sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

40+0

Harva asia ärsyttää mua yhtä paljon raskaana olemisessa kuin se ainainen lasketun ajan utelu. "Mikäs se tarkka päivä olikaan?" Ikään kuin se vauva kuuliaisesti plupsahtaisi ulos juuri sinä päivänä. Siksi olenkin puhunut lähes kaikille vain, että laskettu aika on huhtikuun alkupuolella ja todennäköisesti mennään pääsiäiseen asti.

No tänään se laskettu aika sitten oli - vaikkakin tämä on se sairaalan laskema laskettu aika. Itse laskemani on huomenna ja varhaisultrassa määritetty aika ylihuomenna. Ja oikeasti niillä millään ei tässä vaiheessa ole muuta väliä, kuin että siitä sairaalan versiosta päätellään, koska aletaan käynnistellä.

Tästä alkaa se henkisesti rankin odottelun vaihe. Pikkupöllön hoitokaverin pikkuveli syntyi jo viikko sitten, vaikka lasketut ajat olivat lähes samat. Ja kappas, tuolla yhdessä blogissakin vauva syntyi jo viikolla 38. Tässäkö sitä vielä sitten odotellaan kaksi viikkoa?

Ei siinä odottelussa sinänsä mitään, jos voisi jotenkin sulkea ulkopuolelle ne kaikki ihmiset, jotka joka päivä jännäävät puhelimen ääressä, että tulikohan se jo. Mun mieskin oli ottanut matkakorttiin saldoa vain tähän päivään asti. MIKSI?! kysyn minä. Sillä taidettiin varmistaa se, että mennään sinne pääsiäiseen asti...

Pikkupöllön synnytys käynnistyi luultavimmin jo yliaikaiskontrollin sisätutkimuksesta. Sellainen olisi luvassa sitten juuri ennen pääsiäistä. Pääsiäisenä synnyttäminen ei vaan houkuta yhtään. Ja sitten jos kontrollissa on taas sykekäyrässä yksikin notkahdus, niin joutuu kokemaan toisen sairaalakäynnisteisen piinan. Ei kiitos.

Suunnitelma A onkin varata yksityiselle lääkäriaika ensi perjantaille, rv 40+5. Jospa se lähtisi sillä käyntiin. Viimeksi kokeiltiin vain perinteisiä S-keinoja, mutta eipä niistä mitään apua ollut. Toki ne pitää sitten käydä taas läpi, jos tuo lääkärikäynti ei tuota tulosta.

Vielä muutama minuutti ja laskettu aika on ohi. Tavallaan helpotus sekin. TIESIN, ettei vauva synny ennen sitä. Uskookohan ne sukulaiset ja kaverit sitten kolmannella kerralla, kun sanon, että yli menee...?

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Nokka kohti synnäriä (no aprillia!)

Laskettu aika häämöttää ensi sunnuntaissa, mutta tällä olotilalla sanoisin, että palataan asiaan sitten vasta pääsiäisen kieppeillä. Nyt on siis kasassa kerrassaan mainiot viikot 39+2, mutta saattaapi tulla vielä kolme viikkoa lisää. No, mikäs tässä - ehtii vähän lomaillakin.

Äitiyslomaa on nyt takana kuukauden verran ja siitä kolme neljäsosaa on vietetty joko omaan tai Pikkupöllön sairasteluun. Sinnikästä kevätflunssaa, vatsatautia, korvatulehdusta... sen semmoista. Ei ole ollut ainakaan sitä vaaraa, että rasittaisi itseään liikaa. On sitä sentään muutaman pari vuotta puuhalistalla odottaneen homman saanut tehtyä, mutta aikas monta on vielä jäljellä... Ehkä sitten eläkkeellä.

Hiukan jännittää, miten se sairaalakeikka sitten hoituu. Siis itse synnytys ei jännitä, mutta se lähteminen. Kasa sukulaisia ja ystäviä on laitettu päivystämään puhelimen ääreen, että saadaan sitten varmasti Pikkupöllölle hoitaja. Osa heistä ei ole pessyt kakkapeppua 30 vuoteen, jos ikinä. Mut kaipa se sitten hyvin menee. Anopilla on onneksi lomaa, kunhan pääsee tänne asti vapauttamaan jonkun vähemmän lapsenhoitotaitoisen yöllä herätetyn sukulaisensa. :)

No, oikeesti. Ei me tälläkään kertaa olla kyllä lähdössä yöllä mihinkään. En jaksa uskoa. Mut silti pitää olla nuo suunnitelmat tehtynä. Kun jos sitten kuitenkin...

Käynnistystä oon miettinyt jo sen verran, että haluaisin päästä kotiin kokeilemaan balonki-menetelmää. Kaverilla on siitä hyviä kokemuksia. Pikkupöllön synnytyshän käynnistettiin sairaalassa Cytotecilla eli prostaglandiinitabletilla. Tai itse asiassa se taisi käynnistyä jo aamuisesta yliaikaiskontrollissa tehdystä sisätutkimuksesta. Ja varsinaiseen asiaan päästiin sitten luonnollisesti keskellä seuraavaa yötä, yksin, osastolla. Synnytyssaliin sieltä pääsi vasta hyvin tuskaisena. Haluaisin tällä kertaa kärvistellä kotona, kiitos.

Varmaan käyn kokeilemassa tällä kertaa tuota sisätutkimuksen käynnistävää vaikutusta ihan omakustanteisesti. Täytyy valita joku hyvä päivä. Vaikka jossain siinä viikon 41 korvilla synttärilahjaksi itselleni. Ties vaikka osuisi samaan päivään.

Yksi kaverini kysyi, onko synnytykseen valmistautuminen erilaista toisella kertaa. Se on erilaista ihan samalla tavalla kuin kaikki toisen vauvan kanssa. Kaikki on jollain tavalla tuttua, mutta jotkut asiat ovat sitten erilaisia. Ja kun ei voi oikein tietää, mitkä asiat ovat erilaisia, niin sitten menee sillä olettamalla, että kaikki on tuttua. Eli enpä voi mainostaa valmistautuneeni synnytykseen oikein mitenkään. Sairaalakassikin on vain puolittain pakattu.

Kun sitten jossain vaiheessa sinne synnärille asti päästään, niin epiduraalin olen ajatellut tällä kertaa jättää väliin. Viimeksi se heikensi supistuksia niin paljon, että oksitosiinihanat olivat lopulta ihan täysillä. Ja lääkettä piti antaa kolme täydennyserää. Ja sitten siinä meni koko päivä. Eikä ponnistustuntumaa ollut yhtään. Ja ponnistusvaiheessakin meni tunti. Puuh.

Ilman puudutetta en kyllä usko selviäväni. Tai selviäishän sitä, jos olis pakko. Onneksi ei ole... Spinaalipuudutus vois olla hyvä, jos jaksan kärvistellä suhteellisen pitkälle. Ja ilokaasuakin luulen osaavani nyt käyttää. Viimeksi tajusin imeä sitä tarvittavalla voimalla vasta istukkaa irrotettaessa. Mut sen näkee sitten, millä nopeudella synnytys tällä kertaa edistyy. Edellinen kesti 18 tuntia. Jos siitä ottais ainakin puolet pois.

Pitääpä lähteä hakemaan Pikkupöllö hoidosta. Vielä huhtikuu sitä luksusta, sitten ollaan kotona. En haluu vielä ajatella, millaista sellainen arki tulee sitten olemaan... :)