keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Viittoilua

Heli tuossa edellisen tekstin kommenteissa kyseli meidän vauvaviittomakuulumisia, niin laitanpa ne tänne nyt heti (tai ei koskaan).

Pikkupöllö viittoo tällä hetkellä vain yhtä opetettua viittomaa: "lisää". Tosin Pikkupöllö luuli sen alun perin tarkoittavan maissinaksuja, ja tällä hetkellä se luulee tilaavansa leipää. Sanoo vielä "-pä, -pä, -pä" siihen perään, ettei Äiti missään nimessä erehdy antamaan lisää muuta ruokaa. :)

Maito-viittoma oli käytössä vielä kesällä merkkaamassa janoa, mutta sen jälkeen se jotenkin sekottui yleiseen "anna se mulle" -viittoiluun. Huomaa hyvin, että kun en ole itse kesän jälkeen viittonut maitoa, ei Pikkupöllökään sitä enää muista.

Tällä hetkellä Pikkupöllö oppisi varmasti viittomia ihan muutamassa päivässä. Sunnuntaina oli illalla aika kylmä, kun tultiin viikonloppureissusta kotiin ja hytistiin Pikkupöllölle "hrrrr, kylmä!" ja matkittiin vilunväreitä. Nyt tänään illalla kun tultiin autosta eteiseen, Pikkupöllö alkoi ihan oma-aloitteisesti päristä ja pyörittää päätään. Ulkona oli kylmä! :)

Viittomat olis just nyt tosi käteviä, mutta motivaatio niiden opettamiseen on enää tässä vaiheessa aika pieni. Jotenkin sitä haluaisi vaan rohkaista Pikkupöllöä sanomaan niitä ekoja sanoja eikä puhumaan käsillään tai eleillään. Eihän nuo kommunikaatiokeinot toki sulje pois toisiaan. Mut silti panostan nyt mieluummin Pikkupöllön sanavaraston laajentamiseen ylipäätään.

Pikkupöllö ymmärtää meidän puhetta mielestäni varsin hyvin. Se ymmärtää myös, mitä se ei saa tehdä - ei niin, että sillä olisi mitään käytännön merkitystä. Se vaan kurkkaa ovelasti kulmiensa alta, pudistaa päätään ja tekee silti juuri sen, mikä oli kiellettyä. Mut antaa sentään armollisesti Äitille sen pari sekuntia aikaa käydä kaappaamassa pojan pois pahanteosta. :) 

Siinäkin on eronsa, ymmärtääkö puhetta ja ymmärtääkö, mitä se puhe oikeasti tarkoittaa. Monet noista vauvaviittomistakin on varmasti vähän vaikeita opettaa niin, että lapsi yhdistää, missä siinä on kyse. Tajuaako esimerkiksi yksivuotias, mikä on nälkä tai jano, vai hahmottaako se sen tunteen vaikka juuri noiden leivän ja maidon kautta?

Ai niin, oonhan mä yrittänyt vielä yhtä omaa viittomaa opettaa: "väsyttää". Siis yrittänyt matkia Pikkupöllön silmien hieromista ja kertoa, että silloin väsyttää. Toistaiseksi en oo nähnyt sitä tietoisesti viitottuna - ehkäpä siksi, että Pikkupöllön mielestä sitä ei väsytä koskaan ja nukkuminen on ihan turhaa. :) Mut nyt on Äitin aika kömpiä nukkumaan, koska Äitiä kyllä väsyttää! (*Hieroo silmiään*)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti