torstai 27. tammikuuta 2011

Polskutellen

Tänään saatiin oikein kunnon show. Möykky ei enää ollutkaan möykky, vaan minivauva käsineen ja jalkoineen! Oltiin kummatkin miehen kanssa ihan yhtä hymyä, kun katsottiin jälkeläisemme energistä polskutteluesitystä. :D Syke oli vahva (kuten tiedettiinkin) eikä niskaturvotus ylittänyt kriittistä kolmea millimetriä. Kaikki hyvin siis!

Valitettavasti mahtavasta show'sta ei ole todisteena kuin tämä yksi ainoa kuva. Muut menivät jonnekin potilaskansioiden uumeniin. Tämä on otettu mahan päältä ultraamalla - alakautta näkymät olivat kyllä hiukan selkeämmät. Tässä on menossa rento lepohetki koivet ylhäällä kuplakodin seinää vasten. :) Toistaiseksi on vielä hyvin tilaa polskutella - mitta päästä peppuun oli 4,5 senttiä.


Kävin samalla antamassa labrassa verinäytteen - ilmeisesti yhteensä kolmeen eri tutkimustarkoitukseen. Mun ohuilla suonilla verikokeen otto on aina yhtä mukavaa... tai siis ei. Onneksi ei tarvinnut pistää kuin kerran, mutta neulaa joutui inhottavasti heiluttelemaan, että labrantäti sai kitkutettua kaikki putkilonsa täyteen. Oon jo aikoja sitten todennut, että musta ei kyllä tule verenluovuttajaa, vaikka miten pitäisin sitä jalona tekona. Pussillisen keräämiseen menisi ainakin puol päivää ja mä ehtisin varmasti pyörtyä siinä välillä useamman kerran...

No, seuraavan kerran neuvolassa saan siis ehkäpä selville veriryhmäni. Mulla ei oo siitä mitään hajua. Joskus yläasteella biologian tunnilla tehtiin jonkinlaisia alkeellisia veriryhmätestauksia, mut en kyllä muista lopputulosta... enkä tiedä, miten luotettava se testi ylipäätään edes oli. :) Neuvolalääkäri on tasan neljän viikon päästä. Silloin siis varmaankin kuulee verikokeiden tuloksia. Downin syndrooman veriseulonnasta tulee tosin vastaus postissa kotiin.

Lasketuksi ajaksi vahvistui muuten 17.8.2011. Sitä ei ilmeisesti enää tämän jälkeen muuteta. Varoitin kyllä miestä kertomasta tuota kyseistä päivää kellekään - sanoin, että elokuun puoliväli saa kelvata utelijoille. :) Ei ne vauvat kuitenkaan synny silloin laskettuna päivänä. Varsinkaan ensimmäiset vauvat...

Kertominen onkin nyt sitten seuraavan viikon urakka. Töissä jouduin jo alkuviikolla kertomaan muutamalle esimiehelle maaliskuisen viikon ulkomaan koulutuksen takia. Totesin Lontoon reissun jälkeen, että sai luvan olla viimeinen työreissu tässä väsymystilassa. Ja se oli vaan kaks yötä - tutussa, helpossa kaupungissa.

Mun esimiehet ovat suhtautuneet uutiseen tosin hyvin. Se tietty helpottaa, että samoihin hommiin on palaamassa elokuussa yksi pari vuotta mammalomalla/hoitovapaalla ollut. Nyt vaan pitää toivoa, että mua ei heti lakaista nurkkaan kehitysprojekteista sun muista. Onneks oon aika hyvä pitämään puoliani. :) Joudun tuon koulutuksen matkajärjestelyjen takia kertomaan uutisen muullekin osaston väelle jo ensi viikolla. Hirvittää hiukan... Täti-ihmiset & vauvat = loputon lässytys.

Mut se, mikä hirvittää enemmän on se, että meidän on kerrottava meidän vanhemmille jo tänä viikonloppuna. Iiiks ja eiiks! Toinen mun vanhemmista on nimittäin läheisesti kytköksissä mun työhön ja olis vähän noloa, jos se kuulis uutisen työkaveriltaan eikä suoraan meiltä. Meidän konsernissa pikkulinnut laulaa ja kovaa...

Nyt siis koitetaan juonia mahdollisimman hyvää tapaa välittää uutinen tuleville isovanhemmille. Sellaista, josta kävisi selväksi myös se, että ei tarvii alkaa soitella joka päivä. Että ei haluta nurkkia täyteen vauvakrääsää. Että elämä jatkuu vielä puolisen vuotta lähestulkoon ennallaan... vaikka onkin ensimmäinen lapsenlapsi tulossa. No, kuulette siitä lisää sitten viikonloppuna. :)

tiistai 25. tammikuuta 2011

Etanan oppimiskäyrä

Luulisi, että tuo sydänäänien kuuntelu olisi kerta kerralta helpompaa. Voin kertoa, ettei se ole. Olen nyt yhteensä kolmena päivänä kuunnellut suloääntä, mutta joka kerta sen löytämiseen menee aina vaan pidempi aika. Asiaa ei toki helpota se, että syke kuuluu eri päivinä eri paikasta... Ja vaikka löytäisi sykkeen ja yrittäisi hetken päästä samasta kohtaa uudestaan - eipä sieltä enää mitään kuulu. Oikean kohdan ja anturin kallistuksen löytäminen on täysin arpapeliä. Onneksi potentiaalista etsintämaastoa ei ole kuin muutamien neliösenttimetrien verran... Kymmenessä minuutissa arpa osuu näemmä väistämättä kohdalle.

Tänään käytin ensimmäistä kertaa dopplerin äänitysominaisuutta. Äänityksestä on huomattavasti helpompi laskea sykkeen nopeus kuin lennosta. Saan sykkeeksi noin 168, mikä taitaa olla näillä viikoilla aika normaali. Vauhdikasta menoa, kuten äänittämästäni pätkästä kuuluu:


Taustakohina on aika kova. Se kertoo siitä, että aika pikkiriikkisestä äänestä on vielä kyse... Ylihuomenna onkin sitten jo np-ultra. Näkemisiin siis! :)

lauantai 22. tammikuuta 2011

25 euron kultakaivos

Ei se ihan heti onnistunut... mutta parin harjoittelukerran ja googlailun jälkeen löysin tänään pikku-Möykkymme supernopean sykkeen. Melkoisen rauhoittavaa! Ei mulla oo tosin mitään suurempia epäilyksiä asioiden tilasta ollutkaan, mutta kivahan se on saada pitäviä todisteita. :)

Tänään on rv 10+2, joten ainakin se on nyt todistettu, että tuolla Angelsoundsin laitteella voi löytää sykkeen jo ennen 12. raskausviikkoa. Sykkeen löytäminen ei kyllä ollut mitään helppoa puuhaa. Tässä mallissa ei ole sellaista johdollista, kynää muistuttavaa anturia, vaan koko mötikkää (ja siinä olevaa anturiuloketta) liikutellaan mahan päällä. Mötikkää ei jotensakin tajua oikein kallistella ja löysinkin sykkeen vasta, kun aloin kuvitella, että kädessäni olisi sellainen kynäanturi. Sain sykkeen kuulumaan parista eri paikkaa ihan häpyluun yläpuolelta eli todella alhaalta. Mut heti kun sitä mötikkää liikutti vähänkään, syke katosi. Tosi pienestä se on siis kiinni, mistä kuuluu ja mistä ei.

Sieltä alavatsan alueelta saa tietyistä kohtaa kuulumaan myös oman sykkeensä, mutta ei niitä kahta sykettä ollut kyllä yhtään vaikea erottaa. Lyönnin tiheys on aika eri. :) Tässä mallissa ei ole sykenäyttöä, mutta luulenpa, että lasken sykkeen huvikseni kellon avulla seuraavalla kuuntelukerralla. Sehän tässä onkin parasta - olisin maksanut mielelläni 25 euroa ihan tästä yhdenkin kerran huvista, mutta samalla rahalla sykettä voi kuunnella vaikka joka päivä!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Raskasta

Matkustaminen on raskasta. Raskaana matkustaminen on näemmä vielä raskaampaa. Olin eilen koko kotimatkan Lontoosta aivan raato. Enkä ollut reissussa kuin kolme päivää... ja vaativin suoritus niiden päivien aikana oli lähinnä pysyä hereillä. Toivottavasti viikonloppu korjaa jotenkin tätä väsymystilaa...

Sain kuin sainkin ostettua itselleni ekat äitiyshousut. Ja vastoin aiempaa surkutteluani, ostin heti ensimmäisen sovittamani housuparin. :) Nää on nyt siis mustat suorat housut töihin - farkut mulla on muutenkin niin matalalantioisia, että menevät kauemmin. Ainakin muutama pari. Tänä aamuna tosin taas yhdet mun casual Friday -farkuista joutivat kaapin perukoille... ei toivoakaan saada pesun jäljiltä nappia kiinni.

Se liike, josta housut ostin, oli Mamas & Papas lähellä Oxford Circusta. Oi, se oli täynnä herkullista (vauva)tavaraa! Yksi yöpotkupuku tarttui väistämättä mukaan. Pitäähän sitä olla kohtelias ja tuoda tuliaisia... :) Mamas & Papasilla näyttää olevan nettikauppakin ja siellä laajempi valikoima kuin mitä liikkeessä oli. Postituskulut on tosin 15 euroa, että pitää ostaa aika iso satsi ennen kuin kannattaa...

Dopplerkin on ilmoittanut saapumisestaan postiin - tänään saan sen vihdoin kotiin saakka. Arvatkaa siis, mitä on illan ohjelmassa... :)

torstai 13. tammikuuta 2011

Neuvot seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi

Tänään tuli taas suoritettua yksi etappi: ensimmäinen neuvolakäynti. Aloin kyllä siinä ovella miettiä, onko "neuvola" paras sana enää kuvaamaan sitä paikkaa, jossa ei vastata puhelimeen kuin tunti päivässä ja sisään ei pääse kuin soittamalla ovisummeria. Esimerkiksi äitiyden ja varhaislapsuuden seuranta- ja neuvontayksikkö kuulostaisi paljon osuvammalta nykyaikana. Alkaisi korvia särkevät "linja varattu" -tuuttaukset soida päässä  heti nimen kuullessaan (asianmukaisesti). ;)

No, tätä lähestyttävyysongelmaa lukuunottamatta mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa meidän neuvolasta - ainakaan tämänpäiväisen käynnin perusteella. Kaikki sujui äärimmäisen tehokkaasti ja mukavasti - meni alle tunti. Vahinko vain, ettei tämä ollut ajanvarausteknisistä syistä se meidän lopullinen neuvolantäti. Ottaisin kyllä mieluusti juuri tämän. Voihan se meidän "virallinenkin" toki olla yhtä hyvä, mutta kuinka monta (minun mielestä) hyvää sitä voi yhteen neuvolaan mahtua...?

Eipä niin, että siellä neuvolassa tarvitsisi kauheasti lähiaikoina käydä. Seuraava käynti taisi olla vasta viikoilla 22-24 eli huhtikuussa. Sitä ennen on toki yksi lääkärikäynti - se varattiin nyt helmikuun loppuun (rv 15+0). Mutta näillä neuvolantädin eväillä on nyt sitten pärjättävä kolme kuukautta. Onneksi on netti... Ei tänään nimittäin mitään uutta tietoa tullut. Ainut korjaussuositus oli, että joisin yhden lasin enemmän maitoa päivässä raskauden aikana. Hmmm... vaikeaa... pystynköhän? :). Liikunnastakaan ei tullut varsinaista noottia - sanoi vain, että kaikkea liikuntaa voi harrastaa niin pitkälle kuin itsestä hyvälle tuntuu. Ja töissä kannattaa sitten varsinkin myöhemmin nousta välillä jaloittelemaan, ettei tule suonikohjuja. Ja kahden edestä ei saa syödä. Siinä ne neuvot sitten oikeastaan olivatkin.

Mieskin oli mukana neuvolakäynnillä, mutta ei se paljon päässyt kyllä mitään sanomaan. Lähinnä siellä käytiin läpi sitä esitietolomaketta ja mun ravitsemustottumuksia ja nykyistä vointia. Noh, tulipahan neuvola miehellekin tutuksi. Ja kysyi se täti mun mieheltäkin, onko sillä ollut raskausoireita. :) Ööö, ei... työuupumusta lähinnä. Voisin arvata, että menee lähemmäs kesää, ennen kuin se tarttuu yhteenkään noista pamfleteista, joita mukaamme saatiin. Ei niin, ettei sitä kiinnostaisi - työ vie vaan kaiken ylimääräisen energian. Ja on se perehtynyt varsin hyvin mun oikeaoppiseen ruokkimiseen... mikä on hyvä, sillä se tekee meillä suurimman osan ruuista. En valita. :)

Sydänääniä ei tänään (oletetusti) kuunneltu, mutta mitattiin hemoglobiini ja verenpaine ja annettiin pissanäyte. Kaikista kolmesta selvisin äärimmäisen hyvin tuloksin. Jee, hyvä minä! Neuvolan vaaka antoi kyllä hiukan eri lukemia kuin Ikea-vaaka kotona... Ja se lomakkeen "paino ennen raskautta" tarkoittikin tämänhetkistä painoa. Noh, oli sekin vielä hyvin normaalipainon rajoissa. Kuulemma tästä suunnilleen viikolle 20 asti saisi tulla painoa lisää enintään kaksi kiloa. Pitänee lahjoittaa loput joululahjasuklaat äkkiä pois nurkista...

Tasan kaksi viikkoa np-ultraan. Sitten voisi pikku hiljaa kertoa ihmisille. Töissä alkaa olla jo hiukan kiusallinen tilanne, kun maaliskuulla olisi yksi tärkeä viikon koulutus ulkomailla, jota en nyt sitten oikeastaan tarvitsisi ja joku muu voisi vielä mennä mun tilalle. Kovasti vaan haluaisivat varailla koko seurueelle jo lentolippuja... Mitä siihenkin sitten sanoisi? "Voisitteko odottaa kaksi viikkoa, niin tarkistan, että onko mahassani vielä elävä vauvanalku vai ei?" Ei sinänsä niin, että mistään negatiivisesta olisi ollut mitään merkkejä... mutta eipä sitä koskaan tiedä...

tiistai 11. tammikuuta 2011

Tilauksessa mielenrauhaa (tai paniikkia...)

Google on ollut taas kovilla. Nyt kun liikkuu jo selkeästi vierailla vesillä (rv 8+5), löytyy vaikka mitä, mitä ei aiemmin ole tullut miettineeksi eikä etsineeksi. Yritän edelleen kovasti olla menemättä (kauheasti) asioiden edelle - tiedonhakunikin rajoittuu vain ajankohtaisiin aiheisiin. Paitsi, että sekin vaihtelee aika paljon, mikä on kenenkin raskaudessa ajankohtaista ja mikä ei...

Esimerkiksi mahan kasvaminen. Sitä koskevat nettikeskustelut ovat varsin huvittavaa luettavaa... Siellä käydään kiivasta väittelyä siitä, onko se näillä viikoilla jo vauvamaha vai vain turvotusta (jos sitäkään). Ja jos se on turvotusta, niin onko "selkeästi" kasvanut maha vain vilkasta mielikuvitusta vai oikeasti sellainen pömppö, että joku voisi arvata olevasi raskaana. Mulla villakangastakin irvistävä mahanappi vastaa kysymykseen puolestani. Se ei ole mielikuvitusta. Onneksi untuvatakki oli vain muutaman päivän lepotauolla...

Toinen kärkeviä kommentteja herättävä aihe on sellainen, johon olen tiennyt kantani jo kauan: iso KYLLÄ kotidopplerille! Viis paniikinlietsojista ja lämpösäikyttelijöistä, minä haluan mahdollisuuden mielenrauhaan! Edes tilapäiseen... Vauvan liikkeet tuntee suunnilleen viikolla 20 - se olis meillä aivan maaliskuun lopussa. Maaliskuun. Lopussa. Se on äärettömän pitkä aika olla np-ultran jälkeen paria neuvolakäyntiä lukuunottamatta täysin tietämätön, mitä mahassa tapahtuu. Siispä pistin jo dopplerin tilaukseen suosikkinettikaupastani Amazonista. Sieltä saa nykyään Suomeenkin postituksen ilmaiseksi monille tavaroille.

Ajattelin olla ihan semmoinen perinteinen kärsimätön hätähousu ja kokeilla doppleria heti, kun se saapuu, vaikka suosituksena on viikosta 12 eteenpäin. Raskaustestinkin VOI tehdä ennen kuukautisten poisjääntiä. Sydänääniä VOI kuunnella ennen viikkoa 12. Kunhan tiedostaa, että luvassa voi olla mielenrauhan sijasta turhaa paniikkia, niin antaa mennä vaan. Itse olen ainakin valmis ottamaan riskin. Ja np-ultra on siitä dopplerin oletetusta ensiviikkoisesta saapumisesta vain viikon päässä, että joka tapauksessa tässä on suhteellisen pian taas ammattimaisen sisäisen informaation lähteillä. Ylihuomenna neuvolassa tuskin vielä tartutaan doppleriin. Jokuhan voisi alkaa hätiköidä sydänäänien kuulumattomuudesta ja haluta ultraan - iiks, sehän ei käy!! ;)

Mahan kasvamisesta ja dopplereista tuli vielä mieleen, että ainakin tuon Angelsoundsin dopplereiden mainoskuvat ovat vähän hassuja. Mitä nuo jumppapallomahaiset naiset tekevät niillä enää? Missä ovat kaikki ne mielikuvitusturvotusmahaiset naiset, jotka miettivät kuumeisesti, onko siellä eloa vai ei...? Kummat ovat kotidopplerin kohderyhmää? Vai onko jättimaha vain vakuuttavampi?

lauantai 8. tammikuuta 2011

Lomakeahdistusta

Ahdistun yleensä jo lomakkeiden ensimmäisestä kohdasta: Etunimet. Harvoissa lomakkeissa kysytään erikseen kutsumanimeä. Saan siis joka kerta miettiä, miten asian kuhunkin lomakkeeseen ilmaisisin. Kutsumanimeni on nimittäin toinen nimeni eikä ensimmäinen. Ja vaikka kuinka alleviivaa tai laittaa tähden perään, niin aina tulee postia väärällä nimellä. Nimenomaan näistä lomakepaikoista. Väestörekisteristä tulee sentään oikein. Yksi asia on ainakin aivan varma - millään meidän tulevista lapsista ei tule olemaan nimet näin päin. Vaikka miten olisi kauniimman kuuloista. Sähköinen tietokanta-aika ei käsittämätöntä kyllä taivu siihen.

No niin... pääsin ekan kohdan yli. Alleviivasin kutsumanimeni. Ai niin, kyseessä on siis neuvolan esitietolomake torstaista ensivisiittiä varten. Silmäilen lomaketta alaspäin... tunnen ahdistuksen nousevan... Ihan kuin olisin kympin oppilas, mutta en tiedä vastauksia puoliinkaan koepaperin kysymyksistä. Paino ennen raskautta? No... enpä käynyt vaa'alla juuri marraskuun puolessa välissä. Päädyn matemaattiseen yhtälöön: nykyinen paino miinus vaatteet, miinus joulusuklaat, miinus raskausmateriaali - arvio: kaksi kiloa vähemmän kuin äsken mitattuna. Eikös ollut kuitenkin aika maltillinen arvio? ;)

En usko, että painosta tulee moitteita, mutta tiedän kyllä, mistä tulee. Liikunnasta. Tämän hetken sporttisin harrastukseni on junaan juokseminen - kolmen minuutin pikasprintti. En ole koskaan ollut liikunnan suurin ystävä ja kiduttavan hääkuntoon-projektin jälkeen olen viettänyt autuaan joutilasta elämää. Liikunnallisuutta ei ole myöskään edesauttanut se, että raskauden mukanaantuomat polvinivelkivut tekevät kaikenlaisen 90-asteen kyykkäämisen mahdottomaksi. Noh... Eikös sitten ekan kolmanneksen jälkeen pidä muutenkin ottaa aika rauhallisesti? :)

Jaahas, toinen sivu lomaketta jäljellä. Sairauksia pitäisi ruksia, mutta missään ei ole mitään selitettä, että pitääkö ruksia, jos on kyseinen sairaus nyt tai on joskus ollut. Päättelen kohdasta "vesirokko", että riittää, että on joskus ollut. Aika harvalla on krooninen vesirokko.... Hmm, leikkaukset? Onko kaavinta leikkaus? Päätän, että on. Ei sitä missään muuallakaan tässä lomakkeessa kysytä. Kysytään kyllä aikaisemmat raskaudet ja milloin menivät mahdollisesti kesken. Lomakkeen tekijän mielestä ilmeisesti sillä ei ole eroa, meneekö raskaus kesken vai keskeytetäänkö se... ja millä tavalla. Ja mikä oli syy. Varsin epäkiinnostavaa taustatietoa minunkin mielestä.

Parhaat kysymykset on säästetty viimeiseksi. Ensimmäinen niistä on: mitä odotatte äitiysneuvolakäynneiltä? Jos vastaisin totuudenmukaisesti, niin... ei lässytystä, ei moralisointia, ei hössöttäviä tätejä. Olen liian kiltti kirjoittaakseni tämän paperiin. Vastaan: "Asiantuntevaa opastusta ja raskauden seurantaa. Mielenrauhaa.". Siinä on verorahoilla haastetta kerrakseen.

Viimeinen kysymys kuuluu näin: mitä tunteita raskaus teissä tällä hetkellä herättää? Ööö... saako laittaa vastaukseksi blogilinkin...?

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kolme viikkoa kurkistukseen

Oonpa tainnut unohtaa mainita, että sain kuin sainkin perjantaina varattua sen np-ultran. Se tehdään nyt sitten tasan 11+0 eli kolmen viikon päästä torstaina. Ennustan taas piinaavaa mateluvyöhykkeen ajanlaskua mitä lähemmäs sitä päivää tullaan...

Ensi viikon torstaina onkin jo neuvola - pitäis muistaa täyttää esitietolomakkeet jossain vaiheessa. Neuvolakortin sainkin jo mun omalta lääkäriltä ultran jälkeen. Siinä näytti olevan varsin runsaasti tilaa kaikensorttisille lukemille... Aika hauskaa kyllä, että neuvolakortti on edelleen kortti. Siis sellainen pahvinen läpyskä, jonne kuulakärkikynällä merkkaillaan juttuja. Vähän niin kuin joku lounaspaikan "kymmenes lounas ilmaiseksi" -kortti. :) Noh, eihän ne sitä rokotuskorttiakaan oo vielä saaneet sähköiseksi...

Olen nyt parina päivänä käynyt töiden jälkeen varovaisen optimistisena tiedusteluretkillä vaateliikkeissä. Retkien perusteella äitiysvaatteiden valikoima on varsin huono - ainakin normaaleissa vaatekaupoissa. Erikoisliikkeisiin en ole vielä uskaltautunut. Enkä ole siis varsinaisesti sovittanut vielä mitään... teen vain maaperää tutuksi. :) Oon menossa kahden viikon päästä työmatkalle aina niin ihanaan Lontooseen - siellä voisin pyhittää toisen illan housuostoksille. Siellä ei olis ainakaan ketään näkemässä.

Muuten ei ehkä olis niin paniikkia, mutta kun tiedän, että sopivien housujen löytäminen ei tuu olemaan helppoa. Normaaleista housuistakin ehkä yhdet kahdestakymmenestä sopii mulle. Mulla on tämmöinen mahtavan leveä lantio, jolle en ole juurikaan muuta hyötyä keksinyt kuin ehkä sitten sen mahdollisesti väljemmän synnyttämisen. Mut housujen ostamisesta tämmöinen takamus tekee ihan piinaa... Mitään pillifarkkuja tai leggingsejä on ihan turha ees ajatella. Töissä pukukoodi on onneks aika joustava, mutta siistit suorat housut pitää kyllä olla. Hmm... Your Facella ei taida olla mammahousuja mallistossa...

Housujen alkavan ahdistuksen lisäksi oireet ovat hiukan muuttaneet muotoaan. Öllötys on ollut satunnaisempaa; uusivuosi meni mainiosti, mutta esimerkiksi eilen öllötti ihan aamusta iltaan. Illalla olo oli aivan kuin olisi syönyt kerralla megapussillisen karkkia... Öllötystä tai ei, takahampaita en ole pystynyt pesemään kunnolla moneen päivään - yökkäysrefleksi on varsin herkässä. Ruoka maistuu kyllä edelleen mainiosti - mitä suolaisempaa ja rasvaisempaa, sen parempaa. Mahakivut eivät enää iske kramppeina, vaan semmoisina pidempinä ja vaimeampina tätihenkisinä jomotuksina. Ärsytyskynnys on kyllä ollut lähipäivinä ihan äärimmäisen alhainen - onneksi huomenna on vapaapäivä...

Käytän tänään taas salaisen agentin "vapaa valehtelu" -korttia. Miehen sukulaiset ovat kutsuneet illaksi kylään, mutta nyt ei vaan pysty. Siellä pitäisi TAAS keksiä joku mahtava syy olla juomatta viiniä enkä tosiaankaan jaksa olla edes hereillä yli kymmeneen. Uutenavuotena valvoin kahteen asti ja olin kahdeksan tunnin yöunienkin jälkeen ihan unissakävelijä koko seuraavan päivän. Päätin siis olla tänään "tulossa flunssaan". Töissä olen kyllä tänään ihan kiltisti. Ensi torstaina pitää sitten käyttää samaista korttia neuvolakeikasta suoriutumiseen. Neuvola kun ei ole ihan tässä työpaikan naapurissa...

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Vauvaprojektin vuosipäivä

Tasan vuosi sitten lopetin pillereiden syömisen. Tänään on siis tietyllä tapaa vauvaprojektin ensimmäinen (ja toivottavasti tämän projektin osalta viimeinen) vuosipäivä. Vuosi 2010 oli kyllä ihan äärettömän pitkä. Tuntuu, että viime tammikuusta on jo ikuisuus. No, yleensä valitetaan, että aika menee liian nopeasti - se ei ainakaan ole ollut ongelmana...

Oon koko vuoden ajan pitänyt eräänlaista oirekalenteria Excelissä. Se on ollut äärettömän hyödyllinen eri kiertoja ja viikkoja vertaillessa. Oma muisti kun tuppaa olemaan vähän hatara yksittäisiä päivämääriä ja niiden tapahtumia muistellessa... Käytin aluksi pohjana ihan Microsoftin sivuilta löytynyttä kalenteripohjaa, mutta sitten päätin jossain vaiheessa tehdä sellaisen oman, jossa on koko vuosi samalla välilehdellä. Tein samanlaisen myös vuodelle 2011 - tässä linkki tyhjään Excel-pohjaan, jos joku haluaa kurkata.

Koska rivitilaa on aika vähän per päivä, olen itse käyttänyt oireissa lyhenteitä ja merkannut lyhenteiden vastineet eri välilehdelle muistiin. Mikään oire ei oikeastaan ole ollut liian pieni, ettenkö olisi sitä kalenteriin kirjannut. Nyt lähiviikkoina olen kyllä hiukan laiskistunut - tuntuu, että on vähän samat oireet joka päivä. Mut siinä tapauksessa olenkin merkannut viikon oireet ihan sinne "Muistiinpanoja"-sarakkeeseen. Olen lisännyt omaan kalenteriini myös kulloisetkin kiertopäivät ja tällä hetkellä päivämäärän rinnalla juoksee raskausviikkojen+päivien määrä.

Varmasti aika moni pitää vastaavaa seurantaa ihan paperikalenterissa. Vaikka tykkäänkin riipustella ja väkerrellä kaikkea käsin, jotenkin tää Excel on vaan mun ystävä tämmöisissä suunnitteluasioissa. :) Oon kyllä ostanut jo joskus vuosi sitten sellaisen äärettömän suloisen Pikku toukka paksulainen -muistikirjan, jonne olen ajatellut kirjata odotusajan juttuja. Nyt en vaan oikein tiedä, missä vaiheessa sinne uskaltaa jotain alkaa riipustaa... Ei ainakaan ennen np-ultraa, vaikka vuoto onkin nyt loppunut...

Ai niin - tuli Kirpun hauskasta kommentista mieleen, että kuohuviinille pätevä hämäyskorvike on muuten ginger ale. Kuohu, kuplat ja väri ovat kaikki hämmästyttävän samanlaiset. Ei tosin niin, että nyt uutenavuotena olis hämäystä tarvittu - kerrottiin kaveripariskunnalle ihan suoraan. Neljästään olis ollut vähän hankala hämätä... :) Töissä kyllä kippasin perjantaina samppanjaa vaivihkaa työpöydän nenäliinavuorattuun roskikseen. Ei ihan parasta käyttöä senlaatuiselle tavaralle...

Eilen oltiin sitten vielä kavereiden 2,5-vuotiaan kanssa pulkkamäessä. Mulla ei enää mennyt toppahousujen vetoketju kiinni... Vielä kolme viikkoa sitten se meni. Kääks, salailu alkaa käydä päivä päivältä vaikeammaksi! Onneksi on talvi ja paksut vaatteet...