Tyhjäkäyntiä

Jokseenkin turhauttavaa katsella positiivista ovulaatiotestiä, kun tietää, että tässä kuussa ei vielä yritetä. Varmaan mietitte, että miksi ihmeessä sitten pitää kiusata itseään ovulaatiotestillä. No tietysti siksi, että saan lisää dataa oirekalenteriini. :D

Olen jo aiemmin maininnut pitäneeni kirjaa kaikenlaisista kierron tapahtumista, testituloksista ja kuvitelluista tai kuvittelemattomista oireista. Siis vauvantekoon liittyen. Oirekalenteri on nyt kahden vuoden hiljaiselon jälkeen saanut ensimmäiset uudet merkintänsä.

Kp 12 havahduin limaa tuijottaessani (joo, tuntuu aina yhtä luontevalta kirjoittaa näistä...), että ai niin, pitikös mun tässä kuussakin tehdä jotain. Kaivoin testit esiin. Kp 15 iltapäivällä tuli haalea plussa. Ja ta-daa: kun katsoo oirekalenterista esimerkiksi Pikkupöllön alkuunsaattanutta kiertoa, niin limaa oli kp 12 ja haalea ovisplussa kp 15 iltapäivällä. Ihanan systemaattista!

Oirekalenterini osaa myös kertoa, että varsinainen ovulaatio tapahtuu kierrossani kp 16/17. Se on päätelty mahakipujen, aamulämpöjen ja/tai kuukautisten alkamisen perusteella. Koko kiertoni on siis 29/30 päivää. Tai oli ainakin ennen. Näyttäisi pysyneen samana, vaikka nyt siis mennäänkin vielä ekaa kiertoa pillereiden lopettamisen jälkeen.

Pikkupöllöä yrittäessä oltiin usein vähän sokkona kierron suhteen, jos ovisplussaa ei kuulunut. Oltiin joko päivän liian ajoissa tai päivän liian myöhässä. Tajusin taulukoida kierron tärkeät päivät vasta, kun dataa oli koossa melkein puolen vuoden ajalta. Ja sitten tärppäsikin pian. Niin, että naureskelkaa ihan rauhassa vauvanteolle taulukkolaskentamenetelmällä. :)

Kaikille taulukointi ei toki toimi - se vaatii säännöllisen kierron. Mutta ehkä epäsäännöllisistä kierroistakin voi löytää säännönmukaisuuksia? Ainakin niitä limoja ja sen semmoisia. :)

Sitten kun tärppää, niin raskausajan muistiinpanoistakin saa varmasti olla iloinen. Jo nyt löysin yhden säännönmukaisuuden: kummassakin raskaudessani (eka siis tuulimuna) ensimmäinen tärpin merkki oli rintojen kipeytyminen ja se tapahtui noin kuusi päivää ovulaation jälkeen. Siis ruhtinaalliset viisi päivää ennen raskaustestin selkeää plussaa.

Kaikki kaveripiirissäni toista lasta odottavat/odottaneet ovat sanoneet, että raskausaika menee tosi paljon nopeammin. Että siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota, kun on se yksi lapsi jo hoidettavana. Hmmm... mitenköhän tää odottamisen odotusaika? Meidän päivät kun ei varsinaisesti muutenkaan vilistä ohi täällä kotona. Elokuista töihinpaluuta odotellessa... Eiku - ekallahan tärppää! ;)

Paikoillanne... Valmiit...

On vihdoin tullut aika palauttaa tämä blogi juurilleen. Julistan operaatio Pikku Papun alkaneeksi. Jee! Tai ääk!

Olen pyörittänyt tätä operaation aloitusta päässäni jo useamman kuukauden. Alun perinhän puhuttiin elokuusta, mutta... No, eihän nyt sinne asti voi jaksaa odottaa. Varsinkin, kun on palaamassa elokuussa töihin. Eikös olis kätevää, jos se hankalin osuus olis hoidettu alta pois jo ennen sitä? Koska ekalla kerrallahan tärppää, totta kai.

Operaatio Pikku Papu on nyt aloitettu jättämällä pillerit pois. Seuraava askel on malttaa odotella h-hetkeä puolitoista kuukautta. Kuukauden päästä kirjoitan oppikirjamaisen tunnollisesti isolla kalenteriin luonnollisen kierron ensimmäisen päivän. Että on sitten jotain, mitä lomakkeisiin täyttää. Kun ekallahan tärppää.

Pikkupöllö sai alkunsa puolen vuoden yrittämisen (+sitä edeltäneen tuulimunaraskauden) jälkeen - heti kun otin käyttöön netistä koostamani kikkapakin. Tuon pakin ohjeita aion noudattaa tälläkin kertaa. Jotta ekalla tärppää.

Vehnänalkioöljy oli lusikoituna niin puistattavaa, että sen vaihdan vehnänalkioöljyä sisältäviin E-vitamiinikapseleihin. Priorin olisi myös vaihtoehto, jos eivät olisi tähän uuteen versioon tunkeneet niin paljon kaikkea muuta. Raskausvitamiinit taidan ainakin aluksi korvata ihan normaaleilla ja ottaa lisänä foolihappoa. Viimekertaiseen kapselicoctailiin kuului myös E-Epa (jota syön muutenkin) ja mustaherukansiemenöljy. Liekö ollut sitten niiden salaisuus, että Pikkupöllöllä on valtavan tuuheat hiukset (jo vastasyntyneestä) ja hyvä iho?

Myös tarvikevarasto on täytetty valmiiksi. 30 ovulaatiotestitikkua ja tuubillinen Pre-Seediä. Ja 30 raskaustestiä. Koska ekalla tärppää. ;)

Sisustuskuumeen kourissa

No niin. Se siitä aktiivisemmasta blogielämästä - edellisen kerran riipustelin tammikuussa ja nyt on jo huhtikuu. Kaiken kukkuraksi aika on mennyt koko alkuvuoden toooodella hitaaaaaasti, joten kyllä sitä olis monessakin välissä ehtinyt kirjoittaa. Syytän blogin laiminlyönnistä sisustuskuumetta, joka on liimannut mut googlen ääreen yhtä lujasti kuin kuivahtaneet ruuantähteet jämähtää Pikkupöllön tuoliin.

Nyt on vuosi siitä, kun muutettiin tähän rivitaloneliöön. Muuton jälkeen jaksoi hetken aikaa miettiä, että tohon ostetaan tollanen lipasto ja toi taulu vois mennä tuohon. Sitten ei jaksanutkaan enää yhtään. Nyt ollaan heräilty sisustuskoomasta, ja joka huoneesta tuntuu löytyvän loputtomasti kaikkea parannettavaa. Olohuoneeseen saatiin pari viikkoa sitten tapetti seinälle ja oi että, se teki ihmeitä. Pikkupöllön mielestä tapetointi oli ihan maailman parasta puuhaa! Yritettiin saada mahdollisimman paljon tehtyä päikkäreiden aikana, mut kyl Pikkupöllökin pääsi useamman tunnin ajan ryöstelemään kaikkia ihania työvälineitä.

Niin, Pikkupöllö on jo 1 v 7 kk. Puolitoistavuotisneuvolassa mitat olivat 82 cm ja 10,6 kg. Sen jälkeen Pikkupöllö onkin sit flunssaillut aika ahkerasti, ja ollaan jouduttu siirtämään neuvolalääkäriä jo kaksi kertaa. Sanainen arkku ei ole vieläkään auennut yksitavuisia sanoja pidemmälle, vaikka asiaa on kyllä paljon. Äitin syli on maailman mahtavin paikka - tuntuu, että ollaan muutenkin menty vähän takapakkia itsenäisessä puuhastelussa ja rohkeudessa. Kuukausi sitten Pikkupöllö oli kyllä onnistuneesti koko päivän mummonsa hoidettavana. Jee!

Niin, siitä sisustamisesta. Pikkupöllön huone on oikeastaan ainut, joka on jotakuinkin valmis. Tai valmis, kunnes kesällä vaihdetaan pinnasängyn tilalle juniorisänky. Mun vanha Muuramen pinnasänky on pituudeltaan vain 110 cm, ja se on käymässä auttamatta pieneksi. Aattelinkin nyt ikuistaa tänne blogiin tämän taaperohuoneen, ennen kuin se muuttuu pikkupojan huoneeksi.

Pikkupöllön huonetta käytetään lähinnä nukkumiseen ja kakkoslelujen + muun tavaran varastointiin. Huone on yläkerrassa, jonne eksymme päivisin vain kakkapesulle tai pesemään pyykkiä. Mutta se on sitten sitäkin hauskempaa, kun pääsee penkomaan omaa huonettaan. :) Esimerkiksi oman vaatekaapin tyhjentäminen on Pikkupöllön suurta huvia - Äitin ei niinkään... Siinäkin on oma rajansa, kuinka monta kertaa jaksaa samat vaatteet viikata kaappiin.

 

Nyt kun kuvaa katsoo, niin Pikkupöllön huoneessa on aika monta elementtiä mun ensimmäisestä omasta kodista: punainen lipasto, matto, tuoli ja pikkupöytä. Verhot taas on meidän entisestä työhuoneesta - tuunattu Hemtexin tweed-valmisverhoista ja hämärtävät mukavasti. Huoneessa oli valmiina oikealla seinällä kaksi kaappia, mutta saimme toiselle seinälle mahtumaan edelliseen asuntoon hommatun Ikean PAX-kaapiston (viisi 35 cm syvää, 236 cm korkeaa kaappia). Sanomattakin taitaa olla selvää, ettei kaappitilaa voi koskaan olla liikaa. :)

Eli eipä tuonne ihan suunnattomasti oo varsinaisia lastenhuoneen hankintoja tehty. Pinnasänky on Muuramen vanha mun lapsuudesta, jonka Pikkupöllön Ukki maalasi aivan uudenveroiseksi. Mietin pitkään, mistä saisin tuollaisen epästandardikokoisen (110*58 cm -> 336 cm pitkän) reunapehmusteen pinnasänkyyn, mutta itse asiassa tuo normaalimittainenkin asettui siihen yllättävän hyvin. Se kutistui pesussa... :)

Kivoin hankinta tuonne Pikkupöllön huoneeseen oli nuo seinätarrat. Ne ovat vähän suhteettoman korkealla, mutta kun Pikkupöllö on ollut ja on edelleen kova laittamaan suuhun kaikkea, mihin vaan ylettyy, niin eipä ollut muuta vaihtoehtoa. :) Seinätarrat ovat vinyyliä eli niitä voi kiinnittää ja irrottaa kätevästi loputtomiin.

Tässä vielä lista viimeaikoina hankituista tavaroista, jos jotakuta kiinnostaa:

Pinnasängyn reunapehmuste: Trille GIRAF, 43 €, rokkibeibi.com
Seinätarrat: Jomoval Room Mates HAPPI BARNYARD, 14 €, amazon.co.uk
Naulakko: Present Time SATURNUS (8 palloa), 14 €, amazon.co.uk

Hyllykkö: Ikea EXPEDIT, 35 €

Hyllykön laatikot: Kodin1 BOX, 10 €/kpl

Punainen lelukori: Ikea KUSINER, 4 €

Norsutyynyt: Finlayson ELEFANTTI, 12 €/kpl (tarjouksesta)

Pinnasängyn stoppari: KG Design DOOR STOP, 10 €, ostettu Tukholmasta

Kattovalaisin (ei näy kuvassa): Massive BIRDEY (4 spot), 56 € supertarjouksesta, kodinvalaisimet.fi

 

Vaikka tuo Pikkupöllön huoneen sisustus onkin lähtöisin noista vanhoista kalusteista ja niiden väreistä, tykkään kovasti, ettei huone ole liian poikaisa. Jatketaan varmasti samaa linjaa sen juniorisängyllisen sisustuksenkin kanssa. Jos nyt ehtisi ennen kesää saada vaikka meidän makuuhuoneen ensin uuteen uskoon. Ja olohuoneeseen uudet verhot. Ja tauluja seinille. Voi blogi-parka - ehkä sitten niitä plussatikkuja toivoessa alkaa sisustus/ostosvimma vähän helpottaa...?

Hyvä viikko?

Eilen muskariope kysyi ryhmältämme, että onko meillä ollut hyvä viikko. Kaikki kuusi äitiä toljoteltiin toisiamme ja muskariopea hämillämme. Siis hyvä viikko? Mikä semmoinen on?

Hyvä päivä on vielä ihan suhteellisen helppo käsite. Tosin sekin yleensä jakautuu useampaan hirveään ja/tai hyvään osaan. Ja hyväksi osaksi tällä hetkellä kelpaa ihan se, ettei kukaan huuda kurkku suorana, roiku kiinni lahkeessa tai läpsi tyhmää äitiä, joka ei koskaan anna tehdä sitä, mitä haluaa.

Useimmat päivät pystyy kuitenkin illalla summaamaan joko hyviksi tai huonoiksi. Mutta että viikko? Se vaatisi varmaan sitä, että muistaisi, millainen päivä eilen oli. Puhumattakaan edellispäivästä... Meillä mies on nyt koko tammikuun ollut töissä, joka päivä. Viikonlopun puuttuminen ei yhtään helpota tätä päivien samankaltaisuutta.

Ehkä se on ihan hyvä juttu, ettei muista, millainen päivä eilen oli. Koska todennäköisesti olin silloinkin repiä hiukset päästäni yrittäessäni pukea kolme kerrosta vaatteita rimpuilevan vetkulamakaronipojan päälle. No, sen muistan, että oltiin muskarissa. Siellä oli kivaa. Paitsi että sinnekin piti pukea päälle kauhea kasa vaatteita. Kevät, tule jo!

Hirveät viikot kyllä muistaa. Tai en nyt kyllä muista, koska meillä olis ollut viimeksi ihan hirveä viikko. Pikkupöllö on nukkunut yöt suhteellisen hyvin, vaikka olis ollut flunssaa tai poskihampaita tai muuta. Kyllä ne hirveät päivät kummasti jaksaa, kun saa yöt nukkua.

Eli on meillä varmaan sitten ollut ihan hyvä viikko. Mitä nyt noita raivareita ja sensellaisia.

Odotuskuumetta ilmassa

Tänään hyvä äitiystäväni kertoi tehneensä viime viikolla positiivisen raskaustestin. Mahtavaa! Pitää tietysti kerätä rauhassa lisää viikkoja kasaan ennen enempiä tuuletuksia. Mutta plussaa, jee! Ihan tuli ajauduttua taas siihen odotuksen odottamisen moodiin itsekin. Siis hyvässä mielessä. Vaikka voin kyllä siihen puolen vuoden yrittämiseenkin samaistua oikein hyvin. Varmaan aika moni voi...

Tässä päivähoitohakemusta tutkaillessa pyörii välillä mielessä, miten paljon kaikki riippuu kaikesta ja mitä voi suunnitella ja mitä ei. Suunnitelmana on, että palaan töihin tämän vuoden elokuussa. Pikkupöllö täyttää tuolloin kaksi vuotta. Sitten suunnitelma muuttuukin hankalammaksi, sillä seuraava kohta on se positiivinen raskaustesti. Se saa tulla jo silloin elokuussa, mutta eihän sitä välttämättä tule ollenkaan. Onko Pikkupöllö siis hoidossa vielä kesällä 2014 vai pikkusisarensa kanssa kotona? Ei voi tietää. No, ei sitä kyllä siinä päivähoitohakemuksessa kysytäkään...

Odotuskuume on tarttuvaa sorttia. Vaikka sitä ihan hyvin tietää oman tilanteensa ja päänsisäisen turhautumiskertoimen, niin silti sitä alkoi tänään itsekin miettiä, että olisko se kahden vuoden ikäero sittenkin parempi kuin kolmen. No olis varmaan lasten kannalta, mutta jos niillä on äitinä loppuunajettu nauris, niin ei taida olla. Pakko päästä välillä töihin ajattelemaan jotain niillä peräkammarin puolihalvaantuneilla aivosoluilla, joilla ei ole juurikaan ollut käyttöä täällä mössön, pissan ja pusujen keskellä. Mut vasta elokuussa. Että sais hoitopaikan. Ja että sais vielä kesän olla. Hiekkalaatikolla.

Niin että hus-hus, odotuskuume! Keskitytään nyt vaan tekemään tuosta Pikkupöllöstä hoitokelpoinen yksilö. Vierastaminen hävisi jouluna kuin taikaiskusta (eihän siinä kestänytkään kuin vaan vuosi...) eli jäljellä on enää puhumaan opettelu (tosin tuolla "EIIII"-sanallakin pärjää näköjään pitkälle), ruokailemaan opettelu (siinä ehkä eniten työmaata...), päikkäreille nukahtamisen opettelu, ulkoilemaan opettelu (kesää odotellessa...), tutista luopumisen opettelu ja potalle opettelu... EIIII!... No, pitäähän sitä hoitoonkin jotain opittavaa jättää. ;)

Katsotaan, josko tämä blogi saisi tämän vuoden puolella vähän enemmän huomiota osakseen. Siis minulta. :) Joka tapauksessa toivotan kaikille lukijoille oikein kivaa ja vauvaisaa vuotta 2013! Ensi uutenavuotena saakin sitten jo odotuskuumeilla - tai toivottavasti ihan odottaa. :)

Viittoilua

Heli tuossa edellisen tekstin kommenteissa kyseli meidän vauvaviittomakuulumisia, niin laitanpa ne tänne nyt heti (tai ei koskaan).

Pikkupöllö viittoo tällä hetkellä vain yhtä opetettua viittomaa: "lisää". Tosin Pikkupöllö luuli sen alun perin tarkoittavan maissinaksuja, ja tällä hetkellä se luulee tilaavansa leipää. Sanoo vielä "-pä, -pä, -pä" siihen perään, ettei Äiti missään nimessä erehdy antamaan lisää muuta ruokaa. :)

Maito-viittoma oli käytössä vielä kesällä merkkaamassa janoa, mutta sen jälkeen se jotenkin sekottui yleiseen "anna se mulle" -viittoiluun. Huomaa hyvin, että kun en ole itse kesän jälkeen viittonut maitoa, ei Pikkupöllökään sitä enää muista.

Tällä hetkellä Pikkupöllö oppisi varmasti viittomia ihan muutamassa päivässä. Sunnuntaina oli illalla aika kylmä, kun tultiin viikonloppureissusta kotiin ja hytistiin Pikkupöllölle "hrrrr, kylmä!" ja matkittiin vilunväreitä. Nyt tänään illalla kun tultiin autosta eteiseen, Pikkupöllö alkoi ihan oma-aloitteisesti päristä ja pyörittää päätään. Ulkona oli kylmä! :)

Viittomat olis just nyt tosi käteviä, mutta motivaatio niiden opettamiseen on enää tässä vaiheessa aika pieni. Jotenkin sitä haluaisi vaan rohkaista Pikkupöllöä sanomaan niitä ekoja sanoja eikä puhumaan käsillään tai eleillään. Eihän nuo kommunikaatiokeinot toki sulje pois toisiaan. Mut silti panostan nyt mieluummin Pikkupöllön sanavaraston laajentamiseen ylipäätään.

Pikkupöllö ymmärtää meidän puhetta mielestäni varsin hyvin. Se ymmärtää myös, mitä se ei saa tehdä - ei niin, että sillä olisi mitään käytännön merkitystä. Se vaan kurkkaa ovelasti kulmiensa alta, pudistaa päätään ja tekee silti juuri sen, mikä oli kiellettyä. Mut antaa sentään armollisesti Äitille sen pari sekuntia aikaa käydä kaappaamassa pojan pois pahanteosta. :) 

Siinäkin on eronsa, ymmärtääkö puhetta ja ymmärtääkö, mitä se puhe oikeasti tarkoittaa. Monet noista vauvaviittomistakin on varmasti vähän vaikeita opettaa niin, että lapsi yhdistää, missä siinä on kyse. Tajuaako esimerkiksi yksivuotias, mikä on nälkä tai jano, vai hahmottaako se sen tunteen vaikka juuri noiden leivän ja maidon kautta?

Ai niin, oonhan mä yrittänyt vielä yhtä omaa viittomaa opettaa: "väsyttää". Siis yrittänyt matkia Pikkupöllön silmien hieromista ja kertoa, että silloin väsyttää. Toistaiseksi en oo nähnyt sitä tietoisesti viitottuna - ehkäpä siksi, että Pikkupöllön mielestä sitä ei väsytä koskaan ja nukkuminen on ihan turhaa. :) Mut nyt on Äitin aika kömpiä nukkumaan, koska Äitiä kyllä väsyttää! (*Hieroo silmiään*)

Hoitoepävapaalla

Pikkupöllö täytti tänään 1v 2kk. Muistan, kun otettiin tasan vuosi sitten Pikkupöllöstä semmoisia vähän fiinimpiä valokuvia. Niin, tai yritettiin ottaa. Eihän se tietty menny todellisuudessa ihan niinku valokuvauskirjassa opastettiin... :) Mut jotenkin mä en voi tajuta, että siitä on vasta vuosi. Me asutaan nykyään eri asunnossa, tehdään eri juttuja ja Pikkupöllökin on ihan erilainen. Muutos on ollut siis tosi iso, mut ei se ole kyl siltä tuntunut täällä kotona. Oon jo aikoja sitten lakannut murehtimasta sitä, etten muista, mitä eilen tehtiin. Varmaan ihan sitä samaa kuin tänäänkin. :)

Selvittiin Pikkupöllön synttärijuhlista suhteellisen täysjärkisinä - välillä meinasi tosin epätoivo iskeä, kun Pikkupöllö repi tavaroita alas samaa (tai kovempaa) tahtia kuin mitä itse niitä siivosi. Eikä tietenkään nukkunut päikkäreitä silloin, kun olis pitänyt. Ja sitten kun nukkui, niin nukkui viis minuuttia. Mut toisaalta jotain tollasta tapahtuu aina, kun pitäis mennä jonkun tietyn aikataulun mukaan eli kyl siihenkin epämukavuuteen alkaa tottua.

Epämukavuudesta tuli mieleen Pikkupöllön vierastaminen. Se oli jo hiukan paremmalla tolalla, mut nyt on taas käännetty suupieliä alaspäin ja roikuttu Äitin paidankauluksessa ihan riittävästi. Tääl kotona menee yleensä ihan hyvin, kunhan vieraat ei tuu koskemaan. Muskarissa menee hyvin, kunhan Äiti ei oleta, että Pikkupöllö suvaitsisi seistä siellä omilla jaloillaan. Vieraassa paikassa itkun laukaisemiseen riittää yleensä ihan se, että joku vieras katsoo Pikkupöllöä lähietäisyydeltä. Tosi kätevää...

Kyl se vierastus yleensä sit helpottaa jonkun ajan kuluttua, jos ollaan samassa paikassa ja ihmisiä on vain muutama. Mut esim. kavereiden häissä - ei. Pikkuserkun ristiäisissä - ei. Pikavisiitillä isovanhempien luo - ei. Meillä ei myöskään samasta syystä ole ketään, joka voisi toimia lapsenvahtina. Tai tottakai voisi. Mut meitä ei ihan kauheasti innosta lähteä kahdestaan minnekään, kun tietää, että Pikkupöllöä ahdistaa. Viime viikonloppuna olin äitivapaalla yhden yön ja sen jälkeen Pikkupöllö ei oo tykännyt jäädä kahdestaan ees Isinsä kanssa. Mut se oli kyl ihan sen arvoista. :)

Töihin ilmoitin, etten ole tulossa vielä maaliskuussa takaisin (Pikkupöllö olis silloin puoltoistavuotias), vaan jatkan hoitovapaata vielä elokuulle. Silloin on paremmin hoitopaikkoja tarjolla ja Pikkupöllö on todennäköisesti huomattavasti valmiimpi jäämään hoitoon. Eikä se kesän yli lomailu oo yhtään hassumpi vaihtoehto... :) Tai lomailu ja lomailu...

Pikkupöllö ei ole vielä sanonut ensimmäistä kokonaista sanaa, mutta on sentään siirtynyt kaksijalkaisten maailmaan. Pari viikkoa sitten se uskalsi vihdoin kävellä useamman askeleen verran, ja sen jälkeen onkin sitten menty aika konkarin ottein.

Hmmm... mitäs muuta? Hampaita on vielä aika vähän: kuusi. Seitsemäs puhkesi eilen. Vähäisestä purukalustosta johtuen Pikkupöllö ei suostu syömään kovin karkeaa ruokaa. Tai leipä menee kyllä kaikissa olomuodoissaan, mutta vähemmän kiinnostavat ruuat ei. Muutenkaan ruokailu ei ole päiviemme kohokohta...

Pikkupöllö tykkää yli kaiken auttaa Äitiä tiskikoneen tyhjennyksessä, lukea kirjoja sylissä ja katsoa telkkarista Tuomas Veturia tai Maisaa. Hoitopöydällä ei todellakaan voi enää maata, ja päikkäreille menokin on usein ihan tyhmää. Onneksi Pikkupöllö nukkuu niitä enää vain yhdet. Ainakin periaatteessa. Riippuu, riittääkö sitä unta puol tuntia vai kaksi.

Hankalaksi tämän ikävaiheen tekee oma tahto. Luulisi, että tuommoinen Äitiä ihannoiva pikkumies taipuisi helposti Äitin tahtoon, mutta ei. Pikkupöllö on osannut pyörittää tomerasti päätään kiellon merkiksi jo pari kuukautta: Älä laita sitä pahaa ruokaa mun suuhun! Älä laita niitä hanskoja mun käteen! Älä laita sitä kaapinovea kiinni! Vastaavasti omat kiinnostuksen kohteet ilmaistaan vaativalla kiljahtelulla, epämääräisellä sormenosoituksella tai epätoivoisella valituksella (kun Äiti ei tajuu mitään...). Niitä sanoja odotellessa...

Ollaan lähdössä kuukauden päästä viikoksi Lanzarotelle. Vähän hirvittää jo ennakkoon eka lentokonematka. Ja se pakkaaminen. Mun äiti lähtee reissuun mukaan, joten siellä saadaan varmaan lomalapsenvahti käyttöön. Ainakin viikon loppupuolella. Reissua varten olis vaikka mitä suunniteltavaa ja joku joulumörkökin tuolla jo häämöttää. Aavistelen pitkiä iltoja...

Eihän tämmöisellä kahden kuukauden päivitysvälillä mitään kunnon blogia saa pidettyä, mut jos sit vaikka joulun jälkeen ottais itteään niskasta kiinni. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, vaikka seuraavaa vauvaprojektia ei olekaan nyt ihan lähikuukausina suunnitteilla. Täällä sitä vaan eletään tätä kotiäidin monotonista arkea. Onneksi niitä väripilkkujakin löytyy - vaikkei nyt ihan muistakaan, että oliko se tänään vai eilen vai edellispäivänä vai viime viikolla... :)