Polskutellen

Tänään saatiin oikein kunnon show. Möykky ei enää ollutkaan möykky, vaan minivauva käsineen ja jalkoineen! Oltiin kummatkin miehen kanssa ihan yhtä hymyä, kun katsottiin jälkeläisemme energistä polskutteluesitystä. :D Syke oli vahva (kuten tiedettiinkin) eikä niskaturvotus ylittänyt kriittistä kolmea millimetriä. Kaikki hyvin siis!

Valitettavasti mahtavasta show'sta ei ole todisteena kuin tämä yksi ainoa kuva. Muut menivät jonnekin potilaskansioiden uumeniin. Tämä on otettu mahan päältä ultraamalla - alakautta näkymät olivat kyllä hiukan selkeämmät. Tässä on menossa rento lepohetki koivet ylhäällä kuplakodin seinää vasten. :) Toistaiseksi on vielä hyvin tilaa polskutella - mitta päästä peppuun oli 4,5 senttiä.

Kävin samalla antamassa labrassa verinäytteen - ilmeisesti yhteensä kolmeen eri tutkimustarkoitukseen. Mun ohuilla suonilla verikokeen otto on aina yhtä mukavaa... tai siis ei. Onneksi ei tarvinnut pistää kuin kerran, mutta neulaa joutui inhottavasti heiluttelemaan, että labrantäti sai kitkutettua kaikki putkilonsa täyteen. Oon jo aikoja sitten todennut, että musta ei kyllä tule verenluovuttajaa, vaikka miten pitäisin sitä jalona tekona. Pussillisen keräämiseen menisi ainakin puol päivää ja mä ehtisin varmasti pyörtyä siinä välillä useamman kerran...

No, seuraavan kerran neuvolassa saan siis ehkäpä selville veriryhmäni. Mulla ei oo siitä mitään hajua. Joskus yläasteella biologian tunnilla tehtiin jonkinlaisia alkeellisia veriryhmätestauksia, mut en kyllä muista lopputulosta... enkä tiedä, miten luotettava se testi ylipäätään edes oli. :) Neuvolalääkäri on tasan neljän viikon päästä. Silloin siis varmaankin kuulee verikokeiden tuloksia. Downin syndrooman veriseulonnasta tulee tosin vastaus postissa kotiin.

Lasketuksi ajaksi vahvistui muuten 17.8.2011. Sitä ei ilmeisesti enää tämän jälkeen muuteta. Varoitin kyllä miestä kertomasta tuota kyseistä päivää kellekään - sanoin, että elokuun puoliväli saa kelvata utelijoille. :) Ei ne vauvat kuitenkaan synny silloin laskettuna päivänä. Varsinkaan ensimmäiset vauvat...

Kertominen onkin nyt sitten seuraavan viikon urakka. Töissä jouduin jo alkuviikolla kertomaan muutamalle esimiehelle maaliskuisen viikon ulkomaan koulutuksen takia. Totesin Lontoon reissun jälkeen, että sai luvan olla viimeinen työreissu tässä väsymystilassa. Ja se oli vaan kaks yötä - tutussa, helpossa kaupungissa.

Mun esimiehet ovat suhtautuneet uutiseen tosin hyvin. Se tietty helpottaa, että samoihin hommiin on palaamassa elokuussa yksi pari vuotta mammalomalla/hoitovapaalla ollut. Nyt vaan pitää toivoa, että mua ei heti lakaista nurkkaan kehitysprojekteista sun muista. Onneks oon aika hyvä pitämään puoliani. :) Joudun tuon koulutuksen matkajärjestelyjen takia kertomaan uutisen muullekin osaston väelle jo ensi viikolla. Hirvittää hiukan... Täti-ihmiset & vauvat = loputon lässytys.

Mut se, mikä hirvittää enemmän on se, että meidän on kerrottava meidän vanhemmille jo tänä viikonloppuna. Iiiks ja eiiks! Toinen mun vanhemmista on nimittäin läheisesti kytköksissä mun työhön ja olis vähän noloa, jos se kuulis uutisen työkaveriltaan eikä suoraan meiltä. Meidän konsernissa pikkulinnut laulaa ja kovaa...

Nyt siis koitetaan juonia mahdollisimman hyvää tapaa välittää uutinen tuleville isovanhemmille. Sellaista, josta kävisi selväksi myös se, että ei tarvii alkaa soitella joka päivä. Että ei haluta nurkkia täyteen vauvakrääsää. Että elämä jatkuu vielä puolisen vuotta lähestulkoon ennallaan... vaikka onkin ensimmäinen lapsenlapsi tulossa. No, kuulette siitä lisää sitten viikonloppuna. :)