perjantai 20. tammikuuta 2012

Vaatekoukussa

Tänään aamu alkoi iloisesti - postityttö toi ison paketin! Toki se oli ihan itse tilaama ja odotettu, mutta se paketin tai kirjeen saapuminen on silti mahtavaa. Meillä tapahtuu täällä kotona aika vähän mitään yhtä jännittävää päivän aikana. :)

Niin, sieltä paketista löytyi Pikkupöllölle ensi talveksi toppahaalari ja toppatakki. Perusteluna varastoon ostamiselle oli se, että nyt niitä saa reilulla alennuksella. Koon kanssa on tietty hiukan riskipeliä, mutta kun pitää kaikki tuotelaput kiinni vaatteessa, niin voihan sen sitten myydä huuto.netissäkin uutena hyvin pienellä tappiolla. Vaatteen tulee toki olla semmoista merkkiä, että menee helposti kaupaksi. Mulla ei oo sitä ongelmaa - oon koukuttunut juuri niihin lastenvaatemerkkeihin, joita moni muukin näyttää himoitsevan...

Vaatekoukutus alkoi aika pian Pikkupöllön syntymän jälkeen. Totesin, että Pikkupöllö kasvoi (ja kasvaa edelleen) ihan huimaa vauhtia ulos varsinkin bodeista ja niitä piti ostaa lisää. Kävelyetäisyydeltä löytyi ainoastaan Lindex ja sieltä onkin aika monet vaatteet sitten hankittu. Ja hyviähän ne ovat olleet...

Varsinkin Lindexin velourhousut ovat yllättäneet pitkäikäisyydellään ja hyvällä laadullaan. Meillä on ollut käytössä koko 68 cm jo reilun kuukauden ikäisestä ja sopivat yhä resorit käännettyinä. Resorit suorana menevät vielä varmaan pari kuukautta. Pikkupöllöllä on tosin aika lyhyet jalat, että ihan kaikilla vauvoilla eivät mahdu tuota puolta vuotta... :) Housut maksoi alennuksessa jopa 4,5 euroa... Sanoisin, että hinta/laatu-suhde on enemmän kuin kohdillaan.

Tässä vaatekoukutuksessa ei kuitenkaan ole kyse Lindexin vaatteista. Voi kun olisikin... Varsinainen innostus alkoi, kun eksyin netissä kestovaippoja etsiessä selailemaan myös lastenvaatteita. Ajattelin ensin, että onpa törkeän kalliita vaatteita, mutta sitten huomasin, että niitähän voi saada hyvällä alennuksella. Ja niin alkoi alennusvaatteiden jahtaus...

Esimerkiksi välipäivistä asti oon suunnilleen joka toinen päivä liimaantunut googlen tai tiettyjen kauppojen sivujen ääreen ja selannut uskollisesti alennusvalikoimaa läpi. Aika hyvin maltoin olla ostamatta mitään, kunnes keksin nuo ensitalven varustehankinnat. Siinä vaiheessa muut tarjoushaukat olivat jo kerenneet ostamaan monista kaupoista sopivat haalarikoot loppuun. Yksikin haalari katosi yön aikana valikoimasta, kun pohdin ostosta. Mut loppujen lopuksi se oli ihan hyvä juttu, koska tein sitten vähän tarkempaa tuotevertailua. Olin ostamassa Molo Kidsin Pyxis-haalaria, mutta päädyinkin sitten Ticket to Heavenin Baby Baggie -haalariin.

Tätä nettivaateshoppailua on nyt alkanut rajoittaa se, että Pikkupöllöllä on suhteessa tosi pitkä selkä ja siihen tulee vielä kestovaippaa muutama sentti päälle. Bodyt ja yökkärit jää aina niska-haaramitasta pieneksi. Tosi harva body on hartioista ja hihoista sopiva ja silti tarpeeksi pitkä. Joihinkin bodyihin sopii jatkopala, mutta haalareihin ei jatkopaloja ole. :) Valitsinkin siksi haalariksi tuon Ticket to Heavenin (en kyllä tykkää tuotemerkistä nimenä...) Baby Baggien, jossa on kaksi vetoketjua ja niska-haaramitta tosi reilu. Reiman babyhaalareissa olis kans vissiin ollut haara aika matalalla, mut mä en innostunut niistä väreistä enkä kuoseista.


Hirvittävän kalliitahan nuo vedenpitävät talvivaatteet ovat. Tää Baby Baggie oli 30 prosentin alennuksessa 80 euroa. Mut toivottavasti oikeesti kestäis sitten useamman lapsen pulkkamäet. En löytänyt kokoa 86 cm (vastaa enemmän kokoa 92 cm) enää suomalaisista kaupoista, joten ostin suoraan Ticket to Heavenin nettikaupasta Tanskasta. Koska sieltä olis tullut 17 euroa postituskuluja alle 1000 DKK:n ostoksille, niin näppärästi ostin alennuksesta myös lumileikit kestävän toppatakin (56 euroa) ja sain postarit ilmaiseksi. Sehän siinä oli varmaan tarkoituskin... :) Ylemmässä kuvassa näkyvät myös Reimatecin vihreät hanskat, jotka ostin (-20 % tietty...) Hoplaa-nettikaupasta 24 eurolla. Aika suolaisen hintaisia nekin, mutta pitävät ilmeisesti ihan oikeasti vettä.


Valitsin sekä haalarin että takin väriksi ruskean, koska se ei ole arka tahroille ja sopii myöhemmin myös mahdolliselle tytölle. Takissa värivaihtoehtoja ei niin monia ollutkaan. Onhan se ruskea vähän tylsä, mutta väriä saa sitten hanskoilla ja pipolla. Ylipäätään on aika ihmeellistä, miten vähän on tarjolla mitään sekä tytölle että pojalle sopivaa vaatetta. Tarviiko oikeesti poikien ja tyttöjen pukeutua keskenään ihan erilaisiin vaatteisiin 62-senttisestä alkaen...? Ja pitääkö poikien paidoissa olla ihan välttämättä printtinä nyrkkeilyhanskat ja tytöillä kukkasia...?

Mun mielestä laatu- & söpöys- & unisex-ominaisuudet yhdistettynä paras vaatemerkki on ruotsalainen LipFish. Nuo Pusukalat ovat normaalihintaisina aika tyyriitä vaatteita, joten alennuksia on taas tullut metsästettyä. Pari joulukalenteritarjousta osuikin hyvin kohdilleen. Ostin varmuuden vuoksi reilua kokoa, ettei vaan jää heti pieneksi. Näistä ei siis mikään ole vielä käytössä, mutta apinabody (koko 74/80) on pituutensa ja leveytensä puolesta ihan kohta sopiva. Hihoja saa varmasti kääriä siitäkin... Kuuttipuku on kokoa 80 ja apinapaita 86/92 (varastoon, kuten viikkauksesta ja tuotelapusta näkyy...). Tänään tuli saapui myös kavereille vauvalahjaksi tilaamani 68-senttinen mursupuku - se oli niin söpö, että meinasin jo varastaa Pikkupöllölle... Olis ollut just sopivan kokoinenkin.


Himoitsen myös Metsolan tuotteita. Yhden lyhythihaisen Lada-bodyn ostin ihan pikkuiselle Pikkupöllölle koossa 62, mutta se on jo jäänyt luonnollisesti pieneksi. Se oli kyllä pituus/leveys-suhteessa tosi hyvän mallinen. Nää nykyiset kuosit ei oo ihan niin herkullisia, joten odottelen seuraavan kauden uutuuksia. Semmoinen vetoketjufroteehaalari olisi ainakin ihan äärettömän söpö taaperoikäiselle.

Juu, no mä voisin jatkaa näistä vaatteista vaikka kuinka. Ja jatkankin. Vähän kootummin. Vaikka huomenna. Jos vaan alennusten metsästykseltä ehdin. :D

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Neuvolahuudot

Jos tuntui silloin raskausaikana vaivalloiselta käydä neuvolassa vaikkapa keskellä työpäivää, niin tää vauvan kanssa neuvoloiminen on ihan omaa luokkaansa. Sen melkein ehtii aina kuukaudessa unohtaa. Tai ainakin toivoo, ettei se olisi seuraavalla kerralla niin... uuh, uuvuttavaa. Miten sitä voikin olla puolentoista tunnin reissusta näin poikki? Ja nyt 4kk-neuvolassa ei edes annettu rokotuksia...

Mulle on jo suuri saavutus, että saan Pikkupöllön turvakaukaloon. Se osaa nykyään protestoida kampeamalla itsensä ihan tikkusuoraksi, jolloin on tosi mahtavaa yrittää saada kaukalon vyöt kiinni. Ja tänään vielä kiireessä, luonnollisesti. Ajoissa oleminen on hävinnyt sanavarastosta vauvan kanssa ihan lopullisesti...

Mies onneksi varoitti, että ulkona on liukasta ja laitoin kenkiin uudet EzyShoes-liukuesteet ekaa kertaa päälle. Oli tosi hyvät! Meillä on jyrkkiä mäkiä ja oon aika vainoharhainen kaatumisen ja vaunujen karkaamisen suhteen. Mut liukuesteillä selvittiin siis parkkipaikalle varsin mallikkaasti turvakaukalo+vaunurunko-yhdistelmällä. Kenkävalinta oli vaan ihan väärä - loska tunki talvikenkistä heti läpi. Noh, kiireessä ei ehdi surra märkiä sukkia.

Turvakaukalo lähti onneksi tällä kertaa vaunurungon adaptereista helposti irti. Yleensä se ei käy ihan "klik-klik" niin kuin ohjekirjassa sanotaan... enemminkin "renkslaus-renkslaus-no nyt se irtosi toiselta puolelta-renkslaus-renklaus" ja sitä rataa. Sitten suoritettiinkin aamun eka kuntoharjoitus ja nostettiin seitsemän kiloa kaukaloa ja seitsemän kiloa Pikkupöllöä takapenkille Isofix-telakkaan. Vielä vaunurunko (11 kg) kasaan ja hiii-op takakonttiin. Jos menis jumppaan, niin jaksaisikohan nykyään käyttää jotain muutakin kuin niitä kevyimpiä käsipainoja...?

Yleensä Pikkupöllö nukahtaa autossa, mutta nyt se törötti siellä kaukalossaan silmät ihan yhtä hämmentyneen ammollaan kuin lähtiessäkin. Tosin matkakin oli vain viitisen minuuttia. Jätettiin auto lähimmälle ja loskaisimmalle parkkipaikalle, kun oltiin sen verran aikataulusta myöhässä. Vaunurunko pystyyn, kaukalo siihen päälle ja shlosh-shlosh loskan läpi neuvolaan. Onneksi oli sukat jo valmiiksi märät.

Juuri ajallaan klo 10.20 oltiin kuin oltiinkin päästy hengästyneenä perille ja kuoriuduttu kaukalosta. Tällä kertaa neuvolantädillä olikin vielä edellinen asiakas huoneessaan. Aaargh. Oltaisiin siis hyvin voitu viedä auto parkkihalliin. Tai edes muistaa laittaa parkkikiekko. No, Pikkupöllö oli vielä hyväntuulinen ja pomppi sylissä (suurinta huvia nykyään) muita lapsia katsellen.

Heti ensimmäisestä neuvolatädin katseesta Pikkupöllön suupielet kääntyivät alaspäin ja alkoi pelästynyt ulina. Sama reaktio tulee sähkövatkaimesta ja pölynimurista. Jostain syystä Pikkupöllö vierastaa erityisesti neuvolantätiä - huomattiin tämä jo kuukausi sitten. Eikä se täti tosiaankaan pidä kovaa ääntä eikä mitään. :)

Pikkupöllön päivä muuttui entistä kurjemmaksi, kun alettiin riisumaan vaatteita. Selälleen laittaminen vieraassa paikassa on se pahin Pikkupöllön huudon laukaisija. Joulureissulla meinattiin tulla kuuroksi vaippaa vaihtaessa, ennen kuin Pikkupöllö tottui vieraisiin kuvioihin. Siihen huutoon ei auta tutti, ei laulu eikä aina äidin sylikään. Joulureissulla huuto loppui iltapesulla - se oli ilmeisesti lohduttavan tuttu rutiini.

Huutoa saatiin nytkin ja neuvolantädin kaikuisa huone vain mukavasti vahvisti sitä. Painoa oli hiukan yli seitsemän kiloa ja pituutta 65,5 senttiä. Sitten laitettiin rimpuillen vaatteet päälle ja odotettiin käytävässä minuutti, että päästiin neuvolalääkärin vastaanotolle. Siellä Pikkupöllö jaksoi hymyillä hämäykseksi ekat kymmenen sekuntia. Sitten otettiin taas vaatteet pois. Tärykalvot soi melkein vieläkin siitä huudosta...

Aiemmin Pikkupöllö on edes jonkin verran rauhoittunut kotimatkalle, kun käydään lopuksi imetyshuoneessa juomassa vähän lohdutusmaitoa. Nyt ei maistunut edes maito. No, ei se mikään ihme ollut, kun laskin, että Pikkupöllö oli tuolloin ollut hereillä jo yli kaksi tuntia. Meillä puolitoista tuntia on käytännössä kotonakin hyväntuulisuuden maksimi. Ei vaan olis oikein myöhemminkään voinut Pikkupöllöä herättää aamulla, kun piti ehtiä kuitenkin syömään, kakkaamaan, käymään aamupesulla, pukemaan, siirtymään autoon ja ajamaan neuvolaan. Ja nytkin meinattiin olla myöhässä.

Neuvolasta lähtiessä rättiväsyneen Pikkupöllön turvakaukaloon laittaminen oli kaksinverroin normaalia hauskempaa. Vierestä kulki kaksi nuorta naista, jotka sanoivat, että olivat äänen perusteella luulleet, että huuto tulee jostain paljon isommasta lapsesta... Juu ei. Sillä välin kun laitoin itse ulkovaatteet päälle, Pikkupöllö sitten nukahtikin siihen kaukaloon. Huuto hiipuu simahtaessa huvittavasti: BYY-ÄÄH, BYY-ÄÄH, BYY, byy, byy, yy, yy, yy, zzzzzzzzzzz. Vähän pitää yrittää vielä itkeä, vaikka onkin ihan unessa. :)

Siitä sitten kärryteltiin taas loskan läpi autolle, suoritettiin voimailuharjoitukset ja ajettiin kotiin. Ei ollut onneksi tullut pikavoittoa, vaikka parkkikiekko unohtuikin. Kotiparkkipaikalla tuli vastaan alakerran kahden vilkkaan pojan äiti, joka näyttää aina tosi väsähtäneeltä. Tällä kertaa taisin itse näyttää ihan samalta... Kotona oli meille uuvahtaneille neuvolakävijöille sentään herkkua tarjolla: Pikkupöllölle pitkän pitkät päiväunet ja äidille suklaakeksejä!

Kuukauden päästä sitten taas uudestaan. Otin ajan klo 12, että saisi vähän väljyyttä aamutoimiin. Toisaalta olis erittäin kiva saada Isi taas mukaan neuvolaan, kun on uusi satsi rokotuksia luvassa. Saiskohan se pidettyä etäpäivän? Kiljurimpuilevan Pikkupöllön jalan paikallaan pitäminen tuntuu ainakin tämänpäiväisen perusteella taas ihan mahdottomalta haasteelta. Tai ylipäätään ei kyllä huvita lähteä minnekään vähään aikaan Pikkupöllön kanssa kahdestaan. Ei onneksi tarviikaan. Voi antaa hermojen, haiusten ja tärykalvojen toipua rauhassa. :) Kotona oleminen on oikeesti tosi ihanaa!