sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Vauvavälineistöä: TOP5

Nyt kun on vauva-arkea tässä pyöritetty kotona jo kuukauden verran, ajattelin, että olisi kiva laittaa vähän käyttökokemuksia erilaisista vauvatavaroista. Tässä nyt alkajaisiksi TOP5 ehdotonta arjen pelastajaa:



1) SwaddleMe-kapalopussi

Jo sairaalassa Pikkupöllö rauhottui kapaloon. Meillä nukutaankin öisin apinapussissa mukavia 3-5 tunnin pätkiä.

Plussaa: Kapalo on tarrakiinnitteinen ja helppo laittaa päälle. Jos sen kiinnittää huolella, kädet pysyvät visusti pussin sisällä. Kangas on kuitenkin sen verran joustavaa, ettei siitä tule pakkopaitafiilistä. Kapalon jalka- eli pussiosalla on oma erillinen tarransa, joten joskus Pikkupöllö jatkaa tyytyväisenä uniaan vaippaa vaihtaessakin. Käyttöä helpottaa myös se, että pussin saa rumpukuivattaa kevyesti. Meillä kun on vain yksi näitä pusseja, ja narulla se ei oikein ehdi puolessa päivässä kuivua.

Miinusta: Vaikka kapalo on puuvillaa, se on tällä hetkellä hiukan lämmin, kun alla pitää normaalia unipukua. No, kun ilmat tästä viilenee, niin sisälämpötilakin laskee parilla asteella. Tämä small-kokoinen kapalo ei kyllä mene enää kauaa, koska se on aika lyhyt ja tainnut vielä hiukan kutistua kuivaajassa. (Kuvassa Pikkupöllö on vasta viisi päivää vanha, joten silloin se oli väljempi...) Hommasinkin jo Amazonista isomman kapalopussin - erimerkkisen tosin. Jännä nähdä, toimiiko Woombie vieläkin napakammin kuin SwaddleMe. Woombie näyttäisi olevan myös hiukan parempilaatuista kangasta - apinapussi meni nyppyiseksi jo ekassa pesussa.


2) Harsot

Olin varma, että meillä on ihan järkyttävästi liikaa harsoja, 25 kappaletta. Hah! Ne riittää hädin tuskin kolmeksi päiväksi - eikä niitä ole kestovaippakäytössä lainkaan. Harsoja tarvitaan pukluliinoina sekä imettäessä että muuten vaan, Pikkupöllön sängy(i)ssä lakanoita suojaamassa ja kevyenä peittona sekä erityisesti hoitotason suojina - pissaa, kakkaa tai puklua (usein kaikkia kolmea) ilmaantuu harsolle lähes joka vaipanvaihtokerralla.

Plussaa: Pukluliinoina parhaita ovat olleet Anttilasta ostetut Anno-harsot (12 kappaleen paketti) - ne ovat semmoisia superohuita ja pehmeitä ja kuivuvat nopeasti. Lakanan päällä ja peittoina kivoimpia ovat kuviolliset ja aika paksut Pippi-harsot (8 kpl), jotka ostin keväällä 3+1-päiviltä. Hoitotason päällä järeä imukyky on tarpeen, joten siellä ollaan käytetty myös noita Pippi-harsoja sekä äitiyspakkauksen viittä harsoa.

Miinusta: Harsoja on liian vähän. Laitoin miehen perjantaina 3+1-päiville ostamaan lisää Pippi-harsoja, mutta ne oli jo loppu. Höh. Täytyypä sitten etsiä vastaavia netistä.


3) Tutti (MAM Start)

Oon nyt kuullut useammaltakin kaverilta, että heidän tai heidän tuttaviensa vauvat eivät osaa syödä tuttia. Onneksi Pikkupöllö osaa - mulla olis varmasti jo hajonnut sekä pää että rinnat siihen jatkuvaan imemiseen. Sanokoot kuka vaan tutin haitallisuudesta mitään vaan, niin meillä hyödyt ovat kyllä voittaneet haitat sata-nolla! Samoin liikkumavapautta (mulle) antaa se, että Pikkupöllö osaa syödä erittäin hyvin myös tuttipullosta - ehkä se auttaa, että meidän MAM Anti Colic -pulloissa on aika samantyyppinen lituskainen tutti kuin MAM Start -tutissakin.

Plussaa: Pikkupöllö nukahtaa rinnalle melkein aina, mutta herää, kun sen siirtää sänkyyn. Kun antaa tutin suuhun, silmät lurpsahtavat taas kiinni. Usein tuttia ei tarvitse imeä minuuttia kauempaa, niin Pikkupöllö on jo Höyhensaarilla ja tutti plupsahtanut ulos suusta. Tutti on kätevä myös sylissä tai sitterissä tai ylipäätään, jos haluaa, että Pikkupöllö viihtyy kitisemättä varttia kauemmin. Huvitutiksihan sitä kutsutaan. :) Nälkäisen Pikkupöllön erottaa siitä, että tutti ei pysy suussa ja vaatimukset kasvavat äkkiä hyvin äänekkäiksi. Kun huvi-imeminen hoidetaan tutilla, Pikkupöllö ei syö liikaa ja pulauttaa vain vähän.

Miinusta: Jos Pikkupöllö on syönyt paljon tuttia, imuote saattaa rinnallakin olla aika suppea. Nopeasti sen kyllä saa korjattua, kun vähän sormella auttaa alahuulta rullalle.


4) Travel System (Mutsy 4Rider -vaunurunko & BeSafe iZiSleep -turvakaukalo telakoineen)

Oon ollut vähän laiska käymään Pikkupöllön kanssa kärryttelemässä, mutta parvekepäiväunet on sentään otettu melkein joka päivä. Kauppareissuilla (mies on tosin yleensä käynyt yksin) ollaan käytetty turvakaukaloa vaunurunkoon kliksautettuna ja kipattu kaukalo nukkumisasentoon.

Plussaa: Meidän turvakaukalon saa kiinni vaunurunkoon (adaptereilla Maxi Cosi -yhteensopiva), joten ei tarvitse hajottaa omaa selkää painavaa möhkälettä raahatessa. Kaukalon saa makuuasentoon, mikä on pitkällä kauppareissulla ihan todella hyvä juttu. Kaupoissa tai muissa ahtaissa paikoissa kulkiessa on ollut myös erittäin kätevää, että vaunurungossa on kääntyvät etupyörät. Isofix-telakka autossa on ollut ihan mahtava - kaukalo pitää vaan nostaa sen päälle ja kliks, kiinni on. Kaukaloon on kiinnitetty Wallaboo-lämpöpussi, joka tekee ulkovaatepähkäilystä helppoa - ulkona pussi kiinni, sisällä/autossa pussi auki.

Miinusta: No esimerkiksi kerran neuvolaan lähtiessä oli hieman haastellista, kun satoi kaatamalla vettä ja yritti yhdellä kädellä pitää sateenvarjoa kaukalossa istuvan Pikkupöllön päällä ja toisella & kolmannella kädellä vapauttaa ja nostaa turvakaukalon vaunurungosta autoon. Aaargh! Kokoontaitettu vaunurunko on myös aika iso rotjake auton takalaatikossa. Menee se sinne kyllä ihan sujuvasti renkaita irrottamatta, mutta eipä sinne sitten ihan hirveesti muuta mahdukaan... Wallaboo-lämpöpussi on nyt turvakaukalossa kiinni kiinteästi, koska sitä ei saa paikoilleen kuin erittäin työläästi turvavyöt uudelleen pujottamalla. Lämpöpussi jää myös aika avoimeksi suustaan - pitää ainakin kylmempien ilmojen tullessa laittaa täytteeksi harso tai peitto.


5) Baby Björn Balance Organic -sitteri

Saatiin sitteri viikko, joten testailut ovat vasta käynnissä. Aluksi näytti siltä, että Pikkupöllö viihtyi sitterissä vain, jos istui itse vieressä, mutta nyt jaksaa olla jo melkein puoli tuntia hermostumatta. Edessä pitää tosin koko ajan olla jotain kiinnostavaa katseltavaa - tämänhetkinen vetonaula on Vaukirjan tervetulopaketista saadun pehmokirjan mustavalkopunainen puoli.

Plussaa: Pikkupöllö viihtyy parhaiten hoitopöydällä (siis jos syliä ei lasketa), mutta siihen ei tätä sätkyttelijää enää kauaa uskalla kyllä jättää valvomatta. Baby Björnin sitterissä sätkyttelyenergia muuntuu kätevästi rauhoittavaksi hetkutukseksi eikä ole pelkoa, että Pikkupöllö pääsisi siitä karkuun. Yhtenä päivänä Pikkupöllö jopa nukahti sitteriin. Kitinävapaa hengailupaikka oli kyllä enemmän kuin tarpeen, että saan tehtyä päivisin edes jotain. Baby Björn Miracle -kantoreppu on siihen tarkoitukseen muutoin ihan kätevä, mutta se päällä on aika hankala itse syödä... Sitterille plussaa tietysti myös tyylikkäästä ulkomuodosta - kehtaa hyvin pitää näkösällä.

Miinusta: Sitteri ei tosiaan ainakaan tällä hetkellä tarjoa itsessään tarpeeksi virikkeitä Pikkupöllölle. Pikkupöllö on yhtä huono vaan möllöttämään kuin äitinsä - ellei sitten möllötä sylissä. :) Laitoinkin jo sitteriin kuuluvan lelukaaren tilaukseen Amazonista.


*******

Tässä siis tämä TOP5. Laitan joku päivä vielä pidempää listaa ja käytännön vinkkejä tavaroista, joita ollaan tarvittu. Täällä vauva-arki jatkuu ihan leppoisaan tahtiin. Pikkupöllön kasvun huomaa siitä, että ekat vaatteet alkaa jo käydä pieniksi - ainakin kestovaippojen kanssa. Viikko sitten neuvolassa Pikkupöllö oli jo 56 senttiä pitkä ja painoi 4,6 kiloa!

7 kommenttia:

  1. Oletko aikeissa myydä pienemmän kapalon? Olisin ehkä kiinnostunut jos hinnasta päästään sopuun. Toimisi ehkä paremmin kuin aikaisemmin käyttämäni tavallinen ohut peitto.

    t: kohta 5n äiti

    VastaaPoista
  2. Enpä taida raaskia luopua, kun jossain vaiheessa on sitten lisää jälkikasvua suunnitteilla... :) Suosittelen kyllä lämpimästi!

    VastaaPoista
  3. Ehkä mun täytyy sitten netistä tilata ihan uus itselleni (siis vauvalle) käyttöön :-)

    t. kohta 5n äiti

    VastaaPoista
  4. Oletko tuon Woombien saanut jo käyttöön? Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia. Meillä vauva ei oikein enää tahdo pysyä vanhassa kapalossa ja tuo vaikuttaisi aika näppärältä ratkaisulta.

    VastaaPoista
  5. Woombie on tosi hyvä - vaikkakin hiukan työläämpi saada päälle, kun se kapalo tulee vetoketjulla aika kireälle. Mut suosittelen kyllä!

    Woombien koot on sit meikäläisittäin pieniä - meil ei oo koossa 3-6 kk ("Big baby"...) enää kuin viitisen senttiä kasvunvaraa. Pikkupöllö on siis vajaa 2 kk, suunnilleen 60 senttiä ja reilut viisi kiloa.

    VastaaPoista
  6. Ehdinkin jo laittaa omani tilaukseen. Päädyin hankkimaan myös tuon Big baby -koon, joka valmistajan sivujen mukaan sopii yli 6-kiloiselle. Hiukan huoletti, kun liian pienelle ei valmistajan mukaan saisi käyttää ja meidän poika on nyt 7-viikkoisena 5,3 kg. Vanha kapalo kun on nyt lopullisesti tullut tiensä päähän. Vauvan saattaa saada sillä kyllä vähän rauhoittumaan, mutta yrittäessään hän saa kädet irti viidessä minuutissa. Jalat ovat karannet jo pitkään saman tien. Lakanan käärimistä pitävästi en myöskään ole oppinut.

    VastaaPoista
  7. Meillä on siis se Convertible Woombie (josta saa myös unipussin eli käsiaukot nepeillä auki) ja se on tälle meidän viisikiloiselle ihan napakka. Löysää on ainoastaan se, mitä pituutta jää jalkopäästä yli. En tajuu, miten tän Woombien ylipäätään saisi monta kiloa painavamman vauvan päälle - ainakaan niin, ettei vauva herää.

    VastaaPoista