Hoitoepävapaalla

Pikkupöllö täytti tänään 1v 2kk. Muistan, kun otettiin tasan vuosi sitten Pikkupöllöstä semmoisia vähän fiinimpiä valokuvia. Niin, tai yritettiin ottaa. Eihän se tietty menny todellisuudessa ihan niinku valokuvauskirjassa opastettiin... :) Mut jotenkin mä en voi tajuta, että siitä on vasta vuosi. Me asutaan nykyään eri asunnossa, tehdään eri juttuja ja Pikkupöllökin on ihan erilainen. Muutos on ollut siis tosi iso, mut ei se ole kyl siltä tuntunut täällä kotona. Oon jo aikoja sitten lakannut murehtimasta sitä, etten muista, mitä eilen tehtiin. Varmaan ihan sitä samaa kuin tänäänkin. :)

Selvittiin Pikkupöllön synttärijuhlista suhteellisen täysjärkisinä - välillä meinasi tosin epätoivo iskeä, kun Pikkupöllö repi tavaroita alas samaa (tai kovempaa) tahtia kuin mitä itse niitä siivosi. Eikä tietenkään nukkunut päikkäreitä silloin, kun olis pitänyt. Ja sitten kun nukkui, niin nukkui viis minuuttia. Mut toisaalta jotain tollasta tapahtuu aina, kun pitäis mennä jonkun tietyn aikataulun mukaan eli kyl siihenkin epämukavuuteen alkaa tottua.

Epämukavuudesta tuli mieleen Pikkupöllön vierastaminen. Se oli jo hiukan paremmalla tolalla, mut nyt on taas käännetty suupieliä alaspäin ja roikuttu Äitin paidankauluksessa ihan riittävästi. Tääl kotona menee yleensä ihan hyvin, kunhan vieraat ei tuu koskemaan. Muskarissa menee hyvin, kunhan Äiti ei oleta, että Pikkupöllö suvaitsisi seistä siellä omilla jaloillaan. Vieraassa paikassa itkun laukaisemiseen riittää yleensä ihan se, että joku vieras katsoo Pikkupöllöä lähietäisyydeltä. Tosi kätevää...

Kyl se vierastus yleensä sit helpottaa jonkun ajan kuluttua, jos ollaan samassa paikassa ja ihmisiä on vain muutama. Mut esim. kavereiden häissä - ei. Pikkuserkun ristiäisissä - ei. Pikavisiitillä isovanhempien luo - ei. Meillä ei myöskään samasta syystä ole ketään, joka voisi toimia lapsenvahtina. Tai tottakai voisi. Mut meitä ei ihan kauheasti innosta lähteä kahdestaan minnekään, kun tietää, että Pikkupöllöä ahdistaa. Viime viikonloppuna olin äitivapaalla yhden yön ja sen jälkeen Pikkupöllö ei oo tykännyt jäädä kahdestaan ees Isinsä kanssa. Mut se oli kyl ihan sen arvoista. :)

Töihin ilmoitin, etten ole tulossa vielä maaliskuussa takaisin (Pikkupöllö olis silloin puoltoistavuotias), vaan jatkan hoitovapaata vielä elokuulle. Silloin on paremmin hoitopaikkoja tarjolla ja Pikkupöllö on todennäköisesti huomattavasti valmiimpi jäämään hoitoon. Eikä se kesän yli lomailu oo yhtään hassumpi vaihtoehto... :) Tai lomailu ja lomailu...

Pikkupöllö ei ole vielä sanonut ensimmäistä kokonaista sanaa, mutta on sentään siirtynyt kaksijalkaisten maailmaan. Pari viikkoa sitten se uskalsi vihdoin kävellä useamman askeleen verran, ja sen jälkeen onkin sitten menty aika konkarin ottein.

Hmmm... mitäs muuta? Hampaita on vielä aika vähän: kuusi. Seitsemäs puhkesi eilen. Vähäisestä purukalustosta johtuen Pikkupöllö ei suostu syömään kovin karkeaa ruokaa. Tai leipä menee kyllä kaikissa olomuodoissaan, mutta vähemmän kiinnostavat ruuat ei. Muutenkaan ruokailu ei ole päiviemme kohokohta...

Pikkupöllö tykkää yli kaiken auttaa Äitiä tiskikoneen tyhjennyksessä, lukea kirjoja sylissä ja katsoa telkkarista Tuomas Veturia tai Maisaa. Hoitopöydällä ei todellakaan voi enää maata, ja päikkäreille menokin on usein ihan tyhmää. Onneksi Pikkupöllö nukkuu niitä enää vain yhdet. Ainakin periaatteessa. Riippuu, riittääkö sitä unta puol tuntia vai kaksi.

Hankalaksi tämän ikävaiheen tekee oma tahto. Luulisi, että tuommoinen Äitiä ihannoiva pikkumies taipuisi helposti Äitin tahtoon, mutta ei. Pikkupöllö on osannut pyörittää tomerasti päätään kiellon merkiksi jo pari kuukautta: Älä laita sitä pahaa ruokaa mun suuhun! Älä laita niitä hanskoja mun käteen! Älä laita sitä kaapinovea kiinni! Vastaavasti omat kiinnostuksen kohteet ilmaistaan vaativalla kiljahtelulla, epämääräisellä sormenosoituksella tai epätoivoisella valituksella (kun Äiti ei tajuu mitään...). Niitä sanoja odotellessa...

Ollaan lähdössä kuukauden päästä viikoksi Lanzarotelle. Vähän hirvittää jo ennakkoon eka lentokonematka. Ja se pakkaaminen. Mun äiti lähtee reissuun mukaan, joten siellä saadaan varmaan lomalapsenvahti käyttöön. Ainakin viikon loppupuolella. Reissua varten olis vaikka mitä suunniteltavaa ja joku joulumörkökin tuolla jo häämöttää. Aavistelen pitkiä iltoja...

Eihän tämmöisellä kahden kuukauden päivitysvälillä mitään kunnon blogia saa pidettyä, mut jos sit vaikka joulun jälkeen ottais itteään niskasta kiinni. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, vaikka seuraavaa vauvaprojektia ei olekaan nyt ihan lähikuukausina suunnitteilla. Täällä sitä vaan eletään tätä kotiäidin monotonista arkea. Onneksi niitä väripilkkujakin löytyy - vaikkei nyt ihan muistakaan, että oliko se tänään vai eilen vai edellispäivänä vai viime viikolla... :)