Mammasushi

Sanottakoon heti alkuun, että tästä ei tule mitään kokkausblogia. Meillä mies on se, joka loihtii iloisena omasta päästä villisikapataa - minä se, joka ei osaa tehdä edes pitsapohjaa ilman reseptiä. Ollaankin jaettu kokkausvastuu pääosin niin, että minä teen kököt ja helpot arkiruuat - mies fiinit ja monivaiheiset viikonloppuruuat. En ole järjestelystä yhtään pahoillani...

Pikkupipertäminen ei siis istu aivan tähän normaaliin "valmis alle tunnissa" -keittiörutiiniini. Ollaan nyt kuitenkin jo niin pitkään puhuttu, että tehtäisiin (=mies tekee) jonain viikonloppuna sushia kotona eikä sitä kuitenkaan ole lautaselle ilmestynyt, että päätin sushinhimoisena ottaa valmistusvastuun omiin käsiin. Sainpa sitten vielä tietää, ettei mies olekaan perjantai-iltana kotona, joten keittiökin oli täysin vapaa ärsyttävistä neuvojista. ;) Jee!

Tein taas taustagooglauksen huolella. Diskasin kyllä kauppalistalta muutamia tuotteita nähtyäni niiden pakkauskoon ja hintalaput. Lopulta ostin oikeastaan vain sellaisia aineksia, joille on käyttöä ihan muutenkin, jos niitä sattuu jäämään yli. No, riisiviinietikalle ei varmaan ole muuta kuin sushikäyttöä... mutta sen säilyvyyskin on vain neljä viikkoa avaamisesta, joten eipä sitä kauan tarvitse murehtia.

Ruotsissa kuulemma joku ravintola myy raskaana oleville sopivaa mamasushia. Seuraavaksi esittelenkin omat kokeiluversioni, joiden nimi voisi suomeksi olla:

MAMMASUSHI

 Sumeshi (eli sushiriisi)

Varsinainen sushiriisi vaikutti sen verran tyyriiltä, että ostin ihan tavallista puuroriisiä. Valmistin sen tällä ohjeella. Luultavasti Tokyokanin vähempivetisellä ohjeella olisi tullut parempaa, sillä riisistä tuli aika pehmeää. Sinänsä se oli kyllä mukavan tahmeaa eli pysyi hyvin kasassa. Puikot vaan tuntuivat syödessä uppoavan vähän liian herkästi sinne riisin sekaan.

Tein riisistä nigirejä (eli palleropötkylöitä) ja yhden makirullan - tarkemmat kuvaukset alla. Kaikkiin nigireihin sivelin riisin ja täytteen väliin hiukan wasabia. Monessa paikassa muuten varoiteltiin, että sushiriisi kovettuu etikan takia jääkaapissa. Ei mulla ainakaan. Tein nimittäin samalla vaivalla toisen satsin lauantain lounaaksi ja pyörittelemäni nigiripallot olivat ihan yhtä (yli)pehmeitä vielä jääkaappiyön jälkeenkin... :)


Tamago nigiri (eli makeahko munakasnigiri) 

Kuvassa ylä- ja alarivillä keskimmäisenä. Tein munakkaan tämän ohjeen mukaan, mutta tein siitä vain kolmen munan version (kaikki munat valkuaisineen) ja paistoin aika pienellä paistinpannulla. Rullaamisen tein Tokyokanin ohjeiden mukaan. Paistaminen ja rullaaminen oli yllättävän helppoa.

Valmis tuotos oli ehkä liiankin makea, mikä johtui selkeästi siitä, että munakasta oli nigirin päällä niin paljon. Vasta myöhemmin tajusin, että munakas olisi pitänyt leikata ihan ohueksi viipaleeksi ja asetella nigirin päälle leikkauspinta ylöspäin. (Kuvastaa hyvin päättelytaitoani keittiössä...) Ei siis kannata ottaa mallia näistä kuvista. :) Merilevävyötä matkiakseni ostin romainesalaattia, josta leikkasin korvikevyön. Sitä oli kyllä aika vaikea saada pysymään kireänä... Mutta näyttipähän kivemmalta!


Avokadonigiri

Vihreänkeltaiset palat kuvassa. Avokado on omia suuria suosikkejani. Eipä ole siis ihme, että niinkin yksinkertainen kombinaatio kuin riisi, wasabi, avokado ja päälle pirskoteltu sitruunamehu maistui soijan kanssa aivan täydelliseltä. Pehmeä tekstuurikin oli lähellä sitä parasta sushia eli lohinigiriä, joka valitettavasti on kiellettyjen listalla - ellei ole täysin vakuuttunut, ettei kala ole nähnyt vakuumia matkalla. Näihin avokadonigireihin saattaa kehittyä himo!


Tsuna nigiri (eli tonnikalatahnanigiri)

Kuvassa reunimmaisina. Tonnikalatahna on lounassusheissani suosikkilistalla kakkosena. Itse tehty tahna ei ainakaan tällä ensiyrittämällä ollut yhtään niin hyvää. Aineksina oli yksi purkki tonnikalahiutaleita öljyssä, puoli purkkia kermaviiliä, purjosilppua ja tiraus soijaa. Laitoin kaunista väriä ihastellessani purjosilppua suhteessa aivan liikaa (taisin laittaa kolmasosan kokonaisesta purjosta). Tykkään kyllä sipulisesta ruuasta, mutta aamulla maistoi, että oli illalla tullut syötyä sitä melko runsaasti...

Tonnikalatahna oli myös aika vetistä. Olisi ehkä pitänyt puristaa tonnikalasta öljy pois tarkemmin ja laittaa hiukan vähemmän kermaviiliä. Joissain resepteissä laitetaan sekaan myös majoneesia, joka saattaa kyllä tehdä tahnan kiinteämmäksi. No, ehkä se oli arvattavissa, että aivan ravintolatason tahnaan ei ekalla yrittämällä pääse. :)


Kasvismaki

Pyöreät palat kuvassa keskellä. Halusin kokeilla, millaisia makirullista tulee ilman merilevää. No... eipä kauhean ihania. Maku oli sinänsä ihan hyvä (laitoin sisälle kurkkua, porkkanaa ja avokadoa), mutta rullan kireys jäi aivan liian löysäksi ja vaatikin aika paljon muotoilua vielä leikkaamisen jälkeen. Luultavasti kelmun rullaustekniikassakin olisi ollut parantamisen varaa. :)

Koristelin aika ankeannäköiset rullat retiisiviipaleilla. Kevyesti paahdettuja seesaminsiemeniäkin laitoin, mutta tein taktisen virheen laittaessani ne jo siihen kelmun päälle ennen riisiä - suurin osa siemenistä katosi riisin sekaan uppeluksiin. Jos teen näitä vielä uudestaan, laitan siemenet vasta ihan lopuksi, kun pötkylä on valmis.

Ruokajuomaksi ostin sitten kuitenkin alkoholitonta valkoviiniä, kun löysin toisesta Alkosta sitä yhtä merkkiä, jonka kuvauksesta löytyi sana "hapokas". Kahden viivan kansalaisen ehdottamaa Schloss-kuohuviiniä en löytänyt kummastakaan työmatkan varrella olevasta Alkosta. Tuo Plume-viini ei ollut niin pahaa, kun olin ajatellut sen olevan. Se maistui selkeästi valkoviinille (eikä mehulle), mutta toki siitä puuttui se... no... se juttu. Oli jopa vähän outoa juoda kaksi lasia viiniä, kun siitä ei alkanut posket hehkua, mutta silti tuli jotenkin syyllinen olo. Taitaa kyllä jäädä loppupullo juomatta...

Luulen onnistuneeni tavoitteessani eli sushivieroitusoireiden väliaikaisessa taltuttamisessa. Nyt ei ainakaan tee mieli sushia yhtään. :) No, ei tota kolmen tunnin näpertelyä ihan joka viikonloppu jaksaisikaan suorittaa...