tiistai 21. toukokuuta 2013

Tyhjäkäyntiä

Jokseenkin turhauttavaa katsella positiivista ovulaatiotestiä, kun tietää, että tässä kuussa ei vielä yritetä. Varmaan mietitte, että miksi ihmeessä sitten pitää kiusata itseään ovulaatiotestillä. No tietysti siksi, että saan lisää dataa oirekalenteriini. :D

Olen jo aiemmin maininnut pitäneeni kirjaa kaikenlaisista kierron tapahtumista, testituloksista ja kuvitelluista tai kuvittelemattomista oireista. Siis vauvantekoon liittyen. Oirekalenteri on nyt kahden vuoden hiljaiselon jälkeen saanut ensimmäiset uudet merkintänsä.

Kp 12 havahduin limaa tuijottaessani (joo, tuntuu aina yhtä luontevalta kirjoittaa näistä...), että ai niin, pitikös mun tässä kuussakin tehdä jotain. Kaivoin testit esiin. Kp 15 iltapäivällä tuli haalea plussa. Ja ta-daa: kun katsoo oirekalenterista esimerkiksi Pikkupöllön alkuunsaattanutta kiertoa, niin limaa oli kp 12 ja haalea ovisplussa kp 15 iltapäivällä. Ihanan systemaattista!

Oirekalenterini osaa myös kertoa, että varsinainen ovulaatio tapahtuu kierrossani kp 16/17. Se on päätelty mahakipujen, aamulämpöjen ja/tai kuukautisten alkamisen perusteella. Koko kiertoni on siis 29/30 päivää. Tai oli ainakin ennen. Näyttäisi pysyneen samana, vaikka nyt siis mennäänkin vielä ekaa kiertoa pillereiden lopettamisen jälkeen.

Pikkupöllöä yrittäessä oltiin usein vähän sokkona kierron suhteen, jos ovisplussaa ei kuulunut. Oltiin joko päivän liian ajoissa tai päivän liian myöhässä. Tajusin taulukoida kierron tärkeät päivät vasta, kun dataa oli koossa melkein puolen vuoden ajalta. Ja sitten tärppäsikin pian. Niin, että naureskelkaa ihan rauhassa vauvanteolle taulukkolaskentamenetelmällä. :)

Kaikille taulukointi ei toki toimi - se vaatii säännöllisen kierron. Mutta ehkä epäsäännöllisistä kierroistakin voi löytää säännönmukaisuuksia? Ainakin niitä limoja ja sen semmoisia. :)

Sitten kun tärppää, niin raskausajan muistiinpanoistakin saa varmasti olla iloinen. Jo nyt löysin yhden säännönmukaisuuden: kummassakin raskaudessani (eka siis tuulimuna) ensimmäinen tärpin merkki oli rintojen kipeytyminen ja se tapahtui noin kuusi päivää ovulaation jälkeen. Siis ruhtinaalliset viisi päivää ennen raskaustestin selkeää plussaa.

Kaikki kaveripiirissäni toista lasta odottavat/odottaneet ovat sanoneet, että raskausaika menee tosi paljon nopeammin. Että siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota, kun on se yksi lapsi jo hoidettavana. Hmmm... mitenköhän tää odottamisen odotusaika? Meidän päivät kun ei varsinaisesti muutenkaan vilistä ohi täällä kotona. Elokuista töihinpaluuta odotellessa... Eiku - ekallahan tärppää! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti