... että sai yhden vuorokauden olla suurempia murehtimatta! Eilen illalla tuli kylään tädin pelottava sukulainen: peikko. Aaargh. Vaikka alkuraskauden vuodot ovat ilmeisesti jokseenkin tavallisia, ei se kauhean sydäntälämmittävää ollut huomata tiputtelevansa. Vuoto punertui hiukan iltaa kohden, mutta ei se silloinkaan mitään runsasta ollut. Yöllä ei ollut vuotanut oikeastaan mitään ja nyt aamullakin vain hyvin, hyvin vähän. Nyt pitää sitten leikkiä, ettei pelkää peikkoa. Helpommin sanottu kuin tehty...
Eilen illalla maha oli jonkin aikaa voimakkaan kuukautiskipuisa. Aloin jo pelätä pahinta. Nyt ei ole mitään kipuja eikä ollut itse asiassa sitten enää yölläkään. Supistuksia ei ole ollut, eikä vuodon seassa ole ollut mitään... no... materiaalia. Toiveissa siis on, että kyseessä oli vain joku istukan kiinnittymisperäinen vuoto. Tai jotain. Jotain muuta kuin se... peikko.
Jotenkin koomista on se, että just torstaina se lääkäri kysyi, että onko ollut vuotoja. Vastasin iloisesti, että ei ole. Ja sitten seuraavana päivänä vuotaa (7+0). Tää on just niin tätä. No, mutta jos tästä jotain hyvää pitää etsiä, niin jos vuoto jatkuu, pääsee julkiselle puolelle tarkistusultraan. Tosin ei vielä näillä oireilla - ainakaan täällä meidän kulmilla. Enkä rehellisesti sanottuna ihan hirveästi kaipaa sinne huonojen uutisten odotushuoneeseen... Se tuli ihan liian tutuksi viime helmi-huhtikuussa.
Oon tässä nyt koittanut pohtia, vaikuttaako tämä meidän uudenvuodensuunnitelmiin. Ehkä kuitenkin uhmataan peikkoa eikä anneta sille valtaa. Ei se peikko kotona murehtimallakaan katoa.
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
13-15
Ohi meni. Siis soittoaika np-ultraan. Ei niin, ettenkö olisi muistanut. Ensin olin vain niin taulapää, että unohdin lounastauolla kännykän työpöydän nurkalle lataukseen. Mahtavaa. Sitten en keksinyt mitään vedenpitävää tekosyytä, miksi lähteä uudestaan ulos lumipyryyn. Mietin lopulta, että lähtisin kotiin jo puoli kolmelta, mutta eikös tuolta esimiesosastolta tipahtanut juuri silloin töitä syliin. Että en sitten lähtenyt. Enkä soittanut.
Ihan harvinaisen ärsyttävää, ettei meillä ole töissä mitään sivistynyttä hiljaista huonetta. Tai siis onhan täällä hiljaista - niin hiljaista, että puhelinkeskustelut kuuluvat suljetun ovenkin takaa. Ei tosin niin, että mulla olisi edes sitä ovea... No, täytyy toivoa, että ajanvaraus olisi huomenna uudenvuodenaatosta huolimatta auki. Olis kiva hoitaa tää asia pois, ettei tarvii lounastaa tuntia normaalia myöhemmin monta viikkoa...
Jos en huomenna kirjoittele mitään, niin toivotan jo kaikille lukijoille räiskyvän säkenöivää uuttavuotta! Tulkoon meille paljon terveitä vauvoja vuonna 2011! (Siis niille, jotka vielä perheenlisäystä kaipaavat... :)
Ihan harvinaisen ärsyttävää, ettei meillä ole töissä mitään sivistynyttä hiljaista huonetta. Tai siis onhan täällä hiljaista - niin hiljaista, että puhelinkeskustelut kuuluvat suljetun ovenkin takaa. Ei tosin niin, että mulla olisi edes sitä ovea... No, täytyy toivoa, että ajanvaraus olisi huomenna uudenvuodenaatosta huolimatta auki. Olis kiva hoitaa tää asia pois, ettei tarvii lounastaa tuntia normaalia myöhemmin monta viikkoa...
Jos en huomenna kirjoittele mitään, niin toivotan jo kaikille lukijoille räiskyvän säkenöivää uuttavuotta! Tulkoon meille paljon terveitä vauvoja vuonna 2011! (Siis niille, jotka vielä perheenlisäystä kaipaavat... :)
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Möykyn ensiesiintyminen
Nyt sitten kuuluu sanoa "ooooo, onpa suloinen!". Möykyn sykkivän kiehtova olemus ei taida nyt aivan näistä vanhan teknologian potrettikuvista välittyä, mutta kuvitelkaa se potkuhousuissa. ;)
Tässä hän on: pötkylä kaksinkerroin. Nuo plussanmuotoiset osoittimet mittaavat pääperämittaa (CRL) eli tästä voinee päätellä, että ensimmäisessä kuvassa Möykyn pää on vasemmalla ja toisessa oikealla.
Tässä kolmannessa kuvassa on mitattu Möykyn sykettä viivojen muodossa. Tulos oli 119 lyöntiä minuutissa, mikä on kuulemma tämänikäiselle alkiolle normaali syke.
Lounastauon käytin suunnitelmieni mukaisesti hytisemällä puistossa neuvolan täti luurin toisessa päässä. Sain ajan kahden viikon päähän, jolloin on rv 9+0. Varmaan ihan hyvä ajankohta. Sain siinä myös tietää, että sen np-ultran aikakin pitää itse varata ja että siellä on vielä mahtavammat puhelinajat: klo 13-15. Venytin lounastaukoani siis yhteen asti. Mutta eihän se toki voinut olla niin helppoa - puhelinvastaajan lakoninen ääni ilmoitti, että juuri tänään keskiviikkona 29.12. ajanvaraus ei ole auki. Jaa... no... tulee myöhäinen lounastauko sitten huomennakin. En taida uskaltaa luottaa, että se ajanvaraus olis uudenvuodenaattona auki - silloin mulla loppuis kyllä työpäivä sopivasti yhdeltä.
Alennusmyynnit jätin väliin, mutta kotimatkalla kävin kirjakaupan kautta. Ostin meille palkinnoksi tämän etapin suorittamisesta Mauri Kunnaksen vauvakirjan. Se on juuri meidän makuun - ei yhtään semmoinen äklöhempeilevä. Vanhempien esittelyssä siellä jatketaan esimerkiksi katkeransuloisia lauseita "ennen äidiksi/isäksi tuloa haaveili:" ja "yöunen määrä ennen ja nyt:". :) Kirjassa on omat aukeamansa myös odotusajalle, mutta parempi ehkä odotella odotuksen myöhempiä aikoja ennen tarinoimista. Mut tietääpähän ainakin, minkälaisia asioita on hyvä kirjata muistiin, että saa ne sitten tänne kirjaan talteen!
Tässä hän on: pötkylä kaksinkerroin. Nuo plussanmuotoiset osoittimet mittaavat pääperämittaa (CRL) eli tästä voinee päätellä, että ensimmäisessä kuvassa Möykyn pää on vasemmalla ja toisessa oikealla.
Tässä kolmannessa kuvassa on mitattu Möykyn sykettä viivojen muodossa. Tulos oli 119 lyöntiä minuutissa, mikä on kuulemma tämänikäiselle alkiolle normaali syke.
Lounastauon käytin suunnitelmieni mukaisesti hytisemällä puistossa neuvolan täti luurin toisessa päässä. Sain ajan kahden viikon päähän, jolloin on rv 9+0. Varmaan ihan hyvä ajankohta. Sain siinä myös tietää, että sen np-ultran aikakin pitää itse varata ja että siellä on vielä mahtavammat puhelinajat: klo 13-15. Venytin lounastaukoani siis yhteen asti. Mutta eihän se toki voinut olla niin helppoa - puhelinvastaajan lakoninen ääni ilmoitti, että juuri tänään keskiviikkona 29.12. ajanvaraus ei ole auki. Jaa... no... tulee myöhäinen lounastauko sitten huomennakin. En taida uskaltaa luottaa, että se ajanvaraus olis uudenvuodenaattona auki - silloin mulla loppuis kyllä työpäivä sopivasti yhdeltä.
Alennusmyynnit jätin väliin, mutta kotimatkalla kävin kirjakaupan kautta. Ostin meille palkinnoksi tämän etapin suorittamisesta Mauri Kunnaksen vauvakirjan. Se on juuri meidän makuun - ei yhtään semmoinen äklöhempeilevä. Vanhempien esittelyssä siellä jatketaan esimerkiksi katkeransuloisia lauseita "ennen äidiksi/isäksi tuloa haaveili:" ja "yöunen määrä ennen ja nyt:". :) Kirjassa on omat aukeamansa myös odotusajalle, mutta parempi ehkä odotella odotuksen myöhempiä aikoja ennen tarinoimista. Mut tietääpähän ainakin, minkälaisia asioita on hyvä kirjata muistiin, että saa ne sitten tänne kirjaan talteen!
Syke 119
Olen ollut jännityksestä kankeana eilisillasta asti. Näin tosi levottomia uniakin. Onneksi oli aamulla mukana hyvä kirja - sillä sai hiukan lievennettyä tärinää. Syke oli silti varsin korkea, kun siihen pöydälle kauhukuvineni kiipesin...
Alan onneksi olla jo niin loistava ultraäänikuvien tulkitsija, ettei tarvinnut sitten jännittää enää yhtään sekuntia kauempaa. Näin sen heti: sikiöpussissa oli joku ja sillä oli yhtä kova syke kuin minulla. Jee! (Noin niin kuin lievästi ilmaistuna.) Eihän se joku oikein miltään vielä näyttänyt - semmoinen epämääräinen, kippurainen, sykkivä möykky. Mutta lääkärin mukaan siitä yhdeksän millin möykystä tulee meille 95 prosentin todennäköisyydellä vauva. Se on jo varsin mukava todennäköisyys. :) Tästä on hyvä lähteä hyppelemään seuraavia odotusajan tasoja eteenpäin.
Ainut vähän outo juttu oli, että se meidän möykky oli hiukan isompi kuin mitä viikot antaisivat olettaa. Lääkäri mittasi sen iäksi moneen eri kertaan 7+1, vaikka se on ihan maksimissaan 6+6-ikäinen, luultavasti vielä päivän pari nuorempi. No, parempihan se on noin päin. Ja luultavasti kyse on vain siitä, että se ultranäkymä on niin todella epämääräinen. Laitan teille kuvia illalla - näette sitten itse.
Nyt pitäisi sitten soittaa neuvolaan ja varata aika. Puhelinaika on mahtava klo 12-13, joten edessä on siis lounastauon retki paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä. Ja uskaltaisikohan sitä mennä alennusmyynteihin katsomaan vaikka jo äitiyshousuja...? Ei niin, että nämä normaalihousut jo ahdistaisivat, mutta ehkä tässä jo muutaman viikon päästä... ainakin jos syö joulusuklaita tätä tahtia. :)
Alan onneksi olla jo niin loistava ultraäänikuvien tulkitsija, ettei tarvinnut sitten jännittää enää yhtään sekuntia kauempaa. Näin sen heti: sikiöpussissa oli joku ja sillä oli yhtä kova syke kuin minulla. Jee! (Noin niin kuin lievästi ilmaistuna.) Eihän se joku oikein miltään vielä näyttänyt - semmoinen epämääräinen, kippurainen, sykkivä möykky. Mutta lääkärin mukaan siitä yhdeksän millin möykystä tulee meille 95 prosentin todennäköisyydellä vauva. Se on jo varsin mukava todennäköisyys. :) Tästä on hyvä lähteä hyppelemään seuraavia odotusajan tasoja eteenpäin.
Ainut vähän outo juttu oli, että se meidän möykky oli hiukan isompi kuin mitä viikot antaisivat olettaa. Lääkäri mittasi sen iäksi moneen eri kertaan 7+1, vaikka se on ihan maksimissaan 6+6-ikäinen, luultavasti vielä päivän pari nuorempi. No, parempihan se on noin päin. Ja luultavasti kyse on vain siitä, että se ultranäkymä on niin todella epämääräinen. Laitan teille kuvia illalla - näette sitten itse.
Nyt pitäisi sitten soittaa neuvolaan ja varata aika. Puhelinaika on mahtava klo 12-13, joten edessä on siis lounastauon retki paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä. Ja uskaltaisikohan sitä mennä alennusmyynteihin katsomaan vaikka jo äitiyshousuja...? Ei niin, että nämä normaalihousut jo ahdistaisivat, mutta ehkä tässä jo muutaman viikon päästä... ainakin jos syö joulusuklaita tätä tahtia. :)
maanantai 27. joulukuuta 2010
Jännitys tiivistyy
... ja pinna kiristyy. Joulu meni vielä ihan sutjakkaasti, mutta tästä aamusta alkaen aika on virallisesti siirtynyt mateluvyöhykkeelle. Kävin jo katsomassa, että sille samalle lääkärille olisi vapaita aikoja huomennakin... mut ehkä mä nyt koitan sinnitellä siihen keskiviikkoon. Tiukkaa kyllä tekee.
Sinänsä olotila on pysynyt nyt aika vakiona: öllöttää aamulla ja sitten taas illalla ja joskus siinä välissäkin. Vatsa/selkäkramppi iskee pari kertaa päivässä tai yössä. Mut ei siis sinänsä mikään mahdoton olo. Oikea sana olis ehkä epämukava. Fyysisen epämukavuuden lisäksi kalvaa henkinen epämukavuus. Jos siitä pääsis sitten keskiviikkona edes osittain eroon. Ei oo mitenkään erityisen kivaa miettiä, että tuulimunaraskauden todennäköisyys on tälläkin kertaa ihan yhtä suuri (tai pieni?) kuin viime kerralla. Sen lisäksi on muitakin peikkoja: kohdunulkoinen raskaus, alkio ilman sykettä, myöhemmin havaittavissa olevat rakenteelliset tai kehitykselliset ongelmat...
Musta on kyllä varsin outoa, että edelleenkään raskausviikkoja kuvaavissa sivustoissa ei oteta millään lailla kantaa yksityisen puolen alkuraskauden ultraan. Onhan se joo aika kallista puuhaa, mutta säästää se myös hermoja ja seuloo tuulimunat ja keskeytyneet keskenmenot pois jo varhaisessa vaiheessa. Kuulostaa aika hurjalta mun korvaan, että joku odottaa neuvolan doppleria tai niskapoimu-ultraa kuullakseen/nähdäkseen ensimmäiset elonmerkit. On se vähän eri asia saada huonoja uutisia viikolla seitsemän kuin vasta siitä kuukauden päästä. Nimittäin jos joku ei sitä vielä tiedä, tuulimunaraskaus oireilee aivan samalla tavalla kuin asukillinenkin raskaus. Sitä ei voi arvata etukäteen.
Päätin eilen, että tällä kertaa mies ei tule mukaan tähän ekaan ultraan. Se oli viimeksi ihan todella outoa ja vaivaannuttavaa. Kummallekin. Nyt mulla on kyllä huomattavasti parempi lääkäri, mut ei se paljon auta. Suomessa en oo ainakaan vielä törmännyt sellaisiin jenkkisarjoista tuttuihin ystävällisiin sermi/lakanavirityksiin, joten katsoja saa aina vähän enemmän kuin mitä haluaa nähdä. Siis kun näitä alkuraskauden ultria ei tehdä silleen nätisti mahan päältä... ja mulla on nykyään vielä mieslääkäri. Siinäpä olis traumaa miehelle kerrakseen. Ja totta puhuen luulen selviäväni siinä tilanteessa kaikensorttisista uutisista paremmin yksin. Pitäisi sen ultran jälkeen kyetä menemään vielä töihinkin ja semmoisena kaulassa roikkuvana kasana se saattaisi olla aika vaikeaa...
Ei kyllä voi sanoa, että olisin tälläkään hetkellä kauhean tehokas työntekijä. Ajatukset ei nyt pysy kuin siinä yhdessä asiassa. Tai no... vähän kyllä on nälkäkin, että vois sitä lounastaukoakin ajatella. :)
Sinänsä olotila on pysynyt nyt aika vakiona: öllöttää aamulla ja sitten taas illalla ja joskus siinä välissäkin. Vatsa/selkäkramppi iskee pari kertaa päivässä tai yössä. Mut ei siis sinänsä mikään mahdoton olo. Oikea sana olis ehkä epämukava. Fyysisen epämukavuuden lisäksi kalvaa henkinen epämukavuus. Jos siitä pääsis sitten keskiviikkona edes osittain eroon. Ei oo mitenkään erityisen kivaa miettiä, että tuulimunaraskauden todennäköisyys on tälläkin kertaa ihan yhtä suuri (tai pieni?) kuin viime kerralla. Sen lisäksi on muitakin peikkoja: kohdunulkoinen raskaus, alkio ilman sykettä, myöhemmin havaittavissa olevat rakenteelliset tai kehitykselliset ongelmat...
Musta on kyllä varsin outoa, että edelleenkään raskausviikkoja kuvaavissa sivustoissa ei oteta millään lailla kantaa yksityisen puolen alkuraskauden ultraan. Onhan se joo aika kallista puuhaa, mutta säästää se myös hermoja ja seuloo tuulimunat ja keskeytyneet keskenmenot pois jo varhaisessa vaiheessa. Kuulostaa aika hurjalta mun korvaan, että joku odottaa neuvolan doppleria tai niskapoimu-ultraa kuullakseen/nähdäkseen ensimmäiset elonmerkit. On se vähän eri asia saada huonoja uutisia viikolla seitsemän kuin vasta siitä kuukauden päästä. Nimittäin jos joku ei sitä vielä tiedä, tuulimunaraskaus oireilee aivan samalla tavalla kuin asukillinenkin raskaus. Sitä ei voi arvata etukäteen.
Päätin eilen, että tällä kertaa mies ei tule mukaan tähän ekaan ultraan. Se oli viimeksi ihan todella outoa ja vaivaannuttavaa. Kummallekin. Nyt mulla on kyllä huomattavasti parempi lääkäri, mut ei se paljon auta. Suomessa en oo ainakaan vielä törmännyt sellaisiin jenkkisarjoista tuttuihin ystävällisiin sermi/lakanavirityksiin, joten katsoja saa aina vähän enemmän kuin mitä haluaa nähdä. Siis kun näitä alkuraskauden ultria ei tehdä silleen nätisti mahan päältä... ja mulla on nykyään vielä mieslääkäri. Siinäpä olis traumaa miehelle kerrakseen. Ja totta puhuen luulen selviäväni siinä tilanteessa kaikensorttisista uutisista paremmin yksin. Pitäisi sen ultran jälkeen kyetä menemään vielä töihinkin ja semmoisena kaulassa roikkuvana kasana se saattaisi olla aika vaikeaa...
Ei kyllä voi sanoa, että olisin tälläkään hetkellä kauhean tehokas työntekijä. Ajatukset ei nyt pysy kuin siinä yhdessä asiassa. Tai no... vähän kyllä on nälkäkin, että vois sitä lounastaukoakin ajatella. :)
torstai 23. joulukuuta 2010
Herkkuisaa joulua!
Lämpimät jouluntoivotukset kaikille! Varpaita ei palella yhtään niin paljon, kun miettii, että kaiken tämän salailun ja juonimisen keskellä minulla on kuitenkin joku, joka tietää. Tai itse asiassa aika monta jokua... :) Kiitos siitä teille!
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Viikko vielä...
Jouluun on vain kaksi yötä, mutta mun kalenteri laskeekin päiviä siihen ekaan ultraan, jonne olen menossa ensi viikon keskiviikkona. Nopeestihan se viikko varmasti menee, mutta nää alavatsa/selkäkipukrampit sekä yleinen öllötys tekee kyllä olon aika kärsimättömäksi. Tänäänkin aamulla klo neljä makasin vartin vessan lattialla, että sain kivun laantumaan. Siinä tuli mieleen, ettei tämä ihan niin herkkua ole, että tätä huvikseen tekisi...
Eilen en kyennyt lähtemään töihin ollenkaan. Olin aamulla aivan kuolemanväsynyt ja olo muutenkin varsin kehno. Luultavasti mulla oli jonkinsorttista happo-ongelmaa, mutta kun mun kyseisen tilanteen lääkkeet eivät oikein sovellu raskaana oleville. Tai taitaa niissä lukea, että neuvottele lääkärin kanssa. No, ehkäpä neuvottelen sitten viikon päästä. Mietityttää vaan, mitenköhän tuo joulu tuossa menee. Ylenmääräistä syömistä... paikallaan istumista... pari yötä pois kotoa... hmmm...
Kärsimättömäksi tekee myös se, etten voi syödä kaikkia lempijouluruokiani - listeriaa ja raskasmetalleja. Nam. Ja sitten pitää vielä salailla sitä. Olemme päättäneet, että edes kotiväki ei saa tietää raskaudesta, ennen kuin on näköhavainto elävästä otuksesta. Luultavasti pantataan tietoa vielä kauemminkin. Luvassa olisi kummankin vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi ja hösötyksen määrä varmasti sietämätön. Ollaan varsin tyytyväisiä siihen, ettei kerrottu siitä ensimmäisestäkään raskaudesta heille - oman pettymyksen vielä kestää, mutta toisten surkuttelua onkin sitten rankempi käsitellä.
Eilen en kyennyt lähtemään töihin ollenkaan. Olin aamulla aivan kuolemanväsynyt ja olo muutenkin varsin kehno. Luultavasti mulla oli jonkinsorttista happo-ongelmaa, mutta kun mun kyseisen tilanteen lääkkeet eivät oikein sovellu raskaana oleville. Tai taitaa niissä lukea, että neuvottele lääkärin kanssa. No, ehkäpä neuvottelen sitten viikon päästä. Mietityttää vaan, mitenköhän tuo joulu tuossa menee. Ylenmääräistä syömistä... paikallaan istumista... pari yötä pois kotoa... hmmm...
Kärsimättömäksi tekee myös se, etten voi syödä kaikkia lempijouluruokiani - listeriaa ja raskasmetalleja. Nam. Ja sitten pitää vielä salailla sitä. Olemme päättäneet, että edes kotiväki ei saa tietää raskaudesta, ennen kuin on näköhavainto elävästä otuksesta. Luultavasti pantataan tietoa vielä kauemminkin. Luvassa olisi kummankin vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi ja hösötyksen määrä varmasti sietämätön. Ollaan varsin tyytyväisiä siihen, ettei kerrottu siitä ensimmäisestäkään raskaudesta heille - oman pettymyksen vielä kestää, mutta toisten surkuttelua onkin sitten rankempi käsitellä.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Irvistellen
Viime keskiviikkona kirjoitin, että on ollut tosi samanlaista tää olo kuin silloin tammi-helmikuisessa raskaudessa... Nyt tää on kyllä melkein sataprosenttisesti samanlaista. Myös ei-niin-toivotut vatsakivut ovat täällä. Ja entistä kauheampina! Silloin ne iskivät kerran päivässä (lounasaikaan) - tänään ovat piinanneet jo kolme kertaa. Sama logiikka tuntuu edelleen pätevän: kipu iskee, kun maha on tyhjä ja nälkä vaanii. Eilen illalla tuli joululeipomusten keskellä syötyä vähän huonosti, niin kipu iski tänään ensimmäisen kerran klo 5 aamulla, toisen kerran klo 7 ja sitten tuossa juuri ennen lounasta klo 12. Mahtavaa.
Se mun vatsakipu alkaa aina sellaisena normaalinoloisena kuukautiskipuna, mutta kasvaa sitten irvistystä aiheuttavan voimakkaaksi ja säteilee myös alaselän puolelle. Sitten se vaan jossain vaiheessa suunnilleen vartin jälkeen häviää - täysin. Siis sellaista kramppimaista kipua. Töissä se on joka tapauksessa äärimmäisen kiusallista, sillä kovimman kivun aikana ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, että sattuu...
Kaikkitietävän Googlen mukaan tämäntyyppiset vierailevat vatsakivut ovat ihan normaaleja alkuraskaudessa. En tosin löytänyt tuota nälkään yhdistävää elementtiä kuin yhdestä keskustelupalstan vastauksesta. Mut jotenkin liittyy varmaan noiden alavatsan osasten yhteiseloon - kohtu siellä yrittää (toivottavasti) raivata itselleen lisää tilaa. Vatsakipujen kausi alkoi viime torstaina, jolloin viikkoja oli kasassa tasan 5+0. Viime kerralla ne loppuivat vasta ensimmäiseen lääkkelliseen tyhjennykseen 7+5. Oletettavaa siis on, että kivut ovat seuranani ainakin seuraavat pari viikkoa. Jipii.
Pitääpä täydentää työpöydän laatikon välipalakeksivarastot. Jos sillä vaikka välttyisi työpäivän aikaisilta irvistyksiltä. Tänä aamuna meinasi kyllä tulla junassa toisenlainenkin irvistys - vähän on ollut ilmassa sellaista kalpeampaa naamaa tässä parina aamuna. Ei nyt varsinaista pahoinvointia vielä, mutta ihan tarpeeksi lähellä mun makuun...
Se mun vatsakipu alkaa aina sellaisena normaalinoloisena kuukautiskipuna, mutta kasvaa sitten irvistystä aiheuttavan voimakkaaksi ja säteilee myös alaselän puolelle. Sitten se vaan jossain vaiheessa suunnilleen vartin jälkeen häviää - täysin. Siis sellaista kramppimaista kipua. Töissä se on joka tapauksessa äärimmäisen kiusallista, sillä kovimman kivun aikana ei pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, että sattuu...
Kaikkitietävän Googlen mukaan tämäntyyppiset vierailevat vatsakivut ovat ihan normaaleja alkuraskaudessa. En tosin löytänyt tuota nälkään yhdistävää elementtiä kuin yhdestä keskustelupalstan vastauksesta. Mut jotenkin liittyy varmaan noiden alavatsan osasten yhteiseloon - kohtu siellä yrittää (toivottavasti) raivata itselleen lisää tilaa. Vatsakipujen kausi alkoi viime torstaina, jolloin viikkoja oli kasassa tasan 5+0. Viime kerralla ne loppuivat vasta ensimmäiseen lääkkelliseen tyhjennykseen 7+5. Oletettavaa siis on, että kivut ovat seuranani ainakin seuraavat pari viikkoa. Jipii.
Pitääpä täydentää työpöydän laatikon välipalakeksivarastot. Jos sillä vaikka välttyisi työpäivän aikaisilta irvistyksiltä. Tänä aamuna meinasi kyllä tulla junassa toisenlainenkin irvistys - vähän on ollut ilmassa sellaista kalpeampaa naamaa tässä parina aamuna. Ei nyt varsinaista pahoinvointia vielä, mutta ihan tarpeeksi lähellä mun makuun...
perjantai 17. joulukuuta 2010
Joulupuuroa
Taannoin oli lehdessä uutinen, että tutkimuksen mukaan äidin aivot kasvavat synnytyksen jälkeen. Oon nyt lähipäivinä alkanut miettiä, johtuukohan se yksinkertaisesti siitä, että ne kutistuvat ensin odotusaikana... Mun pää tuntuu olevan aivan puuroa!
Yleensä oon mielestäni varsin hyvämuistinen ja organisoitunut ihminen. Viimeistään post-it-lappusille kirjoitetuista listoista muistan tehdä tarvittavat asiat. Nyt en muista edes tehdä listoja. Näin joulun alla se on aika huono juttu... Samoin kuin se, että perusteltujen päätösten tekeminen tuntuu aivan mahdottomalta. Olen tässä lähipäivinä jahkaillut eri kaupoissa iät ja ajat. Normaalisti pääsen ajattelemalla jonkinlaiseen lopputulokseen - nyt en. Puuro tukkii kaikki päättelyväylät.
Töissäkin yleensä tykkään siitä, että on monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Nyt saa olla korkeintaan kaksi ja silloinkin kalvaa koko ajan epäilys, että olen unohtanut tehdä jotain. Niin kuin luultavasti olenkin. Toivottavasti en mitään kauhean kriittistä...
Voisi kuvitella, että tää johtuu siitä, että aivot ovat niin täynnä kaikkea vauvahömpötystä. Mutta kun ei oo. Niitäkään asioita ei pysty puurolta miettimään. Onneksi ei vielä kyllä tarviikaan. Jos pitkällisen (ja puuroisen) pohdinnankaan jälkeen ei tiedä edes sitä, mitä ostaisi kaupasta viikonloppuruuaksi, niin ei ehkä kannata yrittääkään mitään sen haastavampia tulevaisuudensuunnitelmia.
Oon lähipäivinä aloittanut kutomaan kolmea eri villasukkaa/lapasta. Millään niistä ei ole paria. Pitäkää peukkuja, että edes joku saa kokonaisen parin joululahjaksi...
--------------------------------------------
Unohtui mainita vielä yksi: hajamielisyys. Niinpä. :) Esimerkiksi tänään otin töistä kirjastosäilöstäni matkalukemisiksi saman kirjan, jonka juuri sekunti sitten olin laittanut sinne - luettuna. Enkä huomannut mitään... paitsi tietenkin, kun piti alkaa lukea. Eilen oli vähän sama juttu - laitoin illalla yöpuvun sijasta takaisin päälle samat housut, jotka olin juuri ottanut pois. Laitoin myös hammastahnaa sähköhammasharjaan, vaikka siinä ei ollut vielä harjaosaa kiinni. En kyllä normaalisti oo ollenkaan tällainen koheltaja... Jotenkin se rutiiniajatuskin vaan tarttuu sinne puuroon.
Yleensä oon mielestäni varsin hyvämuistinen ja organisoitunut ihminen. Viimeistään post-it-lappusille kirjoitetuista listoista muistan tehdä tarvittavat asiat. Nyt en muista edes tehdä listoja. Näin joulun alla se on aika huono juttu... Samoin kuin se, että perusteltujen päätösten tekeminen tuntuu aivan mahdottomalta. Olen tässä lähipäivinä jahkaillut eri kaupoissa iät ja ajat. Normaalisti pääsen ajattelemalla jonkinlaiseen lopputulokseen - nyt en. Puuro tukkii kaikki päättelyväylät.
Töissäkin yleensä tykkään siitä, että on monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Nyt saa olla korkeintaan kaksi ja silloinkin kalvaa koko ajan epäilys, että olen unohtanut tehdä jotain. Niin kuin luultavasti olenkin. Toivottavasti en mitään kauhean kriittistä...
Voisi kuvitella, että tää johtuu siitä, että aivot ovat niin täynnä kaikkea vauvahömpötystä. Mutta kun ei oo. Niitäkään asioita ei pysty puurolta miettimään. Onneksi ei vielä kyllä tarviikaan. Jos pitkällisen (ja puuroisen) pohdinnankaan jälkeen ei tiedä edes sitä, mitä ostaisi kaupasta viikonloppuruuaksi, niin ei ehkä kannata yrittääkään mitään sen haastavampia tulevaisuudensuunnitelmia.
Oon lähipäivinä aloittanut kutomaan kolmea eri villasukkaa/lapasta. Millään niistä ei ole paria. Pitäkää peukkuja, että edes joku saa kokonaisen parin joululahjaksi...
--------------------------------------------
Unohtui mainita vielä yksi: hajamielisyys. Niinpä. :) Esimerkiksi tänään otin töistä kirjastosäilöstäni matkalukemisiksi saman kirjan, jonka juuri sekunti sitten olin laittanut sinne - luettuna. Enkä huomannut mitään... paitsi tietenkin, kun piti alkaa lukea. Eilen oli vähän sama juttu - laitoin illalla yöpuvun sijasta takaisin päälle samat housut, jotka olin juuri ottanut pois. Laitoin myös hammastahnaa sähköhammasharjaan, vaikka siinä ei ollut vielä harjaosaa kiinni. En kyllä normaalisti oo ollenkaan tällainen koheltaja... Jotenkin se rutiiniajatuskin vaan tarttuu sinne puuroon.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Tutuilla vesillä
Tää on niin tätä. Siis tää alkuraskaana oleminen. Mikään ei varsinaisesti oo huonosti, mutta silti on. Heti jos hetkenkin herpaantuu ajattelemaan, että miltä tuntuu, niin huomaa. Joku paikka kolottaa, väsyttää, ällöttää tai sitten vaan ärsyttää. Tai sitten niitä kaikkia neljää yhtä aikaa.
Samanlaistahan tää oli silloin viime tammi-helmikuussakin. Jopa niin samanlaista, että tänään tuli lounastauolla vahva flashback eräästä silloisesta kirpakkaan aurinkoisesta talvipäivästä ja nimenomaan lounastauosta. Kipusin silloin lumikinosten läpi mäen päälle lähimpään puistoon. En ihailemaan maisemia. En ottamaan happea. En purkamaan ärsytystä... vaan soittamaan neuvolaan. Kaupungin nettisivuilla kun neuvotaan soittamaan neuvolaan heti positiivisen raskaustestin tehtyään. Meillä ei vaan töissä ole yhtäkään paikkaa, jossa voisi puhua kenenkään kuulematta neuvolan soittoajan puitteissa, joten ainut vaihtoehto oli mennä ulos. Semihysteerisenä menin luonnollisesti niin kauas, ettei kukaan ohikulkijakaan ollut kuulemassa. :)
Tällä kertaa en kyllä soita neuvolaan kuin vasta sen jälkeen, kun on selvillä, onko tuolla mahassa ketään kotona. Viimeksi täti varasi neuvola-ajan muistaakseni jo raskausviikon 6 loppupuolelle (eli älyttömän aikaisin) ja jouduin sitä kertaalleen sitten lykkäämäänkin ennen kuin tuli lopullinen peruutus. Ei tällä kertaa. Neuvolan viimeksi lähettämä "tietopaketti" on edelleen tallessa, jos sitä tarvitsee. Mä en kyllä voi sietää yhtään niitä lehtisiä, joissa on kuvituksena semmoisia piirrettyjä iloisia, pastellinsävyisiä tyyppelöitä - tässä tapauksessa pyöreämahainen (to-be) äitihahmo ja häntä kädestä pitävä (to-be) isihahmo. Infolehtiset olisivat huomattavasti parempia ilman kuvitusta. Jos niistä nyt ylipäätään on kauheasti mitään hyötyä tuntien ahkeran googlailun jälkeen... :)
Varasin jo heti viime viikolla yksityiselle ultran. Päätin ottaa sen sinne välipäivien keskelle, jolloin olisi rv 6+6. Siihen on nyt tasan kaksi viikkoa. Viime kerralla ne kaksi viikkoa kuluivat piinaavan hitaasti keskustelupalstojen äärellä itseään sivistäen. Tällä kertaa työkiireet ja jouluvalmistelut taitavat auttaa asiaa. Eikä sivistyksessäkään ole enää isoja aukkoja paikattavaksi... Tuttua kauraa. Siis tämä etappi.
Samanlaistahan tää oli silloin viime tammi-helmikuussakin. Jopa niin samanlaista, että tänään tuli lounastauolla vahva flashback eräästä silloisesta kirpakkaan aurinkoisesta talvipäivästä ja nimenomaan lounastauosta. Kipusin silloin lumikinosten läpi mäen päälle lähimpään puistoon. En ihailemaan maisemia. En ottamaan happea. En purkamaan ärsytystä... vaan soittamaan neuvolaan. Kaupungin nettisivuilla kun neuvotaan soittamaan neuvolaan heti positiivisen raskaustestin tehtyään. Meillä ei vaan töissä ole yhtäkään paikkaa, jossa voisi puhua kenenkään kuulematta neuvolan soittoajan puitteissa, joten ainut vaihtoehto oli mennä ulos. Semihysteerisenä menin luonnollisesti niin kauas, ettei kukaan ohikulkijakaan ollut kuulemassa. :)
Tällä kertaa en kyllä soita neuvolaan kuin vasta sen jälkeen, kun on selvillä, onko tuolla mahassa ketään kotona. Viimeksi täti varasi neuvola-ajan muistaakseni jo raskausviikon 6 loppupuolelle (eli älyttömän aikaisin) ja jouduin sitä kertaalleen sitten lykkäämäänkin ennen kuin tuli lopullinen peruutus. Ei tällä kertaa. Neuvolan viimeksi lähettämä "tietopaketti" on edelleen tallessa, jos sitä tarvitsee. Mä en kyllä voi sietää yhtään niitä lehtisiä, joissa on kuvituksena semmoisia piirrettyjä iloisia, pastellinsävyisiä tyyppelöitä - tässä tapauksessa pyöreämahainen (to-be) äitihahmo ja häntä kädestä pitävä (to-be) isihahmo. Infolehtiset olisivat huomattavasti parempia ilman kuvitusta. Jos niistä nyt ylipäätään on kauheasti mitään hyötyä tuntien ahkeran googlailun jälkeen... :)
Varasin jo heti viime viikolla yksityiselle ultran. Päätin ottaa sen sinne välipäivien keskelle, jolloin olisi rv 6+6. Siihen on nyt tasan kaksi viikkoa. Viime kerralla ne kaksi viikkoa kuluivat piinaavan hitaasti keskustelupalstojen äärellä itseään sivistäen. Tällä kertaa työkiireet ja jouluvalmistelut taitavat auttaa asiaa. Eikä sivistyksessäkään ole enää isoja aukkoja paikattavaksi... Tuttua kauraa. Siis tämä etappi.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Ööks
Miten voi minisiemaisuista tulla krapula? Valejoin yhteensä enintään kymmenen millilitraa viiniä koko illan aikana. Muistin juoda paljon vettä. Silti jo illalla kotiin tullessa olo oli aika vapisevainen enkä meinannut saada unta. Sain kuitenkin sitten nukuttua lähemmäs seitsemän tuntia. Eli ei ole mitään syytä, miksi vielä aamullakin hikeä pukkaa otsalle ja olo on muutenkin vähän ööks... paitsi tietysti, jos tämä on SITÄ pahoinvointia... Toivotaan, että tämä on vain tämän päivän poikkeustapaus.
Eiliset salaisen agentin tehtävät taisivat onnistua ihan hyvin. Alkuglögimukin "unohdin" kätevästi sivupöydälle vessareissulla. Ruokapöytä oli ongelmallisempi tapaus, sillä siellä vietettiin aikaa kolmisen tuntia paikallaan istuen. Tein sellaisen taktisen liikkeen, etten ottanut kuin valkoviiniä - teen sitä joskus muutenkin. Tarjoilija kävi ystävällisesti koko ajan täyttämässä laseja, joten en usko, että kukaan huomasi, ettei minulle tarvinnut kaataa millään kierroksella lisää. Ja lämmintä valkoviiniähän ei sitten voi enää juoda eli aika monelle muullekin jäi täysi valkoviinilasi pöydälle eteensä.
Vaikein osuus oli pöydästä noustua. Baaripöydän puolelta ei oikein löytynyt mitään sopivan hämäävää alkoholitonta, joten otin sitten loppujen lopuksi kuohuviinilasin käteen. Siinä vaiheessa onneksi jo suurin osa oli sen verran vauhdikkaassa mielentilassa, ettei kukaan varmaan huomannut, ettei juoma vähentynyt lasista juomalla yhtään. Lopuksi tein taas taktisen vessakäynnin ja lorautin lasista puolet viemäristä alas. Lähtiessä olin siis "juonut" lasista kuitenkin puolet.
Viime tammikuussa tein yksissä polttareissa vähän K:n edellisen tekstin kommentissa ehdottaman tyyppisen vaihdon. Juon yleensä kuivaa omenasiideriä, joten ostin korvikkeeksi Novellen Fruity Omenaa - se oli ihan saman väristä. Juomat olivat kätevästi ulkokuistilla säilytyksessä, joten eipä sitä kukaan huomannut, että kaadoinkin juomaa limsapullosta enkä esimerkiksi Ecusson-pullosta. Ja maistui vieläpä hyvälle - alkoholittomista viineistä en olisi niin varma... ;)
Ensi viikon joululounaalla ei juomanvaihto onnistu - siellä istutaan taas pöydissä. Mut onneksi töissä on nyt sen verran kiirettä, että voi ihan syystä olla juomatta suuremmin keskellä päivää. Toivottavasti ruoka maistuu.
Eiliset salaisen agentin tehtävät taisivat onnistua ihan hyvin. Alkuglögimukin "unohdin" kätevästi sivupöydälle vessareissulla. Ruokapöytä oli ongelmallisempi tapaus, sillä siellä vietettiin aikaa kolmisen tuntia paikallaan istuen. Tein sellaisen taktisen liikkeen, etten ottanut kuin valkoviiniä - teen sitä joskus muutenkin. Tarjoilija kävi ystävällisesti koko ajan täyttämässä laseja, joten en usko, että kukaan huomasi, ettei minulle tarvinnut kaataa millään kierroksella lisää. Ja lämmintä valkoviiniähän ei sitten voi enää juoda eli aika monelle muullekin jäi täysi valkoviinilasi pöydälle eteensä.
Vaikein osuus oli pöydästä noustua. Baaripöydän puolelta ei oikein löytynyt mitään sopivan hämäävää alkoholitonta, joten otin sitten loppujen lopuksi kuohuviinilasin käteen. Siinä vaiheessa onneksi jo suurin osa oli sen verran vauhdikkaassa mielentilassa, ettei kukaan varmaan huomannut, ettei juoma vähentynyt lasista juomalla yhtään. Lopuksi tein taas taktisen vessakäynnin ja lorautin lasista puolet viemäristä alas. Lähtiessä olin siis "juonut" lasista kuitenkin puolet.
Viime tammikuussa tein yksissä polttareissa vähän K:n edellisen tekstin kommentissa ehdottaman tyyppisen vaihdon. Juon yleensä kuivaa omenasiideriä, joten ostin korvikkeeksi Novellen Fruity Omenaa - se oli ihan saman väristä. Juomat olivat kätevästi ulkokuistilla säilytyksessä, joten eipä sitä kukaan huomannut, että kaadoinkin juomaa limsapullosta enkä esimerkiksi Ecusson-pullosta. Ja maistui vieläpä hyvälle - alkoholittomista viineistä en olisi niin varma... ;)
Ensi viikon joululounaalla ei juomanvaihto onnistu - siellä istutaan taas pöydissä. Mut onneksi töissä on nyt sen verran kiirettä, että voi ihan syystä olla juomatta suuremmin keskellä päivää. Toivottavasti ruoka maistuu.
torstai 9. joulukuuta 2010
Punaviiniä, ei kiitos
Tänään illalla on luvassa tipe-tipe-tip-tap ilman tipan tippaa. Siis työpaikan pikkujoulut. Ja mun pitäisi olla uskottavasti juomatta. Aaargh. Viime tammi-helmikuinen agenttikoulutukseni ei kyllä anna valmiuksia aivan tämän haastavuusasteen tehtävään... Yhdet polttarit on harjoiteltu ja yhdet häät, mutta pikkujoulut on kyllä hankalampi tapaus. Jaa, että minkä agentin? No salaisen agentin, tietysti.
Suurin osa joutuu alkuraskaudessaan toimimaan useita viikkoja salaisen agentin tehtävissä. Tehtävänä on yrittää syödä ja juoda toimeksiantajan (potentiaalisen maha-asukin) tarkkojen vaatimusten mukaisesti herättämättä muissa epäluuloa. Jos sattuu noudattamaan muutenkin samanlaista ruoka- ja juomavaliota - kivat sille. :) Jos sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, että haluaa ja pystyy avoimesti kertomaan kaikille alkuraskaudestaan - vielä kivemmat sille. Mutta me kaikki muut saamme miettiä päämme puhki, miten vältellä, juonitella, huijata ja suoranaisesti valehdella tiemme selkeämmille vesille.
Tätä salaista tehtävää vaikeuttaa huomattavasti se, että ainakin täällä minun soluttautumisympäristössäni liikkuu paljon niitä, jotka tietävät, mitä tähän kyseiseen salatehtävään kuuluu. "Aah. Tuo ei syö enää parmesania - raskaana." "Tuo nosti kyllä viinilasin huulilleen, mutta ei juonut tippaakaan - raskaana." "Hmm... Tunnistan nuo housut ja ne on kyllä äitiyshousut - raskaana." "Tuo on ihan terve ja se menee keskellä päivää lääkäriin - raskaana." Yritä siinä sitten keksiä originaaleja tekosyitä, miksi lempiruoka sushi ei yhtäkkiä olekaan enää lounasvaihtoehto. Onneksi on sentään talvi. Silloin ei sushi niin houkuta.
Viime vuonna bongasin itse työkaverini raskauden pikkujouluissa. Hänellä oli edessään neljän lasin koskematon rivistö: aperitiivi, valkoviini, punaviini ja avec. Ei näin. Vähintään alkudrinkistä pitää päästä jotenkin eroon. Taktinen vessakäynti ja loisks, ainakin puolet viemäriin. Mitään antibioottikuuria on myös ihan turha leikkiä, ellei oikeasti ole kipeenä - se tekosyy on aivan liian monen tiedossa.
Hankalintahan tämänpäiväisessä tehtävässä on se, että tässä ollaan nyt vasta raskausviikolla 4+0 eli aivan alku(milli)metreillä. Jos tässä nyt raskaana pysyisi ja asukki löytyisi, niin kertoisin työpaikalla mieluusti raskaudesta vasta helmikuun alkupuolella - jos silloinkaan. Salaisen agentin puuhien olisi siis todellakin parempi pysyä salassa.
Ensi viikolla on vielä joululounaskin. Taas viini virtaa. Ehkä osaan silloin jo joitaín hyviä kikkoja valejuomiseen. Toivotaan. Ja toivotaan, että ylipäätään olen silloin vielä raskaana. Aaargh.
Suurin osa joutuu alkuraskaudessaan toimimaan useita viikkoja salaisen agentin tehtävissä. Tehtävänä on yrittää syödä ja juoda toimeksiantajan (potentiaalisen maha-asukin) tarkkojen vaatimusten mukaisesti herättämättä muissa epäluuloa. Jos sattuu noudattamaan muutenkin samanlaista ruoka- ja juomavaliota - kivat sille. :) Jos sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, että haluaa ja pystyy avoimesti kertomaan kaikille alkuraskaudestaan - vielä kivemmat sille. Mutta me kaikki muut saamme miettiä päämme puhki, miten vältellä, juonitella, huijata ja suoranaisesti valehdella tiemme selkeämmille vesille.
Tätä salaista tehtävää vaikeuttaa huomattavasti se, että ainakin täällä minun soluttautumisympäristössäni liikkuu paljon niitä, jotka tietävät, mitä tähän kyseiseen salatehtävään kuuluu. "Aah. Tuo ei syö enää parmesania - raskaana." "Tuo nosti kyllä viinilasin huulilleen, mutta ei juonut tippaakaan - raskaana." "Hmm... Tunnistan nuo housut ja ne on kyllä äitiyshousut - raskaana." "Tuo on ihan terve ja se menee keskellä päivää lääkäriin - raskaana." Yritä siinä sitten keksiä originaaleja tekosyitä, miksi lempiruoka sushi ei yhtäkkiä olekaan enää lounasvaihtoehto. Onneksi on sentään talvi. Silloin ei sushi niin houkuta.
Viime vuonna bongasin itse työkaverini raskauden pikkujouluissa. Hänellä oli edessään neljän lasin koskematon rivistö: aperitiivi, valkoviini, punaviini ja avec. Ei näin. Vähintään alkudrinkistä pitää päästä jotenkin eroon. Taktinen vessakäynti ja loisks, ainakin puolet viemäriin. Mitään antibioottikuuria on myös ihan turha leikkiä, ellei oikeasti ole kipeenä - se tekosyy on aivan liian monen tiedossa.
Hankalintahan tämänpäiväisessä tehtävässä on se, että tässä ollaan nyt vasta raskausviikolla 4+0 eli aivan alku(milli)metreillä. Jos tässä nyt raskaana pysyisi ja asukki löytyisi, niin kertoisin työpaikalla mieluusti raskaudesta vasta helmikuun alkupuolella - jos silloinkaan. Salaisen agentin puuhien olisi siis todellakin parempi pysyä salassa.
Ensi viikolla on vielä joululounaskin. Taas viini virtaa. Ehkä osaan silloin jo joitaín hyviä kikkoja valejuomiseen. Toivotaan. Ja toivotaan, että ylipäätään olen silloin vielä raskaana. Aaargh.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Tuliaisplussa
Eilen illalla kotiuduttiin mahtavalta viikon rantalomalta takaisin tänne lumikinosten ja pakkasen keskelle. Ei ihan hirveästi houkuttanut palata. Mut oli kotona odottamassa sentään yksi hyvä asia - raskaustesti. Tai siis kaikki näitä mun juttuja lukeneet tietävät, että niitä ei ole vain yksi... ennemminkin kymmeniä.
Tällä kertaa näyttää, että testejä ei tarvita kauhean monena päivänä. Tuli nimittäin plussaa ihan kertalaakista, jee! Olisin kyllä ollut hyvin yllättynyt, jos ei olisi tullut. Olo on ollut sen verran piesty jo perjantaista asti. Ei se lomailua mitenkään haitannut, mutta kun on kipeänä sekä polvet, rinnat että alavatsa (venyttäessä), niin kyllä sen huomaa. Rannallakin itsensä kääntäminen tuntui haastavalta operaatiolta... vähän niin kuin olisi isompikin valas.
Se tämänaamuinen plussa oli siinä määrin selkeä, että se näkyi jo puolen minuutin sisään. Eikä tarvittu edes supersankarin röntgenkatsetta! Ei se viiva luonnollisestikaan mikään vertailuviivan paksuinen ollut, mutta tänään onkin vasta kp 28(/29-30). Aion seurailla viivan voimistumista tässä lähiaamuina. Jäät ovat visusti vielä hatussa.
Niin kuin arvelinkin, en osaa nyt yhtään sanoa, mikä kikkapakin aarteista oli se, jolla plussa tuli. Ehkä se oli kombinaatio äklöä vehnänalkioöljyä, vihreästä teestä pidättäytymistä, hyvää punaviiniä ja stressitöntä lomaa. Tai sitten joku niistä yksinään. Tai ei mikään niistä... :)
Tällä kertaa näyttää, että testejä ei tarvita kauhean monena päivänä. Tuli nimittäin plussaa ihan kertalaakista, jee! Olisin kyllä ollut hyvin yllättynyt, jos ei olisi tullut. Olo on ollut sen verran piesty jo perjantaista asti. Ei se lomailua mitenkään haitannut, mutta kun on kipeänä sekä polvet, rinnat että alavatsa (venyttäessä), niin kyllä sen huomaa. Rannallakin itsensä kääntäminen tuntui haastavalta operaatiolta... vähän niin kuin olisi isompikin valas.
Se tämänaamuinen plussa oli siinä määrin selkeä, että se näkyi jo puolen minuutin sisään. Eikä tarvittu edes supersankarin röntgenkatsetta! Ei se viiva luonnollisestikaan mikään vertailuviivan paksuinen ollut, mutta tänään onkin vasta kp 28(/29-30). Aion seurailla viivan voimistumista tässä lähiaamuina. Jäät ovat visusti vielä hatussa.
Niin kuin arvelinkin, en osaa nyt yhtään sanoa, mikä kikkapakin aarteista oli se, jolla plussa tuli. Ehkä se oli kombinaatio äklöä vehnänalkioöljyä, vihreästä teestä pidättäytymistä, hyvää punaviiniä ja stressitöntä lomaa. Tai sitten joku niistä yksinään. Tai ei mikään niistä... :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
