Ollaan menossa huomenna kaveripariskunnan luo kylään, ja on siis kiva ilta tiedossa. Kun koitettiin miehen kanssa tuossa äsken miettiä, mihin aikaan sinne mentäisiin, sanoin, että mä sitten kyllä väsähdän jo tuttuun tapaan kymmenen aikoihin. Miehen pahaa-aavistamaton kommentti oli: "No, mut kylhän sä voit ihan hyvin lähtee silloin. Mä voin tulla taksilla sit myöhemmin, jos mä haluun viel jäädä." Siis mitäh?!?
Voi olla, että tänään on jotenkin mieliala herkässä tai jotain, mutta tuo ei kuulostanut kyllä yhtään hyvältä. Oli pakko huomauttaa miehelle, että on se aika epäreilua, jos hän jää sinne. Että en mäkään halua simahtaa silloin kymmeneltä. Että tämä on myös hänen vauva. Että hänen on nyt siis vaan lähdettävä mun mukana yöpuulle, vaikka miten olisi mielenkiintoisia viinejä tarjolla ja keskusteltavana... :)
Ehkä ennen oli helpompaa, kun ei oletettukaan, että miehet millään tavalla osallistuisivat odotukseen eikä sen suuremmin vauvanhoitoonkaan. Nyt ei oikein tiedä, mihin sen solidaarisuuden rajan vetäisi. Onko reilua, että toinen syö nenän edessä ihanaa mediumpihviä, kun toinen saa vain läpikypsää kengänpohjaa? Entä se, että toinen nauttii aktiivisesti viiniharrastuksestaan, kun toinen ei saa juoda mitään? Tai se että, toisen työpaikalla raskaudesta tietää kaikki ja toisen työpaikalla ei kukaan?
Eihän se ole reilua, ei. Mutta ei se mies myöskään pääse tutustumaan vauvaan yhtä aikaisin kuin minä pääsen. Toisaalta hänen ei myöskään tarvitse kärsiä kolotuksista. Eikä ravata mitattavana ja tutkittavana - eikä synnyttää. Eikä jäädä pois töistä. Toisaalta minä saan jäädä pois töistä... Aika mahdotonta siis löytää mitään yksiselitteistä tulkintaa siitä, miten paljon miehen pitäisi joustaa omien odotuskoettelemuksieni rinnalla. Pitää näemmä vaan kertoa, mikä milloinkin tuntuu olevan ok ja mikä ei. Aikamoista luovimista kyllä miehelle...
Tuntuu itse asiassa varsin huvittavalta edes puhua koko asiasta, sillä mun mies on miesten skaalassa ihan sieltä vastuuntuntoisimmasta päästä. Häneltä taitaa vaan välillä päästä unohtumaan, että oikeasti tässä nyt haudotaan uutta ihmistä eikä vain huvikseen olla hankala. :) No, eiköhän se vauva ala tässä tulla todemmaksi kummallekin, mitä pidemmälle mennään...
P.S. Sain eilen illalla selville mieheni veriryhmän - siitä lisää eilisen tekstin kommentissa.
perjantai 25. helmikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mun ei ole vielä onneksi tarvinnut miettiä noita asioita, ei ole tullut vielä vastaan iltaa, jossa mies ei olisi suostunut lähtemään ajoissa mun kanssani. Mutta on tärkeitä kysymyksiä, ja niistä on niin vaikea puhua, kun raskaana ollessa voi vielä loukkaantuakin helposti :) Kuinka sitten ilta meni?
VastaaPoistaAiniin, eilen oli nt-ultra ja kaikki oli ok! Kaveri ei meinannut kääntyä sopivasti että olis voitu se turvotus mitata. Sain hyppiä hetken, onneksi sitten liikahti pikkuinen :)
Eikö se ole mukavaa antaa toisen jatkaa iltaa vaikkei itse jaksaisi? :) Helpompaa ja mukavampaahan se on mennä nyt kuin sitten kun vauva on jo täällä :) Itse en jaksa nykyisin oikein mennä ja oon lähinnä helpottunut omasta hetkestä kotona, jos oon saanu patistettua miehen kavereita moikkaa (se on vähän laiska näkee kavereita) :D
VastaaPoistaSähän voisit ostaa itsellesi iltaan alkoholitonta viiniä niin ei tunnu siltä et jäisi liikaa jostain paitsi :)
Olen itse kans niin tunneihminen et samaistun kyl sun fiiliksiin :D
Olisin kyllä loukkaantunut ja kiukustunut ihan yhtä paljon kuin sinäkin. Mun mieheni tosin ei koskaan esittäis tota kysymystä.
VastaaPoistaKyllä mä esim. hyvän mediumpihvin syömisen miehelleni soisin, se nyt on aika pieni juttu.
Onhan se odotus yhteinen juttu ja tuntuishan se epäreilulta jos toinen ei tekis minkäänlaisia "uhrauksia" asian eteen.