Eilen muskariope kysyi ryhmältämme, että onko meillä ollut hyvä viikko. Kaikki kuusi äitiä toljoteltiin toisiamme ja muskariopea hämillämme. Siis hyvä viikko? Mikä semmoinen on?
Hyvä päivä on vielä ihan suhteellisen helppo käsite. Tosin sekin yleensä jakautuu useampaan hirveään ja/tai hyvään osaan. Ja hyväksi osaksi tällä hetkellä kelpaa ihan se, ettei kukaan huuda kurkku suorana, roiku kiinni lahkeessa tai läpsi tyhmää äitiä, joka ei koskaan anna tehdä sitä, mitä haluaa.
Useimmat päivät pystyy kuitenkin illalla summaamaan joko hyviksi tai huonoiksi. Mutta että viikko? Se vaatisi varmaan sitä, että muistaisi, millainen päivä eilen oli. Puhumattakaan edellispäivästä... Meillä mies on nyt koko tammikuun ollut töissä, joka päivä. Viikonlopun puuttuminen ei yhtään helpota tätä päivien samankaltaisuutta.
Ehkä se on ihan hyvä juttu, ettei muista, millainen päivä eilen oli. Koska todennäköisesti olin silloinkin repiä hiukset päästäni yrittäessäni pukea kolme kerrosta vaatteita rimpuilevan vetkulamakaronipojan päälle. No, sen muistan, että oltiin muskarissa. Siellä oli kivaa. Paitsi että sinnekin piti pukea päälle kauhea kasa vaatteita. Kevät, tule jo!
Hirveät viikot kyllä muistaa. Tai en nyt kyllä muista, koska meillä olis ollut viimeksi ihan hirveä viikko. Pikkupöllö on nukkunut yöt suhteellisen hyvin, vaikka olis ollut flunssaa tai poskihampaita tai muuta. Kyllä ne hirveät päivät kummasti jaksaa, kun saa yöt nukkua.
Eli on meillä varmaan sitten ollut ihan hyvä viikko. Mitä nyt noita raivareita ja sensellaisia.
perjantai 25. tammikuuta 2013
tiistai 8. tammikuuta 2013
Odotuskuumetta ilmassa
Tänään hyvä äitiystäväni kertoi tehneensä viime viikolla positiivisen raskaustestin. Mahtavaa! Pitää tietysti kerätä rauhassa lisää viikkoja kasaan ennen enempiä tuuletuksia. Mutta plussaa, jee! Ihan tuli ajauduttua taas siihen odotuksen odottamisen moodiin itsekin. Siis hyvässä mielessä. Vaikka voin kyllä siihen puolen vuoden yrittämiseenkin samaistua oikein hyvin. Varmaan aika moni voi...
Tässä päivähoitohakemusta tutkaillessa pyörii välillä mielessä, miten paljon kaikki riippuu kaikesta ja mitä voi suunnitella ja mitä ei. Suunnitelmana on, että palaan töihin tämän vuoden elokuussa. Pikkupöllö täyttää tuolloin kaksi vuotta. Sitten suunnitelma muuttuukin hankalammaksi, sillä seuraava kohta on se positiivinen raskaustesti. Se saa tulla jo silloin elokuussa, mutta eihän sitä välttämättä tule ollenkaan. Onko Pikkupöllö siis hoidossa vielä kesällä 2014 vai pikkusisarensa kanssa kotona? Ei voi tietää. No, ei sitä kyllä siinä päivähoitohakemuksessa kysytäkään...
Odotuskuume on tarttuvaa sorttia. Vaikka sitä ihan hyvin tietää oman tilanteensa ja päänsisäisen turhautumiskertoimen, niin silti sitä alkoi tänään itsekin miettiä, että olisko se kahden vuoden ikäero sittenkin parempi kuin kolmen. No olis varmaan lasten kannalta, mutta jos niillä on äitinä loppuunajettu nauris, niin ei taida olla. Pakko päästä välillä töihin ajattelemaan jotain niillä peräkammarin puolihalvaantuneilla aivosoluilla, joilla ei ole juurikaan ollut käyttöä täällä mössön, pissan ja pusujen keskellä. Mut vasta elokuussa. Että sais hoitopaikan. Ja että sais vielä kesän olla. Hiekkalaatikolla.
Niin että hus-hus, odotuskuume! Keskitytään nyt vaan tekemään tuosta Pikkupöllöstä hoitokelpoinen yksilö. Vierastaminen hävisi jouluna kuin taikaiskusta (eihän siinä kestänytkään kuin vaan vuosi...) eli jäljellä on enää puhumaan opettelu (tosin tuolla "EIIII"-sanallakin pärjää näköjään pitkälle), ruokailemaan opettelu (siinä ehkä eniten työmaata...), päikkäreille nukahtamisen opettelu, ulkoilemaan opettelu (kesää odotellessa...), tutista luopumisen opettelu ja potalle opettelu... EIIII!... No, pitäähän sitä hoitoonkin jotain opittavaa jättää. ;)
Katsotaan, josko tämä blogi saisi tämän vuoden puolella vähän enemmän huomiota osakseen. Siis minulta. :) Joka tapauksessa toivotan kaikille lukijoille oikein kivaa ja vauvaisaa vuotta 2013! Ensi uutenavuotena saakin sitten jo odotuskuumeilla - tai toivottavasti ihan odottaa. :)
Tässä päivähoitohakemusta tutkaillessa pyörii välillä mielessä, miten paljon kaikki riippuu kaikesta ja mitä voi suunnitella ja mitä ei. Suunnitelmana on, että palaan töihin tämän vuoden elokuussa. Pikkupöllö täyttää tuolloin kaksi vuotta. Sitten suunnitelma muuttuukin hankalammaksi, sillä seuraava kohta on se positiivinen raskaustesti. Se saa tulla jo silloin elokuussa, mutta eihän sitä välttämättä tule ollenkaan. Onko Pikkupöllö siis hoidossa vielä kesällä 2014 vai pikkusisarensa kanssa kotona? Ei voi tietää. No, ei sitä kyllä siinä päivähoitohakemuksessa kysytäkään...
Odotuskuume on tarttuvaa sorttia. Vaikka sitä ihan hyvin tietää oman tilanteensa ja päänsisäisen turhautumiskertoimen, niin silti sitä alkoi tänään itsekin miettiä, että olisko se kahden vuoden ikäero sittenkin parempi kuin kolmen. No olis varmaan lasten kannalta, mutta jos niillä on äitinä loppuunajettu nauris, niin ei taida olla. Pakko päästä välillä töihin ajattelemaan jotain niillä peräkammarin puolihalvaantuneilla aivosoluilla, joilla ei ole juurikaan ollut käyttöä täällä mössön, pissan ja pusujen keskellä. Mut vasta elokuussa. Että sais hoitopaikan. Ja että sais vielä kesän olla. Hiekkalaatikolla.
Niin että hus-hus, odotuskuume! Keskitytään nyt vaan tekemään tuosta Pikkupöllöstä hoitokelpoinen yksilö. Vierastaminen hävisi jouluna kuin taikaiskusta (eihän siinä kestänytkään kuin vaan vuosi...) eli jäljellä on enää puhumaan opettelu (tosin tuolla "EIIII"-sanallakin pärjää näköjään pitkälle), ruokailemaan opettelu (siinä ehkä eniten työmaata...), päikkäreille nukahtamisen opettelu, ulkoilemaan opettelu (kesää odotellessa...), tutista luopumisen opettelu ja potalle opettelu... EIIII!... No, pitäähän sitä hoitoonkin jotain opittavaa jättää. ;)
Katsotaan, josko tämä blogi saisi tämän vuoden puolella vähän enemmän huomiota osakseen. Siis minulta. :) Joka tapauksessa toivotan kaikille lukijoille oikein kivaa ja vauvaisaa vuotta 2013! Ensi uutenavuotena saakin sitten jo odotuskuumeilla - tai toivottavasti ihan odottaa. :)
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Viittoilua
Heli tuossa edellisen tekstin kommenteissa kyseli meidän vauvaviittomakuulumisia, niin laitanpa ne tänne nyt heti (tai ei koskaan).
Pikkupöllö viittoo tällä hetkellä vain yhtä opetettua viittomaa: "lisää". Tosin Pikkupöllö luuli sen alun perin tarkoittavan maissinaksuja, ja tällä hetkellä se luulee tilaavansa leipää. Sanoo vielä "-pä, -pä, -pä" siihen perään, ettei Äiti missään nimessä erehdy antamaan lisää muuta ruokaa. :)
Maito-viittoma oli käytössä vielä kesällä merkkaamassa janoa, mutta sen jälkeen se jotenkin sekottui yleiseen "anna se mulle" -viittoiluun. Huomaa hyvin, että kun en ole itse kesän jälkeen viittonut maitoa, ei Pikkupöllökään sitä enää muista.
Tällä hetkellä Pikkupöllö oppisi varmasti viittomia ihan muutamassa päivässä. Sunnuntaina oli illalla aika kylmä, kun tultiin viikonloppureissusta kotiin ja hytistiin Pikkupöllölle "hrrrr, kylmä!" ja matkittiin vilunväreitä. Nyt tänään illalla kun tultiin autosta eteiseen, Pikkupöllö alkoi ihan oma-aloitteisesti päristä ja pyörittää päätään. Ulkona oli kylmä! :)
Viittomat olis just nyt tosi käteviä, mutta motivaatio niiden opettamiseen on enää tässä vaiheessa aika pieni. Jotenkin sitä haluaisi vaan rohkaista Pikkupöllöä sanomaan niitä ekoja sanoja eikä puhumaan käsillään tai eleillään. Eihän nuo kommunikaatiokeinot toki sulje pois toisiaan. Mut silti panostan nyt mieluummin Pikkupöllön sanavaraston laajentamiseen ylipäätään.
Pikkupöllö ymmärtää meidän puhetta mielestäni varsin hyvin. Se ymmärtää myös, mitä se ei saa tehdä - ei niin, että sillä olisi mitään käytännön merkitystä. Se vaan kurkkaa ovelasti kulmiensa alta, pudistaa päätään ja tekee silti juuri sen, mikä oli kiellettyä. Mut antaa sentään armollisesti Äitille sen pari sekuntia aikaa käydä kaappaamassa pojan pois pahanteosta. :)
Siinäkin on eronsa, ymmärtääkö puhetta ja ymmärtääkö, mitä se puhe oikeasti tarkoittaa. Monet noista vauvaviittomistakin on varmasti vähän vaikeita opettaa niin, että lapsi yhdistää, missä siinä on kyse. Tajuaako esimerkiksi yksivuotias, mikä on nälkä tai jano, vai hahmottaako se sen tunteen vaikka juuri noiden leivän ja maidon kautta?
Ai niin, oonhan mä yrittänyt vielä yhtä omaa viittomaa opettaa: "väsyttää". Siis yrittänyt matkia Pikkupöllön silmien hieromista ja kertoa, että silloin väsyttää. Toistaiseksi en oo nähnyt sitä tietoisesti viitottuna - ehkäpä siksi, että Pikkupöllön mielestä sitä ei väsytä koskaan ja nukkuminen on ihan turhaa. :) Mut nyt on Äitin aika kömpiä nukkumaan, koska Äitiä kyllä väsyttää! (*Hieroo silmiään*)
Pikkupöllö viittoo tällä hetkellä vain yhtä opetettua viittomaa: "lisää". Tosin Pikkupöllö luuli sen alun perin tarkoittavan maissinaksuja, ja tällä hetkellä se luulee tilaavansa leipää. Sanoo vielä "-pä, -pä, -pä" siihen perään, ettei Äiti missään nimessä erehdy antamaan lisää muuta ruokaa. :)
Maito-viittoma oli käytössä vielä kesällä merkkaamassa janoa, mutta sen jälkeen se jotenkin sekottui yleiseen "anna se mulle" -viittoiluun. Huomaa hyvin, että kun en ole itse kesän jälkeen viittonut maitoa, ei Pikkupöllökään sitä enää muista.
Tällä hetkellä Pikkupöllö oppisi varmasti viittomia ihan muutamassa päivässä. Sunnuntaina oli illalla aika kylmä, kun tultiin viikonloppureissusta kotiin ja hytistiin Pikkupöllölle "hrrrr, kylmä!" ja matkittiin vilunväreitä. Nyt tänään illalla kun tultiin autosta eteiseen, Pikkupöllö alkoi ihan oma-aloitteisesti päristä ja pyörittää päätään. Ulkona oli kylmä! :)
Viittomat olis just nyt tosi käteviä, mutta motivaatio niiden opettamiseen on enää tässä vaiheessa aika pieni. Jotenkin sitä haluaisi vaan rohkaista Pikkupöllöä sanomaan niitä ekoja sanoja eikä puhumaan käsillään tai eleillään. Eihän nuo kommunikaatiokeinot toki sulje pois toisiaan. Mut silti panostan nyt mieluummin Pikkupöllön sanavaraston laajentamiseen ylipäätään.
Pikkupöllö ymmärtää meidän puhetta mielestäni varsin hyvin. Se ymmärtää myös, mitä se ei saa tehdä - ei niin, että sillä olisi mitään käytännön merkitystä. Se vaan kurkkaa ovelasti kulmiensa alta, pudistaa päätään ja tekee silti juuri sen, mikä oli kiellettyä. Mut antaa sentään armollisesti Äitille sen pari sekuntia aikaa käydä kaappaamassa pojan pois pahanteosta. :)
Siinäkin on eronsa, ymmärtääkö puhetta ja ymmärtääkö, mitä se puhe oikeasti tarkoittaa. Monet noista vauvaviittomistakin on varmasti vähän vaikeita opettaa niin, että lapsi yhdistää, missä siinä on kyse. Tajuaako esimerkiksi yksivuotias, mikä on nälkä tai jano, vai hahmottaako se sen tunteen vaikka juuri noiden leivän ja maidon kautta?
Ai niin, oonhan mä yrittänyt vielä yhtä omaa viittomaa opettaa: "väsyttää". Siis yrittänyt matkia Pikkupöllön silmien hieromista ja kertoa, että silloin väsyttää. Toistaiseksi en oo nähnyt sitä tietoisesti viitottuna - ehkäpä siksi, että Pikkupöllön mielestä sitä ei väsytä koskaan ja nukkuminen on ihan turhaa. :) Mut nyt on Äitin aika kömpiä nukkumaan, koska Äitiä kyllä väsyttää! (*Hieroo silmiään*)
tiistai 30. lokakuuta 2012
Hoitoepävapaalla
Pikkupöllö täytti tänään 1v 2kk. Muistan, kun otettiin tasan vuosi sitten Pikkupöllöstä semmoisia vähän fiinimpiä valokuvia. Niin, tai yritettiin ottaa. Eihän se tietty menny todellisuudessa ihan niinku valokuvauskirjassa opastettiin... :) Mut jotenkin mä en voi tajuta, että siitä on vasta vuosi. Me asutaan nykyään eri asunnossa, tehdään eri juttuja ja Pikkupöllökin on ihan erilainen. Muutos on ollut siis tosi iso, mut ei se ole kyl siltä tuntunut täällä kotona. Oon jo aikoja sitten lakannut murehtimasta sitä, etten muista, mitä eilen tehtiin. Varmaan ihan sitä samaa kuin tänäänkin. :)
Selvittiin Pikkupöllön synttärijuhlista suhteellisen täysjärkisinä - välillä meinasi tosin epätoivo iskeä, kun Pikkupöllö repi tavaroita alas samaa (tai kovempaa) tahtia kuin mitä itse niitä siivosi. Eikä tietenkään nukkunut päikkäreitä silloin, kun olis pitänyt. Ja sitten kun nukkui, niin nukkui viis minuuttia. Mut toisaalta jotain tollasta tapahtuu aina, kun pitäis mennä jonkun tietyn aikataulun mukaan eli kyl siihenkin epämukavuuteen alkaa tottua.
Epämukavuudesta tuli mieleen Pikkupöllön vierastaminen. Se oli jo hiukan paremmalla tolalla, mut nyt on taas käännetty suupieliä alaspäin ja roikuttu Äitin paidankauluksessa ihan riittävästi. Tääl kotona menee yleensä ihan hyvin, kunhan vieraat ei tuu koskemaan. Muskarissa menee hyvin, kunhan Äiti ei oleta, että Pikkupöllö suvaitsisi seistä siellä omilla jaloillaan. Vieraassa paikassa itkun laukaisemiseen riittää yleensä ihan se, että joku vieras katsoo Pikkupöllöä lähietäisyydeltä. Tosi kätevää...
Kyl se vierastus yleensä sit helpottaa jonkun ajan kuluttua, jos ollaan samassa paikassa ja ihmisiä on vain muutama. Mut esim. kavereiden häissä - ei. Pikkuserkun ristiäisissä - ei. Pikavisiitillä isovanhempien luo - ei. Meillä ei myöskään samasta syystä ole ketään, joka voisi toimia lapsenvahtina. Tai tottakai voisi. Mut meitä ei ihan kauheasti innosta lähteä kahdestaan minnekään, kun tietää, että Pikkupöllöä ahdistaa. Viime viikonloppuna olin äitivapaalla yhden yön ja sen jälkeen Pikkupöllö ei oo tykännyt jäädä kahdestaan ees Isinsä kanssa. Mut se oli kyl ihan sen arvoista. :)
Töihin ilmoitin, etten ole tulossa vielä maaliskuussa takaisin (Pikkupöllö olis silloin puoltoistavuotias), vaan jatkan hoitovapaata vielä elokuulle. Silloin on paremmin hoitopaikkoja tarjolla ja Pikkupöllö on todennäköisesti huomattavasti valmiimpi jäämään hoitoon. Eikä se kesän yli lomailu oo yhtään hassumpi vaihtoehto... :) Tai lomailu ja lomailu...
Pikkupöllö ei ole vielä sanonut ensimmäistä kokonaista sanaa, mutta on sentään siirtynyt kaksijalkaisten maailmaan. Pari viikkoa sitten se uskalsi vihdoin kävellä useamman askeleen verran, ja sen jälkeen onkin sitten menty aika konkarin ottein.
Hmmm... mitäs muuta? Hampaita on vielä aika vähän: kuusi. Seitsemäs puhkesi eilen. Vähäisestä purukalustosta johtuen Pikkupöllö ei suostu syömään kovin karkeaa ruokaa. Tai leipä menee kyllä kaikissa olomuodoissaan, mutta vähemmän kiinnostavat ruuat ei. Muutenkaan ruokailu ei ole päiviemme kohokohta...
Pikkupöllö tykkää yli kaiken auttaa Äitiä tiskikoneen tyhjennyksessä, lukea kirjoja sylissä ja katsoa telkkarista Tuomas Veturia tai Maisaa. Hoitopöydällä ei todellakaan voi enää maata, ja päikkäreille menokin on usein ihan tyhmää. Onneksi Pikkupöllö nukkuu niitä enää vain yhdet. Ainakin periaatteessa. Riippuu, riittääkö sitä unta puol tuntia vai kaksi.
Hankalaksi tämän ikävaiheen tekee oma tahto. Luulisi, että tuommoinen Äitiä ihannoiva pikkumies taipuisi helposti Äitin tahtoon, mutta ei. Pikkupöllö on osannut pyörittää tomerasti päätään kiellon merkiksi jo pari kuukautta: Älä laita sitä pahaa ruokaa mun suuhun! Älä laita niitä hanskoja mun käteen! Älä laita sitä kaapinovea kiinni! Vastaavasti omat kiinnostuksen kohteet ilmaistaan vaativalla kiljahtelulla, epämääräisellä sormenosoituksella tai epätoivoisella valituksella (kun Äiti ei tajuu mitään...). Niitä sanoja odotellessa...
Ollaan lähdössä kuukauden päästä viikoksi Lanzarotelle. Vähän hirvittää jo ennakkoon eka lentokonematka. Ja se pakkaaminen. Mun äiti lähtee reissuun mukaan, joten siellä saadaan varmaan lomalapsenvahti käyttöön. Ainakin viikon loppupuolella. Reissua varten olis vaikka mitä suunniteltavaa ja joku joulumörkökin tuolla jo häämöttää. Aavistelen pitkiä iltoja...
Eihän tämmöisellä kahden kuukauden päivitysvälillä mitään kunnon blogia saa pidettyä, mut jos sit vaikka joulun jälkeen ottais itteään niskasta kiinni. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, vaikka seuraavaa vauvaprojektia ei olekaan nyt ihan lähikuukausina suunnitteilla. Täällä sitä vaan eletään tätä kotiäidin monotonista arkea. Onneksi niitä väripilkkujakin löytyy - vaikkei nyt ihan muistakaan, että oliko se tänään vai eilen vai edellispäivänä vai viime viikolla... :)
Selvittiin Pikkupöllön synttärijuhlista suhteellisen täysjärkisinä - välillä meinasi tosin epätoivo iskeä, kun Pikkupöllö repi tavaroita alas samaa (tai kovempaa) tahtia kuin mitä itse niitä siivosi. Eikä tietenkään nukkunut päikkäreitä silloin, kun olis pitänyt. Ja sitten kun nukkui, niin nukkui viis minuuttia. Mut toisaalta jotain tollasta tapahtuu aina, kun pitäis mennä jonkun tietyn aikataulun mukaan eli kyl siihenkin epämukavuuteen alkaa tottua.
Epämukavuudesta tuli mieleen Pikkupöllön vierastaminen. Se oli jo hiukan paremmalla tolalla, mut nyt on taas käännetty suupieliä alaspäin ja roikuttu Äitin paidankauluksessa ihan riittävästi. Tääl kotona menee yleensä ihan hyvin, kunhan vieraat ei tuu koskemaan. Muskarissa menee hyvin, kunhan Äiti ei oleta, että Pikkupöllö suvaitsisi seistä siellä omilla jaloillaan. Vieraassa paikassa itkun laukaisemiseen riittää yleensä ihan se, että joku vieras katsoo Pikkupöllöä lähietäisyydeltä. Tosi kätevää...
Kyl se vierastus yleensä sit helpottaa jonkun ajan kuluttua, jos ollaan samassa paikassa ja ihmisiä on vain muutama. Mut esim. kavereiden häissä - ei. Pikkuserkun ristiäisissä - ei. Pikavisiitillä isovanhempien luo - ei. Meillä ei myöskään samasta syystä ole ketään, joka voisi toimia lapsenvahtina. Tai tottakai voisi. Mut meitä ei ihan kauheasti innosta lähteä kahdestaan minnekään, kun tietää, että Pikkupöllöä ahdistaa. Viime viikonloppuna olin äitivapaalla yhden yön ja sen jälkeen Pikkupöllö ei oo tykännyt jäädä kahdestaan ees Isinsä kanssa. Mut se oli kyl ihan sen arvoista. :)
Töihin ilmoitin, etten ole tulossa vielä maaliskuussa takaisin (Pikkupöllö olis silloin puoltoistavuotias), vaan jatkan hoitovapaata vielä elokuulle. Silloin on paremmin hoitopaikkoja tarjolla ja Pikkupöllö on todennäköisesti huomattavasti valmiimpi jäämään hoitoon. Eikä se kesän yli lomailu oo yhtään hassumpi vaihtoehto... :) Tai lomailu ja lomailu...
Pikkupöllö ei ole vielä sanonut ensimmäistä kokonaista sanaa, mutta on sentään siirtynyt kaksijalkaisten maailmaan. Pari viikkoa sitten se uskalsi vihdoin kävellä useamman askeleen verran, ja sen jälkeen onkin sitten menty aika konkarin ottein.
Hmmm... mitäs muuta? Hampaita on vielä aika vähän: kuusi. Seitsemäs puhkesi eilen. Vähäisestä purukalustosta johtuen Pikkupöllö ei suostu syömään kovin karkeaa ruokaa. Tai leipä menee kyllä kaikissa olomuodoissaan, mutta vähemmän kiinnostavat ruuat ei. Muutenkaan ruokailu ei ole päiviemme kohokohta...
Pikkupöllö tykkää yli kaiken auttaa Äitiä tiskikoneen tyhjennyksessä, lukea kirjoja sylissä ja katsoa telkkarista Tuomas Veturia tai Maisaa. Hoitopöydällä ei todellakaan voi enää maata, ja päikkäreille menokin on usein ihan tyhmää. Onneksi Pikkupöllö nukkuu niitä enää vain yhdet. Ainakin periaatteessa. Riippuu, riittääkö sitä unta puol tuntia vai kaksi.
Hankalaksi tämän ikävaiheen tekee oma tahto. Luulisi, että tuommoinen Äitiä ihannoiva pikkumies taipuisi helposti Äitin tahtoon, mutta ei. Pikkupöllö on osannut pyörittää tomerasti päätään kiellon merkiksi jo pari kuukautta: Älä laita sitä pahaa ruokaa mun suuhun! Älä laita niitä hanskoja mun käteen! Älä laita sitä kaapinovea kiinni! Vastaavasti omat kiinnostuksen kohteet ilmaistaan vaativalla kiljahtelulla, epämääräisellä sormenosoituksella tai epätoivoisella valituksella (kun Äiti ei tajuu mitään...). Niitä sanoja odotellessa...
Ollaan lähdössä kuukauden päästä viikoksi Lanzarotelle. Vähän hirvittää jo ennakkoon eka lentokonematka. Ja se pakkaaminen. Mun äiti lähtee reissuun mukaan, joten siellä saadaan varmaan lomalapsenvahti käyttöön. Ainakin viikon loppupuolella. Reissua varten olis vaikka mitä suunniteltavaa ja joku joulumörkökin tuolla jo häämöttää. Aavistelen pitkiä iltoja...
Eihän tämmöisellä kahden kuukauden päivitysvälillä mitään kunnon blogia saa pidettyä, mut jos sit vaikka joulun jälkeen ottais itteään niskasta kiinni. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, vaikka seuraavaa vauvaprojektia ei olekaan nyt ihan lähikuukausina suunnitteilla. Täällä sitä vaan eletään tätä kotiäidin monotonista arkea. Onneksi niitä väripilkkujakin löytyy - vaikkei nyt ihan muistakaan, että oliko se tänään vai eilen vai edellispäivänä vai viime viikolla... :)
Tunnisteet:
kärsivällisyys koetuksella,
vauva-arkea
torstai 25. lokakuuta 2012
Vauvalahjontaa kotimaisittain
Mulla on tää kyseinen postaus ollut tekeillä jo toukokuusta asti. (Puuh.) Silloin oli viisi vauvaa lähipiirissä tuloillaan ja aattelin, että varaudun lahjoihin kerrankin hyvissä ajoin. Kun musta on tosi kiva antaa kivoja vauvalahjoja. Mut aina siinä käy niin, että treffit sovitaan parin päivän päähän ja sit sitä kivaa lahjaa ei enää ehdi hommata. Tai ainakaan sitä kivaa, mitä oli ajatellut.
Musta on ihana saada lahjaksi jotain... kivaa. :) Itsetehdyt asiat on yleensä parhaita. Mut tässä on kyl vuoden aikana tullut ajankäytön suhteen aika realistiksi.Hyvä, jos saa värkättyä sen onnittelukortin omilla kätösillään. Mut onneksi netti on pullollaan kaikkia kivoja lahjavaihtoehtoja!
En ole vankkumaton kotimaisuuden tai kotimaisten nettikauppojen kannattaja (ainakaan Brittien Amazonin laajasta ostohistoriastani päätellen...), mutta vauvoissa on vaan sitä jotakin, mikä innostaa kotimaisuuteen lahjahankinnoissa. Ehkä se on se ajatus, että niin vauva kuin lahjakin on syntyjään täältä.
Tykkään ostaa käytännöllisiä vauvalahjoja. Ja mieluusti vielä kestäviä, pitkäikäisiä ja sekä tytöille että pojille sopivia. Sylikummina ehkä ostaisin sen kummilusikan (jos toivotaan), mutta muuten en koe tarvetta ostaa "virallisia" vauva/ristiäis/nimiäislahjoja. Siis niitä hopeisia valokuvakehyksiä ja sen sellaisia. Vauvalahja saa mielestäni olla persoonallinen - annetaan se sitten juhlissa tai ihan vaan kylässä piipahtaessa.
Vauvalahjat on juuri siitä kivoja, että niitä tarvitaan monenlaisiin tilanteisiin. Joskus haluaa muistaa perhettä vain kortilla tai vaikka jollain pienellä, kirjekuoreen mahtuvalla lahjalla. Joskus hommataan isompi lahja porukalla. Ja kaikkea siltä väliltä.
Siispä tässä on nyt sitten vähän listaa kotimaisista lahjaideoista. Lista on luonteeltaan epäprismaisa (vaikka erinomaisia vauvalahjoja löytyy toki sieltäkin), koska haluan nostaa esiin pienempiä, tuntemattomampia merkkejä. Siis tuntemattomia niille, jotka eivät luuhaa kaikki illat kyseisissä nettikaupoissa, kuten minä... ;)
Monia näistä tuotteista myydään muuten useammassa nettikaupassa sekä niiden myymälöissä/kotipuodeissa. Suosittelen siis käyttämään Googlea apuna parhaan hinnan, pienimpien postikulujen ja kivoimpien kauppojen etsimisessä.
Onni ja Ilona
Katselukortti (2,50 €). Katselukortin toisella puolella on postikortti, joten tällaisen voi lähettää vaikka ensimmäiseksi onnittelutervehdykseksi. Kannattaa ehkä kortissa mainita sen käyttötarkoitus. Huomasinpa nimittäin juuri, että ollaan saatu (yllättäen) tuo ihana pöllökortti ristiäislahjan yhteydessä, mutta ei tajuttu testata sitä pikku-Pikkupöllöllä katselutarkoituksissa. Katselukortteja on myös kaksipuolisina ja laminoituina (4,50 €) sekä julisteina (10 €). Kortille voi ostaa söpön kassinkin (5 €).
Kot! sanoo kana -kirja (14-20 €). Leena Junnilan (eli Onni ja Ilona -tuotteiden äidin) kirja sopisi hienosti ensimmäiseksi katselukirjaksi vauvalle. Kirkkaita värejä ja selkeitä graafisia kuvioita. Ostin sen äskettäin Adlibriksesta yhteen vauvalahjaan. Sivut ovat todella tukevaa pahvia ja muutenkin tosi kiva kirja!
PaaPii
PaaPii-kortti (1,50 €). Näillä värikkäillä postikorteilla erotut varmasti markettien korttivalikoimista.
Kili-Katti-helistin (18-20 €). Tietyssä vaiheessa lelujen helisevyys on niiden tärkein kriteeri. Tässä helistimessä on sekä se että ulkonäkö kohdillaan.
Pu-Puu- (pieni 26 € tai iso tyyny 36 €) ja Pikkukettu-pehmolelut (20 €). En tiedä, ovatko nämä lasten makuun (meillä ei ole näitä eikä Pikkupöllö ylipäätään välitä kauheasti pehmoleluista), mutta miellyttävät ainakin aikuisen silmää lastenhuoneen sekamelskassa. :)
Nosh Organics -vaatteet. PaaPii on myös suunnitellut suomalaiselle lastenvaatemerkki Nosh Organicsille kuoseja. Noshin omistakin valikoimista löytyy kivoja ja pitkäikäisiä vaatteita. Jälleenmyyjiä on lukuisia, joten kannattaa googlata tarjouksia.
Kimperi
Pipo (10-13 €). Meidän lempparipipo on ollut keväästä asti Kimperin Sininen Ötökkä. Se on ihan syötävän söpö Pikkupöllön päässä. Näitä pipoja myy Kimperin lisäksi aika moni muukin nettikauppa ja ainakin Punavuoren Peikossa satuin näitä viimeksi näkemään. Lähetin kesällä yhden pipon kirjekuoressa lahjaksi ja taisi mennä ihan normaalilla postimaksulla.
Tumput (10 €). Kimperi-tumppuihin en ole törmännyt kuin Kimperin omassa nettikaupassa. Tumpuista tulisi hyvä setti vaikka M-koon pipon kanssa.
Onnakerttu
Ruokalappu (14 €). Ostin näitä kaksi - yhden Pikkupöllölle ja yhden lahjaksi. Tosi kivoja ja tarpeeksi pitkiä myös taaperolle. Toimituksessa vain kesti puolitoista viikkoa, joten toinen lappu ei sitten mennytkään lahjaksi sille, kelle kuvittelin, vaan ihan toiselle. Pitäisi aina muistaa olla hyvissä ajoin liikkeellä...
Bodyn jatkopalat (5-6,50 €/ 2 kpl). Ainakin pitkäselkäiselle Pikkupöllölle bodyn jatkopalat ovat olleet varsin hyödyllinen hankinta. Moni kiva body olisi jäänyt pieneksi ihan ennen aikojaan. Onnakertun palat sopivat esim. suurimpaan osaan Lindexin bodyista, joita taitaa löytyä itse kunkin kaapista. Monet vanhemmat eivät tiedä tällaisia jatkopaloja olevankaan, joten siinäpä oiva lahjaidea!
Pikku Purli
Neuvolakortin kannet (10-15 €). Nämä suloiset pöllökannet voi ostaa lahjaksi jo odottavalle äidillekin äitiyskortin suojaksi. Tai suojaahan ne muoviset mainoskannet ihan hyvin, mutta ei ne kauhean nätit ole... :) Pikku Purlilla on muitakin kansikuoseja, ja tuotteita myydään myös Huuto.netissä. Näppärä tietty ompelee kannet ihan itse vaikkapa näiden ohjeiden avulla.
Isompaa porukalla tai muuten vaan
Vaatteita (sopivasti €). Nosh Organicsin mainitsinkin jo tuolla ylempänä, mutta on muitakin kivoja kotimaisia vauvanvaatevalmistajia. Metsola on niistä tunnetuin ja nostalgisen ihana. Ruskovillan tuotteista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta huolisin niitä kyllä mieluusti lahjaksi. :) Meillä villavaatteet ovat olleet Suomessa suunniteltua ManyMonths-merkkiä, joka ei nyt ole ulkonäöltään ihan niin fiiniä kuin Ruskovilla, mutta vaatteet ovat todella käytännöllisiä ja nimensä mukaisesti pitkäikäisiä.
Lapsikuvauslahjakortti (80-120 €). Tämä on ollut meillä töissä suosikkilahja jo useamman vuoden ajan. Kannattaa selata netissä valokuvaamojen vauvaportfolioita ja valita kiva kuvaamo. Tai sitten on Se Paikkakunnan Ainoa Oikea Valokuvaamo, jossa kuvat kuuluu ottaa. :) Muistakaa pyytää lahjakorttiin pitkä voimassaoloaika, jotta lahjakortin voi käyttää myös yksivuotiskuvaan.
Grafiikkatyö (kehystettynä 80-> €). Monesti perheellä on varsinkin toisen lapsen kohdalla jo kaikkea. Jos kuitenkin haluaa antaa lahjaksi jotain pysyvää, pieni taulu on kiva (vaikkakin aika arvokas) vaihtoehto. Grafiikkavedoksia voi ostaa netistäkin, mutta edullisempia (eli tuntemattomampien taiteilijoiden) töitä on aina paremmin gallerioissa paikan päällä. Varaudu myös siihen, että alle satasella ei juuri saa kehystettynä mitään postikorttia isompaa teosta. Mutta vauvoillehan sopii kaikki pieni! :) Kehystykseen voi ottaa antaa myös lahjakortin, jos ei ole varma lahjansaajan toiveista.
No niin, se oli semmoinen lista. Laittakaa ihmeessä lisää ideoita kommenttilootaan! Vauvasesonki on lähipiirissä hiljennyt talveksi, mutta keväällä olisi sitten ainakin taas yksi lahjottava. Jee!
Lupaan laittaa ensi viikolla ihan kuulumisiakin. Tiivistetysti: meillä kävellään (kahden viikon vankalla kokemuksella), luetaan kirjoja (ihan hulluna) ja äiti on maailman paras ja ihanin ja siitä ei kannata irrottaa ikinä - ainakaan vieraassa paikassa. :D
Musta on ihana saada lahjaksi jotain... kivaa. :) Itsetehdyt asiat on yleensä parhaita. Mut tässä on kyl vuoden aikana tullut ajankäytön suhteen aika realistiksi.Hyvä, jos saa värkättyä sen onnittelukortin omilla kätösillään. Mut onneksi netti on pullollaan kaikkia kivoja lahjavaihtoehtoja!
En ole vankkumaton kotimaisuuden tai kotimaisten nettikauppojen kannattaja (ainakaan Brittien Amazonin laajasta ostohistoriastani päätellen...), mutta vauvoissa on vaan sitä jotakin, mikä innostaa kotimaisuuteen lahjahankinnoissa. Ehkä se on se ajatus, että niin vauva kuin lahjakin on syntyjään täältä.
Tykkään ostaa käytännöllisiä vauvalahjoja. Ja mieluusti vielä kestäviä, pitkäikäisiä ja sekä tytöille että pojille sopivia. Sylikummina ehkä ostaisin sen kummilusikan (jos toivotaan), mutta muuten en koe tarvetta ostaa "virallisia" vauva/ristiäis/nimiäislahjoja. Siis niitä hopeisia valokuvakehyksiä ja sen sellaisia. Vauvalahja saa mielestäni olla persoonallinen - annetaan se sitten juhlissa tai ihan vaan kylässä piipahtaessa.
Vauvalahjat on juuri siitä kivoja, että niitä tarvitaan monenlaisiin tilanteisiin. Joskus haluaa muistaa perhettä vain kortilla tai vaikka jollain pienellä, kirjekuoreen mahtuvalla lahjalla. Joskus hommataan isompi lahja porukalla. Ja kaikkea siltä väliltä.
Siispä tässä on nyt sitten vähän listaa kotimaisista lahjaideoista. Lista on luonteeltaan epäprismaisa (vaikka erinomaisia vauvalahjoja löytyy toki sieltäkin), koska haluan nostaa esiin pienempiä, tuntemattomampia merkkejä. Siis tuntemattomia niille, jotka eivät luuhaa kaikki illat kyseisissä nettikaupoissa, kuten minä... ;)
Monia näistä tuotteista myydään muuten useammassa nettikaupassa sekä niiden myymälöissä/kotipuodeissa. Suosittelen siis käyttämään Googlea apuna parhaan hinnan, pienimpien postikulujen ja kivoimpien kauppojen etsimisessä.
Onni ja Ilona
Katselukortti (2,50 €). Katselukortin toisella puolella on postikortti, joten tällaisen voi lähettää vaikka ensimmäiseksi onnittelutervehdykseksi. Kannattaa ehkä kortissa mainita sen käyttötarkoitus. Huomasinpa nimittäin juuri, että ollaan saatu (yllättäen) tuo ihana pöllökortti ristiäislahjan yhteydessä, mutta ei tajuttu testata sitä pikku-Pikkupöllöllä katselutarkoituksissa. Katselukortteja on myös kaksipuolisina ja laminoituina (4,50 €) sekä julisteina (10 €). Kortille voi ostaa söpön kassinkin (5 €).
Kot! sanoo kana -kirja (14-20 €). Leena Junnilan (eli Onni ja Ilona -tuotteiden äidin) kirja sopisi hienosti ensimmäiseksi katselukirjaksi vauvalle. Kirkkaita värejä ja selkeitä graafisia kuvioita. Ostin sen äskettäin Adlibriksesta yhteen vauvalahjaan. Sivut ovat todella tukevaa pahvia ja muutenkin tosi kiva kirja!
PaaPii
PaaPii-kortti (1,50 €). Näillä värikkäillä postikorteilla erotut varmasti markettien korttivalikoimista.
Kili-Katti-helistin (18-20 €). Tietyssä vaiheessa lelujen helisevyys on niiden tärkein kriteeri. Tässä helistimessä on sekä se että ulkonäkö kohdillaan.
Pu-Puu- (pieni 26 € tai iso tyyny 36 €) ja Pikkukettu-pehmolelut (20 €). En tiedä, ovatko nämä lasten makuun (meillä ei ole näitä eikä Pikkupöllö ylipäätään välitä kauheasti pehmoleluista), mutta miellyttävät ainakin aikuisen silmää lastenhuoneen sekamelskassa. :)
Nosh Organics -vaatteet. PaaPii on myös suunnitellut suomalaiselle lastenvaatemerkki Nosh Organicsille kuoseja. Noshin omistakin valikoimista löytyy kivoja ja pitkäikäisiä vaatteita. Jälleenmyyjiä on lukuisia, joten kannattaa googlata tarjouksia.
Kimperi
Pipo (10-13 €). Meidän lempparipipo on ollut keväästä asti Kimperin Sininen Ötökkä. Se on ihan syötävän söpö Pikkupöllön päässä. Näitä pipoja myy Kimperin lisäksi aika moni muukin nettikauppa ja ainakin Punavuoren Peikossa satuin näitä viimeksi näkemään. Lähetin kesällä yhden pipon kirjekuoressa lahjaksi ja taisi mennä ihan normaalilla postimaksulla.
Tumput (10 €). Kimperi-tumppuihin en ole törmännyt kuin Kimperin omassa nettikaupassa. Tumpuista tulisi hyvä setti vaikka M-koon pipon kanssa.
Onnakerttu
Ruokalappu (14 €). Ostin näitä kaksi - yhden Pikkupöllölle ja yhden lahjaksi. Tosi kivoja ja tarpeeksi pitkiä myös taaperolle. Toimituksessa vain kesti puolitoista viikkoa, joten toinen lappu ei sitten mennytkään lahjaksi sille, kelle kuvittelin, vaan ihan toiselle. Pitäisi aina muistaa olla hyvissä ajoin liikkeellä...
Bodyn jatkopalat (5-6,50 €/ 2 kpl). Ainakin pitkäselkäiselle Pikkupöllölle bodyn jatkopalat ovat olleet varsin hyödyllinen hankinta. Moni kiva body olisi jäänyt pieneksi ihan ennen aikojaan. Onnakertun palat sopivat esim. suurimpaan osaan Lindexin bodyista, joita taitaa löytyä itse kunkin kaapista. Monet vanhemmat eivät tiedä tällaisia jatkopaloja olevankaan, joten siinäpä oiva lahjaidea!
Pikku Purli
Neuvolakortin kannet (10-15 €). Nämä suloiset pöllökannet voi ostaa lahjaksi jo odottavalle äidillekin äitiyskortin suojaksi. Tai suojaahan ne muoviset mainoskannet ihan hyvin, mutta ei ne kauhean nätit ole... :) Pikku Purlilla on muitakin kansikuoseja, ja tuotteita myydään myös Huuto.netissä. Näppärä tietty ompelee kannet ihan itse vaikkapa näiden ohjeiden avulla.
Isompaa porukalla tai muuten vaan
Vaatteita (sopivasti €). Nosh Organicsin mainitsinkin jo tuolla ylempänä, mutta on muitakin kivoja kotimaisia vauvanvaatevalmistajia. Metsola on niistä tunnetuin ja nostalgisen ihana. Ruskovillan tuotteista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta huolisin niitä kyllä mieluusti lahjaksi. :) Meillä villavaatteet ovat olleet Suomessa suunniteltua ManyMonths-merkkiä, joka ei nyt ole ulkonäöltään ihan niin fiiniä kuin Ruskovilla, mutta vaatteet ovat todella käytännöllisiä ja nimensä mukaisesti pitkäikäisiä.
Lapsikuvauslahjakortti (80-120 €). Tämä on ollut meillä töissä suosikkilahja jo useamman vuoden ajan. Kannattaa selata netissä valokuvaamojen vauvaportfolioita ja valita kiva kuvaamo. Tai sitten on Se Paikkakunnan Ainoa Oikea Valokuvaamo, jossa kuvat kuuluu ottaa. :) Muistakaa pyytää lahjakorttiin pitkä voimassaoloaika, jotta lahjakortin voi käyttää myös yksivuotiskuvaan.
Grafiikkatyö (kehystettynä 80-> €). Monesti perheellä on varsinkin toisen lapsen kohdalla jo kaikkea. Jos kuitenkin haluaa antaa lahjaksi jotain pysyvää, pieni taulu on kiva (vaikkakin aika arvokas) vaihtoehto. Grafiikkavedoksia voi ostaa netistäkin, mutta edullisempia (eli tuntemattomampien taiteilijoiden) töitä on aina paremmin gallerioissa paikan päällä. Varaudu myös siihen, että alle satasella ei juuri saa kehystettynä mitään postikorttia isompaa teosta. Mutta vauvoillehan sopii kaikki pieni! :) Kehystykseen voi ottaa antaa myös lahjakortin, jos ei ole varma lahjansaajan toiveista.
No niin, se oli semmoinen lista. Laittakaa ihmeessä lisää ideoita kommenttilootaan! Vauvasesonki on lähipiirissä hiljennyt talveksi, mutta keväällä olisi sitten ainakin taas yksi lahjottava. Jee!
Lupaan laittaa ensi viikolla ihan kuulumisiakin. Tiivistetysti: meillä kävellään (kahden viikon vankalla kokemuksella), luetaan kirjoja (ihan hulluna) ja äiti on maailman paras ja ihanin ja siitä ei kannata irrottaa ikinä - ainakaan vieraassa paikassa. :D
maanantai 27. elokuuta 2012
Synttäritohinaa
Jos oli Pikkupöllön syntymä varsin pitkällinen ja kärsivällisyyttä vaativa tapahtuma, niin nämä yksivuotiaaksi tulemisen juhlallisuudet & velvollisuudet vaativat Äitiltä hermoja lähes yhtä paljon. Tai oikeastaan enemmän, koska jaloissa pyörii apuna se suloinen, mutta varsin takertuvainen Pikkupöllö.
Juhlaviikko alkoi tänään yksivuotiskuvauksella. Lunastimme työkavereilta vauvalahjaksi saamamme lahjakortin lapsikuvaukseen. Vaikka olen itse ollut järkkäämässä näitä kyseisiä lahjakortteja monellekin työkaverille, niin silti oli aika jännää olla itse siellä studiolla. Ei se kuitenkaan oo ihan sama kuin kotona järkkärillä räpsiessä... :) Pikkupöllö oli kuvaajan edessä oma tarkkaileva itsensä, mutta pari riehakkaampaakin hymyä taidettiin saada tallennettua. Viikon päästä nähdään vedoksia, jee!
Torstaina on Pikkupöllön varsinainen syntymäpäivä. Harjoitellaan ehkä kynttilän puhaltamista banaanin palan päältä... tai jotain. :) Ei mitään suurempaa. Tai on meillä silloin muskarin eka kerta. Pikkupöllö joko tykkää muskarista ihan hurjasti (niin kuin se tykkää musiikista, loruista ja rytmeistä ylipäätään) tai sitten se pelkää metakkaa hullun lailla. Toivotaan ekaa vaihtoehtoa...
Sitten lauantaina on se h-hetki eli yksivuotisjuhlat. Samalla vietetään pienimuotoisesti myös mieheni ja mun tämänvuotisia kolmekymppisiä. Yritettiin karsia tylsät sukulaisvieraat minimiin, mutta silti meille tulee liikaa väkeä. Tai mun mielestä kaksikymmentä henkeä on aika ahdistava ajatus, kun Pikkupöllö ei nyt suuremmin nauti liian lähelle tulevista (saati sitten koskevista!) vieraista ihmisistä. Onneksi tulossa on pari lapsivierastakin, ettei Pikkupöllön tarvii olla ihan ainut huomion keskipiste.
Juhlien järjestäminen on kyl ihan hirveintä puuhaa. Vielä ennen häiden järjestämistä tykkäsin siitä, mut sen jälkeen oon saanut siitä jonkun rimakauhun. Kaiken vois aina tehdä niin paljon paremmin, mut nyt ei oo aikaa tehdä ees puoliikaan siitä, mitä itse visiois. Hyvä kun saa kodin siivottua ja pöytään jotain. Ja sit kun kuvittelee itse keksineensä jotain hauskaa ja näppärää, niin kappas, leikkikaverin yksvuotissynttäreillä oli lauantaina ihan täysin identtinen menu. :) Eli lihapullia ja dippivihanneksia sen olla pitää...
Koko tätä valmisteluviikkoa sävyttää vielä se, että Pikkupöllö nappasi taas flunssan. Oltiin viikko sitten laivalla piipahtamassa Tukholmassa ja sit kotona iski tauti. Mun mieskin sai sen sitten pari päivää myöhemmin. Eli täällä sitä odotellaan, että koska flunssa tulee mulle. Toivottavasti jättäis mut tällä kertaa väliin...
Kun sitten selvitään juhlaviikonlopusta (yhdet vieraat jää vielä lapsineen meille yöksi, ettei vaan käy aika pitkäksi...:), niin ens viikon tiistaina on kaiken kruunu - yksvuotisneuvola. Rokotteita vissiin kolme kappaletta ja ou jee... mä meen sinne Pikkupöllön kaa kahdestaan. Aiemmilla rokotuskerroilla mies on ollut mukana. Ehkä mä adrenaliinin voimalla saan sit pidettyä just piikkien ajan siitä rimpulevan ja karjuvan pojan jalasta kiinni.
Kuten tekstin sävystä voi aistia, odotan vaan, että tää viikko olis jo ohi; Tuomas Veturi -kakku (jos siitä sellainen sitten lopulta tulee...) syöty ja Pikkupöllö jyrsimässä uusia leluja. Ehkä sit kaksvuotissynttärit sujuu jo rutiinilla?
Juhlaviikko alkoi tänään yksivuotiskuvauksella. Lunastimme työkavereilta vauvalahjaksi saamamme lahjakortin lapsikuvaukseen. Vaikka olen itse ollut järkkäämässä näitä kyseisiä lahjakortteja monellekin työkaverille, niin silti oli aika jännää olla itse siellä studiolla. Ei se kuitenkaan oo ihan sama kuin kotona järkkärillä räpsiessä... :) Pikkupöllö oli kuvaajan edessä oma tarkkaileva itsensä, mutta pari riehakkaampaakin hymyä taidettiin saada tallennettua. Viikon päästä nähdään vedoksia, jee!
Torstaina on Pikkupöllön varsinainen syntymäpäivä. Harjoitellaan ehkä kynttilän puhaltamista banaanin palan päältä... tai jotain. :) Ei mitään suurempaa. Tai on meillä silloin muskarin eka kerta. Pikkupöllö joko tykkää muskarista ihan hurjasti (niin kuin se tykkää musiikista, loruista ja rytmeistä ylipäätään) tai sitten se pelkää metakkaa hullun lailla. Toivotaan ekaa vaihtoehtoa...
Sitten lauantaina on se h-hetki eli yksivuotisjuhlat. Samalla vietetään pienimuotoisesti myös mieheni ja mun tämänvuotisia kolmekymppisiä. Yritettiin karsia tylsät sukulaisvieraat minimiin, mutta silti meille tulee liikaa väkeä. Tai mun mielestä kaksikymmentä henkeä on aika ahdistava ajatus, kun Pikkupöllö ei nyt suuremmin nauti liian lähelle tulevista (saati sitten koskevista!) vieraista ihmisistä. Onneksi tulossa on pari lapsivierastakin, ettei Pikkupöllön tarvii olla ihan ainut huomion keskipiste.
Juhlien järjestäminen on kyl ihan hirveintä puuhaa. Vielä ennen häiden järjestämistä tykkäsin siitä, mut sen jälkeen oon saanut siitä jonkun rimakauhun. Kaiken vois aina tehdä niin paljon paremmin, mut nyt ei oo aikaa tehdä ees puoliikaan siitä, mitä itse visiois. Hyvä kun saa kodin siivottua ja pöytään jotain. Ja sit kun kuvittelee itse keksineensä jotain hauskaa ja näppärää, niin kappas, leikkikaverin yksvuotissynttäreillä oli lauantaina ihan täysin identtinen menu. :) Eli lihapullia ja dippivihanneksia sen olla pitää...
Koko tätä valmisteluviikkoa sävyttää vielä se, että Pikkupöllö nappasi taas flunssan. Oltiin viikko sitten laivalla piipahtamassa Tukholmassa ja sit kotona iski tauti. Mun mieskin sai sen sitten pari päivää myöhemmin. Eli täällä sitä odotellaan, että koska flunssa tulee mulle. Toivottavasti jättäis mut tällä kertaa väliin...
Kun sitten selvitään juhlaviikonlopusta (yhdet vieraat jää vielä lapsineen meille yöksi, ettei vaan käy aika pitkäksi...:), niin ens viikon tiistaina on kaiken kruunu - yksvuotisneuvola. Rokotteita vissiin kolme kappaletta ja ou jee... mä meen sinne Pikkupöllön kaa kahdestaan. Aiemmilla rokotuskerroilla mies on ollut mukana. Ehkä mä adrenaliinin voimalla saan sit pidettyä just piikkien ajan siitä rimpulevan ja karjuvan pojan jalasta kiinni.
Kuten tekstin sävystä voi aistia, odotan vaan, että tää viikko olis jo ohi; Tuomas Veturi -kakku (jos siitä sellainen sitten lopulta tulee...) syöty ja Pikkupöllö jyrsimässä uusia leluja. Ehkä sit kaksvuotissynttärit sujuu jo rutiinilla?
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Touhukas kymmenkuinen
Taas on vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoituksen... ihan liikaa! Mitenköhän tän blogin saisi paremmin ujutettua viikkorutiiniin?
Pikkupöllö (reilu 10 kk) on ottanut suuria edistysaskelia sitten viime kuulumisten. Ei nyt sentään ihan varsinaisia askelia, mutta turhauttava paikallaan pyörimisen / peruuttamisen aika on vihdoin ohi. Pikkupöllö oppi konttaamaan 9,5-kuisena - sitä ennen ryömittiin muutama viikko omintakeisella hyljetekniikalla eteenpäin. Konttausasennosta Pikkupöllö tajusikin sitten varsin nopeasti, miten pääsee itse istumaan. Ja nyt se nousee jo matalaa tukea vasten pystyyn.
Muutaman ihanan viikon verran Pikkupöllö tykkäsi leikkiä ja tutkia paikkoja itsekseen, mutta sitten se keksi, että sehän voi seurata meitä joka paikkaan. Ja seuraakin - ellei sitten ole syömässä kukkamultia. Juhannuksena Pikkupöllölle puhkesi kuumeen ja oksennuksen kera kaksi ekaa ylähammasta - ei ne tosin ne keskimmäiset vaan sitä seuraavat. Hammaskitinästä päästyä tulikin sitten Pikkupöllön historian toinen flunssa. Ja nyt kun Pikkupöllö olisi taas tarmoa täynnä, niin se flunssa siirtyi luonnollisesti mulle. Pööh.
Oltiin neuvolassa pari viikkoa sitten vähän ennakkoon 10 kk -neuvolassa ja siellä Pikkupöllö oli 74,5 senttiä pitkä ja painoi 8,6 kiloa. Sais käyrien mukaan painaa vähän enemmänkin... Ruoka sille maistuu kyl ihan hyvin (kunhan on maissinaksu kourassa), joten taitaa poika vaan olla vähän hoikkeliinimpaa mallia. No, neuvolantädin ohjeistuksesta ollaan nyt lisätty teelusikallinen öljyä ruokiin ja tehty puurot korvikkeeseen. Hampaiden puhkeamisen ja flunssan aikainen ruokahaluttomuus on kyl tainnut aika hyvin mitätöidä kaikki lihotusyritykset toistaiseksi.
Miehellä alkaa vihdoin ens viikolla kesäloma. Tässä mun työssä ei varsinaisesti lomaa tunneta, mut saapahan hiukan irtautua puuduttavista arkirutiineista. Pikkupöllö nukkuu nykyään kahdet tai kolmet päikkärit, mutta yöunet on niin pitkät (yleensä 11 tuntia), että ei niihin päikkäreihin ihan hirveesti tunteja jää. Vieläkään Pikkupöllö ei kyl oo nukkunu kokonaista yötä heräilemättä (siis edes sitä kahdeksaa tuntia), mut enää se ei sentään vaadi maitoa. Yleensä riittää tutti tai ainakin äitin kainalo. Hommattiin leveämpi sänkykin... Iltanukahtamiset sujuu nykyään ihan mallikkaasti omaan sänkyyn, kunhan äiti tai isi on siinä pinnasängyn vieressä.
Imetyskin on nyt sit loppunut. Tai maito vain loppui. Tavallaan se oli vähän haikeeta, mutta samalla helpottavaakin. Korvikemaito ei kyl oo Pikkupöllön mielestä yhtään niin hyvää. Mut onneks on sit muita herkkuja: maissinaksuja, banaania, jogurttia... Ja Pikkupöllö tulee edelleen mielellään möyrimään ja kiehnäämään (ja puremaan) syliin, ettei se sylivauva ole minnekään hävinnyt. :)
Mitäs muuta? Vierastusta on edelleen ollut, mutta vähenemään päin. Aika nopeasti pääsee Pikkupöllön kaveriksi, jos sille lukee kirjoja. Äiti ja isi on niin tyhmiä, ettei ne jaksa lukea kirjoja kuin muutaman kerran päivässä. ;) Telkkariohjelmista mikään muu ei kiinnosta kuin Tuomas Veturi, mutta se ollut Pikkupöllön sitäkin suurempi suosikki jo puolivuotiaasta asti. Meidän yhdeksän boksille tallennettua jaksoa pyörivät aika ahkerasti, kun haluaa itse syödä edes muutaman aterian päivässä ilman pöydän alla kitisevää takiaista. :)
Pikkupöllö on saanut samanikäistä leikkiseuraa nyt lähes joka viikko - ja minäkin miellyttävää juttuseuraa. :) Ei noiden poikien touhua oikein vielä voi yhdessä leikkimiseksi sanoa. Varastavat vaan toistensa käsistä lelut. Ja syövät niitä. Mut hauska sitä on silti katsoa. Ja päivä sujuu huomattavan paljon nopeammin.
Pikkupöllön yksivuotissynttäreihin ei ole enää kuin vajaa kaksi kuukautta. Meillä ei oo ees juhlien päivämäärää viel päätettynä. Jos vaikka yrittäis saada edes sen tehtyä näillä flunssa-aivoilla tän viikonlopun aikana... :)
Pikkupöllö (reilu 10 kk) on ottanut suuria edistysaskelia sitten viime kuulumisten. Ei nyt sentään ihan varsinaisia askelia, mutta turhauttava paikallaan pyörimisen / peruuttamisen aika on vihdoin ohi. Pikkupöllö oppi konttaamaan 9,5-kuisena - sitä ennen ryömittiin muutama viikko omintakeisella hyljetekniikalla eteenpäin. Konttausasennosta Pikkupöllö tajusikin sitten varsin nopeasti, miten pääsee itse istumaan. Ja nyt se nousee jo matalaa tukea vasten pystyyn.
Muutaman ihanan viikon verran Pikkupöllö tykkäsi leikkiä ja tutkia paikkoja itsekseen, mutta sitten se keksi, että sehän voi seurata meitä joka paikkaan. Ja seuraakin - ellei sitten ole syömässä kukkamultia. Juhannuksena Pikkupöllölle puhkesi kuumeen ja oksennuksen kera kaksi ekaa ylähammasta - ei ne tosin ne keskimmäiset vaan sitä seuraavat. Hammaskitinästä päästyä tulikin sitten Pikkupöllön historian toinen flunssa. Ja nyt kun Pikkupöllö olisi taas tarmoa täynnä, niin se flunssa siirtyi luonnollisesti mulle. Pööh.
Oltiin neuvolassa pari viikkoa sitten vähän ennakkoon 10 kk -neuvolassa ja siellä Pikkupöllö oli 74,5 senttiä pitkä ja painoi 8,6 kiloa. Sais käyrien mukaan painaa vähän enemmänkin... Ruoka sille maistuu kyl ihan hyvin (kunhan on maissinaksu kourassa), joten taitaa poika vaan olla vähän hoikkeliinimpaa mallia. No, neuvolantädin ohjeistuksesta ollaan nyt lisätty teelusikallinen öljyä ruokiin ja tehty puurot korvikkeeseen. Hampaiden puhkeamisen ja flunssan aikainen ruokahaluttomuus on kyl tainnut aika hyvin mitätöidä kaikki lihotusyritykset toistaiseksi.
Miehellä alkaa vihdoin ens viikolla kesäloma. Tässä mun työssä ei varsinaisesti lomaa tunneta, mut saapahan hiukan irtautua puuduttavista arkirutiineista. Pikkupöllö nukkuu nykyään kahdet tai kolmet päikkärit, mutta yöunet on niin pitkät (yleensä 11 tuntia), että ei niihin päikkäreihin ihan hirveesti tunteja jää. Vieläkään Pikkupöllö ei kyl oo nukkunu kokonaista yötä heräilemättä (siis edes sitä kahdeksaa tuntia), mut enää se ei sentään vaadi maitoa. Yleensä riittää tutti tai ainakin äitin kainalo. Hommattiin leveämpi sänkykin... Iltanukahtamiset sujuu nykyään ihan mallikkaasti omaan sänkyyn, kunhan äiti tai isi on siinä pinnasängyn vieressä.
Imetyskin on nyt sit loppunut. Tai maito vain loppui. Tavallaan se oli vähän haikeeta, mutta samalla helpottavaakin. Korvikemaito ei kyl oo Pikkupöllön mielestä yhtään niin hyvää. Mut onneks on sit muita herkkuja: maissinaksuja, banaania, jogurttia... Ja Pikkupöllö tulee edelleen mielellään möyrimään ja kiehnäämään (ja puremaan) syliin, ettei se sylivauva ole minnekään hävinnyt. :)
Mitäs muuta? Vierastusta on edelleen ollut, mutta vähenemään päin. Aika nopeasti pääsee Pikkupöllön kaveriksi, jos sille lukee kirjoja. Äiti ja isi on niin tyhmiä, ettei ne jaksa lukea kirjoja kuin muutaman kerran päivässä. ;) Telkkariohjelmista mikään muu ei kiinnosta kuin Tuomas Veturi, mutta se ollut Pikkupöllön sitäkin suurempi suosikki jo puolivuotiaasta asti. Meidän yhdeksän boksille tallennettua jaksoa pyörivät aika ahkerasti, kun haluaa itse syödä edes muutaman aterian päivässä ilman pöydän alla kitisevää takiaista. :)
Pikkupöllö on saanut samanikäistä leikkiseuraa nyt lähes joka viikko - ja minäkin miellyttävää juttuseuraa. :) Ei noiden poikien touhua oikein vielä voi yhdessä leikkimiseksi sanoa. Varastavat vaan toistensa käsistä lelut. Ja syövät niitä. Mut hauska sitä on silti katsoa. Ja päivä sujuu huomattavan paljon nopeammin.
Pikkupöllön yksivuotissynttäreihin ei ole enää kuin vajaa kaksi kuukautta. Meillä ei oo ees juhlien päivämäärää viel päätettynä. Jos vaikka yrittäis saada edes sen tehtyä näillä flunssa-aivoilla tän viikonlopun aikana... :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
