tiistai 22. toukokuuta 2012

Viitseliäisyys palkitaan

Ihan maaliskuun lopussa aloin opettaa Pikkupöllölle ensimmäistä vauvaviittomaa. Eilen näin Pikkupöllön viittovan sen ensimmäistä kertaa - vähän avustettuna tosin. Viittoma oli niinkin yllättävä kuin... "maitoa". :) Pikkupöllö halusi selkeästi juuri äitimaitoa, jonka saatavuus on valitettavasti ollut hupenemaan päin. En tiedä, kumpi oli ensin - muna vai kana; alkoiko ensin maito loppua vai joiko Pikkupöllö sitä aina vaan vähemmän. No, joka tapauksessa maitotilausta täydennetään nykyään nokkamukista. Eihän se tietty oo yhtään niin makoisaa kuin äitimaito...

Muistin vauvaviittomat ihan sattumalta Pikkupöllön ollessa seitsenkuinen. Luulin jo missanneeni sopivan aloitusiän, mutta sehän olikin juuri passelisti käsillä. Ei vaan ollut mitään hajua niistä itse viittomista. Onneksi googlailujen jälkeen löysin oivallisen (ja mikä tärkeintä, ilmaisen) sivuston babysignlanguage.com, jossa on esitetty selkeästi kuvin ja videoin kaikki tärkeimmät vauvaviittomat. Tai siis varmaan jokaisella putiikilla on ihan omat vauvaviittomansa, mut eihän ne vauvat kuitenkaan toistensa kaa viito... :) Eli viittomat vois vaikka keksiä itsekin.

Ja nyt ennenku joku kerkeää ihmetellä, että miksi joku opettaa vauvalle viittomia, niin pari selventävää juttua. Vauvaviittomista puhutaan myös termillä "tukiviittomat", jolloin yleensä viitataan ;) puheen viivästymiseen liittyvään apukeinoon. Mut meillä ei ole kyse siitä, vaan ne ovat vain apuna tässä kommunikaatiovaiheessa, jossa vauva kyllä ymmärtää paljonkin, mutta ei osaa vielä puheella ilmaista, mitä haluaa sanoa. Pikkupöllö harrastaa turhautuessaan (eli ihan liian usein) aivan järkyttävää yliäänikirkunaa. Olisi siis mahtavaa, jos sen kirkumisen saisi vauvaviittomilla vähennettyä vaikka puoleen.

Klassinen esimerkki vauvaviittomasta (jota suurin osa ei sellaiseksi miellä) on "hei-hei"-vilkuttaminen. Vauva tervehtii tai hyvästelee kättä heiluttamalla, vaikka ei osaa vielä sanoa sitä ääneen. Pikkupöllö osaa jo matkia vilkuttamista, mutta ei vielä ihan tajua sen pointtia. Vähän sama juttu taitaa olla noiden mun opettamien viittomien kanssa. Tänään tosin "maitoa" esiintyi sellaisessa yhteydessä, että luulen Pikkupöllön ihan tarkoittaneen sitä.

Itse asiassa toi "maitoa" on ollut viittomista ainut, jota oon tässä vajaan kahden kuukauden aikana viittonut Pikkupöllölle aika ahkerasti. Tuolla Babysignlanguage.comissa sanotaankin, että jos aloittaa opettelun 7-8-kuisena, tuloksia alkaa lähes aina näkyä jossain vaiheessa seuraavan kymmenen viikon aikana. Meillä vähemmälle opettelulle ovat jääneet "syödä/ruoka" ja "jano" - lähinnä siksi, että Isi ei muista koskaan viittoa niitä syöttäessään Pikkupöllöä. :) Itse asiassa totesin eilen, että vauvalle viittoma "juoda" on paljon "janoa" helpompi hahmottaa eli se meni vaihtoon.

Nyt kun sain lisäuskoa tähän hommaan Pikkupöllön ensimmäisistä viittomisista, alan opettaa muutamaa viittomaa lisää. Pikkupöllö tunnistaa selkeästi puheesta muutamia sanoja (kääntää katseen niitä/paikkaa kohti), joten ne vois olla kiva opettaa myös viittomina: Vaikkapa "kirja", "auto" ja "pallo". Kätevistä viittomista ajattelin opettaa "lisää/uudestaan", "hyvää/tykkään" ja "en tykkää". Varsinkin ruokailut on meillä välillä sellaista kiemurtelua, että ei oikein ota selvää, mitä Pikkupöllö tahtoo.

Tuolta Babysignlanguage.comin sanastosta löytyis vaikka mitä kivoja viittomia, mut täytyy vissiin edetä aika rauhallisesti. Ja haastavinta tässä taitaakin olla saada sekä Äiti että Isi ensin oppimaan nuo viittomat ja sitten se, että muistais käyttääkin niitä. Ja vielä että huomais, jos Pikkupöllö käyttää niitä. Mut jos tuo metallinmakuinen kirkuminen yhtään vähenee, niin vauvaviittomat ovat todellakin vaivan arvoisia.

Pikkupöllön (reilu 8,5 kk) tämänhetkinen puhe koostuu kutakuinkin tavuista "baa-baa-baa", "maa-maa-maa", "paa-paa-paa" ja "vaa-vaa-vaa". Hiukan taitaa siis mennä vielä aikaa sitä ensimmäistä kunnon sanaa odotellessa. :)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Höyryä ja hammastusta

Miten nää päivät juoksee näin nopeesti? Mä ikään kuin ihan just päivitin tänne blogiin kuulumisia ja nyt siitä onkin jo yli kuukausi. Ääks.

Pari päivää mun viimeisimmän postauksen jälkeen Pikkupöllölle tuli ekat hampaat (silloin 7,5 kk). Oli sitä jo odoteltukin kolmikuisesta alkaen. Ajattelin silloin, että kyllähän siihen joku syy pitää olla, ettei se nukkunut enää kuutta tuntia putkeen. Ja että se aina kitisee, jos vähänkään kuvittelee tekevänsä jotain muuta kuin viihdyttää sitä. No jaa... Nyt kun Pikkupöllö on kahdeksan ja puol kuukautta, tässä alkaa tulla siihen tulokseen, että se nyt vaan on tommonen. :)

Kyllähän se hampaidentulo lisäsi tota kitinäkerrointa. Välillä se edelleen purkaa raivoaan silikonipäiseen lusikkaan niin, että leuat tärrää. Mikään meidän noin kymmenestä purulelusta ei oo enää kelvannut kunnon hinkkaukseen sen ekan hampaankulman ilmestymisen jälkeen. Mut onneks ne kaks ekaa alahammasta taitavatkin olla jo siinä pisteessä, että pahin kutina on ohi.



Pikkupöllö ei vielä ryömi. Eikä konttaa. Eikä kävele. Ihan kätevää näin uuden asunnon keskeneräisen babyprooffauksen kannalta, mutta muuten ihan tosi ärsyttävää. Siis etenkin Pikkupöllön mielestä. Ei kestä juuri minuuttiakaan, kun lattialta alkaa kuulua tyytymätön "BÄÄH!" eli suomeksi: "ÄITI! HETI TÄNNE!". Kiinnostavat esineet ovat joko karanneet kurkotussäteen ulottuvilta tai sitten Pikkupöllö on taas vahingossa peruuttanut, vaikka luuli pyrkivänsä eteenpäin. Rankkaa tuo vauvan elämä...

Hiukan se on laittanut Äitinkin pään höyryämään, kun Pikkupöllö ei viihdy missään itsekseen. Siis yli metrin säteellä Äitistä tai Isistä. Sitten kun leikitään yhdessä lattialla, katsotaan Tuomas Veturia tai seurataan ikkunasta ohiajavia autoja, se on mitä suloisin lapsi. Aaah, ne ruhtinaalliset viisi minuuttia kerrallaan... kunnes alkaa kyseinen puuha kyllästyttää. :)

Nyt tällä viikolla on onneks alkanut näkyä merkkejä siitä, että itsekseen istualtaan leikkiminen ei enää vaadi Äitin välitöntä läheisyyttä. Tosin ne leikit loppuu yleensä aika lyhyeen, kun Pikkupöllö päättää kipsahtaa selälleen - eikä osaa vielä nousta itse takaisin istumaan. V-mallinen imetystyyny on ollu aika hyvä kipsahduskaappari. Ei se estä kaatumista, mutta kuhmuja kylläkin.

Onhan tää samalla aika hauskaakin aikaa. Pikkupöllö on alkanut oivaltaa vuorovaikutteisen leikkimisen saloja. On ihan superhauskaa, kun Äiti tai Isi matkii Pikkupöllöä. Myös jonkinsorttinen puhe on viimeisen viikon aikana alkanut pulputa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka siitä puheesta ei saakaan mitään selvää, huomaa, että Pikkupöllö on alkanut selkeästi ymmärtää sanoja. Siis muitakin kuin "maito". Voin melkein lyödä vetoa, että Pikkupöllön ensimmäisiä omia sanoja on "auto". Haltioitunut kiinnostus kulkee vissiin miehen puolelta geeneissä...

Myös kirjat ovat alkaneet kiinnostaa Pikkupöllöä. Aiemmin niitä vain syötiin tai heitettiin lattialle. Nyt se ihan hihkuu riemusta varsinkin Puppe-kirjan nähdessään. Niissä luukuissa on vaan jotain taikaa... :) Iltasaduksi ollaan luettu yhtä ja samaa kirjaa jo ihan pikkuvauvasta asti ja sen kyllä huomaa - viimeisen aukeaman kääntyessä esiin alkaa sensorttinen kiemurtelu. Pikkupöllö ei edelleenkään tykkää nukkuumaanmenosta...

Mä oon ostanut niiiiin paljon kaikkia kivoja juttuja Pikkupöllölle, mut koskas mä ehtisin niistä tänne kirjoittaa... Huuh.