perjantai 20. tammikuuta 2012

Vaatekoukussa

Tänään aamu alkoi iloisesti - postityttö toi ison paketin! Toki se oli ihan itse tilaama ja odotettu, mutta se paketin tai kirjeen saapuminen on silti mahtavaa. Meillä tapahtuu täällä kotona aika vähän mitään yhtä jännittävää päivän aikana. :)

Niin, sieltä paketista löytyi Pikkupöllölle ensi talveksi toppahaalari ja toppatakki. Perusteluna varastoon ostamiselle oli se, että nyt niitä saa reilulla alennuksella. Koon kanssa on tietty hiukan riskipeliä, mutta kun pitää kaikki tuotelaput kiinni vaatteessa, niin voihan sen sitten myydä huuto.netissäkin uutena hyvin pienellä tappiolla. Vaatteen tulee toki olla semmoista merkkiä, että menee helposti kaupaksi. Mulla ei oo sitä ongelmaa - oon koukuttunut juuri niihin lastenvaatemerkkeihin, joita moni muukin näyttää himoitsevan...

Vaatekoukutus alkoi aika pian Pikkupöllön syntymän jälkeen. Totesin, että Pikkupöllö kasvoi (ja kasvaa edelleen) ihan huimaa vauhtia ulos varsinkin bodeista ja niitä piti ostaa lisää. Kävelyetäisyydeltä löytyi ainoastaan Lindex ja sieltä onkin aika monet vaatteet sitten hankittu. Ja hyviähän ne ovat olleet...

Varsinkin Lindexin velourhousut ovat yllättäneet pitkäikäisyydellään ja hyvällä laadullaan. Meillä on ollut käytössä koko 68 cm jo reilun kuukauden ikäisestä ja sopivat yhä resorit käännettyinä. Resorit suorana menevät vielä varmaan pari kuukautta. Pikkupöllöllä on tosin aika lyhyet jalat, että ihan kaikilla vauvoilla eivät mahdu tuota puolta vuotta... :) Housut maksoi alennuksessa jopa 4,5 euroa... Sanoisin, että hinta/laatu-suhde on enemmän kuin kohdillaan.

Tässä vaatekoukutuksessa ei kuitenkaan ole kyse Lindexin vaatteista. Voi kun olisikin... Varsinainen innostus alkoi, kun eksyin netissä kestovaippoja etsiessä selailemaan myös lastenvaatteita. Ajattelin ensin, että onpa törkeän kalliita vaatteita, mutta sitten huomasin, että niitähän voi saada hyvällä alennuksella. Ja niin alkoi alennusvaatteiden jahtaus...

Esimerkiksi välipäivistä asti oon suunnilleen joka toinen päivä liimaantunut googlen tai tiettyjen kauppojen sivujen ääreen ja selannut uskollisesti alennusvalikoimaa läpi. Aika hyvin maltoin olla ostamatta mitään, kunnes keksin nuo ensitalven varustehankinnat. Siinä vaiheessa muut tarjoushaukat olivat jo kerenneet ostamaan monista kaupoista sopivat haalarikoot loppuun. Yksikin haalari katosi yön aikana valikoimasta, kun pohdin ostosta. Mut loppujen lopuksi se oli ihan hyvä juttu, koska tein sitten vähän tarkempaa tuotevertailua. Olin ostamassa Molo Kidsin Pyxis-haalaria, mutta päädyinkin sitten Ticket to Heavenin Baby Baggie -haalariin.

Tätä nettivaateshoppailua on nyt alkanut rajoittaa se, että Pikkupöllöllä on suhteessa tosi pitkä selkä ja siihen tulee vielä kestovaippaa muutama sentti päälle. Bodyt ja yökkärit jää aina niska-haaramitasta pieneksi. Tosi harva body on hartioista ja hihoista sopiva ja silti tarpeeksi pitkä. Joihinkin bodyihin sopii jatkopala, mutta haalareihin ei jatkopaloja ole. :) Valitsinkin siksi haalariksi tuon Ticket to Heavenin (en kyllä tykkää tuotemerkistä nimenä...) Baby Baggien, jossa on kaksi vetoketjua ja niska-haaramitta tosi reilu. Reiman babyhaalareissa olis kans vissiin ollut haara aika matalalla, mut mä en innostunut niistä väreistä enkä kuoseista.


Hirvittävän kalliitahan nuo vedenpitävät talvivaatteet ovat. Tää Baby Baggie oli 30 prosentin alennuksessa 80 euroa. Mut toivottavasti oikeesti kestäis sitten useamman lapsen pulkkamäet. En löytänyt kokoa 86 cm (vastaa enemmän kokoa 92 cm) enää suomalaisista kaupoista, joten ostin suoraan Ticket to Heavenin nettikaupasta Tanskasta. Koska sieltä olis tullut 17 euroa postituskuluja alle 1000 DKK:n ostoksille, niin näppärästi ostin alennuksesta myös lumileikit kestävän toppatakin (56 euroa) ja sain postarit ilmaiseksi. Sehän siinä oli varmaan tarkoituskin... :) Ylemmässä kuvassa näkyvät myös Reimatecin vihreät hanskat, jotka ostin (-20 % tietty...) Hoplaa-nettikaupasta 24 eurolla. Aika suolaisen hintaisia nekin, mutta pitävät ilmeisesti ihan oikeasti vettä.


Valitsin sekä haalarin että takin väriksi ruskean, koska se ei ole arka tahroille ja sopii myöhemmin myös mahdolliselle tytölle. Takissa värivaihtoehtoja ei niin monia ollutkaan. Onhan se ruskea vähän tylsä, mutta väriä saa sitten hanskoilla ja pipolla. Ylipäätään on aika ihmeellistä, miten vähän on tarjolla mitään sekä tytölle että pojalle sopivaa vaatetta. Tarviiko oikeesti poikien ja tyttöjen pukeutua keskenään ihan erilaisiin vaatteisiin 62-senttisestä alkaen...? Ja pitääkö poikien paidoissa olla ihan välttämättä printtinä nyrkkeilyhanskat ja tytöillä kukkasia...?

Mun mielestä laatu- & söpöys- & unisex-ominaisuudet yhdistettynä paras vaatemerkki on ruotsalainen LipFish. Nuo Pusukalat ovat normaalihintaisina aika tyyriitä vaatteita, joten alennuksia on taas tullut metsästettyä. Pari joulukalenteritarjousta osuikin hyvin kohdilleen. Ostin varmuuden vuoksi reilua kokoa, ettei vaan jää heti pieneksi. Näistä ei siis mikään ole vielä käytössä, mutta apinabody (koko 74/80) on pituutensa ja leveytensä puolesta ihan kohta sopiva. Hihoja saa varmasti kääriä siitäkin... Kuuttipuku on kokoa 80 ja apinapaita 86/92 (varastoon, kuten viikkauksesta ja tuotelapusta näkyy...). Tänään tuli saapui myös kavereille vauvalahjaksi tilaamani 68-senttinen mursupuku - se oli niin söpö, että meinasin jo varastaa Pikkupöllölle... Olis ollut just sopivan kokoinenkin.


Himoitsen myös Metsolan tuotteita. Yhden lyhythihaisen Lada-bodyn ostin ihan pikkuiselle Pikkupöllölle koossa 62, mutta se on jo jäänyt luonnollisesti pieneksi. Se oli kyllä pituus/leveys-suhteessa tosi hyvän mallinen. Nää nykyiset kuosit ei oo ihan niin herkullisia, joten odottelen seuraavan kauden uutuuksia. Semmoinen vetoketjufroteehaalari olisi ainakin ihan äärettömän söpö taaperoikäiselle.

Juu, no mä voisin jatkaa näistä vaatteista vaikka kuinka. Ja jatkankin. Vähän kootummin. Vaikka huomenna. Jos vaan alennusten metsästykseltä ehdin. :D

2 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta blogista! Kysyisin tuosta haalarista kun olen itsekin sitä pitkän aikaa harkinnut ensi talven varalle, että onko vetskareiden takana tuulisuojaa tms. mikä estäisi kosteuden pääsyn haalariin ja vaatteille? Entä onko kangas mielestäsi jäykkää että hankaloittaisi syksyllä/talvella kävelemään oppivan kulkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Baby Baggie -haalarissa on kahdenpaksuista kangasta: vyötäröstä alaspäin on järeämpää (paitsi sivuilla) ja muualla ohuempaa. Kankaat näkyvät myös tuossa mun kuvassa hiukan erivärisinä. Se ohuempi tuntuu semmoiselta kevyeltä sadeasukankaalta ja järeämpi perinteiseltä talvihaalarikankaalta. En tiedä yhtään, millaista kangasta muut lasten talvihaalarit nykyään ovat, joten vaikea sanoa, onko jotenkin jäykempää. Kyllä se ainakin käsissä ihan helposti menee kurttuun.

      Kuten kuvastakin näkyy, kummankin vetoketjun alla on kolmisen senttiä sitä samaa järeämpää kangasta vuorineen. Siinä keskelle jäävässä läpässä on vain fleeceä vetoketjun vieressä, mutta pitää varmaan oikeesti maata mahallaan vesilammikossa ennenku kosteus pääsee sitä kautta vaatteisiin asti. Tai mistäs mä tiedän. :)

      Toivottavasti näistä oli jotain apua!

      Poista