maito ei oo kaikki siinä liivissä.
  • Kestoliivinsuojat (mm. Royal-kestot): En oo yksiäkään kertakäyttöisiä liivinsuojia käyttänyt, mutta en oo kyllä mitään tarvettakaan keksinyt. Ne äitiyspakkaukset kestosuojat ovat ihan kauhean paksut ja jäykät eineslätyt, että niistä ei kannata mielikuvaansa kestoista muodostaa. Nuo monien nettikauppiaiden rakkaudella itsetekemät ovat taas ihan toista maata. Materiaalit saattaa olla aika "täh?", jos ei oo kestovaippatuntemusta, mutta mun mielestä parhaita ovat pul-pintaiset (kosteussulkukangas), joissa on imuna kerros tai kaksi bambufleeceä ja ihoa vasten joko coolmax tai suoraan se bambufleece. Nuo Royal-kestojen liivinsuojat ovat siitä erinomaiset, että bambufleeceä ei oo ilmeisesti pesty ennen ompelemista, joten se kutistuessaan tekee suojasta kivasti kuppimaisen. Eikä hintakaan oo niissä paha. Mulla on liivinsuojia yhteensä 10 paria, mikä riittää hyvin vaippapyykin rytmiin (pesulämpötilaksi riittäis varmaan normaalipyykin 40 astettakin). Mä en tosin joudu yleensä keskellä päivää vaihtamaan suojaa, joten jos lirisee enemmän, niin tarvii enemmän suojiakin.
  • Harsot: No joo, harsot on varmaan jokaisella mun listalla... :) Imettäessä harso roikkuu imetysliivistä Pikkupöllön pään alla ja sen jälkeenkin on jossain lähellä käsillä. Pikkupöllön pulauttelu on aika satunnaista ja vähäistä, joten röyhtäyttäminen sujuu yleensä ilman harsosuojausta.
  • Imetystoppi & muut luukkuvaatteet (Boob): Itse asiassa erittäin tarpeellisiin varusteisiin laskisin vain tuon imetystopin. Kun ei eletä enää mitään keskikesää, julkisesti imettäessä päällä on aina useampi kerros vaatetta - ja se toppi alimmaisena. Ylempää paitaa kehtaa kyllä nostaa ylös tai raottaa neuletakkia. Mä oon liikkunut ainakin toistaiseksi niin vähän missään, missä olis tarvinnut kaikkien nähden imettää, että mulle riittäis ihan tuo yksi musta toppi. Mut tuli jo etukäteen ostettua myös t-paita ("before and after" -mallia) sekä pitkähihainen trikoopaita, Boobia kaikki. Käyttäisin näitä varmaan enemmän ihan kotonakin, mutta ovat aika löysiä varsinkin kaula-aukosta. Mittataulukon mukaisesti ostin M-kokoa, mutta S (eli mun normaali koko) olisi ollut selkeästi parempi. Sitä ei vaan pallomahaisena oikein osannut arvioida... Öisin on muuten kätevä olla kaksiosainen yöasu (mulla toppi ja shortsit), ettei tarvitse rullata metrikaupalla yöpaitaa kainaloon. Tai pätee se ihan sama päivisinkin - kotelomekko ei ole paras imetysvaate. ;)
  • Tutit (MAM Start, MAM Original): Tuteista on enemmän juttua TOP5-kirjoituksessa. Meillä sopiva tuttien määrä on ollut 3-4 - yksi on suussa, yksi tippunut vessan lattialle ja yksi aina kateissa. Ei olla oltu kyllä mitenkään hysteerisiä steriloinnin kanssa - tuttisoppaa keitetään kerran viikossa. Ostin myös yhden MAM Perfect -tutin, mutta sitä Pikkupöllö ei osaa syödä - tutin lituskaisesta juuresta on vissiin vaikea saada kiinni. Katsotaan, josko maistuisi joskus myöhemmin. MAM Start ja Original ovat keskenään ihan samanlaisia, paitsi levyosa on vaan Originalissa isompi ja nenälle enemmän tilaa. Kaikki vauvathan eivät sitten osaa/halua syödä tuttia, joten ei kannata hankkia suurta tuttiarsenalia etukäteen. Tutteja on kans aika monen muotoisia ja eri materiaaleja - toiset tykkää jostain ja toiset ei.
  • Tuttipullot (MAM Anti-Colic): Tuttipulloille (4 kpl) oli käyttöä jo heti sairaalasta kotiuduttua, kun jouduttiin antamaan korviketta lisämaitona ja omakin maito piti pumpata, kun rinnanpäät eivät enää kestäneet Pikkupöllön raatelua. Nää MAMin pullot ovat olleet kaikin puolin kätevät: tutti istuu Pikkupöllön suuhun täydellisesti, Anti-Colic-venttiilistä tulee suhinalla pulloon korvausilmaa, pullon korkissa on kätevä millilitra-asteikko pienten maitomäärien annostelua varten ja sterilointikin onnistuu mikrossa ilman erillisiä vimpaimia. Ainut huono puoli on se, että jos lämmittää koko pullon vesihauteessa, pullon alaosaan (ei siis sisälle pulloon) menee hiukan kuumaa vettä ja se pitää muistaa kallistaa sieltä ulos, ellei halua sitä vauvan tai itsensä päälle. Tällä hetkellä pulloja ei tarvita oikeastaan kuin yksi tai kaksi Isin ja Pikkupöllön yhteisiin hetkiin, jos olen päässyt karkaamaan asioille. Ykköskoon tutti toimii ainakin vielä toistaiseksi tosi hyvin. Varastossa on sitten vielä isommat pullorungot ja muuta Amazonista ostetun setin mukana tullutta osasta.
  • Äidinmaidonkorvike (Tutteli): Luin itse asiassa vasta jokin aika sitten joiltain keskustelupalstoilta, että korvikkeissa on keskenään jotain eroa... Meillä Tutteli valikoitui kaappiin ihan kotimaisuutensa perusteella, eikä olla huomattu siitä mitään vatsaoireita. Nyt ei tosin olla korviketta yli kuukauteen juotukaan - oon saanut välillä lypsettyä maitoa pakkaseen, ou jee! Mutta suosittelen kyllä hankkimaan kotiin pari purkkia jotain korviketta sairaalasta kotiintuloa odottamaan - ihan varuiksi. Maito kun ainakin mulla nousi kunnolla vasta kotiintuloa seuraavana päivänä eikä maidontuotanto siltikään pysynyt aluksi Pikkupöllön nälän tahdissa (jos nytkään...).
  • Rintapumppu (manuaalinen Philips Avent): Kun ekat imetyspäivät oli tuskaa, niin laitoin miehen välittömästi rintapumppuostoksille - Citymarketista löytyi haluamani Philipsin pumppu. Oon kyllä ollut siihen tosi tyytyväinen. En tosin oo onnistunut käyttämään sitä hierontatyynyä, koska en saa sillä rintaa tarpeeksi tiiviisti kiinni pumppuun. Ja pumpussa on pieni suunnitteluvirhe/ominaisuus: kun irrottaa pumpun rinnasta, täytyy pumppu pitää visusti pystyasennossa - mieluusti vielä takakenossa. Muuten saa sieltä venttiilipesästä pulloon lorahtamattomat maitoliraukset päälleen. Ja olisi kätevää, jos MAM-pullot saisi kiinni pumppuun, mutta jengoissa on ehkä millin ero Avent-pulloon, aargh!! Mutta muuten oikein toimiva ja hyödyllinen kapistus. :) Pikkupöllö ei muuten aluksi osannut imeä pumpun mukana tulevasta Avent-pullotutista ollenkaan ja on joskus myöhemminkin ollut hieman hämmentynyt erimallisesta tutista... Meillä vannotaan siis MAMin nimeen. :)
  • Lansinoh-lampaanvillarasva: Kun olisi vain tajunnut heti ekana päivänä sairaalassa pyytää tätä ja rasvannut ennaltaehkäisevästi, niin monelta hampaidenkiristykseltä (ja itkultakin) olisi ehkä vältytty. Mulla kun on herkkä iho ihan ilmankin, että joku venyttää ja imee sitä useita tunteja päivässä... :) Eikä se Pikkupöllön imuote tainnut alkuun olla mitenkään täydellinen. Tuo lampaanvillarasva hoitaa rinnanpäitä todella tehokkaasti. Sitä ei tarvitse varsinaisesti pyyhkiä pois ennen imetystä, mutta jos oon just laittanut, niin oon kyllä hieraissut ylimääräiset pois. Alkuun tätä meni ihan monta kertaa päivässä, mutta nyt ehkä pari kertaa viikossa. Nyt kun iho kuivuu muutenkin talvea kohti enemmän, tuntuu, että myös Lansinohin menekki on taas kasvussa. Onneksi on aika riittoisaa tavaraa - ostin nyt vasta toisen pikkutuubin. Käy Bepanthenin tapaan muutenkin käytettäväksi.
  • Pakastuspussit (litran): Suunnilleen kerran viikossa käy niin kivasti, että Pikkupöllö nukkuu 6-7 tunnin pätkän. Sen jälkeen se ei luonnollisesti jaksa syödä kerralla kuin osan sillä välin kertyneestä maidosta, mutta itsellä alkaa olla niin tukala olo, että pitää ryhtyä pumppailemaan. Laitan lypsymaidon pakkaseen 40-60 millin annoksissa ja kirjoitan pussiin päivämäärän. Semmoinen jäätynyt pussinnurkka on tosi nopea lämmittää vesihauteessa vaikka lasissa ja sitten vaan leikata kärki rikki ja lorottaa tuttipulloon. Ei olla tarvittu kertaakaan korviketta sen jälkeen, kun aloin lypsää maitoa pakkaseen. Aika harvoin oon kyllä ollutkaan yksin liikkeellä - ja silloinkin vain muutaman tunnin.
  • Vesi: Imettävän äidin pitäisi juoda paljon, mutta ite oon ainakin tosi huono muistamaan sitä. Joka paikassa sanotaan, että imettäessä pitäisi ottaa viereen iso lasi vettä. Käytännössä se on vaan jotenkin tosi hankalaa. Ei siinä sohvalla oo mitään paikkaa, mihin sen lasin voisi tukevasti laskea. Eikä sitä lasia muista siinä vaiheessa käydä hakemassa, kun toinen vaati maitoa naama punaisena. Oonkin yrittänyt siirtyä toiseen ohjenuoraan - juo aina, kun kävelet hanan ohi. No joo, juon ehkä joka kolmas kerta, kun meen hanan ohi, mutta parempi sekin kuin entinen malli. Saattoi mennä niin, että vessahätä tuli vain kolme kertaa päivässä...
  • Helpot kalorit: Oon erittäin onnellisessa asemassa, kun mies on meillä se, joka laittaa ruokaa. Miehen suunnittelukyky ei vaan aina riitä oikein muistamaan, että mä syön nykyään kotona myös lounasta. Maksalaatikkoa ja hernekeittoa menee siis usein. :) Pikkupöllö jaksaa kyllä katsoa aika pitkään sitterissä, kun laitetaan ruokaa, mutta paikallaan suoritettavien työvaiheiden ja etenkin syömisen katsominen on ihan tyhmää. Jos ei siis halua olla nälässä, pitää ruuan olla joko supernopeasti valmistettavissa tai sitten sellainen, että sen valmistuksen/syömisen voi keskeyttää Pikkupöllön kärsimättömyyden yllättäessä. Parasta imetyksessä on se, että voi syödä kasvaneeseen kaloritarpeeseen myös suklaapatukoita. Tai neuvolassa ovat varmaan eri mieltä...
  • Ajanviete (tallentava digiboksi): Etukäteen ei olisi millään voinut hahmottaa, miten paljon päivästä menee aikaa imettämiseen. Pikkupöllö syö hereillä ollessaan suunnilleen kerran tunnissa. Varsinaiseen ahkeraan syömiseen ei yleensä mene kymmentä minuuttia kauempaa, mutta siihen päälle pitää laskea vielä syliin nukahtamiset, röyhtäyttämiset ja mahdollinen jatkosyöminen. Käytännössä vietetään siis erittäin paljon aikaa sohvalla. Toistaiseksi kätevintä imetysajanvietettä on ollut television katsominen - imettäminen on ainakin meillä monesti kahden käden puuhaa. Päivisin telkkarin ohjelmatarjonta vaihtelee Ostos-tv:stä Ostosruutuun ja Ostoskanavaan, joten on tullut tallenneltua sarjaa jos toistakin digiboksille. Livin keskipäivän ohjelmat alkaa tulla jo korvista... :)
Vähemmän tarpeelliset (ainakin toistaiseksi):
  • Imetystyyny: Imetystyynystä oli enemmän iloa raskausaikana kuin imettäessä. Kyllä se sylissä imettäessä tietynlaisena tukena on, mutta jää mulla sen verran matalalle, että käytännössä Pikkupöllö on enemmänkin mun käsivarren varassa. Ihan normaali tyyny ajaisi siis saman asian - tosin kosteudenpitävä päällys on tietty plussaa. Usein Pikkupöllö tykkää myös nukkua pikkuiset maidonjälkeiset unet sohvalla imetystyynyn keskellä - siellä on mukava pesä. :)
  • Maidonkerääjä (Ainu Medela): Ekoina päivinä kotona, kun maito nousi, varsinkin toisella tissillä oli paha tapa alkaa lorista yksinään, kun toista imettiin/lypsettiin. No, sen jälkeen kun maidonkerääjä hankittiin, ei sitten olekaan ollut sitä ongelmaa... Liivinsuoja saattaa olla hiukan märkä, mutta ei siitä määrää edes näkisi maidonkerääjässä. Suosittelen siis odottamaan muutaman viikon ennen kuin hommaa kerääjän, niin näkee, onko lorina pysyvä ominaisuus.
  • Rintakumit (Ainu Medela): Nämäkin hommattiin ensiavuksi tuskaisille nänneille. Ainun kumit ovat ihan tosi paljon miellyttävämmät ja ohuemmat kuin sairaalassa kokeilemani. Ei Pikkupöllö kyllä näistäkään oikein osannut syödä, joten kumit menivät rasiaansa heti, kun sietokyky taas kesti olla ilman. Rintakumia on sit muuten tosi vaikea saada pitävästi kiinni, jos on laittanut vaikkapa Lansinohia hiljattain. Muutenkin niiden kiinnittäminen on aika tekniikkalaji, jota vieressä nälkää kiljuva vauva ei auta millään lailla... ;)
  • Pulloharja (MAM): Alkuun harjalle oli käyttöä, kun pulloja meni lisämaidon takia monta päivässä. Harjan toinen pää istuu täydellisesti MAMin pullotuttiin ja muutenkin harja on kyllä hyvä. Nyt pulloille on vaan niin harvoin käyttöä, että pestään ne tiskikoneessa. Jatkuva konetiskaus ei varmaan tee pulloille hyvää, joten jos pulloille tulee vielä jossain vaiheessa enemmän käyttöä, niin pulloharjakin pääsee taas hommiin.
  • Purulelut: Toivottavasti eka hammas jaksaisi odottaa tuloaan sinne puolivuotiaaksi. Eihän ne hampaat suoranaisesti tarkoita kivuliasta imetystä, mutta kun mun iholla on ollut vaikeuksia kestää pelkkää imemistäkin, niin en odota hampaiden kohtaamista mitenkään innolla. Toivottiin ristiäislahjaksi klassikkopurulelua Sophie the Giraffea, mutta saatiinkin ison kirahvin sijaan saman valmistajan pururengas - kirahvi tosin siinäkin. Speksit taisi olla vähän epäselvät, kun ei tajuttu, että Sophiella on muitakin olomuotoja. :) Ihan uteliaisuuttani tarjosin eilen renkaan pehmeämpää osaa Pikkupöllölle ja kyllä se sitä kirahvinpäätä hetken aikaa mutusteli. Se taisi kyllä luulla sitä oudoksi tutiksi... :)

Pikkupöllö huitelee jo kahden ja puolen kuukauden iässä ja tuntuu, että näitä listojakin pitäisi olla koko ajan muokkaamassa. Esimerkiksi tutin syöminen on meillä vähentynyt huomattavasti lähiviikkoina, kun omat nyrkit maistuu selkeästi paremmalle. Päiväunille tutti on kuitenkin edelleen ehdoton. Eikä se nyrkkien syöminen pidemmän päälle ole kauhean hyvä juttu...

Tässä listassa ei nyt ollut mitään erikoisempaa tavaraa, mutta seuraavassa nukkumisaiheisessa listauksessa sitten taas niitäkin. Kunhan saan naputeltua... :)

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Vauvavälineistöä: vaipanvaihto & peseytyminen

Jokin aika sitten listasin viisi kaikkein hyödyllisintä vauvatavaraa, joita ollaan tässä ensimmäisinä viikkoina tarvittu. Tai itse asiassa kuukausina - Pikkupöllö täytti viikonloppuna jo kaksi kuukautta! Kun on kerran tullut hommattua kaikenlaista tavaraa, niin aattelin, että olisi kiva kertoa niistä vähän käyttökokemuksia ja vinkkejä. Nyt alankin käydä läpi kaikkia tavaroita ja niiden tarpeellisuutta kategoria kerrallaan. Tämä ensimmäinen kategoria liittyy nimenomaan tarpeisiin... ja niiden putsaamiseen. :)


Erittäin tarpeelliset:
  • Vaipat: No tää on aika itsestäänselvyys. :) Vaippoja menee meillä vuorokaudessa yleensä 8-10. Me hommattiin vaippapaketti vasta sairaalasta kotiuduttua, ja se oli ihan hyvä ratkaisu - näki, minkäkokoinen vauva sieltä tuli. Sairaalasta saadulla Libero-näytepaketilla pärjää kyllä ainakin yhden päivän. Aluksi käytettiin ykköskoon Pamperseja (niin kuin sairaalassakin, 2-4 kg), mutta jo ennen kuin eka paketti oli loppu, pissat alkoi tulla säännöllisesti vaipasta läpi. Seuraavat paketit onkin siis olleet kakkoskokoa (3-6 kg) ja itse asiassa Liberoa. Pamperseissa oli jotenkin teollinen haju... Nyt ollaan siirtymässä pikkuhiljaa jo kolmoskokoon (5-8 kg). Kertsit ovat olleet meillä vain yö/reissukäytössä ja päivisin ollaan kestoiltu. Voi olla, että siirrytään jossain vaiheessa myös yökestoiluun - alkaa mennä hermot röyhelöiden läpi lirahtavaan aamukakkaan sängyssä imettäessä. Kestovaipoista kirjoitan erikseen kokemuksia joku päivä.
  • Hoitopöydän patja (Brio): Patjan piti majailla Pikkupöllön huoneessa hoitopöydän päällä, mutta kun kakkaa on vaipassa käytännössä lähes joka kerta, hoitotoimenpiteet tapahtuvat kylppärissä pesukoneen päällä. Patja on siinäkin oikein hyvänkokoinen ja -näköinen. Pikkupöllö viihtyy patjan päällä erittäin mainiosti - iloiset höpöttelyt (seinälle) alkoivat siinä ihan ensimmäisenä kolmen viikon ikäisenä. Nyt Pikkupöllö juttelee jo meillekin innokkaasti. :D
  • Harsot ja froteepyyhkeet: Harsoista olikin jo juttua siinä TOP5-kirjoituksessa. Ilokseni löysin muuten niitä Pippi-harsoja Hulluilta päiviltä. Saatiin myös kolme superpehmeää bambuharsoa ristiäislahjaksi. Nyt harsoja on siis yhteensä 36 ja se taitaa vihdoin riittää joka tarkoitukseen. Froteepyyhkeitä menee myös aika reipasta tahtia, koska Pikkupöllön mielestä peppupesun ja kuivattelun jälkeen kuuluu tehdä pissat hoitopöydälle siihen pyyhkeeseen (tai mihin suuntaan vaan, jos pyyhe on unohtunut nostaa suojaksi... poikien iloja...). Pepun kuivaamiseen sopivimman kokoisia ovat ainakin tähän asti olleet ihan tavalliset käsipyyhkeet tai vähän isommat. Mitään parhaita (vaaleita) käsipyyhkeitä ei siihen hommaan kannata uhrata, koska maitokakkatahrat istuvat aika tiukassa. Ja kyllä - myös pyyhkeeseen kakkaaminen on kivaa. :)
  • Puhdistuspyyhkeet: Siis ne semmoiset kosteat kertakäyttöiset. Pikkupöllön iho ei varmasti tykkäisi, jos joka vaipanvaihdon yhteydessä pestäisiin kakat vedellä pois, joten nämä pyyhkeet on pikkukakkaan tosi käteviä. Siinä sairaalasta saatavassa Libero-kassissa on muuten paketillinen näitä, että ei tarvii välttämättä ostaa valmiiksi. Tosin meillä on ainakin ollut ihan kätevää, että kylppärissä on yksi paketti ja hoitolaukussa toinen (vajaa), niin ei tarvii muistaa siirtää paikasta toiseen. Hoitolaukussa kyllä ehdottomat.
  • Perusvoide (Erisan & Aqualan): Pikkupöllön peppu ja jalat tarvitsevat rasvaa pesun jälkeen ainakin näin talvea kohti mennessä. Päänahka on myös ollut tosi kuiva (tai karstainen?) hormoninäppyjen hävittyä, joten ollaan laitettu kunnolla rasvaa kylpypäivänä ja rapsuteltu. Vesiliukoinen rasva on öljyä helpompi saada pois hiuksista, erityisesti Aqualan.
  • Sinkkivoide: Tätä ostettiin, kun alkoi tulla hiukan vaippaihottumaa. Ei tarvii laittaa kuin pari kertaa ja ihottuma tai punoitus häipyy.
  • Vanu- tai pesulaput, pumpulipuikot, talouspaperi: Pikkupöllö käy kylvyssä vain kerran viikossa, ja muuten aamu- ja iltapesut suoritetaan putsaamalla taipeet ja kädet (on muuten helpommin sanottu kuin tehty...). Aluksi käytettiin hommaan semmoista bambuista trikooliinaa, mutta kun ne siirtyivät oikeaan tarkoitukseensa eli kestovaippakäyttöön, niin alettiin käyttää ihan perinteisiä vanulappuja. Taipeisiin kätketty töhkä jää niihin jotenkin paremmin kiinni. Pumpulipuikkoja meni paljon varsinkin alkuvaiheessa napatynkää ja napaa putsatessa, mutta ovat edelleenkin tarpeellisia korvalehden aarrekätköjä siivotessa. Silmät putsataan aamuin illoin kostutetuilla talouspaperin palasilla.
  • Hiusharja (äitiyspakkaus): Harja oli tarpeellinen jo sairaalassa, kun Pikkupöllön paksussa tukassa oli kaikenlaista sinnikästä syntymätahmaa. Meillä harjaa tarvitaan myös ihan siihen isojen ihmisten tarkoitukseen - eli hiusten ojennukseen laittamiseen. :)
  • Kylpyamme (Puj Tub): En oo ihan varma, tykkäänkö tästä ammeesta vai en. Periaatteessa se on tosi kätevä: kylpeminen tapahtuu ergonomisella korkeudella lavuaarissa, vauvaa ei tarvitse kannatella ja "amme" menee levynä pieneen tilaan. Sitä vettä vaan mahtuu kylpiessä tosi vähän tähän lavuaariammeeseen - Pikkupöllö köllöttää siellä maha pinnan yläpuolella. Ollaan ratkaistu palelemisongelma siten, että vieressä on pesuvadissa kylpylämmintä vettä, jota valellaan pakasterasialla Pikkupöllön päälle. Nyt Pikkupöllö on keksinyt, että kylvyssäkin on kiva sätkytellä ja sitä vettä roiskuu ihan joka paikkaan... :) Ei siis houkuta siirtää ammetta isompaan keittiön altaaseen ja saada roiskeita parketille. Ostetaan varmaan piakkoin ihan semmoinen tavallinen amme - sitten näkee, miten hankalaa se "normaali" kylpeminen on.
  
Vähemmän tarpeelliset (ainakin toistaiseksi):
  • Hoitoöljy: Tätä tuli pieni näytepullo siinä Libero-kassissa ja kokeiltiin kerran vauvahierontaa. Hieronnan rentouttavasta vaikutuksesta on vaikea sanoa mitään, mutta Pikkupöllön iho oli ainakin ihan superpehmeä hieronnan jälkeen. Ehkä vauvahieronta tulee vielä joskus myöhemmin osaksi kylpyrutiinia, mutta nyt ei ole mielenkiinto riittänyt (ei meillä eikä Pikkupöllöllä).
  • Talkki: Pikkupöllö ei ole märästä vaipasta moksiskaan ja ihottuman alutkin ovat lähteneet helposti pois sinkkivoiteella.
  • Kylpylämpömittari (äitiyspakkaus): Onhan se toki kiva pari kertaa katsoa, miten lämmintä veden kuuluu olla, mutta siihen oppii ihan tosi nopeasti päivittäisessä pepunpesurutiinissa.
  • Pesukinnas (Cuddlemitt): Kyllä tää on käytössä aina kylpiessä, mutta ilmankin pärjäisi. Ehkä se lika lähtee taipeista kintaalla hiukan helpommin - ainakin Isin isommilla käsillä. Mukavan pehmeää bambua, mutta ei kuivu aamusta illaksi. Ei siis ole päivittäisessä käytössä.
  • "Esiliinakylpypyyhe" (Cuddledry): Toistaiseksi ollaan mainiosti pärjätty ihan sillä äitiyspakkauksen huppupyyhkeellä. Vaikka pissat tuleekin aina pyyhkeelle, niin sen ehtii hyvin pyykätä ennen seuraavaa kylpyä. Tää bambuinen esiliinapyyhe on varmaankin kätevä sitten vähän isomman ja rimpuilevamman vauvan kanssa. On ainakin herkullisen pehmeä ja paksu! 
  • Hoitopöytä (Muurame): Hoitopöytä on yksi niistä "perintökaluista", joita on ollut säilössä mun lapsuudesta. Tässä välissä se ehti olla muun muassa hamsterihäkin alustana. :D Käytännössä se on vain semmoinen korkealaitainen lisähyllykkö, joka sopii Muuramen Kolmonen-laatikoston päälle. Hoitotasoa ei oo enää tuotannossa, mutta Huuto.netissä näyttää olevan silloin tällöin vanhoja myynnissä. Tuolla se nököttää Pikkupöllön (tulevassa) huoneessa ilman patjaa (kun se on kylppärissä) eikä sitä käytetä hoitotasona lainkaan. Laatikosto ja hylly on kyllä käytössä, ettei se ihan turha ole. Se Brion patja sopisi siihen kuin valettu, mutta kylppärissä touhuaminen on vaan sata kertaa kätevämpää.

Tässä taisi olla tämä eka kategoria. Linkit viittaavat niihin sivustoihin, joista olen tuotteet ostanut. En mee mitenkään vannomaan, että ovat tällä hetkellä halvimpia ostopaikkoja - yleensä Amazon.co.uk:sta saa edullisimmin, jos vaan löytyy ja toimitetaan postikuluitta Suomeen (kotiovelle). Varokaa vaan koukuttumista - nimimerkillä "ai, tuollaistakin voisi tarvita".... :D

Lisäilen tänne juttuja, jos unohdin jotain. Ja kommentoikaa, jos teillä on kokemuksia vastaavista tarvikkeista tai tulee muuten vaan jotain mieleen!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Leipää ja sirkushuveja

Heippa pitkästä aikaa! On tässä lähiviikkoina mennyt kaikki vapaa-aika erilaisia asioita säätäessä, joten on jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Työn alla on edelleen listaus ja kommentteja vauvatavaroistamme - se valmistunee piakkoin. Julkaisen sitä varmaankin osissa.

Sunnuntaina vietettiin Pikkupöllön ristiäisiä. Tuntui ihan älyttömältä, että näillä kotisohvan pehmittämillä hötöaivoilla piti saada jonkinlaiset kemut aikaiseksi. Jo heti sairaalasta kotiuduttua isovanhemmat alkoivat joka toinen päivä kysellä, koska ristiäiset pidetään. Sepäs se olikin silloin päällimmäisenä mielessä... varsinkin, kun mun puolesta koko kastamisen olisi voinut jättää väliin. Miehen suku on kuitenkin varsin harrasta väkeä, niin kaikkia (paitsi mua) miellyttääksemme Pikkupöllö sitten kastettiin.

Kastetilaisuus pidettiin läheisessä kappelissa, josta tultiin meille kotiin kakulle. Etukäteen tää tuntui parhaalta ratkaisulta, koska en missään nimessä halunnut pappia meille kotiin enkä myöskään kahvitella seurakunnan tiloissa. Miehen suvulla kun on paha tapa alkaa laulaa pyytämättä virsiä tilaisuudessa kuin tilaisuudessa - saati sitten ristiäisissä... Sitten joskus meidän toisen lapsen ristiäisissä tehdään kyllä niin, että varataan joku suht epäuskonnollinen tila ja pidetään koko juhla siellä. Täällä kolmiossa oli nimittäin varsin tiivis tunnelma kahvitella yli 30 hengen voimin... :) Vieraiden piti tulla kahdessa erässä, mut siellä kappelilla menikin sen verran kauan, että ekat vieraat söi vasta kakkua, kun seuraavat jo tuli...

Kappelissa ei ollu oikein mitään tilaa, missä olis voinut imettää. Alun perin ei ollu tarkoituskaan, kun tankattiin just kotona ennen lähtöä. Mutta kun kello alkoi lähestyä h-hetkeä ja kitinä sen kuin yltyi, oli sit pakko mennä vessaan antamaan pienet maitotilkat. Tosi kätevää mun juhlavaatteissa ja Pikkupöllön tärkätyssä kastemekossa... Luonnollisesti Pikkupöllö vielä pulautti lammikon siihen kastemekolle. Puuh!! Näin jälkikäteen ajateltuna fiksuinta olis ollut antaa maitoa pullosta, koska se on tosi nopeeta ja sen voi tehdä missä vaan. Nyt Pikkupöllön ruokailu jäi selvästi kesken ja kastetilaisuus olikin sitten yhtä vinkumista. Taisi olla hiukan väsykin. Siinä olikin sitten kummitädillä hytkyttämistä... :D

Mun mielestä vauvan syntymä on iloinen asia ja sitä kuuluu juhlistaa iloisesti. Olin siis etukäteen hiukan huolissani, että kastetilaisuudesta saattaisi tulla samanlainen liikuttunut nyyhkyjuhla kuin miehen serkun lapsen ristiäiset olivat. Onneksi ei! Mun mittapuulla tilaisuus oli melkeinpä koominen. Pikkupöllö tosiaan kitisi varsin lohduttomasti koko ajan, vaikka tutti oli suussa. Isovaari (joka tykkää omasta äänestään) jopa keskeytti papin puheen ja ehdotti, että kummitäti vaihtaisi vähän Pikkupöllön asentoa, että "mahavaivat" helpottaisivat. Auttoi ehkä kaksi sekuntia... :) Sitten kun tuli varsinaisen kastamisen aika, Pikkupöllö luuli vissiin saavansa vihdoin ruokaa ja plopsautti tutin suoraan kastemaljaan! Se imuväline tunnetaankin nykyään nimellä "pyhä tutti". :D Itse seremonia kesti ehkä reilun vartin, mutta ne oli kyllä niitä elämän pisimpiä minuutteja. Mietin jo välillä, että kaappanko Pikkupöllön sieltä kummitädin sylistä turvaan ja sanon, että ei sittenkään kasteta - Pikkupöllön tyytyväisyys on pääasia. :)

Ahdistun muutenkin nykyään (=Pikkupöllön syntymän jälkeen) ihan äärettömän herkästi lasten ahdingosta. Telkkarista ei pysty katsomaan yhtään mitään vauvasairaalaa tai hyväntekeväisyyskonsertin väli-inserttejä. Oon kaikkea muuta kuin virsi-ihminen, mutta meinasi tulla kyyneleet silmiin, kun kastetilaisuuden loppuvirtenä oli "Kuule, Isä taivaan", jossa on nälkäisiä afrikkalaisia lapsia sodan jaloissa. Ja sitäkin laulua on tullut laulettua kouluaikoina varmaan sata kertaa ilman minkäänlaista tunnereaktiota. Hormonit pelissä...

Kastetilaisuuden perään ihmiset halusivat ottaa tuhat ja yksi kuvaa nälkäisestä ja väsyneestä Pikkupöllöstä suvun kastemekossa eri sylikombinaatioin. Kotiin päästyä Pikkupöllö sai vihdoin syödä rauhassa, mut muuten oli sielläkin aika hektistä. Monet sukulaisista näki Pikkupöllön ensimmäistä kertaa ja olo oli vähän kuin näyttelyeläimellä. Pikkupöllö ei oo kauheen hyvä nukahtamaan päivisin, joten se ei ollu mitenkään parhaalla päällä, kun syli vaihtui aina, kun se oli saanut unen päästä kiinni. Nyt lähiaikoina on ollu myös viitteitä siitä, että muiden kuin äitin ja isin syli ei niin enää kelpaakaan... Ehkä se on siitä kantoasennosta kiinni.

Ruokatarjoilu piti ainakin miehen kiireisenä. Osa vieraista tuli pidemmän matkan takaa, joten tarjolla oli myös miehen valmistamia suolaisia herkkuja. Kakut ostettiin valmiina, kun se on ollut yleensä se mun vastuualue ja kiinnostus leipomiseen oli pyöreä nolla. Sinänsä kaikki tarjoilut oli kyl hyvin valmiina kotiin tullessa, mut ehkä sitä vois sitten seuraaviin ristiäisiin harkita pitopalvelua. Miehellä meni nimittäin koko lauantai ja sunnuntaiaamupäivä ruokien väsäämiseen. Mut hyvää oli!

Oltiin jokseenkin kuolleita sunnuntai-iltana. Viimeiset vieraat lähti onneks jo ennen seitsemää - kastetilaisuus alkoi yhdeltä. Pikkupöllö ei näyttänyt olevan näännytyspäivästä moksiskaan, vaan maanantaina oli jo ihan normaali päivärytmi menossa. Taitaa siis vanhemmilla olla enemmän toipumista - nyt ainakin odotan viikonloppua ihan tosi kovasti. Miehellä on ollut töissä nyt pari viikkoa entistäkin kiireisempää eikä se oo päässyt kymmeneltä kotiin tullessa nauttimaan Pikkupöllön seurasta juuri lainkaan. Mulla taas alkaa olla pepunpesukiintiö täynnä tältä viikolta...

Huomenna pääsee muuten vihdoin jälkitarkastukseen. Oon mielestäni toipunut oikein hyvin, mut hiukan jännittää, miltä se lääkärin näkövinkkelistä (uuhh...) näyttää. Viikko synnytyksen jälkeen paino oli ainakin pudonnut 11 kiloa - en ookaan käynyt vaa'alla sen jälkeen. Viitisen kiloa taisi raskaudesta jäädä ekstraa. Ristiäisrääppeiden popsiminen ei ainakaan auta mahamakkaran häipymiseen... :)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Vauvavälineistöä: TOP5

Nyt kun on vauva-arkea tässä pyöritetty kotona jo kuukauden verran, ajattelin, että olisi kiva laittaa vähän käyttökokemuksia erilaisista vauvatavaroista. Tässä nyt alkajaisiksi TOP5 ehdotonta arjen pelastajaa:



1) SwaddleMe-kapalopussi

Jo sairaalassa Pikkupöllö rauhottui kapaloon. Meillä nukutaankin öisin apinapussissa mukavia 3-5 tunnin pätkiä.

Plussaa: Kapalo on tarrakiinnitteinen ja helppo laittaa päälle. Jos sen kiinnittää huolella, kädet pysyvät visusti pussin sisällä. Kangas on kuitenkin sen verran joustavaa, ettei siitä tule pakkopaitafiilistä. Kapalon jalka- eli pussiosalla on oma erillinen tarransa, joten joskus Pikkupöllö jatkaa tyytyväisenä uniaan vaippaa vaihtaessakin. Käyttöä helpottaa myös se, että pussin saa rumpukuivattaa kevyesti. Meillä kun on vain yksi näitä pusseja, ja narulla se ei oikein ehdi puolessa päivässä kuivua.

Miinusta: Vaikka kapalo on puuvillaa, se on tällä hetkellä hiukan lämmin, kun alla pitää normaalia unipukua. No, kun ilmat tästä viilenee, niin sisälämpötilakin laskee parilla asteella. Tämä small-kokoinen kapalo ei kyllä mene enää kauaa, koska se on aika lyhyt ja tainnut vielä hiukan kutistua kuivaajassa. (Kuvassa Pikkupöllö on vasta viisi päivää vanha, joten silloin se oli väljempi...) Hommasinkin jo Amazonista isomman kapalopussin - erimerkkisen tosin. Jännä nähdä, toimiiko Woombie vieläkin napakammin kuin SwaddleMe. Woombie näyttäisi olevan myös hiukan parempilaatuista kangasta - apinapussi meni nyppyiseksi jo ekassa pesussa.


2) Harsot

Olin varma, että meillä on ihan järkyttävästi liikaa harsoja, 25 kappaletta. Hah! Ne riittää hädin tuskin kolmeksi päiväksi - eikä niitä ole kestovaippakäytössä lainkaan. Harsoja tarvitaan pukluliinoina sekä imettäessä että muuten vaan, Pikkupöllön sängy(i)ssä lakanoita suojaamassa ja kevyenä peittona sekä erityisesti hoitotason suojina - pissaa, kakkaa tai puklua (usein kaikkia kolmea) ilmaantuu harsolle lähes joka vaipanvaihtokerralla.

Plussaa: Pukluliinoina parhaita ovat olleet Anttilasta ostetut Anno-harsot (12 kappaleen paketti) - ne ovat semmoisia superohuita ja pehmeitä ja kuivuvat nopeasti. Lakanan päällä ja peittoina kivoimpia ovat kuviolliset ja aika paksut Pippi-harsot (8 kpl), jotka ostin keväällä 3+1-päiviltä. Hoitotason päällä järeä imukyky on tarpeen, joten siellä ollaan käytetty myös noita Pippi-harsoja sekä äitiyspakkauksen viittä harsoa.

Miinusta: Harsoja on liian vähän. Laitoin miehen perjantaina 3+1-päiville ostamaan lisää Pippi-harsoja, mutta ne oli jo loppu. Höh. Täytyypä sitten etsiä vastaavia netistä.


3) Tutti (MAM Start)

Oon nyt kuullut useammaltakin kaverilta, että heidän tai heidän tuttaviensa vauvat eivät osaa syödä tuttia. Onneksi Pikkupöllö osaa - mulla olis varmasti jo hajonnut sekä pää että rinnat siihen jatkuvaan imemiseen. Sanokoot kuka vaan tutin haitallisuudesta mitään vaan, niin meillä hyödyt ovat kyllä voittaneet haitat sata-nolla! Samoin liikkumavapautta (mulle) antaa se, että Pikkupöllö osaa syödä erittäin hyvin myös tuttipullosta - ehkä se auttaa, että meidän MAM Anti Colic -pulloissa on aika samantyyppinen lituskainen tutti kuin MAM Start -tutissakin.

Plussaa: Pikkupöllö nukahtaa rinnalle melkein aina, mutta herää, kun sen siirtää sänkyyn. Kun antaa tutin suuhun, silmät lurpsahtavat taas kiinni. Usein tuttia ei tarvitse imeä minuuttia kauempaa, niin Pikkupöllö on jo Höyhensaarilla ja tutti plupsahtanut ulos suusta. Tutti on kätevä myös sylissä tai sitterissä tai ylipäätään, jos haluaa, että Pikkupöllö viihtyy kitisemättä varttia kauemmin. Huvitutiksihan sitä kutsutaan. :) Nälkäisen Pikkupöllön erottaa siitä, että tutti ei pysy suussa ja vaatimukset kasvavat äkkiä hyvin äänekkäiksi. Kun huvi-imeminen hoidetaan tutilla, Pikkupöllö ei syö liikaa ja pulauttaa vain vähän.

Miinusta: Jos Pikkupöllö on syönyt paljon tuttia, imuote saattaa rinnallakin olla aika suppea. Nopeasti sen kyllä saa korjattua, kun vähän sormella auttaa alahuulta rullalle.


4) Travel System (Mutsy 4Rider -vaunurunko & BeSafe iZiSleep -turvakaukalo telakoineen)

Oon ollut vähän laiska käymään Pikkupöllön kanssa kärryttelemässä, mutta parvekepäiväunet on sentään otettu melkein joka päivä. Kauppareissuilla (mies on tosin yleensä käynyt yksin) ollaan käytetty turvakaukaloa vaunurunkoon kliksautettuna ja kipattu kaukalo nukkumisasentoon.

Plussaa: Meidän turvakaukalon saa kiinni vaunurunkoon (adaptereilla Maxi Cosi -yhteensopiva), joten ei tarvitse hajottaa omaa selkää painavaa möhkälettä raahatessa. Kaukalon saa makuuasentoon, mikä on pitkällä kauppareissulla ihan todella hyvä juttu. Kaupoissa tai muissa ahtaissa paikoissa kulkiessa on ollut myös erittäin kätevää, että vaunurungossa on kääntyvät etupyörät. Isofix-telakka autossa on ollut ihan mahtava - kaukalo pitää vaan nostaa sen päälle ja kliks, kiinni on. Kaukaloon on kiinnitetty Wallaboo-lämpöpussi, joka tekee ulkovaatepähkäilystä helppoa - ulkona pussi kiinni, sisällä/autossa pussi auki.

Miinusta: No esimerkiksi kerran neuvolaan lähtiessä oli hieman haastellista, kun satoi kaatamalla vettä ja yritti yhdellä kädellä pitää sateenvarjoa kaukalossa istuvan Pikkupöllön päällä ja toisella & kolmannella kädellä vapauttaa ja nostaa turvakaukalon vaunurungosta autoon. Aaargh! Kokoontaitettu vaunurunko on myös aika iso rotjake auton takalaatikossa. Menee se sinne kyllä ihan sujuvasti renkaita irrottamatta, mutta eipä sinne sitten ihan hirveesti muuta mahdukaan... Wallaboo-lämpöpussi on nyt turvakaukalossa kiinni kiinteästi, koska sitä ei saa paikoilleen kuin erittäin työläästi turvavyöt uudelleen pujottamalla. Lämpöpussi jää myös aika avoimeksi suustaan - pitää ainakin kylmempien ilmojen tullessa laittaa täytteeksi harso tai peitto.


5) Baby Björn Balance Organic -sitteri

Saatiin sitteri viikko, joten testailut ovat vasta käynnissä. Aluksi näytti siltä, että Pikkupöllö viihtyi sitterissä vain, jos istui itse vieressä, mutta nyt jaksaa olla jo melkein puoli tuntia hermostumatta. Edessä pitää tosin koko ajan olla jotain kiinnostavaa katseltavaa - tämänhetkinen vetonaula on Vaukirjan tervetulopaketista saadun pehmokirjan mustavalkopunainen puoli.

Plussaa: Pikkupöllö viihtyy parhaiten hoitopöydällä (siis jos syliä ei lasketa), mutta siihen ei tätä sätkyttelijää enää kauaa uskalla kyllä jättää valvomatta. Baby Björnin sitterissä sätkyttelyenergia muuntuu kätevästi rauhoittavaksi hetkutukseksi eikä ole pelkoa, että Pikkupöllö pääsisi siitä karkuun. Yhtenä päivänä Pikkupöllö jopa nukahti sitteriin. Kitinävapaa hengailupaikka oli kyllä enemmän kuin tarpeen, että saan tehtyä päivisin edes jotain. Baby Björn Miracle -kantoreppu on siihen tarkoitukseen muutoin ihan kätevä, mutta se päällä on aika hankala itse syödä... Sitterille plussaa tietysti myös tyylikkäästä ulkomuodosta - kehtaa hyvin pitää näkösällä.

Miinusta: Sitteri ei tosiaan ainakaan tällä hetkellä tarjoa itsessään tarpeeksi virikkeitä Pikkupöllölle. Pikkupöllö on yhtä huono vaan möllöttämään kuin äitinsä - ellei sitten möllötä sylissä. :) Laitoinkin jo sitteriin kuuluvan lelukaaren tilaukseen Amazonista.


*******

Tässä siis tämä TOP5. Laitan joku päivä vielä pidempää listaa ja käytännön vinkkejä tavaroista, joita ollaan tarvittu. Täällä vauva-arki jatkuu ihan leppoisaan tahtiin. Pikkupöllön kasvun huomaa siitä, että ekat vaatteet alkaa jo käydä pieniksi - ainakin kestovaippojen kanssa. Viikko sitten neuvolassa Pikkupöllö oli jo 56 senttiä pitkä ja painoi 4,6 kiloa!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Pikkupöllön pesä

Tässä hän nyt on: meidän oma suloinen poika! Virallinen nimi on ollut ihan syntymästä asti käytössä, mutta täällä blogin puolella häntä kutsuttakoon koodinimellä Pikkupöllö - kuvasta voinette päätellä lempinimen alkuperän... :)


Pikkupöllö on ollut ihan ensihetkistä asti todella tarkkaavainen vauva - jopa siinä määrin, ettei hän millään malttaisi laittaa silmiään kiinni, vaikka kuinka nukuttaisi. Ainakin hiukan pitää toisen silmän raosta kurkata, onko maailma vielä samannäköinen kuin sekunti sitten. :D Siksipä en oo tänne bloginkaan puolelle paljon ehtinyt kirjoitella, kun päivisin meillä ei tykätä nukkua oikeastaan kuin sylissä. Öisin taas nukutaan ihan luksuspitkiä pätkiä. Parempi näin päin... Ja ah, miten mahtavaa onkaan nukkua untuvapeiton alla! Kuumailu ja nihkeys loppui kuin seinään jo sairaalassa. Se olikin selkeästi tuo lämminverinen Pikkupöllö, joka siellä mahassa kuumensi vilukissa-äitiään. :)

Ensimmäiset päivät Pikkupöllön kotipesässä olivat aika hektisiä. Vaikka sitä oli mielestään valmistautunut vauvan kotiutumiseen huolellisesti, niin kaiken sai käytännössä järjestää uusiksi. Pienistä vauvanvaatteista piti perata käyttöön vain ne ihan pienimmät, hoitopiste siirtää vessaan ja kaivaa tuttipullot käyttöön. Yritettiin ensin antaa lisämaitoa hörppyyttämällä, mutta vauva nieli samalla niin paljon ilmaa, että siirryttiin hyvin pian pulloruokintaan. Omat rinnat olivat niin arat, että pistin miehen rintapumppuostoksille ja omakin maito tarjottiin siis pullosta kivuliaimpina hetkinä. Maito nousi hyvin, mutta tuskaisa imetys otti päähän.

Ilmavaivat pitivät vauvaa hereillä kahtena ensimmäisenä yönä. Siinä sitä sitten katsottiin vauvaa hytkyttäessä MM-yleisurheilun 50 kilometrin kävelyä ja maratonia aamuyöstä silmät ristissä. :) Sairaalapäivien jäljiltä univelkaa oli paljon, ja päivätorkuista huolimatta olo oli todella tööt. Kotiuduttiin siis perjantaina, ja sunnuntai-iltana olin jo aivan raato. Yritin viimeisillä järjenhivenillä tehdä listaa, mitä seuraavana aamuna piti ottaa neuvolaan mukaan. Kumma kyllä, kaikki tarvittava löytyi kassista neuvolassa.

Neuvolassa ei mitattu ensimmäisellä kerralla kuin paino ja päänympärys. Paino oli noussut kolmessa päivässä yli 300 grammaa. Normaalisti nousee kuulemma 20 grammaa päivässä...! Neuvolantäti ehdottikin, että voitaisiin alkaa luopua lisämaidosta. Oltiin tosiaan tarjottu sitä aika ahkerasti, kun sairaalassa korostivat, että päästävät meidät kotiin VAIN sillä ehdolla, että annamme vauvalle lisämaitoa. Ja eipä me sitä hamuamista ja kitinää oikein millään muulla saatu loppumaan. Vaan nytpä kaivoimme neuvolantädin luvalla hoitolaukusta salaisen aseen: tutin! Pikkupöllö nukkui autuaan tyytyväisenä koko matkan neuvolasta kotiin tutti suussaan. :)

Siitä se arki onkin sitten lähtenyt lutviutumaan. Huomenna Pikkupöllö täyttää jo kolme viikkoa. Mies piti puoltoista viikkoa kesälomia, mutta varsinaiset isyyslomat sitten joskus myöhemmin. Ihan hyvin ollaan täällä kaksistaan päivisin pärjätty. Onhan se tosin aika rasittavaa, ettei oikein meinaa päästä itse pesulle eikä syömään, kun vauva viihtyy vain sylissä. Tuurilla se simahtaa niin sikeille päiväunille, että sen saa laskettua sänkyyn ja mä pääsen tänne blogiin asti kirjoittelemaan... Kantorepussa saa onneksi puuhasteltua jotain kädet vapaanakin.

Imetys sujuu nyt suhteellisen kivuttomasti - joinain iltoina ollaan vielä tarvittu tilkka lisämaitoa. Viikko sitten neuvolassa Pikkupöllöllä oli painoa 4150 grammaa ja pituutta jo yli 54 senttiä. Kasvu on siis hyvällä mallilla. :) Päivisin kestovaippaillaan, vaikka pissan määrä on kyllä aivan tajuton. Pikkupöllö on myös erikoistunut hoitopöydälle pissaamiseen... Kakkaa ja pukluakin riittää, että täällä ollaan jo hyvää vauhtia muuntumassa semmoiseksi kliseiseksi nuhruiseksi kotiäidiksi, jolla on vaatteet erinäisissä eritteissä. :D

No niin... nyt Pikkupöllö alkaa taas heräillä. Kuulemisiin!

tiistai 13. syyskuuta 2011

Osastoelämää

No niin, vauva tainnutettu taas päiväunille - aika jatkaa tarinaa... :)

Vaikka synnytystä oli vaikea kuvitella etukäteen, sen jälkeisiä päiviä en olisi millään osannut arvata sellaisiksi kuin ne todellisuudessa olivat. Jotenkin sitä ajatteli, että sitten ollaan pari helppoa päivää siellä sairaalassa - ruoka tulee tarjottimella eteen ja sitä rataa. Juu, no ruoka tuli kyllä valmiina, mutta helppo ei olisi se adjektiivi, jolla sairaalapäiviä muuten kuvaisin...

Jo heti ensimmäinen yö antoi viitteitä siitä, mitä tuleman pitää. Olin tosiaan kaksin vauvan kanssa, kun perhehuonetta ei ollut vapaana. Saatiin kuitenkin onneksi olla itsekseen huoneessa koko yö. Niin... tai itsekseen ja itsekseen. Tehokas yökätilö pomppasi huoneessa vähän väliä pakottamassa mua pissalle. Sitten se huhuili vessan oven takana minuutin välein mun pyörtymistä peläten: mikä olo? mikä olo? Ihan hyvä, kiitos kysymästä. Pissaaminen oli tosin aika... hmmm... suoritus neljän katetrointikerran jäljiltä.

Kätilö myös seuraili koko yön kohdun supistumista painelemalla aiemmasta murjomisesta kipeytynyttä mahaani. Uuuh!! Vauvasta tehtiin hengityslaskentaa, keltaisuustestiä ja sen sellaista. Käytännössä kätilö siis ravasi huoneessa suunnilleen tunnin välein koko yön. Yritä siinä sitten nukkua - etenkin, kun vauva oli vieressä paidan alla tai kapalossa ja oma nukkumisasento oli yhtä rento kuin antiikin ajan patsaalla. Reidet oli jo ponnistusvaiheen jälijiltä aivan hapoilla... Onneksi olin niin todella, todella väsynyt, että sain kuin sainkin jonkin verran unta kasaan.

Aamulla totesin, että sairaalasängystä on ihan äärettömän vaikea päästä pois, kun pitää varoa tikkejä, koettaa olla lorisematta siteen ohi sängylle ja ylipäätään kaikki lihakset hauiksia myöten ovat aivan poikki. Siispä päätinkin miehen saavuttua ryhtyä vessakäyntejä lukuunottamatta täysin sänkypotilaaksi. Mies toi mulle ruokatarjottimet, nosti aina vauvan toiselle puolelle sänkyä imetettäväksi ja vaihtoi vauvan vaipat (näyttävä pissasuihku yllätti pahaa-aavistamattoman isin jo heti kolmannen vaipan kohdalla... :). Vaipanvaihto ja pepun pesu olikin ainut asia, joka meille opetettiin ensimmäisenä sairaalapäivänä. Persoonallisen huolettoman päiväkätilömme mukaan ensimmäinen päivä oli rauhoitettava vauvaan tutustumiseen.

Päivä olikin tosi rauhallinen - ainut isompi tapaus oli, kun vauvasta otettiin verinäyte lapsivesi-infektioiden varalta. Ekasta lapsivesilirauksesta kun oli mennyt se yli 18 tuntia vauvan syntymään. Näyte otettiin kantapäästä ja sitä varten vauvan jalkoja piti lämmittää lämpöpussilla puolisen tuntia. Itse näytteenoton ajan vauvaa hämättiin ruuttaamalla sokeriliuosta suuhun. Hyvin näytti maistuvan. :) Päivän rauhallisuus kyllä kostautui sitten myöhemmin...

Iloinen uutinen oli se, että asuttamastamme kahden hengen huoneesta tehtiin meille perhehuone lopuiksi öiksi. Mies sai siis jäädä palvelijaksemme sairaalaan. :) Ensimmäisen päivän iltana saimme jo ensimmäiset vieraammekin, kun minun vanhemmat ja sisarukset sekä miehen äiti tulivat ihastelemaan pikkuista peikkoamme. Vauva nukkui vieraskoreasti koko tunnin...

Tehokas yökätilö suuntasi energiansa tällä kertaa imetysväleihin ja käski pistää herätyksiä kännykkään kolmen tunnin välein. Niitä ei kyllä tarvittu, koska nälkäinen herätys kajahti aina sitä ennen. Ja sitten se söi kolme tuntia putkeen. Ja ei sitä ylipäätään oltu kauhean hyvässä unessa, kun naapurihuoneissa rääyttiin aina eri tahtiin kuin meillä... Imetys oli alkanut sattua todenteolla jo aiemmin illalla, ja Lansinoh-rasvauksen lisäksi kokeilin yöllä rintakumia. Vauva vaan ei tuntunut oikein tajuavan, miten siitä imetään. Eikä kipukaan hellittänyt. Yö ei siis ollut kauhean mahtava...

Kello piti laittaa soimaan myös puoli seitsemäksi, koska seitsemältä vauvaa rei'itettiin taas kantapäästä. Tällä kertaa otettiin kontrollinäyte vauvan veriryhmästä. Napanuorasta otettu näyte oli antanut täsmälleen saman veriryhmän kuin minulla on. Sokeri ei hämännyt aivan yhtä hyvin kuin edellisenä päivänä... Aamulla yökätilö huomasi myös, että vauva oli aika kuuma. Punnitus osoitti, että paino oli tippunut syntymäpainosta 300 grammaa, mikä prosenttiosuutena ylitti jonkun hälytysrajan. Lääkäri määräsikin vauvalle annettavaksi lisämaitoa - korviketta siis. Rikki imetyt rintaparkani olivat päätöksestä enemmän kuin iloissaan. :) Mieskin sai nauttia mukavista hörppyytyshetkistä vauvan kanssa. Kivempaa isille, kun ei joudu aina vaan huudattamaan vauvaa. :)

Aamupäivällä opettelimme vauvan aamu/iltapesua ja kylvetystä kätilöharjoittelijan johdolla. Aika pian tuli kommentti, että napatynkä vähän haiskahtaa - sitä voisi puhdistaa ronskimmalla otteella. Me sitten hölmistyneenä katsottiin toisiamme - öööö.... ei meille ole vielä näytetty sitä napatyngän puhdistusta...!? Kätilöharjoittelijan ilmeestä pystyi päättelemään, että personaallinen päiväkätilömme oli selkeästi skipannut edellisenä päivänä joitain olennaisia päiväohjelmaan kuuluneita opetustuokioita "rauhoittaakseen" päivämme. No, nyt ne tuli sitten opittua. Syöttöpunnitukset ynnä muut. Ehkä. Tai voihan olla, että vieläkin jäi jotain tiedonmurusia puuttumaan...

Jos nukahtaminen yöllä oli vaikeaa, se oli päivällä aivan mahdotonta. Käytävillä mekasti isosisaruksia ja kälättäviä kätilöitä, ja aina tuntui olevan ruoka-aika. Tai sitten piti taas testata vauvasta yhtä sun toista. Korvatulpilla sain hiukan torkuttua. En siis ollut ihan parhaassa mielentilassa, kun miehen isä pelmahti vierailulle kolme varttia etuajassa... Saimme muitakin sukulaisvieraita, mutta he saapuivat kiltisti vierailuajan puitteissa. Vauva nukkui taas kuin tukki koko tunnin...

Iltasella se persoonallinen päiväkätilömme tuli näyttämään erilaisia vauvan käsittelyasentoja. Muutama hyödyllinen sieltä jäikin mieleen. Täti sepusti kyllä kaikkea sellaisella vauhdilla, ihasteli vauvaa maasta taivaisiin ja pomppi asiasta toiseen, että oltiin aina hänen käyntinsä jälkeen ihan pökertyneitä... :) Varsinkin kun hänen antamansa ohjeet olivat usein ristiriidassa muiden kätilöiden ohjeiden kanssa. Ylipäätään ihmettelimme, että eikö näitä vauvanhoito-ohjeita ole edes sairaalatasolla standardoitu mitenkään, kun kaikilta kätilöiltä sai aina eri vastauksen...

Yö sujui hyvin lisämaidon ja korvatulppien avulla. Aamulla pääsimme pian lastenlääkärin lähtötarkastukseen. Se oli aika hurjaa katsottavaa! Mummolasein varustautunut mamma väänteli, koputteli ja retuutti vauvaa, mutta sokeriliuoksen avulla sekin sujui suuremmitta huudoitta. Saimme puhtaat paperit - painokin oli vakiintunut. Meille esitettiin toive, että olisi kiva, jos pääsisitte jo lounaan jälkeen lähtemään, että saavat huoneen vapaaksi. Ah, vapaus häämötti!!

Paitsi että ei häämöttänytkään. Meillä oli jo kaikki pakattuna ja olin menossa vaihtamaan vaatteet, kun kätilö tuli ilmoittamaan, että valitettavasti sitä edellisenä päivänä otetun veriryhmän kontrollinäytteen vastausta ei ollutkaan vielä tullut. Että he eivät voi päästää lähtemään sitä ennen. Kun minä voin tarvita vasta-ainepistoksen, jos vauva onkin Rh-positiivinen. Aaaargh!! Taas tätä samaa Rh-tekijäjuttua!! Minä olen miinus ja mies on miinus, niin vauvakin on miinus!!

Sitä vastausta sitten odoteltiin ja odoteltiin - kunnes puoli neljän maissa saimme vihdoin luvan lähteä kotiin siitä huolimatta. VIHDOIN!!! Ei enää nitisevästä sairaalasängystä könyämistä, verkkovaippa-alkkareissa taapertamista ja jatkuvaa epätietoisuutta, että mitäköhän tapahtuu seuraavaksi ja koska. Jos oli vauvan syntymä mahtava hetki, niin lähes yhtä mahtavaa oli kantaa vauva turvakaukalossa oman kotikynnyksen yli! Oma rauha, oma perhe! Vihdoin!

Nyt onnellista kotieloa on takana jo puolitoista viikkoa - siitä lisää ehkäpä huomenna.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Häätö tuli!

No niin, täällä taas - onnellisesti kahtena kappaleena. :) Tuntuu vaan, että vuorokaudet ovat kutistuneet neljäsosaan entisestä... Jotenkin ei ehdi tehdä mitään, vaikka vauva nukkuukin paljon. Tästä tulee siis varmaan pitkä jatkokertomus... sen verran paljon on asiaa... :)

Aloitetaanpa ihan alusta. Tasan kaksi viikkoa sitten maanantaina (rv 41+5) mulla oli siis äitiyspoliklinikalla yliaikaiskontrolli heti aamusta. Siellä otettiin syke- ja supistuskäyrää puolisen tuntia, jonka jälkeen lääkäri tutki ja ultrasi. Vaikka muuten kaikki näytti olevan ihan todella mainiosti, lääkäriä mietitytti yksi pieni notkahdus vauvan sykekäyrässä. Sain siis passituksen synnytysosastolle "pitkään käyrään". Makoilin siellä kaksi tuntia vauvan sykekäyrää ja omaa supistuskäyrää tuijottaen. Se oli varsin valaisevaa - ainakin supistusten osalta. Sisätutkimus laittoi ilmeisesti niihin vauhtia, sillä niitä alkoi piirtyä paperille tasaisesti kymmenen minuutin välein. Aloin jopa oppia tunnistamaan supistuksen semmoisesta hetken kestävästä "veri pakkautuu päähän" -olosta - muuten en tuntenut niitä edelleenkään mitenkään. Ilman sitä käyrää en varmaan olisi silloinkaan vielä tunnistanut niitä supistuksiksi, vaikka samantyyppistä oloa oli ollut jo kotona muutamana päivänä.

Pitkässä käyrässä ei näkynyt mitään sykenotkahduksia, mutta lääkäri oli silti sitä mieltä, että kun kerran ollaan jo näin myöhäisillä viikoilla, niin käynnistetään silti. Vauvan painoarvio oli ultralla siinä hippasen alle 3,9 kilon tuntumassa, joten siitä ei sinänsä tarvinnut murehtia. Kohdunkaulaa oli jäljellä vielä pari senttiä ja kohdunsuu oli sormelle auki - aika sama tilanne siis kuin silloin viikolla 37 synnytystapa-arviossa. Lapsenhäätömetodiksi valikoituikin Cytotec-muruset, joilla kohdunkaulaa koetettiin saada lyhenemään.

Mut otettiinkin siis samalta reissulta sisään raskaana olevien osastolle. Ihanaiset sairaalavaatteet ylle, herkullista sairaalaruokaa napaan, taas kiinni käyrälaitteeseen ja sitten puoli kolmen maissa laitettiin ensimmäinen murunen kohdunsuulle. Täytyy myöntää, että olin hiukan skeptinen Cytotec-murusen tehovoimasta, kun silloin tuulimunaraskauden tyhjennykseen niitä piti kotona laittaa ihan kokonainen ja muistaakseni useampia kerralla - eikä vaikutus ollut järin räjähtävä silloinkaan. No, eipä se murunen mitään muutosta tuonutkaan. Supistuksia tuli kyllä edelleen ihan säännöllisesti, mutta ei kipeitä.

Samassa huoneessa oli tuskaisesta ihottumasta kärsivä kaksosten odottaja, jonka huokailu alkoi hiukan ahdistaa muakin. Totesin jo siinä vaiheessa, että tää sairaalassa olo on ihan syvältä... Alkoi lehtien lukeminenkin jo tökkiä. Onneksi lääkäri oli niin kiltti, että laittoi vielä puoli seitsemän maissa toisen Cytotec-murusen. Päiväkätilö oli jo ehtinyt pelotella, että kuuden jälkeen ei enää käynnistellä ennen kuin aamulla...

Toisella murusella supistukset lähtivät tihenemään. Niitä tuli viiden minuutin välein, mutta vieläkään ei tuntunut kipua. Mies tuli iltasella tuomaan mun sairaalakassin ja pitämään hiukan seuraa. Klo 21 jälkeen osastolle ei saa jäädä hengaamaan, joten mies lähti kotiin ja minä kömmin nukkumaan. Vähän meinasi pukata itkua, kun mietin, että jos kivut alkavat yöllä, niin oon siellä ihan yksin. Niin... tai se huokaileva huonetoveri seurana. Onneksi korvatulpat on keksitty.

Ja niin sitten heräsinkin vähän yli yhdeltä yöllä siihen, että alaselässä oli alkanut hiukan jomotella supistusten tahtiin. Kävin vessassa ja sieltä sänkyyn palattuani siteeseen lorahti vaaleanpunaista lapsivettä ja limatulppaa. Möngin takaisin ylös ilmoittamaan asiasta yökätilölle. Siitäpä alkoikin sitten piina - ja virallinen ajanlasku synnytyksen kestolle.

Yökätilöllä oli juuri toinen (tuskaisa) asiakas suuntaamassa alakerran synnytyssaliin. Jouduin siis odottelemaan hänen paluutaan puolisen tuntia. Sillä välin supistukset lähtivät voimistumaan. Yritin pitää itseäni liikkeessä käyskentelemällä osastoa ympäriinsä. Yökätilö kytki mut taas vaihteeksi käyrälle palattuaan. Ei enää tuntunut mitenkään mukavalta maata siinä yksikseen puolta tuntia paikoillaan. Se oli jotensakin omituinen täti muutenkin. Ei meinannut uskoa, että se oli lapsivettä, mitä multa oli lorahtanut. Onneksi sen tikkutestiin sitten piirtyi kuin piirtyikin toinen viiva. Kohdunsuu oli kolme senttiä auki.

Käyrältä päästyä supistusten väli oli jo todella tiheä ja olo tuskaisa. Yökätilö ehdotti, että menen lämpimään suihkuun jumppapallon kanssa. No, menin, mutta palelin pallon päällä niin pahasti, ettei siitä sitten mitään helpotusta ollut. Yksikseni kalisin siellä ehkä puoli tuntia. Suihkun jälkeen kävin jääkaapilla tankkaamassa vähän mehukeittoa ja sitten marssin ilmoittamaan yökätilölle, että nyt ei enää mikään auta. Asteikolla 0-10, kipu oli jo sellaista 7-8 luokkaa. Että pääsiskö sitä sinne alakertaan. Ei... ei tietenkään. Vaan taas piti maata puoli tuntia käyräiltävänä. Tässä vaiheessa meinasi alkaa hermo pettää. Supistuksia tuli käytännössä ihan peräkanaa ja sellaista synnytysoppaiden hehkuttamaa kivutonta lepäilyhetkeä supistusten välissä ei ollut laisinkaan. Yritin miettiä hiekkarannalla makoilua, mutta käytännössä odotin koko ajan kivunlievityksen hetkeä. Siihen tuntui vaan olevan kovin kauan.

Vihdoin varttia vaille viisi sain laitoin miehelle viestiä, että vois alkaa tulla sairaalaan päin. Pääsin siis alakertaan synnytyssaliin, jee! Sitä ennen piti tosin haalia kaikki omat tavarat mukaan huoneesta. Kaikenlaista sitä tuskaisen synnyttäjän odotetaan tekevän... No, selvisin sentään omin jaloin synnytyssaliin asti.

Synnytyssalin kätilö ehdotti, että kokeilisin ilokaasua. Sepäs se olikin hassua tavaraa. Hassua ja hankalaa. Sitä kun veti pään täyteen, niin oli kyllä hetken ihan tillintallin, mutta aika harvoin se hetki osui mitenkään yhteen sen kipuhuipun kanssa. Mulla supistukset tulivat niin peräkanaa, ettei hapen haukkaamiselle jäänyt oikein mitään järkevää rakoa. Ilmoitinkin hyvin pian, että epiduraali tänne kiitos - kaasusta ei ollut iloa. :)

Jossain tässä välissä mieskin oli saapunut synnytyssaliin. Mies ryhtyikin heti omatoimisesti hieromaan mun alaselkää supistusten aikana anestesialääkärin saapumista odotellessa. Kiitin mielessäni nerokkuuttani lainata miehelle kirjastosta sen "Isä syntymässä" -kirjan. :) Ei siitä hieromisesta varsinaisesti muuta apua ollut kuin että sai muuta ajateltavaa, mutta sekin oli jo paljon siinä vaiheessa. Ja mies tunsi varmasti itsensä hyödyllisemmäksi kuin jos olisi vain katsonut vierestä mun tuskaisuutta.

Sairaalan synnytyskertomuksen mukaan klo 6.15 saapui pelastus. Tai siinä vaiheessa sain siis epiduraalin. Puudutus ei todellakaan vaikuta ihan silmänräpäyksessä, joten käytännössä apu tuli noin varttia myöhemmin. Pelkäsin etukäteen, että epiduraalin laitto olisi epämukavaa, mutta siinä yleisessä epämukavuuden tilassa se ei tuntunut oikeastaan miltään. Kivuttomuus sen sijaan tuntui mahtavalta! Ainoastaan häntäluun tietämiltä tunsi supitustukset pienenä paineena. Sivuvaikutuksena ei ollut muuta kuin palelu - synnytyssalissa oli muutenkin ihan tosi kylmä. Vauvakin sai muuten tässä vaiheessa jo ensikontaktinsa julmaan maailmaan, kun sen sykettä alettiin seurata päähän tökättävällä anturilla mahanpäällisen anturin sijaan.

Aamun tulon tiesi siitä, että kätilöiden vuoro vaihtui. Meillä oli seurana mukava kätilöopiskelija ja häntä ohjaava kätilö, kummatkin suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin minä. Pariin tuntiin ei sitten tapahtunutkaan ihmeempiä - torkuttiin kummatkin, mies ja minä. Kätilö(t) tarkisti kohdunsuun tilanteen vähän vaille yhdeksältä, ja masentavan vähän oli edistystä tapahtunut: viisi senttiä auki. Oksitosiinitiputus oli ollut päällä epiduraalista alkaen, mutta nyt sitä käännettiin asteen kovemmalle tehokkaampien supistusten toivossa. Istuskelin myös jonkun aikaa jumppapallon päällä avautumista edistääkseni. Aika hankalaa vaan liikkua yhtään mihinkään, kun oli niin monissa johdoissa kiinni ja lapsivettä lorahteli joka kerta sängystä noustessa...

Yhdeksän jälkeen tuli vastaan oikeastaan ensimmäinen yllätys. Myönnän, että synnytyskertomusten lukeminen jäi sittenkin vähän vähälle kaikelta valokuvapuuhastelulta h-hetkeä odotellessa, mutta en todellakaan ollut tajunnut, että epiduraalin pitää antaa hävitä ainakin osittain pois ennen kuin lisäsatsia voidaan antaa. Kun oksitosiinia lisättiin ja epiduraalin vaikutusaika alkoi muutenkin olla lopussa, supistukset iskivät taas kovina päälle ihan yhtäkkiä. Odottavan aika on piiiiitkä - tuntui ikuisuudelta ennen kuin kätilöopiskelija sai oikeat ainesosat ruiskuun ja ruutattua ne letkusta sisään. No, helpotus tuli sitten taas ennen kymmentä.

Torkkujen jälkeen kello näytti jo lähemmäs puoltapäivää, mutta kätilöllä ei ollut edistymisestä kovinkaan mahtavia uutisia: kuusi senttiä auki. Oksitosiinia laitettiin taas kovemmalle. Epiduraali oli saanut tässä vaiheessa virtsarakon jo niin puuduksiin, että pääsin kokemaan myös katetroinnin - jippii. Mistään lounaasta ei ollut toivoakaan - tässä vaiheessa mehukeittokin pääsi jo kiellettyjen listalle, jos jouduttaisiin nukutuspuuhiin.

Koska supistukset olivat edelleen tiheitä, mutta eivät tuntuneet tekevän työtään, lääkäri kävi asentamassa kohdunsisäisen supistusmittarin, jolla nähtiin supistusten todellinen teho. Tämä toimenpide ajoittui luonnollisesti taas siihen ajankohtaan, kun tulisesti kaipasin jo epiduraalin lisäannosta, joten kärvistelyksi meni jälleen. Yhdestä kolmeen olikin taas sitten rauhallista. Esitin pessimistisen veikkauksen, että kohdunsuu olisi auki seitsemän senttiä, mutta olikin jo kahdeksan. Kahdeksan oli kuitenkin vielä aika eri asia kuin kymmenen...

Tässä vaiheessa kutsuttiin taas lääkäri paikalle arvioimaan tilannetta. Lääkäri oli muuten synnytyspäivänäkin se sama, joka teki käynnistyspäätöksen edellisenä päivänä. Aika toimeliaan oloinen. :) Ei onneksi liian toimelias, sillä vaihtoehtoina olivat enää sektio tai neljäs ja viimeinen epiduraalikierros ja lääkäri kallistui sitten kuitenkin neljänteen yrityskierrokseen. Itse aloin olla jo niin kyllästynyt koko hommaan, että mulle oli siinä tilanteessa aika se ja sama...

Lääkärin tutkiessa supistukset olivat TAAS päässeet puskemaan epiduraalin läpi ja pahasti. Oli se kumma - vaikka miten aikaisin varoitti kätilöä, että nyt alkaa tuntua jotain, niin siitä kesti aina melkein tunnin, että sai lisäannoksen. No, neljän aikaan pääsi taas normaaliin olotilaan. Oksitosiinia laitettiin jälleen kerran kovemmalle tippumaan. Jostain syystä tämä neljäs epiduraalikierros ei muuten viluttanut yhtään niin paljon ja sain nukuttua oikein hyvin.

Olikin iloinen yllätys heräillä puoli kuuden aikaan ja kuulla kätilöltä, että kohdunsuu oli täysin auki ja vauvan pää tullut alaspäin "plus yksi" -puolelle. Sitten pitikin vain odotella, että epiduraali alkaisi haihtua ja paineentunne lisääntyä. Kätilö pyysi minua ensin ponnistelemaan omaan tahtiin pytynnäköisen tuolin (portatiivi?) päällä, josta siirryttiin sängylle kyljelleen ja siitä puoli-istuvaan asentoon. Vaikka supistukset alkoivat jälleen tuntua, mitään pakottavaa ponnistamisen tarvetta ei ollut. Supistuskipu ei myöskään tuntunut varsinaisesti kivulta, kun sitä sai ponnistaa pois. Jotenkin siis tuntui, että siinä vaan ähki ja ähki eikä mitään tapahtunut. Kätilö ja mies kyllä kannustivat kovasti. Kätilö kertoi näkevänsä jo päälaen - vauvalla oli kuulemma paksu tumma tukka. Jotensakin tuntui oudolta, että sieltä olisi tosiaan vauva tulossa...

Pidin silmiä kiinni koko ponnistusvaiheen ajan ja yritin metsästää sopivia supistuksia. Jostain syystä niitä tuli tosi harvakseltaan, vaikka oksitosiini oli tässä vaiheessa jo melkeinpä täysillä. Jossain vaiheessa kätilö kysyi, haluanko koskettaa vauvan päätä. No, en todellakaan halunnut! Halusin sen ulos sieltä! :D Tunti ponnistamista alkoi tulla täyteen ja väkisinkin väsy painaa. Väliliha leikattiin, ja imukuppisynnytyskin oli jo tosi lähellä. Jostain sitten kaivoin vielä viimeiset voimat, joilla pusersin pään ulos. Muu vauva tuli sitten seuraavalla ponnistuksella. Sieltä se meidän poika tuli maailmaan klo 19.39 punaisena, limaisena ja oi, niin suloisena takkutukkana! Painoa 3870 grammaa ja pituutta 52 senttiä. Raskausviikkoja sitten lopulta 41+6.

Synnytystä oli kestänyt jo yli 18 tuntia, mutta eipä se vieläkään ollut ohi. Jos ei ollut vauva halunnut luopua kodistaan suosiolla, niin ei halunnut istukkakaan. Vaikka vauva pääsi söpösti mun rinnalle ihokontaktiin, kätilö murjoi mun mahaa samalla oikein urakalla. Sitten kun vauva meni pesulle, murjonta sen kuin paheni. Kätilöitä hääri ympärillä varmaan viisi. Yksi tökkäsi pikkuvarpaaseen (auts!), nilkkaan ja päälaelle akupunktioneulojakin. :) Kun istukka ei vielä tunti vauvan syntymänkään jälkeen ollut tullut ulos, alettiin jo puhua mun nukuttamisesta. Onneksi se samainen toimelias lääkäri oli vielä töissä, pyysi ottamaan pään täyteen ilokaasua, painoi napakasti parilla sormella strategisesta kohdasta - ja plumps! Istukka oli ulkona. Huh-huh!

Vielä oli jäljellä haavojen tikkaaminen, ensi-imetys ja suihkussa käynti. Nyt ei sitten enää lorissutkaan lapsivettä pystyyn noustessa, mutta verta kylläkin. Verenhukaksi synnytyskertomukseen on merkitty 800 milliä - siihen nähden olo oli yllättävän vakaa. Palelin suihkussa kylläkin aivan mielettömästi -  varmaan nälälläkin oli osuutta asiaan. Kymmenen aikoihin saimme vihdoin kumpikin iltapalatarjottimet eteemme. Siitä siirryttiin vähitellen yläkertaan samaiselle osastolle kuin josta olin lähtenyt melkein vuorokausi sitten vielä vauva mahassa - tällä kertaa synnyttäneiden puolelle tosin. Perhehuonetta emme suureksi harmiksemme saaneet tälle ensimmäiselle yölle, joten tuoreen isän oli sitten puolenyön maissa lähdettävä kotiin ja jätettävä minut vauvan kanssa kaksin miettimään, että mitenköhän tämä nyt sitten oikein toimii... Mutta siitä lisää tarinan seuraavassa osassa. :)

lauantai 27. elokuuta 2011

Viimeistä viikonloppua viedään

On ihan todella motivoivaa, kun sähköpostilaatikkoon tipahtaa Libero-kerhon viesti otsikolla "Synnytys on maaginen ja ihmeellinen kokemus... mutta on tosi ihanaa, että se on nyt ohi!". No eipäs ole. Ei ole ollut edes ensimmäistä supistustakaan. Tänään siis rv 41+3. Voisitteko ystävällisesti lähettää näitä viestejä vaikka vasta viikon päästä...?

Eilen neuvolassa kaikki mittaustulokset olivat edelleen ihan mallillaan. Sain myös vihdoin varata äitiyspoliklinikalle maanantaiaamuksi (41+5) ajan "loppuraskauden seurantaan". Yliaikaiskontrolli siis. Ensimmäinen. Jos "kaikki on hyvin", niin sitten parin päivän päästä uudestaan. Ei varmaan kyllä kauheasti naurata, jos laittavat vielä kotiin odottelemaan sen jälkeen... vaikka onhan se ihan hyvin mahdollista.

Pitää nyt yrittää psyykata itseään vähän vähemmän iloiseen moodiin, etteivät kuvittele, että mieluusti odottelen ne muutamat päivät lisää. Mun vointihan on oikein mainio, mutta se ei sitten enää ole kivaa, jos mahahotellista ei mahdukaan kirjautumaan ulos. Luultavimmin kun ollaan jo yli neljän kilon, ehkä reippaastikin. Mitä isommaksi menee, sitä todennäköisemmäksi tulevat synnytysvammat sekä mulle että vauvalle. Tai hätäsektio. Voi tietty olla, että peli on jo menetetty ja menee jonkinlaiseksi tikkaamiseksi joka tapauksessa. Tai sitten mun lantio osoittautuukin venymistaitoiseksi ja kaikki menee normaalisti. Ei voi tietää.

Kuten rivien välistä on helposti luettavissa, en pidä enää kauhean todennäköisenä, että tämä tästä lähtisi itsestään käyntiin. Mukava yllätyshän se on, jos niin käy, mutta vähiin käy päivät. Joka tapauksessa tässä vietetään nyt viimeistä viikonloppua kotona kahdestaan. Nukuttiinkin sen kunniaksi viime yönä yli kymmenen tuntia ja aiotaan syödä herkkuruokaa koko viikonloppu. Ihan niinku me ei muuten syötäisi. :)

Maanantaihin ja mahdolliseen käynnistykseen ollaan nyt valmistauduttu sillä tavalla, että mies työskentelee sen päivän etänä kotona. On sitten lähtökuopissa, jos jotain alkaa tapahtua tai laitetaan tapahtumaan. Sairaalaanhan meiltä ei ole kuin kymmenen minuutin ajomatka. Äitiyspoliklinikalta varoiteltiin, että maanantaina voi olla viikonlopun jäljiltä aika paljon näitä samassa tilanteessa olevia, joten voi hyvin mennä tutkimuksia odotellessa koko aamupäivä. Jipii. Tunkeeko kaikki siis sinne puoli yhdeksäksi ja sitten tutkitaan tuskaisuusjärjestyksessä? Pitääpä harjoitella itkun tirauttamista... ;)

torstai 25. elokuuta 2011

Vielä yksi mahakuva

Kun tuo maha tuossa kerran edelleenkin möllöttää, niin otinpa siitä nyt tänään vielä yhden kuvan (rv 41+1). Kyllä se on kahdessa viikossa kasvanut taas ihan valtavasti. Mittasinpa tossa äsken huvikseni myös mahanympäryksen: 108 senttiä! No, on sitä jo aika kauan tuntenutkin itsensä semmoiseksi T:n malliseksi tetrispalaseksi - takapuolen ympärysmitta kun huitelee noissa samoissa lukemissa...

Huomenna sitten mittaillaankin taas neuvolassa - viimeistä kertaa äitiyspuolella. Täti pysyy kyllä samana vauvan synnyttyäkin. Nyt kun siellä on ravannut kerran viikossa (ja täti on pysynyt samana), niin on alkanut juttukin luistaa paremmin. Oon itse asiassa jäänyt viime aikoina joka kerta mittailujen jälkeen ainakin vartiksi vaan höpöttelemään niitä näitä.

Tädin mukaan on kivaa, että olen niin iloinen - kuulemma monet ovat näillä viikoilla jo aika itkuisia ja masentuneita. Ehkäpä niillä odottajilla on vaan kurjempi olo. Mähän täällä elän melkein unelmalomaa: saa nukkua pitkään, väkerrellä luovasti koko päivän kaikenlaista sekä käsin että tietokoneella ja olla ottamatta paineita yhtään mistään! Kunhan ei tulisi sitä povattua hellettä...



keskiviikko 24. elokuuta 2011

Laskuvirhe pankissa...

... minun edukseni. No, ei tällä kertaa oikeasti pankissa, mutta on kyllä joskus sielläkin ollut. :) Olin äsken vihdoin ja viimein tilaamassa tarkasti seulomiani hääjuhlakuvia albumiin, kun huomasin, että nyt on kyllä jotain outoa. Kuvia oli tilauslistassa 130, vaikka muistelin, että albumiin mahtuu 260 kuvaa. Tarkistuslaskennankin jälkeen albumissa oli edelleen 260 aukkoa ja mulla perattuna vain 130 kuvaa. Ei ihme, että karsiminen tuntui tosi hankalalta siihen nähden, että kaikkiaan kuvia oli alle 600... ja siis melkein joka toinen mahtuisi mukaan! Ilmeisesti aivotkin on paksuna: 26 lerpaketta ei ole sama asia kuin 26 sivua vaan 26 aukeamaa. Puuh, pitääpä palata kuvapaljouden ääreen noukkimaan mukaan rannalle jääneitä otoksia...

Mitäköhän muuta sitä on tullut tässä kotikoomassa sähläiltyä? Ja mitähän tulee vielä sählättyä? Nyt kun ei ole vielä sitä univajetta häiritsemässä - pikemminkin liikaa unta. Siitäkin saa kyllä mukavan tokkuran päälle ainakin koko aamupäiväksi... Tänään on tuntunut mahassakin olevan aika tokkuraista. Kyllä se siellä edelleen ihan hyvin liikkuu, mutta huomattavasti rauhallisempaa on meno kuin tässä lähipäivinä. Ehkä se on löytänyt parempaan asentoon - meillä on vähän tässä ollut taistelua, kenen reviiriä on mikäkin alue. :) Maha möllöttää niin alhaalla, että heti tulee protestia, jos se joutuu vähänkin puristuksiin... niin kuin vaikkapa siveästi jalat yhdessä istuessa...

Jaahas, alkaa olla tämäkin päivä (rv 41+0) pulkassa, vaikka ei ole tehnyt oikeastaan juuri mitään. Sain sentään ahdisteltua mun vanhempia valitsemaan, miksi haluavat itseään isovanhempina kutsuttavan. Tai eivät ne vieläkään saaneet valittua, mutta vaihtoehtoja on enää kaksi. Kovasti haluaisivat, että me päätetään niiden puolesta, mutta en kyllä suostu sitä valtaa ottamaan - kutsumanimen pitää tuntua kotoisalta. Rankkaa tämä kaikki, mitä ensimmäisen lapsenlapsen vanhemmilta oletetaan. :)

Jotenkin on ollut aika yllättävää, että kaikki haluaisivat saman kutsumanimen kuin mitä heidän omalla äidillään / isällään on ollut. Miehen vanhemmille tämä meni ihan luontevasti, koska ovat eronneet eikä nimien tarvitse parina sopia mitenkään yhteen (vaikka kyllä sopisivatkin). Sieltä on tulossa pappa ja mummo. Mun vanhemmista tulee viimeisen tietämän mukaan joko mamma ja vaari tai mummi ja ukki. Saa nähdä, löytyykö isovanhempi-identiteetti ennen ensikohtaamista lapsenlapsensa kanssa... :)

Toisaalta nyt ymmärtää kyllä senkin, ettei välttämättä halua samaa kutsumanimeä kuin mikä omalla anopilla / appiukolla oli. Tai on. Mulla on elossa isovanhemmista vielä yksi ja miehellä kolme. Ja vaikka ei olisikaan enää elossa, niin näihin isovanhempinimityksiin sisältyy kuitenkin paljon muistoja sekä meille että meidän vanhemmille. Jotenkin näiden ihmisten oikeat nimet ovat jääneet silloin lastenlasten myötä perhepiirissä kokonaan pois käytöstä.

Kohta sitä puhuu itsestäänkin suuren osan päivästä kolmannessa persoonassa uudella kutsumanimellä. "Äiti tulee ihan pian" ja sitä rataa. Toivottavasti järki pysyisi sen verran päässä, että tajuaisi sitten jossain vaiheessa myös lopettaa sen. Viimeistään kun lapsi menee kouluun. Tosin oon alkanut epäillä, että koululaisten aamutoimien on täytynyt muuttua hurjan paljon monimutkaisemmaksi omista lapsuusajoista, kun äitien pitää aamuisin työmatkalla soitella heille viiden minuutin välein: "No nyt voit alkaa laittaa ulkovaatteita päälle. Ihan vielä ei tarvii lähteä. Äiti soittaa kohta uudestaan." Mitä jos äidin kännykästä loppuu akku? Lähteekö se lapsi sitten ollenkaan kouluun...?

tiistai 23. elokuuta 2011

Sitä samaa...

... aina vaan. Tänään on siis rv 40+6, ja möngerrys tapahtuu edelleen vatsan sisäpuolella. Neuvolakorttiin olisin tänään osannut itse arvata mittaustulokset. Tai no, paino oli vaihteeksi taas laskenut aika reippaasti, mutta se nyt liikkuu ihan kulloistenkin turvotusten mukaan.

Sitähän sanotaan, että tyttärien synnytykset voivat muistuttaa äitiensä synnytyksiä. Oma äitini on oikea käynnistysten kuningatar - vissiin kolme neljästä synnytyksestä on käynnistetty. Tuolloin ei tosin laskettuja aikoja tarkistettu ultralla ja kuulemma raskaudet saattoivat olla hiukan varhaisemmassa vaiheessa kuin mitä laskettu aika antoi olettaa. No, joka tapauksessa tässä alkaa olla asennoitunut siihen, että käynnistykseen menee meilläkin. Eilisestä hikisestä imurointisessiostakaan ei ollut muuta seurausta kuin järjetön uupumus. Ja vähemmän pölyinen koti.

Nyt sitten onkin katse jo ensi maanantaissa (41+5). Toki perjantaina on vielä yksi neuvolakäynti, mutta maanantaina joko vihdoin tapahtuu jotain tai tietää, koska tapahtuu jotain. Eli silloin joko käynnistetään tai annetaan käynnistysaika. Jokohan sitä alkaisi pikkuhiljaa jännittää? Yhtään synnytysuntakaan en ole vielä nähnyt - kestovaippojen materiaaleista sitäkin enemmän. :)

Huomasin muuten pari päivää sitten, että navan seutuville on ilmestynyt muutama raskausarpi. Alan siis kirjaimellisesti haljeta. :) No ei ihme, kun vatsanahasta törröttää vähän väliä ulos kaikenlaisia ulokkeita. Toivottavasti tässä ei nyt ihan seepraksi muutu... Pitää ryhtyä taisteluun ja kaivaa järeämmät rasvat esiin!

perjantai 19. elokuuta 2011

Se todellinen laskettu aika

Vaikka virallinen laskettu aika meni keskiviikkona, tänään on se todellinen 40+0. Jostain syystä mönkiäisemme on ollut ihan ekasta ultrasta (rv 6+6) asti kaksi päivää keskimääräistä isompi. Ovulaatiotestien ja tarkkojen muistiinpanojeni perusteella hedelmöittyminen ei ole millään voinut tapahtua ultran sanelemana päivänä, vaan tästä päivästä tasan 38 viikkoa sitten.

Oon luonnollisesti ollut varsin tyytyväinen siihen, että laskettu aika muuttui jo silloin alussa todellista aikaisemmaksi - vaikkakin kyseessä on tosiaan vain ne kaksi päivää. Eipä sillä nyt muuten mitään suurta merkitystä ole ollut, mutta kun lähestytään käynnistyspäiviä, niin sitten on. Elättelenkin siis toivoa, että pääsisin käynnistykseen tuolloin kontrollipäivänä 41+5, jos sitä ennen ei ole mitään edistysaskeleita tapahtunut. Muuten ei olisi niin väliä, mutta pelkään pahoin, että tämä pötkyläinen alkaa olla siinä vaiheessa niin iso, että synnytystapa-arvioonkin joutuneen lantioni kireä ulosmenoväylä voi joutua aika koville. Lääkärin mukaan olen perinyt jostain urheilijan lantionpohjan lihakset. Omasta harjoituksesta ei ainakaan ole kyse...

Jonkinasteista alkavaa mökkihöperyyttä taitaa osoittaa se, että olen kisaillut kotona viherkasvin kanssa. Tädiltäni toissajouluna saama suvussa kulkevan amazoninliljan perillinen teki reilu viikko sitten ensimmäisen kukkavartensa ikinä. Melkeinpä täsmälleen yhtä kauan on saanut siis sen kukkimista odottaa kuin tätä meidän vauvaprojektin valmistumistakin. Nyt viikon ajan olenkin sitten arvuutellut, että kumpi poksahtaa ensin: minä vai kukkavarren ensimmäinen nuppu. No, niinhän siinä kävi, että tänään nuppu voitti. :) Mut toisaalta tuossa varressa on vielä neljä nuppua jäljellä, että voihan sitä vielä kisailla, että kumpi aukeaa kokonaan ensimmäisenä - minä vai amazoninlilja... :D


torstai 18. elokuuta 2011

Maailman ainut puheenaihe

Vielä kaksi vuotta sitten luin kuninkaallisia vauvanodotusuutisia hymyssä suin. Eilen en kyennyt tuntemaan kuin empatiansekaista sääliä. Miten kauheaa onkaan mahtanut olla ensin se yrittäminen, mahdollinen epäonnistuminen ja sitten vihdoin se salailu, että olisi tarpeeksi viikkoja kasassa. Ja nyt siitä tietää kaikki. Meni hyvin tai huonosti, siitäkin tietää sitten kaikki. Ja kaikki ei ole vain kaverit, sukulaiset ja tuttavat vaan KAIKKI. Ahdistaa jo ajatuskin siitä hössöttäjien ja vatsantaputtelijoiden määrästä - puhumattakaan niistä skeptikoista, joiden mielestä tämä on vain hyvin ajoitettu julkisuustemppu...

Me ei olla kerrottu kenellekään meidän tarkkaa laskettua aikaa, vaan sanottu, että se on siinä elokuun puolivälissä tai loppupuolella. Selkeästi tämäkin epämääräinen aikamääre on kliksahtanut ikävän tarkasti ihmisten muisteihin, sillä puhelin on alkanut soida tiuhempaan tahtiin näin elokuun puolivälin saavuttua. Mä en näemmä kestä sitä yhtään. Varsinkin miehen vanhemmat ovat kumpikin alkaneet soitella parin päivän välein "ihan muuten vaan". Ja että "ilmoitattehan sit kun alkaa tapahtua". JOO JOO! Ei olla ilmoitettu mitään = ei ole tapahtunut mitään. Uskokaa jo.

Jokseenkin ärsyttävää, että kun on kerrankin saanut oman kärsimättömyytensä kuriin, niin sitten pitää yrittää sietää muiden kärsimättömyyttä. Täällä kotona puuhastellessa on niin helppo olla vatvomatta, että tuleeko se nyt tänään vai huomenna vai ylihuomenna vai yliylihuomenna vai...? Tulee sitten kun tulee. Kunhan tulee. On tässä nyt odotettu jo reilusti yli puolitoista vuotta - kyllä sen kaksi viikkoa tähän päälle jaksaa vielä odottaa. Tai siis minä ja mies jaksetaan. Muut eivät näemmä jaksa.

Kaikki kovasti kyselevät varsinkin mieheltä töissä, että "onko ollut mitään merkkejä", että vauva olisi tulossa. Mikäköhän merkki olisi sellainen, että siitä voisi päätellä yhtään mitään? Yleensä ne varmat merkit ovat sellaisia, että sitten se mies ei ole enää siellä töissä, vaan valmistautuu kiidättämään vaimonsa sairaalaan. Juuri tämä ihmisten loputon tiedonjano ennakoida asiaa, jota ei voi ennakoida, on se, mikä saa mut näkemään punaista tällä hetkellä. Jos kerron, että viime yönä mulla oli jonkin sortin alavatsakipuja, niin mitä se auttaa ketään? Voi olla, että se tarkoittaa jotain - voi olla, että ei. Kohdunsuu on nyt ollut pehmeä ja auki jo neljättä viikkoa, eikä sekään ole tarkoittanut mitään. Ei se vauva lähetä mitään kalenterikutsua ja kysy, että olisiko huomenna klo 15.45 sopiva hetki tulla ulos.

Kovasti kaikkialla sanotaan, että nämä viimeisten viikkojen utelut pitää vain ottaa ihmisten huolenpitona. Vaikeaa vaan saada ihmisiä tajuamaan, että jos he oikeasti haluaisivat pitää minusta ja mielenterveydestäni huolen, he eivät ottaisi koko vauva-asiaa puheeksi, ellen itse ota. Ehkä kaikki vaan kuvittelevat, että täällä minä istun päivät pitkät mahaani tuijottaen, kelloa katsoen ja valmiiksi silitettyjä vauvanvaatteita hypistellen... Sepäs se olisikin rattoisaa... :)