Heli tuossa edellisen tekstin kommenteissa kyseli meidän vauvaviittomakuulumisia, niin laitanpa ne tänne nyt heti (tai ei koskaan).
Pikkupöllö viittoo tällä hetkellä vain yhtä opetettua viittomaa: "lisää". Tosin Pikkupöllö luuli sen alun perin tarkoittavan maissinaksuja, ja tällä hetkellä se luulee tilaavansa leipää. Sanoo vielä "-pä, -pä, -pä" siihen perään, ettei Äiti missään nimessä erehdy antamaan lisää muuta ruokaa. :)
Maito-viittoma oli käytössä vielä kesällä merkkaamassa janoa, mutta sen jälkeen se jotenkin sekottui yleiseen "anna se mulle" -viittoiluun. Huomaa hyvin, että kun en ole itse kesän jälkeen viittonut maitoa, ei Pikkupöllökään sitä enää muista.
Tällä hetkellä Pikkupöllö oppisi varmasti viittomia ihan muutamassa päivässä. Sunnuntaina oli illalla aika kylmä, kun tultiin viikonloppureissusta kotiin ja hytistiin Pikkupöllölle "hrrrr, kylmä!" ja matkittiin vilunväreitä. Nyt tänään illalla kun tultiin autosta eteiseen, Pikkupöllö alkoi ihan oma-aloitteisesti päristä ja pyörittää päätään. Ulkona oli kylmä! :)
Viittomat olis just nyt tosi käteviä, mutta motivaatio niiden opettamiseen on enää tässä vaiheessa aika pieni. Jotenkin sitä haluaisi vaan rohkaista Pikkupöllöä sanomaan niitä ekoja sanoja eikä puhumaan käsillään tai eleillään. Eihän nuo kommunikaatiokeinot toki sulje pois toisiaan. Mut silti panostan nyt mieluummin Pikkupöllön sanavaraston laajentamiseen ylipäätään.
Pikkupöllö ymmärtää meidän puhetta mielestäni varsin hyvin. Se ymmärtää myös, mitä se ei saa tehdä - ei niin, että sillä olisi mitään käytännön merkitystä. Se vaan kurkkaa ovelasti kulmiensa alta, pudistaa päätään ja tekee silti juuri sen, mikä oli kiellettyä. Mut antaa sentään armollisesti Äitille sen pari sekuntia aikaa käydä kaappaamassa pojan pois pahanteosta. :)
Siinäkin on eronsa, ymmärtääkö puhetta ja ymmärtääkö, mitä se puhe oikeasti tarkoittaa. Monet noista vauvaviittomistakin on varmasti vähän vaikeita opettaa niin, että lapsi yhdistää, missä siinä on kyse. Tajuaako esimerkiksi yksivuotias, mikä on nälkä tai jano, vai hahmottaako se sen tunteen vaikka juuri noiden leivän ja maidon kautta?
Ai niin, oonhan mä yrittänyt vielä yhtä omaa viittomaa opettaa: "väsyttää". Siis yrittänyt matkia Pikkupöllön silmien hieromista ja kertoa, että silloin väsyttää. Toistaiseksi en oo nähnyt sitä tietoisesti viitottuna - ehkäpä siksi, että Pikkupöllön mielestä sitä ei väsytä koskaan ja nukkuminen on ihan turhaa. :) Mut nyt on Äitin aika kömpiä nukkumaan, koska Äitiä kyllä väsyttää! (*Hieroo silmiään*)
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
tiistai 30. lokakuuta 2012
Hoitoepävapaalla
Pikkupöllö täytti tänään 1v 2kk. Muistan, kun otettiin tasan vuosi sitten Pikkupöllöstä semmoisia vähän fiinimpiä valokuvia. Niin, tai yritettiin ottaa. Eihän se tietty menny todellisuudessa ihan niinku valokuvauskirjassa opastettiin... :) Mut jotenkin mä en voi tajuta, että siitä on vasta vuosi. Me asutaan nykyään eri asunnossa, tehdään eri juttuja ja Pikkupöllökin on ihan erilainen. Muutos on ollut siis tosi iso, mut ei se ole kyl siltä tuntunut täällä kotona. Oon jo aikoja sitten lakannut murehtimasta sitä, etten muista, mitä eilen tehtiin. Varmaan ihan sitä samaa kuin tänäänkin. :)
Selvittiin Pikkupöllön synttärijuhlista suhteellisen täysjärkisinä - välillä meinasi tosin epätoivo iskeä, kun Pikkupöllö repi tavaroita alas samaa (tai kovempaa) tahtia kuin mitä itse niitä siivosi. Eikä tietenkään nukkunut päikkäreitä silloin, kun olis pitänyt. Ja sitten kun nukkui, niin nukkui viis minuuttia. Mut toisaalta jotain tollasta tapahtuu aina, kun pitäis mennä jonkun tietyn aikataulun mukaan eli kyl siihenkin epämukavuuteen alkaa tottua.
Epämukavuudesta tuli mieleen Pikkupöllön vierastaminen. Se oli jo hiukan paremmalla tolalla, mut nyt on taas käännetty suupieliä alaspäin ja roikuttu Äitin paidankauluksessa ihan riittävästi. Tääl kotona menee yleensä ihan hyvin, kunhan vieraat ei tuu koskemaan. Muskarissa menee hyvin, kunhan Äiti ei oleta, että Pikkupöllö suvaitsisi seistä siellä omilla jaloillaan. Vieraassa paikassa itkun laukaisemiseen riittää yleensä ihan se, että joku vieras katsoo Pikkupöllöä lähietäisyydeltä. Tosi kätevää...
Kyl se vierastus yleensä sit helpottaa jonkun ajan kuluttua, jos ollaan samassa paikassa ja ihmisiä on vain muutama. Mut esim. kavereiden häissä - ei. Pikkuserkun ristiäisissä - ei. Pikavisiitillä isovanhempien luo - ei. Meillä ei myöskään samasta syystä ole ketään, joka voisi toimia lapsenvahtina. Tai tottakai voisi. Mut meitä ei ihan kauheasti innosta lähteä kahdestaan minnekään, kun tietää, että Pikkupöllöä ahdistaa. Viime viikonloppuna olin äitivapaalla yhden yön ja sen jälkeen Pikkupöllö ei oo tykännyt jäädä kahdestaan ees Isinsä kanssa. Mut se oli kyl ihan sen arvoista. :)
Töihin ilmoitin, etten ole tulossa vielä maaliskuussa takaisin (Pikkupöllö olis silloin puoltoistavuotias), vaan jatkan hoitovapaata vielä elokuulle. Silloin on paremmin hoitopaikkoja tarjolla ja Pikkupöllö on todennäköisesti huomattavasti valmiimpi jäämään hoitoon. Eikä se kesän yli lomailu oo yhtään hassumpi vaihtoehto... :) Tai lomailu ja lomailu...
Pikkupöllö ei ole vielä sanonut ensimmäistä kokonaista sanaa, mutta on sentään siirtynyt kaksijalkaisten maailmaan. Pari viikkoa sitten se uskalsi vihdoin kävellä useamman askeleen verran, ja sen jälkeen onkin sitten menty aika konkarin ottein.
Hmmm... mitäs muuta? Hampaita on vielä aika vähän: kuusi. Seitsemäs puhkesi eilen. Vähäisestä purukalustosta johtuen Pikkupöllö ei suostu syömään kovin karkeaa ruokaa. Tai leipä menee kyllä kaikissa olomuodoissaan, mutta vähemmän kiinnostavat ruuat ei. Muutenkaan ruokailu ei ole päiviemme kohokohta...
Pikkupöllö tykkää yli kaiken auttaa Äitiä tiskikoneen tyhjennyksessä, lukea kirjoja sylissä ja katsoa telkkarista Tuomas Veturia tai Maisaa. Hoitopöydällä ei todellakaan voi enää maata, ja päikkäreille menokin on usein ihan tyhmää. Onneksi Pikkupöllö nukkuu niitä enää vain yhdet. Ainakin periaatteessa. Riippuu, riittääkö sitä unta puol tuntia vai kaksi.
Hankalaksi tämän ikävaiheen tekee oma tahto. Luulisi, että tuommoinen Äitiä ihannoiva pikkumies taipuisi helposti Äitin tahtoon, mutta ei. Pikkupöllö on osannut pyörittää tomerasti päätään kiellon merkiksi jo pari kuukautta: Älä laita sitä pahaa ruokaa mun suuhun! Älä laita niitä hanskoja mun käteen! Älä laita sitä kaapinovea kiinni! Vastaavasti omat kiinnostuksen kohteet ilmaistaan vaativalla kiljahtelulla, epämääräisellä sormenosoituksella tai epätoivoisella valituksella (kun Äiti ei tajuu mitään...). Niitä sanoja odotellessa...
Ollaan lähdössä kuukauden päästä viikoksi Lanzarotelle. Vähän hirvittää jo ennakkoon eka lentokonematka. Ja se pakkaaminen. Mun äiti lähtee reissuun mukaan, joten siellä saadaan varmaan lomalapsenvahti käyttöön. Ainakin viikon loppupuolella. Reissua varten olis vaikka mitä suunniteltavaa ja joku joulumörkökin tuolla jo häämöttää. Aavistelen pitkiä iltoja...
Eihän tämmöisellä kahden kuukauden päivitysvälillä mitään kunnon blogia saa pidettyä, mut jos sit vaikka joulun jälkeen ottais itteään niskasta kiinni. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, vaikka seuraavaa vauvaprojektia ei olekaan nyt ihan lähikuukausina suunnitteilla. Täällä sitä vaan eletään tätä kotiäidin monotonista arkea. Onneksi niitä väripilkkujakin löytyy - vaikkei nyt ihan muistakaan, että oliko se tänään vai eilen vai edellispäivänä vai viime viikolla... :)
Selvittiin Pikkupöllön synttärijuhlista suhteellisen täysjärkisinä - välillä meinasi tosin epätoivo iskeä, kun Pikkupöllö repi tavaroita alas samaa (tai kovempaa) tahtia kuin mitä itse niitä siivosi. Eikä tietenkään nukkunut päikkäreitä silloin, kun olis pitänyt. Ja sitten kun nukkui, niin nukkui viis minuuttia. Mut toisaalta jotain tollasta tapahtuu aina, kun pitäis mennä jonkun tietyn aikataulun mukaan eli kyl siihenkin epämukavuuteen alkaa tottua.
Epämukavuudesta tuli mieleen Pikkupöllön vierastaminen. Se oli jo hiukan paremmalla tolalla, mut nyt on taas käännetty suupieliä alaspäin ja roikuttu Äitin paidankauluksessa ihan riittävästi. Tääl kotona menee yleensä ihan hyvin, kunhan vieraat ei tuu koskemaan. Muskarissa menee hyvin, kunhan Äiti ei oleta, että Pikkupöllö suvaitsisi seistä siellä omilla jaloillaan. Vieraassa paikassa itkun laukaisemiseen riittää yleensä ihan se, että joku vieras katsoo Pikkupöllöä lähietäisyydeltä. Tosi kätevää...
Kyl se vierastus yleensä sit helpottaa jonkun ajan kuluttua, jos ollaan samassa paikassa ja ihmisiä on vain muutama. Mut esim. kavereiden häissä - ei. Pikkuserkun ristiäisissä - ei. Pikavisiitillä isovanhempien luo - ei. Meillä ei myöskään samasta syystä ole ketään, joka voisi toimia lapsenvahtina. Tai tottakai voisi. Mut meitä ei ihan kauheasti innosta lähteä kahdestaan minnekään, kun tietää, että Pikkupöllöä ahdistaa. Viime viikonloppuna olin äitivapaalla yhden yön ja sen jälkeen Pikkupöllö ei oo tykännyt jäädä kahdestaan ees Isinsä kanssa. Mut se oli kyl ihan sen arvoista. :)
Töihin ilmoitin, etten ole tulossa vielä maaliskuussa takaisin (Pikkupöllö olis silloin puoltoistavuotias), vaan jatkan hoitovapaata vielä elokuulle. Silloin on paremmin hoitopaikkoja tarjolla ja Pikkupöllö on todennäköisesti huomattavasti valmiimpi jäämään hoitoon. Eikä se kesän yli lomailu oo yhtään hassumpi vaihtoehto... :) Tai lomailu ja lomailu...
Pikkupöllö ei ole vielä sanonut ensimmäistä kokonaista sanaa, mutta on sentään siirtynyt kaksijalkaisten maailmaan. Pari viikkoa sitten se uskalsi vihdoin kävellä useamman askeleen verran, ja sen jälkeen onkin sitten menty aika konkarin ottein.
Hmmm... mitäs muuta? Hampaita on vielä aika vähän: kuusi. Seitsemäs puhkesi eilen. Vähäisestä purukalustosta johtuen Pikkupöllö ei suostu syömään kovin karkeaa ruokaa. Tai leipä menee kyllä kaikissa olomuodoissaan, mutta vähemmän kiinnostavat ruuat ei. Muutenkaan ruokailu ei ole päiviemme kohokohta...
Pikkupöllö tykkää yli kaiken auttaa Äitiä tiskikoneen tyhjennyksessä, lukea kirjoja sylissä ja katsoa telkkarista Tuomas Veturia tai Maisaa. Hoitopöydällä ei todellakaan voi enää maata, ja päikkäreille menokin on usein ihan tyhmää. Onneksi Pikkupöllö nukkuu niitä enää vain yhdet. Ainakin periaatteessa. Riippuu, riittääkö sitä unta puol tuntia vai kaksi.
Hankalaksi tämän ikävaiheen tekee oma tahto. Luulisi, että tuommoinen Äitiä ihannoiva pikkumies taipuisi helposti Äitin tahtoon, mutta ei. Pikkupöllö on osannut pyörittää tomerasti päätään kiellon merkiksi jo pari kuukautta: Älä laita sitä pahaa ruokaa mun suuhun! Älä laita niitä hanskoja mun käteen! Älä laita sitä kaapinovea kiinni! Vastaavasti omat kiinnostuksen kohteet ilmaistaan vaativalla kiljahtelulla, epämääräisellä sormenosoituksella tai epätoivoisella valituksella (kun Äiti ei tajuu mitään...). Niitä sanoja odotellessa...
Ollaan lähdössä kuukauden päästä viikoksi Lanzarotelle. Vähän hirvittää jo ennakkoon eka lentokonematka. Ja se pakkaaminen. Mun äiti lähtee reissuun mukaan, joten siellä saadaan varmaan lomalapsenvahti käyttöön. Ainakin viikon loppupuolella. Reissua varten olis vaikka mitä suunniteltavaa ja joku joulumörkökin tuolla jo häämöttää. Aavistelen pitkiä iltoja...
Eihän tämmöisellä kahden kuukauden päivitysvälillä mitään kunnon blogia saa pidettyä, mut jos sit vaikka joulun jälkeen ottais itteään niskasta kiinni. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, vaikka seuraavaa vauvaprojektia ei olekaan nyt ihan lähikuukausina suunnitteilla. Täällä sitä vaan eletään tätä kotiäidin monotonista arkea. Onneksi niitä väripilkkujakin löytyy - vaikkei nyt ihan muistakaan, että oliko se tänään vai eilen vai edellispäivänä vai viime viikolla... :)
Tunnisteet:
kärsivällisyys koetuksella,
vauva-arkea
torstai 25. lokakuuta 2012
Vauvalahjontaa kotimaisittain
Mulla on tää kyseinen postaus ollut tekeillä jo toukokuusta asti. (Puuh.) Silloin oli viisi vauvaa lähipiirissä tuloillaan ja aattelin, että varaudun lahjoihin kerrankin hyvissä ajoin. Kun musta on tosi kiva antaa kivoja vauvalahjoja. Mut aina siinä käy niin, että treffit sovitaan parin päivän päähän ja sit sitä kivaa lahjaa ei enää ehdi hommata. Tai ainakaan sitä kivaa, mitä oli ajatellut.
Musta on ihana saada lahjaksi jotain... kivaa. :) Itsetehdyt asiat on yleensä parhaita. Mut tässä on kyl vuoden aikana tullut ajankäytön suhteen aika realistiksi.Hyvä, jos saa värkättyä sen onnittelukortin omilla kätösillään. Mut onneksi netti on pullollaan kaikkia kivoja lahjavaihtoehtoja!
En ole vankkumaton kotimaisuuden tai kotimaisten nettikauppojen kannattaja (ainakaan Brittien Amazonin laajasta ostohistoriastani päätellen...), mutta vauvoissa on vaan sitä jotakin, mikä innostaa kotimaisuuteen lahjahankinnoissa. Ehkä se on se ajatus, että niin vauva kuin lahjakin on syntyjään täältä.
Tykkään ostaa käytännöllisiä vauvalahjoja. Ja mieluusti vielä kestäviä, pitkäikäisiä ja sekä tytöille että pojille sopivia. Sylikummina ehkä ostaisin sen kummilusikan (jos toivotaan), mutta muuten en koe tarvetta ostaa "virallisia" vauva/ristiäis/nimiäislahjoja. Siis niitä hopeisia valokuvakehyksiä ja sen sellaisia. Vauvalahja saa mielestäni olla persoonallinen - annetaan se sitten juhlissa tai ihan vaan kylässä piipahtaessa.
Vauvalahjat on juuri siitä kivoja, että niitä tarvitaan monenlaisiin tilanteisiin. Joskus haluaa muistaa perhettä vain kortilla tai vaikka jollain pienellä, kirjekuoreen mahtuvalla lahjalla. Joskus hommataan isompi lahja porukalla. Ja kaikkea siltä väliltä.
Siispä tässä on nyt sitten vähän listaa kotimaisista lahjaideoista. Lista on luonteeltaan epäprismaisa (vaikka erinomaisia vauvalahjoja löytyy toki sieltäkin), koska haluan nostaa esiin pienempiä, tuntemattomampia merkkejä. Siis tuntemattomia niille, jotka eivät luuhaa kaikki illat kyseisissä nettikaupoissa, kuten minä... ;)
Monia näistä tuotteista myydään muuten useammassa nettikaupassa sekä niiden myymälöissä/kotipuodeissa. Suosittelen siis käyttämään Googlea apuna parhaan hinnan, pienimpien postikulujen ja kivoimpien kauppojen etsimisessä.
Onni ja Ilona
Katselukortti (2,50 €). Katselukortin toisella puolella on postikortti, joten tällaisen voi lähettää vaikka ensimmäiseksi onnittelutervehdykseksi. Kannattaa ehkä kortissa mainita sen käyttötarkoitus. Huomasinpa nimittäin juuri, että ollaan saatu (yllättäen) tuo ihana pöllökortti ristiäislahjan yhteydessä, mutta ei tajuttu testata sitä pikku-Pikkupöllöllä katselutarkoituksissa. Katselukortteja on myös kaksipuolisina ja laminoituina (4,50 €) sekä julisteina (10 €). Kortille voi ostaa söpön kassinkin (5 €).
Kot! sanoo kana -kirja (14-20 €). Leena Junnilan (eli Onni ja Ilona -tuotteiden äidin) kirja sopisi hienosti ensimmäiseksi katselukirjaksi vauvalle. Kirkkaita värejä ja selkeitä graafisia kuvioita. Ostin sen äskettäin Adlibriksesta yhteen vauvalahjaan. Sivut ovat todella tukevaa pahvia ja muutenkin tosi kiva kirja!
PaaPii
PaaPii-kortti (1,50 €). Näillä värikkäillä postikorteilla erotut varmasti markettien korttivalikoimista.
Kili-Katti-helistin (18-20 €). Tietyssä vaiheessa lelujen helisevyys on niiden tärkein kriteeri. Tässä helistimessä on sekä se että ulkonäkö kohdillaan.
Pu-Puu- (pieni 26 € tai iso tyyny 36 €) ja Pikkukettu-pehmolelut (20 €). En tiedä, ovatko nämä lasten makuun (meillä ei ole näitä eikä Pikkupöllö ylipäätään välitä kauheasti pehmoleluista), mutta miellyttävät ainakin aikuisen silmää lastenhuoneen sekamelskassa. :)
Nosh Organics -vaatteet. PaaPii on myös suunnitellut suomalaiselle lastenvaatemerkki Nosh Organicsille kuoseja. Noshin omistakin valikoimista löytyy kivoja ja pitkäikäisiä vaatteita. Jälleenmyyjiä on lukuisia, joten kannattaa googlata tarjouksia.
Kimperi
Pipo (10-13 €). Meidän lempparipipo on ollut keväästä asti Kimperin Sininen Ötökkä. Se on ihan syötävän söpö Pikkupöllön päässä. Näitä pipoja myy Kimperin lisäksi aika moni muukin nettikauppa ja ainakin Punavuoren Peikossa satuin näitä viimeksi näkemään. Lähetin kesällä yhden pipon kirjekuoressa lahjaksi ja taisi mennä ihan normaalilla postimaksulla.
Tumput (10 €). Kimperi-tumppuihin en ole törmännyt kuin Kimperin omassa nettikaupassa. Tumpuista tulisi hyvä setti vaikka M-koon pipon kanssa.
Onnakerttu
Ruokalappu (14 €). Ostin näitä kaksi - yhden Pikkupöllölle ja yhden lahjaksi. Tosi kivoja ja tarpeeksi pitkiä myös taaperolle. Toimituksessa vain kesti puolitoista viikkoa, joten toinen lappu ei sitten mennytkään lahjaksi sille, kelle kuvittelin, vaan ihan toiselle. Pitäisi aina muistaa olla hyvissä ajoin liikkeellä...
Bodyn jatkopalat (5-6,50 €/ 2 kpl). Ainakin pitkäselkäiselle Pikkupöllölle bodyn jatkopalat ovat olleet varsin hyödyllinen hankinta. Moni kiva body olisi jäänyt pieneksi ihan ennen aikojaan. Onnakertun palat sopivat esim. suurimpaan osaan Lindexin bodyista, joita taitaa löytyä itse kunkin kaapista. Monet vanhemmat eivät tiedä tällaisia jatkopaloja olevankaan, joten siinäpä oiva lahjaidea!
Pikku Purli
Neuvolakortin kannet (10-15 €). Nämä suloiset pöllökannet voi ostaa lahjaksi jo odottavalle äidillekin äitiyskortin suojaksi. Tai suojaahan ne muoviset mainoskannet ihan hyvin, mutta ei ne kauhean nätit ole... :) Pikku Purlilla on muitakin kansikuoseja, ja tuotteita myydään myös Huuto.netissä. Näppärä tietty ompelee kannet ihan itse vaikkapa näiden ohjeiden avulla.
Isompaa porukalla tai muuten vaan
Vaatteita (sopivasti €). Nosh Organicsin mainitsinkin jo tuolla ylempänä, mutta on muitakin kivoja kotimaisia vauvanvaatevalmistajia. Metsola on niistä tunnetuin ja nostalgisen ihana. Ruskovillan tuotteista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta huolisin niitä kyllä mieluusti lahjaksi. :) Meillä villavaatteet ovat olleet Suomessa suunniteltua ManyMonths-merkkiä, joka ei nyt ole ulkonäöltään ihan niin fiiniä kuin Ruskovilla, mutta vaatteet ovat todella käytännöllisiä ja nimensä mukaisesti pitkäikäisiä.
Lapsikuvauslahjakortti (80-120 €). Tämä on ollut meillä töissä suosikkilahja jo useamman vuoden ajan. Kannattaa selata netissä valokuvaamojen vauvaportfolioita ja valita kiva kuvaamo. Tai sitten on Se Paikkakunnan Ainoa Oikea Valokuvaamo, jossa kuvat kuuluu ottaa. :) Muistakaa pyytää lahjakorttiin pitkä voimassaoloaika, jotta lahjakortin voi käyttää myös yksivuotiskuvaan.
Grafiikkatyö (kehystettynä 80-> €). Monesti perheellä on varsinkin toisen lapsen kohdalla jo kaikkea. Jos kuitenkin haluaa antaa lahjaksi jotain pysyvää, pieni taulu on kiva (vaikkakin aika arvokas) vaihtoehto. Grafiikkavedoksia voi ostaa netistäkin, mutta edullisempia (eli tuntemattomampien taiteilijoiden) töitä on aina paremmin gallerioissa paikan päällä. Varaudu myös siihen, että alle satasella ei juuri saa kehystettynä mitään postikorttia isompaa teosta. Mutta vauvoillehan sopii kaikki pieni! :) Kehystykseen voi ottaa antaa myös lahjakortin, jos ei ole varma lahjansaajan toiveista.
No niin, se oli semmoinen lista. Laittakaa ihmeessä lisää ideoita kommenttilootaan! Vauvasesonki on lähipiirissä hiljennyt talveksi, mutta keväällä olisi sitten ainakin taas yksi lahjottava. Jee!
Lupaan laittaa ensi viikolla ihan kuulumisiakin. Tiivistetysti: meillä kävellään (kahden viikon vankalla kokemuksella), luetaan kirjoja (ihan hulluna) ja äiti on maailman paras ja ihanin ja siitä ei kannata irrottaa ikinä - ainakaan vieraassa paikassa. :D
Musta on ihana saada lahjaksi jotain... kivaa. :) Itsetehdyt asiat on yleensä parhaita. Mut tässä on kyl vuoden aikana tullut ajankäytön suhteen aika realistiksi.Hyvä, jos saa värkättyä sen onnittelukortin omilla kätösillään. Mut onneksi netti on pullollaan kaikkia kivoja lahjavaihtoehtoja!
En ole vankkumaton kotimaisuuden tai kotimaisten nettikauppojen kannattaja (ainakaan Brittien Amazonin laajasta ostohistoriastani päätellen...), mutta vauvoissa on vaan sitä jotakin, mikä innostaa kotimaisuuteen lahjahankinnoissa. Ehkä se on se ajatus, että niin vauva kuin lahjakin on syntyjään täältä.
Tykkään ostaa käytännöllisiä vauvalahjoja. Ja mieluusti vielä kestäviä, pitkäikäisiä ja sekä tytöille että pojille sopivia. Sylikummina ehkä ostaisin sen kummilusikan (jos toivotaan), mutta muuten en koe tarvetta ostaa "virallisia" vauva/ristiäis/nimiäislahjoja. Siis niitä hopeisia valokuvakehyksiä ja sen sellaisia. Vauvalahja saa mielestäni olla persoonallinen - annetaan se sitten juhlissa tai ihan vaan kylässä piipahtaessa.
Vauvalahjat on juuri siitä kivoja, että niitä tarvitaan monenlaisiin tilanteisiin. Joskus haluaa muistaa perhettä vain kortilla tai vaikka jollain pienellä, kirjekuoreen mahtuvalla lahjalla. Joskus hommataan isompi lahja porukalla. Ja kaikkea siltä väliltä.
Siispä tässä on nyt sitten vähän listaa kotimaisista lahjaideoista. Lista on luonteeltaan epäprismaisa (vaikka erinomaisia vauvalahjoja löytyy toki sieltäkin), koska haluan nostaa esiin pienempiä, tuntemattomampia merkkejä. Siis tuntemattomia niille, jotka eivät luuhaa kaikki illat kyseisissä nettikaupoissa, kuten minä... ;)
Monia näistä tuotteista myydään muuten useammassa nettikaupassa sekä niiden myymälöissä/kotipuodeissa. Suosittelen siis käyttämään Googlea apuna parhaan hinnan, pienimpien postikulujen ja kivoimpien kauppojen etsimisessä.
Onni ja Ilona
Katselukortti (2,50 €). Katselukortin toisella puolella on postikortti, joten tällaisen voi lähettää vaikka ensimmäiseksi onnittelutervehdykseksi. Kannattaa ehkä kortissa mainita sen käyttötarkoitus. Huomasinpa nimittäin juuri, että ollaan saatu (yllättäen) tuo ihana pöllökortti ristiäislahjan yhteydessä, mutta ei tajuttu testata sitä pikku-Pikkupöllöllä katselutarkoituksissa. Katselukortteja on myös kaksipuolisina ja laminoituina (4,50 €) sekä julisteina (10 €). Kortille voi ostaa söpön kassinkin (5 €).
Kot! sanoo kana -kirja (14-20 €). Leena Junnilan (eli Onni ja Ilona -tuotteiden äidin) kirja sopisi hienosti ensimmäiseksi katselukirjaksi vauvalle. Kirkkaita värejä ja selkeitä graafisia kuvioita. Ostin sen äskettäin Adlibriksesta yhteen vauvalahjaan. Sivut ovat todella tukevaa pahvia ja muutenkin tosi kiva kirja!
PaaPii
PaaPii-kortti (1,50 €). Näillä värikkäillä postikorteilla erotut varmasti markettien korttivalikoimista.
Kili-Katti-helistin (18-20 €). Tietyssä vaiheessa lelujen helisevyys on niiden tärkein kriteeri. Tässä helistimessä on sekä se että ulkonäkö kohdillaan.
Pu-Puu- (pieni 26 € tai iso tyyny 36 €) ja Pikkukettu-pehmolelut (20 €). En tiedä, ovatko nämä lasten makuun (meillä ei ole näitä eikä Pikkupöllö ylipäätään välitä kauheasti pehmoleluista), mutta miellyttävät ainakin aikuisen silmää lastenhuoneen sekamelskassa. :)
Nosh Organics -vaatteet. PaaPii on myös suunnitellut suomalaiselle lastenvaatemerkki Nosh Organicsille kuoseja. Noshin omistakin valikoimista löytyy kivoja ja pitkäikäisiä vaatteita. Jälleenmyyjiä on lukuisia, joten kannattaa googlata tarjouksia.
Kimperi
Pipo (10-13 €). Meidän lempparipipo on ollut keväästä asti Kimperin Sininen Ötökkä. Se on ihan syötävän söpö Pikkupöllön päässä. Näitä pipoja myy Kimperin lisäksi aika moni muukin nettikauppa ja ainakin Punavuoren Peikossa satuin näitä viimeksi näkemään. Lähetin kesällä yhden pipon kirjekuoressa lahjaksi ja taisi mennä ihan normaalilla postimaksulla.
Tumput (10 €). Kimperi-tumppuihin en ole törmännyt kuin Kimperin omassa nettikaupassa. Tumpuista tulisi hyvä setti vaikka M-koon pipon kanssa.
Onnakerttu
Ruokalappu (14 €). Ostin näitä kaksi - yhden Pikkupöllölle ja yhden lahjaksi. Tosi kivoja ja tarpeeksi pitkiä myös taaperolle. Toimituksessa vain kesti puolitoista viikkoa, joten toinen lappu ei sitten mennytkään lahjaksi sille, kelle kuvittelin, vaan ihan toiselle. Pitäisi aina muistaa olla hyvissä ajoin liikkeellä...
Bodyn jatkopalat (5-6,50 €/ 2 kpl). Ainakin pitkäselkäiselle Pikkupöllölle bodyn jatkopalat ovat olleet varsin hyödyllinen hankinta. Moni kiva body olisi jäänyt pieneksi ihan ennen aikojaan. Onnakertun palat sopivat esim. suurimpaan osaan Lindexin bodyista, joita taitaa löytyä itse kunkin kaapista. Monet vanhemmat eivät tiedä tällaisia jatkopaloja olevankaan, joten siinäpä oiva lahjaidea!
Pikku Purli
Neuvolakortin kannet (10-15 €). Nämä suloiset pöllökannet voi ostaa lahjaksi jo odottavalle äidillekin äitiyskortin suojaksi. Tai suojaahan ne muoviset mainoskannet ihan hyvin, mutta ei ne kauhean nätit ole... :) Pikku Purlilla on muitakin kansikuoseja, ja tuotteita myydään myös Huuto.netissä. Näppärä tietty ompelee kannet ihan itse vaikkapa näiden ohjeiden avulla.
Isompaa porukalla tai muuten vaan
Vaatteita (sopivasti €). Nosh Organicsin mainitsinkin jo tuolla ylempänä, mutta on muitakin kivoja kotimaisia vauvanvaatevalmistajia. Metsola on niistä tunnetuin ja nostalgisen ihana. Ruskovillan tuotteista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta huolisin niitä kyllä mieluusti lahjaksi. :) Meillä villavaatteet ovat olleet Suomessa suunniteltua ManyMonths-merkkiä, joka ei nyt ole ulkonäöltään ihan niin fiiniä kuin Ruskovilla, mutta vaatteet ovat todella käytännöllisiä ja nimensä mukaisesti pitkäikäisiä.
Lapsikuvauslahjakortti (80-120 €). Tämä on ollut meillä töissä suosikkilahja jo useamman vuoden ajan. Kannattaa selata netissä valokuvaamojen vauvaportfolioita ja valita kiva kuvaamo. Tai sitten on Se Paikkakunnan Ainoa Oikea Valokuvaamo, jossa kuvat kuuluu ottaa. :) Muistakaa pyytää lahjakorttiin pitkä voimassaoloaika, jotta lahjakortin voi käyttää myös yksivuotiskuvaan.
Grafiikkatyö (kehystettynä 80-> €). Monesti perheellä on varsinkin toisen lapsen kohdalla jo kaikkea. Jos kuitenkin haluaa antaa lahjaksi jotain pysyvää, pieni taulu on kiva (vaikkakin aika arvokas) vaihtoehto. Grafiikkavedoksia voi ostaa netistäkin, mutta edullisempia (eli tuntemattomampien taiteilijoiden) töitä on aina paremmin gallerioissa paikan päällä. Varaudu myös siihen, että alle satasella ei juuri saa kehystettynä mitään postikorttia isompaa teosta. Mutta vauvoillehan sopii kaikki pieni! :) Kehystykseen voi ottaa antaa myös lahjakortin, jos ei ole varma lahjansaajan toiveista.
No niin, se oli semmoinen lista. Laittakaa ihmeessä lisää ideoita kommenttilootaan! Vauvasesonki on lähipiirissä hiljennyt talveksi, mutta keväällä olisi sitten ainakin taas yksi lahjottava. Jee!
Lupaan laittaa ensi viikolla ihan kuulumisiakin. Tiivistetysti: meillä kävellään (kahden viikon vankalla kokemuksella), luetaan kirjoja (ihan hulluna) ja äiti on maailman paras ja ihanin ja siitä ei kannata irrottaa ikinä - ainakaan vieraassa paikassa. :D
maanantai 27. elokuuta 2012
Synttäritohinaa
Jos oli Pikkupöllön syntymä varsin pitkällinen ja kärsivällisyyttä vaativa tapahtuma, niin nämä yksivuotiaaksi tulemisen juhlallisuudet & velvollisuudet vaativat Äitiltä hermoja lähes yhtä paljon. Tai oikeastaan enemmän, koska jaloissa pyörii apuna se suloinen, mutta varsin takertuvainen Pikkupöllö.
Juhlaviikko alkoi tänään yksivuotiskuvauksella. Lunastimme työkavereilta vauvalahjaksi saamamme lahjakortin lapsikuvaukseen. Vaikka olen itse ollut järkkäämässä näitä kyseisiä lahjakortteja monellekin työkaverille, niin silti oli aika jännää olla itse siellä studiolla. Ei se kuitenkaan oo ihan sama kuin kotona järkkärillä räpsiessä... :) Pikkupöllö oli kuvaajan edessä oma tarkkaileva itsensä, mutta pari riehakkaampaakin hymyä taidettiin saada tallennettua. Viikon päästä nähdään vedoksia, jee!
Torstaina on Pikkupöllön varsinainen syntymäpäivä. Harjoitellaan ehkä kynttilän puhaltamista banaanin palan päältä... tai jotain. :) Ei mitään suurempaa. Tai on meillä silloin muskarin eka kerta. Pikkupöllö joko tykkää muskarista ihan hurjasti (niin kuin se tykkää musiikista, loruista ja rytmeistä ylipäätään) tai sitten se pelkää metakkaa hullun lailla. Toivotaan ekaa vaihtoehtoa...
Sitten lauantaina on se h-hetki eli yksivuotisjuhlat. Samalla vietetään pienimuotoisesti myös mieheni ja mun tämänvuotisia kolmekymppisiä. Yritettiin karsia tylsät sukulaisvieraat minimiin, mutta silti meille tulee liikaa väkeä. Tai mun mielestä kaksikymmentä henkeä on aika ahdistava ajatus, kun Pikkupöllö ei nyt suuremmin nauti liian lähelle tulevista (saati sitten koskevista!) vieraista ihmisistä. Onneksi tulossa on pari lapsivierastakin, ettei Pikkupöllön tarvii olla ihan ainut huomion keskipiste.
Juhlien järjestäminen on kyl ihan hirveintä puuhaa. Vielä ennen häiden järjestämistä tykkäsin siitä, mut sen jälkeen oon saanut siitä jonkun rimakauhun. Kaiken vois aina tehdä niin paljon paremmin, mut nyt ei oo aikaa tehdä ees puoliikaan siitä, mitä itse visiois. Hyvä kun saa kodin siivottua ja pöytään jotain. Ja sit kun kuvittelee itse keksineensä jotain hauskaa ja näppärää, niin kappas, leikkikaverin yksvuotissynttäreillä oli lauantaina ihan täysin identtinen menu. :) Eli lihapullia ja dippivihanneksia sen olla pitää...
Koko tätä valmisteluviikkoa sävyttää vielä se, että Pikkupöllö nappasi taas flunssan. Oltiin viikko sitten laivalla piipahtamassa Tukholmassa ja sit kotona iski tauti. Mun mieskin sai sen sitten pari päivää myöhemmin. Eli täällä sitä odotellaan, että koska flunssa tulee mulle. Toivottavasti jättäis mut tällä kertaa väliin...
Kun sitten selvitään juhlaviikonlopusta (yhdet vieraat jää vielä lapsineen meille yöksi, ettei vaan käy aika pitkäksi...:), niin ens viikon tiistaina on kaiken kruunu - yksvuotisneuvola. Rokotteita vissiin kolme kappaletta ja ou jee... mä meen sinne Pikkupöllön kaa kahdestaan. Aiemmilla rokotuskerroilla mies on ollut mukana. Ehkä mä adrenaliinin voimalla saan sit pidettyä just piikkien ajan siitä rimpulevan ja karjuvan pojan jalasta kiinni.
Kuten tekstin sävystä voi aistia, odotan vaan, että tää viikko olis jo ohi; Tuomas Veturi -kakku (jos siitä sellainen sitten lopulta tulee...) syöty ja Pikkupöllö jyrsimässä uusia leluja. Ehkä sit kaksvuotissynttärit sujuu jo rutiinilla?
Juhlaviikko alkoi tänään yksivuotiskuvauksella. Lunastimme työkavereilta vauvalahjaksi saamamme lahjakortin lapsikuvaukseen. Vaikka olen itse ollut järkkäämässä näitä kyseisiä lahjakortteja monellekin työkaverille, niin silti oli aika jännää olla itse siellä studiolla. Ei se kuitenkaan oo ihan sama kuin kotona järkkärillä räpsiessä... :) Pikkupöllö oli kuvaajan edessä oma tarkkaileva itsensä, mutta pari riehakkaampaakin hymyä taidettiin saada tallennettua. Viikon päästä nähdään vedoksia, jee!
Torstaina on Pikkupöllön varsinainen syntymäpäivä. Harjoitellaan ehkä kynttilän puhaltamista banaanin palan päältä... tai jotain. :) Ei mitään suurempaa. Tai on meillä silloin muskarin eka kerta. Pikkupöllö joko tykkää muskarista ihan hurjasti (niin kuin se tykkää musiikista, loruista ja rytmeistä ylipäätään) tai sitten se pelkää metakkaa hullun lailla. Toivotaan ekaa vaihtoehtoa...
Sitten lauantaina on se h-hetki eli yksivuotisjuhlat. Samalla vietetään pienimuotoisesti myös mieheni ja mun tämänvuotisia kolmekymppisiä. Yritettiin karsia tylsät sukulaisvieraat minimiin, mutta silti meille tulee liikaa väkeä. Tai mun mielestä kaksikymmentä henkeä on aika ahdistava ajatus, kun Pikkupöllö ei nyt suuremmin nauti liian lähelle tulevista (saati sitten koskevista!) vieraista ihmisistä. Onneksi tulossa on pari lapsivierastakin, ettei Pikkupöllön tarvii olla ihan ainut huomion keskipiste.
Juhlien järjestäminen on kyl ihan hirveintä puuhaa. Vielä ennen häiden järjestämistä tykkäsin siitä, mut sen jälkeen oon saanut siitä jonkun rimakauhun. Kaiken vois aina tehdä niin paljon paremmin, mut nyt ei oo aikaa tehdä ees puoliikaan siitä, mitä itse visiois. Hyvä kun saa kodin siivottua ja pöytään jotain. Ja sit kun kuvittelee itse keksineensä jotain hauskaa ja näppärää, niin kappas, leikkikaverin yksvuotissynttäreillä oli lauantaina ihan täysin identtinen menu. :) Eli lihapullia ja dippivihanneksia sen olla pitää...
Koko tätä valmisteluviikkoa sävyttää vielä se, että Pikkupöllö nappasi taas flunssan. Oltiin viikko sitten laivalla piipahtamassa Tukholmassa ja sit kotona iski tauti. Mun mieskin sai sen sitten pari päivää myöhemmin. Eli täällä sitä odotellaan, että koska flunssa tulee mulle. Toivottavasti jättäis mut tällä kertaa väliin...
Kun sitten selvitään juhlaviikonlopusta (yhdet vieraat jää vielä lapsineen meille yöksi, ettei vaan käy aika pitkäksi...:), niin ens viikon tiistaina on kaiken kruunu - yksvuotisneuvola. Rokotteita vissiin kolme kappaletta ja ou jee... mä meen sinne Pikkupöllön kaa kahdestaan. Aiemmilla rokotuskerroilla mies on ollut mukana. Ehkä mä adrenaliinin voimalla saan sit pidettyä just piikkien ajan siitä rimpulevan ja karjuvan pojan jalasta kiinni.
Kuten tekstin sävystä voi aistia, odotan vaan, että tää viikko olis jo ohi; Tuomas Veturi -kakku (jos siitä sellainen sitten lopulta tulee...) syöty ja Pikkupöllö jyrsimässä uusia leluja. Ehkä sit kaksvuotissynttärit sujuu jo rutiinilla?
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Touhukas kymmenkuinen
Taas on vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoituksen... ihan liikaa! Mitenköhän tän blogin saisi paremmin ujutettua viikkorutiiniin?
Pikkupöllö (reilu 10 kk) on ottanut suuria edistysaskelia sitten viime kuulumisten. Ei nyt sentään ihan varsinaisia askelia, mutta turhauttava paikallaan pyörimisen / peruuttamisen aika on vihdoin ohi. Pikkupöllö oppi konttaamaan 9,5-kuisena - sitä ennen ryömittiin muutama viikko omintakeisella hyljetekniikalla eteenpäin. Konttausasennosta Pikkupöllö tajusikin sitten varsin nopeasti, miten pääsee itse istumaan. Ja nyt se nousee jo matalaa tukea vasten pystyyn.
Muutaman ihanan viikon verran Pikkupöllö tykkäsi leikkiä ja tutkia paikkoja itsekseen, mutta sitten se keksi, että sehän voi seurata meitä joka paikkaan. Ja seuraakin - ellei sitten ole syömässä kukkamultia. Juhannuksena Pikkupöllölle puhkesi kuumeen ja oksennuksen kera kaksi ekaa ylähammasta - ei ne tosin ne keskimmäiset vaan sitä seuraavat. Hammaskitinästä päästyä tulikin sitten Pikkupöllön historian toinen flunssa. Ja nyt kun Pikkupöllö olisi taas tarmoa täynnä, niin se flunssa siirtyi luonnollisesti mulle. Pööh.
Oltiin neuvolassa pari viikkoa sitten vähän ennakkoon 10 kk -neuvolassa ja siellä Pikkupöllö oli 74,5 senttiä pitkä ja painoi 8,6 kiloa. Sais käyrien mukaan painaa vähän enemmänkin... Ruoka sille maistuu kyl ihan hyvin (kunhan on maissinaksu kourassa), joten taitaa poika vaan olla vähän hoikkeliinimpaa mallia. No, neuvolantädin ohjeistuksesta ollaan nyt lisätty teelusikallinen öljyä ruokiin ja tehty puurot korvikkeeseen. Hampaiden puhkeamisen ja flunssan aikainen ruokahaluttomuus on kyl tainnut aika hyvin mitätöidä kaikki lihotusyritykset toistaiseksi.
Miehellä alkaa vihdoin ens viikolla kesäloma. Tässä mun työssä ei varsinaisesti lomaa tunneta, mut saapahan hiukan irtautua puuduttavista arkirutiineista. Pikkupöllö nukkuu nykyään kahdet tai kolmet päikkärit, mutta yöunet on niin pitkät (yleensä 11 tuntia), että ei niihin päikkäreihin ihan hirveesti tunteja jää. Vieläkään Pikkupöllö ei kyl oo nukkunu kokonaista yötä heräilemättä (siis edes sitä kahdeksaa tuntia), mut enää se ei sentään vaadi maitoa. Yleensä riittää tutti tai ainakin äitin kainalo. Hommattiin leveämpi sänkykin... Iltanukahtamiset sujuu nykyään ihan mallikkaasti omaan sänkyyn, kunhan äiti tai isi on siinä pinnasängyn vieressä.
Imetyskin on nyt sit loppunut. Tai maito vain loppui. Tavallaan se oli vähän haikeeta, mutta samalla helpottavaakin. Korvikemaito ei kyl oo Pikkupöllön mielestä yhtään niin hyvää. Mut onneks on sit muita herkkuja: maissinaksuja, banaania, jogurttia... Ja Pikkupöllö tulee edelleen mielellään möyrimään ja kiehnäämään (ja puremaan) syliin, ettei se sylivauva ole minnekään hävinnyt. :)
Mitäs muuta? Vierastusta on edelleen ollut, mutta vähenemään päin. Aika nopeasti pääsee Pikkupöllön kaveriksi, jos sille lukee kirjoja. Äiti ja isi on niin tyhmiä, ettei ne jaksa lukea kirjoja kuin muutaman kerran päivässä. ;) Telkkariohjelmista mikään muu ei kiinnosta kuin Tuomas Veturi, mutta se ollut Pikkupöllön sitäkin suurempi suosikki jo puolivuotiaasta asti. Meidän yhdeksän boksille tallennettua jaksoa pyörivät aika ahkerasti, kun haluaa itse syödä edes muutaman aterian päivässä ilman pöydän alla kitisevää takiaista. :)
Pikkupöllö on saanut samanikäistä leikkiseuraa nyt lähes joka viikko - ja minäkin miellyttävää juttuseuraa. :) Ei noiden poikien touhua oikein vielä voi yhdessä leikkimiseksi sanoa. Varastavat vaan toistensa käsistä lelut. Ja syövät niitä. Mut hauska sitä on silti katsoa. Ja päivä sujuu huomattavan paljon nopeammin.
Pikkupöllön yksivuotissynttäreihin ei ole enää kuin vajaa kaksi kuukautta. Meillä ei oo ees juhlien päivämäärää viel päätettynä. Jos vaikka yrittäis saada edes sen tehtyä näillä flunssa-aivoilla tän viikonlopun aikana... :)
Pikkupöllö (reilu 10 kk) on ottanut suuria edistysaskelia sitten viime kuulumisten. Ei nyt sentään ihan varsinaisia askelia, mutta turhauttava paikallaan pyörimisen / peruuttamisen aika on vihdoin ohi. Pikkupöllö oppi konttaamaan 9,5-kuisena - sitä ennen ryömittiin muutama viikko omintakeisella hyljetekniikalla eteenpäin. Konttausasennosta Pikkupöllö tajusikin sitten varsin nopeasti, miten pääsee itse istumaan. Ja nyt se nousee jo matalaa tukea vasten pystyyn.
Muutaman ihanan viikon verran Pikkupöllö tykkäsi leikkiä ja tutkia paikkoja itsekseen, mutta sitten se keksi, että sehän voi seurata meitä joka paikkaan. Ja seuraakin - ellei sitten ole syömässä kukkamultia. Juhannuksena Pikkupöllölle puhkesi kuumeen ja oksennuksen kera kaksi ekaa ylähammasta - ei ne tosin ne keskimmäiset vaan sitä seuraavat. Hammaskitinästä päästyä tulikin sitten Pikkupöllön historian toinen flunssa. Ja nyt kun Pikkupöllö olisi taas tarmoa täynnä, niin se flunssa siirtyi luonnollisesti mulle. Pööh.
Oltiin neuvolassa pari viikkoa sitten vähän ennakkoon 10 kk -neuvolassa ja siellä Pikkupöllö oli 74,5 senttiä pitkä ja painoi 8,6 kiloa. Sais käyrien mukaan painaa vähän enemmänkin... Ruoka sille maistuu kyl ihan hyvin (kunhan on maissinaksu kourassa), joten taitaa poika vaan olla vähän hoikkeliinimpaa mallia. No, neuvolantädin ohjeistuksesta ollaan nyt lisätty teelusikallinen öljyä ruokiin ja tehty puurot korvikkeeseen. Hampaiden puhkeamisen ja flunssan aikainen ruokahaluttomuus on kyl tainnut aika hyvin mitätöidä kaikki lihotusyritykset toistaiseksi.
Miehellä alkaa vihdoin ens viikolla kesäloma. Tässä mun työssä ei varsinaisesti lomaa tunneta, mut saapahan hiukan irtautua puuduttavista arkirutiineista. Pikkupöllö nukkuu nykyään kahdet tai kolmet päikkärit, mutta yöunet on niin pitkät (yleensä 11 tuntia), että ei niihin päikkäreihin ihan hirveesti tunteja jää. Vieläkään Pikkupöllö ei kyl oo nukkunu kokonaista yötä heräilemättä (siis edes sitä kahdeksaa tuntia), mut enää se ei sentään vaadi maitoa. Yleensä riittää tutti tai ainakin äitin kainalo. Hommattiin leveämpi sänkykin... Iltanukahtamiset sujuu nykyään ihan mallikkaasti omaan sänkyyn, kunhan äiti tai isi on siinä pinnasängyn vieressä.
Imetyskin on nyt sit loppunut. Tai maito vain loppui. Tavallaan se oli vähän haikeeta, mutta samalla helpottavaakin. Korvikemaito ei kyl oo Pikkupöllön mielestä yhtään niin hyvää. Mut onneks on sit muita herkkuja: maissinaksuja, banaania, jogurttia... Ja Pikkupöllö tulee edelleen mielellään möyrimään ja kiehnäämään (ja puremaan) syliin, ettei se sylivauva ole minnekään hävinnyt. :)
Mitäs muuta? Vierastusta on edelleen ollut, mutta vähenemään päin. Aika nopeasti pääsee Pikkupöllön kaveriksi, jos sille lukee kirjoja. Äiti ja isi on niin tyhmiä, ettei ne jaksa lukea kirjoja kuin muutaman kerran päivässä. ;) Telkkariohjelmista mikään muu ei kiinnosta kuin Tuomas Veturi, mutta se ollut Pikkupöllön sitäkin suurempi suosikki jo puolivuotiaasta asti. Meidän yhdeksän boksille tallennettua jaksoa pyörivät aika ahkerasti, kun haluaa itse syödä edes muutaman aterian päivässä ilman pöydän alla kitisevää takiaista. :)
Pikkupöllö on saanut samanikäistä leikkiseuraa nyt lähes joka viikko - ja minäkin miellyttävää juttuseuraa. :) Ei noiden poikien touhua oikein vielä voi yhdessä leikkimiseksi sanoa. Varastavat vaan toistensa käsistä lelut. Ja syövät niitä. Mut hauska sitä on silti katsoa. Ja päivä sujuu huomattavan paljon nopeammin.
Pikkupöllön yksivuotissynttäreihin ei ole enää kuin vajaa kaksi kuukautta. Meillä ei oo ees juhlien päivämäärää viel päätettynä. Jos vaikka yrittäis saada edes sen tehtyä näillä flunssa-aivoilla tän viikonlopun aikana... :)
tiistai 22. toukokuuta 2012
Viitseliäisyys palkitaan
Ihan maaliskuun lopussa aloin opettaa Pikkupöllölle ensimmäistä vauvaviittomaa. Eilen näin Pikkupöllön viittovan sen ensimmäistä kertaa - vähän avustettuna tosin. Viittoma oli niinkin yllättävä kuin... "maitoa". :) Pikkupöllö halusi selkeästi juuri äitimaitoa, jonka saatavuus on valitettavasti ollut hupenemaan päin. En tiedä, kumpi oli ensin - muna vai kana; alkoiko ensin maito loppua vai joiko Pikkupöllö sitä aina vaan vähemmän. No, joka tapauksessa maitotilausta täydennetään nykyään nokkamukista. Eihän se tietty oo yhtään niin makoisaa kuin äitimaito...
Muistin vauvaviittomat ihan sattumalta Pikkupöllön ollessa seitsenkuinen. Luulin jo missanneeni sopivan aloitusiän, mutta sehän olikin juuri passelisti käsillä. Ei vaan ollut mitään hajua niistä itse viittomista. Onneksi googlailujen jälkeen löysin oivallisen (ja mikä tärkeintä, ilmaisen) sivuston babysignlanguage.com, jossa on esitetty selkeästi kuvin ja videoin kaikki tärkeimmät vauvaviittomat. Tai siis varmaan jokaisella putiikilla on ihan omat vauvaviittomansa, mut eihän ne vauvat kuitenkaan toistensa kaa viito... :) Eli viittomat vois vaikka keksiä itsekin.
Ja nyt ennenku joku kerkeää ihmetellä, että miksi joku opettaa vauvalle viittomia, niin pari selventävää juttua. Vauvaviittomista puhutaan myös termillä "tukiviittomat", jolloin yleensä viitataan ;) puheen viivästymiseen liittyvään apukeinoon. Mut meillä ei ole kyse siitä, vaan ne ovat vain apuna tässä kommunikaatiovaiheessa, jossa vauva kyllä ymmärtää paljonkin, mutta ei osaa vielä puheella ilmaista, mitä haluaa sanoa. Pikkupöllö harrastaa turhautuessaan (eli ihan liian usein) aivan järkyttävää yliäänikirkunaa. Olisi siis mahtavaa, jos sen kirkumisen saisi vauvaviittomilla vähennettyä vaikka puoleen.
Klassinen esimerkki vauvaviittomasta (jota suurin osa ei sellaiseksi miellä) on "hei-hei"-vilkuttaminen. Vauva tervehtii tai hyvästelee kättä heiluttamalla, vaikka ei osaa vielä sanoa sitä ääneen. Pikkupöllö osaa jo matkia vilkuttamista, mutta ei vielä ihan tajua sen pointtia. Vähän sama juttu taitaa olla noiden mun opettamien viittomien kanssa. Tänään tosin "maitoa" esiintyi sellaisessa yhteydessä, että luulen Pikkupöllön ihan tarkoittaneen sitä.
Itse asiassa toi "maitoa" on ollut viittomista ainut, jota oon tässä vajaan kahden kuukauden aikana viittonut Pikkupöllölle aika ahkerasti. Tuolla Babysignlanguage.comissa sanotaankin, että jos aloittaa opettelun 7-8-kuisena, tuloksia alkaa lähes aina näkyä jossain vaiheessa seuraavan kymmenen viikon aikana. Meillä vähemmälle opettelulle ovat jääneet "syödä/ruoka" ja "jano" - lähinnä siksi, että Isi ei muista koskaan viittoa niitä syöttäessään Pikkupöllöä. :) Itse asiassa totesin eilen, että vauvalle viittoma "juoda" on paljon "janoa" helpompi hahmottaa eli se meni vaihtoon.
Nyt kun sain lisäuskoa tähän hommaan Pikkupöllön ensimmäisistä viittomisista, alan opettaa muutamaa viittomaa lisää. Pikkupöllö tunnistaa selkeästi puheesta muutamia sanoja (kääntää katseen niitä/paikkaa kohti), joten ne vois olla kiva opettaa myös viittomina: Vaikkapa "kirja", "auto" ja "pallo". Kätevistä viittomista ajattelin opettaa "lisää/uudestaan", "hyvää/tykkään" ja "en tykkää". Varsinkin ruokailut on meillä välillä sellaista kiemurtelua, että ei oikein ota selvää, mitä Pikkupöllö tahtoo.
Tuolta Babysignlanguage.comin sanastosta löytyis vaikka mitä kivoja viittomia, mut täytyy vissiin edetä aika rauhallisesti. Ja haastavinta tässä taitaakin olla saada sekä Äiti että Isi ensin oppimaan nuo viittomat ja sitten se, että muistais käyttääkin niitä. Ja vielä että huomais, jos Pikkupöllö käyttää niitä. Mut jos tuo metallinmakuinen kirkuminen yhtään vähenee, niin vauvaviittomat ovat todellakin vaivan arvoisia.
Pikkupöllön (reilu 8,5 kk) tämänhetkinen puhe koostuu kutakuinkin tavuista "baa-baa-baa", "maa-maa-maa", "paa-paa-paa" ja "vaa-vaa-vaa". Hiukan taitaa siis mennä vielä aikaa sitä ensimmäistä kunnon sanaa odotellessa. :)
Muistin vauvaviittomat ihan sattumalta Pikkupöllön ollessa seitsenkuinen. Luulin jo missanneeni sopivan aloitusiän, mutta sehän olikin juuri passelisti käsillä. Ei vaan ollut mitään hajua niistä itse viittomista. Onneksi googlailujen jälkeen löysin oivallisen (ja mikä tärkeintä, ilmaisen) sivuston babysignlanguage.com, jossa on esitetty selkeästi kuvin ja videoin kaikki tärkeimmät vauvaviittomat. Tai siis varmaan jokaisella putiikilla on ihan omat vauvaviittomansa, mut eihän ne vauvat kuitenkaan toistensa kaa viito... :) Eli viittomat vois vaikka keksiä itsekin.
Ja nyt ennenku joku kerkeää ihmetellä, että miksi joku opettaa vauvalle viittomia, niin pari selventävää juttua. Vauvaviittomista puhutaan myös termillä "tukiviittomat", jolloin yleensä viitataan ;) puheen viivästymiseen liittyvään apukeinoon. Mut meillä ei ole kyse siitä, vaan ne ovat vain apuna tässä kommunikaatiovaiheessa, jossa vauva kyllä ymmärtää paljonkin, mutta ei osaa vielä puheella ilmaista, mitä haluaa sanoa. Pikkupöllö harrastaa turhautuessaan (eli ihan liian usein) aivan järkyttävää yliäänikirkunaa. Olisi siis mahtavaa, jos sen kirkumisen saisi vauvaviittomilla vähennettyä vaikka puoleen.
Klassinen esimerkki vauvaviittomasta (jota suurin osa ei sellaiseksi miellä) on "hei-hei"-vilkuttaminen. Vauva tervehtii tai hyvästelee kättä heiluttamalla, vaikka ei osaa vielä sanoa sitä ääneen. Pikkupöllö osaa jo matkia vilkuttamista, mutta ei vielä ihan tajua sen pointtia. Vähän sama juttu taitaa olla noiden mun opettamien viittomien kanssa. Tänään tosin "maitoa" esiintyi sellaisessa yhteydessä, että luulen Pikkupöllön ihan tarkoittaneen sitä.
Itse asiassa toi "maitoa" on ollut viittomista ainut, jota oon tässä vajaan kahden kuukauden aikana viittonut Pikkupöllölle aika ahkerasti. Tuolla Babysignlanguage.comissa sanotaankin, että jos aloittaa opettelun 7-8-kuisena, tuloksia alkaa lähes aina näkyä jossain vaiheessa seuraavan kymmenen viikon aikana. Meillä vähemmälle opettelulle ovat jääneet "syödä/ruoka" ja "jano" - lähinnä siksi, että Isi ei muista koskaan viittoa niitä syöttäessään Pikkupöllöä. :) Itse asiassa totesin eilen, että vauvalle viittoma "juoda" on paljon "janoa" helpompi hahmottaa eli se meni vaihtoon.
Nyt kun sain lisäuskoa tähän hommaan Pikkupöllön ensimmäisistä viittomisista, alan opettaa muutamaa viittomaa lisää. Pikkupöllö tunnistaa selkeästi puheesta muutamia sanoja (kääntää katseen niitä/paikkaa kohti), joten ne vois olla kiva opettaa myös viittomina: Vaikkapa "kirja", "auto" ja "pallo". Kätevistä viittomista ajattelin opettaa "lisää/uudestaan", "hyvää/tykkään" ja "en tykkää". Varsinkin ruokailut on meillä välillä sellaista kiemurtelua, että ei oikein ota selvää, mitä Pikkupöllö tahtoo.
Tuolta Babysignlanguage.comin sanastosta löytyis vaikka mitä kivoja viittomia, mut täytyy vissiin edetä aika rauhallisesti. Ja haastavinta tässä taitaakin olla saada sekä Äiti että Isi ensin oppimaan nuo viittomat ja sitten se, että muistais käyttääkin niitä. Ja vielä että huomais, jos Pikkupöllö käyttää niitä. Mut jos tuo metallinmakuinen kirkuminen yhtään vähenee, niin vauvaviittomat ovat todellakin vaivan arvoisia.
Pikkupöllön (reilu 8,5 kk) tämänhetkinen puhe koostuu kutakuinkin tavuista "baa-baa-baa", "maa-maa-maa", "paa-paa-paa" ja "vaa-vaa-vaa". Hiukan taitaa siis mennä vielä aikaa sitä ensimmäistä kunnon sanaa odotellessa. :)
tiistai 15. toukokuuta 2012
Höyryä ja hammastusta
Miten nää päivät juoksee näin nopeesti? Mä ikään kuin ihan just päivitin tänne blogiin kuulumisia ja nyt siitä onkin jo yli kuukausi. Ääks.
Pari päivää mun viimeisimmän postauksen jälkeen Pikkupöllölle tuli ekat hampaat (silloin 7,5 kk). Oli sitä jo odoteltukin kolmikuisesta alkaen. Ajattelin silloin, että kyllähän siihen joku syy pitää olla, ettei se nukkunut enää kuutta tuntia putkeen. Ja että se aina kitisee, jos vähänkään kuvittelee tekevänsä jotain muuta kuin viihdyttää sitä. No jaa... Nyt kun Pikkupöllö on kahdeksan ja puol kuukautta, tässä alkaa tulla siihen tulokseen, että se nyt vaan on tommonen. :)
Kyllähän se hampaidentulo lisäsi tota kitinäkerrointa. Välillä se edelleen purkaa raivoaan silikonipäiseen lusikkaan niin, että leuat tärrää. Mikään meidän noin kymmenestä purulelusta ei oo enää kelvannut kunnon hinkkaukseen sen ekan hampaankulman ilmestymisen jälkeen. Mut onneks ne kaks ekaa alahammasta taitavatkin olla jo siinä pisteessä, että pahin kutina on ohi.
Pikkupöllö ei vielä ryömi. Eikä konttaa. Eikä kävele. Ihan kätevää näin uuden asunnon keskeneräisen babyprooffauksen kannalta, mutta muuten ihan tosi ärsyttävää. Siis etenkin Pikkupöllön mielestä. Ei kestä juuri minuuttiakaan, kun lattialta alkaa kuulua tyytymätön "BÄÄH!" eli suomeksi: "ÄITI! HETI TÄNNE!". Kiinnostavat esineet ovat joko karanneet kurkotussäteen ulottuvilta tai sitten Pikkupöllö on taas vahingossa peruuttanut, vaikka luuli pyrkivänsä eteenpäin. Rankkaa tuo vauvan elämä...
Hiukan se on laittanut Äitinkin pään höyryämään, kun Pikkupöllö ei viihdy missään itsekseen. Siis yli metrin säteellä Äitistä tai Isistä. Sitten kun leikitään yhdessä lattialla, katsotaan Tuomas Veturia tai seurataan ikkunasta ohiajavia autoja, se on mitä suloisin lapsi. Aaah, ne ruhtinaalliset viisi minuuttia kerrallaan... kunnes alkaa kyseinen puuha kyllästyttää. :)
Nyt tällä viikolla on onneks alkanut näkyä merkkejä siitä, että itsekseen istualtaan leikkiminen ei enää vaadi Äitin välitöntä läheisyyttä. Tosin ne leikit loppuu yleensä aika lyhyeen, kun Pikkupöllö päättää kipsahtaa selälleen - eikä osaa vielä nousta itse takaisin istumaan. V-mallinen imetystyyny on ollu aika hyvä kipsahduskaappari. Ei se estä kaatumista, mutta kuhmuja kylläkin.
Onhan tää samalla aika hauskaakin aikaa. Pikkupöllö on alkanut oivaltaa vuorovaikutteisen leikkimisen saloja. On ihan superhauskaa, kun Äiti tai Isi matkii Pikkupöllöä. Myös jonkinsorttinen puhe on viimeisen viikon aikana alkanut pulputa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka siitä puheesta ei saakaan mitään selvää, huomaa, että Pikkupöllö on alkanut selkeästi ymmärtää sanoja. Siis muitakin kuin "maito". Voin melkein lyödä vetoa, että Pikkupöllön ensimmäisiä omia sanoja on "auto". Haltioitunut kiinnostus kulkee vissiin miehen puolelta geeneissä...
Myös kirjat ovat alkaneet kiinnostaa Pikkupöllöä. Aiemmin niitä vain syötiin tai heitettiin lattialle. Nyt se ihan hihkuu riemusta varsinkin Puppe-kirjan nähdessään. Niissä luukuissa on vaan jotain taikaa... :) Iltasaduksi ollaan luettu yhtä ja samaa kirjaa jo ihan pikkuvauvasta asti ja sen kyllä huomaa - viimeisen aukeaman kääntyessä esiin alkaa sensorttinen kiemurtelu. Pikkupöllö ei edelleenkään tykkää nukkuumaanmenosta...
Mä oon ostanut niiiiin paljon kaikkia kivoja juttuja Pikkupöllölle, mut koskas mä ehtisin niistä tänne kirjoittaa... Huuh.
Pari päivää mun viimeisimmän postauksen jälkeen Pikkupöllölle tuli ekat hampaat (silloin 7,5 kk). Oli sitä jo odoteltukin kolmikuisesta alkaen. Ajattelin silloin, että kyllähän siihen joku syy pitää olla, ettei se nukkunut enää kuutta tuntia putkeen. Ja että se aina kitisee, jos vähänkään kuvittelee tekevänsä jotain muuta kuin viihdyttää sitä. No jaa... Nyt kun Pikkupöllö on kahdeksan ja puol kuukautta, tässä alkaa tulla siihen tulokseen, että se nyt vaan on tommonen. :)
Kyllähän se hampaidentulo lisäsi tota kitinäkerrointa. Välillä se edelleen purkaa raivoaan silikonipäiseen lusikkaan niin, että leuat tärrää. Mikään meidän noin kymmenestä purulelusta ei oo enää kelvannut kunnon hinkkaukseen sen ekan hampaankulman ilmestymisen jälkeen. Mut onneks ne kaks ekaa alahammasta taitavatkin olla jo siinä pisteessä, että pahin kutina on ohi.
Pikkupöllö ei vielä ryömi. Eikä konttaa. Eikä kävele. Ihan kätevää näin uuden asunnon keskeneräisen babyprooffauksen kannalta, mutta muuten ihan tosi ärsyttävää. Siis etenkin Pikkupöllön mielestä. Ei kestä juuri minuuttiakaan, kun lattialta alkaa kuulua tyytymätön "BÄÄH!" eli suomeksi: "ÄITI! HETI TÄNNE!". Kiinnostavat esineet ovat joko karanneet kurkotussäteen ulottuvilta tai sitten Pikkupöllö on taas vahingossa peruuttanut, vaikka luuli pyrkivänsä eteenpäin. Rankkaa tuo vauvan elämä...
Hiukan se on laittanut Äitinkin pään höyryämään, kun Pikkupöllö ei viihdy missään itsekseen. Siis yli metrin säteellä Äitistä tai Isistä. Sitten kun leikitään yhdessä lattialla, katsotaan Tuomas Veturia tai seurataan ikkunasta ohiajavia autoja, se on mitä suloisin lapsi. Aaah, ne ruhtinaalliset viisi minuuttia kerrallaan... kunnes alkaa kyseinen puuha kyllästyttää. :)
Nyt tällä viikolla on onneks alkanut näkyä merkkejä siitä, että itsekseen istualtaan leikkiminen ei enää vaadi Äitin välitöntä läheisyyttä. Tosin ne leikit loppuu yleensä aika lyhyeen, kun Pikkupöllö päättää kipsahtaa selälleen - eikä osaa vielä nousta itse takaisin istumaan. V-mallinen imetystyyny on ollu aika hyvä kipsahduskaappari. Ei se estä kaatumista, mutta kuhmuja kylläkin.
Onhan tää samalla aika hauskaakin aikaa. Pikkupöllö on alkanut oivaltaa vuorovaikutteisen leikkimisen saloja. On ihan superhauskaa, kun Äiti tai Isi matkii Pikkupöllöä. Myös jonkinsorttinen puhe on viimeisen viikon aikana alkanut pulputa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka siitä puheesta ei saakaan mitään selvää, huomaa, että Pikkupöllö on alkanut selkeästi ymmärtää sanoja. Siis muitakin kuin "maito". Voin melkein lyödä vetoa, että Pikkupöllön ensimmäisiä omia sanoja on "auto". Haltioitunut kiinnostus kulkee vissiin miehen puolelta geeneissä...
Myös kirjat ovat alkaneet kiinnostaa Pikkupöllöä. Aiemmin niitä vain syötiin tai heitettiin lattialle. Nyt se ihan hihkuu riemusta varsinkin Puppe-kirjan nähdessään. Niissä luukuissa on vaan jotain taikaa... :) Iltasaduksi ollaan luettu yhtä ja samaa kirjaa jo ihan pikkuvauvasta asti ja sen kyllä huomaa - viimeisen aukeaman kääntyessä esiin alkaa sensorttinen kiemurtelu. Pikkupöllö ei edelleenkään tykkää nukkuumaanmenosta...
Mä oon ostanut niiiiin paljon kaikkia kivoja juttuja Pikkupöllölle, mut koskas mä ehtisin niistä tänne kirjoittaa... Huuh.
Tunnisteet:
kärsivällisyys koetuksella,
vauva-arkea
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Kuulumisia rivitaloidyllistä :)
Heippa pitkästä aikaa! Nyt on pahimmat muuttohulinat saatu alta pois ja blogin rustaaminen tuntuu aika paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin kaappien järjestely. :)
Pikkupöllö on jo 7,5 kuukautta vanha touhukas pikkupoika, joka kovasti haluaisi päästä eteenpäin, mutta toistaiseksi menee vain etunojapunnerruksia peruutusvaihteella. Sitterissä istuminen ja hoitopöydällä kölliminen on ihan kaikkein tyhmintä, mitä Pikkupöllö tietää ja hän myös ilmaisee sen varsin selkeästi. Yöt menee meillä edelleen aika katkonaisesti, mutta ollaan tällä viikolla aloiteltu tassuttelu-unikoulua iltanukahtamisen suhteen. Laajennetaan sitä varmaan pian yösyöttöihinkin.
Pikkupöllö vierastaa vieläkin selkeästi - jos joku vieras koskee sormenpäälläkin, niin itkuhan siitä tulee. Onneksi pystytään sentään olemaan nykyään samassa huoneessa ihan menestyksekkäästi - kunhan kaikki eivät tuijota Pikkupöllöä yhtä aikaa. Sitten tulee ahdistus. :) Käytiin viime viikolla avoneuvolassa mittaamassa 7 kk -mitat (71,5 cm & 8 kg), kun eri neuvolantädeillä oli tossa parina viime kuuna vähän mielenkiintoisia mittaustuloksia hysteerisen rimpuilevasta Pikkupöllöstä. Käyrät näytti aavistuksen hassuilta, kun pituus oli välillä kutistunut. :)
Muuttotohinat vähän keskeytti suunnitelmallisemman uusien ruoka-aineiden maistelun, mutta aika laajasti Pikkupöllö syökin jo soseita. Tai siis niitä soseita, jotka kelpaavat. Mun itsetekemät eivät välillä menneet alas ollenkaan, vaikka oli miten sauvasekoittimella tehty ja vielä siivilän läpi paseerattu. Aika Piltti-meiningillä ollaankin menty viimeinen kuukausi. Aamuisin ja iltaisin syödään puuroa - se on herkkua. :) Ekasta kalasoseesta Pikkupöllön maha meni kahdeksi viikoksi lähes ripuliksi, vaikka söi vain pari lusikallista. Samoin ollaan huomattu, että jos mä olen syönyt paljon kalaa, Pikkupöllön maha menee löysäksi. Täytyy vähän seurailla tilannetta, mutta vaikuttaisi siis kala-allergialta.
Pikkupöllöllä ei ole vielä yhden yhtäkään hammasta, joten imetys on jatkunut suuremmitta ongelmitta. Pikkupöllö juo aterioilla nokkamukista vettä ja houkutus olis aika suuri siirtyä viimeistään kesän tullen tarjoamaan sen lisäksi korviketta. Pikkupöllö on rinnalla nykyisin varsin malttamaton ja pyöriskelevä ja välillä mietityttää, tuleekohan sen juotua sitten kuitenkaan tarpeeksi.
Päiviunia meillä nukutaan nykyisellään kolmet. Aika kauan kesti, että päästiin neljänsistä päiväunista eroon. Pikkupöllö on hereillä yleensä kaksi tuntia kerrallaan ja sitten nukkuu suunnilleen tunnin/puolentoista unet. Iltaisin ollaan hereillä pidempi pätkä ennen yöunille menoa. Aina siitä kahdesta tunnista, minkä Pikkupöllö on kerrallaan hereillä, eka tunti on suht hyväntuulista leikkimistä ja liikuskelua, mut sitten se toinen tunti on välillä pitkä kuin mikä. Pikkupöllö ei jaksa olla lattialla, ei sitterissä, ei syöttötuolissa, ei sylissä - ja lelut lentää mielenosoituksellisesti kaaressa. :) Yleensä viimeinen puoli tuntia meneekin sohvalla kaukosäädin kädessä / suussa - se kelpaa aina. :D
Kestovaippailuinto on vähän tässä hiipunut, kun muuton yhteydessä tuli käytettyä aika monta viikkoa kertsejä. Ja kun ne on niin käteviä ja ohuita. :) Pikkupöllöllä on nykyisin hoitopöydällä ihan äärettömän lyhyt pinna ja siinä ei hirveen rauhassa pysty säätämään ainakaan sisävaippoja ja päälle kuorivaippoja. Ja nyt se on vielä keksinyt, miten tarrat avataan... Onneks meillä on aika monta nepparillistakin vaippaa. Mut voi olla, etten osta enempää kestovaippoja ennenku sitten, kun alkaa kuivaksiopettelu- eli harkkahousuvaihe. Tai katotaan, jos kärpänen iskee taas jossain vaiheessa...
Mitäs muuta...? No, nettishoppailua muutto ei millään tavalla hidastanut. :) Ollaan hommattu muun muassa matkarattaat, joita ei kyl viel olla käytössä testattu. Kirjoittelen ostoksista tässä piakkoin erikseen. Ostoslistalla olis myös turvaistuin, kun Pikkupöllö alkaa olla liian pitkäselkäinen tohon kaukaloon. Meneeköhän se ees 9-kuiseksi, mikä niissä seuraavissa istuimissa on periaatteessa alarajana (tai 9 kg)?
Eilen mies oli päivän Pikkupöllön kaa etätöitä tekemässä, kun mulla oli menoa ja se oli melko hajalla, kun tulin kotiin puol kuuden aikoihin. "Se ei oo nukkunu päivällä kuin tunnin... Arvaa, oonko saanu tehtyä töitä!" No mihis aikaan se meni päikkäreille? "Emmä vaan tiedä." No aijaa... Mies aina hymähtelee mun kellonvaahtaamiselle, mut ehkäpä ei enää jatkossa. Nimittäin tuolla se Pikkupöllö on nyt nukkunut ekoja päikkäreitä jo puoltoista tuntia, kun meni siihen Oikeaan Aikaan nukkumaan. :D
Pikkupöllö on jo 7,5 kuukautta vanha touhukas pikkupoika, joka kovasti haluaisi päästä eteenpäin, mutta toistaiseksi menee vain etunojapunnerruksia peruutusvaihteella. Sitterissä istuminen ja hoitopöydällä kölliminen on ihan kaikkein tyhmintä, mitä Pikkupöllö tietää ja hän myös ilmaisee sen varsin selkeästi. Yöt menee meillä edelleen aika katkonaisesti, mutta ollaan tällä viikolla aloiteltu tassuttelu-unikoulua iltanukahtamisen suhteen. Laajennetaan sitä varmaan pian yösyöttöihinkin.
Pikkupöllö vierastaa vieläkin selkeästi - jos joku vieras koskee sormenpäälläkin, niin itkuhan siitä tulee. Onneksi pystytään sentään olemaan nykyään samassa huoneessa ihan menestyksekkäästi - kunhan kaikki eivät tuijota Pikkupöllöä yhtä aikaa. Sitten tulee ahdistus. :) Käytiin viime viikolla avoneuvolassa mittaamassa 7 kk -mitat (71,5 cm & 8 kg), kun eri neuvolantädeillä oli tossa parina viime kuuna vähän mielenkiintoisia mittaustuloksia hysteerisen rimpuilevasta Pikkupöllöstä. Käyrät näytti aavistuksen hassuilta, kun pituus oli välillä kutistunut. :)
Muuttotohinat vähän keskeytti suunnitelmallisemman uusien ruoka-aineiden maistelun, mutta aika laajasti Pikkupöllö syökin jo soseita. Tai siis niitä soseita, jotka kelpaavat. Mun itsetekemät eivät välillä menneet alas ollenkaan, vaikka oli miten sauvasekoittimella tehty ja vielä siivilän läpi paseerattu. Aika Piltti-meiningillä ollaankin menty viimeinen kuukausi. Aamuisin ja iltaisin syödään puuroa - se on herkkua. :) Ekasta kalasoseesta Pikkupöllön maha meni kahdeksi viikoksi lähes ripuliksi, vaikka söi vain pari lusikallista. Samoin ollaan huomattu, että jos mä olen syönyt paljon kalaa, Pikkupöllön maha menee löysäksi. Täytyy vähän seurailla tilannetta, mutta vaikuttaisi siis kala-allergialta.
Pikkupöllöllä ei ole vielä yhden yhtäkään hammasta, joten imetys on jatkunut suuremmitta ongelmitta. Pikkupöllö juo aterioilla nokkamukista vettä ja houkutus olis aika suuri siirtyä viimeistään kesän tullen tarjoamaan sen lisäksi korviketta. Pikkupöllö on rinnalla nykyisin varsin malttamaton ja pyöriskelevä ja välillä mietityttää, tuleekohan sen juotua sitten kuitenkaan tarpeeksi.
Päiviunia meillä nukutaan nykyisellään kolmet. Aika kauan kesti, että päästiin neljänsistä päiväunista eroon. Pikkupöllö on hereillä yleensä kaksi tuntia kerrallaan ja sitten nukkuu suunnilleen tunnin/puolentoista unet. Iltaisin ollaan hereillä pidempi pätkä ennen yöunille menoa. Aina siitä kahdesta tunnista, minkä Pikkupöllö on kerrallaan hereillä, eka tunti on suht hyväntuulista leikkimistä ja liikuskelua, mut sitten se toinen tunti on välillä pitkä kuin mikä. Pikkupöllö ei jaksa olla lattialla, ei sitterissä, ei syöttötuolissa, ei sylissä - ja lelut lentää mielenosoituksellisesti kaaressa. :) Yleensä viimeinen puoli tuntia meneekin sohvalla kaukosäädin kädessä / suussa - se kelpaa aina. :D
Kestovaippailuinto on vähän tässä hiipunut, kun muuton yhteydessä tuli käytettyä aika monta viikkoa kertsejä. Ja kun ne on niin käteviä ja ohuita. :) Pikkupöllöllä on nykyisin hoitopöydällä ihan äärettömän lyhyt pinna ja siinä ei hirveen rauhassa pysty säätämään ainakaan sisävaippoja ja päälle kuorivaippoja. Ja nyt se on vielä keksinyt, miten tarrat avataan... Onneks meillä on aika monta nepparillistakin vaippaa. Mut voi olla, etten osta enempää kestovaippoja ennenku sitten, kun alkaa kuivaksiopettelu- eli harkkahousuvaihe. Tai katotaan, jos kärpänen iskee taas jossain vaiheessa...
Mitäs muuta...? No, nettishoppailua muutto ei millään tavalla hidastanut. :) Ollaan hommattu muun muassa matkarattaat, joita ei kyl viel olla käytössä testattu. Kirjoittelen ostoksista tässä piakkoin erikseen. Ostoslistalla olis myös turvaistuin, kun Pikkupöllö alkaa olla liian pitkäselkäinen tohon kaukaloon. Meneeköhän se ees 9-kuiseksi, mikä niissä seuraavissa istuimissa on periaatteessa alarajana (tai 9 kg)?
Eilen mies oli päivän Pikkupöllön kaa etätöitä tekemässä, kun mulla oli menoa ja se oli melko hajalla, kun tulin kotiin puol kuuden aikoihin. "Se ei oo nukkunu päivällä kuin tunnin... Arvaa, oonko saanu tehtyä töitä!" No mihis aikaan se meni päikkäreille? "Emmä vaan tiedä." No aijaa... Mies aina hymähtelee mun kellonvaahtaamiselle, mut ehkäpä ei enää jatkossa. Nimittäin tuolla se Pikkupöllö on nyt nukkunut ekoja päikkäreitä jo puoltoista tuntia, kun meni siihen Oikeaan Aikaan nukkumaan. :D
maanantai 13. helmikuuta 2012
Astetta isompi ostos...
Enpä ole saanut tässä valmiiksi sitä lupailemaani vaatepostausta, vaikka nettikauppojen tarjouslaarit ovat saaneetkin olla nyt rauhassa. Tuli nimittäin lipsahdettua vähän erilaisen kauppatavaran selailuun...
Koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, laskin tossa joulun kieppeillä meidän perheen seuraavien vuosien aikataulua. Seuraavaa vauvaa ajatellen semmoinen kolmen vuoden ikäero kuulostaisi hyvältä. Eli kun Pikkupöllö syntyi elokuussa 2011, niin pikkukakkonen saisi tulla sitten joskus siinä kesällä tai loppuvuodesta 2014. Vauvaprojekti siis alkaisi syksyllä 2013. Ensi vuonna, huh!
Siis perimmäinen syy tälle aikataulun laskemisellehan oli se, että meidän pitäisi ostaa isompi asunto ennen seuraavaa vauvaa. Ja raskaana en halua muuttaa. Eli aikaa asuntoprojektiin olisi sinne kesään 2013 asti. Sovittiinkin miehen kanssa, että aletaan katsoa asuntoja nyt kesällä, niin päästään vähän kartalle hintatasosta ja sitten on vuosi aikaa löytää joku kiva kämppä.
Nooooh.... Nythän ei siis ole kesä. Mut oli ihan vähän vaan pakko katsoa, millaisia asuntoja on tarjolla. Ja sitten siinä kävi just niin klassisesti, että löydettiin SE asunto. Seuraavana sunnuntaina käytiin katsomassa sitä ja seuraavana keskiviikkona - viime viikolla - otettiin välittäjä myymään tätä meidän asuntoa. Perjantaina otettiin kuvat ja ens sunnuntaina pitäis olla ensiesittely. Jostain syystä vaatteiden nettishoppailu on siis jäänyt vähemmälle...
Nyt pitää vielä pungertaa lainakuvioita. En oo tainnut täällä mainitakaan, mutta sain miehen vaihtamaan työpaikkaa joulukuussa ja nyt se on vielä koeajalla uudessa työpaikassa. Siitä pankki ei kauheasti riemastunut, vaikka käytännön riski miehen irtisanomiseen on aika nolla. Ja mä oon luonnollisesti vielä vanhempainvapaalla, vaikka onkin vakituinen työpaikka odottamassa. No, kaipa se lainakin jollain tavalla irtoaa.
Että tämmöisiä. Ollaan myös oltu flunssassa kaikki kolme vuorotellen eikä olla päästy neuvolaankaan rokotettavaksi, vaikka viisi kuukautta tuli täyteen jo kaksi viikkoa sitten. Ehkäpä tällä viikolla.
Jos täällä blogin puolella on siis (entistäkin) hiljaisempaa, niin se johtuu siitä, että olen sullomassa tavaraa esittelyjen tieltä täpötäysiin kaappeihimme. Tai toivottavasti pian jo pakkaamassa muuttolaatikoita. :)
Koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, laskin tossa joulun kieppeillä meidän perheen seuraavien vuosien aikataulua. Seuraavaa vauvaa ajatellen semmoinen kolmen vuoden ikäero kuulostaisi hyvältä. Eli kun Pikkupöllö syntyi elokuussa 2011, niin pikkukakkonen saisi tulla sitten joskus siinä kesällä tai loppuvuodesta 2014. Vauvaprojekti siis alkaisi syksyllä 2013. Ensi vuonna, huh!
Siis perimmäinen syy tälle aikataulun laskemisellehan oli se, että meidän pitäisi ostaa isompi asunto ennen seuraavaa vauvaa. Ja raskaana en halua muuttaa. Eli aikaa asuntoprojektiin olisi sinne kesään 2013 asti. Sovittiinkin miehen kanssa, että aletaan katsoa asuntoja nyt kesällä, niin päästään vähän kartalle hintatasosta ja sitten on vuosi aikaa löytää joku kiva kämppä.
Nooooh.... Nythän ei siis ole kesä. Mut oli ihan vähän vaan pakko katsoa, millaisia asuntoja on tarjolla. Ja sitten siinä kävi just niin klassisesti, että löydettiin SE asunto. Seuraavana sunnuntaina käytiin katsomassa sitä ja seuraavana keskiviikkona - viime viikolla - otettiin välittäjä myymään tätä meidän asuntoa. Perjantaina otettiin kuvat ja ens sunnuntaina pitäis olla ensiesittely. Jostain syystä vaatteiden nettishoppailu on siis jäänyt vähemmälle...
Nyt pitää vielä pungertaa lainakuvioita. En oo tainnut täällä mainitakaan, mutta sain miehen vaihtamaan työpaikkaa joulukuussa ja nyt se on vielä koeajalla uudessa työpaikassa. Siitä pankki ei kauheasti riemastunut, vaikka käytännön riski miehen irtisanomiseen on aika nolla. Ja mä oon luonnollisesti vielä vanhempainvapaalla, vaikka onkin vakituinen työpaikka odottamassa. No, kaipa se lainakin jollain tavalla irtoaa.
Että tämmöisiä. Ollaan myös oltu flunssassa kaikki kolme vuorotellen eikä olla päästy neuvolaankaan rokotettavaksi, vaikka viisi kuukautta tuli täyteen jo kaksi viikkoa sitten. Ehkäpä tällä viikolla.
Jos täällä blogin puolella on siis (entistäkin) hiljaisempaa, niin se johtuu siitä, että olen sullomassa tavaraa esittelyjen tieltä täpötäysiin kaappeihimme. Tai toivottavasti pian jo pakkaamassa muuttolaatikoita. :)
perjantai 20. tammikuuta 2012
Vaatekoukussa
Tänään aamu alkoi iloisesti - postityttö toi ison paketin! Toki se oli ihan itse tilaama ja odotettu, mutta se paketin tai kirjeen saapuminen on silti mahtavaa. Meillä tapahtuu täällä kotona aika vähän mitään yhtä jännittävää päivän aikana. :)
Niin, sieltä paketista löytyi Pikkupöllölle ensi talveksi toppahaalari ja toppatakki. Perusteluna varastoon ostamiselle oli se, että nyt niitä saa reilulla alennuksella. Koon kanssa on tietty hiukan riskipeliä, mutta kun pitää kaikki tuotelaput kiinni vaatteessa, niin voihan sen sitten myydä huuto.netissäkin uutena hyvin pienellä tappiolla. Vaatteen tulee toki olla semmoista merkkiä, että menee helposti kaupaksi. Mulla ei oo sitä ongelmaa - oon koukuttunut juuri niihin lastenvaatemerkkeihin, joita moni muukin näyttää himoitsevan...
Vaatekoukutus alkoi aika pian Pikkupöllön syntymän jälkeen. Totesin, että Pikkupöllö kasvoi (ja kasvaa edelleen) ihan huimaa vauhtia ulos varsinkin bodeista ja niitä piti ostaa lisää. Kävelyetäisyydeltä löytyi ainoastaan Lindex ja sieltä onkin aika monet vaatteet sitten hankittu. Ja hyviähän ne ovat olleet...
Varsinkin Lindexin velourhousut ovat yllättäneet pitkäikäisyydellään ja hyvällä laadullaan. Meillä on ollut käytössä koko 68 cm jo reilun kuukauden ikäisestä ja sopivat yhä resorit käännettyinä. Resorit suorana menevät vielä varmaan pari kuukautta. Pikkupöllöllä on tosin aika lyhyet jalat, että ihan kaikilla vauvoilla eivät mahdu tuota puolta vuotta... :) Housut maksoi alennuksessa jopa 4,5 euroa... Sanoisin, että hinta/laatu-suhde on enemmän kuin kohdillaan.
Tässä vaatekoukutuksessa ei kuitenkaan ole kyse Lindexin vaatteista. Voi kun olisikin... Varsinainen innostus alkoi, kun eksyin netissä kestovaippoja etsiessä selailemaan myös lastenvaatteita. Ajattelin ensin, että onpa törkeän kalliita vaatteita, mutta sitten huomasin, että niitähän voi saada hyvällä alennuksella. Ja niin alkoi alennusvaatteiden jahtaus...
Esimerkiksi välipäivistä asti oon suunnilleen joka toinen päivä liimaantunut googlen tai tiettyjen kauppojen sivujen ääreen ja selannut uskollisesti alennusvalikoimaa läpi. Aika hyvin maltoin olla ostamatta mitään, kunnes keksin nuo ensitalven varustehankinnat. Siinä vaiheessa muut tarjoushaukat olivat jo kerenneet ostamaan monista kaupoista sopivat haalarikoot loppuun. Yksikin haalari katosi yön aikana valikoimasta, kun pohdin ostosta. Mut loppujen lopuksi se oli ihan hyvä juttu, koska tein sitten vähän tarkempaa tuotevertailua. Olin ostamassa Molo Kidsin Pyxis-haalaria, mutta päädyinkin sitten Ticket to Heavenin Baby Baggie -haalariin.
Tätä nettivaateshoppailua on nyt alkanut rajoittaa se, että Pikkupöllöllä on suhteessa tosi pitkä selkä ja siihen tulee vielä kestovaippaa muutama sentti päälle. Bodyt ja yökkärit jää aina niska-haaramitasta pieneksi. Tosi harva body on hartioista ja hihoista sopiva ja silti tarpeeksi pitkä. Joihinkin bodyihin sopii jatkopala, mutta haalareihin ei jatkopaloja ole. :) Valitsinkin siksi haalariksi tuon Ticket to Heavenin (en kyllä tykkää tuotemerkistä nimenä...) Baby Baggien, jossa on kaksi vetoketjua ja niska-haaramitta tosi reilu. Reiman babyhaalareissa olis kans vissiin ollut haara aika matalalla, mut mä en innostunut niistä väreistä enkä kuoseista.
Hirvittävän kalliitahan nuo vedenpitävät talvivaatteet ovat. Tää Baby Baggie oli 30 prosentin alennuksessa 80 euroa. Mut toivottavasti oikeesti kestäis sitten useamman lapsen pulkkamäet. En löytänyt kokoa 86 cm (vastaa enemmän kokoa 92 cm) enää suomalaisista kaupoista, joten ostin suoraan Ticket to Heavenin nettikaupasta Tanskasta. Koska sieltä olis tullut 17 euroa postituskuluja alle 1000 DKK:n ostoksille, niin näppärästi ostin alennuksesta myös lumileikit kestävän toppatakin (56 euroa) ja sain postarit ilmaiseksi. Sehän siinä oli varmaan tarkoituskin... :) Ylemmässä kuvassa näkyvät myös Reimatecin vihreät hanskat, jotka ostin (-20 % tietty...) Hoplaa-nettikaupasta 24 eurolla. Aika suolaisen hintaisia nekin, mutta pitävät ilmeisesti ihan oikeasti vettä.
Valitsin sekä haalarin että takin väriksi ruskean, koska se ei ole arka tahroille ja sopii myöhemmin myös mahdolliselle tytölle. Takissa värivaihtoehtoja ei niin monia ollutkaan. Onhan se ruskea vähän tylsä, mutta väriä saa sitten hanskoilla ja pipolla. Ylipäätään on aika ihmeellistä, miten vähän on tarjolla mitään sekä tytölle että pojalle sopivaa vaatetta. Tarviiko oikeesti poikien ja tyttöjen pukeutua keskenään ihan erilaisiin vaatteisiin 62-senttisestä alkaen...? Ja pitääkö poikien paidoissa olla ihan välttämättä printtinä nyrkkeilyhanskat ja tytöillä kukkasia...?
Mun mielestä laatu- & söpöys- & unisex-ominaisuudet yhdistettynä paras vaatemerkki on ruotsalainen LipFish. Nuo Pusukalat ovat normaalihintaisina aika tyyriitä vaatteita, joten alennuksia on taas tullut metsästettyä. Pari joulukalenteritarjousta osuikin hyvin kohdilleen. Ostin varmuuden vuoksi reilua kokoa, ettei vaan jää heti pieneksi. Näistä ei siis mikään ole vielä käytössä, mutta apinabody (koko 74/80) on pituutensa ja leveytensä puolesta ihan kohta sopiva. Hihoja saa varmasti kääriä siitäkin... Kuuttipuku on kokoa 80 ja apinapaita 86/92 (varastoon, kuten viikkauksesta ja tuotelapusta näkyy...). Tänään tuli saapui myös kavereille vauvalahjaksi tilaamani 68-senttinen mursupuku - se oli niin söpö, että meinasin jo varastaa Pikkupöllölle... Olis ollut just sopivan kokoinenkin.
Himoitsen myös Metsolan tuotteita. Yhden lyhythihaisen Lada-bodyn ostin ihan pikkuiselle Pikkupöllölle koossa 62, mutta se on jo jäänyt luonnollisesti pieneksi. Se oli kyllä pituus/leveys-suhteessa tosi hyvän mallinen. Nää nykyiset kuosit ei oo ihan niin herkullisia, joten odottelen seuraavan kauden uutuuksia. Semmoinen vetoketjufroteehaalari olisi ainakin ihan äärettömän söpö taaperoikäiselle.
Juu, no mä voisin jatkaa näistä vaatteista vaikka kuinka. Ja jatkankin. Vähän kootummin. Vaikka huomenna. Jos vaan alennusten metsästykseltä ehdin. :D
Niin, sieltä paketista löytyi Pikkupöllölle ensi talveksi toppahaalari ja toppatakki. Perusteluna varastoon ostamiselle oli se, että nyt niitä saa reilulla alennuksella. Koon kanssa on tietty hiukan riskipeliä, mutta kun pitää kaikki tuotelaput kiinni vaatteessa, niin voihan sen sitten myydä huuto.netissäkin uutena hyvin pienellä tappiolla. Vaatteen tulee toki olla semmoista merkkiä, että menee helposti kaupaksi. Mulla ei oo sitä ongelmaa - oon koukuttunut juuri niihin lastenvaatemerkkeihin, joita moni muukin näyttää himoitsevan...
Vaatekoukutus alkoi aika pian Pikkupöllön syntymän jälkeen. Totesin, että Pikkupöllö kasvoi (ja kasvaa edelleen) ihan huimaa vauhtia ulos varsinkin bodeista ja niitä piti ostaa lisää. Kävelyetäisyydeltä löytyi ainoastaan Lindex ja sieltä onkin aika monet vaatteet sitten hankittu. Ja hyviähän ne ovat olleet...
Varsinkin Lindexin velourhousut ovat yllättäneet pitkäikäisyydellään ja hyvällä laadullaan. Meillä on ollut käytössä koko 68 cm jo reilun kuukauden ikäisestä ja sopivat yhä resorit käännettyinä. Resorit suorana menevät vielä varmaan pari kuukautta. Pikkupöllöllä on tosin aika lyhyet jalat, että ihan kaikilla vauvoilla eivät mahdu tuota puolta vuotta... :) Housut maksoi alennuksessa jopa 4,5 euroa... Sanoisin, että hinta/laatu-suhde on enemmän kuin kohdillaan.
Tässä vaatekoukutuksessa ei kuitenkaan ole kyse Lindexin vaatteista. Voi kun olisikin... Varsinainen innostus alkoi, kun eksyin netissä kestovaippoja etsiessä selailemaan myös lastenvaatteita. Ajattelin ensin, että onpa törkeän kalliita vaatteita, mutta sitten huomasin, että niitähän voi saada hyvällä alennuksella. Ja niin alkoi alennusvaatteiden jahtaus...
Esimerkiksi välipäivistä asti oon suunnilleen joka toinen päivä liimaantunut googlen tai tiettyjen kauppojen sivujen ääreen ja selannut uskollisesti alennusvalikoimaa läpi. Aika hyvin maltoin olla ostamatta mitään, kunnes keksin nuo ensitalven varustehankinnat. Siinä vaiheessa muut tarjoushaukat olivat jo kerenneet ostamaan monista kaupoista sopivat haalarikoot loppuun. Yksikin haalari katosi yön aikana valikoimasta, kun pohdin ostosta. Mut loppujen lopuksi se oli ihan hyvä juttu, koska tein sitten vähän tarkempaa tuotevertailua. Olin ostamassa Molo Kidsin Pyxis-haalaria, mutta päädyinkin sitten Ticket to Heavenin Baby Baggie -haalariin.
Tätä nettivaateshoppailua on nyt alkanut rajoittaa se, että Pikkupöllöllä on suhteessa tosi pitkä selkä ja siihen tulee vielä kestovaippaa muutama sentti päälle. Bodyt ja yökkärit jää aina niska-haaramitasta pieneksi. Tosi harva body on hartioista ja hihoista sopiva ja silti tarpeeksi pitkä. Joihinkin bodyihin sopii jatkopala, mutta haalareihin ei jatkopaloja ole. :) Valitsinkin siksi haalariksi tuon Ticket to Heavenin (en kyllä tykkää tuotemerkistä nimenä...) Baby Baggien, jossa on kaksi vetoketjua ja niska-haaramitta tosi reilu. Reiman babyhaalareissa olis kans vissiin ollut haara aika matalalla, mut mä en innostunut niistä väreistä enkä kuoseista.
Hirvittävän kalliitahan nuo vedenpitävät talvivaatteet ovat. Tää Baby Baggie oli 30 prosentin alennuksessa 80 euroa. Mut toivottavasti oikeesti kestäis sitten useamman lapsen pulkkamäet. En löytänyt kokoa 86 cm (vastaa enemmän kokoa 92 cm) enää suomalaisista kaupoista, joten ostin suoraan Ticket to Heavenin nettikaupasta Tanskasta. Koska sieltä olis tullut 17 euroa postituskuluja alle 1000 DKK:n ostoksille, niin näppärästi ostin alennuksesta myös lumileikit kestävän toppatakin (56 euroa) ja sain postarit ilmaiseksi. Sehän siinä oli varmaan tarkoituskin... :) Ylemmässä kuvassa näkyvät myös Reimatecin vihreät hanskat, jotka ostin (-20 % tietty...) Hoplaa-nettikaupasta 24 eurolla. Aika suolaisen hintaisia nekin, mutta pitävät ilmeisesti ihan oikeasti vettä.
Valitsin sekä haalarin että takin väriksi ruskean, koska se ei ole arka tahroille ja sopii myöhemmin myös mahdolliselle tytölle. Takissa värivaihtoehtoja ei niin monia ollutkaan. Onhan se ruskea vähän tylsä, mutta väriä saa sitten hanskoilla ja pipolla. Ylipäätään on aika ihmeellistä, miten vähän on tarjolla mitään sekä tytölle että pojalle sopivaa vaatetta. Tarviiko oikeesti poikien ja tyttöjen pukeutua keskenään ihan erilaisiin vaatteisiin 62-senttisestä alkaen...? Ja pitääkö poikien paidoissa olla ihan välttämättä printtinä nyrkkeilyhanskat ja tytöillä kukkasia...?
Mun mielestä laatu- & söpöys- & unisex-ominaisuudet yhdistettynä paras vaatemerkki on ruotsalainen LipFish. Nuo Pusukalat ovat normaalihintaisina aika tyyriitä vaatteita, joten alennuksia on taas tullut metsästettyä. Pari joulukalenteritarjousta osuikin hyvin kohdilleen. Ostin varmuuden vuoksi reilua kokoa, ettei vaan jää heti pieneksi. Näistä ei siis mikään ole vielä käytössä, mutta apinabody (koko 74/80) on pituutensa ja leveytensä puolesta ihan kohta sopiva. Hihoja saa varmasti kääriä siitäkin... Kuuttipuku on kokoa 80 ja apinapaita 86/92 (varastoon, kuten viikkauksesta ja tuotelapusta näkyy...). Tänään tuli saapui myös kavereille vauvalahjaksi tilaamani 68-senttinen mursupuku - se oli niin söpö, että meinasin jo varastaa Pikkupöllölle... Olis ollut just sopivan kokoinenkin.
Himoitsen myös Metsolan tuotteita. Yhden lyhythihaisen Lada-bodyn ostin ihan pikkuiselle Pikkupöllölle koossa 62, mutta se on jo jäänyt luonnollisesti pieneksi. Se oli kyllä pituus/leveys-suhteessa tosi hyvän mallinen. Nää nykyiset kuosit ei oo ihan niin herkullisia, joten odottelen seuraavan kauden uutuuksia. Semmoinen vetoketjufroteehaalari olisi ainakin ihan äärettömän söpö taaperoikäiselle.
Juu, no mä voisin jatkaa näistä vaatteista vaikka kuinka. Ja jatkankin. Vähän kootummin. Vaikka huomenna. Jos vaan alennusten metsästykseltä ehdin. :D
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Neuvolahuudot
Jos tuntui silloin raskausaikana vaivalloiselta käydä neuvolassa vaikkapa keskellä työpäivää, niin tää vauvan kanssa neuvoloiminen on ihan omaa luokkaansa. Sen melkein ehtii aina kuukaudessa unohtaa. Tai ainakin toivoo, ettei se olisi seuraavalla kerralla niin... uuh, uuvuttavaa. Miten sitä voikin olla puolentoista tunnin reissusta näin poikki? Ja nyt 4kk-neuvolassa ei edes annettu rokotuksia...
Mulle on jo suuri saavutus, että saan Pikkupöllön turvakaukaloon. Se osaa nykyään protestoida kampeamalla itsensä ihan tikkusuoraksi, jolloin on tosi mahtavaa yrittää saada kaukalon vyöt kiinni. Ja tänään vielä kiireessä, luonnollisesti. Ajoissa oleminen on hävinnyt sanavarastosta vauvan kanssa ihan lopullisesti...
Mies onneksi varoitti, että ulkona on liukasta ja laitoin kenkiin uudet EzyShoes-liukuesteet ekaa kertaa päälle. Oli tosi hyvät! Meillä on jyrkkiä mäkiä ja oon aika vainoharhainen kaatumisen ja vaunujen karkaamisen suhteen. Mut liukuesteillä selvittiin siis parkkipaikalle varsin mallikkaasti turvakaukalo+vaunurunko-yhdistelmällä. Kenkävalinta oli vaan ihan väärä - loska tunki talvikenkistä heti läpi. Noh, kiireessä ei ehdi surra märkiä sukkia.
Turvakaukalo lähti onneksi tällä kertaa vaunurungon adaptereista helposti irti. Yleensä se ei käy ihan "klik-klik" niin kuin ohjekirjassa sanotaan... enemminkin "renkslaus-renkslaus-no nyt se irtosi toiselta puolelta-renkslaus-renklaus" ja sitä rataa. Sitten suoritettiinkin aamun eka kuntoharjoitus ja nostettiin seitsemän kiloa kaukaloa ja seitsemän kiloa Pikkupöllöä takapenkille Isofix-telakkaan. Vielä vaunurunko (11 kg) kasaan ja hiii-op takakonttiin. Jos menis jumppaan, niin jaksaisikohan nykyään käyttää jotain muutakin kuin niitä kevyimpiä käsipainoja...?
Yleensä Pikkupöllö nukahtaa autossa, mutta nyt se törötti siellä kaukalossaan silmät ihan yhtä hämmentyneen ammollaan kuin lähtiessäkin. Tosin matkakin oli vain viitisen minuuttia. Jätettiin auto lähimmälle ja loskaisimmalle parkkipaikalle, kun oltiin sen verran aikataulusta myöhässä. Vaunurunko pystyyn, kaukalo siihen päälle ja shlosh-shlosh loskan läpi neuvolaan. Onneksi oli sukat jo valmiiksi märät.
Juuri ajallaan klo 10.20 oltiin kuin oltiinkin päästy hengästyneenä perille ja kuoriuduttu kaukalosta. Tällä kertaa neuvolantädillä olikin vielä edellinen asiakas huoneessaan. Aaargh. Oltaisiin siis hyvin voitu viedä auto parkkihalliin. Tai edes muistaa laittaa parkkikiekko. No, Pikkupöllö oli vielä hyväntuulinen ja pomppi sylissä (suurinta huvia nykyään) muita lapsia katsellen.
Heti ensimmäisestä neuvolatädin katseesta Pikkupöllön suupielet kääntyivät alaspäin ja alkoi pelästynyt ulina. Sama reaktio tulee sähkövatkaimesta ja pölynimurista. Jostain syystä Pikkupöllö vierastaa erityisesti neuvolantätiä - huomattiin tämä jo kuukausi sitten. Eikä se täti tosiaankaan pidä kovaa ääntä eikä mitään. :)
Pikkupöllön päivä muuttui entistä kurjemmaksi, kun alettiin riisumaan vaatteita. Selälleen laittaminen vieraassa paikassa on se pahin Pikkupöllön huudon laukaisija. Joulureissulla meinattiin tulla kuuroksi vaippaa vaihtaessa, ennen kuin Pikkupöllö tottui vieraisiin kuvioihin. Siihen huutoon ei auta tutti, ei laulu eikä aina äidin sylikään. Joulureissulla huuto loppui iltapesulla - se oli ilmeisesti lohduttavan tuttu rutiini.
Huutoa saatiin nytkin ja neuvolantädin kaikuisa huone vain mukavasti vahvisti sitä. Painoa oli hiukan yli seitsemän kiloa ja pituutta 65,5 senttiä. Sitten laitettiin rimpuillen vaatteet päälle ja odotettiin käytävässä minuutti, että päästiin neuvolalääkärin vastaanotolle. Siellä Pikkupöllö jaksoi hymyillä hämäykseksi ekat kymmenen sekuntia. Sitten otettiin taas vaatteet pois. Tärykalvot soi melkein vieläkin siitä huudosta...
Aiemmin Pikkupöllö on edes jonkin verran rauhoittunut kotimatkalle, kun käydään lopuksi imetyshuoneessa juomassa vähän lohdutusmaitoa. Nyt ei maistunut edes maito. No, ei se mikään ihme ollut, kun laskin, että Pikkupöllö oli tuolloin ollut hereillä jo yli kaksi tuntia. Meillä puolitoista tuntia on käytännössä kotonakin hyväntuulisuuden maksimi. Ei vaan olis oikein myöhemminkään voinut Pikkupöllöä herättää aamulla, kun piti ehtiä kuitenkin syömään, kakkaamaan, käymään aamupesulla, pukemaan, siirtymään autoon ja ajamaan neuvolaan. Ja nytkin meinattiin olla myöhässä.
Neuvolasta lähtiessä rättiväsyneen Pikkupöllön turvakaukaloon laittaminen oli kaksinverroin normaalia hauskempaa. Vierestä kulki kaksi nuorta naista, jotka sanoivat, että olivat äänen perusteella luulleet, että huuto tulee jostain paljon isommasta lapsesta... Juu ei. Sillä välin kun laitoin itse ulkovaatteet päälle, Pikkupöllö sitten nukahtikin siihen kaukaloon. Huuto hiipuu simahtaessa huvittavasti: BYY-ÄÄH, BYY-ÄÄH, BYY, byy, byy, yy, yy, yy, zzzzzzzzzzz. Vähän pitää yrittää vielä itkeä, vaikka onkin ihan unessa. :)
Siitä sitten kärryteltiin taas loskan läpi autolle, suoritettiin voimailuharjoitukset ja ajettiin kotiin. Ei ollut onneksi tullut pikavoittoa, vaikka parkkikiekko unohtuikin. Kotiparkkipaikalla tuli vastaan alakerran kahden vilkkaan pojan äiti, joka näyttää aina tosi väsähtäneeltä. Tällä kertaa taisin itse näyttää ihan samalta... Kotona oli meille uuvahtaneille neuvolakävijöille sentään herkkua tarjolla: Pikkupöllölle pitkän pitkät päiväunet ja äidille suklaakeksejä!
Kuukauden päästä sitten taas uudestaan. Otin ajan klo 12, että saisi vähän väljyyttä aamutoimiin. Toisaalta olis erittäin kiva saada Isi taas mukaan neuvolaan, kun on uusi satsi rokotuksia luvassa. Saiskohan se pidettyä etäpäivän? Kiljurimpuilevan Pikkupöllön jalan paikallaan pitäminen tuntuu ainakin tämänpäiväisen perusteella taas ihan mahdottomalta haasteelta. Tai ylipäätään ei kyllä huvita lähteä minnekään vähään aikaan Pikkupöllön kanssa kahdestaan. Ei onneksi tarviikaan. Voi antaa hermojen, haiusten ja tärykalvojen toipua rauhassa. :) Kotona oleminen on oikeesti tosi ihanaa!
Mulle on jo suuri saavutus, että saan Pikkupöllön turvakaukaloon. Se osaa nykyään protestoida kampeamalla itsensä ihan tikkusuoraksi, jolloin on tosi mahtavaa yrittää saada kaukalon vyöt kiinni. Ja tänään vielä kiireessä, luonnollisesti. Ajoissa oleminen on hävinnyt sanavarastosta vauvan kanssa ihan lopullisesti...
Mies onneksi varoitti, että ulkona on liukasta ja laitoin kenkiin uudet EzyShoes-liukuesteet ekaa kertaa päälle. Oli tosi hyvät! Meillä on jyrkkiä mäkiä ja oon aika vainoharhainen kaatumisen ja vaunujen karkaamisen suhteen. Mut liukuesteillä selvittiin siis parkkipaikalle varsin mallikkaasti turvakaukalo+vaunurunko-yhdistelmällä. Kenkävalinta oli vaan ihan väärä - loska tunki talvikenkistä heti läpi. Noh, kiireessä ei ehdi surra märkiä sukkia.
Turvakaukalo lähti onneksi tällä kertaa vaunurungon adaptereista helposti irti. Yleensä se ei käy ihan "klik-klik" niin kuin ohjekirjassa sanotaan... enemminkin "renkslaus-renkslaus-no nyt se irtosi toiselta puolelta-renkslaus-renklaus" ja sitä rataa. Sitten suoritettiinkin aamun eka kuntoharjoitus ja nostettiin seitsemän kiloa kaukaloa ja seitsemän kiloa Pikkupöllöä takapenkille Isofix-telakkaan. Vielä vaunurunko (11 kg) kasaan ja hiii-op takakonttiin. Jos menis jumppaan, niin jaksaisikohan nykyään käyttää jotain muutakin kuin niitä kevyimpiä käsipainoja...?
Yleensä Pikkupöllö nukahtaa autossa, mutta nyt se törötti siellä kaukalossaan silmät ihan yhtä hämmentyneen ammollaan kuin lähtiessäkin. Tosin matkakin oli vain viitisen minuuttia. Jätettiin auto lähimmälle ja loskaisimmalle parkkipaikalle, kun oltiin sen verran aikataulusta myöhässä. Vaunurunko pystyyn, kaukalo siihen päälle ja shlosh-shlosh loskan läpi neuvolaan. Onneksi oli sukat jo valmiiksi märät.
Juuri ajallaan klo 10.20 oltiin kuin oltiinkin päästy hengästyneenä perille ja kuoriuduttu kaukalosta. Tällä kertaa neuvolantädillä olikin vielä edellinen asiakas huoneessaan. Aaargh. Oltaisiin siis hyvin voitu viedä auto parkkihalliin. Tai edes muistaa laittaa parkkikiekko. No, Pikkupöllö oli vielä hyväntuulinen ja pomppi sylissä (suurinta huvia nykyään) muita lapsia katsellen.
Heti ensimmäisestä neuvolatädin katseesta Pikkupöllön suupielet kääntyivät alaspäin ja alkoi pelästynyt ulina. Sama reaktio tulee sähkövatkaimesta ja pölynimurista. Jostain syystä Pikkupöllö vierastaa erityisesti neuvolantätiä - huomattiin tämä jo kuukausi sitten. Eikä se täti tosiaankaan pidä kovaa ääntä eikä mitään. :)
Pikkupöllön päivä muuttui entistä kurjemmaksi, kun alettiin riisumaan vaatteita. Selälleen laittaminen vieraassa paikassa on se pahin Pikkupöllön huudon laukaisija. Joulureissulla meinattiin tulla kuuroksi vaippaa vaihtaessa, ennen kuin Pikkupöllö tottui vieraisiin kuvioihin. Siihen huutoon ei auta tutti, ei laulu eikä aina äidin sylikään. Joulureissulla huuto loppui iltapesulla - se oli ilmeisesti lohduttavan tuttu rutiini.
Huutoa saatiin nytkin ja neuvolantädin kaikuisa huone vain mukavasti vahvisti sitä. Painoa oli hiukan yli seitsemän kiloa ja pituutta 65,5 senttiä. Sitten laitettiin rimpuillen vaatteet päälle ja odotettiin käytävässä minuutti, että päästiin neuvolalääkärin vastaanotolle. Siellä Pikkupöllö jaksoi hymyillä hämäykseksi ekat kymmenen sekuntia. Sitten otettiin taas vaatteet pois. Tärykalvot soi melkein vieläkin siitä huudosta...
Aiemmin Pikkupöllö on edes jonkin verran rauhoittunut kotimatkalle, kun käydään lopuksi imetyshuoneessa juomassa vähän lohdutusmaitoa. Nyt ei maistunut edes maito. No, ei se mikään ihme ollut, kun laskin, että Pikkupöllö oli tuolloin ollut hereillä jo yli kaksi tuntia. Meillä puolitoista tuntia on käytännössä kotonakin hyväntuulisuuden maksimi. Ei vaan olis oikein myöhemminkään voinut Pikkupöllöä herättää aamulla, kun piti ehtiä kuitenkin syömään, kakkaamaan, käymään aamupesulla, pukemaan, siirtymään autoon ja ajamaan neuvolaan. Ja nytkin meinattiin olla myöhässä.
Neuvolasta lähtiessä rättiväsyneen Pikkupöllön turvakaukaloon laittaminen oli kaksinverroin normaalia hauskempaa. Vierestä kulki kaksi nuorta naista, jotka sanoivat, että olivat äänen perusteella luulleet, että huuto tulee jostain paljon isommasta lapsesta... Juu ei. Sillä välin kun laitoin itse ulkovaatteet päälle, Pikkupöllö sitten nukahtikin siihen kaukaloon. Huuto hiipuu simahtaessa huvittavasti: BYY-ÄÄH, BYY-ÄÄH, BYY, byy, byy, yy, yy, yy, zzzzzzzzzzz. Vähän pitää yrittää vielä itkeä, vaikka onkin ihan unessa. :)
Siitä sitten kärryteltiin taas loskan läpi autolle, suoritettiin voimailuharjoitukset ja ajettiin kotiin. Ei ollut onneksi tullut pikavoittoa, vaikka parkkikiekko unohtuikin. Kotiparkkipaikalla tuli vastaan alakerran kahden vilkkaan pojan äiti, joka näyttää aina tosi väsähtäneeltä. Tällä kertaa taisin itse näyttää ihan samalta... Kotona oli meille uuvahtaneille neuvolakävijöille sentään herkkua tarjolla: Pikkupöllölle pitkän pitkät päiväunet ja äidille suklaakeksejä!
Kuukauden päästä sitten taas uudestaan. Otin ajan klo 12, että saisi vähän väljyyttä aamutoimiin. Toisaalta olis erittäin kiva saada Isi taas mukaan neuvolaan, kun on uusi satsi rokotuksia luvassa. Saiskohan se pidettyä etäpäivän? Kiljurimpuilevan Pikkupöllön jalan paikallaan pitäminen tuntuu ainakin tämänpäiväisen perusteella taas ihan mahdottomalta haasteelta. Tai ylipäätään ei kyllä huvita lähteä minnekään vähään aikaan Pikkupöllön kanssa kahdestaan. Ei onneksi tarviikaan. Voi antaa hermojen, haiusten ja tärykalvojen toipua rauhassa. :) Kotona oleminen on oikeesti tosi ihanaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)