keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kehtaankin

Onkohan raskaushormonien joukossa jotain semmoista häpeää poistavaa ainetta? Tai onko se sitä, että pää on niin täynnä vauvajuttuja, ettei aivoille jää yhtä paljon tilaa käsitellä sovinnaisuussääntöjä? No, miten vaan - oon huomannut, että päivä päivältä jaksan ajatella yhä vähemmän sitä, mitä muut ajattelevat. Siis minusta. Tai no... ylipäätään, mitä muut ajattelevat. :)

Meillä on töissä ollut aina sama juttu. Kukaan ei kehtaa ottaa viimeistä palaa. Aika usein on jotain lomatuliaiskarkkeja tai merkkipäiväkakkua tai muuta hyvää. Ja aina sinne jää se viimeinen pala tai karkki yksinäisenä vadille möllöttämään. Mutta nyt minä kehtaan! Ei enää viimeisen palan ongelmaa!

Yhdessä lounaspaikassa hintaan kuuluu myös jälkiruoka ja vaikka siellä ei mitään rajoituksia luekaan, niin käytännössä suurin osa ottaa vain yhden palan. En minä! Minä otan nykyään kaksi palaa. Tai jos on pannukakkua niin kolme. Ja aivan häpeilemättä!

Eilen kehtasin jopa pyytää esimieheltä kaksi jätskipalloa, kun olin missanut aiemman kerran, kun olivat olleet tiimimme kanssa firmakustanteisella jätskillä. Hmmm... nää kehtaamisesimerkit onkin muuten aika herkkupainotteisia. :) No mut on niitä muitakin.

Olen kehdannut sanoa feissareille rumasti "ei nyt" ja lehtimyyjille tylysti "ei kiitos". Olen kehdannut ostaa Crocsit turvonneiden pallojalkojeni pelastukseksi ja käyttänyt niitä julkisesti. Olen kehdannut lähettää töissä eteenpäin tuotoksia, jotka ovat vähän sinne päin. Ja ennen kaikkea: olen tänään kehdannut jäädä sairaslomalle!!

Ei niin, ettenkö yleensä kehtaisi jäädä sairaslomalle, jos semmoista on onnistunut saamaan. Mutta kun tämä "sairaus" on niin epädramaattinen... Se kipeä oikea ranne, josta viimeksi kirjoittelin, ei kuulemma parane tässä tilanteessa muulla kuin levolla. Ei edes ollut sitä rannekanavaoireilua vaan ihan jännetuppitulehdus. Sain diagnoosin torstaina ja olin nyt juhannuksen jälkeen kolme päivää töissä tekemässä tärkeimmät asiat pois pöydältä. Ihan kylmiltään en siis kehdannut saikulle jäädä. Mutta kehtasinpa nyt kuitenkin ottaa kahden viikon varaslähdön äitiyslomaan, vaikka olo on aamuisin jomottavaa rannetta lukuunottamatta ihan mainio. Ainakin raskaanaolevien mittapuulla. :)

Sinänsä aika menisi kyllä nopeammin töissä. Siellä on varsinkin ensi viikolla tosi kiireistä - vielä kiireisempää, kun kehtasin ilkimyksenä jäädä jo kotiin. :) Mutta niin kuin lääkärikin juhlallisesti sanoi, on yhteiskunnan etu, että jää sitten varsinaiselle äitiyslomalle terveenä. Vasen ranne ei ole tosin vieläkään ihan kunnossa alkuvuoden tulehduksen jälkeen, että ihmeitä en odota tältä oikealtakaan kädeltä. Vaikea sitä on täysin käyttämättömänäkään pitää, kun on oikeakätinen. Juhannuksena kyllä yritin, ja katsoin melkein 20 jaksoa Greyn anatomiaa - pää ei vaan kestä sellaista koko kesää... Olisi se hääalbumikin väkertämättä...

Juhannuksesta tuli mieleen, että vaikka muuten on ollut mielialojen kanssa tosi tasaista, niin ei sitä sentään kaikkea niele. Mies oli aiemmin puhunut, että hän tekee juhannuksena hyvää ruokaa ja vietetään jo sunnuntaina hääpäivää, kun varsinainen merkkipäivä osuu miehen lomareissun kanssa päällekäin. No sitten pari päivää ennen mies ilmoittikin, ettei luultavasti ehdi töiltään kauppaan ja ai niin - haittaako, että hänen isänsä tulee meille jo sunnuntaina ja jää kahdeksi yöksi. Ööö... no... haittaa!! Jo se tuntuu ylivoimaiselta, että pitäisi pukeutua jotakuinkin säädyllisesti yöllä vessaan pomppiessa, kun asunnossa on 26 astetta. Ja että joku häiritsee kuorsauksellaan sohvalla mun nykyään niin katkonaisia yöunia. Ja mihin hävisi juhannuksen herkkumenyy?

Olin siis varsin allapäin sen illan, vaikken siitä sanallisesti avautunutkaan. Seuraavana päivänä olikin sitten miehen suunnitelmat heittäneet taas 180 astetta. Isä ei ollutkaan tulossa ollenkaan meille, menyy oli saanut vielä lisäkierroksia ja kauppaankin mies oli lähdössä töistä jo todella aikaisin. Taisin sillä murhemielelläni onnistua säikyttämään sen "hyvä aviomies" -moodiin. :) Loppujen lopuksi sain juhannuspyhinä jokiravunpyrstöjä itse tehdyllä saaristolaislimpulla, buffalomozzarellasalaattia, karitsan sisäfileetä, entrecôte-pihvejä, limerahkakakkua ja vaikka mitä. Ettei siinä sitten niin huonosti käynyt. Itkuakin kannattaa näköjään kehdata vähän tuhertaa. :)

Tällä mahtavalla "vapaudut vankilasta" -kortilla (eli sairaslomalla) siirryn nyt siis huomisesta alkaen päätoimiseksi ajantappajaksi. Tänään on viikkoja täynnä tasan 33. Todennäköisesti tapettavaa aikaa on siis paljon. Monta yötä ja monta päivää... ja "ihanaa" hellettä. :) Puuh!!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Lähiviikkojen kuulumisia

Jaahas, jäi tossa viime viikolla isyyspakkausjuttuja hehkuttaessa väliin kokonaan edellisen neuvolakäynnin ja viimeisen perhevalmennuskerran kuulumiset. Tässä niitä...

Visiitti tuntemattomaan neuvolaan puoltoista viikkoa sitten sujui oikein hyvin. Täti (nro 4) oli suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin minä, mutta hyvin varmaotteinen ja rento. Sokerirasituksesta ei ollut löytynyt mitään (jee!), paino oli noussut maltillisesti ja hemoglobiinikin oli pompsahtanut rautamehun juonnilla 114:sta 127:ään. Kohdunpohjan korkeus oli 27 cm (rv 30+1) eli keskikäyrällä, mutta se on kuulemma paljon kiinni mittaajasta. Kivaa, että mulla on myös seuraavalla kerralla taas kesälomien takia eri neuvolantäti (nro 5), niin ei pääse käymään liian tarkaksi tämä mittailu... Puuh. Tunnustelujen perusteella vauva oli kuulemma optimiasennossa pää alaspäin, selkä mun mahaan päin. Pää ei ollut vielä kiinnittynyt.

Viikko sitten maanantaina oli perhevalmennuksen viimeinen kerta (ennen vauvan syntymää), eikä se siitä paljoa parantunut. Suuhygienistin pitämä puolen tunnin tietoisku oli tosi hyvä, mutta sitten oli vuorossa imetysvideo jostain 80-90-lukujen vaihteesta (ihan oikeesti...) ja sitten katsottiin, kun neuvolantädit leikki nuken kanssa. Meille piti tulla ihan oikea vauvaperhe kylään, mutta eivät sitten päässeetkään. Eli se siitä sitten. Olisin mieluusti täyttänyt jonkun palautelomakkeen, mutta niitä ei taideta julkisella puolella paljon harrastaa... tai sitten se täytetään vasta niiden vauvan syntymän jälkeisten kertojen jälkeen, jolloin on jo onnellisesti unohtanut, miten laihaksi valmennuksen anti jäi...

Kävin viime viikolla myös ekaa kertaa kunnallisessa hammashoidossa sitten lukioaikojen. Kokemus oli sinänsä oikein hyvä, mutta hammaskivenpoisto oli yhtä epämiellyttävää kuin aina ennenkin. Mut tulipahan hoidettua. Ei tarvii sitten taas pariin vuoteen mennä.

Lähiviikkojen neuvolassa / lääkärissä juoksun kruunasi vielä viime perjantain käynti yksityisellä. Oma lääkärini suositteli silloin alkuraskauden ultrassa, että raskausviikolla 32 olisi hyvä tulla katsomaan, mitä vauvalle kuuluu. Ultrakuvista mä en ainakaan saanut enää mitään tolkkua, mutta lääkäri onneksi sai. :) Kaikki mitat olivat keskikäyrällä - myös painoarvio 1811 g (rv 31+2). Varsin keskiverto vauva tulossa siis näillä näkymin. :) Syntymäpainoksi lääkäri arvioi 3,6 kiloa. Ultra varmisti sen, että vauva on tosiaan jo pää alaspäin - selkä oli vasemmalla mahaan päin. Eilen tosin tuntui siltä, että siellä oltaisiin taas kiepsahdettu vähän eri kulmaan, kun potkut tuntuivat nimenomaan siellä vasemmalla ylhäällä. Mut eiköhän se nyt jo pysy siellä pää alaspäin. Vaatisi jo vauvaltakin aikamoisia voimanponnistuksia tunkea itsensä pois tuolta lantion uumenista...

Epämukavuuskerroin on alkanut tässä viime aikoina nousta. Isoin tekijä oli kyllä ihan itse aiheutettu, kun käräytin lahjakkaasti auringossa kummatkin jalkani edellisviikonloppuna. Oli todella, todella mukavaa kiemurrella siinä kirvelyssä useampi päivä... ja varsinkin yöt. Onneksi on ollu vähän pilvisemmät ja viileämmät säät, ettei ole tarvinnut näitä (edelleen) punavalkoraidallisia jalkoja esitellä kauheesti missään. :) Kotona sisälämpötilakin on taas siedettävämmällä tasolla kuin tossa helleviikolla, mut jalkojen ja käsien turvotus ei ole kyllä hävinnyt mihinkään. Ostin viime viikolla Crocsit, kun iltaisin ei mee enää mitkään muut kengät jalkaan... Eilen koitin saada turvotusta kuriin kylmägeelillä, mut se tuntui jotenkin oudolta. Ehkä siihen pitää vaan tottua. :)

Turvotukseen taitaa liittyä myös se, että nyt on vaihteeksi oikea ranne todella kipeä. Alkuvuosihan meni vasenta rannetta varoen ja nyt kun se on suht hyvässä kunnossa, niin oikealla ei voi tehdä juuri mitään. Farkkujen jalkaan saaminenkin vie useamman minuutin... Ehkä pitää mennä työterveyslääkärille hankkimaan rannetuki oikeaankin käteen. En tosin pitänyt sitä vasemmassakaan kädessä kuin ehkä viikon, kun tuntui, että se vaan kipeytti muita kohtia kädestä. Rannekanavaoireyhtymästä (oletan, että tällä kertaa on siitä kyse) vois ehkä saada sairaslomaakin, mut mulla on niin paljon työohjeita kirjoittamatta, että ei tässä nyt kerkeä vielä lomille jäämään. :) Varsinkin, kun on ainakin toistaiseksi säästynyt niiltä oikeilta inhottavilta loppuraskauden vaivoilta - närästykseltä, liitoskivuilta, supistuksilta jne. Eikä tässä ole töitä enää kuin kaksi viikkoa ja kaksi päivää jäljellä. Aika juoksee nyt ihan hirveän nopeasti... Varmaan se tyssää sitten taas täysin äitiyslomalla.

Huomenna on viikkoja kasassa tasan 32. Juhannukseksi ei oo kauheesti mitään suunnitelmia - mulle sopii sateiset ja viileät säät oikein mainiosti. :) Siivottiin viikonloppuna varastoa ja kaappeja (huuh, mitä puuhaa...), joten samalla linjalla jatketaan varmaan juhannuksenakin. Mies jääkin sitten jo siitä lomalle. Saa pari viikkoa kirmailla ihan rauhassa itsekseen, kunnes mä lösähdän sinne sohvalle valittelemaan hidasta ajankulkua, kuumuutta ja turvonneita jalkojani. :)

Hauskaa kuusenkerkkäkuohuvaisaa juhannusta kaikille!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Pakkauksellinen isyyttä

Viime viikolla saapuivat viimeisetkin isyyspakkaushankintani ja sain puuhastella täällä niiden parissa rauhassa pari iltaa. Lauantaina paketti olikin sitten jo valmis luovutettavaksi. En jaksanut odottaa mitään erityistä päivää, vaikka hääpäiväkin on tässä tuloillaan. Eihän se äitiyspakkauskaan minään merkkipäivänä saavu. Jokainen päivä on aivan yhtä hyvä tulevan isyyden huomioimiseen. :)

Tein keskustelupalstatrendejä seuraten isälle oman Kela-kirjeen. Sain tehtyä siitä niin aidonnäköisen, ettei mies tajunnut kuin vasta puolivälissä tekstiä lukiessaan, että se ei oikeasti ole Kelalta. :D Mulla ei kyllä meinannut pokka pitää yhtään... Tässä katkelma kirjeestä:


Mies lähti hämmentyneenä ohjeiden mukaisesti makuuhuoneen kaappiin noutamaan pakettiaan, joka äitiyspakkauksen pahvilaatikosta poiketen olikin iso paperikassi. Kassi oli merkattu kuvan mukaisella lappusella - ikään kuin meidän vaatekaapeissa olisi paljonkin isoja paketteja... :)


Pakkauksessa heti päällimmäisenä oli vihkonen, jossa oli kuva pakkauksen sisällöstä sekä lueteltu pakkauksen tuotteet käyttötarkoituksineen. Vielä tässäkin vaiheessa mies kysyi, että onko tää siis joku ihan oikea isyyspakkaus. :) Siis semmoinen, jonka voisi ostaa jostain. Mut totuus valkeni viimeistään sitten, kun se tajusi, että siinä vihkosessa oli kuva sen omasta vaatekerrasta. Ja samanhenkisestä vauvanvaatekokonaisuudesta. Kela-joulupukiksi paljastuikin siis oma vaimo. :)


Pakkaus koostui kahdesta osasesta: hoitolaukusta sekä tuttipullosetistä. Hoitolaukku on vaunumerkkimme Mutsyn samaa kuosia kuin vaunutkin eli Cargo Grey. Mun mieshän valitsi sen nimenomaisen kuosin, joten tiesin tämän hoitolaukunkin miellyttävän silmää. Seuraavassa kuvassa se näyttää tyhjänä aika kantikkaalta, mutta on täytettynä oikein kivannäköinen. Semmoinen, että mieskin kehtaa sitä kanniskella. Ei mitenkään oma lehmä ojassa... :) Kaikki muu tavara löytyikin sitten hoitolaukun sisältä lukuisista taskuista. Tässä kuvassa paketti on vielä kasaamatta:


Paketin sisältö oli selostettu vihkoseen seuraavasti:

Vaipanvaihtoon kotona ja kauempana:
- hoitolaukku (sisältää hoitoalustan)
- talkkia
- puhdistuspyyhkeitä

Loiskuttelutuokioihin:
- hellävarainen pesukinnas
- kylvyn kestävä katselukirja

Vauvan ja isän leikkihetkiin:
- Leikitä vauvaa -kirja
- korkean kontrastin pandahelistin

Kun maitoautomaatti on muualla:
- setti itsesteriloitavia tuttipulloja + tutti
- naarmuttamaton tuttipulloharja
- sammakkoisa kourulappu

Isukin mielenrauhan takaamiseksi:
- korvatulppia
- magneettinen lukko kaapinoveen

Kuin isin kaapista:
- pikeepaita 74 cm
- housut 74 cm

Aika moni tuote on hankittu taas kerran Amazonista. Laitoin tähän linkit, jos jotakuta kiinnostaa. Postituskulut oli nolla euroa, kun nää kaikki tuotteet olivat kelpoisia "SuperSaver"-toimitukseen. Pikeepaita ja housut on H&M:stä - itse asiassa siellä näkyi olevan hyvin samantyyppistä pandahelistintäkin... Noi vaatteet taisivat olla tulevalle isälle mieluisin isyyspakkauksen osa. Magneettinen lukko, kourulappu ja kummatkin kirjat saivat myös erityishuomiota. Ja tietysti itse hoitolaukku. Ja tuttipullosetti. Varsin onnistunut paketti siis ainakin miehen reaktioiden perusteella. :)

Hinta/laatu-suhteeltaan paras hankinta taisi olla tuo MAMin tuttipullosetti: 23 eurolla sai neljä kokonaista tuttipulloa (2 pientä ja 2 keskikokoista) yhden reiän tuteilla ja neljä ison tuttipullon runkoa. Isoihin runkoihin voi siis sitten myöhemmin käyttää niitä pienten pullojen osia. Näiden lisäksi pakkauksessa oli vastasyntyneen tutti, yksi juomanokka, kahvat nokkamukivaihetta varten ja neljä levyä, joilla pullot saa suljettua täysin (pohjassa anti-colic-venttiili). Suomessa tuommoinen yksittäinen pullokin taitaa maksaa yli 5 euroa... Ja nää on vieläpä näitä uusia "itsesteriloitavia" pulloja, jotka voi steriloida mikrossa ihan itsekseen ilman erillisiä härpäkkeitä. Pitää toivoa, että vauva sitten tykkäisi myös juoda lypsymaitoa pullosta. Imetyslinjallahan tässä aiotaan lähteä, mutta mun mielestä on kauhistuttava ajatus, ettei puoleen vuoteen ikinä voisi lähteä minnekään ilman vauvaa... tai nukkua kokonaista yötä... Isänkin on saatava oma osuutensa siitä herkusta. :)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

30+0

Unohtui tuossa aiemmassa tämänpäiväisessä kirjoituksessa mainita, että nyt on viikkoja kasassa 30+0. Kymmenen viikkoa laskettuun aikaan - töitä neljä viikkoa ja kaksi päivää. Äitiysloman alkaminen on siis se seuraava merkkipaalu, jota tavoittelen. Kuukausi enää...


Pyöreiden viikkojen kunniaksi kuva yhtä pyöreästä mahasta. Lähipäivinä on tuntunut aika paljon painoa tuolla ihan alhaalla kohdunsuun tienoilla, joten olisikohan pikku prinssi jo vähitellen suuntamassa kohti valtakuntansa eteläisempää kolkkaa?

Synnytyspeikko

Maanantain perhevalmennuksessa oli aiheena "synnytys ja kivunlievitys". Aiheiden aatelia siis. :) Puolentoista tunnin session sisältö tosin jäi yhtä heppoiseksi kuin olin ajatellutkin. Kuunneltiin, kun täti luki hetken monisteesta, sitten katsottiin lällyä videota ja sitten hiukan keskusteltiin. Mitään uutta tietoa ei tullut. Minulle. Eikä kyllä kellekään muullekaan, joka on yhdenkään synnytystä käsittelevän netti- tai lehtiartikkelin lukenut. Mutta näemmä monikaan ei ole. Ihmiset on kyllä niin outoja. Netti pullollaan hyvää ja ajankohtaista tietoa ja silti odotetaan kätösiinsä jotain neuvolan suttuista monistetta vuodelta 1992...

En tiedä, missä vaiheessa tää on päässyt tapahtumaan, mutta mä oon nykyään aika skeptinen - ainakin näiden vauva-asioiden suhteen. Varmasti on ihan totta, että synnytystä on turha suunnitella kauheasti etukäteen, mutta on eri asia tietää vaihtoehdoista kuin se, että vaan menee synnyttämään tietämättä mistään mitään. Ja vaihtoehdoista tietäminen on eri asia kuin se, että täti lukee kivunlievityskeinojen nimet monisteesta. Ei varmaan haittaisi esimerkiksi tietää, mitä hyötyä ja haittaa mistäkin vaihtoehdosta voi olla. Neuvolatätien mantra oli taas maanantaina: "kätilöt ovat kokeneita ja ammattitaitoisia - kyllä he sitten kertovat, mitä kannattaa tehdä". Jaa... no kiva. KAIKKI kätilöt eivät millään voi olla kokeneita ja ammattitaitoisia - jostainhan heidänkin on työuransa aloitettava. Ja voi olla kesäruuhkaa, kiirettä ja pitkänpitkä synnytys. Jotain on itsekin tiedettävä, että osaa myös vaatia. Piste.

Sitten toinen neuvolantätien suosima lause, mikä ärsyttää suuresti on: "yksikään vauva ei ole sinne mahaan jäänyt". No ei varmaan, ei. Mutta onko ne kaikki syntyneet elossa tai vammoitta, niin siihenhän ei taas oteta neuvolan valmennuksissa minkään valtakunnan kantaa. Mun mielestä on jotenkin ihmisen älykkyyden aliarvioimista, että missään vaiheessa ei mainita, että jokin voi mennä pieleen - tai ylipäätään eri tavalla kuin neuvolan monisteessa. Jos vauva on neuvolan mahanpäällistunnustelujen perusteella raivotarjonnassa, niin se voi ihan hyvin silti olla oikeasti perätilassa. Vaikka sanottaisiin, että yliaikainen vauva mahtuu syntymään alateitse, niin se ei siltikään välttämättä mahdu tai sitten "mahtuu" todella työläästi ja väkivaltaisesti. Mä en ainakaan tiedä, pystyisinkö elämään sen asian kanssa, että oma sokea luottamus yhteen "ammattilaiseen" olisi syypää johonkin ikävään, joka olisi hyvin ollut estettävissä tai kierrettävissä... Kaikkea ei voi toki opiskella netistä, mutta yleisimpiä komplikaatioita tai riskitekijöitä kyllä.

Toivottavasti en muuten kauheasti lietsonut synnytyspelkoa äitiryhmässä skeptisine ajatuksineni... Ihan kaikkea tässä vuodattamaani en siellä kyllä ääneen sanonut. :) Mullahan ei siis ole synnytyspelkoa - en vaan tajua, miten vähään tietoon muut ovat tyytyväisiä.

Luulin, että tää tätiskeptisyys on mun suurin ongelma synnyttämään mentäessä, mutta taitaa olla, että se jää kyllä kakkoseksi. Mun mies meinasi nimittäin pyörtyä jo synnytysvalmennuksen siinä vaiheessa, kun täti luki monisteesta normaalia synnytyksen kulkua ja kivunlievityskeinoja. Sen oli pakko lähteä pois huoneesta eikä tullut katsomaan videota. Valmennuksen jälkeen se totesi, että ehkä sun kannattaa harkita jotakuta varalle tukihenkilöksi. Aaargh! Juuri se, mitä synnytysvalmennuksen jälkeen haluaa puolisoltaan kuulla...

Sovittiin nyt, että jos yritetään lähestyä aihetta vaikka silleen, että mies lukee samaiset yleisluontoiset asiat kotona rauhassa (oppaasta / netistä) ja katsotaan, mikä olotila sitten on. Siitä voi sitten pikkuhiljaa alkaa siedättää yksityiskohtaisempaan informaatioon, jos on tarvetta. Mä en usko, että se oikeasti siellä synnytystilanteessa pyörtyisi. Tai riippuu tietty, miten K18-materiaalia se sitten on. Ongelmahan on siis se "kiduttaminen", mitä mun mies ei kestä elokuvistakaan katsoa. Mut luulis, että sen saisi psyykattua tässä parin kuukauden aikana siihen, että sillä on eroa, mistä se kidutus johtuu. :) Toivotaan ainakin...

Voi vitsi tätä neuvolasäätöä. Just soitti neuvoloiden ajanvarauksesta, että mun aika huomiselle on siirretty toiseen neuvolaan. Tai siis kolmanteen. En muista, oonko täällä siitä kertonutkaan, mutta jouduin vaihtamaan meidän alueen neuvolatädin mukana neuvolaa jo tossa kolmisen kuukautta sitten. Sillä ei ollu kyllä mitään suurempaa käytännön merkitystä, koska neuvolat sijaitsevat väliaikaisesti parin sadan metrin päässä toisistaan. Mut nyt siis se mun "virallinen" täti on kipeenä tai jotain ja pääsen huomenna perehtymään kolmannen neuvolan fasiliteetteihin. Ou jee. Mä en oo vielä kertaakaan ollut toista kertaa samalla neuvolantädillä... Mahtavaa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Maanantain mahakerho

Maanantaina oli eka perhevalmennussessio. Aiheena oli kiehtova "äidiksi ja isäksi". ;) Kiehtovuus vain kasvoi, kun huomasin, että valmennusta vetää mun virallinen "joo... hmm... niii-in... ahaa..."-neuvolantäti SEKÄ se tätityttönen, joka on nyt kesän tuurailemassa. Ou nou. Jossain vaiheessa paikalle onneksi pelmahti ruuhkasta isätyöntekijä, joka otti isät omaan ryhmäänsä juttelemaan - tai ilmeisesti enimmäkseen kuuntelemaan hänen lätkävalmentajamaisia isyysvinkkejään ja -kokemuksiaan. Meillä äitiryhmän puolella taas lähinnä tuijoteltiin toisiamme hiljaisuudessa ja vastailtiin ujosti ujojen tätien kysymyksiin. Jokseenkin vaivaannuttavaa alkaa kylmiltään jakaa raskausajan kremppoja ja muita tuntemuksia ventovieraiden kanssa...

Ryhmässä oli seitsemän paria ja yksi niistä oli onneksi valmiiksi tuttu. Käytiin valmennuksen jälkeen vielä yhdessä syömässä, ja oli hauskaa vertailla odotusajan kokemuksia - varsinkin, kun lasketut ajat ovat peräkkäisinä päivinä. Oltiin muuten ihan sieltä ryhmän "edistyneimmästä" päästä eli 29. viikolla, kun osa oli vasta viikolla 23. Ei siis iskenyt mahakateus. ;)

Ei tosta valmennuksesta mulle kyllä jäänyt vielä mitään käteen, mutta mies tykkäsi. Mitenköhän sitten ensi maantaina, kun vuorossa on "synnytys ja kivunlievitys"? Mies ei tykkää katsoa elokuvistakaan kidutuskohtauksia - saa nähdä, miten rankkaa synnytysvideota on luvassa. ;) Toivottavasti siellä olis ainakin paikalla joku muukin kouluttaja kuin nämä kaksi kyseistä neuvolantätiä...

Eilen illalla mulla turpos jalat ekaa kertaa oikein kunnolla. Nyt äsken huomasin, että kummatkin jalkapöydät on taas ihan turpeat. Semmoiset vauvanpulleat. Eikös sen vauvan pitäisi siellä mahassa kerätä pehmustetta ympärilleen eikä mun? :) Ei kai tässä auta kuin toivoa, että kengät menee vielä iltapäivällä jalkaan, että pääsee jotenkin kotiin. Vettä oon juonut runsaasti, mutta ehkä pitää juoda vielä enemmän.

Maanantaina valmennuksesta kotiin tullessa alkoi myös silmissä sumeta kolmen kerroksen portaiden kiipeämisen jälkeen - syynä varmasti juuri nautittu valtava pasta-annos ja yleinen ahtaus tuolla keuhkojen ja mahalaukun suunnalla. Mut näemmä sitä pitää vaan todeta, että valaskausi on nyt virallisesti alkanut. Tästä eteenpäin maataan sohvalla jalat ylöspäin ja mennään hissillä. :)