Puolivälin hulinaa

Tää viikko on vihdoin täällä! Keskiviikkona on raskausviikkoja kasassa tasan 20, ja perjantaina on rakenneultra. Vihdoin, vihdoin, vihdoin! Ou jeah!

(Pää lyö nyt kovasti tyhjää, mutta on mulla varmaan jotain muutakin kirjoitettavaa...)

Sanotaan, että keskiraskaus on odotuksen parasta aikaa. Pahoinvointi on väistynyt eikä maha ole vielä tiellä. Mulla kun ei ollut sitä pahoinvointia, niin sanoisin kyllä, että paras aika on jo mennyt. Se oli ehkä siinä viikoilla 9-15, kun selkäkrampit olivat hellittäneet. Mulla on nykyään jo aika raskas olo. Hiukan jopa pelottavaa ajatella, että tää tulee tästä vaan pahenemaan vielä monen MONEN kuukauden ajan...

Sisuskalut ovat selkeästi jo puristuneemmassa tilassa. Varsinkin syömisen jälkeen on välillä aika ahdistava olo. Närästystä ei ole vielä kuulunut (helpotus!), mutta ei se ummetuskaan kauhean kiva kaveri ole. Maha on myös jo sen verran ulkona, että pumpsauttelen itseäni vahingossa ties minne - viikonloppuna meinasin osua kuumaan uunipeltiin. Yöllä havahdun aina, kun käännän kylkeä - eli usein, koska rentoa nukkuma-asentoa on aputyynyistä huolimatta vaikea löytää. Vessassa pitää juosta todella ahkerasti. Ja niin edelleen...

Onneksi on sentään potkuja seurana. Oon tosin kehittänyt jonkinasteisen vainoharhaisuuden niidenkin suhteen. Tuntuu, että joinain päivinä tulee vain muutama potku ja joinain koko ajan. Potkut eivät ole myöskään merkittävästi voimistuneet lähiviikkojen aikana - ainakaan ne mahaan päin suuntautuvat. Oon kyllä alkanut tuntea myös ei-niin-kivoja alaspäin suuntautuvia potkuja. Mut joka tapauksessa erittäin mielenkiintoista perjantaina nähdä, mitä se oikein siellä mahassa puuhailee. :)

Hiukan hirvittää se, että sitten perjantaina jo luultavasti tiedetään, tuleeko meille poika vai tyttö. Tai ainakin semmoinen aprillipäivän sivistynyt arvaus aiheesta. :) Ei oo varmaankaan kauhean yllättävää, että mun mielikuvissa tää vauva on ollut tyttö ja mun miehen mielikuvissa selkeästi poika - jompikumpi saa siis joka tapauksessa rukata mielikuvat uusiksi. Eihän ne mielikuvat tietenkään lopulta vastaa sitä arkitodellisuutta, mutta kai se on vaan luonnollista, että äidit kuvittelevat opettavansa tyttärilleen tiettyjä asioita ja isät vastaavasti pojilleen. Toki pienet pojat ja pienet tytöt ovat ihan yhtä lailla ihania. :) Tämmöisenä informaatioriippuvaisena en vaan millään voisi olla kyllä tietämättä edes arvausta, kumpi sieltä on tulossa...

Painonnousu on muuten toistaiseksi ollut aika maltillista. Ainakaan sitä neuvolantädin ohjenuoraa eli kahta kiloa enempää ei ole tullut. Siitä hyvästä teinkin sitten viikonloppuna äärettömän hyviä suklaaleivoksia ja söin niiden kanssa mahtavan keon jätskiä. :) Puolivälin juhlinta jatkuu myös huomenna, kun mennään miehen kanssa pitkästä aikaa fiinimpään ravintolaan syömään. Että pitääpä sitten katsoa loppuviikosta, missä päin vaa'an neula liikkuu...