perjantai 31. joulukuuta 2010

No olihan se jo aivan liikaa...

... että sai yhden vuorokauden olla suurempia murehtimatta! Eilen illalla tuli kylään tädin pelottava sukulainen: peikko. Aaargh. Vaikka alkuraskauden vuodot ovat ilmeisesti jokseenkin tavallisia, ei se kauhean sydäntälämmittävää ollut huomata tiputtelevansa. Vuoto punertui hiukan iltaa kohden, mutta ei se silloinkaan mitään runsasta ollut. Yöllä ei ollut vuotanut oikeastaan mitään ja nyt aamullakin vain hyvin, hyvin vähän. Nyt pitää sitten leikkiä, ettei pelkää peikkoa. Helpommin sanottu kuin tehty...

Eilen illalla maha oli jonkin aikaa voimakkaan kuukautiskipuisa. Aloin jo pelätä pahinta. Nyt ei ole mitään kipuja eikä ollut itse asiassa sitten enää yölläkään. Supistuksia ei ole ollut, eikä vuodon seassa ole ollut mitään... no... materiaalia. Toiveissa siis on, että kyseessä oli vain joku istukan kiinnittymisperäinen vuoto. Tai jotain. Jotain muuta kuin se... peikko.

Jotenkin koomista on se, että just torstaina se lääkäri kysyi, että onko ollut vuotoja. Vastasin iloisesti, että ei ole. Ja sitten seuraavana päivänä vuotaa (7+0). Tää on just niin tätä. No, mutta jos tästä jotain hyvää pitää etsiä, niin jos vuoto jatkuu, pääsee julkiselle puolelle tarkistusultraan. Tosin ei vielä näillä oireilla - ainakaan täällä meidän kulmilla. Enkä rehellisesti sanottuna ihan hirveästi kaipaa sinne huonojen uutisten odotushuoneeseen... Se tuli ihan liian tutuksi viime helmi-huhtikuussa.

Oon tässä nyt koittanut pohtia, vaikuttaako tämä meidän uudenvuodensuunnitelmiin. Ehkä kuitenkin uhmataan peikkoa eikä anneta sille valtaa. Ei se peikko kotona murehtimallakaan katoa.

torstai 30. joulukuuta 2010

13-15

Ohi meni. Siis soittoaika np-ultraan. Ei niin, ettenkö olisi muistanut. Ensin olin vain niin taulapää, että unohdin lounastauolla kännykän työpöydän nurkalle lataukseen. Mahtavaa. Sitten en keksinyt mitään vedenpitävää tekosyytä, miksi lähteä uudestaan ulos lumipyryyn. Mietin lopulta, että lähtisin kotiin jo puoli kolmelta, mutta eikös tuolta esimiesosastolta tipahtanut juuri silloin töitä syliin. Että en sitten lähtenyt. Enkä soittanut.

Ihan harvinaisen ärsyttävää, ettei meillä ole töissä mitään sivistynyttä hiljaista huonetta. Tai siis onhan täällä hiljaista - niin hiljaista, että puhelinkeskustelut kuuluvat suljetun ovenkin takaa. Ei tosin niin, että mulla olisi edes sitä ovea... No, täytyy toivoa, että ajanvaraus olisi huomenna uudenvuodenaatosta huolimatta auki. Olis kiva hoitaa tää asia pois, ettei tarvii lounastaa tuntia normaalia myöhemmin monta viikkoa...

Jos en huomenna kirjoittele mitään, niin toivotan jo kaikille lukijoille räiskyvän säkenöivää uuttavuotta! Tulkoon meille paljon terveitä vauvoja vuonna 2011! (Siis niille, jotka vielä perheenlisäystä kaipaavat... :)

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Möykyn ensiesiintyminen

Nyt sitten kuuluu sanoa "ooooo, onpa suloinen!". Möykyn sykkivän kiehtova olemus ei taida nyt aivan näistä vanhan teknologian potrettikuvista välittyä, mutta kuvitelkaa se potkuhousuissa. ;)

Tässä hän on: pötkylä kaksinkerroin. Nuo plussanmuotoiset osoittimet mittaavat pääperämittaa (CRL) eli tästä voinee päätellä, että ensimmäisessä kuvassa Möykyn pää on vasemmalla ja toisessa oikealla.



Tässä kolmannessa kuvassa on mitattu Möykyn sykettä viivojen muodossa. Tulos oli 119 lyöntiä minuutissa, mikä on kuulemma tämänikäiselle alkiolle normaali syke.


Lounastauon käytin suunnitelmieni mukaisesti hytisemällä puistossa neuvolan täti luurin toisessa päässä. Sain ajan kahden viikon päähän, jolloin on rv 9+0. Varmaan ihan hyvä ajankohta. Sain siinä myös tietää, että sen np-ultran aikakin pitää itse varata ja että siellä on vielä mahtavammat puhelinajat: klo 13-15. Venytin lounastaukoani siis yhteen asti. Mutta eihän se toki voinut olla niin helppoa - puhelinvastaajan lakoninen ääni ilmoitti, että juuri tänään keskiviikkona 29.12. ajanvaraus ei ole auki. Jaa... no... tulee myöhäinen lounastauko sitten huomennakin. En taida uskaltaa luottaa, että se ajanvaraus olis uudenvuodenaattona auki - silloin mulla loppuis kyllä työpäivä sopivasti yhdeltä.

Alennusmyynnit jätin väliin, mutta kotimatkalla kävin kirjakaupan kautta. Ostin meille palkinnoksi tämän etapin suorittamisesta Mauri Kunnaksen vauvakirjan. Se on juuri meidän makuun - ei yhtään semmoinen äklöhempeilevä. Vanhempien esittelyssä siellä jatketaan esimerkiksi katkeransuloisia lauseita "ennen äidiksi/isäksi tuloa haaveili:" ja "yöunen määrä ennen ja nyt:". :) Kirjassa on omat aukeamansa myös odotusajalle, mutta parempi ehkä odotella odotuksen myöhempiä aikoja ennen tarinoimista. Mut tietääpähän ainakin, minkälaisia asioita on hyvä kirjata muistiin, että saa ne sitten tänne kirjaan talteen!

Syke 119

Olen ollut jännityksestä kankeana eilisillasta asti. Näin tosi levottomia uniakin. Onneksi oli aamulla mukana hyvä kirja - sillä sai hiukan lievennettyä tärinää. Syke oli silti varsin korkea, kun siihen pöydälle kauhukuvineni kiipesin...

Alan onneksi olla jo niin loistava ultraäänikuvien tulkitsija, ettei tarvinnut sitten jännittää enää yhtään sekuntia kauempaa. Näin sen heti: sikiöpussissa oli joku ja sillä oli yhtä kova syke kuin minulla. Jee! (Noin niin kuin lievästi ilmaistuna.) Eihän se joku oikein miltään vielä näyttänyt - semmoinen epämääräinen, kippurainen, sykkivä möykky. Mutta lääkärin mukaan siitä yhdeksän millin möykystä tulee meille 95 prosentin todennäköisyydellä vauva. Se on jo varsin mukava todennäköisyys. :) Tästä on hyvä lähteä hyppelemään seuraavia odotusajan tasoja eteenpäin.

Ainut vähän outo juttu oli, että se meidän möykky oli hiukan isompi kuin mitä viikot antaisivat olettaa. Lääkäri mittasi sen iäksi moneen eri kertaan 7+1, vaikka se on ihan maksimissaan 6+6-ikäinen, luultavasti vielä päivän pari nuorempi. No, parempihan se on noin päin. Ja luultavasti kyse on vain siitä, että se ultranäkymä on niin todella epämääräinen. Laitan teille kuvia illalla - näette sitten itse.

Nyt pitäisi sitten soittaa neuvolaan ja varata aika. Puhelinaika on mahtava klo 12-13, joten edessä on siis lounastauon retki paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä. Ja uskaltaisikohan sitä mennä alennusmyynteihin katsomaan vaikka jo äitiyshousuja...? Ei niin, että nämä normaalihousut jo ahdistaisivat, mutta ehkä tässä jo muutaman viikon päästä... ainakin jos syö joulusuklaita tätä tahtia. :)

maanantai 27. joulukuuta 2010

Jännitys tiivistyy

... ja pinna kiristyy. Joulu meni vielä ihan sutjakkaasti, mutta tästä aamusta alkaen aika on virallisesti siirtynyt mateluvyöhykkeelle. Kävin jo katsomassa, että sille samalle lääkärille olisi vapaita aikoja huomennakin... mut ehkä mä nyt koitan sinnitellä siihen keskiviikkoon. Tiukkaa kyllä tekee.

Sinänsä olotila on pysynyt nyt aika vakiona: öllöttää aamulla ja sitten taas illalla ja joskus siinä välissäkin. Vatsa/selkäkramppi iskee pari kertaa päivässä tai yössä. Mut ei siis sinänsä mikään mahdoton olo. Oikea sana olis ehkä epämukava. Fyysisen epämukavuuden lisäksi kalvaa henkinen epämukavuus. Jos siitä pääsis sitten keskiviikkona edes osittain eroon. Ei oo mitenkään erityisen kivaa miettiä, että tuulimunaraskauden todennäköisyys on tälläkin kertaa ihan yhtä suuri (tai pieni?) kuin viime kerralla. Sen lisäksi on muitakin peikkoja: kohdunulkoinen raskaus, alkio ilman sykettä, myöhemmin havaittavissa olevat rakenteelliset tai kehitykselliset ongelmat...

Musta on kyllä varsin outoa, että edelleenkään raskausviikkoja kuvaavissa sivustoissa ei oteta millään lailla kantaa yksityisen puolen alkuraskauden ultraan. Onhan se joo aika kallista puuhaa, mutta säästää se myös hermoja ja seuloo tuulimunat ja keskeytyneet keskenmenot pois jo varhaisessa vaiheessa. Kuulostaa aika hurjalta mun korvaan, että joku odottaa neuvolan doppleria tai niskapoimu-ultraa kuullakseen/nähdäkseen ensimmäiset elonmerkit. On se vähän eri asia saada huonoja uutisia viikolla seitsemän kuin vasta siitä kuukauden päästä. Nimittäin jos joku ei sitä vielä tiedä, tuulimunaraskaus oireilee aivan samalla tavalla kuin asukillinenkin raskaus. Sitä ei voi arvata etukäteen.

Päätin eilen, että tällä kertaa mies ei tule mukaan tähän ekaan ultraan. Se oli viimeksi ihan todella outoa ja vaivaannuttavaa. Kummallekin. Nyt mulla on kyllä huomattavasti parempi lääkäri, mut ei se paljon auta. Suomessa en oo ainakaan vielä törmännyt sellaisiin jenkkisarjoista tuttuihin ystävällisiin sermi/lakanavirityksiin, joten katsoja saa aina vähän enemmän kuin mitä haluaa nähdä. Siis kun näitä alkuraskauden ultria ei tehdä silleen nätisti mahan päältä... ja mulla on nykyään vielä mieslääkäri. Siinäpä olis traumaa miehelle kerrakseen. Ja totta puhuen luulen selviäväni siinä tilanteessa kaikensorttisista uutisista paremmin yksin. Pitäisi sen ultran jälkeen kyetä menemään vielä töihinkin ja semmoisena kaulassa roikkuvana kasana se saattaisi olla aika vaikeaa...

Ei kyllä voi sanoa, että olisin tälläkään hetkellä kauhean tehokas työntekijä. Ajatukset ei nyt pysy kuin siinä yhdessä asiassa. Tai no... vähän kyllä on nälkäkin, että vois sitä lounastaukoakin ajatella. :)

torstai 23. joulukuuta 2010

Herkkuisaa joulua!

Lämpimät jouluntoivotukset kaikille! Varpaita ei palella yhtään niin paljon, kun miettii, että kaiken tämän salailun ja juonimisen keskellä minulla on kuitenkin joku, joka tietää. Tai itse asiassa aika monta jokua... :) Kiitos siitä teille!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Viikko vielä...

Jouluun on vain kaksi yötä, mutta mun kalenteri laskeekin päiviä siihen ekaan ultraan, jonne olen menossa ensi viikon keskiviikkona. Nopeestihan se viikko varmasti menee, mutta nää alavatsa/selkäkipukrampit sekä yleinen öllötys tekee kyllä olon aika kärsimättömäksi. Tänäänkin aamulla klo neljä makasin vartin vessan lattialla, että sain kivun laantumaan. Siinä tuli mieleen, ettei tämä ihan niin herkkua ole, että tätä huvikseen tekisi...

Eilen en kyennyt lähtemään töihin ollenkaan. Olin aamulla aivan kuolemanväsynyt ja olo muutenkin varsin kehno. Luultavasti mulla oli jonkinsorttista happo-ongelmaa, mutta kun mun kyseisen tilanteen lääkkeet eivät oikein sovellu raskaana oleville. Tai taitaa niissä lukea, että neuvottele lääkärin kanssa. No, ehkäpä neuvottelen sitten viikon päästä. Mietityttää vaan, mitenköhän tuo joulu tuossa menee. Ylenmääräistä syömistä... paikallaan istumista... pari yötä pois kotoa... hmmm...

Kärsimättömäksi tekee myös se, etten voi syödä kaikkia lempijouluruokiani - listeriaa ja raskasmetalleja. Nam. Ja sitten pitää vielä salailla sitä. Olemme päättäneet, että edes kotiväki ei saa tietää raskaudesta, ennen kuin on näköhavainto elävästä otuksesta. Luultavasti pantataan tietoa vielä kauemminkin. Luvassa olisi kummankin vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi ja hösötyksen määrä varmasti sietämätön. Ollaan varsin tyytyväisiä siihen, ettei kerrottu siitä ensimmäisestäkään raskaudesta heille - oman pettymyksen vielä kestää, mutta toisten surkuttelua onkin sitten rankempi käsitellä.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Irvistellen

Viime keskiviikkona kirjoitin, että on ollut tosi samanlaista tää olo kuin silloin tammi-helmikuisessa raskaudessa... Nyt tää on kyllä melkein sataprosenttisesti samanlaista. Myös ei-niin-toivotut vatsakivut ovat täällä. Ja entistä kauheampina! Silloin ne iskivät kerran päivässä (lounasaikaan) - tänään ovat piinanneet jo kolme kertaa. Sama logiikka tuntuu edelleen pätevän: kipu iskee, kun maha on tyhjä ja nälkä vaanii. Eilen illalla tuli joululeipomusten keskellä syötyä vähän huonosti, niin kipu iski tänään ensimmäisen kerran klo 5 aamulla, toisen kerran klo 7 ja sitten tuossa juuri ennen lounasta klo 12. Mahtavaa.

Se mun vatsakipu alkaa aina sellaisena normaalinoloisena kuukautiskipuna, mutta kasvaa sitten irvistystä aiheuttavan voimakkaaksi ja säteilee myös alaselän puolelle. Sitten se vaan jossain vaiheessa suunnilleen vartin jälkeen häviää - täysin. Siis sellaista kramppimaista kipua. Töissä se on joka tapauksessa äärimmäisen kiusallista, sillä kovimman kivun aikana ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, että sattuu...

Kaikkitietävän Googlen mukaan tämäntyyppiset vierailevat vatsakivut ovat ihan normaaleja alkuraskaudessa. En tosin löytänyt tuota nälkään yhdistävää elementtiä kuin yhdestä keskustelupalstan vastauksesta. Mut jotenkin liittyy varmaan noiden alavatsan osasten yhteiseloon - kohtu siellä yrittää (toivottavasti) raivata itselleen lisää tilaa. Vatsakipujen kausi alkoi viime torstaina, jolloin viikkoja oli kasassa tasan 5+0. Viime kerralla ne loppuivat vasta ensimmäiseen lääkkelliseen tyhjennykseen 7+5. Oletettavaa siis on, että kivut ovat seuranani ainakin seuraavat pari viikkoa. Jipii.

Pitääpä täydentää työpöydän laatikon välipalakeksivarastot. Jos sillä vaikka välttyisi työpäivän aikaisilta irvistyksiltä. Tänä aamuna meinasi kyllä tulla junassa toisenlainenkin irvistys - vähän on ollut ilmassa sellaista kalpeampaa naamaa tässä parina aamuna. Ei nyt varsinaista pahoinvointia vielä, mutta ihan tarpeeksi lähellä mun makuun...

perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulupuuroa

Taannoin oli lehdessä uutinen, että tutkimuksen mukaan äidin aivot kasvavat synnytyksen jälkeen. Oon nyt lähipäivinä alkanut miettiä, johtuukohan se yksinkertaisesti siitä, että ne kutistuvat ensin odotusaikana... Mun pää tuntuu olevan aivan puuroa!

Yleensä oon mielestäni varsin hyvämuistinen ja organisoitunut ihminen. Viimeistään post-it-lappusille kirjoitetuista listoista muistan tehdä tarvittavat asiat. Nyt en muista edes tehdä listoja. Näin joulun alla se on aika huono juttu... Samoin kuin se, että perusteltujen päätösten tekeminen tuntuu aivan mahdottomalta. Olen tässä lähipäivinä jahkaillut eri kaupoissa iät ja ajat. Normaalisti pääsen ajattelemalla jonkinlaiseen lopputulokseen - nyt en. Puuro tukkii kaikki päättelyväylät.

Töissäkin yleensä tykkään siitä, että on monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Nyt saa olla korkeintaan kaksi ja silloinkin kalvaa koko ajan epäilys, että olen unohtanut tehdä jotain. Niin kuin luultavasti olenkin. Toivottavasti en mitään kauhean kriittistä...

Voisi kuvitella, että tää johtuu siitä, että aivot ovat niin täynnä kaikkea vauvahömpötystä. Mutta kun ei oo. Niitäkään asioita ei pysty puurolta miettimään. Onneksi ei vielä kyllä tarviikaan. Jos pitkällisen (ja puuroisen) pohdinnankaan jälkeen ei tiedä edes sitä, mitä ostaisi kaupasta viikonloppuruuaksi, niin ei ehkä kannata yrittääkään mitään sen haastavampia tulevaisuudensuunnitelmia. 

Oon lähipäivinä aloittanut kutomaan kolmea eri villasukkaa/lapasta. Millään niistä ei ole paria. Pitäkää peukkuja, että edes joku saa kokonaisen parin joululahjaksi...

--------------------------------------------

Unohtui mainita vielä yksi: hajamielisyys. Niinpä. :) Esimerkiksi tänään otin töistä kirjastosäilöstäni matkalukemisiksi saman kirjan, jonka juuri sekunti sitten olin laittanut sinne - luettuna. Enkä huomannut mitään... paitsi tietenkin, kun piti alkaa lukea. Eilen oli vähän sama juttu - laitoin illalla yöpuvun sijasta takaisin päälle samat housut, jotka olin juuri ottanut pois. Laitoin myös hammastahnaa sähköhammasharjaan, vaikka siinä ei ollut vielä harjaosaa kiinni. En kyllä normaalisti oo ollenkaan tällainen koheltaja... Jotenkin se rutiiniajatuskin vaan tarttuu sinne puuroon.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tutuilla vesillä

Tää on niin tätä. Siis tää alkuraskaana oleminen. Mikään ei varsinaisesti oo huonosti, mutta silti on. Heti jos hetkenkin herpaantuu ajattelemaan, että miltä tuntuu, niin huomaa. Joku paikka kolottaa, väsyttää, ällöttää tai sitten vaan ärsyttää. Tai sitten niitä kaikkia neljää yhtä aikaa.

Samanlaistahan tää oli silloin viime tammi-helmikuussakin. Jopa niin samanlaista, että tänään tuli lounastauolla vahva flashback eräästä silloisesta kirpakkaan aurinkoisesta talvipäivästä ja nimenomaan lounastauosta. Kipusin silloin lumikinosten läpi mäen päälle lähimpään puistoon. En ihailemaan maisemia. En ottamaan happea. En purkamaan ärsytystä... vaan soittamaan neuvolaan. Kaupungin nettisivuilla kun neuvotaan soittamaan neuvolaan heti positiivisen raskaustestin tehtyään. Meillä ei vaan töissä ole yhtäkään paikkaa, jossa voisi puhua kenenkään kuulematta neuvolan soittoajan puitteissa, joten ainut vaihtoehto oli mennä ulos. Semihysteerisenä menin luonnollisesti niin kauas, ettei kukaan ohikulkijakaan ollut kuulemassa. :)

Tällä kertaa en kyllä soita neuvolaan kuin vasta sen jälkeen, kun on selvillä, onko tuolla mahassa ketään kotona. Viimeksi täti varasi neuvola-ajan muistaakseni jo raskausviikon 6 loppupuolelle (eli älyttömän aikaisin) ja jouduin sitä kertaalleen sitten lykkäämäänkin ennen kuin tuli lopullinen peruutus. Ei tällä kertaa. Neuvolan viimeksi lähettämä "tietopaketti" on edelleen tallessa, jos sitä tarvitsee. Mä en kyllä voi sietää yhtään niitä lehtisiä, joissa on kuvituksena semmoisia piirrettyjä iloisia, pastellinsävyisiä tyyppelöitä - tässä tapauksessa pyöreämahainen (to-be) äitihahmo ja häntä kädestä pitävä (to-be) isihahmo. Infolehtiset olisivat huomattavasti parempia ilman kuvitusta. Jos niistä nyt ylipäätään on kauheasti mitään hyötyä tuntien ahkeran googlailun jälkeen... :)

Varasin jo heti viime viikolla yksityiselle ultran. Päätin ottaa sen sinne välipäivien keskelle, jolloin olisi rv 6+6. Siihen on nyt tasan kaksi viikkoa. Viime kerralla ne kaksi viikkoa kuluivat piinaavan hitaasti keskustelupalstojen äärellä itseään sivistäen. Tällä kertaa työkiireet ja jouluvalmistelut taitavat auttaa asiaa. Eikä sivistyksessäkään ole enää isoja aukkoja paikattavaksi... Tuttua kauraa. Siis tämä etappi.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Ööks

Miten voi minisiemaisuista tulla krapula? Valejoin yhteensä enintään kymmenen millilitraa viiniä koko illan aikana. Muistin juoda paljon vettä. Silti jo illalla kotiin tullessa olo oli aika vapisevainen enkä meinannut saada unta. Sain kuitenkin sitten nukuttua lähemmäs seitsemän tuntia. Eli ei ole mitään syytä, miksi vielä aamullakin hikeä pukkaa otsalle ja olo on muutenkin vähän ööks... paitsi tietysti, jos tämä on SITÄ pahoinvointia... Toivotaan, että tämä on vain tämän päivän poikkeustapaus.

Eiliset salaisen agentin tehtävät taisivat onnistua ihan hyvin. Alkuglögimukin "unohdin" kätevästi sivupöydälle vessareissulla. Ruokapöytä oli ongelmallisempi tapaus, sillä siellä vietettiin aikaa kolmisen tuntia paikallaan istuen. Tein sellaisen taktisen liikkeen, etten ottanut kuin valkoviiniä - teen sitä joskus muutenkin. Tarjoilija kävi ystävällisesti koko ajan täyttämässä laseja, joten en usko, että kukaan huomasi, ettei minulle tarvinnut kaataa millään kierroksella lisää. Ja lämmintä valkoviiniähän ei sitten voi enää juoda eli aika monelle muullekin jäi täysi valkoviinilasi pöydälle eteensä.

Vaikein osuus oli pöydästä noustua. Baaripöydän puolelta ei oikein löytynyt mitään sopivan hämäävää alkoholitonta, joten otin sitten loppujen lopuksi kuohuviinilasin käteen. Siinä vaiheessa onneksi jo suurin osa oli sen verran vauhdikkaassa mielentilassa, ettei kukaan varmaan huomannut, ettei juoma vähentynyt lasista juomalla yhtään. Lopuksi tein taas taktisen vessakäynnin ja lorautin lasista puolet viemäristä alas. Lähtiessä olin siis "juonut" lasista kuitenkin puolet.

Viime tammikuussa tein yksissä polttareissa vähän K:n edellisen tekstin kommentissa ehdottaman tyyppisen vaihdon. Juon yleensä kuivaa omenasiideriä, joten ostin korvikkeeksi Novellen Fruity Omenaa - se oli ihan saman väristä. Juomat olivat kätevästi ulkokuistilla säilytyksessä, joten eipä sitä kukaan huomannut, että kaadoinkin juomaa limsapullosta enkä esimerkiksi Ecusson-pullosta. Ja maistui vieläpä hyvälle - alkoholittomista viineistä en olisi niin varma... ;)

Ensi viikon joululounaalla ei juomanvaihto onnistu - siellä istutaan taas pöydissä. Mut onneksi töissä on nyt sen verran kiirettä, että voi ihan syystä olla juomatta suuremmin keskellä päivää. Toivottavasti ruoka maistuu.

torstai 9. joulukuuta 2010

Punaviiniä, ei kiitos

Tänään illalla on luvassa tipe-tipe-tip-tap ilman tipan tippaa. Siis työpaikan pikkujoulut. Ja mun pitäisi olla uskottavasti juomatta. Aaargh. Viime tammi-helmikuinen agenttikoulutukseni ei kyllä anna valmiuksia aivan tämän haastavuusasteen tehtävään... Yhdet polttarit on harjoiteltu ja yhdet häät, mutta pikkujoulut on kyllä hankalampi tapaus. Jaa, että minkä agentin? No salaisen agentin, tietysti.

Suurin osa joutuu alkuraskaudessaan toimimaan useita viikkoja salaisen agentin tehtävissä. Tehtävänä on yrittää syödä ja juoda toimeksiantajan (potentiaalisen maha-asukin) tarkkojen vaatimusten mukaisesti herättämättä muissa epäluuloa. Jos sattuu noudattamaan muutenkin samanlaista ruoka- ja juomavaliota - kivat sille. :) Jos sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, että haluaa ja pystyy avoimesti kertomaan kaikille alkuraskaudestaan - vielä kivemmat sille. Mutta me kaikki muut saamme miettiä päämme puhki, miten vältellä, juonitella, huijata ja suoranaisesti valehdella tiemme selkeämmille vesille.

Tätä salaista tehtävää vaikeuttaa huomattavasti se, että ainakin täällä minun soluttautumisympäristössäni liikkuu paljon niitä, jotka tietävät, mitä tähän kyseiseen salatehtävään kuuluu. "Aah. Tuo ei syö enää parmesania - raskaana." "Tuo nosti kyllä viinilasin huulilleen, mutta ei juonut tippaakaan - raskaana." "Hmm... Tunnistan nuo housut ja ne on kyllä äitiyshousut - raskaana." "Tuo on ihan terve ja se menee keskellä päivää lääkäriin - raskaana." Yritä siinä sitten keksiä originaaleja tekosyitä, miksi lempiruoka sushi ei yhtäkkiä olekaan enää lounasvaihtoehto. Onneksi on sentään talvi. Silloin ei sushi niin houkuta.

Viime vuonna bongasin itse työkaverini raskauden pikkujouluissa. Hänellä oli edessään neljän lasin koskematon rivistö: aperitiivi, valkoviini, punaviini ja avec. Ei näin. Vähintään alkudrinkistä pitää päästä jotenkin eroon. Taktinen vessakäynti ja loisks, ainakin puolet viemäriin. Mitään antibioottikuuria on myös ihan turha leikkiä, ellei oikeasti ole kipeenä - se tekosyy on aivan liian monen tiedossa.

Hankalintahan tämänpäiväisessä tehtävässä on se, että tässä ollaan nyt vasta raskausviikolla 4+0 eli aivan alku(milli)metreillä. Jos tässä nyt raskaana pysyisi ja asukki löytyisi, niin kertoisin työpaikalla mieluusti raskaudesta vasta helmikuun alkupuolella - jos silloinkaan. Salaisen agentin puuhien olisi siis todellakin parempi pysyä salassa.

Ensi viikolla on vielä joululounaskin. Taas viini virtaa. Ehkä osaan silloin jo joitaín hyviä kikkoja valejuomiseen. Toivotaan. Ja toivotaan, että ylipäätään olen silloin vielä raskaana. Aaargh.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Tuliaisplussa

Eilen illalla kotiuduttiin mahtavalta viikon rantalomalta takaisin tänne lumikinosten ja pakkasen keskelle. Ei ihan hirveästi houkuttanut palata. Mut oli kotona odottamassa sentään yksi hyvä asia - raskaustesti. Tai siis kaikki näitä mun juttuja lukeneet tietävät, että niitä ei ole vain yksi... ennemminkin kymmeniä.

Tällä kertaa näyttää, että testejä ei tarvita kauhean monena päivänä. Tuli nimittäin plussaa ihan kertalaakista, jee! Olisin kyllä ollut hyvin yllättynyt, jos ei olisi tullut. Olo on ollut sen verran piesty jo perjantaista asti. Ei se lomailua mitenkään haitannut, mutta kun on kipeänä sekä polvet, rinnat että alavatsa (venyttäessä), niin kyllä sen huomaa. Rannallakin itsensä kääntäminen tuntui haastavalta operaatiolta... vähän niin kuin olisi isompikin valas.

Se tämänaamuinen plussa oli siinä määrin selkeä, että se näkyi jo puolen minuutin sisään. Eikä tarvittu edes supersankarin röntgenkatsetta! Ei se viiva luonnollisestikaan mikään vertailuviivan paksuinen ollut, mutta tänään onkin vasta kp 28(/29-30). Aion seurailla viivan voimistumista tässä lähiaamuina. Jäät ovat visusti vielä hatussa.

Niin kuin arvelinkin, en osaa nyt yhtään sanoa, mikä kikkapakin aarteista oli se, jolla plussa tuli. Ehkä se oli kombinaatio äklöä vehnänalkioöljyä, vihreästä teestä pidättäytymistä, hyvää punaviiniä ja stressitöntä lomaa. Tai sitten joku niistä yksinään. Tai ei mikään niistä... :)

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Punaviiniä, kiitos

No niin. Torstai-iltana tuli ovulaatiotestistä plussahko ja perjantaiaamuna erittäin vahva plussa (ja mies pois koko päivän, kuten arvasin). Nyt sitten vaan pitää toivoa, että tyypit olivat vielä kyydissä torstai-illalta tai ehtivät mukaan eilen.

Kikkapakista olen nyt ottanut käyttöön lasillisen punaviiniä illassa. Tätä sitten ainakin seuraava viikko. Piinapäivät eivät tällä kertaa kyllä ole muutenkaan kauhean piinaisat, sillä lähden alkuviikosta lomalle. En ajatellut ottaa sinne raskaustestejä mukaan, joten vasta puolentoista viikon päästä on sitten ensimmäinen testipäivä. Siihen asti tulee myös olemaan hiljaiseloa täällä blogin puolella. Toivottavasti sitten olisi mukavia uutisia.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Pidättelyviikko

Klo 14.23: Käyn vessassa. Klo 14.28: Höyryävän lämmin teekuppi pöydällä (kiltisti rooibosta). Klo 14.35: Eiiih! Mitä mä tein? Join kupin teetä! Ei, ei, ei... VIRHE! Onneksi ei vielä mitenkään katastrofaalinen virhe... mutta sellainen, että saa olla parin tunnin päästä jalat ristissä.

Niin... tai pitääkö sittenkään olla jalat ristissä? Kun One Stepin ovulaatiotestin ohjeessa sanotaan, että näytteen laimentumisen estämiseksi nesteen nauttimista pitäisi vähentää kaksi tuntia ennen testin tekemistä, niin saako silti käydä vessassa sen kahden tunnin aikana? Ohjeessa ei luonnollisestikaan mainita asiasta mitään. Jotenkin itse järkeilisin, että pidättäminen voisi ehkä olla paikallaan... vaikkei se hauskaa kotimatkalla olekaan. :)
 
Mulla iskee hämmennys, kun ylipäätään lukee OneStepin ja ClearBluen (digitaalisen) ovulaatiotestin ohjeita. Kumpikin testi väittää mittaavansa luteinisoivaa hormonia, mutta näemmä ihan eri perustein. One Stepin ohje sanoo, että testaa aina suunnilleen samaan aikaan klo 10-20 välisenä aikana, koska luteinisoiva hormoni ei näy virtsassa kuin tuolloin. ClearBlue taas ei sano mitään tuollaista, vaan suosittaa aamuvirtsasta testaamista kätevyyssyistä. ClearBluehan vaatii, että ennen testin tekoa on oltava neljä tuntia virtsaamatta - OneStepissä ei ole mitään mainintaa. Liiallisesta nesteen nauttimisesta varoittavat kummatkin ohjeet, mutta OneStep antaa sen kahden tunnin aikarajan - ClearBlue ei.

Yhtä kaksijakoisia ohjeita löytyy myös netistä. Toisaalla sanotaan, että luteinisoivaa hormonia erittyy eniten aamuyöllä (ja on paras testata aamulla) ja toisaalla, että näkyy virtsassa vain päivällä (eli paras testata vaikka alkuillasta). Noh, onneksi mulla on käytössä kummankinlaisia testejä ja testaan aamuin illoin. :) Viime kuussahan sain samana päivänä plussan kummastakin testistä eli kumpikin toimii.

Tänään tein vain OneStepin testin - en raaskinut käyttää toista kahdesta jäljellä olevasta ClearBluen tikusta. Tällä viikolla on tulossa uusi paketti, mutta sen tarkasta toimitusajankohdasta ei ole tietoa. Parempi säästellä niitä ClearBlue-tikkuja potentiaalisempiin aamuihin eli torstaille ja perjantaille. Miehellä on työpaikan pikkujoulut perjantaina. Voin melkein vannoa, että ovulaatioplussa osuu sinne...

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kikkapakki käyttöön

Jottei kävisi liian monotoniseksi tämä elämänmeno, googlailin eilen keinoja, joilla voisin kotikutoisesti edesauttaa raskautumista. Vastaan tuli hämmentävänkin ristiriitaisia tuloksia... tyyliin "syö paljon suklaata / älä syö suklaata". Johtuukohan vauvan viipyminen siis siitä, että syön vain melko paljon suklaata...? :)

Mikään vippaskonsti ei tunnu olevan tieteellisesti todistettu - paitsi foolihappo ja sitä on runsain mitoin siinä raskaus-Multivitassa, jota olen syönyt jo kohta vuoden. Se on siis jo kokeiltu. Luin tosin eilen jostain, että vihreä tee saattaa estää foolihapon imeytymistä ja satun juomaan vihreää teetä neljäkin kuppia päivässä. Ensimmäinen tämän kuun kepulikeinoistani on siis lopettaa toistaiseksi vihreän teen juonti. Ajattelin samalla myös vähentää kofeiinia ylipäätään. Saa nähdä, miten onnistuu tämmöiseltä piintyneeltä kokiksen litkijältä...

Aion kokeilla myös vehnänalkioöljyä. Meinasin kyllä tulla jo tänään toisiin aatoksiin, kun maistoin sitä. Miksi, oi miksi en tajunnut, että sitä on myös kapseleina? No, tuleepahan harjoiteltua yökkäysrefleksin peittoamista... Vehnänalkioöljyssä saattaa kyllä piillä taikavoimia. En edes aiemmin tajunnut, mutta söin viime vuonna aivan loppuvuodesta Priorin-kuurin... ja Priorin-kapselit ovat suurimmaksi osaksi vehnänalkioöljyä. Heti sen kuurin (ja e-pillereiden syömisen lopettamisen) jälkeen tulin siis raskaaksi. Ehkä kestän sittenkin sen ällöttävän maun...

Ällöttävästä mausta tuli mieleen myös se kuuluisa greippimehu. Siihen en aio edelleenkään koskea - foolihappo on ilmeisesti siinäkin se pääasiallinen vaikuttava aine.

Vähän mulla on tässä taustalla nyt se ajatus, että ongelmallinen kohta olisi se alkion kiinnittyminen. Silloin viimeksi lääkärillä parisen kuukautta sitten se kyllä mittasi kohdun limakalvon paksuudeksi 7 mm, mikä ilmeisesti on normaali silloiseen ovulaation aikaan. Mutta kai siinä voi olla jotain muutakin olennaista kuin se paksuus? Kikka kolmoseksi tälle kuulle valitsinkin sellaisen keinon, jonka pitäisi lisätä kohdun verenkiertoa ja helpottaa siten alkion kiinnittymistä: lasillinen punaviiniä ovulaatiosta eteenpäin tekee illat ainakin mukavammaksi, jos ei muuta. :)

Tämä mun pieni tutkimushan ei mene nyt sitten ollenkaan "ceteris paribus", kun muuttaa monta asiaa samalla kertaa. Jos tästä kierrosta siis tärppää, vauvakuumeilijayhteistö ei ole yhtään sen viisaampi kuin lähtötilanteessakaan. Sori. Ensin vauva, sitten tiede (jos silloinkaan).

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Raastavan ihanaa vauvailua

Pääsin lauantaina taas pitkästä aikaa viettämään iltaa vauvaseurassa. Neljäkuinen tyttö oli juuri sellainen sopivan kokoinen kanniskeltavaksi ja kanniskeltua tulikin - ja tänään kädet tuntuvat juuri siltä. Kanniskelu oli kuitenkin ihan parasta lääkettä mielen kohottamiseen. Vauvat nyt vaan ovat yksinkertaisesti niin lumoavia, että tulee heti hyvälle mielelle! Eikä edes haittaa, että paidanhiha ui kuolassa.

Pidemmän päälle voisi kyllä olla järkevää pidättäytyä näistä ihanista vauvahetkistä siihen asti, kunnes sylissä olisi oma pötkylä. Tunnen nimittäin olevani syntynyt äidin ammattiin ja tällaiset pienet työhöntutustumispäivät saavat kaipaamaan vakituista äidin uraa entistäkin enemmän. Noh, täytyy taas laittaa työhakemus puolentoista viikon päästä vetämään ja katsoa, miten käy...

torstai 11. marraskuuta 2010

Ja pah!

Sananlaskut ovat puppua. Ainakin se "kolmas kerta toden sanoo". Ei todellakaan sanonut. Tänäaamuna tuli yllättäen viivan sijasta vastaan täti. Tänään oli vasta kp 29 eli täti on päivän tai kaksi etuajassa. En tiedä, kertooko se sitten jostain. Aaargh.

No, nyt alkaa sitten taas tämä raskautumista yrittävän happy hour. Mahtava "after-try"-tarjous: pari viikkoa siideriä, raakaa kalaa ja hiustenvärjäystä - ei rajoitteita, ei potentiaalisia omantunnontuskia

Kirjaan tähän jo ylös seuraavan kuukauden vaiheeni. Jospa aika menisi nopeammin tällä tavalla...

Kp 1-10: Vietän normaali-ihmisen elämää. Leikin töissä täydellistä työntekijää, joka ei ikipäivänäkään haaveilisi äitiyslomalle karkaamisesta. Ostan lisää testejä varastoon. Lasken ovulaatiotestien aloituspäivän.

Kp 11: Mietin kuumeisesti, olisiko pitänyt aloittaa testaaminen jo tänään.

Kp 12-16: Mittaan aamulämpöjä. Testaan aamuin illoin. Juuri kun alan olla varma, ettei plussaa tulekaan, se tulee kp 15-16. Olisin siis voinut aloittaa testaamisen vaikka vasta kp 14. Paitsi, että hermo ei olisi kestänyt.

Kp 17: Lasken tuskastuneena, minä päivänä voisin tehdä ensimmäisen raskaustestin. Päädyn päivään kp 26.

Kp 18-24: Kudon yhden parin hanskoja ja yhdet villasukat - keskittymiskyky kaikkeen muuhun on lähes nolla. Kuulostelen ja kirjaan ylös mahdollisia raskausoireita. Toivon kipeitä rintoja, hikkaa ja mahakipuja.

Kp 25: Teen testin päivän etuajassa, koska en yksinkertaisesti jaksa enää odottaa. Tuijotan testin yhtä viivaa, vaikka tiedän hyvin, ettei siihen voi vielä tulla toista.

Kp 26-x: Käytän aamusta huomattavan suuren osan siihen, että teen testin ja sitten tuijotan sitä. Lasken töissä tunteja, että työpäivä olisi ohi. Lasken kotona tunteja, että ilta olisi ohi. Lasken aamuyöllä tunteja, että yö olisi ohi. Aloitan aamulla saman rutiinin uudestaan, kunnes testi on vahvan positiivinen tai itse olen vahvan negatiivinen.

Torstai on kyllä ehkä viikon paras päivä olla vahvan negatiivinen. Kaikki muut päivät ovat joko liian lähellä tai liian kaukana viikonlopusta. Tänään saan pureksia pettymystä rauhassa - huomenna osaan jo riemuita kylmän, kuivan siiderin omenaisasta mausta... :)

En kyllä ihan tajua, miten se raskaaksi tuleminen oli silloin tammikuussa niin äärimmäisen helppoa. Alan olla sitä mieltä, että se väite, että nainen on hedelmällisimmillään heti pillereiden lopettamisen jälkeen, pitää paikkaansa. Vielä kun olis ollut vähemmän tuulisia munia...

tiistai 9. marraskuuta 2010

Tule, tule - miksei se tule?

Ei vielä(kään) plussaa. Jonkinlaisia haamuja kyllä eilen ja tänään, mutta ei mitään sellaista, mitä voisi viivaksi kutsua. No, on tässä vielä muutama päivä hyvinkin mahdollista, että plussa tulisi - tänään vasta kp 27(/30?). Jotenkin vähän silti masentaa, ettei se viiva tänäänkään ilmestynyt...

Niin sanotut (ja olemattomat) raskausoireet eivät ole tänään ainakaan voimistuneet. Olo on... no, normaali. Eilen mulla oli omituista kuristavaa kurkkukipua ja olin varma, että tulee flunssa. Tänään ei taas ole ollut flunssasta eikä kurkkukivusta tietoakaan. En oo kyl tainnut olla flunssassa kertaakaan sitten maitohappobakteerien syömisen aloittamisen - ja siitä on jo melkein puoltoista vuotta. Eikä noiden raskausvitamiinien syömisestäkään taida olla vastustuskyvylle haittaa...

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Varaslähtö

Olin merkannut ensimmäisen testiaamun kalenteriin huomiseksi, mutta saattoihan sen arvata... Testasin jo tänään. Ja myös sen saattoi arvata, ettei testiin pulpahtanut kahta viivaa - nyt kun on vasta kp 25 ja ovulaation ajankohta antaa olettaa tuttua 29-30 päivän kiertoa. Siitä laskien herkän testin otolliset plussaamispäivät alkavat vasta huomisesta ja jatkuvat perjantaihin asti.

Tänään testi näytti liiankin tutuksi tullutta "onko-se-viiva-vai-eikö?"-vastausta. Se on siis joko haaleanhaalea haamu tai oman mielikuvituksen tuotetta. Vähän sama juttu on ollut mahdollisten raskausoireiden kanssa. Jotenkin tuntuu (hyvässä mielessä) tutulta, mutta en kuitenkaan uskalla tehdä johtopäätöksiä, jos menee sittenkin vainoharhaisuuden piikkiin.

Oireista ainut, joka on millään tavalla ollut peruskiertoihin nähden poikkeuksellinen, on ollut omituinen herääminen aamulla viiden aikoihin. Sitä on jatkunut jo kuusi päivää. Ja ei - se ei ole johtunut talviaikaan siirtymisestä, sillä normaalielämässä kello kuusi ei myöskään ole sellainen aika, jolloin heräisin ilman kelloa... Samanlaista heräilyä oli silloin alkuvuoden raskaudessa, mutta se alkoi vasta kp 24. Voi tietty olla, että tämä liittyy johonkin ihan muuhunkin.

Pitääpä taas varata ensi viikon aamuihin extra-aikaa tikkujen tuijotukseen. No, sinänsä aikaisemmin herääminen on helppoa, jos tuo aamupyöriminen jatkuu...

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kuusi yötä testiin on...

... laskin aivan itse äsken,
kun (taas) malttamaton oon.
Telkkaria tuijotan,
toivon ajan kuluvan, kun
kuusi yötä enää on...

Miksei tällä viikolla voi olla töissä ja kotona superkiirettä? Ettei tarvitsisi koko ajan miettiä, montako päivää (tai yötä) vielä jäljellä? Voisiko joku tulla ja a) pikakelata tämän viikon kokonaan tai b) kertoa jo nyt, mikä ensi viikon testitulos tulee olemaan? Eihän se kärsimättömyys toki siihen plussaankaan mitenkään lopu, mutta olispahan taas vähän eri mielentila tähän asiaan...

Odottaminen (siis tässä tapauksessa odottamisen odottaminen) on näemmä mulle niin ahdistavaa, että alan tehdä pakkomielteisesti jotain yhtä juttua saadakseni ajan kulumaan. Alkuvuoden piinaviikkoina oli täysin yllättäen alkanut virkkaa/kudo vauvanvaatteita -kausi, kesällä virkkaa/kudo itsellesi -kausi ja nyt... tuijota telkkarisarjoja -kausi. Siirtymä tv-sarjoihin johtunee siitä, että olin oikeasti ajatellut tehdä joululahjaksi sukkia, lapasia ja sen semmoisia, mutta eihän sitä nyt voi kärsimättömyyttään mihinkään suunnitelmalliseen juttuun purkaa! :)

Myönnän aivan rehellisesti, että tämä blogi on myös yksi niistä keinoista, jolla saan kellon viisarit liikkumaan hiukan nopeammin. Tuntuu vähän nololta toivoa vähemmän luppoaikaa hereilläoloaikaansa, kun monet ottaisivat kateellisina vastaan nämä joutilaat iltani. Mutta kun ei tässä oikein kannata niitä iltoja millään suuren suurilla harrastuksilla täyttää, jos niistä sitten joutuu ihan muutaman kuukauden päästä luopumaan. Parempi vaan pitää ne koukut, puikot ja telkkari lähettyvillä...

Parin päivän päästä saattaisi olla jo ensimmäisiä raskausoireita havaittavissa, jos sellaisia nyt ylipäätään on tulossa. Toistaiseksi on ainakin vaikuttanut hyvältä - siis siinä mielessä, että herra Vaino Harha ei ole astunut kehiin... :)

perjantai 29. lokakuuta 2010

Kahden viivan päivä

Hymynaama kuuli näemmä keskiviikkoiset toiveeni ja tuli vasta tänään. Taso yksi läpäisty, jee! Aamulla ClearBluessa testiviiva oli jopa ehkä voimakkaampi kuin vertailuviiva. Ei siis mitään epäilyksiä tuloksen oikeellisuudesta, niin kuin kaksi kuukautta sitten. Tein vielä tieteen nimissä OneStepin testin iltapäivällä ja sieltäkin tuli kaksi viivaa. Siinä testiviiva jäi tosin hiukan vertailuviivaa hailukammaksi, mutta plussahan sekin tässä tapauksessa on. Tässä kuvallista todistusaineistoa:


Vielä kun mies tulisi töistä, niin saisi jotenkin hyödynnettyäkin nämä mahtavat testitulokset... Vajaan kahden viikon päästä saisi sitten mieluusti tulla lisää kahden viivan päiviä. Ennuste on sinänsä hyvä, että tasan niinä kahtena kertana, kun olen saanut ovistestistä plussan, plussaa on löytynyt myös raskaustestistä. Kolmas kerta toden sanoo?

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Hankala hymynaama

Ei, otsikko ei viittaa siihen, että tänään olisi tullut hymynaamaa testiin. Sehän olisi ollut aivan liian helppoa. Sehän olisi suorastaan pilannut kaiken tämän kivan stressaamisen! Huomenna on nimittäin suurin piirtein kuukauden ainut ilta, kun olen yömyöhään asti muualla kuin kotona. Jos nyt huomenaamulla se ilkkuva hymynaama sitten pärähtää testiin, niin ei se kai auta kuin keksiä jokin hyvä tekosyy lähteä ajoissa kotiin. Lasten eteen on näemmä tehtävä uhrauksia jo hyvin varhaisessa vaiheessa...

Aiempien kuukausien perusteella sanoisin, että meillä se testin antama haarukka 24-48 tuntia on lähempänä sitä 24 tuntia eli pitää takoa, kun rauta on kuumaa. (Tai käyttää jotain muuta kornia kielikuvaa...) Mulla alkaa olla niin kattavat muistiinpanot tämän vuoden yrityskerroista, että päättelisin myös, että se ei kauheasti auta, vaikka tänään puuhastelisi. Jotenkin vaikuttaisi siltä, että meillä eivät siittiöt jaksa hengailla kovinkaan kauaa munasolua odottelemassa. Ehkä mun kärsimättömyys tarttuu niihinkin...

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kotilaboratorio Purkki & Tikku

Tänään on kp 12 ja aloitin hymynaaman / kahden yhtä vahvan viivan metsästyksen. Päätin nyt pelata kovat piipussa ja tehdä tällä viikolla testin kaksi kertaa päivässä: aamulla digitaalisen ClearBluen (koska sen saa tehdä myös aamulla) ja alkuillasta One Stepin (koska sitä ei saa tehdä aamulla).

Olin tänä aamuna vielä niin tokkurassa viikonlopun jäljiltä, että unohdin testaustouhut täysin. Teinkin sitten kummatkin testit illalla. One Stepistä tuli mielestäni ihan lupaava haalea, mutta selkeä viiva ja yllättäen limaakin näyttäisi jo olevan. ClearBluen viivat näyttivät ainakin mun silmään hyvin samanlaiselta kuin edelliskuussa, mutta hymynaamaa ei vielä tullut. Jotain muutakin se ClearBluen testi siis selvästi analysoi...

Tikkua purkkiin jälleen huomisaamuna... ja -iltana. Ovisplussaa voisi ehkä veikkailla ylihuomiseksi.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Hamstrausta talven varalle

Kätköistäni löytyy nyt apteekki- ja nettiostosten jäljiltä:

15 kpl One Step -ovulaatiotestejä
7 tikkua ClearBluen digitaaliseen ovulaatiotestiin
2 digitaalista kuumemittaria (toisessa kaksi desimaalia, mutta Fahrenheitteina...)
1 hyvin vajaa ja yksi kokonainen tuubi (40 g) Pre-Seediä
1 hyvin vajaa ja yksi kokonainen purkki raskausvitamiineja
Yksi ClearBluen digitaalinen raskaustesti
19 kpl One Step -raskaustestiä

Antaa talven tulla! (Miten niin välineurheilua...)

Testausjakso alkaa ensi maanantaina - palaan sitten asiaan, kun on jotain raportoitavaa... Toivottavasti aikataulu pitää tässä kuussa vähän paremmin.

torstai 14. lokakuuta 2010

Tarina tädistä ja siitä, miten hän eksyi - osa II

Täti oli ollut myöhässä jo kahdeksan päivää, kunnes oveen vihdoin koputettiin. Siellä oli täti. Ystävä halasi tätiä helpottuneena ja kysyi: "Missä ihmeessä sinä olet oikein viipynyt?". Täti ei osannut antaa mitään selkeää vastausta. Kertoi vain pyörineensä siellä täällä. Ystävä päätti ostaa tädille navigaattorin. Todellisuudessa ystävä kuitenkin toivoi, että täti voittaisi ensi kuussa sekä bingossa, hedelmäpelissä että lotossa eikä tulisi käymään pitkään, pitkään aikaan.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Tarina tädistä ja siitä, miten hän eksyi - osa I

Olipa kerran täti. Tädillä oli tapana vierailla säännöllisesti vanhan ystävänsä luona. Ei ystävä tädistä kovastikaan välittänyt - hän usein toivoi, että täti jättäisi tulematta. Mutta niin vain täti aina saapui vierailulle melkeinpä tasan tarkkaan kuukauden välein. Ainoa poikkeus tähän tuttuun rytmiin oli se, jos täti sattui saamaan hedelmäpelissä päävoiton. Silloin täti lähti voittorahoilla matkoille eikä ehtinyt vierailla ystävänsä luona. Mutta tätä oli sattunut vain hyvin harvoin kaikkien näiden vuosien aikana - kaksi kertaa, jos aivan tarkkoja ollaan...

Täti siis vieraili kerran kuussa, ja ystävä osasi odottaa häntä saapuvaksi. Tällä kertaa täti kuitenkin ilmoitti jo kaksi viikkoa etukäteen, että hän mahdollisesti myöhästyy kolmella päivällä. Hedelmäpelin voittorahoilla tehty risteilyreissu oli viime kuussa verottanut tädin voimia sen verran, että hän tarvitsi hieman lisää lepoaikaa. No, kolme päivää sinne tänne, ajatteli ystävä ja merkitsi kalenteriin uuden päivän.

Kun nuo kolme päivää olivat menneet, eikä tätiä vieläkään näkynyt, alkoi ystävä ihmetellä. Hän ei ollut kuullut mitään viitteitä siitä, että täti olisi tässä kuussa voittanut hedelmäpelissä. Se ei siis voinut olla syynä. Kului neljäs päivä, viides ja kuudeskin, eikä tätiä edelleenkään näkynyt missään. Ystävä alkoi epäillä, josko täti olisi sittenkin voittanut hedelmäpelissä, mutta soitto tädin naapurille tyrmäsi tämän vaihtoehdon. Täti oli kyllä lähtenyt kotoaan, mutta ilmeisesti eksynyt matkalla ystävän luo.

Vaikka täti ei ystävälle kovin rakas ollutkaan, alkoi hän nyt huolestua
- mitä tädille oli tapahtunut?

(...jatkuu, kun tädin kohtalo selviää...)

perjantai 8. lokakuuta 2010

Ja ensi kuussa sitten uudestaan...

Haamun näin tänäänkin, siellä Stockalla. Omat haamuni päätin jättää katsomatta. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että silmäni alkaa olla niin äärimmäisen tottunut testitikun tuijottamiseen, että näen viivan paikan siinä, missä sitä ei itse asiassa ole. Tai on, mutta sen ei kuuluisi näkyä. Kyllä se plussa sitten näkyy ihan siristämättä, kun on näkyäkseen.

Vaikka vuoto ei vielä olekaan alkanut, voin julistaa itseni epäraskaaksi. Ei yksinkertaisesti tunnu siltä. Yhtään. Eikä edellisen kolmen päivän testeissä tapahtunut minkäänlaista edistystä. Laitoin jo eilen tilaukseen ovulaatiotestejä, lisää Pre-Seediä ja ties mitä. Uskon, että tässä toimii sama logiikka kuin sateenvarjon kanssa: aina silloin sataa, kun ei ole sateenvarjoa mukana ja päinvastoin. Jos siis ostan kaapin täyteen testejä, ne vanhentuvat sinne käyttämättöminä. Mahtava suunnitelma, eikö totta?

Ensi kuussa teen kaiken päinvastoin kuin tällä kertaa. Palaan vanhaan tulos- ja suorituskeskeiseen rutiiniin. Lukitsen luultavasti miehen ja itseni viikoksi sisään, ettei mene ajankohta ohi. Empiiristen tulostemme perusteella se on just eikä melkein se lima/ovulaatiotestiplussapäivä, jolloin pitää laittaa toimeksi. Tässä kierrossa missattiin se surkeasti. Tai itse asiassa en kehdannut hälyttää miestä juhlista kotiin suorittamaan velvollisuuksiaan - jotain rajaa sentään. Ensi kuussa menee kyllä kehtaamisen rajatkin uusiksi...

tiistai 5. lokakuuta 2010

Haamupäivät

Yhtä varmasti kuin koko loppuviikon on haamuja Stockalla, niitä tulee löytymään myös meidän vessasta. Tänään ratkesin testaamaan ensimmäistä kertaa (kp 28) ja vaikka odotin puhdasta miinusta, hailakkaakin hailakkaampi haamu sieltä tuli. Eiiiihh! Haluan plussan ja jos sitä ei tule, niin sitten kirkkaan miinuksen - en mitään epämääräistä haamua! Menee päivästä ihan liian paljon aikaa tikun tuijotukseen ja oman mielenterveyden kyseenalaistamiseen. Onko se miinus, mutta kuvittelen haamun? Onko se viivanpaikka? Onko se alkava plussa? Onko se samanlainen haalea ja hiipuva plussa kuin viime kuussa? Uuuuhhh.

Vaikka tässä ovatkin nyt lähiviikot menneet poikkeuksellisen vauhdikkaasti, tänään aika on taas testin tekemisen jälkeen pysähtynyt. En edes oikeastaan ole tässä aiemmin ajatellut plussan mahdollisuutta, sillä jos sitä limaa nyt sitten oli ajankohtana uskominen, meillä ei miehen kanssa taaskaan onnistunut tuo samassa paikassa oikeaan aikaan oleminen. Ja nyt se haamu sitten loikkasi jostain kummittelemaan... Vaikka se ehkä järkevää olisikin, en kyllä millään pysty odottamaan ylihuomiseen seuraavaa testausta. Pakko tuijottaa tikkua huomennakin.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Jossittelua

Jos alkuvuoden raskauteni olisi mennyt putkeen, laskettu aikani olisi ensi viikolla. Aika pelottava ajatus. Tietysti siihen olisi ehtinyt tässä vuoden aikana valmistautua, että ei se mitenkään puskan takaa olisi tullut. Outoa silti ajatella, millainen tämä vuosi olisi ollut, jos olisi oikeasti odottanut vauvaa.

Vaikka vaihtaisin nykytilanteen silmänräpäyksessä isoon raskausmahaan, ei tämä vuosi nyt sitten kuitenkaan jälkikäteen ajateltuna ole ollut niin kauhea kuin miltä se on välillä tuntunut. Tai onhan tässä vuotta vielä jäljellä... Mutta se nyt vaan on semmoinen tosiasia, että raskaana ei olisi voinut tehdä kaikkia juttuja, mitä nyt on päässyt tekemään. On voinut matkustella huoletta, herkutella sushilla, popsia vaivoihin lääkkeitä, nauttia viikonloppusiidereistä (tosin vain puolen kuuta) ja ylipäätään osallistua moniin juttuihin ilman rajoitteita.

Töissäkin on saanut olla ihan omana itsenään. Tosin en tiedä, onko omaa vainoharhaa vai mitä, mutta jotenkin kovin monet (naiset) tuijottavat mun mahaa. Meillä moni osaa arvatenkin laskea yksi plus yksi siitä, että menin naimisiin reilu vuosi sitten ja tykkään tunnetusti lapsista. Ja myönnettäköön, että mun alavatsa on noin puolet kuusta aika hämäävän turpea. Oon nyt näiden muutaman ultrauskerran jälkeen tullut siihen tulokseen, että se johtuu eteenpäin kallistuneesta kohdustani. Ei luonnollisestikaan herkuttelusta tai liikunnan puutteesta...

Niin, mutta tuolla töissä normaalisti olemisella tarkoitin siis sitä, että ainakin meillä ihmisten asenne on muuttunut saman tien, kun joku on kertonut olevansa raskaana. Tätiosasto alkaa leperrellä kuin vajaamieliselle ja esimiehet (meillä naispuolisia) eivät ota enää mukaan uusiin projekteihin tai palavereihin. Yhdessä päivässä asiantuntevasta työntekijästä on tullut vauvahautomo, jonka päähän ei luonnollisestikaan voi mahtua muuta kuin ajatuksia vaunuista, kestovaipoista ja puolen vuoden päässä häämöttävästä äitiyslomasta. Noh... voihan se tietty olla ihan tottakin...

Jossittelu ei auta mitään ja asiat ovat menneet, niin kuin ovat menneet. Voin kuitenkin todeta olevani, jos en nyt tyytyväinen, niin ainakin tyytynyt tähän tilanteeseen. Asioilla on puolensa ja puolensa. Kaikki ajallaan. Ja muita latteuksia.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Voi hämmennyksen hämmenys

Niin sitä vain tuli rehvasteltua pari viikkoa sitten, että tunnistan ovulaation ilman testejäkin. No en tunnista. Tai ehkä tunnistankin, mutta sitten kalenteri on väärässä. Niin tai näin, nyt olisi ovulaatiotestiä ikävä...

Kokoamani todistusaineisto on osoittautunut keskenään ristiriitaiseksi:

Todiste A: kalenteri

Koska aikaisemmissa hutikierroissa kuukautiset ovat alkaneet kp 30-31, kalenterin mukaan ovulaation olisi pitänyt olla eilen tai tänään - tästä on 14 päivää oletettuun seuraavien kuukautisten alkuun.

Todiste B: aamulämpö

Maanantaina mittasin 36,3. Tiistaina 36,5. Keskiviikkona, torstaina ja tänään 36,7. Tiistaina mulla oli maha jotenkin sekaisin, joten laitoin kohonneen lämmön sen piikkiin. Aamulämpöjen perusteella ovulaatio olisi siis ollut tiistaina. Aamulämmön todistusarvoa heikentää se, että nukuin muutamana yönä aika pitkät ja levottomat yöunet. Lämpö on saattanut nousta siinä sängyssä pyöriessä.

Todiste C: kipuilut

En ole kertaakaan varsinaisesti tuntenut itse ovulaatiota (kaiketi?), mutta erilaisia mahan vihlomisia on ollut aiempina kuukausina. Tiistai-iltana tuntui siltä, kuin oikeassa munasarjassa olisi polttanut muutaman minuutin ajan. Ovulaatio?

Todiste D: lima

Oon tässä vähän ihmetellyt, että aika kuivaa on ollut. Se vähä lima on kyllä ollut kiiltävää, muttei venyvää. No, nyt tunti sitten tuli kirkasta ja venyvää limaa oikein runsas klöntti. Siis mitäh? Ovulaatiolima vasta nyt? Aikaisempina kuukausina lima on alkanut kp 13-14, nyt on jo kp 17. Olisikohan kierto vähän myöhässä siitä keskenmenosta johtuen?

Nyt mulla on siis ainakin kolme eri vaihtoehtoa, koska ovulaatio on ollut tai tulee olemaan. Aamulämpöjen ja kipuilujen mukaan se oli tiistaina, kalenterin torstaina (tai tänään) ja liman mukaan se tulee olemaan vasta sunnuntaina. Hämmentävää. Vähintäänkin. Kaiketi pitää uskoa sitä limaa.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kilpajuoksu: X vai Y?

Taas ovat ne kuukauden kaksi nopeaa viikkoa kuluneet ja kaksi hidasta edessä. Ovulaation pitäisi olla parin päivän päästä, mutta vielä ei ole tullut vastaan mitään näkyvämpää viitettä. En ole myöskään sortunut ostamaan ovulaatiotestejä. On tavallaan ihan vapauttavaa antaa sattumallekin jotain tilaa.

Koska pari aiempaa kiertoa ovat ehkä menneet hiukan jo yliyrittämisen puolelle, kokeilemme tällä kertaa "joka toisen illan" -taktiikkaa. Ties vaikka sillä olisi vaikutusta hypoteettisen vauvan sukupuoleenkin. Tiedättehän: tyttösiittiöt ovat hitaampia ja elävät pidempään - poikasiittiöt taas ovat nopeita, mutta elävät vain lyhyen ajan. Nyt tyttösiittiölläkin (X) on siis ehkä mahdollisuus jäädä henkiin ja hedelmöittää munasolu, eikä niin, että tuore seuraavan päivän poikasiittiö (Y) vie potin nenän edestä. Jaa-a, voi olla urbaanilegendaa koko juttu. ;) Ja niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, kumpi vain olisi oikeasti tervetullut, tyttö tai poika. XX tai XY.



Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

perjantai 10. syyskuuta 2010

Kohti uutta yritystä

Vuoto alkoi keskiviikkona - päättelin siis oikein raskaustestien hiipuvien viivojen merkityksen. No, eipä niitä kai olisi oikein muulla tavalla voinut tulkitakaan. Nyt voin siis lisätä miinuslistaan tuulimunaraskauden alle varhaisen keskenmenon. Ou jee.

Olin tässä juuri ostamassa netistä lisää ovulaatiotestejä, kunnes päätin, että en ostakaan. One Stepin testeillä en ole saanut plussaa aikaiseksi, ja Clearbluen digitaalitesti on Suomesta tilattuna älyttömän kallis. Ulkomailta testi ei ehdi tulla ennen kuin sitä tarvitsen. Enkä itse asiassa edes tarvitse sitä. Aiempien kiertojen perusteella tiedän, että ovulaatio on torstaina 23.9. plus miinus puoli päivää. Tätä nykyä harjaantunut silmäni tunnistaa myös lähestyvän ovulaation (limaiset) tunnusmerkit, jos kalenterini olisikin sitten väärässä.

Aamulämpöjäkin olen tässä parissa kierrossa seurannut ihan uteliaisuudesta, ja ainakin viime kierrossa lämpö nousi heti ovulaation jälkeen puoli astetta. Luulisin siis tarkkailumielessä pärjääväni hyvin ilman testejä. Eri asia sitten on, miten kipeästi haluan nähdä sen ovulaatioplussan testissä. Tällä hetkellä pakkomielletä viivojen tuijotukseen ei ole, mutta puolentoista viikon päästä tilanne voi olla taas aivan eri. No, reilun kolmen viikon päästä tuijotan niitä kyllä ihan varmasti...

Oon muuten syönyt jo kohta yhdeksän kuukautta putkeen raskausvitamiineja. Voikohan niistä olla jotain haittaa - siis muussa kuin raskautumismielessä? Niissähän on kaikkea aika hurjat määrät. Noh... ei missään ainakaan kielletä syömästä niitä, kun kerran sopivat myös raskautta suunnitteleville. Ja kyllähän tässä on tullut suunniteltua.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Rosvosektori

Yhtä hitaasti kuin se viiva raskaustestissä vahvistui viikonloppua kohden, se on nyt sunnuntaista alkaen heikennyt. Tänä aamuna olin taas viivan suhteen samalla silmien siristysasteella kuin viime torstaina. Huomenna testissä tuskin enää näkyy mitään. Tai ainakaan ylihuomenna. Eli vuotoa odotellessa...

Ootteko joskus pelanneet tasohyppelypelejä? Siis vaikka Super Mariota, Zeldaa, Raymania tai jotain? Oon itse vihannut niitä aina, vaikka tytöksi oonkin aikoinaan pelannut varsin paljon tietokonepelejä. Se kaikkein ärsyttävin piirre niissä on se, että kun lipsahtaa rotkoon tai joku mörkki popsii sinut suihinsa, peli päättyy siihen. Ruutuun räpsähtää surunaama ja rosvosektorimelodia. Ja sitten pitää aloittaa alusta. Eikä mistään "siihen mihin jäi", vaan ihan-ihan alusta. Pomppia ja huitoa läpi ne tyhmät alkutasot sataanviiteenkymmeneen kertaan, kun aina peli päättyy vähintään ennen viimeisen tason läpipääsyä.

Tässä omassa hermoja raastavassa hyppelypelissäni taso yksi oli ovulaatioplussa, taso kaksi raskaustestin plussa, mutta kolmatta eli vahvaa raskaustestin plussaa en nyt läpäissyt. Tasohyppelyukkelille tuli väsähdys. Rosvosektori.

En vielä tiedä, miten monta tasoa tässä pelissäni on, mutta taso neljä olisi ainakin alkuraskauden ultra viikolla 6-7 ja taso viisi ultrassa näkyvä sikiö ja syke. Tämänhetkinen high score on se taso neljän läpäisy. Siitä on vielä aika pitkä matka terveeseen vauvaan.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Edistystä... muttei vieläkään aihetta riemunkiljahduksiin

Tämänaamuisesta testistä näki viivan ihan silmiä siristämättä ja reilusti sallitun ajan puitteissa. Itse laskisin tämän jo plussaksi eikä haamuksi. Ei se viiva kyllä vieläkään ole kovinkaan vahva - mutta onpahan taas vahvempi kuin eilen. Nyt näkyy valokuvastakin ilman suurempia taikatemppuja:


Paljain silmin viiva on kyllä voimakkaampi. Näissä raskaustesteissä on varmasti turvallisuussyistä joku hich tech -kuvaamisenestokäsittely. :)

Googlailut eivät ihan hirveästi anna toiveita onnistuneesta ja pysyvästä raskaudesta. Todettakoon tässä kohtaa kyllä sekin, että siinä tammikuisessa tuulimunaraskaudessani raskausoireet olivat huomattavasti selkeämmät ja plussa tuli Clearbluen digitaalisella testillä jo kp 26. En siis lähtisi vielä tekemään suoria johtopäätöksiä. Tietty sitä mieluummin näkisi tuossa testissä vahvan viivan...

Pitää vielä mainita, että olin maaliskuussa äärettömän kyllästynyt toistuviin, juuri tämännäköisiin raskaustestituloksiin, kun odottelin tuulimunaraskauden rämmäleiden tyhjentymistä. Silloin sitä toivoi melkein epätoivoisesti, että kunpa tulisi vain yksi viiva eikä häivähdystäkään toisesta. Nyt sitä taas toivoo, että tulisi tuollainen vertailuviivan paksuinen toinen viiva...

Jos raskaustestit osaisivat puhua, niillä olisi varmasti aika paljon kerrottavaa... plussia ja miinuksia.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Hmm... haamu taas

Vähän taas vahvempi haamu tänään. Tätä menoa saan kunnon viivan ehkä viikon päästä. Ei ihan vaikuta siltä, että istukkahormonin määrä tuplautuisi päivässä... Mutta tätäkin olen jo googlaillut aiemmin, että voihan se olla, että hCG alkaa nousta vasta myöhemmin. Tai sitten ei. Jää nähtäväksi.

torstai 2. syyskuuta 2010

Viiva - silmissä vai testissä?

Tiedättehän sen tunteen, kun salamavalo jää roikkumaan näkökenttään? Mulla on nyt vähän sama juttu raskaustestien viivojen kanssa. En oikein enää tiedä, kuvittelenko vai näenkö. Olin jo eilisestä testistä näkevinäni haamun ja tämänpäiväisestä testistä vähän helpommin. Tänään haamu näkyi jo sallitun ajan puitteissa. Mielestäni raskaustestit ovat kyllä ihan kelpo tarkasteltavaa varsinaisen testiajan jälkeenkin - kunhan ei vedä niistä suoraan mitään johtopäätöksiä.

Nyt sitten tässä mietinkin, mistä nämä mahdolliset haamut kertovat. Googlasin jo tammikuussa, että OneStepin testeissä (myös nimellä Sofi One Step) ei pitäisi näkyä ns. viivanpaikkaa, vaan viiva on plussa. Mutta jos viivan näkemiseen tarvitaan supersankarin röntgenkatse (jollainen minulta toki löytyy ihan paljain silmin), voiko sitä vielä laskea plussaksi? Vai voisiko elimistön normaali hormonitoiminta kuukautisten lähestyessä näkyä aavistuksenomaisena haamuna 10 mIU -testissä? Joka tapauksessa jatkan testaamista huomenaamulla.

Seuraava kuva on suoraan omasta CSI-kuvatutkimuslaboratoriostani Andy Warholin hengessä. Otin äsken kuvan tämänpäiväisestä (alimpana), eilisestä (keskellä) ja sitä edellispäiväisestä (ylhäällä) testistä ja koska niistä ei sellaisenaan erottunut tietokoneen ruudulla oikein mitään, pistin värit negatiiviksi ja säädin sävyjä. Merkkasin tuohon nyt V-kirjaimella ne kohdat, joissa näen haamut. En kai ole ainut, joka ne näkee?




Tämä haamujen asteittainen kehitys antaisi olettaa, että huomenna saattaisi näkyä jo vahvempikin viiva, jos nyt on ylipäätään näkyäkseen. Pitäisi vaan malttaa nukkua tässä välissä. Huomenna on kp 29/29, joten viikonloppuna sitten viimeistään tietää, tärppäsikö vai ei.

maanantai 30. elokuuta 2010

Suurta kärsivällisyyttä

Olen varsin ylpeä itsestäni - on jo kp 25/29, enkä ole tehnyt vielä yhtään raskaustestiä. Huomenna ajattelin kyllä aloittaa. Enpä olis ennen tätä vuotta uskonut, että oikein odottaa purkkiin pissaamista...

Oireita ei kyllä ole ollut nimeksikään. Mut ehkä tässäkin toimisi se sama logiikka kuin kouluaikoina: mitä helpommalta koe tuntui, sitä varmemmin meni penkin alle - ja toisin päin... Jos näitä mun nykyisiä oireita nyt tähän luettelisi, niin kai sellaisiksi voisi laskea runsaan valkovuodon, rintojen kainaloista kipeytymisen (eilisestä alkaen) ja ajoittain oudon maun suussa. Mut sen verran tässä on kyynistynyt, etten kyllä hypi aivan riemusta vielä.

Se on tietty kivaa, ettei ole ollut ollenkaan niin surkean väsynyt olo kuin viime kuussa. En yhtään kyl tiedä, mitä viime kuussa sitten oikeastaan tapahtui. Kuukautiset oli myöhässä yhdellä päivällä, mut se ei nyt vielä kerro mitään. Silloin oli maha tosi kipeä monta päivää - nyt ei ole ollut oikeastaan ollenkaan. Jätin menemättä sinne verikokeeseenkin, kun olen aika varma ilman sitäkin, että ovulaatio tapahtui - enää ei tunnu siltä, että joku yrittäisi väkivalloin ulos vasemmasta munasarjasta.

Keskustelupalstoilla esitetään kahta eri mielipidettä siitä, koska raskaustesti kannattaa tehdä. Toiset ovat aikaisten testien kannalla ja toiset testaavat vasta, kun kuukautiset ovat myöhässä. Ymmärrän kyllä myöhäistestaajia, mutta itse näen asian niin, että aikaisin testattu plussa tarjoaa lisäinformaatiota. Vaikka raskaus sitten menisi parin päivän sisällä kesken, tietää ainakin sen, että munasolun oli hedelmöittynyt ja jollain tavalla myös kiinnittynyt. Ja jos raskaus siitä onnellisesti jatkuu, niin onpahan tiennyt jo hyvissä ajoin jättää kielletyt aineet pois ruoka/juomavaliosta. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että niin suurta kärsivällisyyttä multa ei kyllä löydy, että pystyisin millään lykkäämään testaamista kuukautisten myöhästymiseen asti...

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Julkinen yksityinen

Meinasi tänään pudota silmät ulos suusta, kun kävin katsomassa blogin kävijälaskuria: numero oli muuttunut kuudesta (6) kuuteenkymmeneen (60)! Myönnän kyllä linkittäneeni eilen nämä riipustukseni Blogilistaan. Aika uskomatonta silti, että kävijöitä on ollut huhtikuusta edellispäivään asti vain kuusi ja eilen 40! Kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille - on varsin miellyttävää tehdä yksityisestä, monesti ikävästäkin asiasta julkista. Ei tunnu itsestä ainakaan enää yhtään niin ikävältä... :)

Julkisella ja yksityisellä voi viitata myös siihen ärsyttävään terveydenhuollon tyhjiöön, jossa itse olen ollut oikeastaan koko vuoden. Ensin olin raskaana, mutta vasta niin vähän, etten päässyt vielä julkiselle ultraan. Yksityisellä piti käydä ultrassa kaksi kertaa (125 euroa laaki) ennen kuin sain tuulimunadiagnoosin. Sitten siirryin julkiselle puolelle "hoidettavaksi". Suomeksi siis: ultrattiin, sain lääkkeet kouraan ja menin kotiin odottamaan. Anomalla ja ruinaamalla pääsin julkiselle toistamiseen ultrattavaksi ja toiset lääkkeet, koska ekoilla ei ollut juuri mitään vaikutusta. Tässä kohtaa olisi ilmeisesti pitänyt taas ruinata ja anoa julkiselle (koska jälkitarkastus ei kuulu palveluun), mutta meninkin yksityiselle (125 euroa) - todetakseni, että tarvitsee mennä kaavintaan. Julkisella sai sitten melkein satasen päiväkirurgiseen maksuun sisältyen sämpylän ja jogurttia. Jee. Ja poliklinikkamaksut (kertaa neljä) päälle.

Sairaskuluvakuutuksista (ainakin omastani) on näppärästi rajattu pois raskauteen tai raskautumiseen liittyvät tutkimukset eikä työterveyslääkärikään niitä hoida. Neuvolaa ei kiinnosta vielä. Muuten julkinen puoli on niin ruuhkainen, ettei sinne pääse moneen viikkoon, ellei ole akuutti hätä. Ja sitten kun on akuutti hätä, niin sittenkin pitää olla joko a) todella surkeana tai b) todella vihainen, että pääsee päivystysjonoon. Ja se on sitten ihan sattumasta kiinni, saatko jälkiseurauksena jonkun kauhean tulehduksen vai et. Julkisella ei ole varoja tutkia - kyse onkin siitä, onko itsellä varoja tutkia yksityisellä. Toistaiseksi on, mutta ei sitä nyt ihan huvikseen syö matkakassaansa...

Viime viikolla kävin tutkimassa asioita työnantajan piikkiin. Sopimukseen kuuluu pari erikoislääkärikäyntiä vuodessa - mutta ei niitäkään saa käyttää, jos ei ole "sairaana". Mitään varhaisultria on siis ihan turha haaveilla sitä kautta. Sovittiin lääkärin kanssa, että menen vielä maanantaina verikokeeseen varmistumaan, että ovulaatio on tapahtunut ja alavatsaa piinaava (?) munarakkula siten puhjennut. Katsoisikohan se samaan syssyyn veren raskaustestin, vai maksaakohan se ekstraa...?

En vaan ymmärrä, miten jotain tavallista flunssaa saa mennä ilmaiseksi (tai ainakin lähes ilmaiseksi) valittamaan lääkärille vaikka joka päivä, mutta asioita, jotka raastavat hermoja ja potentiaalisesti tuottavat uusia veronmaksajia valtiolle, ei saa. Miksei vauvakuume ole sairaus?

maanantai 23. elokuuta 2010

Miten vauvoja tehtiin ennen nettiä?

Vuosi sitten tähän aikaan tietämykseni raskautumisesta ja raskaudesta pohjautuivat:

1) koulun biologian tunteihin
2) kavereiden (vahinko)raskauksiin
3) amerikkalaisiin tv-sarjoihin

Iästäni kerrottakoon, että se on enemmän kuin 25 ja vähemmän kuin 30. Olen korkeasti koulutettu (ainakin tutkinnon puolesta). En siis ymmärrä, miten on mahdollista, että lähes kaikki aiemmat olettamani (näihin kolmeen edellämainittuun kohtaan perustuen) ovat olleet vääriä. Enkä ymmärrä, miten ihmiset ovat ennen nettiä onnistuneet saamaan lapsia. Kuka on kertonut heille, miten homma todellisuudessa toimii?

Biologian tunneilta muistan asiasta sen faktan, että koska vain voi tulla raskaaksi. Tietty se oli siellä koulussa säikyttelymielessä se pointtikin... Tämä on ihan oikeasti ollut käsitykseni asiasta ihan viime vuoden loppuun asti, jolloin aloin asiaa tutkimaan. Siis asiahan on niin, koska vain EI voi tulla raskaaksi. Raskaaksi voi tulla parina päivänä kuukaudessa, jos silloinkaan. Tiedän kyllä, että ne pari päivää voivat periaatteessa olla "koska vain". Mutta jos kierto on säännöllisesti siinä 28 päivän paikkeilla, niin ne pari päivää eivät ole "koska vain" - vaan juuri siinä ennen puoltaväliä. Piste.

Omat kaverini ovat tosin onnistuneet melko täydellisesti toteuttamaan biologian tuntien pahaenteistä ennustusta: yksi tuli raskaaksi pillereitä syödessään ja yksi varmojen päivien -menetelmän pettäessä. Sinänsä alkujärkytystä lukuunottamatta mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut, ja kummatkin ovat nyt tyytyväisiä äitejä. Tähän kuitenkin liittyy yksi aiempi harhaluuloni - nimittäin se, että jos tulet raskaaksi, niin saat mitä todennäköisimmin vauvan. Keskenmenoista olin toki kuullut, mutta en todellakaan tiennyt, miten yleisiä ne ja muut raskauden ongelmat (niin kuin nyt vaikka tuulimunaraskaudet...) ovat. Tv-sarjoissahan kaikki aina rientävät heti sen positiivisen raskaustestin jälkeen pilaamaan avioliittonsa kertomalla raskauteen johtaneesta syrjähypystä tai muuta yhtä dramaattista. Odottaisitte nyt ainakin sinne viikolle 8, hyvät tv-sankarittaret! Ongelma voi hyvin ratkaista itsensä siihen mennessä.

Niin ja tv-sarjoista tuli myös mieleen, että sekin on kyllä ihan huijausta, että raskaustestin voisi tehdä suunnilleen seuraavana päivänä kohtalokkaasta yöstä. Vähintään kymmenen piinaavaa päivää pitää odottaa, suosituksena kaksi viikkoa. Eikä raskausviikkoja lasketa vauvan alkuunsaattamispäivästä, vaan edellisten kuukautisten alkamispäivästä. Eikä valtion kustantamista palveluista (neuvoloista, ultrista) ole oikeasti juuri mitään apua ennen kaksinumeroisia raskausviikkoja. Eikä sitä kallista yksityisen puolen varhaisultraa (ainakaan viikoilla 6-7) tehdä mahan päältä, vaan alakautta. Voin vain kuvitella, miten lista jatkuu sitten myöhemmin...

Mistä naiset ovat siis esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten saaneet tietää, miten asioiden laita oikeasti on? Vai ollaanko menty vain yrityksen ja erehdyksen kautta? Tuskin mistään viisiosaisesta tietosanakirjasta on löytynyt kovinkaan seikkaperäistä selostusta raskaaksi tulemisesta ja varhaisesta alkuraskaudesta (kohdasta R niin kuin raskaus) - toisin sanoen ajalta ennen neuvolan vaikutuspiiriin kuulumista. Vai ollaanko nykyään sitten vain liian vaativaisia informaation suhteen, kun kaikki tarvittava löytyy netistä?

Näen sivulaskurin tilastoista hakusanat, joilla tänne blogiin on eksytty. Ne ovat juuri niitä hakusanoja, joita olen itsekin tämän vuoden aikana ahkerasti käyttänyt, välillä neuroottisestikin. Aina jostain keskustelupalstojen uumenista on löytynyt joku viesti, jossa on kuvattu juuri etsimäni asia. Asia ja ahdistus eivät välttämättä ole sillä ratkenneet, mutta olenpahan ollut aina himpun verran viisaampi - viime vuoteen verrattuna äärettömän paljon viisaampi. Ja tiedän ainakin sen, etten ole näiden asioiden kanssa yksin, vaikka en niistä kovin monelle kasvotusten halua puhuakaan. Olisikohan aivan väärin veikata, että raskausteemaiset haut ovat hakukoneiden listoilla aika korkealla? Mistä muualtakaan sitä ihminen nykyään tietää, minkätyyppinen liman koostumus on oikea? :)

lauantai 21. elokuuta 2010

Pieni välierävoitto?

Sain eilen plussan! Siis kylläkin ovulaatioplussan, mutta tällä hetkellä kelpaa plussa kuin plussa. Josko sitten se varsinainen plussa tulisi kahden viikon sisään...

Oon kyllä hiukan hämmentynyt siitä ovulaatioplussasta. Ei sillä, etteikö päivä olisi ollut juuri oikea (se oli). Mutta kun sen tikun otti pois Clearbluen digitaalihärpäkkeestä, niin se näytti tältä:


Siis kysynpä vaan: millä planeetalla ovulaatiotestin plussaksi riittää, että toinen viiva on noin hailakka?! Vai onko Clearbluella vaan eri logiikka noissa viivoissa? Tuo oikeanpuoleinen on siis vertailuviiva. Harmi, kun kaapin perukoilta ei löytynyt enää yhtään OneStepin testitikkua, jotta olisi voinut vertailla tulosta. Niitä OneStepin testejä oon tässä aikaisemmissa kierroissa käyttänyt, enkä ole päässyt lähellekään plussaa - eli siis vertailuviivan kanssa yhtä paksua viivaa.

Tammikuussa, kun sain edellisen ovulaatioplussan, käytin myös Clearbluen testiä. Muistelisin, että silloin tuli kyllä vahvempi viiva. En ainakaan kyseenalaistanut tulosta yhtään. Noh, plussa tai valeplussa: samapa tuo, sillä satuinpa eilen näkemään kypsyneen munarakkulan ihan omin silmin.

Päätin mennä lääkärille, kun jotenkin on tuntunut siltä, ettei kaikki ole kunnossa. Alavatsaa painaa tai jomottaa omituisesti aika usein - varsinkin vasemmalta puolelta. Pelkäsin jonkin sortin tulehdusta, mutta ainut, mitä lääkäri ultraamalla löysi, oli iso 2,7 x 2,0 sentin munarakkula - juuri vasemmassa munasarjassa. Kohdunsuun limakin oli kuulemma kirkasta, että kaikki ovulaation lähestymisen merkit löytyivät. Itse en nyt vieläkään ole aivan vakuuttunut, että nämä koko kesän kestäneet oireet johtuisivat vain normaalista kuukautiskierrosta, mutta voihan se tietty olla niinkin... Lääkärin suositus oli keskittyä makuuhuoneen puolelle tänä viikonloppuna. :)

Jossain tuolla munarakkulan sisällä on sitten se munasolukin. Se ei kyllä paljaalla silmällä näy, kun kokoa on vain kymmenesosamillimetrin verran. Toivotaan, että tämä olisi varhaisin kuva vauvan alkulähteestä...

perjantai 6. elokuuta 2010

Sinnikkäästi epätietoinen

Tänään on kp 31 (/29) tai sitten kp 1. En tiedä kumpi. Raskaustestiin ei ole tullut edes haamuista viivaa, mutta olo on ollut vahvasti raskautunut jo viikon verran. Eilen ja tänään ei ole enää kyllä ollut niin kipeä olo. Ja tänään alkoi niukka vuoto. Mutta siltikään en jotenkin vaan uskalla uskoa, että en ole raskaana. Kun jos kuitenkin olen. Jos huomenna kaverin häissä lorotan kurkusta alas oikein kunnon satsin alkoholia, niin se on sitten ihan satavarma, että nää onkin valekuukautiset... Sellaiset on ilmeisesti jopa joka neljännessä raskaudessa... Ja todella niukkaa on ollut tänään tää vuoto...

Netti on pullollaan toinen toistaan uskomattomampia tarinoita siitä, miten ihmiset ovat olleet raskaana, vaikka testi näyttää negatiivista ja vaikka tulee kuukautisvuotoja väliin. Ota siitä sitten selvää, mikä on mahdollista ja mikä ei. Jos tässä nyt olisi raskaana (vuodosta ja miinuksista huolimatta), niin meen kyllä hyvin pian yksityiselle ultraan - näillä oireilla kohdunulkoinen raskaus on sen verran todennäköinen... Sepä oliskin kiva lisä kokoelmaan...

 ------
Lisäys: Kunnon vuoto alkoi seuraavana päivänä. Sain lorottaa kunnon satsin alkoholia kaverin häissä ilman omatunnon tuskia... :)

maanantai 2. elokuuta 2010

Vain viiva puuttuu...

Kp 27 ja neljä (negatiivista) raskaustestiä takana. Tiedetään - aloitin testaamisen varsin (liian) ajoissa. Tammikuussa se ensimmäinen haamuplussa vaan tuli jo kp 25. Niin, että jos olisi tullut nytkin. Vaan ei siis ole tullut.

Mutta itse asiassa se viiva testissä onkin sitten ainut, joka puuttuu. Jos pitäisi laittaa rahat likoon, niin sanoisin 95-prosenttisella todennäköisyydellä olevani raskaana. Heti edellisen postauksen jälkeen alkoi tapahtua: nännit kasvoivat! Pari päivää tuossa epäröin, kasvoivatko ne ihan tuijotuksen voimalla, mutta nyt rinnat ovat myös muuten alkaneet paisua ja muuttua aremmiksi - aivan kuten tammikuussakin. Oirelistaan tuli samalla lisäyksenä mahan turvotus, ärsyttävän jomottava alavatsakipu ja sen myötä äärimmäinen levottomuus ja väsymys. Ylipäätään on vain aika raskas olo.

Hiukan olo on nyt tänään ja eilen ollut virkeämpi. Maha on kyllä edelleen aivan turvoksissa. Tuntuu, että töissä saa jo nyt harjoitusta mahan kätkemisestä. Ei mahdu suosiolla farkkuihinkaan. Tai sitten on vain tullut syötyä kesällä liikaa jätskiä. Sekin saattaa olla todennäköistä, sillä kolmisen viikkoa sitten näin kesälomareissulla yhden vanhan tutun, joka tokaisi pikasilmäyksellä "ja teillekin on siis tulossa perheenlisäystä?". Niin... no ei...

Tulipahan taas muistutus, että tämmöisen löysän notkoselkäisen pitäisi muistaa aktivoida ne syvät vatsalihakset - ja selkeästi enemmäin kuin leppoisat 10 prosenttia (tms. pilatesjargonia). Tällä turvotuksella tosin näkyviin jää pömppä, vaikka aktivoi 100 prosenttia. Ei kiva. Kivaa olisi, jos huomenna raskaustestistä tulisi vihdoin se puuttuva plussa. Tai edes ylihuomenna. Tai viimeistään yliylihuomenna.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Matelevat piinapäivät

Kp 23 menossa ja mitta alkaa olla taas vaihteeksi täysi. Aivan yhtä varmasti kuin huomisesta raskaustestistä tulee miinusta, teen kuitenkin sen testin - ihan vaan aikani kuluksi. Jos vaikka kuitenkin tulisi plussa. Eikä tarvitsi koko ajan miettiä, että onkohan tämä nyt raskausoire vai onko jotain muuten vaan vialla.

Alkuraskauden oireiden moninaisesta kirjosta kauhean moni ei vielä ole osunut kohdalle, mutta ihan tarpeeksi moni, jotta vainoharhaisuus olisi taattu. Valitettavasti nämä oireet ovat aika moniselitteisiä: jonkinasteisia jomotuksia on nyt ollut pitkin vuotta eikä terävä vihlaus alavatsassa aivastaessakaan (tapahtui edellispäivänä) saa aivan vakuuttuneeksi. Aiemmissa miinuskierroissa on myös ollut samantyyppistä oireilua venytysvihlaisuina. Valkovuotoa on ollut nyt runsaasti, mutta en tunne omaa normaalikiertoani pillereiden jäljiltä niin hyvin, että osaisin sanoa, onko se kovin epätyypillistä.

Tänään oirelistaan tuli uusi ja epätoivottu tulokas: näköhäiriö. Olen potenut migreenityyppisiä kovia päänsärkyjä jo yläasteikäisestä asti, mutta niihin ei koskaan ole liittynyt ennakkovaroituksena kuin lievää silmien aristusta: tekstiä lukiessa kontrasti on saattanut tuntua voimakkaalta silmille - ei muuta. Nyt tänään huomasin yhtäkkiä, että en näekään lukea selkeästi kaikkea ruudullani näkyvää sisältöä ja häiriö muuttui pian sahalaitatyyppiseksi vilkkumiseksi vasemman silmän alalaitaan. Häiriötä kesti ehkä vartin verran, mutta ehdin kyllä säikähtää. Otin pari särkylääkettä varmuuden vuoksi ja kyllä se päänsärkykin sieltä sitten tuli eli migreenistä taisi olla kyse. Nyt illalla verenpaine tuntuu olevan kovin matalalla - ainakin silmissä pimenee tosi helposti ylös noustessa. Onkohan syypää mahdollinen raskaus vai tämä ainainen helle?

Luonnollisesti se ainut oire eli rintojen turvotus, josta uskoisin suoraan olevani raskaana, puuttuu. Googlasin itselleni tosin tilapäisen mielenrauhan asian suhteen jo pari kuukautta sitten - etenkään toisessa raskaudessa rinnat eivät välttämättä reagoi aivan yhtä nopeasti raskauteen. Kyllä itseään on sitten helppo huijata lukemalla keskustelupalstoja - kaikesta tulee aivan normaalia! Mitä kovempia kipuja ja oudompia oireita, sen varmemmin on raskaana. Ja vaikka ei olisi yhtään kipuja eikä outoja oireita, niin myös silloin on todennäköisesti raskaana. Itselläni ei kyllä tällä kertaa ole kovinkaan vakuuttunut olo - pitää odotella testituloksia. Tikkua purkkiin huomenaamuna. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana...

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Josko nyt sitten tällä kertaa...

Kesäkuun lopun aviomiehetön lomamatka osui kuin osuikin (tietysti) juuri siihen potentiaaliseen raskautumisajankohtaan, joten sekin kierto meni ohi. Sinänsä kyllä ihan kiva nauttia kesähelteistä kuplajuomien ja herkkuruokien kera miettimättä mahdollisia rajoituksia, mutta tästä kierrosta sais nyt kyllä tärpätä. Raskauslaskurista kun katsoo, hedelmöittyminen osuisi omaan nimipäivääni ja laskettu aika omaan syntymäpäivääni - olisikohan se hyvä enne? Hmmm... Olenkohan muuten itse saanut nimeni hedelmöittymisajankohdan mukaan...?

Tällä kertaa olosuhteiden pitäisi olla siinä määrin suotuisat, että ensinnäkin ollaan miehen kanssa samassa paikassa samaan aikaan sekä toiseksi, että samassa paikassa samaan aikaan ei ole muita ihmisiä. Helpottaa kummasti asiaa. Kesällä reissatessa oma rauha on usein aika kortilla.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Pitkää miinusta - nollapisteessä jälleen

Jaahas. Niin siinä sitten kävi kuin arvelinkin, että ajoitus oli viime kuussa pielessä. Nyt tosin näyttäisi siltä, että oltiinkin liian ajoissa liikkeellä eikä liian myöhään. No, lopputulos on joka tapauksessa sama - nollapisteessä ollaan taas.

Nyt kun sitten tänään havahduin katselemaan kalenteria kahden viikon päähän, niin tajusin, että mähän oon silloin neljä päivää reissussa - eikä mies oo mukana. Meidän tuurilla ovulaatio menee taas ohi. Mutta jos jotain on tässä alkuvuoden aikana oppinut, niin sen, että elämää ei voi pitää pausella pelkästään sen takia, että odottaa tulevansa raskaaksi. Vasta sitten kun olen tullut raskaaksi ja ultrassa on jotain elämää löydetty - sitten annan itselleni luvan alkaa järjestellä menoja raskauden ehdoilla.

Aika vähillä vainoharhoilla pärjäsin tämän kierron - luultavasti ihan siksi, ettei olo edes tuntunut siltä, että voisi olla raskaana. Tosin oireet ilmeisesti voivat vaihdella paljonkin eri raskauksissa, joten pieni optimistinen toiveikkuus tietenkin vielä tähän päivään asti eli. Ja tuli raskaustestejäkin tehtyä vissiin kuutena päivänä...

Tänään ostan kaupasta siideriä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Vainoharhoihin valmistautumista

Jos joskus olette eksyneet odotusaiheisille keskustelupalstoille (ja luultavasti olette, koska olette eksyneet tännekin), ette ole voineet olla törmäämättä keskusteluihin, joissa listataan alkuraskauden oireita ennen plussaamista. Koska kaksi viikkoa ovulaatiosta raskaustestiin voi olla ikuisuus, monet yrittävät kuulostella kehoaan, jos sieltä löytyisi jotain vinkkejä mahdollisesta raskaudesta. Huvittavaa kuitenkin on, että oireet löytyvät näissä keskusteluissa usein jo heti ovulaation jälkeen. Aika moni oire on siis oman mielikuvituksen tuotetta. Iso joukko on myös niitä oireita, jotka osoittautuvat normaaleiksi kuukautisoireiksi - niitä vain ei yleensä analysoi niin tarkkaan.

Myönnetään - itse kuuluin tammikuussa varsin vahvasti tuohon yllämainittuun hätähousujen kategoriaan. Googlailin kuumeisesti alkuraskauden oireita ja kas kummaa, ihan kun vähän paleltaisi ja mahaa vihloisi. Yöllä piti nousta pissalle ja aamuyöstä alkoi pyöriminen, vaikka aamu-unisiin kuulunkin. Sitten sain ovulaatiotestistä plussan. En siis ollut edes vielä ovuloinut, kun veikkailin jo vainoharhaisesti raskautta!

Sitten kun oikeasti olin raskaana (tai oikeasti leikisti - miten tuulimunaraskaus nyt sitten luokitellaan), oireita oli huomattavasti vähemmän. Itse asiassa kunnon oireita oli vain kaksi: rintojen turvotus ja mahakipu. Itse kun en ole kovinkaan povekas, oli hämmentävää eräänä aamuna (noin dpo 6, jos jotakuta kiinnostaa) havaita, että minullehan on ilmestynyt kokoa isommat rinnat! Päättelin, että joko olin yöllä tietämättäni käynyt plastiikkakirurgisessa operaatiossa tai sitten olin raskaana. Raskaustesti muutama päivä myöhemmin (noin dpo 11) varmisti jälkimmäisen vaihtoehdon oikeaksi.

Niin kauan kuin elimistössäni kiersi istukkahormonia (huhtikuun alkupuolelle saakka), rinnat pysyivät enemmän tai vähemmän turvoksissa. Pitäisin siis jatkossa tätä oiretta varsin varmana raskauden merkkinä jo ennen raskaustestin tekemistä. Kirjasin alkuvuonna säntillisesti kaikki pienetkin oireet ylös päiväkohtaisesti (lue: vainoharhaisesti), joten niiden perusteella päättelisin, että jos nyt olisi tärpännyt ja kiinnittyminen tapahtuisi suunnilleen samassa aikataulussa, jo ensi viikonloppuna saattaisi turvotusta ilmaantua... Katsotaan sitten, miten luulotautiseksi meno taas yltyy.

Toista ensimmäisessä raskaudessa ollutta oiretta en mitenkään välttämättä haluaisi kokea uudestaan. Tuskaisa mystinen mahakipu iski yleensä aina ennen lounasaikaa, päivällisen kieppeillä tai sitten myöhään illalla. Jotenkin se siis liittyi tyhjään vatsaan. Kipu kesti yleensä kymmenisen minuuttia ja tuntui myös alaselän puolella. Kovuudeltaan kipu oli sitä luokkaa, että töissä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lukkiutua vessaan ja kaksinkerroin hammasta purren odottaa, että kipu menisi ohi. Oire ilmaantui heti plussaamisen jälkeen ja toistui lähes päivittäin aina ensimmäiseen lääkkeelliseen tyhjennykseen asti. Verrattain outo oire, mutta löysin keskustelupalstoilta myös muita, joilla oli ollut alkuraskaudessa vastaavanlaista piinaa.

Tässä vaiheessa on syytä koputtaa puuta, mutta säästyin alkuvuoden raskaudessa pahoinvoinnilta lähes täysin. Ruoka ei joka päivä nyt aivan loistavasti maistunut, mutta mitään kakomista tai yökkäilyä ei todellakaan tullut harrastettua. Itselläni on aika paljon aiempia kokemuksia ärtyneen vatsalaukun aiheuttamasta huonovointisuudesta enkä tosiaankaan toivoisi sellaista päivästä toiseen jatkuvaa etomista kohdalleni enää. Olen todennut, että jatkuva pahoinvointi aiheuttaa jatkuvaa pahoinvointia - itselläni on ainakin sellainen stressivatsa, että jos pelkään huonoa oloa, melko varmasti minulla on pian huono olo. Aika monet pahoinvoinnit voittaa sillä, ettei pelkää pahoinvointia. Olisihan se äärimmäisen noloa oksentaa junassa tai töissä keskelle käytävää, mutta ei se tilanne parane jännittämällä. Jännittämättä oleminen on vain äärimmäisen vaikeaa...

Ihan yhtä vaikeaa on olla ajautumatta modernin lääkärikirjan eli keskustelupalstojen syövereihin, kun yrittää kartoittaa sitä, mikä raskaudessa on normaalia ja mikä ei. Ehkä olisi ihan hyvä muistaa, että keskustelupalstoilla keskustelevat enimmäkseen ne, jotka ovat yhtä vainoharhaisia kuin sinä tai joilla jokin on mennyt pieleen - eivät välttämättä ne, joilla kaikki on mennyt tilastollisesti ottaen aivan normaalisti. Tämä blogi on siitä hyvä esimerkki: jos kaikki olisi mennyt putkeen, vatsassani olisi tällä hetkellä 21-viikkoinen asukki eikä blogin kirjoittaminen olisi tullut mieleenikään. Raskaudessa aika moni asia on normaalia, mutta raskaana voi olla ilman pitkiä vainoharhaisia oirelistauksiakin.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Odottamisen odottamista

Nyt kun ollaan useampana päivänä saatu jo maistiaisia kesästä, olen kuullut useammankin päivittelevän, miten nopeasti alkuvuosi on mennyt. Olen nyökkäillyt siinä vieressä, vaikka todellisuudessa aika ei ole koskaan mennyt näin hitaasti - ellei sitten joskus pienenä joulua odottaessa. Odotettu on nytkin - ei tosin joulua.

Koko alkuvuosi tammikuun alusta tähän päivään on ollut yhtä odottamista. Ensin odotin tämän odottamisprosessin alkua. Sitten odotin positiivista ovulaatiotestiä - sen jälkeen positiivista raskaustestiä. Vasta sitten alkoi odotus sanan varsinaisessa raskausmerkityksessä. Odotin, että piinallisia viikkoja kertyisi tarpeeksi alkuraskauden ultraan. Ultran jälkeen jouduin odottamaan tuulimunadiagnoosin varmistumista vielä ikuisuuden pitkät puolitoista viikkoa. Raskausmielessä odotus päättyi siihen, mutta oikeasti odottaminen vasta alkoi.

Ensin piti odottaa naistentautien päivystyksessä tyhjennyslääkkeitä kouraan. Sitten sai mennä kotiin odottamaan, että koska lähtisi tyhjentymään. Päivän tyhjentyikin ihan hyvin, kunnes alkoi taas vainoharhainen odottaminen, koskahan se tyhjentyminen jatkuisi. No, ei se jatkunut, jolloin sain taas odottaa siellä päivystyksessä lisää lääkkeitä. Toisella kerralla vuoto kesti pitempään ja oikeasti jo luulin, että kaikki roippeet olisi jo ulkona. Mutta ei. Ei tietenkään. Sopivaa kaavinta-aikaa odotellessa meni siinäkin tovi, ja kaavinnan jälkeen piti sitten vielä odottaa, että vuoto loppuisi, raskaustesti näyttäisi miinusta ja tietenkin piti odottaa vielä seuraavat kuukautiset. Kaiken kaikkiaan tässä meni neljä kuukautta.

Eli tiivistetysti: ensin odotettiin, että jotain tapahtuisi - sitten heti tapahtuikin, mutta varsinainen odotus ei päässyt kuukautta pidemmälle ennen kuin sitten taas odotettiin, että pääsisi siihen pisteeseen, että voisi odottaa jotain tapahtuvaksi.

Nyt kun tietää, että ollaan vihdoin siinä pisteessä, että jotain voisi tapahtua, kärsivällisyys alkaa olla todella koetuksella. Ensinnäkin kuukautisten jälkeen on ollut koko ajan lievästi ruskeaa vuotoa, jonka syytä olen koittanut kuumeisesti arvailla. Luulen (ja toivon), että se liittyy jotenkin kaavintaan, koska ikinä aiemmin ei ole mitään vastaavaa ollut. Rusehtavuus on ollut koko ajan häviämään päin, joten lääkärille asti en ole lähtenyt. Mistään kohtutulehduksestakaan ei kaiketi ole kyse, sillä mitään alavatsakipuja tai aristuksia ei ole ollut. Ärsyttävää silti.

Toiseksi hermoja kiristää ovulaation metsästys. Olen onnistunut täysin unohtamaan, minkänäköisiä negatiivisia testituloksia ovulaatiotesteillä tuli tammikuussa - muistan vain sen positiviisen. Nyt jokainen haaleaakin haaleampi haamuviiva nostaa epäilyksiä; eikö se ollut vahvempi viiva silloin alkuvuonna, vaikka olikin negatiivinen? Vai muistanko ihan väärin?

Eilen liman koostumus oli sen tyyppistä, että kuvittelisin ovulaation olevan todella lähellä. Myös ajankohta täsmää (tänään kp 15). Silti ovulaatiotestistä on tullut pelkkää negatiivista, vaikka tammikuussa sain todella selkeän plussan. No, lähden nyt tällä kertaa siitä optimistisesta olettamasta, että testit ovat pielessä (tai LH-huippu niin lyhyt, ettei ole osunut testeihin) ja omat tuntemukset oikeassa. Voi silti olla, että tällä kertaa oltiin hiukan myöhässä liikkeellä, kun testeistä ei tullutkaan plussaa etukäteisvaroitukseksi. Ei auta kuin odottaa. Taas.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Salaista kuvamateriaalia

Yksi bonus yksityisellä ultraamisessa on se, että saa kouraansa kasan kuvia. En tiedä, saako julkisella puolella niistä kahdesta kaupungin kustantamasta ultrasta kuvia mukaansa, mutta ainakin naistentautien päivystyksessä tulostetut kuvat sujahtivat nopeasti potilaskansioon. Oikeastaan yksityisellä ultraamista voisikin ajatella 125 euron potrettikuvauksena - miljöönä kohtu ja kuvauskohteena sen sisältö.

Emme ole monellekaan kertoneet alkuvuoden vastoinkäymisestä, joten seuraava kuvamateriaali kuuluu ainakin toistaiseksi punaisella top secret -leimalla varustettuun kategoriaan. Siksi en myöskään tietovuotojen pelossa uskaltanut ottaa näitä töihin mukaan skannattavaksi - pahoittelen siis kameralla kuvatessa tulleita heijastumia. Kuvat ovat ihan perus-2D-kauraa - kontrastia olen jonkun verran nostanut, että pahimmat pölyhiukkaset häviävät pinnalta.

Nämä ensimmäiset kuvat on otettu raskausviikolla 6+2. Ylemmässä näkyy 15,7 millimetrin mittainen sikiöpussi, mutta ei sitten yhtään mitään muuta. Alemmassa kuvassa lääkäri oli näkevinään lisäksi ruskuaispussin (kohdistimesta hiukan oikealle alaviistoon), mutta itse asukista ei kyllä näkynyt jälkeäkään.






Tässä vaiheessa minun oli aika helppo päätellä, että kyseessä oli tuulimunaraskaus. Alkion kuuluisi olla noin viiden millin mittainen tuossa vaiheessa - kyllä se kuvassa näkyisi! Lääkäri ei suostunut varmaa tuulimunadiagnosia vielä antamaan, koska hänen mukaansa raskaus on voinut alkaa omia laskelmiani myöhemmin. Vaikka pystyin mielestäni vedenpitävästi osoittamaan, ettei se ollut voinut, lääkärin pää ei kääntynyt.

Seuraavan kuvakavalkadin kävin ultrauttamassa eri lääkärillä 9 päivää myöhemmin. Aiempi lääkäri oli suositellut odottamaan kaksi viikkoa, mutta itse olin niin varma tuulimunadiagnoosista, etten yksinkertaisesti jaksanut odottaa enempää. Olin jo alkanut lipsua ruokarajoitteista - motivaatiota ei enää ollut.

Seuraavat kuvat kuvastavat siis tilannetta 7+4 raskausviikoissa laskettuna. Sikiöpussin koko oli kaksinkertaistunut 30 milliin, mutta yhtä tyhjää oli edelleenkin.






Näillä kuvilla sain lähetteen lääkkeelliseen tyhjennykseen - tosin luulenpa, että tältä lääkäriltä lähete olisi ehkä hellinnyt jo edellisellä viikolla. Naistentautien päivystyksessä toki ultrattiin ja tentattiin vielä uudestaan, mutta samaan lopputulokseen sielläkin tultiin. Kun tuossa vaiheessa mitään ei näy, niin mitään ei ole eikä tule.

Kuukauden päästä kuvittelin, että kohtu alkaisi kahden lääkesatsin jälkeen olla tyhjä. Vuotokin oli juuri loppunut. Menin siis yksityiselle jälkitarkastukseen, koska julkisella puolella ollaan lähiaikoina keksitty, että naiset ilmeisesti pysyvät hengissä erilaisista tyhjennyksen jälkikomplikaatioista huolimatta, eikä niitä tarvitse verovaroilla tutkia. Olin kyllä vähän ihmetellyt, miksi raskaustestiin ilmestyi edelleen haalea viiva, vaikka sen olisi pitänyt olla negatiivinen. No, olkia kohautellen ajattelin, että verenkiertoon on varmaankin jäänyt jotain istukkahormonijäämiä vielä kiertämään.

Yksityisellä ultrassa sitten hyvin äkkiä selvisi, että positiivinen raskaustesti johtui siitä, että (lääkärinlausuntotermein) "kohtuontelossa on istukkaresiduaa 27x13x20 mm kokoinen klöntti". Sain katsoa ihan lääkärin omasta väitöskirjasta graafia, jossa näytettiin istukkahormonin häviäminen verenkierrosta raskauden päättymisen jälkeen. Voin kertoa, että se tapahtuu nopeasti - enemmänkin parin päivän kuin parin viikon aikana. Kohtuun jääneet istukanroippeet erittivät siis edelleen istukkahormonia, vaikka itse jo optimistina odottelin kuukautisia. Aaargh.






Aika vaikea näistä kuvista on tällaisen itseoppineen Google-gynekologin sitä klönttiä hahmottaa, mutta jos oikein silmiä siristää, niin kohdistinplussien välinen alue taitaa olla kyllä hiukan vaaleampi kuin ympäristönsä. No, lopputulos oli joka tapauksessa se, että sain lähetteen kaavintaan.

Valitettavasti kaavinta-ajat eivät sopineet minulle pääsiäislomasta johtuen seuraavaan kahteen viikkoon, joten otin aikani kuluksi lääkkeitä kolmannenkin satsin. Kuten arvata saattaa, roippeet eivät tulleet silläkään ulos kokonaan ja ne oli poistettava kaapimalla. Kaavinnan leikkauskertomuksen lopussa luki "tarkastus UÄ:llä, kohtu näyttää tyhjältä" - parin päivän päästä tekemäni täysin negatiivinen raskaustesti vahvisti tämän. Siitä kuukauden päästä olinkin sitten vihdoin ja viimein tämän blogin alussa, nollapisteessä.