keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

20+0

Teoreettinen puoliväli saavutettu, jipii! Todellisuudessa puoliväli onkin luultavasti sitten ihan joku muu päivä. Jos vauva syntyy etuajassa, se on saattanut olla jo ties koska. Jos laskee hedelmöityshetkestä, puoliväliin on vielä pari päivää. Jos vauva viihtyy mahassa vielä viikolle 42, niin sitten puoliväli on vasta viikon päästä. Onnittelen silti juuri tänään itseäni tämän pitkäpiimäisen rv 0-20 suorittamisesta. Hyvä minä!

Oltiin eilen ravintola Olossa syömässä miehen kanssa erinäisten juhlapäivien ja tietysti tämän raskauden puolivälin kunniaksi. Otettiin neljän ruokalajin yllätysmenu ja kyselin tilatessa, että onko siinä mitään niin epämääräistä, etteikö raskaana oleva voisi syödä. Vastaus oli, että kaikkea pystytään helposti muokkaamaan - ja todella! Kertaakaan ei tarvinnut neljän varsinaisen ruokalajin eikä neljän keittiön bonustervehdyksen aikana miettiä, että saako tätä nyt syödä vaiko eikö. Muutamia ainesosia oli mun annoksiin korvattu, mutta jos tarjoilija ei olisi siitä maininnut, niin en olisi kyllä edes tajunnut. Ihanaa syödä huippuravintolassa kaikkea vailla huolen häivää! Ja annokset oli vielä niin nättejä, että ihan meinasi surku tulla, kun ne joutui syömään. :)

Googlasin eilen vähän juttuja rakenneultrasta - lähinnä sitä, mitä siellä yleensä tutkitaan ja mitataan. Käytännöt näyttivät vaihtelevan aika paljon ihan jopa ultraajasta riippuen, joten nähtäväksi jää, mitä ylihuomenna tapahtuu. Tietysti olemassa on sekin peikko, että kaikki ei olekaan hyvin. Ainakaan vielä en osaa rakenneultraa silti jännittää. Ehkä sitten siellä odotushuoneessa...

************************

Lisään tähän vielä mahakuvan tältä päivältä. Valaistus on hiukan eri kuin viime kuvassa (kevät tulee!), joten vertaillessa pitää katsoa vain ääriviivoja. Nyt maha on jo selkeästi pyöreämpi kuin viime kerralla. Varsin soma, vaikka itse sanonkin. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti