keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

20+0

Teoreettinen puoliväli saavutettu, jipii! Todellisuudessa puoliväli onkin luultavasti sitten ihan joku muu päivä. Jos vauva syntyy etuajassa, se on saattanut olla jo ties koska. Jos laskee hedelmöityshetkestä, puoliväliin on vielä pari päivää. Jos vauva viihtyy mahassa vielä viikolle 42, niin sitten puoliväli on vasta viikon päästä. Onnittelen silti juuri tänään itseäni tämän pitkäpiimäisen rv 0-20 suorittamisesta. Hyvä minä!

Oltiin eilen ravintola Olossa syömässä miehen kanssa erinäisten juhlapäivien ja tietysti tämän raskauden puolivälin kunniaksi. Otettiin neljän ruokalajin yllätysmenu ja kyselin tilatessa, että onko siinä mitään niin epämääräistä, etteikö raskaana oleva voisi syödä. Vastaus oli, että kaikkea pystytään helposti muokkaamaan - ja todella! Kertaakaan ei tarvinnut neljän varsinaisen ruokalajin eikä neljän keittiön bonustervehdyksen aikana miettiä, että saako tätä nyt syödä vaiko eikö. Muutamia ainesosia oli mun annoksiin korvattu, mutta jos tarjoilija ei olisi siitä maininnut, niin en olisi kyllä edes tajunnut. Ihanaa syödä huippuravintolassa kaikkea vailla huolen häivää! Ja annokset oli vielä niin nättejä, että ihan meinasi surku tulla, kun ne joutui syömään. :)

Googlasin eilen vähän juttuja rakenneultrasta - lähinnä sitä, mitä siellä yleensä tutkitaan ja mitataan. Käytännöt näyttivät vaihtelevan aika paljon ihan jopa ultraajasta riippuen, joten nähtäväksi jää, mitä ylihuomenna tapahtuu. Tietysti olemassa on sekin peikko, että kaikki ei olekaan hyvin. Ainakaan vielä en osaa rakenneultraa silti jännittää. Ehkä sitten siellä odotushuoneessa...

************************

Lisään tähän vielä mahakuvan tältä päivältä. Valaistus on hiukan eri kuin viime kuvassa (kevät tulee!), joten vertaillessa pitää katsoa vain ääriviivoja. Nyt maha on jo selkeästi pyöreämpi kuin viime kerralla. Varsin soma, vaikka itse sanonkin. :)


maanantai 28. maaliskuuta 2011

Puolivälin hulinaa

Tää viikko on vihdoin täällä! Keskiviikkona on raskausviikkoja kasassa tasan 20, ja perjantaina on rakenneultra. Vihdoin, vihdoin, vihdoin! Ou jeah!

(Pää lyö nyt kovasti tyhjää, mutta on mulla varmaan jotain muutakin kirjoitettavaa...)

Sanotaan, että keskiraskaus on odotuksen parasta aikaa. Pahoinvointi on väistynyt eikä maha ole vielä tiellä. Mulla kun ei ollut sitä pahoinvointia, niin sanoisin kyllä, että paras aika on jo mennyt. Se oli ehkä siinä viikoilla 9-15, kun selkäkrampit olivat hellittäneet. Mulla on nykyään jo aika raskas olo. Hiukan jopa pelottavaa ajatella, että tää tulee tästä vaan pahenemaan vielä monen MONEN kuukauden ajan...

Sisuskalut ovat selkeästi jo puristuneemmassa tilassa. Varsinkin syömisen jälkeen on välillä aika ahdistava olo. Närästystä ei ole vielä kuulunut (helpotus!), mutta ei se ummetuskaan kauhean kiva kaveri ole. Maha on myös jo sen verran ulkona, että pumpsauttelen itseäni vahingossa ties minne - viikonloppuna meinasin osua kuumaan uunipeltiin. Yöllä havahdun aina, kun käännän kylkeä - eli usein, koska rentoa nukkuma-asentoa on aputyynyistä huolimatta vaikea löytää. Vessassa pitää juosta todella ahkerasti. Ja niin edelleen...

Onneksi on sentään potkuja seurana. Oon tosin kehittänyt jonkinasteisen vainoharhaisuuden niidenkin suhteen. Tuntuu, että joinain päivinä tulee vain muutama potku ja joinain koko ajan. Potkut eivät ole myöskään merkittävästi voimistuneet lähiviikkojen aikana - ainakaan ne mahaan päin suuntautuvat. Oon kyllä alkanut tuntea myös ei-niin-kivoja alaspäin suuntautuvia potkuja. Mut joka tapauksessa erittäin mielenkiintoista perjantaina nähdä, mitä se oikein siellä mahassa puuhailee. :)

Hiukan hirvittää se, että sitten perjantaina jo luultavasti tiedetään, tuleeko meille poika vai tyttö. Tai ainakin semmoinen aprillipäivän sivistynyt arvaus aiheesta. :) Ei oo varmaankaan kauhean yllättävää, että mun mielikuvissa tää vauva on ollut tyttö ja mun miehen mielikuvissa selkeästi poika - jompikumpi saa siis joka tapauksessa rukata mielikuvat uusiksi. Eihän ne mielikuvat tietenkään lopulta vastaa sitä arkitodellisuutta, mutta kai se on vaan luonnollista, että äidit kuvittelevat opettavansa tyttärilleen tiettyjä asioita ja isät vastaavasti pojilleen. Toki pienet pojat ja pienet tytöt ovat ihan yhtä lailla ihania. :) Tämmöisenä informaatioriippuvaisena en vaan millään voisi olla kyllä tietämättä edes arvausta, kumpi sieltä on tulossa...

Painonnousu on muuten toistaiseksi ollut aika maltillista. Ainakaan sitä neuvolantädin ohjenuoraa eli kahta kiloa enempää ei ole tullut. Siitä hyvästä teinkin sitten viikonloppuna äärettömän hyviä suklaaleivoksia ja söin niiden kanssa mahtavan keon jätskiä. :) Puolivälin juhlinta jatkuu myös huomenna, kun mennään miehen kanssa pitkästä aikaa fiinimpään ravintolaan syömään. Että pitääpä sitten katsoa loppuviikosta, missä päin vaa'an neula liikkuu...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Mammasushi

Sanottakoon heti alkuun, että tästä ei tule mitään kokkausblogia. Meillä mies on se, joka loihtii iloisena omasta päästä villisikapataa - minä se, joka ei osaa tehdä edes pitsapohjaa ilman reseptiä. Ollaankin jaettu kokkausvastuu pääosin niin, että minä teen kököt ja helpot arkiruuat - mies fiinit ja monivaiheiset viikonloppuruuat. En ole järjestelystä yhtään pahoillani...

Pikkupipertäminen ei siis istu aivan tähän normaaliin "valmis alle tunnissa" -keittiörutiiniini. Ollaan nyt kuitenkin jo niin pitkään puhuttu, että tehtäisiin (=mies tekee) jonain viikonloppuna sushia kotona eikä sitä kuitenkaan ole lautaselle ilmestynyt, että päätin sushinhimoisena ottaa valmistusvastuun omiin käsiin. Sainpa sitten vielä tietää, ettei mies olekaan perjantai-iltana kotona, joten keittiökin oli täysin vapaa ärsyttävistä neuvojista. ;) Jee!

Tein taas taustagooglauksen huolella. Diskasin kyllä kauppalistalta muutamia tuotteita nähtyäni niiden pakkauskoon ja hintalaput. Lopulta ostin oikeastaan vain sellaisia aineksia, joille on käyttöä ihan muutenkin, jos niitä sattuu jäämään yli. No, riisiviinietikalle ei varmaan ole muuta kuin sushikäyttöä... mutta sen säilyvyyskin on vain neljä viikkoa avaamisesta, joten eipä sitä kauan tarvitse murehtia.

Ruotsissa kuulemma joku ravintola myy raskaana oleville sopivaa mamasushia. Seuraavaksi esittelenkin omat kokeiluversioni, joiden nimi voisi suomeksi olla:

MAMMASUSHI




 Sumeshi (eli sushiriisi)

Varsinainen sushiriisi vaikutti sen verran tyyriiltä, että ostin ihan tavallista puuroriisiä. Valmistin sen tällä ohjeella. Luultavasti Tokyokanin vähempivetisellä ohjeella olisi tullut parempaa, sillä riisistä tuli aika pehmeää. Sinänsä se oli kyllä mukavan tahmeaa eli pysyi hyvin kasassa. Puikot vaan tuntuivat syödessä uppoavan vähän liian herkästi sinne riisin sekaan.

Tein riisistä nigirejä (eli palleropötkylöitä) ja yhden makirullan - tarkemmat kuvaukset alla. Kaikkiin nigireihin sivelin riisin ja täytteen väliin hiukan wasabia. Monessa paikassa muuten varoiteltiin, että sushiriisi kovettuu etikan takia jääkaapissa. Ei mulla ainakaan. Tein nimittäin samalla vaivalla toisen satsin lauantain lounaaksi ja pyörittelemäni nigiripallot olivat ihan yhtä (yli)pehmeitä vielä jääkaappiyön jälkeenkin... :)


Tamago nigiri (eli makeahko munakasnigiri) 

Kuvassa ylä- ja alarivillä keskimmäisenä. Tein munakkaan tämän ohjeen mukaan, mutta tein siitä vain kolmen munan version (kaikki munat valkuaisineen) ja paistoin aika pienellä paistinpannulla. Rullaamisen tein Tokyokanin ohjeiden mukaan. Paistaminen ja rullaaminen oli yllättävän helppoa.

Valmis tuotos oli ehkä liiankin makea, mikä johtui selkeästi siitä, että munakasta oli nigirin päällä niin paljon. Vasta myöhemmin tajusin, että munakas olisi pitänyt leikata ihan ohueksi viipaleeksi ja asetella nigirin päälle leikkauspinta ylöspäin. (Kuvastaa hyvin päättelytaitoani keittiössä...) Ei siis kannata ottaa mallia näistä kuvista. :) Merilevävyötä matkiakseni ostin romainesalaattia, josta leikkasin korvikevyön. Sitä oli kyllä aika vaikea saada pysymään kireänä... Mutta näyttipähän kivemmalta!


Avokadonigiri

Vihreänkeltaiset palat kuvassa. Avokado on omia suuria suosikkejani. Eipä ole siis ihme, että niinkin yksinkertainen kombinaatio kuin riisi, wasabi, avokado ja päälle pirskoteltu sitruunamehu maistui soijan kanssa aivan täydelliseltä. Pehmeä tekstuurikin oli lähellä sitä parasta sushia eli lohinigiriä, joka valitettavasti on kiellettyjen listalla - ellei ole täysin vakuuttunut, ettei kala ole nähnyt vakuumia matkalla. Näihin avokadonigireihin saattaa kehittyä himo!


Tsuna nigiri (eli tonnikalatahnanigiri)

Kuvassa reunimmaisina. Tonnikalatahna on lounassusheissani suosikkilistalla kakkosena. Itse tehty tahna ei ainakaan tällä ensiyrittämällä ollut yhtään niin hyvää. Aineksina oli yksi purkki tonnikalahiutaleita öljyssä, puoli purkkia kermaviiliä, purjosilppua ja tiraus soijaa. Laitoin kaunista väriä ihastellessani purjosilppua suhteessa aivan liikaa (taisin laittaa kolmasosan kokonaisesta purjosta). Tykkään kyllä sipulisesta ruuasta, mutta aamulla maistoi, että oli illalla tullut syötyä sitä melko runsaasti...

Tonnikalatahna oli myös aika vetistä. Olisi ehkä pitänyt puristaa tonnikalasta öljy pois tarkemmin ja laittaa hiukan vähemmän kermaviiliä. Joissain resepteissä laitetaan sekaan myös majoneesia, joka saattaa kyllä tehdä tahnan kiinteämmäksi. No, ehkä se oli arvattavissa, että aivan ravintolatason tahnaan ei ekalla yrittämällä pääse. :)


Kasvismaki

Pyöreät palat kuvassa keskellä. Halusin kokeilla, millaisia makirullista tulee ilman merilevää. No... eipä kauhean ihania. Maku oli sinänsä ihan hyvä (laitoin sisälle kurkkua, porkkanaa ja avokadoa), mutta rullan kireys jäi aivan liian löysäksi ja vaatikin aika paljon muotoilua vielä leikkaamisen jälkeen. Luultavasti kelmun rullaustekniikassakin olisi ollut parantamisen varaa. :)

Koristelin aika ankeannäköiset rullat retiisiviipaleilla. Kevyesti paahdettuja seesaminsiemeniäkin laitoin, mutta tein taktisen virheen laittaessani ne jo siihen kelmun päälle ennen riisiä - suurin osa siemenistä katosi riisin sekaan uppeluksiin. Jos teen näitä vielä uudestaan, laitan siemenet vasta ihan lopuksi, kun pötkylä on valmis.




Ruokajuomaksi ostin sitten kuitenkin alkoholitonta valkoviiniä, kun löysin toisesta Alkosta sitä yhtä merkkiä, jonka kuvauksesta löytyi sana "hapokas". Kahden viivan kansalaisen ehdottamaa Schloss-kuohuviiniä en löytänyt kummastakaan työmatkan varrella olevasta Alkosta. Tuo Plume-viini ei ollut niin pahaa, kun olin ajatellut sen olevan. Se maistui selkeästi valkoviinille (eikä mehulle), mutta toki siitä puuttui se... no... se juttu. Oli jopa vähän outoa juoda kaksi lasia viiniä, kun siitä ei alkanut posket hehkua, mutta silti tuli jotenkin syyllinen olo. Taitaa kyllä jäädä loppupullo juomatta...

Luulen onnistuneeni tavoitteessani eli sushivieroitusoireiden väliaikaisessa taltuttamisessa. Nyt ei ainakaan tee mieli sushia yhtään. :) No, ei tota kolmen tunnin näpertelyä ihan joka viikonloppu jaksaisikaan suorittaa...

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Vieroitusoireita

En tiedä, onko mulla puolivälin kriisi tai jotain, mutta varsinkin tää viikko on ollut ihan tuskaa. Mun tekee mieli kaikkea kiellettyä. Se taisi alkaa siitä, kun söin koko alkuraskauden kieltäymyksen jälkeen viime viikolla salmiakkia melkein joka päivä. Ne oli vieläpä vanhoja autoja eli ihan parhaita...

Siitä on nyt 101 päivää, kun olen syönyt viimeksi sushia - ehdotonta lempiruokaani. Se kummittelee ihan kaikkialla. Stockan Herkussa täytyy pitää silmät kiinni puolet ajasta, telkkarista pitää vaihtaa heti kanavaa, kun näkee vilauksenkin raakaa lohta ja lounaspaikat on houkutuksen välttämiseksi valittava erittäin huolella. Meidän lähisupermarkettiinkin oli irtotiskiin ilmestynyt sushia. Miksi, oi miksi?

Päätin pari päivää sitten, että nyt saa tämä henkinen kituminen riittää. Aloin googlata sellaisia sushitäytteitä ja -päällisiä, jotka täyttäisivät nykyisen ruokavalioni kriteerit. Luulisin ainakin, että vieroitusoireiden peittoamiseen riittää ihan jo se, että saa sitä sushiriisiä, soijaa ja wasabia. Eihän ne päälliset yleensä oikein miltään suuremmin maistu. :) Tänään luvassa on siis ekaa kertaa omatekoista, merilevätöntä, raakakalatonta sushia. Raportoin kuulumisia keittiöstä kuvien kera myöhemmin.

Sushin kanssa alkoi tehdä mieli myös valkoviiniä - ehkä siksi, että ne kaikkein parhaimmat ravintolasushit on yleensä nauttinut kuivan ja hapokkaan valkoviinin kera. Sushilounailla on ollut seurana lähinnä vain vesi, mutta vesi on nykyään niin supertylsää. Niin kuin kivennäisvesikin. Niin kuin aika moni muukin lähiaikoina litkitty ruokajuoma... Jo yli vuosikymmenen kestänyt light-kokisaddiktionikin on joutunut jäähylle. Katkeraa. :)

Kävin valkoviinihimoissani katsastamassa Alkon alkoholittomat vaihtoehdot. Myyjä ihan suoraan sanoi, että näistä (jopa kahdesta eri pullosta) kumpikaan ei sovi ylipäätään ruuan kanssa yhteen eikä eteenkään sushin. Ovat liian makeita ja valjun makuisia. Ei kuulemma lähelläkään mitään Riesling- tai Gewürztraminer-unelmia. Mistä se tiesikin, että juuri niistä kahdesta haaveilin? :) Teknologia parempiin alkoholittomiin viineihin on myyjän mukaan kyllä olemassa, mutta kysyntä on niin pientä, ettei niitä tehdä. Hmmm... aikamoinen noidankehä: huonoja viinejä --> ei kysyntää --> tuottajilla ei kiinnostusta tehdä parempia alkoholittomia viinejä...

Taidanpa siis tänään nauttia korvikesushin kanssa ihan vaan sitä kivennäisvettä. Plaah. Toivottavasti omista tekeleistä tulee edes kelpo sushia. :)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Karkuun

Jaahas... Tuo tuolla mahassa on nyt päättänyt, että se ei tykkää olla doppleroitavana. Eilen se pysyi ensin paikallaan juuri sen 15 sekuntia, että sain kellotettua sykkeen (36*4=144). Sitten se lähti vimmatusti potkien karkumatkalle. Sykekin ampaisi heti korkeammalle. Taitavista väistöliikkeistä päätellen se tiesi tasan tarkkaan, missä anturi milloinkin oli.

Sikiöthän alkavat näillä viikoilla aistia ääniä paremmin. Ilmeisesti tuosta dopplerista lähtee jonkinlaista (ultra)äänivärinää. En nimittäin painanut doppleria ihoon juuri laisinkaan, enkä muutenkaan ole mahaa tökkimällä saanut aikaiseksi vastaavaa potkujen sarjatulitusta. Meinasi korvat haljeta, kun se muksautteli protestiksi myös siihen dopplerin anturiin. :) Jätin sen sitten suosiolla rauhaan. Lähinnä mittaan sitä sykkeen nopeutta kerran viikossa ihan mielenkiinnosta.

Vielä en kyllä ajatellut aloittaa tuutulaulujen lauleskelua. Odottelen ainakin siihen asti, että saan tuolta mahasta vähän säännöllisempää palautetta. Kyllähän se tuolla aina välillä möyrii, mutta tuntuvat liikkeet ovat vielä sen verran satunnaisia, ettei osaa oikein sanoa, onko se erityisen levoton vai ei. Lueskelin myös äsken juttuja netistä, joissa sanottiin, että sikiön lähimuisti alkaa toimia vasta parin viimeisen raskauskuukauden aikana, joten eipä niitä rauhoittelurutiineja vielä oikein kannatakaan harjoitella.

Joogaaminen ei ainakaan rauhoita sitä. Hankin äskettäin Amazonista itselleni mammajooga-dvd:n ja oon kokeillut sitä nyt kaksi kertaa. Kummallakin kerralla potkuja sateli huomattavasti normaalia enemmän. Ehkä joogan antama lisätila ja hapen vapaa kulku energisoi sitä. :) Ainakin muhun jooga-dvd:llä on kyllä ollut ihan rauhoittava vaikutus - niin kuin joogalla aina. Paitsi silloin kun siinä mainitaan synnyttäminen... eli joka toisen liikkeen kohdalla. Oon tässä miettinyt, että onko normaali kaikki-lääkkeet-mulle-kiitos -synnytys oikeasti semmoinen performanssi, jossa tarvitaan kaikkia noita liikkeitä. Vai liittyvätkö nämä enemmän luomusynnytykseen? Ehkä pidän jännitystä vielä yllä. En vielä pariin kuukauteen halua googlata yhtään synnytyskertomusta enkä nähdä videoita. Mulla on jo nyt ihan tarpeeksi värikkäitä unia. Ei onneksi kylläkään synnyttämisestä...

Hankin jooga-dvd:n sellaisessa kolmen dvd:n paketissa, jossa eka levy on tätä synnytysvalmennushenkistä joogaa, toinen synnytyksen jälkeistä palauttavaa joogaa ja kolmas vauvan kanssa tehtävää joogaa. En oo vielä katsonut niitä kahta muuta levyä, mutta ainakin tää eka on kyllä sellainen, että jos se olisi selostettu suomeksi, niin tirskuisin vaan lattialla. Itse liikkeet ovat päteviä ja varmasti hyödyllisiä, mutta se henkimaailman puoli olisi todella kornia kuunneltavaa suomeksi. Englanniksi tuollainen höttö menee ihan hyvin. :) Ja selostuksen saa otettua poiskin. Pitää kyllä jossain vaiheessa varmuuden vuoksi ottaa monotoninen taustaloilotuskin pois, ettei vauva halua syntymän jälkeen kuunnella sitä unimusiikikseen. :) Siinä ei ehkä vanhempien pää kestäisi...

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Vaunut valittu!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - tässä tapauksessa melkein kokonaan tehty! Ahkeran surffailun ja keskustelupalstatutkimuksen jälkeen oli äärettömän helppo mennä lauantaina lastentarvikeliikkeeseen ja todeta vielä ihan konkreettisesti, että juu kyllä, nämä ne ovat. Nämä ovat meidän vaunut. Ja oltiin vieläpä täysin yksimielisiä miehen kanssa.

Siellä liikkeessä näkyi ihmisiä, jotka selkeästi eivät tienneet vaunuista mitään. Ihan ymmärrettävää sinänsä, koska mäkään en kyllä tiennyt mitään vielä pari viikkoa sitten. Mutta itse kun on tämmöinen kaikengooglaaja, niin hassua ajatella, että joku menee liikkeeseen myyjän armoille ostamaan monen sadan euron hankintaa selvittämättä mitään etukäteen. No, oon kyllä kuullut aika monilta, että ovatkin sitten käytössä katuneet vähin tiedoin tekemäänsä vaunuvalintaa... hinnasta riippumatta.

Aikamoinen suohan tuo vaunujen maailma on. Ensikertalaisena osaa kiinnittää huomiota lähinnä esteettisiin seikkoihin. Siksi meidän tulevat yhdistelmävaunut ovatkin äärettömän tyylikkäät. :) Kokemuspohja taas perustuu koeajoa lukuunottamatta täysin keskustelupalstojen satoon. Vaikka vaunuasiatkin ovat makukysymyksiä, lukemani keskustelut ovat olleet huomattavasti asiallisempia ja tietopitoisempia kuin moniin muihin vauva-asioihin liittyvät. Suosittelen niitä siis lämpimästi - varsinkin, jos lähtötaso on sama kuin mulla eli "mikä ihmeen heittoaisa?!?". :)

Jaa, että mitkä vaunut me sitten valittiin? Senkin vois ehkä kertoa. :) Valintamme on leikkisä hollantilainen vaunumerkki Mutsy ja sen esikaupunkilaishenkinen malli 4rider. Olin itse asiassa ennen koeajoa miettinyt sisarmalli Urban Rideria, mutta se osoittautui heti ensikosketuksella liian järeäksi meidän käyttöön. 4rideriin taas ihastuimme molemmat. Täysin. Yritettiin olla reiluja muita vaunumerkkejä ja -malleja kohtaan ja käytiin kolme vaunuliikettä läpi, mutta ei - mikään ei vetänyt vertoja näille. Monipuolisempia ominaisuuksia löytyy toki useistakin vaunuista, mutta sitten ulkonäkö tai hinta ei viehätä. Tässä paketissa tuntuu olevan kaikki meidän tarvitsemat palaset kohdallaan.

Mutsylla on aika herkullisia värejä. Niistä saatiinkin miehen kanssa jo hiukan kädenvääntöä aikaiseksi. Kummatkin oli kyllä ihan sillä tylsän tyylikkäällä harmaa/ruskea-linjalla, mutta niitäkin Mutsylla on monta eri versiota. Miestä miellytti eniten Cargo Grey - mua ehkä Active Coffee. Kompromissina väri tulee luultavimmin olemaan Active Black (joka on todellisuudessa harmaa). Cargo Grey on mustakin leikkauksiltaan tyylikkäin, mutta mua vähän mietityttää turkoosinsiniset sisäosat, jos käyttäjä oliskin tyttö. Turkoosi on sinänsä ihan tyttökelpoinen väri, mutta harmaa ja turkoosi yhdessä... Hmmm.... Active-kuosiin kallistutaan luultavasti myös siksi, että siinä on käytetty runsaasti heijastinnauhaa. Cargossa ei tainnut olla yhtään.

Nyt pitäisikin sitten vain päättää, ostetaanko vaunut netistä vai sieltä liikkeestä. Netistä saa halvemmalla, mutta luultavasti kauppa olis sitten pingpong-online.de ja sen takuuasioiden hoitamisesta en oo lukenut vielä mitään hyvää. Ja muutenkin ulkomailta ostaessa takuuasioissa postituskulut lankeaa yleensä ostajan piikkiin. Saattaapa siis olla, että jos hintaero jää satasen korville, ostetaan sittenkin liikkeestä. Mutsyt tuntuvat kyllä olevan aika kestäviä, mut aina sieltä voi joku pikkuosa pakkasella napsahtaa rikki. Hintahaarukka ilman lisävarusteita näyttää liikkuvan 600 euron kummankin puolin eli ovat ihan siedettävän hintaiset joka tapauksessa. Mitään kiirettähän tässä ei ostamisella vielä ole... mut kovasti tekisi mieli jo tilata. Jos nyt vaikka siihen rakenneultraan asti malttaisi odottaa... :) Kaksi viikkoa ja neljä päivää jäljellä...


Laitanpa tähän vielä kiinnostuneille keräämiämme Mutsy 4riderin plussia ja miinuksia:

Runko (single spoke - saatavana myös kevyempi versio ilmakennopyörillä)

Tukeva alumiinirunko
+ Tyylikäs. :) Mekanismit siististi putkien sisällä.
- Ei ihan kevyin. Pelkkä runko renkaineen painaa 10,5 kiloa. Ei myöskään kapein - leveys 63 cm. Meillä kummallakaan kriteerillä ei ole suuresti väliä.
- Alakori on matala ja pieni, kantaa vain viisi kiloa tavaraa. Lisävarusteena saa tosin ostaa kätevän ostoskorin, johon mahtuu sitten jo kymmenen kiloa.

Ilmakumirenkaat
+ Pehmentävät tien epätasaisuuksia.
+ Kuulalaakerointi, myös eturenkaissa
- Voivat mennä puhki - niitä joutuu myös silloin tällöin pumppaamaan.

Kääntyvät isohkot etupyörät
+ Vaunut pystyy kääntämään melkein paikallaan ympäri. Kätevää kaupassa tai muissa ahtaissa tiloissa. Eturenkaat saa myös napin painalluksella lukittua menosuuntaan. Lastentarvikeliikkeen jäämöhkyräpihalla koeajettuna lukitus vakautti menoa huomattavasti.
+ Eturenkaiden suuri koko (verrattuna muiden vaunujen kääntyviin etupyöriin) auttaa talvella lumessa ja sohjossa kulkiessa.

Yhdellä kädellä säädettävä työntöaisan korkeus
+ Tässä mallissa taisi olla neljä eri korkeutta, joille työntöaisan voi lukita. Nopea yhden käden säätö on kätevä myös esim. ahtaassa hississä.
- Aisa säätyy siten, että alin korkeus on todella lähellä vaunuja (ja ylin kaukana). Lyhyille ihmisille voisi olla kätevämpi, että aisa olisi aina yhtä kaukana, mutta sen kulmaa voisi kääntää aisan päästä. Meille keskivälin korkeussäädöt ovat sopivat, joten tämä ei haittaa.
- Aisa ei ole heittoaisa eli rattaiden kulkusuuntaa ei voi vaihtaa lennosta aisan puolta vaihtamalla. Emme koe tätä kynnyskysymykseksi.

Vaunuosan ja ratasosan kiinnitys ja irrottaminen
+ Helppoa klipsauttelua

Rungon kokoontaittaminen
+ Voi taittaa kasaan istuinosan kanssa. Renkaat saa nopeasti irti, jos haluaa saada mahtumaan pienempään tilaan.
+ Saa takaisin kokoon yhtä vipua vetämällä.
- Kokoontaitettunakin aika pitkä paketti, koska aisa ei mene kasaan (renkaiden kanssa pituus 104 cm, leveys 63 cm ja korkeus 30 cm). Mahtui kyllä testatessa meidän farmarin takalaatikkoon poikittain, mutta ei pitkittäin.
- Kokoontaittaminen on hiukan tekniikkalaji. Periaatteessa helppoa, mutta vaatii harjoittelua.

Vaunuosa

Vaunukoppa
+ Kovareunainen ja tukeva. Voi käyttää matkasänkynä koppaikäiselle.
+ Koppaa voi kantaa irrallisena kantohihnojen avulla.
+ Koppa on rungossa mukavan korkealla (korkeammalla kuin Urban Riderissa), joten vauvan kopasta nostaminen on kiltimpää selälle.
- Kopassa ei tuuletusaukkoja (meillä tosin koppavaihe on ainakin tällä kertaa luultavasti syksy/talvi eli kauhean kuuma ei pitäis tullakaan)
- Koppavaihe on aika lyhyt (yleensä puolivuotiaaksi) ja sen jälkeen on sitten koppa varastoitavana. Kopan enimmäisnukkumapituus on noin 70 cm (kopan sisämitat 75*34 cm).

Ratasosa

Rattaiden istuinosa
+ Rattaiden istuinosan saa kiinnitettyä joko naama tulo- tai menosuuntaan.
+ Rattaiden selkänojan ja jalkatuen saa lähes vaakasuoraan asentoon. Mukavampi nukkua päiväunia.
+ Istumakulmaa saa hiukan säädettyä pienemmälle lapselle.
+ Rattaissa kuljetettavan maksimipaino on ilmeisesti 25 kg. Ainakin painon puolesta kyytiin mahtuu siis vähän isompikin tapaus.
- Etukaaren kiinnitysmekanismi tuntui ainakin mun peukaloihin aika jäykältä...

Rattaiden kuomu (kuuluu hintaan, vaikka ei kaikissa kuvissa näykään)
+ Säädettävä ja irrotettava
+ Päällä kurkistusluukku
- Kurkistusluukku pitää kyllä tarrakiinnityksellä aika kovaa ääntä (jos ei halua herättää nukkuvaa). Luukun muovi on monilla haljennut pakkasella.

Travel System

Turvakaukalon kiinnitys
+ Erilliset adapteripalat ostamalla runkoon saa yhdellä klipsautuksella kiinni Maxi-Cosin (tai sen kanssa yhteensopivan) turvakaukalon.
- Mutsyn oma turvakaukalo sopii suoraan ja olis tosi hieno, mutta siihen ei ole olemassa Isofix-telakkaa...

Muuta

- Pakettiin ei kuulu sade- eikä hyttyssuojaa.
+ Toisaalta saa sitten ostaa sellaiset suojat, kun haluaa ja tarvitsee.
+++ Herkulliset vaunut!!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Nettikauppojen pauloissa

Se tapahtui aika vaivihkaa. Ihan viattomasti aloin ensin syventyä lastenvaunujen maailmaan. Tuli siinä samalla selailtua sekä kotimaisia että saksalaisia nettikauppoja... Mutta kun siellä kaupoissa on kaikkea muutakin kuin vaunuja! Ja nyt ne vainoavat mua...

Vauvatavarat on tosi söpöjä. Ovat aina olleet. Aikaisemmin en oo kuitenkaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut niistä. En siis kuulu niihin yksilöihin, joilla on rattaiden merkki ja malli päätettynä jo vuosia ennen ensimmäisen vauvan tuloa. Mutta nyt olen löytänyt vauvatavaroista ihan uuden puolen - hyödyllisyyden! Huomaan miettiväni "onpas kätevä!" tavaroista, joiden olemassaolosta en viikko sitten ollut välttämättä tietoinenkaan.

Luonnollisesti "onpas kätevä" on yleensä yhtä kuin "onpas kallis". Tai jos tavarasta löytyy halvempi versio, niin se ei sitten täytä kriteeriä "onpas söpö". Ja meillä kriteeri "onpas söpö" ei tarkoita pastellinsävyisiä eläinhahmoja, vaan jotain pirteän tyylikästä. Eli vaihtoehto on lähinnä se "onpas kallis". Tai eihän ne yksittäin nyt niin kalliita ole... mutta kun koko ajan tulee vastaan uusia himottavia tavaroita...

Vielä en ole ostanut yhtään vauvatavaraa. Tai sen Mauri Kunnaksen vauvakirjan olen ostanut ja Lontoosta yhden unipotkupuvun. Viime viikolla tilasin itselleni tyynyn, joka tulee käyttöön sekä ison mahan kanssa nukkuessa että imetystyynynä. Että sen voi kai ehkä laskea ihan vähän vauvatavaraksi. Mutta kaikki se söpö ja kätevä tavara on pahenevasta kuumeilusta huolimatta vielä hankkimatta. Jotenkin tuntuu vielä aikaiselta... niin kuin nyt vielä onkin. Mutta kun ei ole muutakaan tekemistä! :)

Vaunutilaus pitää kyllä pistää lähikuukausina menemään - saksalaisilla nettikaupoilla voi olla kymmenenkin viikon toimitusajat. Ehkä pitää vaan keskittää se kuumeilu niihin vaunuihin... ja turvakaukaloon... ja niiden lisäosiin... Koeajollekin pitäisi päästä - ehkäpä jo ensi lauantaina. Alkaa olla jo niin monta keskustelupalstametriä luettuna, että pitäisi nähdä näitä kapistuksia ihan luonnossakin. :)

Tänään on seitsemäntoista viikkoa täynnä. Kahdeksastoista viikko alkakoon! Vielä kolme viikkoa puolivälin henkiselle tankkauspisteelle...

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Maha-asioita

Kuultiin viime viikolla mahtavia uutisia: naapuritalossa asuva miehen entinen työkaveri on myös saamassa ekan vauvan - ja lasketut ajat ovat peräkkäiset päivät... eli käytännössä mennään samaa tahtia! Tai no... ei nyt ihan. Se oli kertonut töissään uutisesta vasta viikko sitten - mun maha on kertonut uutisesta selkeästi jo kohta kuukauden. Mutta eiköhän tuolla mahan sisässä kuitenkin mennä suunnilleen samaa tahtia. Katotaan, ollaanko sitten sairaalassakin samaan aikaan... :)

Nää maha-asiat on kyllä jännän henkilökohtaisia. Siis lähinnä se, miten maha kasvaa ja miten varhain vauvan liikkeet tuntuvat. Itse tunnun olevan aika aikaisissa joukoissa kummankin suhteen. Se on kyllä varsin kivaa. Ainakin tässä vaiheessa. Oon jo miettinyt, että miten sitä saa myöhemmin keskityttyä enää yhtään mihinkään, kun joku elämöi mahassa koko ajan. Nytkin ajatus katkeaa heti, kun mahaa kutitetaan tai tökitään sisäpuolelta. Eli monta kertaa tunnissa... No, ehkäpä tähän sitten tottuu niin hyvin, ettei kovempikaan monotus herpaannuta keskittymistä.

Ostin muuten viime viikolla mahan jatkuvaa paisumista tarkkailtuani tukivyön. Lähinnä aattelin käyttää sitä ulkoillessa ja sellaisissa paikoissa, joissa joutuu seisomaan pidempiä aikoja. Mulla kun on aika notkoisa selkä jo valmiiksi. No, luonnollisesti unohdin laittaa sen vyön päälle, kun kävin lauantaina elämäni ensimmäisellä sauvakävelylenkillä. Tai sauvaliukastelulenkillä. Sauvat piti hyvin, mutta kengät ei. :) Ehkä seuraavalle lenkille muistan sitten ottaa sen vyönkin mukaan - vaikkei se pito-ongelmiin autakaan....




Tähän sopii hyvin ensimmäinen mahakuva. Vähän piti laittaa PhotoShopin kautta, ettei oo niin perinteisen näköinen. Mut mittasuhteita ei oo photoshopattu. :) Tuommoinen hiukan kulmikas se maha vielä on, mutta kyllähän se siitä sitten pyöristyy, kun kohtu nousee navan tasolle. Kuva on otettu sivistyneesti mahaa hiukan sisään vetäen, joten normaaliröhnötyksessä maha on toki vielä hiukan... hmmm... raskaampi. Raskausviikkoja on tänään kasassa 16+5.

Uuuh...nyt on vasta maanantai ja mulla oli jo aamun työmatkan jälkeen sellainen olo, että joku on laittanut mut pesukoneeseen ja lingonnut viimeiset mehut irti. Ei mua siis varsinaisesti nukkumamielessä väsytä, mutta heti kun tekee vähänkin jotain fyysistä (tässä tapauksessa kanniskelee normaalia enemmän tavaraa), on aivan kuollut. Ei mulla oikein voi anemiakaan olla, kun hemoglobiini oli silloin ekassa neuvolassa mitattuna 146... ja syön raskausvitamiineja. Vaihdoin kyllä lisäkalsiumin toivossa vitamiinimerkkiä Multivitasta Multi-tabsiin viime viikolla. Mut ei niissä muuten nyt niin eri sisältö ole, että sillä pitäisi olla mitään merkitystä. Ehkä oon tulossa kipeeksi... tai sitten tää on vaan tätä raskaana olemista...

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kremppaa krempan perään

Viime viikolla neuvolalääkäri kysyi taas sen klassisen kysymyksen, joka näemmä kysytään kaikkialla ja aina: miten olet voinut? Vastasin iloisesti, että olen voinut tosi hyvin. Viittaan sillä siihen, että ei ole ollut pahoinvointia, vuotoa eikä kovia kipuja. Mutta vitsit näitä pienempiä kremppoja! Niitä tuntuu pulpahtavan uusia joka viikko...

Päänsärystä pääsin onneksi eroon sen parin viikon kärsimisen jälkeen, mutta sitten kipeytyi vasen ranne peukalonivelen kohdalta. Sain luultavasti rasitusvamman täpötäydessä junassa roikkuessani - ei se ainakaan rannekanavaoireyhtymä ollut. Onneksi. Nyt ranne alkaa olla kivuton (vaikkakin jäykkä), mutta häntäluu on päättänyt alkaa juilia. Kävelen välillä kuin mikäkin vanha mummo, kun häntäluu tuntuu niin oudolta... Polvet mulla on ollut kipeät ihan raskauden ekasta päivästä alkaen ja tuntuu, että sekin olis tässä vähän pahentunut. Jo ennestään löysien nivelien löystyminen taitaa olla ylipäätään aika monen krempan takana...

Eilen säikähdin oikein kunnolla kotimatkalla. Ensin pisti kävelessä tuolta vasemmasta kyljestä samalla tavalla kuin joskus täydellä vatsalla rehkiessä. Koitin hidastaa tahtia ja hengitellä rauhallisesti, mutta sitten mahanseutu alkoi tuntua oudolta. En osaa vieläkään kuvailla, miltä se oikeastaan tuntui. Ei se sattunut eikä mitään, mutta maha oli vaan aika raskaan tuntuinen. Semmoinen, että jotain haluaa tulla ulos. Se taas tuntui luonnollisesti erittäin pelottavalta. Vauvakin sätki ja potki ihan eri teholla kuin aiemmin. Painuin peiton alle lepäämään heti kotiin päästyäni, ja kyllä se olo siitä sitten pikkuhiljaa helpotti. Enpä ole muuta keksinyt, kuin että olisivat olleet ensimmäisiä harjoitussupistuksia. Vauvan syke oli ainakin ihan sama kuin edellisenä päivänäkin (148), että ei se kauhean stressaantuneelta vaikuttanut. Toisin kuin minä... No, luultavasti se oli ihan harmitonta - mitä sitten olikin.

Tänään on viikkoja kasassa tasan 16+0. Seitsemästoista viikko alkaa, jee! Se kuulostaa jo paljon enemmältä kuin kuustoista. :) Sekin on ihan kiva, että potkut ja liikeet alkaa tulla koko ajan voimakkaammaksi. Välillä se on edelleen sellaista pientä riisimurojen poksahtelua, mutta tulee ihan niitä selkeitä tökkäisyjäkin. Kyllähän se möngertäjä alkaa koipineen olla jo semmoinen ison gerbiilin kokoinen otus - ruumíinrakenne vähän toki eri. :) Vielä neljä viikkoa ja kaksi päivää siihen, että rakenneultrassa taas varsinaisesti näkee, millainen tyyppi siellä majailee...