torstai 29. heinäkuuta 2010

Matelevat piinapäivät

Kp 23 menossa ja mitta alkaa olla taas vaihteeksi täysi. Aivan yhtä varmasti kuin huomisesta raskaustestistä tulee miinusta, teen kuitenkin sen testin - ihan vaan aikani kuluksi. Jos vaikka kuitenkin tulisi plussa. Eikä tarvitsi koko ajan miettiä, että onkohan tämä nyt raskausoire vai onko jotain muuten vaan vialla.

Alkuraskauden oireiden moninaisesta kirjosta kauhean moni ei vielä ole osunut kohdalle, mutta ihan tarpeeksi moni, jotta vainoharhaisuus olisi taattu. Valitettavasti nämä oireet ovat aika moniselitteisiä: jonkinasteisia jomotuksia on nyt ollut pitkin vuotta eikä terävä vihlaus alavatsassa aivastaessakaan (tapahtui edellispäivänä) saa aivan vakuuttuneeksi. Aiemmissa miinuskierroissa on myös ollut samantyyppistä oireilua venytysvihlaisuina. Valkovuotoa on ollut nyt runsaasti, mutta en tunne omaa normaalikiertoani pillereiden jäljiltä niin hyvin, että osaisin sanoa, onko se kovin epätyypillistä.

Tänään oirelistaan tuli uusi ja epätoivottu tulokas: näköhäiriö. Olen potenut migreenityyppisiä kovia päänsärkyjä jo yläasteikäisestä asti, mutta niihin ei koskaan ole liittynyt ennakkovaroituksena kuin lievää silmien aristusta: tekstiä lukiessa kontrasti on saattanut tuntua voimakkaalta silmille - ei muuta. Nyt tänään huomasin yhtäkkiä, että en näekään lukea selkeästi kaikkea ruudullani näkyvää sisältöä ja häiriö muuttui pian sahalaitatyyppiseksi vilkkumiseksi vasemman silmän alalaitaan. Häiriötä kesti ehkä vartin verran, mutta ehdin kyllä säikähtää. Otin pari särkylääkettä varmuuden vuoksi ja kyllä se päänsärkykin sieltä sitten tuli eli migreenistä taisi olla kyse. Nyt illalla verenpaine tuntuu olevan kovin matalalla - ainakin silmissä pimenee tosi helposti ylös noustessa. Onkohan syypää mahdollinen raskaus vai tämä ainainen helle?

Luonnollisesti se ainut oire eli rintojen turvotus, josta uskoisin suoraan olevani raskaana, puuttuu. Googlasin itselleni tosin tilapäisen mielenrauhan asian suhteen jo pari kuukautta sitten - etenkään toisessa raskaudessa rinnat eivät välttämättä reagoi aivan yhtä nopeasti raskauteen. Kyllä itseään on sitten helppo huijata lukemalla keskustelupalstoja - kaikesta tulee aivan normaalia! Mitä kovempia kipuja ja oudompia oireita, sen varmemmin on raskaana. Ja vaikka ei olisi yhtään kipuja eikä outoja oireita, niin myös silloin on todennäköisesti raskaana. Itselläni ei kyllä tällä kertaa ole kovinkaan vakuuttunut olo - pitää odotella testituloksia. Tikkua purkkiin huomenaamuna. Ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti