Leipää ja sirkushuveja

Heippa pitkästä aikaa! On tässä lähiviikkoina mennyt kaikki vapaa-aika erilaisia asioita säätäessä, joten on jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Työn alla on edelleen listaus ja kommentteja vauvatavaroistamme - se valmistunee piakkoin. Julkaisen sitä varmaankin osissa.

Sunnuntaina vietettiin Pikkupöllön ristiäisiä. Tuntui ihan älyttömältä, että näillä kotisohvan pehmittämillä hötöaivoilla piti saada jonkinlaiset kemut aikaiseksi. Jo heti sairaalasta kotiuduttua isovanhemmat alkoivat joka toinen päivä kysellä, koska ristiäiset pidetään. Sepäs se olikin silloin päällimmäisenä mielessä... varsinkin, kun mun puolesta koko kastamisen olisi voinut jättää väliin. Miehen suku on kuitenkin varsin harrasta väkeä, niin kaikkia (paitsi mua) miellyttääksemme Pikkupöllö sitten kastettiin.

Kastetilaisuus pidettiin läheisessä kappelissa, josta tultiin meille kotiin kakulle. Etukäteen tää tuntui parhaalta ratkaisulta, koska en missään nimessä halunnut pappia meille kotiin enkä myöskään kahvitella seurakunnan tiloissa. Miehen suvulla kun on paha tapa alkaa laulaa pyytämättä virsiä tilaisuudessa kuin tilaisuudessa - saati sitten ristiäisissä... Sitten joskus meidän toisen lapsen ristiäisissä tehdään kyllä niin, että varataan joku suht epäuskonnollinen tila ja pidetään koko juhla siellä. Täällä kolmiossa oli nimittäin varsin tiivis tunnelma kahvitella yli 30 hengen voimin... :) Vieraiden piti tulla kahdessa erässä, mut siellä kappelilla menikin sen verran kauan, että ekat vieraat söi vasta kakkua, kun seuraavat jo tuli...

Kappelissa ei ollu oikein mitään tilaa, missä olis voinut imettää. Alun perin ei ollu tarkoituskaan, kun tankattiin just kotona ennen lähtöä. Mutta kun kello alkoi lähestyä h-hetkeä ja kitinä sen kuin yltyi, oli sit pakko mennä vessaan antamaan pienet maitotilkat. Tosi kätevää mun juhlavaatteissa ja Pikkupöllön tärkätyssä kastemekossa... Luonnollisesti Pikkupöllö vielä pulautti lammikon siihen kastemekolle. Puuh!! Näin jälkikäteen ajateltuna fiksuinta olis ollut antaa maitoa pullosta, koska se on tosi nopeeta ja sen voi tehdä missä vaan. Nyt Pikkupöllön ruokailu jäi selvästi kesken ja kastetilaisuus olikin sitten yhtä vinkumista. Taisi olla hiukan väsykin. Siinä olikin sitten kummitädillä hytkyttämistä... :D

Mun mielestä vauvan syntymä on iloinen asia ja sitä kuuluu juhlistaa iloisesti. Olin siis etukäteen hiukan huolissani, että kastetilaisuudesta saattaisi tulla samanlainen liikuttunut nyyhkyjuhla kuin miehen serkun lapsen ristiäiset olivat. Onneksi ei! Mun mittapuulla tilaisuus oli melkeinpä koominen. Pikkupöllö tosiaan kitisi varsin lohduttomasti koko ajan, vaikka tutti oli suussa. Isovaari (joka tykkää omasta äänestään) jopa keskeytti papin puheen ja ehdotti, että kummitäti vaihtaisi vähän Pikkupöllön asentoa, että "mahavaivat" helpottaisivat. Auttoi ehkä kaksi sekuntia... :) Sitten kun tuli varsinaisen kastamisen aika, Pikkupöllö luuli vissiin saavansa vihdoin ruokaa ja plopsautti tutin suoraan kastemaljaan! Se imuväline tunnetaankin nykyään nimellä "pyhä tutti". :D Itse seremonia kesti ehkä reilun vartin, mutta ne oli kyllä niitä elämän pisimpiä minuutteja. Mietin jo välillä, että kaappanko Pikkupöllön sieltä kummitädin sylistä turvaan ja sanon, että ei sittenkään kasteta - Pikkupöllön tyytyväisyys on pääasia. :)

Ahdistun muutenkin nykyään (=Pikkupöllön syntymän jälkeen) ihan äärettömän herkästi lasten ahdingosta. Telkkarista ei pysty katsomaan yhtään mitään vauvasairaalaa tai hyväntekeväisyyskonsertin väli-inserttejä. Oon kaikkea muuta kuin virsi-ihminen, mutta meinasi tulla kyyneleet silmiin, kun kastetilaisuuden loppuvirtenä oli "Kuule, Isä taivaan", jossa on nälkäisiä afrikkalaisia lapsia sodan jaloissa. Ja sitäkin laulua on tullut laulettua kouluaikoina varmaan sata kertaa ilman minkäänlaista tunnereaktiota. Hormonit pelissä...

Kastetilaisuuden perään ihmiset halusivat ottaa tuhat ja yksi kuvaa nälkäisestä ja väsyneestä Pikkupöllöstä suvun kastemekossa eri sylikombinaatioin. Kotiin päästyä Pikkupöllö sai vihdoin syödä rauhassa, mut muuten oli sielläkin aika hektistä. Monet sukulaisista näki Pikkupöllön ensimmäistä kertaa ja olo oli vähän kuin näyttelyeläimellä. Pikkupöllö ei oo kauheen hyvä nukahtamaan päivisin, joten se ei ollu mitenkään parhaalla päällä, kun syli vaihtui aina, kun se oli saanut unen päästä kiinni. Nyt lähiaikoina on ollu myös viitteitä siitä, että muiden kuin äitin ja isin syli ei niin enää kelpaakaan... Ehkä se on siitä kantoasennosta kiinni.

Ruokatarjoilu piti ainakin miehen kiireisenä. Osa vieraista tuli pidemmän matkan takaa, joten tarjolla oli myös miehen valmistamia suolaisia herkkuja. Kakut ostettiin valmiina, kun se on ollut yleensä se mun vastuualue ja kiinnostus leipomiseen oli pyöreä nolla. Sinänsä kaikki tarjoilut oli kyl hyvin valmiina kotiin tullessa, mut ehkä sitä vois sitten seuraaviin ristiäisiin harkita pitopalvelua. Miehellä meni nimittäin koko lauantai ja sunnuntaiaamupäivä ruokien väsäämiseen. Mut hyvää oli!

Oltiin jokseenkin kuolleita sunnuntai-iltana. Viimeiset vieraat lähti onneks jo ennen seitsemää - kastetilaisuus alkoi yhdeltä. Pikkupöllö ei näyttänyt olevan näännytyspäivästä moksiskaan, vaan maanantaina oli jo ihan normaali päivärytmi menossa. Taitaa siis vanhemmilla olla enemmän toipumista - nyt ainakin odotan viikonloppua ihan tosi kovasti. Miehellä on ollut töissä nyt pari viikkoa entistäkin kiireisempää eikä se oo päässyt kymmeneltä kotiin tullessa nauttimaan Pikkupöllön seurasta juuri lainkaan. Mulla taas alkaa olla pepunpesukiintiö täynnä tältä viikolta...

Huomenna pääsee muuten vihdoin jälkitarkastukseen. Oon mielestäni toipunut oikein hyvin, mut hiukan jännittää, miltä se lääkärin näkövinkkelistä (uuhh...) näyttää. Viikko synnytyksen jälkeen paino oli ainakin pudonnut 11 kiloa - en ookaan käynyt vaa'alla sen jälkeen. Viitisen kiloa taisi raskaudesta jäädä ekstraa. Ristiäisrääppeiden popsiminen ei ainakaan auta mahamakkaran häipymiseen... :)